häntä oli ahdistellut kuusi govaa, niiden joukossa gova Parvang, joka
oli johtanut keskustelua ja vaatinut häntä piiristänsä paikalla
poistumaan ja menemään Tarok-tsolle. He eivät voineet mitään armoa
odottaa, kun heillä ei kerran ollut Lhasasta annettua passia -- niin
oli gova sanonut. Sen johdosta olivat he lähteneet Tarok-tson
pohjoisrannalle ja jääneet sinne neljäksitoista päiväksi, koska siellä
oli hyvä laidunmaa eikä heitä kukaan ahdistellut. Meistä olivat he
kuulleet kaikenlaisia ristiriitaisia huhuja. Vihdoin oli eräs
paimentolainen kuollut ja kuolinrukouksien vuoksi oli kutsuttu eräs
Lunkar-gumpan munkki paikalle. He olivat tavanneet tämän munkin ja hän
oli heille ilmottanut, että olimme yhdeksän päivää sitten kulkeneet
luostarin ohi. Heti olivat he koonneet tamineensa ja aikoneet lähteä
varhain seuraavana aamuna jälkiämme seuraamaan. Mutta yöltä oli käynyt
hevosenvarkaita ja ne olivat vieneet minun harmaan tikseläisratsuni ja
yhden Saka-dsongista ostetun muulin. Sen seikkailun johdosta olivat he
menettäneet kaksi päivää, varastettuja eläimiä silti takaisin saamatta.
Sillä aikaa kun Suän, Abdullah, Abdul Rasak ja Sonam Kuntshuk kulkivat
hitaasti jälkijoukkona, olivat toiset kolme lähteneet pikamarssissa
meitä etsimään ja nyt vihdoinkin päässeet perille, tuoden mukanaan koko
matkarahaston! Abdul Kerim pääsi siis minusta verrattain ehein nahoin,
mutta minä kuulin, miten toiset häntä morkkasivat.
_Kjangrangissa_ yhtyi jälkijoukkokin taas meihin ja nyt olimme
kaikki kolmetoista koossa, kun heinäkuun 8. p:nä ratsastimme 5,885
metriä korkean _Ding-la_-solan yli, joka on korkeampi kuin mikään
muu koko Tibetin-matkallani nousemani sola. Sieltä jatkoimme
matkaamme, sivuuttaen _Aong-tsangpon_ jokialueeseen kuuluvan
pienen Argok-tso-järven ja nousimme 12. p:nä 5,272 metriä korkean
Surnge-la-solan yli. Kahta päivää myöhemmin saavuimme Toktsheniin,
jossa uusi poliittinen selkkaus viivytti meitä kokonaista yhdeksän
päivää. Siitä en kumminkaan voi kertoa, sillä jo aikaa olen päässyt
käytettävänäni olevan tilan rajaan ja -- kustantajani käy
kärsimättömäksi!
Kolmaskymmenesviides luku.
Transhimalaja.
Jo jesuiittien kaksisatavuotisella kartalla (D'Anville 1733) kulkee
ylisen Brahmaputran pohjoispuolella joukko vuoria, joiden nimet ovat
idästä länteen seuraavat: Youc, Larkin, Tshimouran, Coiran, Tshompa,
Lop, Tshour, Takla concla, Kentaisse (Kailas), Latatsi, j.n.e. Näitä
jesuiittain lähteiden vuoria ja jonoja ei kumminkaan ole merkitty
uudemmille Tibetin kartoille, nähtävästi siitä syystä, että
maantieteilijät ovat näitä oppineiden tibetiläisten kokoamia aineksia
pitäneet epätarkkoina ja epäluotettavina. Ja kuitenkin on tämä jono
juuri Transhimalaja, vaikka sen esitys on väärä ja sekava.
