saavuimme varsinaisille lähteille. Sitäpaitsi en voinut hyvällä
omallatunnolla jättää Kudi-gangria, tarkoin mittaamatta sen korkeutta
kiehumalämpömittarilla. Tibetiläisemme olivat pelkkää ystävyyttä ja
näyttivät itse haluavan osottaa meille paikan, josta olin viime päivinä
niin paljon puhunut ja kysellyt. Olinkin todella kiitollinen ja
iloitsin suotuisasta tilaisuudesta saada määrätä lähdepaikka, vaikkapa
tiesinkin, että matkani Kudi-gangrille ei voinut olla muuta kuin hyvin
pikainen, puutteellinen paikan silmäily. Tämän seudun perinpohjainen
tutkiminen vaatisi vuosia, sillä kesä on täällä ylhäällä lyhyt, työaika
ainoastaan parikuukautinen. Mutta vaikka en onnistunutkaan matkallani
saavuttamaan muuta tulosta kuin fyysillisen maantieteen pääpiirteet,
voin sittenkin _sitä retkeä pitää viimeisen Tibet-matkani tärkeimpinä
tapauksina_. Päätimme siis seuraavana päivänä, heinäkuun 13., lähteä
lähteille ratsastamaan. Ainoastaan Robert, Rabsang ja yksi tibetiläinen
sai tulla mukaani. Toisten piti jäädä Tseringin johtoon paluutamme
odottamaan.
Lähdimme matkalle ihanalla ilmalla; ei ainoakaan pilvi peittänyt
Kudi-gangrin huippuja. Kuljimme Kudi-tsangpon vasenta rantaa,
ratsastaen valtavien 150 metrin korkuisten somerikkomuodostumien
juuritse, joita jättiläisjäätikkö on ammoin kasannut vasemmalle,
läntiselle puolelle. Tuon jäätikön ovat muinoin muodostaneet nyt vain
pätkinä esiintyvät jäätikkökaistaleet. Näiden kasojen jääkautinen
kerrostumaluonne on helposti huomattavissa; paikotellen näemme
pyöristettyjä molemmin puolin jyrkkärinteisinä laskeutuvia selänteitä
ja valleja, paikoin taas kaartuneita kukkuloita. Yläpintaa peittää
useasti hieno sora, jolla kasvaa ruohoa ja alppikukkia; nämä kaikessa
herttaisuudessaan ahertavat nauttia lyhyestä kesästä mahdollisimman
paljon. Siellä täällä on sattunut vuorenvieremiä ja kivessä ei huomaa
kerrostumisen merkkiäkään.
Suoraan edessämme on nyt suunnattoman suuri jäätikkö, joka laskeutuu
lännessä _Muktshung-simon_ laajasta lumirotkosta. Sen harjasomerikkojen
ja äskenmainittujen vanhojen somerikkokerrostumien välille on eräs
joltisenkin vesirikas joki laaksonsa uurtanut. Sen vesi on
puolikirkasta ja vihertävää; siis saa se alkunsa lumikentistä. Vähän
alempana viimeistä somerikkokerrostumaa yhtyy se jäätikkövirtojen
lukuisiin sameihin haaroihin, joista on isoin se, joka juoksee likinnä
Muktshung-simon vuorenrunkoa. Vielä 200 metriä yhteenjuoksun
alapuolella voi erottaa viheriän veden harmajasta, mutta myöhemmin
sekottuvat niiden kylmät virrat yhdeksi. Kun tämä joki, joka on
edelleenkin useihin mutkikkaihin haaroihin jakautunut, kääntyy
koillista kohti 201. leirimme luona, saa se melkoisen määrän lisävettä
kauvempaa itäisistä jäätiköistä ja niin syntyy _Kudi-tsangpo_.
