Tradumiin; siellä on vieläkin niukemmalta muonavaroja saatavana."
Myöhemmin saapui Pemba Tsering uudestaan ja toi toki kaksi säkillistä
ohria ja yhden lampaan. Toisten kanssa puhuttuansa oli hän tullut
taipuisammaksi ja lupasi koettaa hankkia meille, mitä tarvitsimme.
Meillä oli vielä kaksi kehnoa hevosta ja yksi muuli jäljellä
Shigatsesta; yhden niistä lupasin hänelle palkkioksi vaivoistansa.
Jonkun aikaa mietittyänsä valitsi hän muulin. Molemmat hevoset möimme
polkuhinnasta eräälle tuntemattomalle.
Mutta halusinkin minä päästä pois tästä surkeasta Saka-dsongista, johon
liittyi murheellisia muistoja. Ulkona Jumalan vapaassa, ihanassa
luonnossa haihtuvat huolet taivaan tuulien mukana. Joka päivä
laskeskelin Robertin kanssa, kuinka kauvan vielä viipyisivät Tashi ja
Tundup Sonam. Jos vastaus oli lähetetty niin sanotun lentävän
kiinalaisen postin mukana, niin voisi se jo saapua millä hetkellä
hyvänsä. Mutta päivät kuluivat eikä palaajia kuulunut. Eräänä päivänä
ratsasti joukko hevosmiehiä telttimme ohi, kertoen nähneensä minun
lähettini Kung Gushukin puutarhassa Shigatsessa, mutta he eivät
tienneet heidän aikomuksistaan sen enempää. "Kärsivällisyyttä",
kuiskaili taas länsituuli. Siinä vaikeuksien verkossa, johon olimme
sotkeutuneet, kiintyi kaikki toivoni kiinalaisten vastaukseen.
Viranomaisille olin ilmottanut olevani valmis heti lähtemään, jos he
vain sallisivat minun kulkea pohjoista tietä Njukuun, mutta siitä eivät
he vieläkään halunneet kuulla puhuttavankaan, ja niin jäimme me
paikoillemme.
Ja pian havaitsin miten lamauttavasti voimakkaan karavaaninjohtajani
menettäminen vaikutti väkeeni. Miehet saivat koti-ikävän. He puhuivat
oman lieden lämpimästä ja alkoivat aivan sairaalloisesti palmikoida
kenkiä lapsilleen ja tuttavilleen. Kiireellä kokoontuivat he
iltatulille ja pohtivat niiden ympärillä, miten mukavaa oli elämä
Ladakin kylissä. Robert kuvaili miten autio ja kolkko oli Tibet, ja
Intia miten lämmin ja ihana. Hän ikävöitsi äitiänsä ja nuorta
vaimoansa. Mutta tahtoisinpa tietää, tokko sittenkään kukaan ikävöitsi
täältä pois niin hartaasti kuin minä, jolla oli vielä niin paljon
tehtäviä suorittamatta. Niin, nyt näin selvästi, etten nykyisellä
karavaanillani voinut saavuttaa kaikkia niitä päämääriä, joihin pyrin.
Se oli uupunut ja kulutettu, eikä ihme ollutkaan, kun ottaa huomioon,
mitä kaikkea sen oli täytynyt kestää. Kohtaloni suorastaan ajoi minua
takaisin Ladakiin. Matkalla toki täytyi yrittää tehdä mahdollisimman
suuria vallotuksia. Mutta entä sitten? Siitä ei ollut minulla mitään
tietoa. Mutta sen tiesin, etten koskaan antautuisi ennen kuin olin
tehnyt kaikki mihin voimani riittivät vallatakseni ylisen Brahmaputran
pohjoispuolisen tuntemattoman maan.
