"No hyvä! Silloin on parasta, että jäätte tänne ettekä tule Njukuun tai

Tradumiin; siellä on vieläkin niukemmalta muonavaroja saatavana."

Myöhemmin saapui Pemba Tsering uudestaan ja toi toki kaksi säkillistä

ohria ja yhden lampaan. Toisten kanssa puhuttuansa oli hän tullut

taipuisammaksi ja lupasi koettaa hankkia meille, mitä tarvitsimme.

Meillä oli vielä kaksi kehnoa hevosta ja yksi muuli jäljellä

Shigatsesta; yhden niistä lupasin hänelle palkkioksi vaivoistansa.

Jonkun aikaa mietittyänsä valitsi hän muulin. Molemmat hevoset möimme

polkuhinnasta eräälle tuntemattomalle.

Mutta halusinkin minä päästä pois tästä surkeasta Saka-dsongista, johon

liittyi murheellisia muistoja. Ulkona Jumalan vapaassa, ihanassa

luonnossa haihtuvat huolet taivaan tuulien mukana. Joka päivä

laskeskelin Robertin kanssa, kuinka kauvan vielä viipyisivät Tashi ja

Tundup Sonam. Jos vastaus oli lähetetty niin sanotun lentävän

kiinalaisen postin mukana, niin voisi se jo saapua millä hetkellä

hyvänsä. Mutta päivät kuluivat eikä palaajia kuulunut. Eräänä päivänä

ratsasti joukko hevosmiehiä telttimme ohi, kertoen nähneensä minun

lähettini Kung Gushukin puutarhassa Shigatsessa, mutta he eivät

tienneet heidän aikomuksistaan sen enempää. "Kärsivällisyyttä",

kuiskaili taas länsituuli. Siinä vaikeuksien verkossa, johon olimme

sotkeutuneet, kiintyi kaikki toivoni kiinalaisten vastaukseen.

Viranomaisille olin ilmottanut olevani valmis heti lähtemään, jos he

vain sallisivat minun kulkea pohjoista tietä Njukuun, mutta siitä eivät

he vieläkään halunneet kuulla puhuttavankaan, ja niin jäimme me

paikoillemme.

Ja pian havaitsin miten lamauttavasti voimakkaan karavaaninjohtajani

menettäminen vaikutti väkeeni. Miehet saivat koti-ikävän. He puhuivat

oman lieden lämpimästä ja alkoivat aivan sairaalloisesti palmikoida

kenkiä lapsilleen ja tuttavilleen. Kiireellä kokoontuivat he

iltatulille ja pohtivat niiden ympärillä, miten mukavaa oli elämä

Ladakin kylissä. Robert kuvaili miten autio ja kolkko oli Tibet, ja

Intia miten lämmin ja ihana. Hän ikävöitsi äitiänsä ja nuorta

vaimoansa. Mutta tahtoisinpa tietää, tokko sittenkään kukaan ikävöitsi

täältä pois niin hartaasti kuin minä, jolla oli vielä niin paljon

tehtäviä suorittamatta. Niin, nyt näin selvästi, etten nykyisellä

karavaanillani voinut saavuttaa kaikkia niitä päämääriä, joihin pyrin.

Se oli uupunut ja kulutettu, eikä ihme ollutkaan, kun ottaa huomioon,

mitä kaikkea sen oli täytynyt kestää. Kohtaloni suorastaan ajoi minua

takaisin Ladakiin. Matkalla toki täytyi yrittää tehdä mahdollisimman

suuria vallotuksia. Mutta entä sitten? Siitä ei ollut minulla mitään

tietoa. Mutta sen tiesin, etten koskaan antautuisi ennen kuin olin

tehnyt kaikki mihin voimani riittivät vallatakseni ylisen Brahmaputran

pohjoispuolisen tuntemattoman maan.

5. p:n aamuna tuli vanha ystäväni, Raga-tasamin gova, kertoi kuulleensa

minun olevan vaikeassa asemassa ja tarjoutui puhumaan järkeä Pemba

Tseringille. Myöhemmällä tulivat molemmat yhdessä telttiini ja

ilmoittivat, että _minä saisin matkustaa pohjoista tietä Njukuun_.