Vihdoin ratsastimme lohkareiden ja vierinkivirinteiden välissä
mutkittelevalle jyrkästi viettävälle rintasuojukselle ja edelleen
purojen ja hyllyvien soiden, ruohokkojen ja tiheitten pensastojen yli
vanhalla kerrostumaselänteellä olevalle, vallitsevalle näköpaikalle
5015 metrin korkeuteen. Edessämme on laaja sokkelo, mahtavien
luisujen, halkeilleiden rotkojen, paljaiden kallioiden, sakarain,
pyramiidien, patsaiden, tornien, harjanteiden, somerikkokerrostumien,
jääkaistaleiden, lumi- ja jääkenttien muodostama sokkelo, sanalla
sanoen maisema, jonka vertaista suuremmoisessa jylhyydessä ei ole.
Brahmaputran todellisena lähteenä on pääjäätikön etupuoli, josta alkaa
Kudi-gangrin kaikista jäätikköjoista vesirikkain. Toiset 201. leirin
länsipuolella siihen laskevat joet ovat pienempiä ja lyhyempiä. Emme
päässeet niille asti, koska pääjoen hiekka- ja liesupohja upotti
hevosia liian syvään.
Paluumatkalla pysähdyimme sillä kohdalla, missä Kudi-tsangpo virtaa
pois jään alta. Paikka on 4,864 metriä meren pintaa ylempänä.
Yksityiskohtien kuvaaminen täytyy minun lykätä siihen tieteelliseen
julkaisuun asti, joka tästä matkasta aikanansa ilmestyy. Seuraavana
päivänä valokuvailin Kudi-kangrin jäätikkömaailmata. Ja nyt ei muuta
kuin kiireesti länttä kohti, tekemään mandariineista ja devashungista
huolimatta uusia löytöjä, kokoamaan uusia tietoja -- kielletyllä
tiellä!
Heinäkuun 15. päivänä poikkesimme entiseltä tieltämme vasemmalle,
kuljimme somerikkosokkelon yli pohjoiseen ja näimme _Kargan-la_-solasta
entistä selvemmin Dongdongin ja Tshema-jundungin lumipeitteiset
huiput. Kuljimme erään perin korkean harjun yli, päästäksemme
leveään _Tshema-jundungin_ laaksoon; tämä joki saa alkunsa etelästä,
Tshema-ungdung-pu'n vuoriryhmään kuuluvista jokseenkin suurista
jäätiköistä. Täällä oli useita paimentolaistelttejä sekä eräällä
kartanolla seitsemän bongbalaisten toivioretkeläisten telttiä.
Nämä pyhiinvaeltajat olivat koko perhekuntansa kanssa matkalla
Kang-rinpotshelle, tekemään kierroksen pyhän vuoren ympäri. Useimmat
kaukaisesta idästä tulevat toivioretkeläiset kulkevat eteläistä tietä,
mutta palaavat Marium-la'n kautta.
_Tyntshungin_ laaksossa leiriydyimme 17. p:nä heinäkuuta siistien
paimentolaisten luo. Nämä hankkivat meille nopeasti uusia jakeja, sillä
suoritettuansa hyvin tehtävänsä kääntyi täältä takaisin Shamsangiin
meidän kolme pyssymiestämme. Koko tämä Brahmaputran lähteille tehty
matka oli maksanut ainoastaan 110 rupiita! Olisipa ollut enemmänkin
arvoinen. Alkuasukkaat kertoivat, että viime aikoina oli kymmenen
rosvoa tehnyt koko seudun peljätyksi, mutta kuultuansa vain huhun, että
europalainen karavaani oli tulossa, olivat ne hävinneet jäljettömiin.
Niinpä otettiin meidät pelastajina vastaan ja ihmiset tuskin tiesivät
miten osottaa meille ystävyyttänsä.