Kun Brian _Hodgson_ merkitsi Etelä-Tibetin kartallensa (_Selections
from the Records of the Government of Bengal_ No. XXVII) mahtavan
yhtenäisen, Tsangpon kanssa yhdensuuntaisesti sen pohjoispuolella
kulkevan vuorijonon, astui hän askeleen, joka ei voinut perustua muuhun
kuin jesuiittien karttaan ja niihin sen selityksiin, jotka Nepalin
maharadsha v. 1843 julkaisi. Ymmärrettävää oli, että Tsangpon
pohjoispuolella täytyi olla korkeita vuoria -- sen tiesivät jo
Kang-hin aikaiset jesuiitit. Mutta Hodgsonin otaksuma Nyenchhen-thangla
(= Transhimalaja), jota hän pitää Karakorumin itäisenä jatkona ja
pohjoisen ja eteläisen Tibetin luonnollisena rajana, on vailla
kaikkea alkuperäisyyttä, eikä se merkitse askeltakaan sen yli,
mitä jo tiedettiin tai oikeammin sanoen aavistettiin. Sillä
jo v. 1840 oli _Dufour_ merkinnyt kartalle yhtä mahtavan ja yhtä
katkeamattoman vuorijonon Tsangpon pohjoispuolelle ja sen kanssa
yhdensuuntaisesti kulkevaksi. Tämä kartta on liitetty kuolemattoman
lazaristi-lähetyssaarnaajan pater Hucin matkakertomukseen "_Souvenir
d'un voyage dans la Tartarie, le Thibet et la Chine_, 1844-46".
Dufourin kartta on parempikin kuin Hodgsonin, sillä hän on siihen
ottanut jesuiittien kartasta Tsangpon erään pohjoisen syrjäjoen,
merkiten sen juoksemaan tämän suuren vuorijonon läpi, jota hän
jesuiittien mukaan nimittää Koiran-vuoriksi.
_Huc ja Gabet_ olivat varmaankin ensimäiset europalaiset, jotka ovat
kulkeneet Transhimalajan yli, ja kysymys on siitä, missä se ylimeno on
tapahtunut. Varmaankin Shang-shung-la-solan kautta, mongolilaisten
toivioretkeläisten Kuku-norista ja Tsaidamista Lhasaan kulkevaa tietä
myöten. Mutta turhaan etsii Hucin kuuluisasta kirjasta mitään selitystä
siihen. Niiden kahden vuoden kuluessa, jotka Huc vietti Macaossa,
täydensi hän ne pikipäin tehdyt muistiinpanot, jotka oli matkalla
kirjottanut. Hänen kirjastaan tapaa maantieteellisiä nimiä ainoastaan
pienen joukon. Hän mainitsee nimet Burchan Bota, Shuga ja Tang-la,
samoin suuren Nak-tshu-kylän, jossa karavaani vaihtoi kameelinsa
jakeihin, mutta hän ei virka sanaakaan solasta, jonka kautta oli
noussut maailman valtaisimman vuoriston yli. Hän sanoo kumminkin
nousseensa suunnattoman suuren vuorijonon yli, ja kun sen asema sopi
yhteen jesuiittien ja Dufourin Koiran-vuorten kanssa, hyväksyi hän
tämän nimen, jota ei varmaankaan ollut matkallaan kuullut ja joka
tietysti on kulkenut suullisesti Tibetistä Pekingiin jesuiittien
merkintään asti. Kaikki, mitä hänellä on matkastaan Transhimalajan yli
mainittavaa, rajottuu seuraaviin sanoihin: "Naptshusta Lhasaan kulkeva
tie on yleensä kallioista ja rasittavaa. Koiranin vuorijonolta alkavat
tavattomat vaikeudet."
Toisen Transhimalajan piirtämisyrityksen on tehnyt Trelawney _Saunders_
Tibetin-kartallaan. Hän, kuten Dufour ja Hodgson, vetää mahtavan,
_yhtenäisen_ vuorijonon koko Tibetin halki! Esittäessään länsiosaa,
Manasarovarin pohjoispuolta, samoin kuin myös itäosaa, Tengri-norin
eteläpuolta esittäessään, nojautuu hän punditien karttoihin. Muu, 82.
ja 89,5. itäisen pituusasteen välillä oleva alue on osaksi jesuiittien
kartan jäljittelyä, osaksi pelkkää mielikuvitusta, eikä sillä ole
todellisuuden kanssa etäisintäkään yhteyttä. Huomautan vain siitä, että
Transhimalajaa ei muodosta yksi vuorijono, vaan useat, ja että
Tshaktak-tsangpon lähde on näistä jonoissa isoimman etelä-, eikä
pohjoispuolella. Koko järjestelmän keskimäinen ja suurin osa, jonka
myöhemmin tutkin, on Saundersin kartalla arvoton.