Vaivoistansa sai gova yhden parhaimmista hevosistamme. Omista

eläimistämme oli vielä jäljellä kuusi, niistä kolme lehiläistä

veteraania, kaksi hevosta ja yksi muuli. Seuraavana iltana tuli Guffaru

ensi kerran ohjeita noutamaan ja 7. p:nä kesäkuuta lähdimme aika

varhain matkoihimme.

Kahdeskymmenesneljäs luku.

Kiertoteitä Tradumiin ja pikimältään Nepaliin.

Oli kirkas päivä, ei kevät, vaan kesä. Ilmassa surisivat kärpäset,

ampiaiset ja paarmat, maassa ryömi kaikenlaista matoa ja itikkaa,

kiirehtien nauttimaan lämpimästä vuoden-ajasta, joka on täällä niin

lyhyt. Ilma oli kuuma, kello yhden aikana oli 21,2 astetta. Aurinko oli

minusta yhtä polttava kuin Intiassa. _Sa-tshun_ laakso laajenee länttä

kohtirannoilla istuu villihanhia, sorsia ja haikaroita, ja vuorella,

jonka juurella laakson oikealla puolella kuljemme, rääkkyvät naakat.

Vehmas ruoho oli jo noussut kesäisen viheriänä ja tuoreena, mutta

reheväksi tulee se vasta lämpimien sateiden jälkeen.

Jättäen Ryderin ja Rawlingin kulkeman tien vasemmalle, kuljemme

_Tshaktak-tsangon_ rantaan asti ja sitten jokea pitkin pohjoiseen

suuntaan. Joessa käy kova virta, joka ei kuitenkaan muodosta vuolteita.

Etelästä näkyy se portti, jonka kautta virta juoksee vuoristosta.

Leiriydyimme _Pasa-gukin_ kylän luona joen oikealla rannalla. Joki on

tällä kohtaa 43 metrin levyinen, korkeintaan 0,78 metrin syvyinen ja

kuljettaa vettä 17,8 kuutiometriä sekunnissa. Toukokuun 28. p:nä

kuljetti se 18,8 kuutiometriä, mutta Saktshu ja muut syrjäjoet yhtyvät

siihen vasta Pasa-gukin alapuolella.

Kiihtyneenä ja raivonsa vallassa tuli Hadshi äkkiä minulle valittamaan,

että Guffaru oli häntä lyönyt. Istuin oikeutta ja pidin kuulustelun.

Hadshi oli kieltäytynyt hevosia vuorollansa paimentamasta ja sen

johdosta oli karavan-bashi häntä löylyttänyt. Päätös kuului, että

Hadshi saa Njukussa eronsa.

Kesäk. 10. p:nä käännyimme Tshaktak-tsangposta vasemmalle, saamatta,

vahinko kyllä, sen yläjuoksusta selvyyttä. Kesäk. 12 p:nä saavuimme

taas tasamille aivan Njukun luona, leiriytyen siinä. Njukun gova, jonka

ystävyyden oli Saka-dsongissa voittanut, oli hyvin avulias ja arveli.

että minä voisin kernaasti taas tehdä matkan pohjoiseen, kun kerran

näytin valtatietä kammoavan. Hän veisi minut etääseen solaan, johon

näkyisivät miltei kaikki maailman vuoret, mutta erittäinkin likellä

pohjoisessa kohoava _Lumbo-gangri!_ Siellä tapaisimme Bongban

asukkaita, jotka ehkä voisivat meille myydä mitä tarvitsimme. Matkalla

kuoli kolme pikku koiraamme. Tibetiläiset sanoivat niiden kuolleen

täällä hyvin tavalliseen "gakpa"-nimiseen kurkkutautiin. Olimme pesseet

niitä lämpimällä vedellä, hoitaneet niin hyvin kuin voimme ja teimme

nyt kaiken voitavamme pelastaaksemme viimeisen. Tibetiläisistä oli

käsittämätöntä, kuinka koiran tähden voi tuhlata niin paljon työtä.

