sorakeila eli oikeammin soran peittämä rinne. Sen juurelta pistää
näkyviin valkea melkein vaakasuorista kivikerrostumista muodostunut
kalliolevy, jonka alta kumpuaa joukko pieniä lähteitä, muodostaen
levärikkaita syvänteitä ja sen lähdepuron, jota pitkin olimme nousseet
ja _joka on ylin ja ensimäinen sittemmin niin mahtavan Induksen latva_.
Neljän suurimman lähteen lämpömäärä oli kumpuamispaikallaan 9,2, 9,5,
9,8 ja 10,2 astetta. Niistä pitäisi tulla yhtä paljon vettä sekä
talvella että kesällä, mutta sadeaikana kuuluvat ne vähän paisuvan.
Talvisin jäätyy niiden vesi vähän alapuolella lähteensilmän ja
muodostaa silloin jääharkkoja. Kalliolevyn päällä on kolme korkeata
kivistä muistomerkkiä ja pieni kuutiomainen "lhato", jonka sisällä on
savinen uhripyramiidi. Lhaton alapuolella on nelikulmainen mani satoine
punaisine kauniilla kirjotuksella varustettuine liuskakivilevyinensä,
joista toiset olivat tiheää kirjoitusta aivan täynnä, kun taas toisissa
oli yksi ainoa 50 sentimetrin korkuinen tavu. Erääseen oli kaiverrettu
elämänrata, toiseen jumalankuva, jonka otin mukaani muistoksi Induksen
lähteiltä.
Oppaamme sanoi Singi-kababia pidettävän kunniassa sen jumalallisen
alkuperän vuoksi. Kun matkustajat saapuvat tälle paikalle, tai jonnekin
muuanne Induksen ylisen juoksun varrelle, ammentavat he käsin vettä,
juovat sitä ja kostuttavat sillä kasvonsa ja päälakensa.
Montgomerien punditien v. 1867 tekemien tutkimusten kautta tuli jo
tunnetuksi, että Induksen itäinen haara on sen varsinainen lähdejoki,
ja myöhemmin oli minulla tilaisuus tarkoilla mittauksilla osottaa, että
läntinen, Gartok-joki, on hyvinkin paljoa pienempi. Mutta ei ainoankaan
punditin onnistunut tunkeutua lähteille asti, ja sen päälle, joka pääsi
lähinnä, nimittäin 50 kilometrin päähän, hyökkäsi rosvoja, pakottaen
hänet takaisin kääntymään. Siksipä onkin tähän asti yleisesti väärin
luultu, että Induksen lähteet ovat Kailas-vuoren pohjoispuolella.
Kiitos kunnon ryöväreille siitä, että Induksen lähteiden löytäminen
säästyi minulle ja minun viidelle ladakilaiselleni!
Vietimme unohtumattoman illan ja unohtumattoman yön tällä tärkeällä
maantieteellisellä paikalla, joka on 5,165 metriä meren pintaa
ylempänä. Seisoin katsellen, kuinka Indus kumpusi kallioseinän sylistä.
Seisoin katsellen, kuinka tämä vaatimaton puro luikerteli alas
laaksoon, ja ajattelin kaikkia niitä kohtaloita, jotka sitä odottavat,
ennen kuin se on kohisevan, aina yltyvän laulunsa kallioseinien välitse
mereen saakka laulanut, päässyt Karatshiin, missä höyrylaivat
tavaroitansa purkavat ja lastaavat. Ajattelin sen levotonta kulkua
Länsi-Tibetin, Ladakin ja Baltistanin läpi Skardun ohi, missä
aprikoosipuut rannalla sen aalloille nyökyttävät. Ajattelin sen kulkua
Dardistanin ja Kuhistanin läpi, Peshawarin ohi ja läntisen Pandshabin
tasangon halki, kunnes se viimein hukkuu suolaisen meren lämpimiin
aaltoihin, kaikkien väsyneiden jokien ijäisen rauhan mereen ja
nirvanaan. Tielläni oli ollut suuria vastuksia, mutta korkeammat voimat