Vuonna 1867 antoi eversti Montgomerie Manasarovarin pohjoispuolisen
maan kartoittamisen kolmen punditin toimeksi. Yksi heistä oli
voittamaton ja ihmeellinen Nain Sing, toinen se, jonka rosvot estivät
Jiachan luona Induksen lähteille tunkeutumasta. Tok-dshalungiin
mennessään kulkivat he sitten Transhimalajan yli Dshukti-lan solassa,
jota sanovat Gugti-laksi, merkiten sen 19,500 englantilaista jalkaa
korkeaksi; minun mittaukseni mukaan se on 19,070 jalkaa korkea. Saman
solan yli kulki _Calvert_ vuotta ennen minua.
Tammikuun 8. p:nä 1872 kulki eräs Montgomerien "explorer'eista", nuori
tibetiläinen, Transhimalajan yli erään 17,200 jalan korkuisen solan
kautta. Markham sanoo kertomuksessaan tästä matkasta, että hän on
paluumatkallaan kulkenut vuoriston yli Dhok-lan kautta, vaikka
todellinen vedenjakaja-sola, jonka läpi hän ylimennessään kulki, on
ehkä pikemmin ollut Dam-largen-la. Tämän solan yli kulki Nain Sing
vuotta myöhemmin, siis 1873, kuuluisalla matkallaan Lehistä Lhasaan,
jonka matkan eversti Henry _Trotter_ on elävästi ja tarkasti kuvaillut.
Nain Singin mukaan on Dam-largen-la 16,900 jalkaa korkea.
Suuri punditi A. K. eli _Krishna_, joka kilpaili Nain Singin kanssa
kunniasta saada olla ensimäinen, kulki vuonna 1881 tekemällänsä
matkalla Transhimalajan itäisen osan yli, vieläpä kait Nub-kang-lan
kautta, eikä Shiar-gang-lan, kuten olin ensin luullut. Hänen kartastaan
on kuitenkin hyvin vaikea päättää, onko Shiar-gang-la Transhimalajan
ensimäisen luokan vedenjakaja-sola vai eikö. Kaikissa tapauksissa menee
se Salvenin ja Brahmaputran välisen vedenjakaja-vuorijonon yli, joka
jono on Nien-tshen-tang-lan välitön jatko, siis Transhimalajaa. Samaa
mieltä on myös eversti S.G. _Burrard Hoydensin_ keralla julkaisemassaan
ihmeteltävässä teoksessa "_A sketch of the Geography and Geology of the
Himalaya mountains and Tibet_" (Kalkutta 1907). Tämän teoksen XVII
kartalla on Burrard, minun vakaumukseni mukaan, merkinnyt vuorijonon
jatkon aivan oikein, vaikkapa meiltä puuttuukin kaikki varmat tiedot
sen kulusta.
Huomaamme siis, että pater Hucin jälkeen ovat Transhimalajan yli
kulkeneet useat punditit, samoin myös Calvert v. 1905. Näihin on vielä,
mikäli tiedän, lisättävä kaksi nimeä, nimittäin _Littledale_, joka
rohkealla retkellään 1894-95 kulki vuoriston yli Guring-la-soIan
(19,585 jalkaa) kautta ja kreivi _Lesdain_, joka v. 1905 meni sen yli
Chalamba-lan kautta. Molemmat kuvailevat sitä ihmeenkaunista näkyä,
jonka Nien-tshen-tang-la Tengri-norilta katsottuna tarjoaa. Mutta
viimemainittu matkustaja ei laajenna tietojamme Transhimalajasta, sillä
hän on kulkenut samaa solaa myöten, jonka yli Montgomerien punditi jo
oli noussut. Matkakertomuksessaan ei hän puhu yleensä solasta, vielä
vähemmin mainitsee sen nimeä. Mutta Tengri-norin länsirantaa
pitkin kulkiessaan hän lausuu: "Hyvin vaikeakulkuiset ja sekavat
vuoripaljoudet ovat voittamattomana esteenä. Sentähden päätin seurata
ensimäistä vedenjuoksua, jonka voi suunnastansa päättäen otaksua
kääntyvän Brahmaputraan. Sillä lailla vaelsin useita päiviä erään
lakkaamatta levenevän, Chang-chu-nimisen joen rantaa pitkin". -- Tämä
joki on Chatamba-lalta virtaava Shangtshu.