Heinäkuun 19. päivänä nousimme pikkuisen _Loang-gonga_-joen vartta sen
lähteille, erinomaisen lakeaan _Tam-lung-la_- eli _Tag-la_-solaan, joka
on oikeastaan erään avonaisen pitkittäislaakson poikkiharju. Mutta
kumminkin on tämä sola tavattoman tärkeä, sillä se on Brahmaputran ja
Manasarovarin välinen vedenjakaja; korkeus on 5,298 metriä. Sola on
vanhojen somerikkokerrostumien välissä, jotka ympäröivät Loang-gongan
lähdejärveä, pientä, vähäpätöistä _Tam-lung-tso'ta_. Jonkun matkan
päässä etelässä näkyy _Angsi-tshun_ ja _Gang-lungin_ välinen
vedenjakaja. Gang-lung alkaa samannimiseltä vuorenkukkulalta ja
laskee Tage-tsangpon nimisenä Manasarovariin. Uusimmatkin Länsi-Tibetin
kartat antavat aivan väärän kuvan tästä maasta, jossa eivät
europalaiset ole vielä koskaan käyneet. Huomattavasti merkityn
eteläisen vuorijonon paikalla tapasin minä pitkän kukkulaisen laakson,
jonka somerikkokerrostumien välissä on vedenjakaja. Täällä sanoin
jäähyväiseni Brahmaputralle, elettyäni sen jokialueella puoli vuotta,
aina Se-la'sta lähtien.
Heinäkuun 21. p:nä ratsastimme Tage-tsangpon yli siinä missä sen laakso
avautuu Manasarovarin lakeaa notkoa kohti -- uusi luku meidän
matkakertomuksessamme. Luoteessa kohoaa _Kang-ringpotshe eli Kailas_,
pyhä vuori. Se kohoaa sahamaisen, tällä puolen näköalaa rajoittavan
vuorijonon yli kuin mahtava tshorten laman haudalla. Sen nähdessänsä
laskeutuivat miehemme oitis satulasta ja painoivat otsansa maahan.
Ainoastaan Rabsang, joka on piintynyt pakana, jäi hevosensa selkään
istumaan ja sai myöhemmin Tseringiltä ansionmukaiset haukkumiset.
Tok-tshenista lähetin kolmetoista miestä takaisin Ladakiin. Sen tein
useastakin syystä. Länsi-Tibetissä en tarvinnut niin paljoa väkeä,
kaksitoista riitti; kepeäliikkeinen karavaani saa enemmän aikaan ja
herättää vähemmän huomiota. Heidän piti nyt lähteä tottuneen Guffarun
johdolla Gartokiin ja jättää brittiläiselle asiamiehelle Thakur Jai
Chandille ne matkatavarani, joita en enää tarvinnut. Hänelle lähetin
myös vanhemmilleni ja muille kirjottamani kirjeet, jotka käsittivät
_kolmesataa sivua_. Erittäin tärkeä oli eversti Dunlop Smithille
osottamani kirje, jossa pyysin rahaa 6,000 rupiita, muonavaroja,
kirjoja, revolvereja ja ampumavaroja, lahjoiksi sopivia esineitä, kuten
kulta- ja hopeakelloja, ja etenkin kirjeitäni, joita piti tällä välin
minulle kokoontua Simlaan.
Kun seuraavana iltana kutsutin kaikki 25. miestä kokoon ja ilmotin
kolmetoista laskevani palveluksestani, kysyen kuka halusi kotiinsa
palata, ei ainoakaan ilmottautunut. He halusivat minua seurata, kunnes
itse saisin kylläni Tibetistä! Valitsin nyt itse ne kolmetoista,
jättäen parhaat jäljelle. Näiden joukossa oli Tashi, joka Tundup
Sonamin kanssa teki seikkailurikkaan matkansa Shigatseen. Mutta
nähtyään minun karavaanin jaolla totta tarkottavan pyysi hän päästä
kotiinsa ja hänet vaihdettiin toiseen.
Saadaksemme kaikki järjestetyksi viivyimme täällä kaksi päivää. Kun
matkatavarat olivat uudestaan kunnossa, jätin itselleni ainoastaan
neljä arkkua; kaikki muu jäi Guffarun kuljetettavaksi. Robert istui
teltissäni pankkiirina, latoen rupiita ja kultasovereigneja pieniksi
läjiksi: kotiinsa palaavien palkkoja, palkintoja ja matkarahoja.