olivat lahjottaneet minulle riemun _päästä sekä Induksen että myöskin
Brahmaputran todellisille lähteille_ ja voida määrätä noiden kahden
maailmanhistoriallisen virran alkuperä, lähde, noiden virtojen, jotka
taskukravun kaksoissaksien tavoin tarttuvat kiinni maailman korkeimpaan
vuoristoon Himalajaan. Taivaan korkeudesta saavat ne ensimäisen vetensä
ja vyöryttävät vesipaljouksiansa alangolle, antaen elämän ja ravinnon
50 miljoonalle ihmiselle. Täällä ylhäällä kohoavat sen rannoilla
luostarit, Intiassa kuvastuvat sen laineissa pagodit ja moskeijat;
täällä ylhäällä luikkivat sen laaksoissa sudet, villijakit ja
villilampaat, siellä alhaalla hindumaassa kiiluvat sen rantoja
reunustavista bamburuovostoista tiikerien ja leopardien silmät kuten
hehkuvat hiilet ja myrkylliset käärmeet matelevat rantatöyräiden
tiheässä pensaikossa. Täällä Tibetissä pieksevät jäiset tuulet sen
kylmiä aaltoja, siellä tasangolla kuiskailevat lauhkeat löyhähdykset
palmujen ja mangopuiden latvoissa. Mielestäni tuntui kuin kuuntelisin
täällä näiden molempien kuuluisien jokien elinsuonen tykytystä, ja kuin
näkisin sen ahkeruuden ja kilpailun, joka on lukemattomia sukupolvia
sitten ollut lukemattomien ihmiselämäin sisältönä, ihmiselämäin, jotka
ovat olleet lyhyitä kuin hyttysen tai ruohon elämä. Oli kuin näkisin
kaikki ne vaeltajat maan päällä ja vieraat ajassa, jotka ovat syntyneet
näiden jokien eteenpäin rientävän juoksun varrella, juoneet sen vettä,
antaneet sillä elämää ja voimaa vainioillensa, eläneet ja kuolleet sen
rannoilla ja näiden jokien laaksojen varjoisasta rauhasta
kohottautuneet ijäisen toivon aavistettuihin maihin. En ilman ylpeyttä,
mutta samalla myös tuntien nöyrää kiitollisuutta, seison täällä
ylhäällä tietoisena siitä, että _olen ensimäinen valkeaihoinen, joka
on tunkeutunut Induksen ja Brahmaputran lähteille saakka_.
Kahdeskymmeneskahdeksas luku.
Toiselle matkalle.
Induksen lähteiltä lähdin Gartokiin, Länsi-Tibetin pääpaikkaan ja
molempien garpunien hallituskaupunkiin. Perille saavuin monien
seikkailujen jälkeen syyskuun 26. päivänä, kuljettuani viidennen kerran
Transhimalajan yli _Dshuk-ti-la_-solan kautta (5,825 metriä). Minun
täytyy tällä kertaa jättää tämän suureksi osaksi tuntemattoman maan
läpi tehdyn matkan kuvaileminen. Ainoastaan Dshuk-li-lan yli oli jo mr.
Calver kulkenut kahta vuotta aikaisemmin.
Gartokissa (4,467 metriä) alkoi uusi ajanjakso. Kaupunki tuli
käännekohdaksi tässä matkakertomuksessa. Ensiksi pääsin taas
ulkomaailman yhteyteen. Brittiläinen kauppa-asiamies Thakur Jai Chand
jätti minulle heti saavuttuani paksun pinkan kirjeitä rakkaasta
vanhempieni kodista, lordi ja lady Mintolta ja heidän tyttäriltään,
eversti Dunlop Smithiltä, O'ConnoriIta, Younghusbandilta, Rawlingilta
ja useilta muilta europalaisilta ja aasialaisilta ystäviltä. Sitä
vastoin ei kuulunut vielä mitään suuresta tavaralähetyksestä, jota
odotin Simlasta. Mutta oitis jälkeenpäin sain Dunlop Smithiltä tietää,
että kaikki tilatut tavarat oli lähetetty ja saapuisivat aikanansa.