Kaksi ranskalaista, kaksi englantilaista ja puolisen tusinaa punditia
on siis ennen minua Transhimalajan yli kulkenut. Kaukana lännessä,
brittiläisellä alueella, ovat useat europalaiset kulkeneet tämän
vuoriston yli, varsinkin Tshang-lan kautta, jota myöten minäkin olen
kolmasti samonnut. Marraskuun 22. p:nä 1907 nousin vuoriston yli
Induksen ja Panggong-tson välisen mukavan Tsake-la-solan kautta.
Erinomaisen suuriarvoisen lisän Transhimalajan tuntemiseen antavat
_Ryder ja Wood_ v. 1904 ylös Brahmaputraa tekemänsä käänteentekevän
matkan kautta. Heillä ei ollut mitään aihetta kulkea vuoriston yli tai
tunkeutua edes päivämatkan päähän sen eteläisiin poikkilaaksoihin,
mutta he mittasivat kaikki huiput, jotka vain heidän tiellensä
näkyivät. Jotkut näin mitatuista vuorista, erittäinkin Lunpo-gangri,
ovat korkeimpia niistä huipuista, jotka ikuista lumilakeansa
Transhimalajan yli kohottavat. Korkein on Ryderin mukaan 23,255 jalkaa
eli 7,090 metriä, ei siis paljoa matalampi kuin 7,300 metrin korkuinen
Nien-tshen-tang-la. Ryder ja Burrard ovat sitä mieltä, että nämä huiput
ovat saman yhtenäisen jonon kärkiä. Tämä jono on heidän kartallaan
merkitty Brahmaputran pohjoiseksi vedenjakajaksi. Tekstissä huomauttaa
Burrard kumminkin aivan oikein, ettei tämä jono, jota hän nimittää
"_The Kailas range'ksi_", ole vedenjakaja, koska se on paikoin
pohjoisesta virtaavien syrjäjokien puhkoma. Mutta Burrard tekee saman
virheen kuin Dufour, Hodgson, Saunders ja Atkinson, uskoessaan että
Tsangpon pohjoispuolella on yksi ainoa keskeytymätön vuorijono. Itse
olen tätä kysymystä paljon miettinyt ja Tibetin vuorijonojen
yleiskarttaan 1905 merkinnyt kaksi jonoa Tsangpon pohjoispuolelle,
käsitys, joka sopii yhteen F. _Grenardin_ Keski-Aasian kartan kanssa.
Tämän niin vähän tunnetun alueen maantieteellisen tutkimuksen
historiani täytyy luonnollisista syistä tuntua tavattoman lyhyeltä ja
vaillinaiselta. Mutta en ole parhaalla tahdollakaan voinut löytää muita
edelläkävijöitä, kuin nämä jo mainitut -- siinä vuoriston osassa
nimittäin, joka on Tibetin rajojen sisällä -- enkä ainoatakaan, joka
olisi ennen minua käynyt Transhimalajan keskiseuduissa. Kun moni
hyvällä syyllä ihmetteli, että niin suunnattoman suuri ala kuin
Etelä-Tibet on pysynyt aina meidän päiviimme asti tuntemattomana,
vaikka se on aivan englantilais-intialaisella rajalla, alettiin eräissä
englantilaisissa piireissä nähdä suurta vaivaa, kaivelemalla esille
enemmän tai vähemmän nimettömiin lähteisiin ja epäselviin otaksumisiin
perustuvia tietoja ja todistuskappaleita, joilla voisi todistaa, ettei
minun löydöilläni ollut ensimäisen oikeutta, jota ne vaativat. Jo
tässäkin teoksessani lausumani, lyhyet huomautukset tekevät kuitenkin
kaiken väittelyn minun puoleltani aivan tarpeettomaksi.