Kassani kepeni kerrassaan 2,118 rupiilla. Pois lähtevät saivat myös
pitää kaksi viidestä pyssystämme. Iltamyöhällä tuli Guffaru telttiini
viimeisiä käskyjäni kysymään. Vanha, kunnon Guffaru, hän oli ollut
elämänsä syksynä ja Tshang-tangin talvessa ihmeteltävä, aina
järkkymättömän rauhallinen ja tyytyväinen, täyttäen velvollisuutensa
pienintä myöten. Nyt istui hän edessäni viimeisen kerran ja itki,
kiitti minua yhdessä eletystä vuodesta kyynelten valuessa hänen
valkealle parrallensa. Pyysin, ettei hän itkisi, vaan iloitsisi, kun
raskas aika oli lopussa ja hän voi palata omiensa luo terveenä ja 400
rupiita kukkarossaan. Lehistä lähtiessämme oli hän köyhä kuin
kirkonrotta, nyt oli hän oloihinsa nähden rikas mies -- eikä ollut
tarvinnut käärinliinaansa. Sanoin, että tulisin häntä suuresti
kaipaamaan, mutta etten voinut arvokasta matkatavaravarastoa ja
tärkeätä postia uskoa kenenkään muun kuin hänen käsiinsä.
Kun 26. päivän aamulla varhain tulin ulos teltistäni, seisoivat niiden
kolmentoista miehen 13 jakia tavarat seljässä valmiina tibetiläisine
oppainensa matkaan lähtemään. Kiitin miehiä siitä ajasta, jona he
palveluksessani olivat olleet niin monille vaaroille alttiina, kiitin
heitä uskollisuudesta ja kärsivällisyydestä, ja pyysin heitä muistamaan
olevansa kotiin palaavasta karavaanista vastuunalaiset, pyysin
tottelemaan Guffarua ja muistamaan, että menettävät maineensa, jos
matkalla riitaantuvat keskenänsä. Jos he olisivat tällä matkalla yhtä
tunnollisia kuin palveluksessani ollessaan, menestyisivät he tulevassa
elämässään, ja kenties sattuisivat tiemme vielä kerran yhteen.
Nyt astui Guffaru joukosta ja ääneen itkien laskeutui eteeni
polvilleen. Kaikki toiset seurasivat hänen esimerkkiään vuoronsa
mukaan. Kyyneleet vuotivat, kuului itkun nyyhkytystä. Taputin jokaista
olalle, toivoen tämän katkeran hetken pian vain loppuvan. Otettuaan
jäähyväiset tovereiltaan, jotka liikutuksen vallassa lähettivät heidän
kanssansa Ladakiin terveisiä vanhemmille, puolisoille ja lapsille,
hävisivät he kukkulan taa, jatkaen kulkuansa, kuten ennen olivat
kulkeneet useita satoja penikulmia, jalkaisin, äänettöminä, kumaraisina
ja masentuneina.
Kahdeskymmeneskuudes luku.
Manasarovar.
Guffarun lähdettyä joukkoinensa järjestettiin minun käytettäväkseni
jäänyt karavaani uudestaan. Sen johtajaksi tuli Tsering. Muut luokseni
jääneet miehet olivat: Bolu, Tundup Sonam, Rabsang, Rehim Ali, Shukkur
Ali, Namgjat, Adul, Lama, Ishe, Galsang ja Rub Das. Karavaanin
jakamisesta oli sekin etu, että luultiin meidän kulkevan samaan
määrään, kuten tähänkin asti, ainoastaan eri teitä, joten minä passin
määräyksiä seuraten olisin menossa Gartokista Ladakiin.
