niiden lakkaamaton kirkuna. Joki, jonka varrella olimme Ladung-lan
alapuolella kalastaneet, osotti meille taas maaliskuun 30. päivänä
oivallisen tien etelään. Maa on hyvin lakea ja tasainen; eräässä
paikassa sivuutimme kaksitoista telttiä. Viimeisestä teltistä ostimme
mustan hevosen ja sen luo sijotimme leirimme n:o 368. Nyt oli meillä
neljä hevosta, joista yksi oli ladakilainen sotilasvanhus. Minä
ratsastin nyt ensiksi ostetulla ruskealla. Kolme viimeistä muulia ja
molemmat tong-tsolaiset jakit kestivät hyvästi. Tuntemattomien ihmisten
läheisyydessä leiriytyessämme sidottiin Takkar telttini eteen uteliaita
vieraita loitolla pitämään. Tämä koira, joka oli tibetiläisten joukossa
syntynyt ja kasvanut eikä ollut koskaan muita ihmisiä nähnyt, joutui
nyt aivan raivoihinsa, kun vain etäältäkään näki tibetiläisen.
Myöhemmin täytyi minun maksaa monta rupiita sen niille kaksijalkaisille
maanmiehille, joiden paljasta säärtä se oli puraissut, sillä
sellaisessa tilaisuudessa ei se jättänyt pientä verenlaskua
toimeenpanematta.
Vielä yhden päivämatkan pituuden kuljimme virran rantaa pitkin lounasta
kohti aina 369. leiriin, jossa joukko köyhiä paimentolaisia leiriytyi
lumikentän vieressä. Taas näkyi Sha-kangshamin huippu, nyt suunnassa
P 30° I, jossa se kohosi ylängön yli kuin jättiläismäinen majakka.
Minulle kerrottiin, että viiden päivämatkan päässä länsiluoteeseen päin
on _Tabie-tsakan_ suolajärvi, jonka paikasta olin turhaan koettanut
saada selvää aina "tasamilta" lähtien. Mutta kun iltapäivällä istuin
ulkona näköalaa piirustamassa kuljeksi paimentolaisia kaikkialla
vakoilemassa, niin että täytyi vartijat asettaa. Illalla oli taivas
pikimusta, kuuta ei näkynyt, paksut pilvet vain peittivät taivasta,
mutta eläimemme olivat hävinneet. Kun oli täysi syy peljätä susia ja
hevosvarkaita, täytyi lähettää kahdeksan miestä etsimään. He
varustautuivat revolvereillä, ampuivatpa muutamia laukauksiakin
antaaksensa siten satunnaisten rauhanhäiritsijäin ymmärtää ettemme
olleet aseettomia. Palella ei heidän toki tarvinnut, sillä lämpömäärä
aleni ainoastaan -7,8 asteeseen. Huhtikuun 1. päivän aamuna oli eläimet
taas löydetty. Poissa oli ainoastaan harmaankeltainen koira. Se oli
varmaankin ollut sitä mieltä, että se joukossamme ollessaan oli
huonossa seurassa, sillä se oli yöllä purrut narunsa poikki ja juossut
takaisin siihen viheliäiseen telttiin, jossa oli tähän asti asustanut.
Huhtikuun 4. p:nä oli meillä ainoastaan puolen tunnin matka
varsinaiselle _Nima-lung-lan_ solakynnykselle (4,882 metriä),
josta on komea näkö;ala etelään, Transhimalajalle, jonka muodostaa
rivi synkkiä kallioita ja mustia, lumipeitteisiä huippuja. Erään
lähdepuron rannalla istui kaksi tibetiläistä tapetun jakin lihoja
paloittelemassa. He vahvistivat meille ennen tehdyn ilmotuksen, että
olimme _Bongba-kemarin_ maakunnassa, yhden päivämatkan päässä
Bongba-kedjangista, ja että meidän, päästäksemme Samje-lan
kautta Saka-dsongiin, oli kuljettava muutamia päivämatkoja
Buptsang-tsangpo-joen rantaa myöten vastavirtaan. Tämän seudun
orografisista suhteista oli minulla vieläkin hyvin hämärä ja epäselvä
käsitys. Oliko ehkä edessämme etelässä näkyvä vuorijono saman
_Nien-tshen-tang-lan_ jatko, jonka yli olin kulkenut jo kolmasti? Vai
oliko se aivan toinen jono, joka oli edellisen kanssa yhteydessä?