5. p:n aamuna tuli vanha ystäväni, Raga-tasamin gova, kertoi kuulleensa
minun olevan vaikeassa asemassa ja tarjoutui puhumaan järkeä Pemba
Tseringille. Myöhemmällä tulivat molemmat yhdessä telttiini ja
ilmoittivat, että _minä saisin matkustaa pohjoista tietä Njukuun_.
Vaivoistansa sai gova yhden parhaimmista hevosistamme. Omista
eläimistämme oli vielä jäljellä kuusi, niistä kolme lehiläistä
veteraania, kaksi hevosta ja yksi muuli. Seuraavana iltana tuli Guffaru
ensi kerran ohjeita noutamaan ja 7. p:nä kesäkuuta lähdimme aika
varhain matkoihimme.
Kahdeskymmenesneljäs luku.
Kiertoteitä Tradumiin ja pikimältään Nepaliin.
Oli kirkas päivä, ei kevät, vaan kesä. Ilmassa surisivat kärpäset,
ampiaiset ja paarmat, maassa ryömi kaikenlaista matoa ja itikkaa,
kiirehtien nauttimaan lämpimästä vuoden-ajasta, joka on täällä niin
lyhyt. Ilma oli kuuma, kello yhden aikana oli 21,2 astetta. Aurinko oli
minusta yhtä polttava kuin Intiassa. _Sa-tshun_ laakso laajenee länttä
kohtirannoilla istuu villihanhia, sorsia ja haikaroita, ja vuorella,
jonka juurella laakson oikealla puolella kuljemme, rääkkyvät naakat.
Vehmas ruoho oli jo noussut kesäisen viheriänä ja tuoreena, mutta
reheväksi tulee se vasta lämpimien sateiden jälkeen.
Jättäen Ryderin ja Rawlingin kulkeman tien vasemmalle, kuljemme
_Tshaktak-tsangon_ rantaan asti ja sitten jokea pitkin pohjoiseen
suuntaan. Joessa käy kova virta, joka ei kuitenkaan muodosta vuolteita.
Etelästä näkyy se portti, jonka kautta virta juoksee vuoristosta.
Leiriydyimme _Pasa-gukin_ kylän luona joen oikealla rannalla. Joki on
tällä kohtaa 43 metrin levyinen, korkeintaan 0,78 metrin syvyinen ja
kuljettaa vettä 17,8 kuutiometriä sekunnissa. Toukokuun 28. p:nä
kuljetti se 18,8 kuutiometriä, mutta Saktshu ja muut syrjäjoet yhtyvät
siihen vasta Pasa-gukin alapuolella.
Kiihtyneenä ja raivonsa vallassa tuli Hadshi äkkiä minulle valittamaan,
että Guffaru oli häntä lyönyt. Istuin oikeutta ja pidin kuulustelun.
Hadshi oli kieltäytynyt hevosia vuorollansa paimentamasta ja sen
johdosta oli karavan-bashi häntä löylyttänyt. Päätös kuului, että
Hadshi saa Njukussa eronsa.
Kesäk. 10. p:nä käännyimme Tshaktak-tsangposta vasemmalle, saamatta,
vahinko kyllä, sen yläjuoksusta selvyyttä. Kesäk. 12 p:nä saavuimme
taas tasamille aivan Njukun luona, leiriytyen siinä. Njukun gova, jonka
ystävyyden oli Saka-dsongissa voittanut, oli hyvin avulias ja arveli.
että minä voisin kernaasti taas tehdä matkan pohjoiseen, kun kerran
näytin valtatietä kammoavan. Hän veisi minut etääseen solaan, johon
näkyisivät miltei kaikki maailman vuoret, mutta erittäinkin likellä
pohjoisessa kohoava _Lumbo-gangri!_ Siellä tapaisimme Bongban
asukkaita, jotka ehkä voisivat meille myydä mitä tarvitsimme. Matkalla
kuoli kolme pikku koiraamme. Tibetiläiset sanoivat niiden kuolleen
täällä hyvin tavalliseen "gakpa"-nimiseen kurkkutautiin. Olimme pesseet
niitä lämpimällä vedellä, hoitaneet niin hyvin kuin voimme ja teimme
nyt kaiken voitavamme pelastaaksemme viimeisen. Tibetiläisistä oli
käsittämätöntä, kuinka koiran tähden voi tuhlata niin paljon työtä.