Robertin, Rabsangin ja kahden tibetiläisen kanssa ratsastin alas
_Toktshenin_ laaksoa ja lounaisten kukkulain yli. Oikealla levittää
pyhä järvi turkoosisinistä pintaansa. Mikä ihana, mieltäkiinnittävä
näytelmä! Luulee hengittävänsä kepeämmin ja vapaammin, tulee taas
elämänhaluiseksi ja toivoo pääsemänsä alas järven siniselle syvyydelle
ja sen pyhille laineille. Sillä Manasarovar on pyhin ja kuuluisin järvi
maailmassa; se on toivioretken päämäärä ja lukemattomien hindulaisten
pyhiinvaeltajien unelma; se on ikivanhojen uskonnollisten hymnien ja
laulujen järvi, jonka kirkkaissa aalloissa hindun tuhkalla on yhtä
haluttu ja kunnioitettu hauta kuin Gangesin sameissa aalloissa.
Intiassa ollessani olin saanut kirjeitä hinduilta, jotka pyysivät minua
tutkimaan tämän kunniarikkaan järven ja pyhän Kailas-vuoren, vuoren,
jonka kukkula täällä ylhäältä pohjoisessa kannattaa ijäistä lumikupua
ja jonka huipulla Shiva, yksi intialaisten jumalien kolmiyhteydestä,
oleksii paratiisissansa keskellä henkijoukkoansa. He sanoivat
muistavansa minua rukouksissaan, jos voisin heille antaa täydellisen
kuvauksen pyhästä järvestä ja vuoresta, ja jumalat siunaisivat minua
silloin. Mutta en ollut senvuoksi tänne jo niin kauvan ikävöinyt.
Järven syvyyttä ei oltu vielä koskaan mitattu -- minä päätin laskea
luotirihmani sen pohjaan ja piirtää kartan sen uomasta, tahdoin kulkea
sen rannat, tutkia, kuinka paljon siihen laskee vettä yhdessä
kesäpäivässä, tahdoin saada selville sen ja lännessä olevan
naapurijärven _Rakas-talin_ väliset vesitieteelliset suhteet, kysymys,
jota ovat eri lailla selittäneet kaikki retkeilijät, jotka ovat tämän
seudun läpi kulkeneet Moorcroftista ja Stracheystä Ryderiin ja
Rawlingiin asti; tahdoin nähdä vilahdukselta luostareita ja oppia
tuntemaan hindulaisten ja tibetiläisten toivioretkeilijäin elämää,
sillä lamaistitkin pitävät järveä pyhänä, nimittäen sitä Tso-mavangiksi
eli Tso-rinpotsheksi, "pyhäksi järveksi". Kuinka voisikaan kaksi niin
erilaista uskontoa kuin hinduismi ja lamaismi antaa Manasarovarille ja
Kailasille jumalallisen merkityksen, jos ne eivät mahtavalla
kauneudellaan puhuisi ihmismielelle ja tekisi siihen syvää vaikutusta.
Jo ensimäinen rantakukkuloilta tähän ihmeelliseen, suuremmoiseen
maisemaan ja sen valtaavaan kauneuteen luomamme silmäys sai minut
ilonkyyneleihin puhkeamaan. Tämä munasoikea, pohjoisessa hieman
kavennut järvi loistaa kuin turkoosi kahden maailman ihanimman ja
kuuluisimman vuorijättiläisen, pohjoisen _Kailasin_ ja eteläisen _Gurla
Mandattan_ muodostamissa puitteissa, valtaisten vuorijonojen välissä,
joiden yli molemmat vuoret kohottavat huikaisevan valkeita ijäisiä
lumikukkuloitansa.