13. päivä oli joutilas päivä, meidän täytyi nyt odottaa Tundup Sonamia

ja Tashia. Semmoisina lepopäivinä ajoin minä aina partani -- tuntuu

näet hyvältä, kun on puhdas, vaikkapa ei olekaan ketään jota varten

sievistyä. Robert ampui kolme villihanhea ja otti kiinni kaksi vielä

keltaista poikasta, jotka olivat astelleet hänen telttiänsä

ryvettelemään. Veimme ne kristallinkirkkaaseen Men-tshu-jokeen,

toivossa että joku hanhi-emo ottaa ne omiksensa.

Seuraavana päivänä, juuri kun olimme matkaan lähdössä, tulivat Hadshi,

Islam Ahun ja Gaffar luokseni vaatien erityistä ruokaa ja vapautusta

yövartijan tehtävistä. Muutoin eivät he jäisi palvelukseeni. Huusin

toiset koolle ja kysyin, tahtoiko joku muukin yhtyä heihin, kun ajan

heidät pois. Kukaan ei sitä halunnut. Hadshi, ainoa muhamettilainen,

joka oli käynyt Mekassa, vieläpä kaksi kertaa, oli karavaanin ainoa

lurjus; hän se oli toisetkin yllyttänyt. Hän selitti pitävänsä

maantierosvoja ja kulkureita parempina kuin Guffarua ja muita

ladakilaisia. Nämä kolme miestä hävisivät näkyvistämme jatkaessamme

matkaamme ylämäkeen luodetta kohti, _Men-tshun_ laakson läpi.

Leirissä n:o 177 oli minulla suuri vastaanottopäivä sillä muutamat

Bongban-puoleiset päälliköt olivat minua tervehtimässä. Läsnä oli myös

vanha ystävämme, Tradumin gova. He päättivät sallia minun tehdä lyhyen

mutkan pohjoiseen, mutta ehdolla että palaan samana päivänä. 16.

päivänä nousimme sen johdosta uusilla vuokrahevosilla ratsastaen

Kilung'la'lle, josta on hyvin selvä ja opettava näköala. Edessämme

oli synkkä _Lumbo-gangrin_ vuoristo syvine, jylhine rotkoinensa,

jyrkkine rinteinensä, pienine jäätikkökielekkeinensä ja ikuisine

lumihattuinensa. Väkeni sanoi vuorta pyhäksi, jonkunlaiseksi

Indus-virran lähteiden lähellä kohoavan kuuluisan pyhiinvaellusvuoren

Kanq-rinpotshen esipihaksi tai portiksi. Lumbo-gangrin takana on

Rukjok-tsangpon laakso ja joki, joka laskee Tshaktak-tsangpoon.

Jo täällä selvisi minulle, ettei nuo Ryderin ja Woodin mittaamat

kukkulat voineet enää olla valtamerien vedenjakajalla. Mutta kukaan ei

tiennyt minkälaista oli niiden pohjoispuolinen maa. Bongbalaiset olivat

saaneet käskyn ehkäistä matkamme, jos yrittäisimme pohjoiseen

tunkeutumaan. En rukouksilla enkä uhkauksilla onnistunut pääsemään

Kilung-lan näköaloja etemmäksi. Mitä kauvemmaksi länteen ratsastimme,

sitä suurempi valkea pilkku jäi kartalla taakseni. Se oli minulle

hirvittävän katkera tunne. Vieläkin toivoin Lhasasta tulevan kiinalaisen

postin tuovan minulle avun.

17. p:n aamuna olivat kaikki vuoret lumen peitossa; mutta päivä oli

lämmin ja kaunis, kun nousimme _Sertshung-la'ta_ kohti ja näimme

etelästä Himalajan pohjoisimman harjan sekä Brahmaputran leveän

laakson. Alaspäin johtavassa solalaaksossa on runsaasti risukoita

ja lentohietaa, joka on muodostanut jopa 6 metrin korkuisia

hietaharjanteita.

Mieltäkiinnittävän ja tulosrikkaan matkan jälkeen leiriydyimme

_Dambak-rongin_ laaksoristeykseen. Mutta päivä ei ollut vielä lopussa.