Garpunit lähettivät oitis tervetuliaislahjan tavallisine
kohteliaisuuslauselminensa; he olivat liian ylhäisiä tehdäkseen
tervehdyskäyntinsä ennen minua. Läksin sen vuoksi seuraavana
päivänä heidän luokseen. Vanhempi heistä oli sairaana; nuorempi,
kolmikymmenviisivuotias arvokas, Lhasasta kotoisin oleva herra,
otti minut yksinkertaisessa hallitusrakennuksessaan tavattoman
ystävällisesti vastaan ja oli niin vähän suuttunut niistä vapauksista,
joita olin viime aikoina ottanut, ettei edes kysynyt, missä
kaikkialla olin ollut. Oli kohtalon ivaa, että niin ystävällinen ja
myönnytyksissään niin kauvas menevä kirje, kuin se, jonka nyt garpunin
käsien kautta sain Lien darinilta, saavutti minut vasta nyt, kun se
tuli liian myöhään. Heti minun Raga-tasamista lähettämäni kirjeen
saatuansa oli Lien darin lähettänyt luokseni kaksi kiinalaista, jotka
olivat valtuutetut sopimaan minun kanssani tiestä, jota tahdoin kulkea.
"Sillä olen iloinen", kirjoitti Lhasan ambani, "tietäessäni Teidän
matkustavan tietä, joka on Teille mieluisin." Hän oli muka vakuutettu
siitä, etteivät liikkeeni, kuljinpa mitä tietä hyvänsä, antaisi aihetta
valtiollisiin selkkauksiin. Ja hän lopetti sanoilla: "Toivon nyt, että
paluumatkanne tulee onnelliseksi ja rauhalliseksi, ja rukoilen teille
terveyttä ja menestystä."
Kylläpä nyt kaduin, etten kuitenkin viipynyt Sakassa, kaduin sitäkin
enemmän, kun garpun sanoi mainittujen kahden kiinalaisen neljän
tibetiläisen vartiomiehensä kanssa saapuneen sinne silloin kun
lähdöstämme oli kulunut vasta kaksi viikkoa! Mutta täkäläinen garpun
oli minulle ystävällinen, hän oli koko Länsi-Tibetin mahtavin mies ja
voisi minulle vielä kaikki portit avata, jos vain uskaltaisi ja
tahtoisi.
Tosin olin iloinen jo saavuttamistani tuloksista: paitsi useita muita
ratkaisemiani kysymyksiä, olin kulkenut Transhimalajan yli viiden
solan kautta, nimittäin: Sela-lan, Tshang-la-podlan, Angden-lan,
Tsheti-latshen-lan ja Dshukti-lan, joista neljä ensimäistä olivat tähän
asti olleet aivan tuntemattomat. Mutta Angden-lan ja Tsheti-latshen-lan
väliseen Himalajan vuorijonoon oli minun täytynyt jättää kokonaista 500
kilometriä pitkä aukko. Tästä alueesta en tuntenut muuta kuin ne
huiput, jotka Ryder oli matkallaan nähnyt ja joiden korkeuden hän ja
Wood olivat mitanneet. Sen lisäksi oli meillä muutamia epämääräisiä
tietoja Nain Singin v. 1873 tekemältä matkalta, jonka tie kumminkin
kulkee valkean täplän pohjoispuolitse. Ja tämän valkean täplän
pinta-ala oli vielä 1,400 neliökilometriä! En voinut palata kotiin
tekemättä kaikkea mitä ihmisvoimin voi aikaansaada kulkeakseni tämän
tuntemattoman maan halki ainakin _yhtä_ tietä. Juuri siellä oli se
linja, joka muodostaa Intian valtameren ja Tibetin ylätasangon
suolaisen, umpijärvien välisen vedenjakajan; siellä voi otaksua olevan
useita jokia ja järviä. Siellä oli suuri Bongban maa; lunta, jonka
rajoilta oli meille jo saapunut niin paljon pimeitä huhuja pohjoisesta,
idästä ja etelästä. Mutta suurin ja tärkein oli vastaus kysymykseen:
_kulkeeko Nien-tshen-tang-la Tsangpon ja Ylä-Induksen pohjoispuolella
katkeamatta koko Tibetin läpi läntiseen ja luoteiseen suuntaan?_ Ei
yksikään europalainen, ei yksikään punditi ollut tähän asti uskaltanut
ryhtyä tätä kysymystä ratkaisemaan, mutta Hodgson, Saunders ja Atkinson
olivat useita vuosia sitten Tibetin-kartalleen merkinneet otaksutun
vuorijonon. Onko se todellakin olemassa? Vai onko tämän valkean täplän
paikalla vuorijonojen sokkelo, tai sitten verrattain lakea maa-alue,
joka on yksityisten lumipeitteisten huippujen ja vuorijonojen alustana?
Todistettujen tosiasioiden rinnalla ovat otaksumat aivan arvottomat.