Lähimpien päivienhän täytyi minulle siihen vastaus antaa. Jospa vain
voisin onnellisesti läpi pujahtaa ja seurata tätä tavattoman tärkeätä,
tuntemattoman Tibetin meridionaalista profiililinjaa! Surullista olisi,
jos minut otettaisiin kiinni juuri Transhimalajan pohjoisjuurella!
Vielä kaksi päivämatkaa, niin saavuimme _Buptsang-tsangpolle_, "syvään
uurtautuneelle joelle", ja samosimme sitä pitkin ylöspäin etelää kohti.
Joessa on useampia haaroja ja oli se jo joltisenkin vesirikas, vaikka
enimmäkseen jäässä. Sen laakso on noin 5 kilometriä leveä ja laskeutuu
hyvin loivasti. Seutu, jossa 14 telttiä sivuutettuamme leiriydyimme,
oli nimeltään _Monlam-gongma_ (4,822 metriä). Täältä lähtien piti joen
virrata viiden päivämatkan mitan pohjoisluoteeseen päin ja sitte laskea
suureen _Tarok-tso_-nimiseen järveen. Ajatus tehdä sinne syrjämatka oli
minulle houkutteleva, mutta tärkeämpää oli saada meridionaalinen
profiililinja kuljetuksi ennen kuin maa olisi meiltä suljettu.
_Saka-dsongiin_ vievän tien oikealle puolelle piti jäädä kaksi
eteläkaakossa sijaitsevaa valtaavaa lumihuippua, joita paimentolaiset
täällä kuten tasamillakin sanoivat _Lunpo-gangriksi_, "suureksi
jäävuoreksi". Tämä ilmotus oli tavattoman erehdyttävä. Huomasin, ettei
Lunpo-gangri, jonka huipun Ryder ja Wood olivat mitanneet, voinut
missään tapauksessa olla sen mahtavan jonon jatko, jonka kolmen solan
läpi olimme kulkeneet ja jonka nimenä on _Nien-tshen-tang-la_.
Turhaan yritettyämme uupuneita jakejamme kaupitella jatkoimme kulkuamme
suuren joen itäistä rantapengertä pitkin. Muutamia päiviä sitten
alkanut lounastuuli jatkui aina vain. _Amtsungissa_ oli naapurinamme
eräs Kamba Drambul, joka ei osannut meille paljoa kertoa, mutta se,
mitä hän kertoi, oli suuriarvoista. Samje-lalle olisi meiltä vielä yksi
päivämatka kuljettava, meidän olisi aina seurattava Buptsang-tsangpoa
vastavirtaan, ja molemmin puolin, oikealla ja vasemmalla, olisi
gangreja, lumipeitteisiä vuoria. Itse solassa ollessamme olisimme hyvin
lähellä Lunpo-gangrin huippua. Silloin epäilin, että tämä melkoinen,
vasemmalla puolellamme, siis idässä kohoava vuorijono olisi sittenkin
_Nien-tshen-tang-lan_ jatko, _Lunpo-gangri_ taas aivan erillään oleva
jono, joka ei ole edellisen kanssa missään yhteydessä.