Ratsastamme kukkuloiden yli lounasta kohti Serolungiin, kultaiseen
laaksoon, jonka rotkossa _Serolung-gumpan_ luostari lymyää. Viivyin
siellä neljä tuntia luonnoksia piirustamassa ja muistiinpanoja
tekemässä. Heinäkuun 27. p:nä nukuin kyllikseni ja valmistin seuraavana
päivänä ensimäisen mittaussuunnan, jonka piti kulkea halkaisijan lailla
järven yli suunnassa E 59° L, missä oli kukkulapuitteisiin vajoama
muodostunut. Odotin hyvää ilmaa, mutta tuuli vain puhalsi navakasti ja
hyrske löi rantaan vaahtoisena. Päätin sen vuoksi odottaa yöhön asti,
sillä yö oli viime aikoina ollut tyynempi kuin päivä. Koematkalla
tapasimme lähellä rantaa jo 40 metrin syvyyden ja siksi varustimme 150
metrin pituisen luotirihman. Kenties ei sekään riittäisi kauvan, sillä
niin korkeiden vuorien välinen järvi on varmasti syvä. Shukkur Alin
oli määrä tulla mukaani, hän otti kohtalonsa tavallisella
välinpitämättömyydellään vastaan; mutta toinen uhri, Rehim Ali,
tuskaantui: päivällä kävi vielä päinsä, mutta olla synkässä
kammottavassa yössä niin suurella järvellä! Varmaankin kävisi samoin
kuin Lake Lightenilla, ajatteli hän.
Auringon laskiessa koveni tuuli ja lounaasta nousi raskaita pilviä.
Kello seitsemän oli koko seutu pikipimeä, ei ainoakaan tähti tuikkinut
taivaalla, rannan ääriviivoista ja lumipuitteisista vuorista ei näkynyt
jälkeäkään, ja järvi hävisi pimeään yöhön. Mutta myöhemmin asettui
tuuli, ilma oli aivan tyyni ja ainoastaan laineet loiskivat vielä
rantaa vastaan yksitoikkoisessa, rytmillisessä tahdissa.
Matkatavarat pantiin kuntoon ja masto pystytettiin, ollakseen valmiina,
kun saisimme suotuisan purjetuulen. Logi, Lythin vauhdinmittari, oli
kiinnitetty veneeseen merkitsemään kuljetun matkan pituuden, kompassi,
kello, muistiinpanokirja, karttalehdet ja kaikki muu oli aivan
vieressäni. Niitä valaisi kiinalainen paperilyhty, joka peitettiin
pyyhinliinalla silloin kun sen valoa ei tarvittu. Tällä pyyhinliinalla
kuivasin jokaisen mittauksen jälkeen käteni. Rehim Ali istuutui veneen
kokkaan, Shukkur Ali sen peräpuolelle, missä meillä oli aika ahdasta,
ja täytyi varoa, ettemme mitatessamme kumoon keikahtaisi.
Robertin olin käskenyt pysyä leirissä kunnes palaisimme; mutta kun
kello yhdeksän lähdimme rannasta huusivat kaikki meille lämpimän
jäähyväistervehdyksensä, ikäänkuin olisivat uskoneet näkevänsä meidät
viimeisen kerran! Etelässä suhahtelevat salamat, jotka voivat olla
myrskyn enteitä, eivät olleet omiansa mielialaa kohottamaan. Oli toki
jo vähän valoisampi, sillä kuu oli nousemassa, vaikka sitä leirin
takaiset kukkulat vielä peittivätkin. Mutta sen valo heitti taikamaisen
hoh±een järvelle, ja etelässä kohosi Gurla Mandatta kuten kuutamo-,
lumikenttä- ja jäätikköhurstiin kääritty kummitus.