Semmoiset tosiasiat tahdoin minä. Tiesin, että jos en _nyt_ onnistuisi
tunkeutumaan siihen maahan, jonka kohdalla Tibetin viimeisellä
englantilaisella kartalla on ainoastaan sana "_Unexplored_", niin
jonakuna päivänä saapuisi toinen tutkija ja riistäisi minulta tämän
vallotuksen. Ja sitä ajatusta en minä voinut sietää.
Gartokissa oleskeli nyt vanha lehiläinen ystäväni, rikas kauppias
Gulam Rasul. Neuvottelin hänen kanssansa, ja hänestä piti nyt tulla
minun pelastusenkelini. Hänestä oli asemani hyvin ruusunvärinen, sillä
garpun oli hänelle hankituista tavaroista velkaa 7,000 rupiita ja
pelkäsi hänen vaikutustaan. Hän voi siis painostaa Länsi-Tibetin
varakuningasta. Aluksi yritti hän sen tehdä viekkaudella, joka ei
kumminkaan onnistunut; garpun vastasi, että hänelle oli päänsä liian
kallis voidakseen sen panna peliin palvellakseen europalaista, jolla ei
ollut lupaa matkustella ympäri maata. Sen jälleen yritimme kullalla,
johon garpun vastasi ylevän näyttelijän elein: "Jos tämä talo olisi
kullasta ja te sitä minulle lahjaksi tarjoaisitte, en minä sitä
ottaisi. Jos lähdette luvattomalle tielle, lähetän minä aseestettuja
miehiä pakottamaan teidät tänne tasaisin kääntymään."
Hän oli lahjomaton ja hän oli meille liian voimakas. Miten nyt
kaduinkaan, etten ollut matkustanut kauvemmaksi itään päin, kun minulla
oli täysi vapaus Induksen lähteillä ja Jumba-maisemissa! Mutta ei! Se
ei olisi luonnistunut, sillä kassani ei ollut silloin kyllin täysi ja
mukanani oli ainoastaan viisi miestä, enkä voinut muutakaan karavaania
oman onnensa nojaan heittää.
Entäpä jos laskeutuisin Nepaliin ja sieltä kääntyisin vartioimattomia
teitä myöten takaisin Tibetiin? Ei, se ei luonnistuisi koskaan; lumi
tukkeaisi kohta Himalaja-solat. Mutta jos yrittäisimme Rudokiin salaa
livahtaa ja samoaisimme sieltä itään päin? Ei, Rudokissa vilisee
vakoojia. Ja pian sai myös Gulam Rasul tietää, että garpun oli
lähettänyt ympäri maata käskyn pidättää minut, missä minut
tavattaisiinkin Ladakiin vievän suuren valtatien ulkopuolella.
Niin punnitsimme asiata puoleen ja toiseen, ja sureksimme yötä ja
päivää milloin minun, milloin Gulam Rasulin teltissä, ja odottelimme
lähetystä Simlasta, kuulimme kulkusien helisevän, kun kuriirit tulivat
idästä, näimme kauppamiehen toisensa perästä palaavan Lhasan
markkinoilta, kohtasimme Tok-dshalungista matkustavan kultakontrollörin
ja tunsimme 24 asteeseen laskeutuneen syyskylmän yhä kirpeämmin ihoamme
viiltävän.
Silloin kypsyi minussa yksinäisinä hetkinä päätös: _minä palaan
takaisin Ladakiin ja tunkeudun Tibetiin pohjoisesta kuten viime
vuonnakin, matkustan vielä kerran koko vaan halki ja kuljen poikittain
valkean täplän läpi_. Tiedän kyllä, että tällä kiertotiellä tarvitaan
puoli vuotta päästäkseen seutuihin, jotka ovat ainoastaan kuukauden
matkan päässä Gartokista. Se kyllä maksaa minulle uuden karavaanin,
uudet seikkailut ja vaarat ovat edessä, ja talvi odottaa napaseudun
pakkasinensa. Mutta siitä huolimatta täytyy sen tapahtua! Käännyn
takaisin vasta sitten kun voittamattomat esteet tukkeavat tien.
Uskallettua on astua Ladakissa englantilaiselle suojelusalueelle; siksi
täytyy minun rientää nopeasti rajan yli. Silloin en voi välttää
Rawlingin ja Deasyn aluetta, mutta mitäpä siitä. Määränäni on
tuntematon maa, jota koetan vallottaa, vaikka mitä tietä käyttäen!