Pater Huc lopettaa matkakuvauksensa seuraavilla sanoilla: "Mutta
kirjottajan into ei yksinään riitä antamaan kuvaa seuduista, joihin hän
ei ole koskaan jalkaansa astunut. Kirjottaa kertomus Kiinan matkasta,
tehtyänsä kävelymatkan Kantonin kauppasiirtolan ohi ja Macaon
tienoilla, on samaa kuin puhua asioista, joita ei riittävästi tunne...
On yleensä jokseenkin vaikeata tehdä löytöjä maassa siihen
tunkeutumatta."
Näitä mieleenpantavia sanoja ajatellen olin lähtenyt matkalle, jota on
tässä kirjassa kuvattu, ja päätarkotukseni ilmaisi jo _Sir Clements
Markham_ lausuessaan Littledalen viime matkasta seuraavaan tapaan
("Geographical Jourual" 7. nide, 482 s.): "Mikäli tiedämme, ei sen
(Transhimalajan) yli ole kukaan kulkenut koko sen Tengri-norin ja
Mariam-la-solan välisellä taipaleella ja luulen ettei Aasiassa ole
mitään maantieteellisesti suuremman arvoista kuin tämän vuorijonon
tutkiminen."
Minun ei sovi ryhtyä ratkaisemaan kysymystä, olenko tarkotukseni
saavuttanut vai enkö. Mutta kun minä Surnge-lan kautta kuljin
Transhimalajan yli kahdeksannen kerran, oli minulla ainakin se
tyydytys, että näin kaikkien vanhojen otaksumisien luhistuvan kuin
paperitalojen ja vetäneeni uuden tärkeän piirron Aasian kartalle
juuri siihen, missä oli ammottanut valkea täplä houkuttelevine
"_Unexplored_"-kylttinensä.
Minulla ei ole tilaa Transhimalajan seikkaperäisemmälle
yksityiskuvailulle, ja se onkin vasta sitten mahdollista, kun kaikki
huippujen mittaukset ovat lasketut, koottujen kivinäytteiden laadut
luokitetut ja piirustettujen karttalehtien yksityiskohdat sovitellut.
Aineksien viimeistelyihin menee pari vuotta.
Minun oli suotu kulkea Transhimalajan kahdeksan solan yli, kun kaikki
toiset matkustajat olivat kulkeneet yhteensä seitsemän yli. Seitsemän
minun solaani oli ennen tuntematonta. Toisista olin ennen nähnyt
Titsha-lan ja Men-lan. Lopuista Transhimalajan solista olen ainakin
koonnut suullisia tietoja. Tshukti-la on molempien Indushaarojen
välinen vedenjakaja; Tseti-latshen-la Sadletshin ja Nganglaring-tson
välinen. Shiar-gang-la ja Shan-shung-la ovat Salvenin ja Brahmaputran
vedenjakajalla. Kaikki muut ovat valtameren ja umpitasangon välisellä
suurella vedenjakajalla. Kaikki europalaisten ja punditien tähän asti
kulkemat solat ovat vuoriston itäisessä ja läntisessä osassa.