Synkkänä ja salaperäisenä ammotti edessämme suuri öinen järvi ja
allamme väijyi tuntematon syvyys. 20 minuuttia soudettuamme pysähdymme
ja laskemme luotirihman -- 41 metriä. Seuraavassa mittauspaikassa nousi
syvyys 43 metriin. Joka tunti mittaan ilman ja veden lämpömäärän. Ja
nyt lähestyy unen jumala; Shukkur haukottelee jokaisella aironvedolla,
mutta jokainen haukotus on niin pitkä, että kestää kolmen aironvedon
ajan. Kello yhdentoista aikaan yöltä on 8,3 asteen lämmin. Kaksi
seuraavaa syvyyttä oli 43,5 ja 50 metriä. Soutajani pitivät pimeässä
yössä niin syvällä vedellä kulkemista kamalana ja hirvittävänä. Taas
suhahtavat Gurla Mandattan takaa siniset salamat, jolloin äsken vielä
kuutamon valaisemassa lumipuvussaan komeillut vuori näyttäytyy
sysimustana varjopiirustuksena. Jonkun ajan kuluttua leimahti koko
eteläinen taivas yhtenä tulimerenä; salamat iskivät nopeasti toinen
toisensa jälkeen, niiden hohde ulottui taivaan korkeimpaan kohtaan; ne
näyttivät hetken pysyvän yhdessä kohti vuoren takana, värisevinä,
jolloin oli valoisaa kuin päivällä, mutta niiden sammuttua näytti
pimeys entistään synkemmältä. Niin lisäsivät ne yön äärettömän
runollista, synkkää vakavuutta. Niiden valossa näin molempien miesteni
kasvot. He olivat levottomat ja peljästyneet, eivätkä uskaltaneet enää
soutulaulullansakaan kolkkoa hiljaisuutta häiritä. Veneemme soluu
vitkaan pikimustalla vedenkalvolla, jonka aallonharjojen välitse kuun
tiet kirkkaina käärmeinä luikertavat. Syvyys lisääntyy, ollen 55,9,
57,7, 58,5 ja 64,8 metriä.
Puoliyön hetki lyö, ja aikaiset aamutunnit kuluvat hyvin hitaasti.
Laitaan nojaten nautin täysin siemauksin, sillä vuosia kestäneillä
Aasian matkoillani en muista mitään, jota voisi verrata tämmöisen
matkan kauneuteen. Luulee kuulevansa luonnon suuren sydämen hiljaiset,
mutta kumminkin mahtavat tykähdykset, ja huomaavansa sen valtimon
heikkenevän yön käsissä ja taas heräävän aamuruskon paloon. On kuin ei
tämä hitaasti kuluvien tuntien kuluessa muutteleva maisema kuuluisikaan
maahan, vaan saavuttamattomiin maailmankaikkeuden äärimäisiin
seutuihin; on kuin olisi se paljoa lähempänä taivasta, unelmien ja
mielikuvien, toiveiden ja ikävöimisten satumaata, kaukana maasta, sen
ihmisistä, suruista, synnistä ja halpamaisuudesta. Kuu piirsi kaartansa
ja sen rauhallinen veneen aaltojen häiritsemä kuvainen värisi
vedenkalvolla.
Synkkä taivaanlaki muuttuu heleänsiniseksi, aamu saapuu idästä. Heikko
kajastus leviää itäisen vuoriston yli ja kohta kohoovat sen piirteet
terävinä, selvinä, kuin olisivat ne mustasta paperista leikatut.