Seuraavien päivien kuluessa kävi itäinen jono yhä vain mahtavammaksi,
sen synkkien vuorihaarojen joukossa kohoaa jokseenkin lakeita,
ikuisella lumella peitettyjä kukkuloita. Me pysyttelimme enimmäkseen
oikeanpuolisella rantapenkereellä, joka on 15-20 metriä joen pintaa
ylempänä ja laskeutuu jyrkkänä tasaista laaksonpohjaa kohti, missä joki
luikertelee. Tällä kohtaa on laakso noin 3 kilometriä leveä. Mitä
ylemmä nousemme, sitä isommiksi ja paksummiksi muuttuvat joen
jäälohkareet, mutta nousu on sangen loiva. Leiristä n:o 377 näemme
Lunpo-gangrin korkeimman huipun kohoovan suunnassa E 23° I. Jokainen
ilman seikkailuja vaellettu taival vahvistaa asemaamme. Täkäläisten
paimentolaisten täytyy ajatella: kun kerran nämä miehet on laskettu
koko Bongban halki kulkemaan, niin eivät ne voi mitään petkuttajia
olla!
Huhtikuun 10. päivänä pääsimme 13,7 kilometriä Buptsang-tsangpoa pitkin
ylöspäin. Hämmästyen tapaa ylhäällä _umpitasangolla_ niin vesirikkaan
joen! Sen rannoilla kaakattaa suuret joukot villihanhia ja -sorsia.
Tubges ampui niistä useita -- väärin tehty niiden kevät- ja
kuherteluaikana. Tänään ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Minä tunnen
itseni turvalliseksi aina kun en näe mustia telttejä. Mielelläni luovun
piimästä, kun voin sillä luopumisella vain päästä häiritsijöistä.
Itäkaakkoon päin on nyt suuremmoisen valtaava näköala. Lunpo-gangrin
huiput kohoovat puhtaansinistä taivasta vasten huikaisevan valkeina,
heleänsinisissä varjostuksissa, jotka ilmaisevat jäätä. Idästäkin
sukeltaa kokonainen vuorimaailma näkyviin. Odottamattomasti ovat
Lunpo-gangrin huiput pohjoispuolelta, siis ylängöltä, katsottuina
paljoa suuremmoisemmat ja vaikuttavammat kuin etelästä, Brahmaputran
laaksosta päin, mikä kaiketi johtuu siitä, että etelässä on katsoja
liian likellä niitä. Täältä ylhäältä näimme ne kaikkien mahdollisten
välimatkojen päästä, ja useita päiviä olivat ne suoraan edessämme.
Bupjung-ring on ihanimpia seutuja, mitä olen Tibetissä nähnyt.
Lakeassa, lumi- ja jääpeitteisten vuorten ympäröimässä laaksokattilassa
kasvaa rehevää ruohoa ja sitä halkovat useat vedenuomat. Kaikkialla
näkyi leirien jälkiä. Nyt tosin oli täällä ainoastaan pari telttikylää,
mutta kesällä, kun paimentolaiset tulevat pohjoisesta, on laaksossa
vilkas elämä. Kesällä, varsinaisena lumensulamisaikana ja myöhemmin
sadekautena nousee vesi Buptsang-tsangpossa niin korkealle, ettei
kolmen kuukauden aikana voida sen yli kulkea ja sen rantojen välinen
liike katkeaa. Lähteiltänsä laskujärveensä Taros-tsoon asti on tämä
joki noin 150 kilometriä pitkä. Mahdollisesti on se suurin niistä
Tibetin joista, jotka eivät mereen laske. Ainoat joet, joita
ehkä voidaan pitää sen kokoisina, ovat _Selling-tsoon_ laskeva
_Satshu-tsangpo_ ja _Teri-namtsoon_ laskeva _Soma-tsangpo_.