Chalamba-lan ja Surnge-lan välillä ei oltu Transhimalajan yli kuljettu
ainoastakaan kohdasta, ja juuri näiden kahden solan välissä oli se
suuri valkea täplä. Tästä tunnettiin ainoastaan Ryderin ja Woodin
mittaamat huiput ja muutamia kärkiä, jotka Nain Sing oli nähnyt
pohjoisesta päin. Jos en ota huomioon sitä matkaa, jonka punditit
tekivät Manasarovarin ja Ruldap-tson välitse ja jonka yksityiskohtia en
tunne, on Chalamba-lan ja Dshukti-lan välinen taival 950 kilometriä
pitkä. Näiden kahden rajamerkin välillä ovat kaikki ne solat, joiden
yli nouseminen teki minulle mahdolliseksi seurata Transhimalajan kulkua
ja osottaa, että sen itäiset ja läntiset, jo tunnetut siivet ovat
yhteydessä keskenään ja saman vuoriston osia, sekä että tämä vuoristo
on maailman korkein ja valtaavin, ja että siihen voidaan verrata
ainoastaan Himalajaa, Kara-korumia, Arka-tagia ja Kven-lunia. Sen
pituus on 2,300 kilometriä laskettuna Shiar-gang-lasta Yasiniin lähelle
Induksen jyrkkää polvea, mutta jos voidaan todistaa, että Transhimalaja
jatkuu Hindukushin nimellä ja kulkee pitkin Salvenia, niin on sen
pituus noin 4,000 kilometriä. Pohjoisessa ja etelässä ovat sen rajat
jyrkät ja selvät: pohjoisena rajana Nain Singin ja minun löytämäni
järvet, etelässä suunnaton Indus-Tsangpo-laakso. Se on kapeampi kuin
Himalaja ja sen huiput ovat jälkimäisiä matalammat. Mutta
Transhimalajan solien korkeus on suurempi kuin Himalajan solien. Viiden
Himalaja-solan, nimittäin Shar-chalep-lan, Manda-lan, She-ru-lan,
No-lan ja Kore- eli Potu-lan keskimääräinen korkeus on 5,101 metriä,
kun taas minun viiden ensimäisen solani keskimääräinen korkeus nousee
5,600 metriin. Mutta Himalajan korkein huippu, 8,840 metriä korkea
Mount Everest, on 1,540 metriä korkeampi kuin Nien-tshen-tang-la, joka,
mikäli tiedetään, on Transhimalajan korkein kohta. Siitä riippuvat myös
näiden kahden vuoriston muut muotosuhteet. Transhimalajan harjat ovat
lakeammat, sen laaksot matalammat ja kapeammat; Himalajan harjat ovat
terävät ja suipot, sen laaksot syvät ja voimakkaasti uurtautuneet.
Edellinen vuoristo on kiinteämpi ja jyrkempi kun jälkimäinen, suhde,
joka on hyvin luonnollinen, kun muistaa, että Himalaja saa pääosan
länsimonsuunin sadevarastosta, jonka sadeaallot ovat lukemattomia
vuosituhansia Himalajan laaksojen pohjiin syövyttävästi vaikuttaneet,
kun taas Transhimalaja saa monsuunisateista ainoastaan suhteellisesti
vähäpätöisen osan. Jos olisi mahdollista näiden kahden vuoriston
kivimäärää toisiinsa verrata, niin varmaankin huomattaisiin, että
pohjoinen on mahtavampi kuin eteläinen. Sillä semmoisen vertailun
pitäisi alkaa meren pinnasta, ja vaikka Transhimalaja onkin kapeampi,
alkaa sen nousu toki vasta 3,000 ja 5,000 metrin korkeudesta, nimittäin
Tsangpon laaksosta, kun taas Himalajan nousu, tarkasti ottaen, alkaa
meren pinnan tasalta eli ehkä 100 metriä ylempää. Vedenjakajana on
Transhimalaja suuremman, tärkeämmän arvoinen kuin Himalaja.
Länsi-Himalaja jakaa Induksen ja sen syrjäjokien vedet; idässä on se
Brahmaputran ja Gangeksen välisenä vedenjakajana. Mutta jokainen
vesipisara, joka taivaasta Himalajalle putoaa, menee Intian
valtamereen. Sitä vastoin on koko keskinen Transhimalaja eteläisen
Intian valtameren ja pohjoisen umpitasangon välisenä vedenjakajana.