pilvet, jotka vielä äsken leijailivat järven päällä valkeina ja
kepeinä, punertuvat ruusunpunaisiksi, alussa ainoastaan hieman, sitten
yhä tuntuvammin, ja kuvastuvat kirkkaaseen veteen, loihtien sen
pinnalle kokonaisen tuoreiden ruusujen maailman. Soudamme uivien
ruusulavojen välitse, tuntuu aamun ja puhtaan veden tuoksu. Päivä
valkenee valkenemistansa, maisema saa taas uutta väriä, uusi päivä,
heinäkuun 28. päivä, alottaa voittokulkunsa maan yli. Ainoastaan
loihdittu sivellin ja taikavärit kykenisivät maalaamaan sen kuvan, joka
nyt tarjoutui katseilleni, kun koko maa oli vielä varjossa ja
ainoastaan Gurla Manhattan korkein huippu kohosi nousevan auringon ensi
hohteeseen. Aamuruskon voitokkaassa hehkussakin olivat vuori, sen
lumikentät ja jääkaistaleet säilyttäneet hopeanvalkoisen värinsä, mutta
nyt! Silmänräpäyksessä alkoi korkeimman huipun kärki hehkua
purppuraisena kuin sula kulta. Ja loistava valaistus laskeutui
vähitellen vuoren kupeille kuten vaippa. Alempana rinteiden ympärillä
leijaili pieniä, ohuita, valkeita aamupilviä, muodostaen eräille
jyrkästi rajoitetuille vuorikerrostumille vyön, joka heilui vapaana
kuin Saturnuksen rengas, heittäen sen tavoin varjon ikuisille
lumikentille. Ne pilvet myös kultautuivat, punottaen semmoisessa
purppuraloistossa, jollaista ei ainoakaan kuolevainen kykene
kuvailemaan. Lumoavasti levittäytyy valo järven yli. Aurinko valaisee
vuorenhuipun toisensa jälkeen. Maiseman yksityiskohdat erottaa nyt yhä
selvemmin. Värit, jotka olivat äsken olleet niin kepeitä ja haihtuvia
kuin juhlapukuisen nuoren tytön puna, muuttuvat terävämmäksi,
keskittynyt valo kokoontuu itäisten vuorten päälle ja niiden räikeiden
ääriviivojen ylitse suihkuaa auringon yläreunasta huikaiseva sädekimppu
järvelle. Päivä on nyt vienyt voiton, ja ikäänkuin unelmasta juopuneena
koetan minä saada selvää siitä mikä hetki on minuun syvimmän
vaikutuksen tehnyt, hiljainen kuutamoyökö, vaiko auringonnousu ja sen
ruusunvärinen hohde ikuisilla lumilla.
Tämänlaiset ilmiöt ovat maan päällä lyhytaikaisia vieraita, ne tulevat
ja menevät aikaisena aamuhetkenä, näyttäytyen ainoastaan kerran
elämässä. Ne ovat ikäänkuin tervehdys paremmasta maailmasta, tai
feeniks-linnun saaren kajastus. Tuhannet ja taas tuhannet
toivioretkeläiset ovat vuosisatojen kuluessa kiertäneet järveä,
katselleet aamuruskoa ja auringon laskua, mutta he eivät ole koskaan
nähneet sitä kuvaa, jota me katselimme tänä muistettavana yönä,
keskellä pyhää järveä. Mutta pian haihtuivat lumoavat valo- ja
värivaikutukset, jotka nopeasti vaihdellen ovat minua kiehtoneet.
Maisema muuttuu arkiaikaiseksi ja paksujen pilvien varjostamaksi.
Kailas ja Gurla Mandatta katoavat näkyvistä aivan kokonaan, ainoastaan
lumi-ies loistaa voimakkaan karmiinipunaisena etäällä luoteessa --
ainoastaan sinne pääsee auringon sädekimppu, pilvitunnelin läpi
tunkeutuen. Sillä suunnalla välkehtii järvenkalvo sinisenä,
eteläpuolella taas vehreänä. Villihanhet ovat jo hereillä ja
kaklattavat lentäessään toisillensa; joskus huutaa lokki tai kalatiira.
Meriruokokimppuja ajelehtaa ympäriinsä. Taivas näyttää uhkaavalta,
mutta ilma on tyyni ja järvellä keinuvat ainoastaan heikot mainingit.
Vene soluu untelosti määräänsä kohti, sillä nyt, kello kuusi aamulla,
ovat molemmat soutajani väsymyksestä ja valvomisesta aivan menehtyneet.
Soutaessaan nukahtavat he vuorotellen. "Hem-mala-hém", huutaa Shukkur
Ali viimeisen tavun korostaen, kun painaa airon voimakkaasti veteen,
mutta samalla nukahtaa hän ja airo heiluu ilmassa. Hänen oma äänensä
herättää hänet, hän painaa airon uudestaan ja nukahtaa taas!