Mutta iltasella, kun äiti lehmänlypsystä tultuaan siivilöi maitoa
havujen lävitse pyttyyn, tuli Aaro hänen luokseen sen näköisenä, että
hänellä on jotakin sydämmellä. Äiti luuli hänen aikovan pyrkiä
johonkin. Mutta äidillä oli ennen tehty päätös, ettei hän Aaroa sinä
päivänä mihinkään laskisi, ja sentähden kysyi hän jokseenkin ankarasti:
-- Mitä nyt?
-- Minä en ollutkaan päivällä Lemperissä...
Aaro oli tuntenut pakottavaa tarvetta asian ilmoittamiseen, sillä hänen
ymmärryksensä mukaan oli hän kärsinyt vääryyttä.
-- Etkö?! Ja vaikka niin kovalle pantiin, niin sittenkin sinä
valehtelit! --
-- Pakkohan minun oli, ynisi Aaro.
-- Missä sinä sitten olit?
-- Siellä kivitalollani...
Äiti ei aikonut ottaa uskoakseen, mutta uskoihan lopulta kuitenkin, kun
Aaro oikein vakuutti. Ja sitten äiti sanoi, että Aaro oikeastaan
sietäisi uuden selkäsaunan niin tavattoman tunnottomasta
valehtelemisesta.