Gulam Rasul ja Robert olivat ainoat, joille uuden suunnitelmani uskoin;
heihin voin sokeasti luottaa. Keskustellessamme puhuin persiankieltä ja
Robert piti silmällä, ettei kukaan kuuntelija päässyt telttini lähelle,
Gulam Rasul otti muodostaakseen uuden karavaanin Lehistä käsin; sen
piti aikanaan saapua Drugubiin, jossa viimeiset 13 miestä päästäisin
kotiinsa. He olivat uupuneet, kuluneet ja ikävöivät kotiin. Gulam Rasul
otti toimekseen uusien miesten hankkimisen.
Lokakuun 20. p:nä läksin Gartokista odottaakseni Intiasta tulevaa
lähetystä _Gar-gunsassa_. Sinne matkustivat myös Gulam Rasul, Thakur
Jai Chand, postimestari Deni Das ja lääkäri Mohanlal. Mutta Robert oli
saanut Gartokissa surusanoman: hänen vanhempi veljensä oli kuollut
Taka-Intiassa. Nyt kohtasi häntä uusi isku: hänen pieni kymmenvuotias
veljensä oli hukkunut Srinagarissa. Hän oli lohduton ja pyysi, että
sallisin hänen toki palata äitinsä luo, jolla nyt enää oli ainoastaan
yksi poika. Hänetkin siis menettäisin!
Gulam Rasulilla oli risuaitauksessa kolme isoa telttiä. Siellä istui
hän kuin sohvallansa pasha, poltti piippuansa ja otti vieraitansa
vastaan itämaisella arvokkuudella. Hän oli hauska ja miellyttävä, otti
toimittaakseen kaikkea eikä tuntenut mitään vaikeuksia. Kun nyt
laitoimme suunnitelmia ja valmistimme pitkiä luetteloja siitä, mitä
kaikkea oli ostettava, ja kun minun Ladakiin tuloani ei voinut ajan
mittaan salata, levitimme me huhun, että tarvitsin pienen karavaanin,
jolla aijoin matkata ensin Chotaniin ja sitte keväällä sieltä
Pekingiin. Suunnitelman onnellinen toteuttaminen riippui siitä, ettei
kukaan saisi vihiä minun oikeista aikomuksistani. Sillä jos niin
kävisi, lähetettäisiin heti erityiset käskyt Rudokiin ja Tshang-tangin
paimentolaisille. Omat palvelijani ja Hadshi Naser shahin koko talon
väki uskoivatkin, että varma aikomukseni oli matkustaa Chotanim ja että
olin luopunut kaikista Tibetin matka-ajatuksista. Täytyipä minun mennä
niinkin pitkälle, että lähetin Drugubista sähkösanoman Reuterin
intialaiselle kirjeenvaihtajalle, ystävälleni herra Buckille, ilmottaen
tekeväni pienen matkan Chotaniin. Mandariinit näet oli johdettava
harhaan. Kun ei kukaan muu tahtonut minua auttaa, täytyi minun itse
itseäni auttaa, vaikkapa, pakon tullen, viekkaudella ja salateitä
kulkien. Ei yhdenkään intialaisen ystäväni pitänyt saada vihiä oikeista
suunnitelmistani, ei edes eversti Dunlop Smithin; olisi tietysti ollut
minun puoleltani tahdittomasti tehty, jos olisin saattanut heidät
asemaan, missä heidän olisi täytynyt joko minut ilmiantaa tai pettää
ylempiä viranomaisiansa. Paitsi Gulam Rasulia ja Robertia tiesivät
asiasta ainoastaan vanhempani ja sisarukseni. Mutta, ikävä kyllä, olin
heille liian toivorikkaasti ilmottanut, että yritys kestää lyhyen ajan,
ja siksipä he, kun minusta ei mitään kuulunut, tulivat päivä päivältä
levottomammiksi, luullen lopulta minun saaneen surmani. Siitä johtui
siis kysymys: "Onko Hedin kadonnut tietymättömiin?"