Kuulimme että Naser Shahin poika oli eilen Ladakin matkallaan saapunut

Tradumiin, muassaan 22 muulia. Heti toimitin pikalähetin viemään

hänelle pyynnön, että odottaisi minua ja antaisi tietoja Tundup

Sonamista ja Tashista. Tradumin gova itse ratsasti kotiinsa

valmistamaan kaikkea tuloamme varten. Kului joku aika. Silloin

kuulimme kulkusten kilinää. Eräs ratsastaja ajoi kovaa ravia

Shertshung-laaksosta. Hän oli nähtävästi seurannut jälkiämme, karautti

suoraan teltilleni ja ojensi minulle kirjeen, jonka suuressa sinetissä

olivat sanat: "_Imperial Chinese Mission, Tibet_" ja sama kiinalaisilla

merkeillä kirjotettuna.

Nyt saisi kohtaloni ratkaisunsa. Ladakilaiset tungeskelivat telttini

ympärillä. Huomasin kuinka hartaasti he toivoivat, että meidät

pakotettaisiin suorinta tietä palaamaan Ladakiin. Heitä ei voinut

elähdyttää sama aatteellinen harrastus kuin minua. Mitä suurimmassa

jännityksessä ollen avasin kirjeen. Se oli virheetöntä englanninkieltä,

hänen ylhäisyytensä Tshangin (tang darinin) ensimäisen kirjurin Ho Tsao

Hsingin kirjottama, ja sisälsi päättävin vaikka kohteliain sanoin

sepitetyn kiellon tunkeutua luodetta kohti unelmieni maahan. Nyt sai

devashung uudet menettelyohjeet ja vartioimisemme tulisi aina vain

ankarammaksi. Nyt suljettaisiin minulta etelästäkin avautuvat portit,

jotka vievät kiellettyyn maahan. Tang darin oli yhtä taipumaton kuin

Intian valtiosihteeri Morley. Mutta hänkin vain kannusti kunnianhimoani

ja siitä olen minä hänelle kiitollisuuden velassa. Toistaiseksi

otettiin takavarikkoon passini, jonka piti kulkea edellämme koko

matkan, govalta govalle.

Mutta tämä tärkeä päivä ei vieläkään ollut lopussa. Auringon laskiessa

tulivat hävinneet pikalähettimme Tundup Sonam ja Tashi äkkiä,

tomuisina, risaisina, mytty seljässä.

"Hyvin tehty ja tervetuloa, kymmenen rupiita mieheen ja uuden puvun

saatte palkkioksi! Mitä uutisia tuotte?"

Ei mitään kirjettä! Ainoastaan Ma'n todistus, että hän oli lähettänyt

postini Lhasaan ja Gulam Kaderin kirjeen Muhamed Isalle. Yhdessätoista

päivässä olivat he ennättäneet Shigatseen, jossa olivat kolme päivää

levänneet, ja Tashi-lunposta olivat he menneet suoraan länttä kohti.

Ensimäisenä päivänä olivat he kulkeneet nopeasti ja kauvan, ja nousseet

auringonlaskun aikana Ta-laa kohti, kun heidän päällensä hyökkäsi

yhdeksän maantierosvoa kaataen heidät allensa. Kahdella oli pyssyt,

toisilla miekat aseina. Molemmat pyssyt oli tähdätty heidän päähänsä,

seitsemän miekkaa vetäistiin huotrastansa ja eräs miehistä oli sanonut:

"Jos henkenne on kallis, niin tänne kaikki mitä teillä on arvokasta!"