Satshu-tsangpo oli, kun minä v. 1901 sen yli sadeaikana kuljin,
suunnattoman paljon nykyistä Buptsang-tsangpoa suurempi. Mutta Buptsang
oli keväälläkin melkoinen joki, joka tietysti sadeaikana paisuu yhtä
paljon kuin Satshukin. Europalaisille oli Buptsang-tsangpo ollut tähän
asti tuntematon. Mutta d'Anvillen kartalta vuodelta 1733 löydämme
Tarok-tson ja erään siihen etelästä virtaavan joen, joka on epäilemättä
sama kuin Buptsang-tsangpo. Jesuiitat, jotka 200 vuotta sitten
Pekingissä oleskellessaan olivat Kiinan keisarilta Kang-hilta saaneet
toimekseen koko Kiinan valtakunnan kartan laatimisen, hankkivat siis
kiinalaisista ja tibetiläisistä lähteistä tarkat tiedot tästäkin
kätketystä seudusta.
Viime päivinä olivat molemmat jakimme olleet niin voimattomat ja
kipeäjalkaiset, että meidän piti päästä niistä eroon vaikka millä
hinnalla. Viivyimme sen vuoksi yhden päivän Bupjungissa ja vaihdoimme
jakit yhdeksään lampaaseen, jotka saivat jakien kuormat kantaaksensa.
Nyt oli meillä jälleen 31 lammasta ja muutamia vuohia.
13. päivänä saavuimme vuoren juurelle, josta lähti varsinainen polku
itse solaan. Täällä oli neljä telttiä, joiden asukkaat olivat pelkkiä
vaimoja ja lapsia. Miehet olivat kaksi päivää sitten lähteneet gova
Tseptenin teltille. Tämä päällikkö on velvollinen hankkimaan määrätyn
luvun miehiä ja jakeja, joiden täytyy noin kolmeksi kuukaudeksi
sijoittua tasamille ja kuljettaa ilmaiseksi kaikki devashungin
lähetykset. Se on jonkunlainen rintamapalvelus, joka suoritetaan ei
ainoastaan Lhasan ja Ladakin välisellä, vaan kaikilla suuremmilla
Tibetin valtateillä. Tietysti tämä kehno järjestelmä rasittaa
aikalailla paimentolaisia, joiden täytyy odotusajaksi jättää vaimonsa
ja lapsensa. Jos joku tahtoo siitä vapautua, on hänen hankittava
sijainen, maksettava sille, annettava ruokavarat ja jakit. Viime
vuonna, kun me Shigatsesta lähtien vuokratuilla kuormaeläimillä
matkustimme, käytimme mekin köyhien paimentolaisten palvelusta, mutta
minä maksoin heille kunnollisesti ja annoin vielä oivat juomarahat.
18,2 astetta kylmän yön jälkeen ratsastimme huhtikuun 14. p:nä ylös
solaan. Kuormapolku kulki joskus kukkuloiden yli, joskus niiden
välitse, ja me samosimme erään puron poikitse, joka laskee Samje-lalta
saamansa vedet Buptsang-tsangpoon. Kiinteä kivi oli tapaamattomissa,
mutta kaikki mura ja lohkareet olivat graniittia; vain harvoin tapasi
jonkun porfyyrikappaleen. Solassa pidettiin tavallinen lepohetki
havaintojen tekemistä ja kiehumamittarin tarkastamista varten.
Lunpo-gangrin yli avautuva näköala oli juhlallisempi kuin koskaan
ennen; nyt oli sen huippu aivan lähellä. Pohjoisluoteessa hävisi
räikeästi kuvastuva Buptsang-tsangpon laakso etäisyyteen. Mutta
kaakosta ei näkynyt mitään muuta kuin lakea harju, joka sai minut
epäilemään, ettemme vieläkään olleet todellisessa vedenjakaja-solassa.