Lokakuun 29. p:nä saapuivat Gulam Rasulin muulit ja joutuivat tarkan
katselmuksen alaisiksi. Ne olivat aivan erinomaisessa kunnossa, pieniä,
voimakkaita, lihavia, Lhasasta tuotuja elukoita, ja siis tottuneita
ohueen ilmaan, ja ne voivat, omistajan kertomuksen mukaan, kestää
vaikka mitä rasituksia. Tarjoutuipa Gulam Rasul, jos ne elävinä
matkalta palaisivat, ostamaan ne minulta samasta hinnasta, minkä olin
niistä maksanut. Minä maksoin kaikista kahdestakymmenestä yhteensä
1,780 rupiita. Itselläni oli vielä viisi juhtaa, kuudennen, pienen
valkean muulin, olivat sudet repineet Gartokissa. Kokonainen susiparvi
oli hyökännyt eläimemme kimppuun, yövartija ei ollut voinut niitä
karkottaa ja muuli oli saanut julmia haavoja. Sen oli nähty susia
pakoon juoksevan, kun sisälmykset laahasivat kaukana perässä. Viimeinen
poonchilainen muuli oli vielä elossa, samoin pieni ladakilaiskimoni ja
yksi sen maalaisista. Ne olivat Lehin sotilasvanhukset.
Sen lisäksi otti Gulam Rasul hankkiakseen minulle Ladakista viisitoista
kunnollista hevosta 1500 rupiin hinnasta. Muut ostokset olivat: ohraa
60 rupiilla, riisiä 70 rupiilla, tsambaa 125, muonavarasäkkejä 60,
uusille miehille pukuja 150, voita 80, teetä 50, steariinikynttilöitä
ja sokeria 104, minulle lhasalaiset turkit 40, ja samoin minulle
pehmeästä pukin nahasta tehty makuusäkki 25 rupiilla. Lisäksi tuli
vielä 40 rupiita vuokraa kuormaeläimistä, jotka kuljettivat kuormastoni
Lehiin, sekä 20 rupiita äsken ostettujen tavaroiden kuljettamisesta
Lehistä Drugubiin. Lehistä piti palkata yksitoista miestä, mutta
ainoastaan semmoisia, jotka jo olivat palvelleet Hadshi Naser shahin
kauppahuoneessa ja olivat rehellisiksi, säädyllisiksi ihmisiksi
tunnetut. Palkkaa saisivat he 15 rupiita kuussa, vaikka eivät
tavallisesti saa kahtatoista enempää, ja saisivat kolmen kuukauden
palkan etukäteen. Karavan-bashi saisi 50 rupiita kuussa ja pitäisi
hänet valita erityisen huolellisesti. Koko velkani Gulam Rasulille
nousi noin 5,000 rupiihin, sillä niiden, joiden vaivaksi näiden
ostoksien tekeminen jäisi, piti saada jäännöksestä palkkioita. Lähetin
eversti Dunlop Smithille velkakirjan osotuksella, että sen rahamäärä
maksettaisiin Gulam Rasulille, jotta hän saisi omansa, jollen minä
tältä matkalta palaisi.
Lokakuun 30. p:nä lähetti Gulam Rasul poikansa Lehiin valmistamaan
uutta karavaania, jonka piti olla viimeistään marraskuun 31. p:nä
lähtökuntoisena Drugubissa. Minulle tekemistään arvokkaista
palveluksista sai Gulam Rasul myöhemmin hänen majesteetiltansa Ruotsin
kuninkaalta kultamitalin ansiosta ja Intian hallitukselta pyysin
hänelle, kuten jo mainittu, khan bahadurin arvonimeä, jonka hän saikin.
Sitä pyytäessäni vetosin ymmärrettävästi ainoastaan niihin suuriin
kauppapalveluksiin, joita hän oli tehnyt Intian keisarikunnalle.
_Gar-gunsassa_ sain tiedon uudesta Englannin ja Venäjän välisestä
sopimuksesta, joka oli tehty tämän vuoden lokakuussa. "Venäjä ja
Englanti sitoutuvat kolmen lähinnä seuraavan vuoden kuluessa ilman
edelläkäypää sopimusta olemaan päästämättä Tibetiin ainoatakaan
tieteellistä retkikuntaa, minkälaatuisia ne lienevätkin, ja vaativat
Kiinan samoin menettelemään."