13. päivä oli joutilas päivä, meidän täytyi nyt odottaa Tundup Sonamia
ja Tashia. Semmoisina lepopäivinä ajoin minä aina partani -- tuntuu
näet hyvältä, kun on puhdas, vaikkapa ei olekaan ketään jota varten
sievistyä. Robert ampui kolme villihanhea ja otti kiinni kaksi vielä
keltaista poikasta, jotka olivat astelleet hänen telttiänsä
ryvettelemään. Veimme ne kristallinkirkkaaseen Men-tshu-jokeen,
toivossa että joku hanhi-emo ottaa ne omiksensa.
Seuraavana päivänä, juuri kun olimme matkaan lähdössä, tulivat Hadshi,
Islam Ahun ja Gaffar luokseni vaatien erityistä ruokaa ja vapautusta
yövartijan tehtävistä. Muutoin eivät he jäisi palvelukseeni. Huusin
toiset koolle ja kysyin, tahtoiko joku muukin yhtyä heihin, kun ajan
heidät pois. Kukaan ei sitä halunnut. Hadshi, ainoa muhamettilainen,
joka oli käynyt Mekassa, vieläpä kaksi kertaa, oli karavaanin ainoa
lurjus; hän se oli toisetkin yllyttänyt. Hän selitti pitävänsä
maantierosvoja ja kulkureita parempina kuin Guffarua ja muita
ladakilaisia. Nämä kolme miestä hävisivät näkyvistämme jatkaessamme
matkaamme ylämäkeen luodetta kohti, _Men-tshun_ laakson läpi.
Leirissä n:o 177 oli minulla suuri vastaanottopäivä sillä muutamat
Bongban-puoleiset päälliköt olivat minua tervehtimässä. Läsnä oli myös
vanha ystävämme, Tradumin gova. He päättivät sallia minun tehdä lyhyen
mutkan pohjoiseen, mutta ehdolla että palaan samana päivänä. 16.
päivänä nousimme sen johdosta uusilla vuokrahevosilla ratsastaen
Kilung'la'lle, josta on hyvin selvä ja opettava näköala. Edessämme
oli synkkä _Lumbo-gangrin_ vuoristo syvine, jylhine rotkoinensa,
jyrkkine rinteinensä, pienine jäätikkökielekkeinensä ja ikuisine
lumihattuinensa. Väkeni sanoi vuorta pyhäksi, jonkunlaiseksi
Indus-virran lähteiden lähellä kohoavan kuuluisan pyhiinvaellusvuoren
Kanq-rinpotshen esipihaksi tai portiksi. Lumbo-gangrin takana on
Rukjok-tsangpon laakso ja joki, joka laskee Tshaktak-tsangpoon.
Jo täällä selvisi minulle, ettei nuo Ryderin ja Woodin mittaamat
kukkulat voineet enää olla valtamerien vedenjakajalla. Mutta kukaan ei
tiennyt minkälaista oli niiden pohjoispuolinen maa. Bongbalaiset olivat
saaneet käskyn ehkäistä matkamme, jos yrittäisimme pohjoiseen
tunkeutumaan. En rukouksilla enkä uhkauksilla onnistunut pääsemään
Kilung-lan näköaloja etemmäksi. Mitä kauvemmaksi länteen ratsastimme,
sitä suurempi valkea pilkku jäi kartalla taakseni. Se oli minulle
hirvittävän katkera tunne. Vieläkin toivoin Lhasasta tulevan kiinalaisen
postin tuovan minulle avun.