Ainoastaan läntisellä sivullansa jakaa Transhimalaja Induksen ja sen
muutamien oikeanpuoleisten syrjäjokien vesiä ja itäisellä sivullansa
Salvenin ja Brahmaputran vesiä. Tibetin rajojen sisällä on ainoastaan
yksi joki, joka alkaa Transhimalajan pohjoisrinteeltä ja leikkaa
vuoriston poikittain, mutta se joki onkin leijona, sitä nimittävät
tibetiläisetkin leijonajoeksi, se on _Singi-kamba, Indus_. Salven alkaa
samoin tämän vuoriston pohjoisrinteeltä, mutta pääsee valtamereen
tarvitsematta kulkea vuoriston läpi. Kaikki muut pohjoisrinteeltä
alkavat joet -- isoimmat niistä ovat Buptsang-tsangpo ja Soma-tsangpo
-- virtaavat pohjoisiin umpinaisiin suolajärviin. Ainoastaan
Transhimalajan keskipaikoilla, mutta kumminkin noin 1,000 kilometrin
pituudelta, sattuu vuoriston pääakseli ja mantereen vedenjakaja yhteen;
sillä lännessä kulkee vedenjakaja Induksen lähteeltä pohjoista kohti ja
sitten länteen, kulkeakseen Panggong-tson umpinaiseen Tibetiin, ja
idässä kulkee se Tengri-norin ja Salvenin lähteiden välisistä seuduista
lähtien pohjoista kohti.
Transhimalajan pohjoispuolella muodostaa Sisä-Tibet maailman
valtaisimman ylängön, ja mitä etemmä itään menee, sitä suuremmaksi käy
erotus tämän ylängön pinnan ja Brahmaputran laakson vastaavan osan
korkeuden välillä. Niinpä on Tengri-nor kokonaista 1,000 metriä
ylempänä kun iso, siitä suoraan etelässä olema joki, kun taas
Tshunit-tso on ainoastaan 156 metriä ylempänä kuin Tradum. Ja jos
tarkastamme Tarok-tson (4,627 metriä) ja siitä lounaaseen päin
sijaitsevan Brahmaputran vastaavan kohdan välistä suhdetta --
viimemainitun suurin korkeus on 4,644 metriä -- niin huomaamme, että
Tarok-tso onkin 20 metriä alempana kuin tämä Himalajan ja
Transhimalajan muodostaman jättiläismoisen kaksoiskaaren säteellä
virtaava joki. Siihen suuntaan kulkiessa olisi siis tehtävä jyrkkä
nousu Transhimalajan harjalle ja sitten vielä melkoisempi lasku alas
ylänkömaan järveen. Voi siis pitää varmana, että Tabie-tsaka on
vieläkin alempana ja on itse asiassa koko Bongban syvin syvänne.
Olen pannut tämän kirjan nimeksi Transhimalaja, koska siinä kuvattujen
kohtaloiden ja seikkailujen näyttämönä on ollut tämä valtaava Tsangpon
pohjoispuolella kohoava vuoristo, sekä vuoriston etelä- ja
pohjoispuoliset seudut. Kulkiessani ensi kertaa sen vedenjakaja-harjan
yli Sela-lassa, aijoin minä säilyttää saman nimen, jota jo Hodgson
käytti, nimittäin Nien-tshen-tang-lan. Vielä Tshanglo-Pod-lan ja
Angden-lan yli kuljettuani en ollut mieltäni muuttanut, sillä nämä
solat kuuluvat samaan vuorijonoon, jota Tengri-norin etelärannalla
nimitetään Nien-tshen-tang-laksi. Ja vielä Tseti-latshen-lan ja
Dshukti-lankin yli noustuani uskoin näidenkin solien olevan
Nien-tshen-tang-lan läntisen jatkon solia ja että siis Hodgsonin,
Saundersin, Atkinsonin, Burrardtn ja Ryderin mielipide oli oikea. Mutta
toisen diagonaalisen, Tibetin läpi tekemäni matkan jälkeen ja
vaellettuani Bongban läpi useammasta kohdasta tulin siihen päätökseen,
ettei yhdestä ainoasta vuorijonosta voinut olla puhettakaan, vaan että
kysymyksessä oli kokonainen ryhmä toisistaan täysin erotettuja
vuorijonoja. Silloin tajusin, että nimeä Nien-tshen-tang-la, joka
tarkottaa yhtä ainoata kaikista näistä jonoista, ei ole hyvä antaa koko
vuoristolle. Silloinhan sillä olisi voinut olla yhtä epäoikeutettuna
nimenä Lunpo-gangri, Kamtshung-gangri, Targo-gangri tai mikä hyvänsä
paikallisnimi. Vielä sopimattomammalta tuntui minusta Saundersin
"Gangri Mountains", koska Tibetissä on kaikkien lumipeitteisten vuorten
nimenä "gangri" ja se nimi olisi tässä yhteydessä ollut tyhjä kuori.