Oli kuin olisi tämä pykälä juuri minua varten keksitty. En puhunut
siitä Gulam Rasulille sanaakaan. Mutta minä näin, etten voisi Tibetissä
enää europalaisena matkustella. Edellisinä vuosina oli se minulle
onnistunut, kun valtiollinen asema oli vielä horjuva. Mutta minä olin
sekä kiinalaisille että tibetiläisille opettanut ja näyttänyt, että
europalainen voi kulkea koko maan halki sen keskitse. Olin heille myös
antanut aseet käteen itseäni vastaan käytettäviksi. Toistamiseen se ei
minulle enää onnistuisi. Nyt pitäisivät he asutun maan piirissä
silmänsä auki. Siis täytyisi minun kulkea valepuvussa, jotten
herättäisi huomiota. Lähetin nyt uuden sanansaattajan Lehiin hankkimaan
minulle täydellisen muhamettilaiskuosisen ladakilaispuvun. Gulam
Rasulkin oli sitä mieltä, että kauppiaana matkustaminen oli kaikin
puolin viisainta. Uuden karavaanin johtajan pitäisi olla herranamme,
mutta minä kulkisin hänen arvottomimpana palvelijanansa ja jäisin
kaikissa neuvotteluissa varjoon.
Kaikki se oli vaarallista peliä, se oli valtiollista ja diplomaattista
shakkipeliä, jossa oli panoksena: _oma henkeni -- tai suuret
maantieteelliset löydöt_. Minun, joka olin tähän asti ollut
tibetiläisten kanssa ystävällisissä suhteissa, molemminpuolisessa
luottamuksessa, täytyisi nyt väistää heitä kuin vihollisia. En voisi
katsoa yhdenkään tibetiläisen silmiin, ja omat silmäni täytyisi
verhota, jottei minua saataisi kiinni. Sitä varten hankin isot
tummalasiset ja -reunuksiset silmälasit. Niiden sisäpuolelle
kiinnitin niin voimakkaat hiotut lasit kuin minun silmäni vaativat.
Europalaiset varustukset oli supistettava niin vähään kuin vain
ajatella saattoi; siksi täytyi muiden tavaroiden mukana palauttaa
Lehiin iso valokuvausteline ja vene. Mukaani otin ainoastaan pienen
Richard-kameran valokuvaamista varten.
Pääasia oli, että asutuissa seuduissa esiintyisin itämaalaisella
itsensähillitsemisellä ja aivan passiivisena. Itsellenikin häilyi vielä
tämän hurjan suunnitelman loppu läpinäkymättömässä pimeydessä. Tiesin
ainoastaan, että minun oli lähdettävä Drugubista pohjoiseen päin,
Kara-korum-solaa kohti, siitä käännyttämä itään ja lounaaseen ja
koetettava Lemtshung-tsota lähtökohtanani käyttäen kulkea sen valkean
täplän halki, joka on Somerin v. 1891 kulkeman tien eteläpuolella,
jatkaakseni sieltä matkaani ylisen Tsangpon pohjoispuolella olevan
valkean taipaleen poikitse. Jos se minulle onnistuisi, laskeutuisin
Intiaan joko Nepalin tai Gyangtsen kautta, missä ehkä saisin aina
toivomani tilaisuuden tavata majuri O'Connoria. Gulam Rasul neuvoi
olemaan hyvin varovaisen, sillä Rudok-dsong oli palkannut Drugubista
vakoojan, jonka oli ilmotettava europalaisten matkoista, joita ne
tekevät rajan englanninpuolisella puolella. Tämä vakooja olisi minun
purjehdusvesieni vaarallisin vedenalainen kivi. Tibetiläisten epäluuloa
oli jo herättänyt se seikka, että olin Gulam Rasulilta ostanut 20
muulia. Toimittipa garpun lähettiläänkin tiedustamaan, mihin minä niitä
tarvitsisin. Hänelle vastattiin, että niillä oli määrä Chotaniin
matkustaa.
Thakur Jai Chand oli lähettänyt erinomaisen tshamadarinsa Intiasta
tulevaa kuormastoa vastaan. Marraskuun alussa saimme vihdoin
ilmotuksen, että lähetys oli tulossa. Nyt ehdotteli Robert, että
lähettäisimme muutamia uusia muulejamme ikävöityjä vieraita vastaan.
Myöhään 6. p:n iltana, kun jo olin makuulla, saapuivat kaikki.
Matkueena oli viisi rampurilaista poliisia. Yhdellä oli keuhkotulehdus
ja hän näytti enemmän kuolleelta kuin elävältä. Robert oli kohdatessaan
tavannut heidät niin nääntyneinä ja paleltuneina, että hänen oli
täytynyt koko seurue hieromalla elvyttää.