17. p:n aamuna olivat kaikki vuoret lumen peitossa; mutta päivä oli
lämmin ja kaunis, kun nousimme _Sertshung-la'ta_ kohti ja näimme
etelästä Himalajan pohjoisimman harjan sekä Brahmaputran leveän
laakson. Alaspäin johtavassa solalaaksossa on runsaasti risukoita
ja lentohietaa, joka on muodostanut jopa 6 metrin korkuisia
hietaharjanteita.
Mieltäkiinnittävän ja tulosrikkaan matkan jälkeen leiriydyimme
_Dambak-rongin_ laaksoristeykseen. Mutta päivä ei ollut vielä lopussa.
Kuulimme että Naser Shahin poika oli eilen Ladakin matkallaan saapunut
Tradumiin, muassaan 22 muulia. Heti toimitin pikalähetin viemään
hänelle pyynnön, että odottaisi minua ja antaisi tietoja Tundup
Sonamista ja Tashista. Tradumin gova itse ratsasti kotiinsa
valmistamaan kaikkea tuloamme varten. Kului joku aika. Silloin
kuulimme kulkusten kilinää. Eräs ratsastaja ajoi kovaa ravia
Shertshung-laaksosta. Hän oli nähtävästi seurannut jälkiämme, karautti
suoraan teltilleni ja ojensi minulle kirjeen, jonka suuressa sinetissä
olivat sanat: "_Imperial Chinese Mission, Tibet_" ja sama kiinalaisilla
merkeillä kirjotettuna.
Nyt saisi kohtaloni ratkaisunsa. Ladakilaiset tungeskelivat telttini
ympärillä. Huomasin kuinka hartaasti he toivoivat, että meidät
pakotettaisiin suorinta tietä palaamaan Ladakiin. Heitä ei voinut
elähdyttää sama aatteellinen harrastus kuin minua. Mitä suurimmassa
jännityksessä ollen avasin kirjeen. Se oli virheetöntä englanninkieltä,
hänen ylhäisyytensä Tshangin (tang darinin) ensimäisen kirjurin Ho Tsao
Hsingin kirjottama, ja sisälsi päättävin vaikka kohteliain sanoin
sepitetyn kiellon tunkeutua luodetta kohti unelmieni maahan. Nyt sai
devashung uudet menettelyohjeet ja vartioimisemme tulisi aina vain
ankarammaksi. Nyt suljettaisiin minulta etelästäkin avautuvat portit,
jotka vievät kiellettyyn maahan. Tang darin oli yhtä taipumaton kuin
Intian valtiosihteeri Morley. Mutta hänkin vain kannusti kunnianhimoani
ja siitä olen minä hänelle kiitollisuuden velassa. Toistaiseksi
otettiin takavarikkoon passini, jonka piti kulkea edellämme koko
matkan, govalta govalle.
Mutta tämä tärkeä päivä ei vieläkään ollut lopussa. Auringon laskiessa
tulivat hävinneet pikalähettimme Tundup Sonam ja Tashi äkkiä,
tomuisina, risaisina, mytty seljässä.
"Hyvin tehty ja tervetuloa, kymmenen rupiita mieheen ja uuden puvun
saatte palkkioksi! Mitä uutisia tuotte?"
Ei mitään kirjettä! Ainoastaan Ma'n todistus, että hän oli lähettänyt
postini Lhasaan ja Gulam Kaderin kirjeen Muhamed Isalle. Yhdessätoista
päivässä olivat he ennättäneet Shigatseen, jossa olivat kolme päivää
levänneet, ja Tashi-lunposta olivat he menneet suoraan länttä kohti.
Ensimäisenä päivänä olivat he kulkeneet nopeasti ja kauvan, ja nousseet
auringonlaskun aikana Ta-laa kohti, kun heidän päällensä hyökkäsi
yhdeksän maantierosvoa kaataen heidät allensa. Kahdella oli pyssyt,
toisilla miekat aseina. Molemmat pyssyt oli tähdätty heidän päähänsä,
seitsemän miekkaa vetäistiin huotrastansa ja eräs miehistä oli sanonut:
"Jos henkenne on kallis, niin tänne kaikki mitä teillä on arvokasta!"