Tyrmistyneinä olivat molemmat ladakilaiset rukoilleet ottamaan heiltä

kaikki mitä tahtoivat, kunhan vain säästäisivät hengen. Rosvot olivat

nyt avanneet ja perinpohjin penkoneet ryöstettävien mytyt ja ryöstäneet

heiltä 18 rupiita, keittoastiat ja yksinpä pienet gaositkin

jumalankuvinensa, jättäen heille ainoastaan vaatteet ylle. Aivan

sattumalta oli rosvoilta jäänyt huomaamatta 30 tengaa, jotka Tundup

Sonam oli kätkenyt vyönsä selkäpuolelle. Ryöstö oli toimitettu tuossa

tuokiossa, jonka jälkeen rosvot hävisivät vuoristoon. Molemmat voitetut

sankarimme olivat itkien viipyneet tappelutantereella pimeään asti,

lähteneet sitte vaeltamaan, alussa hitaasti, lakkaamatta ympärillensä

vilkuen ja luullen jokaista varjoa ryöväriksi. Sittemmin olivat he

kiirehtäneet kulkuansa ja lopulta miltei juosseet. Loppuun uupuneina he

olivat vihdoin ryömineet tien varrella olevan kahden kivilohkareen

väliin ja tavanneet seuraavana aamuna kolme mustaa telttiä, joissa

heille oli annettu syödä ja kerrottu, että kaksi päivää sitten oli

samalla Ta-la'lla eräs lama ryöstetty putipuhtaaksi. Mutta nyt he

olivat pelastetut, ja liikuttavaa oli nähdä miten iloiset he olivat

päästyänsä taas luoksemme. He olivat nähneet Muhamed Isan haudan, josta

puhuminen sai taas Tseringin surulliseksi.

Kesäk. 18. p:nä kuljimme aukeata maata myöten _Tradumiin_. Matkustimme

laakson pohjoisempaa puolta pitkin kulkevaa tietä, tasamin jäädessä

etelään. Maaperä oli hiekkaista, pienet, äkäiset paarmat lentävät

suristen hevosten sieramiin, tehden elukat raivoisiksi. Ne kulkevat nyt

villiaasin tavoin: turpa maassa, jotta olisi suojassa paarmoilta.

Oikealla on _Tuto-pukpan_ vuori, jonne Tradumista kuljetetaan ruumiit

jakeilla, paloteltaviksi siellä. Ratsastamme syvänteiden välitse, missä

oleksii joukottain villihanhia siroine, munaruskeankeltaisine

poikinensa. Tänne näkyy Tradumin kylä temppeleinensä, tshorteninensa ja

kukkuloinensa. Etelässä kohoaa jyrkkä, lumikruunuinen Himalajan seinämä

jyrkkänä ja suuremmoisena. Kaakossa luikertelee tasam kuin heleä nauha;

tiemme yhtyy siihen; se on 12 metrin levyinen ja kulkee ruohoisten

hiekkapenkerien välissä. Se on Tibetin "_Great trunk road_".

Tuskin olimme leiriytyneet, kun erotettu Hadshi ja hänen kaksi

seuraajaansa saapuivat luoksemme ja tervehtivät meitä "salaam'illa".

Mutta minä olin suutuksissani ja ajoin heidät heti pois. Myöhemmin

kuulin, että he olivat itkeneet; kaduin nyt, että olin ollut

epäystävällinen. Nyt se oli kumminkin myöhäistä. Iltavarjojen

laskeutuessa oli heidän nähty raskain askelin arolle loittonevan.

Täällä kuoli neljäskin koiranpenikkamme, jonka olin toivonut voivani

säilyttää muistona Shigatsesta. Emäkoira oli nyt taas yksin matollansa

ja telttien edessä makailivat molemmat ngangtse-tsolaiset mustat

koirat.

Tradumin gova oli miellyttävä, hauska vekkuli ja halveksi devashungia

mitä syvimmin. Hän ei päästänyt minua Tsa-tshu-laaksoon, mutta salli

minun poiketa _Kore-lan_ solaan, joka on kahden päivämatkan päässä

lounaassa ja kuuluu Himalajan harjanteeseen, joka on Brahmaputran ja

Ganges-virran vedenjakajana. Vieläpä antoi meidän vuokrata kuusi

hevosta ja luovutti minulle kaksi opasta matkalle, jolle lähdin

kesäkuun 20. p:n aamuna.