Olimmekin kulkeneet karavaanin jäljestä vasta jonkun matkaa, kun näimme
erään kaakosta juoksevan puron, joka vielä kuului Buptsang-tsangpon
vesistöön. Sen rannalla, jossa mekin pysähdyimme, leiriytyi eräs
karavaani, johon kuului kahdeksan miestä ja 350 jakia. Se vei suolaa
Saka-dsongiin, johon siitä oli vielä kuusi päivämatkaa. Ihmiset eivät
jaksaneet käsittää, miksi me, ladakilaiset kauppiaat, olimme valinneet
moisen tien, ja kyselivät lakkaamatta, miten olimme tänne joutuneet. Me
latelimme heille tavallista kesäistä villakauppajuttuamme ja he vain
valittivat, etteivät voineet jakeinensa meitä palvella, he kun olivat
valtion tavarankuljetusten takia valtatiehen sidotut. Kyselin
itseltäni, eivätkö he ehkä Saka-dsongin käskynhaltijalle ilmottaisi
paluumatkalla tavanneensa ladakilaisen seurueen, ja eikö siitä ehkä
koituisi minulle vahinkoa. Kenties olisi parasta olla Saka-dsongiin
menemättä.
Huhtikuun 15. päivänä oli ennen muuta päästävä joku matka
jakikaravaanin edelle. Lähdin lampaineni ennen kuin he alkoivat
eläimiään kuormittaa ja pääsin aikanani Samje-lan solapyramiidille,
josta kohosi viiritanko. Vaikka jakikaravaanin väki voisin meidät nähdä
koko matkalla leiristä lähtien, täytyi minun kumminkin mitata solan
korkeus, maksoi mitä maksoi, ja välimatkakin oli niin pitkä, etteivät
he voineet erottaa, mitä minä puuhailin. Merkittyäni kiehumispisteen,
joka osotti 5,527 metrin korkeutta, piirustin vielä näköalankin. Idässä
ja kaakossa oli laaja vuorimaailma, joka osaksi kuului eteläpuolella
kohoavan Lunpo-gangrin vuorijonoon, osaksi taas Nien-tshen-tang-laan,
joka oli pohjoispuolellamme. Olimme siis aivan vedenjakajalla, kahden
jättiläismäisen, _Transhimalajan ryhmään_ kuuluvan vuorijonon välissä.
Ja tämä sola, Samje-la, on hydrografisissa ja orografisissa suhteissa
korkein ja suuriarvoisin, mitä sola yleensä voi Aasiassa olla; se
nimittäin erottaa toisistaan pohjoisen umpiylängön ja eteläisen
äärettömän valtameren vedet. Se on siis samanarvoinen kuin
Sela-la, Tshangla-Pod-la ja Angden-la, sekä paljoa tärkeämpi kuin
Tseti-latshen-la, joka on ainoastaan Induksen ja Satledshin
vedenjakaja, tai Dshukti-la, joka erottaa Induksen molempien
haarajokien vedet toisistaan. Samje-lalla olin nyt saavuttanut halujeni
_suurimman päämäärän_; olin noussut Tseti-latshen-lan ja Angden-lan
välisen Transhimalajan yli ja vallottanut vielä yhden paikan lisää
tällä jättiläismäisellä vuorijonolla, joka on pohjoisessa suurten
intialaisten jokien vedenjakajana. Olin onnistunut osottamaan sen
tosiseikan, että Transhimalaja jatkuu vielä Angden-la'sta länteen päin
katkeamatta 490 kilometriä.
Tavattoman mieltäkiinnittävä oli myös se huomio, että Angden-la ja
Samje-la, vaikka ne vedenjakajina ovatkin aivan yhtä tärkeitä, eivät
ole ollenkaan samassa vuorijonossa. Angden-la on sen vuorijonon
läntisessä jatkossa, joka kohoaa Tengri-norin etelärannalla ja on
tunnettu _Nien-tshen-tang-lan_ nimellä; Samje-la taas on eräässä tämän
vuorijonon ja Lunpo-gangrin välisessä pitkittäislaaksossa. Nyt voin
ainiaaksi vetää suuren mustan ristin niiden jatkuvien, katkeamattomien
vuorijonojen yli, joita Hodgson ja Saunders ovat kirjotuspöytänsä
ääressä rakennelleet ja joiden pitäisi heidän väitteensä mukaan kulkea
ylemmän Brahmaputran pohjoispuolella. Täällä aloin myös miettiä, mikä
nimi olisi täst'edes annettava tälle suunnattoman suurelle vuoristolle,
joka kulkee samansuuntaisesti Himalajan kanssa. Nimi Lunpo-gangri oli
ainakin yhtä oikeutettu kuin Nien-tshen-tang-la, mutta kumminkin olivat
molemmat sopimattomat, ne kun tarkottivat ainoastaan määrättyä,
kokonaisen vuoriston vuorijonoa, joten niillä oli vain paikallisnimen
oikeutus. Silloin iski mieleeni ikäänkuin salama -- "_Transhimalaja_ on
se nimi, jonka panen tälle jättiläismäiselle vuoristolle".