Tyrmistyneinä olivat molemmat ladakilaiset rukoilleet ottamaan heiltä
kaikki mitä tahtoivat, kunhan vain säästäisivät hengen. Rosvot olivat
nyt avanneet ja perinpohjin penkoneet ryöstettävien mytyt ja ryöstäneet
heiltä 18 rupiita, keittoastiat ja yksinpä pienet gaositkin
jumalankuvinensa, jättäen heille ainoastaan vaatteet ylle. Aivan
sattumalta oli rosvoilta jäänyt huomaamatta 30 tengaa, jotka Tundup
Sonam oli kätkenyt vyönsä selkäpuolelle. Ryöstö oli toimitettu tuossa
tuokiossa, jonka jälkeen rosvot hävisivät vuoristoon. Molemmat voitetut
sankarimme olivat itkien viipyneet tappelutantereella pimeään asti,
lähteneet sitte vaeltamaan, alussa hitaasti, lakkaamatta ympärillensä
vilkuen ja luullen jokaista varjoa ryöväriksi. Sittemmin olivat he
kiirehtäneet kulkuansa ja lopulta miltei juosseet. Loppuun uupuneina he
olivat vihdoin ryömineet tien varrella olevan kahden kivilohkareen
väliin ja tavanneet seuraavana aamuna kolme mustaa telttiä, joissa
heille oli annettu syödä ja kerrottu, että kaksi päivää sitten oli
samalla Ta-la'lla eräs lama ryöstetty putipuhtaaksi. Mutta nyt he
olivat pelastetut, ja liikuttavaa oli nähdä miten iloiset he olivat
päästyänsä taas luoksemme. He olivat nähneet Muhamed Isan haudan, josta
puhuminen sai taas Tseringin surulliseksi.
Kesäk. 18. p:nä kuljimme aukeata maata myöten _Tradumiin_. Matkustimme
laakson pohjoisempaa puolta pitkin kulkevaa tietä, tasamin jäädessä
etelään. Maaperä oli hiekkaista, pienet, äkäiset paarmat lentävät
suristen hevosten sieramiin, tehden elukat raivoisiksi. Ne kulkevat nyt
villiaasin tavoin: turpa maassa, jotta olisi suojassa paarmoilta.
Oikealla on _Tuto-pukpan_ vuori, jonne Tradumista kuljetetaan ruumiit
jakeilla, paloteltaviksi siellä. Ratsastamme syvänteiden välitse, missä
oleksii joukottain villihanhia siroine, munaruskeankeltaisine
poikinensa. Tänne näkyy Tradumin kylä temppeleinensä, tshorteninensa ja
kukkuloinensa. Etelässä kohoaa jyrkkä, lumikruunuinen Himalajan seinämä
jyrkkänä ja suuremmoisena. Kaakossa luikertelee tasam kuin heleä nauha;
tiemme yhtyy siihen; se on 12 metrin levyinen ja kulkee ruohoisten
hiekkapenkerien välissä. Se on Tibetin "_Great trunk road_".
Tuskin olimme leiriytyneet, kun erotettu Hadshi ja hänen kaksi
seuraajaansa saapuivat luoksemme ja tervehtivät meitä "salaam'illa".
Mutta minä olin suutuksissani ja ajoin heidät heti pois. Myöhemmin
kuulin, että he olivat itkeneet; kaduin nyt, että olin ollut
epäystävällinen. Nyt se oli kumminkin myöhäistä. Iltavarjojen
laskeutuessa oli heidän nähty raskain askelin arolle loittonevan.
Täällä kuoli neljäskin koiranpenikkamme, jonka olin toivonut voivani
säilyttää muistona Shigatsesta. Emäkoira oli nyt taas yksin matollansa
ja telttien edessä makailivat molemmat ngangtse-tsolaiset mustat
koirat.