Yhtä vähän voin hyväksyä Burrardin "Kailas Range'a". Oli keksittävä
nimi, joka soveltuisi koko tälle lujasti toisiinsa sidotulle
vuorijonoryhmälle, joku maantieteellinen käsite, johon ei mahdu
väärinkäsitystä, ja minä päätin koko vuoristolle, jonka yhteys ja
yhteenkuuluvaisuus minun oli suotu todistaa, panna nimeksi
Transhimalajan.
Niinpä lähde maailmalle, sinä valtaisen vuoriston soinnukas nimi,
raivaa tiesi maantieteen oppikirjoihin ja muistuta lapsille kouluissa
maailman katon lumipeitteisiä huippuja, joiden välissä ovat
monsuunimyrskyt alusta asti raivoisaa lauluansa laulaneet.
* * * * *
Lähdin Toktshenista heinäkuun 24. p:nä kahdentoista palvelijani kanssa
kuin joukko maantierosvoja. Yhdeksän päivää olimme siellä viettäneet
ilman muuta tehtävää kuin katsella miten monsuunisateet, joita minä
varomattomasti olin alkuasukkaille luvannut, luotisuoraan valuivat
alas. Paikallisviranomaiset sääsivät tällä kertaa, että kun minulla ei
ollut passia Lhasasta, ei minulla ollut edes oikeutta käyttää
Ladakiin menevää valtatietäkään, vaan täytyi minun kääntyä takaisin
Sisä-Tibetiin samaa tietä myöten, jota olin tullutkin. Jos en olisi jo
saanut kyllääni valkeasta täplästä, niin olisin hyväksynyt heidän
ehdotuksensa mielihyvällä. Mutta minä olin väsyksiin asti työtä tehnyt
ja ikävöin kotiin. Kun he kokonaan kielsivät minulta apunsa ja
pyytämämme kuljetusvälineet, niin läksimme jalkaisin ja annoimme
viimeisten kymmenen hevosemme ja muulimme kantaa kuormastoa. Kamba
Tsanamin teltistä ostettu kimo oli, kuten ennenkin, minun käytettäväni.
Suojelusväkeä minulla ei ollut -- ei haluttu olla minun kanssani
missään tekemisissä, jotta oltaisiin syyttömiä, jos devashungin kanssa
sattuisi jättilaskuja tulemaan.
Rankkasateessa saavuimme _Tirtapurin_ temppeliin. Lobsangin, Gulamin,
Kutusin, Tubgesin, Suänin ja Kuntshukin piti saattaa minut täältä
Simlaan, kun taas Abdul Kerim ja muut saivat palkkansa ja palkkionsa,
mennäkseen Gartokin kautta kotiinsa. Simlaan menevää tietä minä en
tuntenut; kartalla näytti Simla olevan lähempänä kuin Ladak. Siksi
luulin oman joukkoni pääsevän matkansa päähän ennen toisia. Mutta tämä
tie on niin jylhä, kuin vain kuvitella voi, ja Satledshin syrjäjoet
ovat uurtautuneet syvälle maan kamaraan. Voi luulla joutuneensa
Coloradon kanjoniin. Yhtenä päivänä on kiivettävä jyrkkää rinnettä
1,000 metrin korkeuteen ja seuraavana päivänä laskeutuu tie saman
verran alaspäin. Matka on siis vähintään kaksin verroin niin pitkä kuin
kartalla näyttää. Siksipä ehtikin Abdul Kerim Lehiin paljon ennen kuin
me Simlaan. Sen johdosta ensimäiset meistä levinneet tiedot tiesivät
kertoa hänestä eikä minusta, ja monet ystävistäni luulivat silloin
minulle pahinta tapahtuneen. Näytti nimittäin oudolta, kun väkeni oli
palannut kotiinsa terveenä ja minä itse olin yhäkin kateissa.