Vielä ajatellessani sitä suurta voittoa, jonka olin tänä päivänä
saavuttanut ilman omaa ansiotani, johti Lobsang minut taas nykyiseen
asemaan, ilmottaen, että jakien musta jono liikkui ylös solaa kohti.
Nousimme silloin ja astuimme jalkaisin alas rinnettä, jota kulkua
haittaavat graniittilohkareet ja mura peittivät. Maasta kumpuavat lähteet
kokoontuivat pian puroksi. Erityisellä mielihyvällä katselin minä sen
kirkasta, notkeata hyppelyä lohkareiden välitse ja kuuntelin sen
surunvoittoista lorinaa. Sävel oli tavallinen; juuri äsken olin kuullut
Buptsang-tsangpon purojen sitä laulavan. Ja kuitenkin luulin kuulevani
pohjaäänenä veden soittoa, joka herätti minussa uutta ikävöimistä.
Buptsang-tsangpon laineet ovat tuomitut ikuiseen häviöön Tarok-tson ja
Tabie-tsakan järvissä, missä ne haihtuvat ja leviävät taas kaikkien
taivaan tuulten mukana. Mutta puro, jonka rantaa pitkin nyt kuljemme,
laski Tshaktak-tsangpoon ja Brahmaputraan, ja sen päämääränä on Intian
valtameri, jonka suolaisten aaltojen ylitse kulkee tie minunkin
kotimaahani!
Olimme juuri saaneet telttimme kuntoon, kun jakit jo lähestyivät
tiheissä joukoissa, viheltelevien ja laulavien ajajiensa seuraamina.
Nämä tekivät pienen mutkan, ettei tarvitsisi liian likeltä ohitsemme
kulkea. Pelkäsivätkö he meitä, vaiko jo epäilivät? Mitähän he
Saka-dsongissa meistä kertoisivat? Olivatko he miehen kämmenen kokoinen
pilvi, josta purkautuisi aikanansa rajuilma iskien pieneen
karavaaniini, joka nyt oli toisen kerran kulkenut kielletyn maan läpi
ilman lupaa?
KoImaskymmenestoinen luku.
Ilmisaatu!
Muinaisina aikoina ulottuivat Lungo-gangrin jääkielekkeet aivan
laaksoon asti ja minä näin niistä vielä hyvin selviä jälkiä, kun me
huhtik. 16. p:nä laskeuduimme alempiin seutuihin. Laakso on täällä
täynnä vanhoja somerikkokerrostumia, jotka ovat pelkkää graniittiä;
muutamien niiden yläpintaa peittää hieno multa ja sammal. Taas
sivuutimme jakikaravaanin, joka oli leiriytynyt jo hyvin lyhyen
päivämatkan tehtyänsä. Nähtävästi aikoivat he levätä seuraavan päivän,
sillä jakeilta oli riisuttu kuormat ja tavarat pinottu muuriksi. Jos
tibetiläiset aikovat seuraavana päivänä jatkaa matkaansa, laskevat he
jakit kuorminensa laitumelle, sillä 350 jakin kuorman purkaminen ja
taas sälyttäminen yhden yön vuoksi olisi liian suuritöinen tehtävä.