Tradumin gova oli miellyttävä, hauska vekkuli ja halveksi devashungia
mitä syvimmin. Hän ei päästänyt minua Tsa-tshu-laaksoon, mutta salli
minun poiketa _Kore-lan_ solaan, joka on kahden päivämatkan päässä
lounaassa ja kuuluu Himalajan harjanteeseen, joka on Brahmaputran ja
Ganges-virran vedenjakajana. Vieläpä antoi meidän vuokrata kuusi
hevosta ja luovutti minulle kaksi opasta matkalle, jolle lähdin
kesäkuun 20. p:n aamuna.
Määränämme oli leiriytyä ensi yöksi Tsa-tshu-tsangpon ja Brahmaputran
risteykseen. Ratsastin ruohonummen ja hiekkapenkerien yli yhden
saattajan seuraamana. Edessämme näkyi kolme kulkijaa, nyytit selässä ja
sauvat kädessä. Kun olimme heidät saavuttaneet, pysähtyivät he
seisomaan ja tulivat sitte painamaan otsansa jalkoihini. Nämä kulkijat
olivat Hadshi ja ne kaksi muuta. Sisällisesti olin iloinen, kun sain
taas tilaisuuden ottaa heidät uudelleen armoihini. Heidän täytyi
täst'edes kulkea jakien mukana.
Leiri oli jo laitettu oikealle jokirannalle, kukkulan juurelle (4,565
metriä), jonka laella ovat vanhan _Liktse_-luostarin rauniot. Täältä
johtaa tärkeä kauppatie joen yli, ja rantojen välistä liikettä välittää
lautta. Tsa-tshu-joki oli nyt 32,5 metrin levyinen ja tuskin metrin
syvyinen. Brahmaputra oli 110 metrin levyinen, 1,75 metriä syvä ja
teki paljoa mahtavamman vaikutuksen kuin alempana.
Ensi kerran jäi nyt vähin lämpömäärä yön aikana yläpuolelle nollan,
ollen +3,2 astetta. Aamu oli eilisen myrskyn jälkeen ihana, taivas
puoleksi hauskojen kesäisten pilvien peittämä. Ei tuulenhenkikään
liikahtanut ja virrankalvo oli kirkas kuin kuvastin, jolla väreet
hieman karehtivat. Lautta välitti jo tavara- ja matkustajaliikettänsä.
Jokaisesta ylikulusta sai lauttamies yhden tengan; kahdesti tunnissa
kulki hän lauttoinensa joen yli. Jakimme ja hevosemme, jotka olivat
yöllä syöneet ruohoa vasemman rannan nummella, vietiin uittaen joen
yli.
Laaksossa, jonka nousu johtaa Ngurkung-la'lle, leiriytyi eräs valtaava
Nepaliin menevä suolakaravaani. Sen kaksitoista kuljettajaa oli
laittanut itselleen suolasäkeistä käytännöllisen suojamuurin tuulta
vastaan. Saavuimme nyt jokseenkin leveään laaksoon, joka kohoaa suoraan
siihen solaan, jonka kynnys näkyy etelästä. Ratsastimme tuntikauden
ylämäkeen, vaikka nousu ei ollutkaan huomattava; tuuli oli aivan
vastainen. Oikealla puolellamme oli nyt osa sitä Himalaja-jonoa, joka
muodostaa vedenjakajan, ja jonka olimme jo Tradumista nähneet. Sitä
peitti omituinen teräväreunainen pilvi, muistuttaen valkeata torpedoa,
jonka pohjoisesta kärjestä tuon tuostakin pienet pilvenhaituvat
irtautuivat ja haihtuivat höyryksi. Sivulaaksossa, joka on lähellä
tavattoman lakeata solakynnystä, leiriydyimme muutamien mustien
telttien luona.
Oli 22. p. kesäkuuta. Yritin Kore-lan siltamasolasta varkain heittää
silmäyksen Nepalin maahan ja siepata valkoisten pilvien välistä
vilahduksen Dhaulagirin 8,130 metrin korkuisesta huipusta. Mutta aamu
oli sumea, raskaat pilvet levittäytyivät pään yli kuten patjat, ja
ympäröivistä vuorista ei näkynyt mitään. "Odotamme, kunnes ilma
selkenee", oli ainoa ohje, jonka voin antaa. Mutta juuri silloin tuli
eräs maitotyttö eräästä kaksikymmentelttisestä leiristä, joka oli
meidän lähellämme. Sen väki oli Nepalin alamaisia, mutta piti leiriänsä
solan tibetiläisellä puolella. Tyttö kertoi, että olimme ainoastaan
lyhyen päivämatkan päässä ensimäisistä vakinaisista kylistä ja
kasvitarhoista, ja että täältä pääsi kahdessa päivässä _Lo-Gapun_
kesä-pääkaupunkiin.
Nyt oli päätös valmis. "Me voimme aivan yhtä hyvin laskeutua solan
eteläpuolta, kuin odottaa täällä ylhäällä tuulessa." Sanottu ja tehty!
Teltit pannaan kokoon, sälytetään juhtien selkään ja me ratsastamme
laakson itäpuolta hitaasti Kore-la'lle, joka Tibetin puolella ei
solalta näytäkään, sillä sen paikoin ruohoa kasvava, paikoin
hedelmättömästä porokosta muodostunut alue näyttää aivan tasaiselta.
Laakson länsipuolisista lumipeitteisistä vuorista näkyy ainoastaan
synkkä vuorenjuuri. Pilvikerros on painunut lähes maahan asti -- ja
siksi tuntuu kuin olisi lyödä päänsä lakeen.
Turhaan tähystelemme vedenjakajaa. Sen löydämme vasta sitte kun ovat
käsissä uitit, pienet purot, jotka yhtyvät ennen kuin vtrtaavat
etelään. Sytytämme nuotion ja minä piirustan ja teen mittauksia.
Näköala on hämmästyttävä, ainakin semmoinen reliefi, jollaista emme
olleet pitkiin aikoihin nähneet. Tosin ovat eteläiset lumivuoret, jotka
vielä eilen pilviä puhkoivat, nyt peitossa, mutta laaksomme laskeutuvat
jyrkästi alas ja yhtyvät suurempaan laaksoon, jonka syvyydessä vainiot
ja ruohokot leimauttelevat helakkaa kevätvihreyttään ikuisesti
harmaaseen, keltaiseen ja punaiseen vuorimaisemaan. Alhaalla paistaa
päivä ja takanamme on taivas Brahmaputran laakson kohdalla kirkas;
ainoastaan täällä solassa ja kaikkien lumipeitteisten vuorten ympärillä
leijailevat läpinäkymättömät pilvet. Meidän länsipuolellamme kohoavista
vuorijonoista lähtee lukemattomia laaksoja, joiden välisten vuorten
selät ovat miltei aivan tasaiset tai viettävät loivasti kaakkoista
kohti; laaksot taas ovat vuoriin syvälle uurtuneet ja niiden
risteyksissä ovat vuorien päät poikittain leikatut. Kenties kohoaa
tästä vuori-ulapasta muutamia läheisiä Himalajan huippuja kuten saaret
meressä -- siellä täällä näyttävät auringon valaisemien lumikenttien
heijasteet yrittävän tunkeutua pilvivaipan läpi.