Minun puolestani jääkööt kernaasti tänne niin kauvaksi aikaa kuin vain
mahdollista; siten pääsisimme me edelle ja voisimme ehtiä Saka-dsongin
ohi ennen kuin meidät annettaisiin ilmi. Mutta ei sentään, viisaampaa
olisi Saka-dsongia kokonaan välttää, ei siksi, ettemme näkisi Muhamed
Isan hautaa, vaan jotta me emme suotta herättäisi epäluuloa.
Päivänselvää oli, että viranomaiset kysyisivät, miksi pieni
ladakilaisjoukko kulkee salateitä eikä suurta tasamia myöten. Ja
silloin ottaisivat he meidät kuulusteltavikseen.
Somerikkokerrostumien loputtua jouduimme lakeaan laakson leventymään,
jossa oli erinomainen heinikkö ja miljoonia vereksiä, inhottavia
hiirenreikiä. Oikein tuntee tyydytystä, kun Takkar joskus semmoisen
kiusallisen nakertajan kuoliaaksi puraisee. Emme vielä kärsi mitään
puutetta; Tubges hankkii minulle metsäkanoja ja eräs vuohemme lypsää
hiukan maitoa. Leiriin n:o 383. näkyivät Lunpo-gangrin huiput
ainoastaan pienentyneessä koossa; eräs on ohut kuin varjostin.
Itäkaakosta näkyy useita huippuja, vuorijonon jatkoa, ja helposti voi
laskea, että tasamin varrella kohoava yksinäinen vuorenrunko
_Tshomo-utshong_ on Lunpo-gangrin itäisessä jatkossa. Tästä leiristä
lähtien tein läheisten korkeiden kukkuloiden kulmamittauksia; tulokset
julkaisen myöhemmin.
Huhtikuun 19. päivä. Juuri matkaan lähtiessämme kulki ohitsemme kaksi
jätkämiestä, ajaen edellään muutamia satoja suolakuormilla sälytettyjä
lampaita. Meillä oli sama matka kuin heilläkin ja meidän täytyi sattua
yhteen. Minun ajaessani omia lampaitamme alamäkeä myöten piteli Abdul
Kerim hevostansa ja puheli molempien miesten kanssa, kääntääkseen
heidän huomionsa pois. Mutta heistä näki, että kummallinen seuramme oli
herättänyt heidän mielenkiintoansa ja että he meitä tarkasti
tähystelivät. Minä onnuin käydessäni, sillä pisti päähäni, että eivät
suinkaan tibetiläiset olleet koskaan nähneet nilkkua europalaista, jos
nimittäin he ollenkaan olivat sitä rotua tavanneet. Minut taas olivat
ihmiset vuosi sitten nähneet Pasa-gukissa ja Saka-dsongissa ja silloin
minä _en_ ontunut. Onnistuinkin huomaamatta pääsemään tungettelevan
naapurijoukon ja samoin äskeisen ison jakikaravaanin ohi. Viime
mainittu oli kulkenut kaksi päivää toista tietä myöten, mutta nyt taas
meidän tiellemme kääntynyt.
Oikealla puolella jää Rukjok-joki yhä etemmä tiestä. Aivan meidän
edessämme etelässä näkyi korkea huippu, joka kohoaa Pasa-guk-kylän
yläpuolella. Sanotussa kylässä olimme viime vuonna leiriytyneet,
Suolalampaat ja jakit olivat jääneet meistä hyvin etäälle ja vihdoinkin
saavuimme me nyt vanhan ystäväni Tshaktak-tsangpon rannalle. Tämä joki
oli nyt melkoista matalampi kuin viime vuoden toukokuun viimeisinä ja
kesäkuun ensimäisinä päivinä. Tässä paikassa poikkesimme etelään
vievältä valtatieltä ja kuljimme pohjoista kohti Tshaktak-tsangpon
oikeata, läntistä rantaa pitkin, leiriytyen pian tämän rannan eräälle
nurmelle (4,634 metriä korkealle).
Palattuansa näytti Abdul Kerim hyvin vakavalta. Hänen oli ollut
vaikea vastata kaikkiin kysymyksiin, miksi me kuljimme sinne tänne
Tshaktak-tsangpoa pitsin, emmekä, kuten kaikki muut, menneet
Saka-dsongiin suurta valtatietä myöten. Siihen oli hän vastannut, että
mieliimme oli erittäin terotettu sitä, että oli otettava tarkat tiedot
miten paljon villoja näillä seuduin olisi ensi kesänä saatavana.
Silloin olivat suolakaravaanin miehet sanoneet: "Te ette näytä
pelkäävän maantierosvoja; ne oleksivat juuri täällä ylhäällä
vuoristossa. Oletteko hyvin aseestetut?"
"Kyllä, meillä on kaksi pyssyä ja yksi revolveri."
"Niitä kyllä tarvitsette. Näemme, että olette rauhallista väkeä ja
siksi varotamme teitä. Kuusi päivää sitten hyökkäsi näillä seuduin
erään telttikylän kimppuun 18-miehinen rosvojoukko, jonka joka miehellä
oli pyssy ja hevonen. Ne ovat ryöstäneet kolme telttiä, vieneet
mukanaan 400 lammasta sekä noin 200 jakia ja poistuneet samaa tietä,
jota myöten te nyt aijotte kulkea. Niitä takaa-ajamaan on lähetetty
sotilaita, mutta rosvot ovat ampuneet niistä kaksi miestä ja toiset
ovat pötkineet pakoon. Ei kukaan tiedä missä tämä rosvojoukko nykyään
oleksii. Olkaa yöllä varuillanne, jos henkenne on kallis! Jos päällenne
hyökätään, niin antakaa itsenne rauhassa ryöstää! Teitä on ainoastaan
kolmetoista, ettekä siis voi puolustautua."
Mutta yö kului rauhallisesti, vasta toisena aamuna varhain ilmotettiin,
että pohjoisesta lähestyi telttejämme viisi ratsastajaa. Kaukoputkella
katsottuna supistui niiden joukko yhteensä kahdeksi mieheksi, yhdeksi
vaimoksi ja muutamiksi jakeiksi. Ne tekivät kaarroksen, ikäänkuin
olisivat peljänneet meitä, mutta Abdul Kerim seisahdutti heidät,
saadakseen heiltä tietoja. Sitte kuljimme Tshaktak-tsangpon
pohjoisrantaa pitkin suoraan itää kohti. Maa nousee loivasti,
laakso on melko leveä ja rikas laidunmaista. Telttejä ei näy, mutta
kyllä lukuisia kesäleirejä. Tshaktak-tsangpon ja sen idästä tulevan
syrjäjoen _Gäbuk-tshun_ yhtymäpaikalla on kivinen muistomerkki.
Koillisessa kohoaa kaksi keskikorkuista lumihuippua pienenpuoleisine
jäätikköinensä. Selvää oli, että Tshaktak-tsangpo lähti näiden vuorten
pohjoispuolelta, sillä voi nähdä joen terävästi uurtautuneen läpi
murtautumislaakson. Pääjoen sekunnissa viemä vesimäärä lienee
ollut 7, syrjäjoen 2 kuutiometriä. Näillä seuduin on joen nimenä
_Kamtshung-tshu_; Tshaktak-tsangpon nimen saa se vasta Pasa-gukin
alapuolella. Leiriydyimme näiden kahden joen kulmaukseen. Olimme nyt
melkein suoraan pohjoiseen päin Saka-dsongista ja ainoastaan
kahden päivämatkan päässä siitä. Mutta meidän ja kuvernöörin
hallituskaupungin välillä kohosi vielä vuorenharjanne, eräs
Lunpo-gangrin alempi jäsen.