Seisomme Tibetin ja Nepalin rajalla. Takanamme pohjoisessa, Tsangpon
etelärannalla, on lakea tasainen maa. Olemme nousseet joelta vain 96
metriä Kore-lalle, joka on 4,661 metriä korkealla. Ja solasta on päätä
huimaava jyrkänne Gangesin syrjäjokeen _Kali Gandakiin_. Jos
kaivettaisiin kanava Kore-lan läpi, voitaisiin ylinen Brahmaputra
muuttaa Ganges-virran syrjäjoeksi. Pohjois-Intia tarvitsee
kasteluvettä, mutta kenties olisi hyöty pieni, koska Brahmaputra
pienenisi Assamissa saman määrän, minkä Ganges suurenisi. Tibet siitä
menettäisi, ja joukko Kali Gandakin rantakyliä joutuisi virran
vietäväksi. Myös avautuisi pohjoisesta uusi hyökkäystie Intiaan -- ehkä
on siis kaikille osille parasta jättää joet ennallensa! Nämä tässä
ihmistaidolla suoritettaviksi osotetut muutokset tapahtuvat kyllä
aikanaan itsestäänkin, sillä Kali Gandakin tuntosarvet syöpyvät
pohjoista kohti vuoristoon paljoa nopeammin kuin Tsangpon syövytys
laaksossaan edistyy. Kerran aikojen kuluessa, kenties sadantuhannen
vuoden kuluttua tapaavat Gangesin vesistön pohjoisimmat tuntosarvet
Tsangpon rannan ja silloin alkaa haarautuminen, joka aikojen kuluessa
saa aikaan täydellisen muutoksen kahden jokialueen molemminpuolisissa
suhteissa ja niiden pinta-alassa.
Nyt olemme Nepalissa ja kapuamme jalkaisin alas rinteitä. Tien
korjaamiseen ei ole täällä paljon työtä tuhlattu. Sattumalta on joku
tiellä ollut graniittilohkare syrjään vieritetty ja siten saatu
syntymään aukkoinen rintamuuri; muutoin saa karavaaniliike tehdä
enimmät korjaukset, tallaamalla tietä tasaiseksi. Saa miellyttävän,
kepeän tunteen, kun laskeutuu etelän yhä tiheneviin ilmakerroksiin.
Vehmaus lisääntyy, erilajiset kukat komeilevat ruohokossa. Ajattelemme
niin vähän kuin mahdollista sitä, että meidän täytyy kaikkien näiden
mäkien päälle taas uudestaan punnertaa; alas, alas rientäkäämme vain,
vaikkapa vaan 24 tunniksi kesäistä elämää viettämään ja unohtamaan
jylhä Tibet. Tunti sitten puhalsi solassa jääkylmä tuuli, mutta nyt
huomaamme lauhkeita hengähdyksiä, jotka hyväillen huokuvat ylängöiden
yli. Robert hengittää lenseätä ilmaa täysin vedoin ja on kuulevinansa
Intiasta tulevan tervetulon toivotusten hyminän. Tsering ja Rabsang
tulevat vilkkaiksi ja tyytyväisiksi, ja omassa mielessäni pyörii
ajatus, että muka menen tervehtimään etelämaan kuningasta.
Laskeutuma loivenee ja me saavumme laakson avartumaan, jossa yhtyy
kolme laaksoa: _Kungtshu-kong_, jota myöten tulimme, keskellä, _Pama_
idässä ja _Damm_ lännessä. Ainoastaan Dammin laaksosta virtaa pieni
vuolteita muodostava puro. Jatkamme kulkuamme yhtymälaakson oikeata
puolta pitkin, johon liittyy iso _Jamtshuk-pu_ niminen laakso, jonka
purosta menee kastelukanava syvällä alhaalla oleviin kyliin ja
pelloille. Jamtshukin kylässä näemme ensimäiset talot ja puut! Laakson
vasemmalla puolella on iso luostari pitkine mani-kekorivinensä ja
puistokujinensa. Yhä tiheämmässä tapaa vainioita, pensastoja ja
nurmikkoja. Sitten alkaa laakson pohjoispuolella jono kyliä. Laakso on
tuskin puolen kilometrin levyinen.