Määränämme oli leiriytyä ensi yöksi Tsa-tshu-tsangpon ja Brahmaputran

risteykseen. Ratsastin ruohonummen ja hiekkapenkerien yli yhden

saattajan seuraamana. Edessämme näkyi kolme kulkijaa, nyytit selässä ja

sauvat kädessä. Kun olimme heidät saavuttaneet, pysähtyivät he

seisomaan ja tulivat sitte painamaan otsansa jalkoihini. Nämä kulkijat

olivat Hadshi ja ne kaksi muuta. Sisällisesti olin iloinen, kun sain

taas tilaisuuden ottaa heidät uudelleen armoihini. Heidän täytyi

täst'edes kulkea jakien mukana.

Leiri oli jo laitettu oikealle jokirannalle, kukkulan juurelle (4,565

metriä), jonka laella ovat vanhan _Liktse_-luostarin rauniot. Täältä

johtaa tärkeä kauppatie joen yli, ja rantojen välistä liikettä välittää

lautta. Tsa-tshu-joki oli nyt 32,5 metrin levyinen ja tuskin metrin

syvyinen. Brahmaputra oli 110 metrin levyinen, 1,75 metriä syvä ja

teki paljoa mahtavamman vaikutuksen kuin alempana.

Ensi kerran jäi nyt vähin lämpömäärä yön aikana yläpuolelle nollan,

ollen +3,2 astetta. Aamu oli eilisen myrskyn jälkeen ihana, taivas

puoleksi hauskojen kesäisten pilvien peittämä. Ei tuulenhenkikään

liikahtanut ja virrankalvo oli kirkas kuin kuvastin, jolla väreet

hieman karehtivat. Lautta välitti jo tavara- ja matkustajaliikettänsä.

Jokaisesta ylikulusta sai lauttamies yhden tengan; kahdesti tunnissa

kulki hän lauttoinensa joen yli. Jakimme ja hevosemme, jotka olivat

yöllä syöneet ruohoa vasemman rannan nummella, vietiin uittaen joen

yli.

Laaksossa, jonka nousu johtaa Ngurkung-la'lle, leiriytyi eräs valtaava

Nepaliin menevä suolakaravaani. Sen kaksitoista kuljettajaa oli

laittanut itselleen suolasäkeistä käytännöllisen suojamuurin tuulta

vastaan. Saavuimme nyt jokseenkin leveään laaksoon, joka kohoaa suoraan

siihen solaan, jonka kynnys näkyy etelästä. Ratsastimme tuntikauden

ylämäkeen, vaikka nousu ei ollutkaan huomattava; tuuli oli aivan

vastainen. Oikealla puolellamme oli nyt osa sitä Himalaja-jonoa, joka

muodostaa vedenjakajan, ja jonka olimme jo Tradumista nähneet. Sitä

peitti omituinen teräväreunainen pilvi, muistuttaen valkeata torpedoa,

jonka pohjoisesta kärjestä tuon tuostakin pienet pilvenhaituvat

irtautuivat ja haihtuivat höyryksi. Sivulaaksossa, joka on lähellä

tavattoman lakeata solakynnystä, leiriydyimme muutamien mustien

telttien luona.

Oli 22. p. kesäkuuta. Yritin Kore-lan siltamasolasta varkain heittää

silmäyksen Nepalin maahan ja siepata valkoisten pilvien välistä

vilahduksen Dhaulagirin 8,130 metrin korkuisesta huipusta. Mutta aamu

oli sumea, raskaat pilvet levittäytyivät pään yli kuten patjat, ja

ympäröivistä vuorista ei näkynyt mitään. "Odotamme, kunnes ilma

selkenee", oli ainoa ohje, jonka voin antaa. Mutta juuri silloin tuli

eräs maitotyttö eräästä kaksikymmentelttisestä leiristä, joka oli

meidän lähellämme. Sen väki oli Nepalin alamaisia, mutta piti leiriänsä

solan tibetiläisellä puolella. Tyttö kertoi, että olimme ainoastaan

lyhyen päivämatkan päässä ensimäisistä vakinaisista kylistä ja

kasvitarhoista, ja että täältä pääsi kahdessa päivässä _Lo-Gapun_

kesä-pääkaupunkiin.

Nyt oli päätös valmis. "Me voimme aivan yhtä hyvin laskeutua solan

eteläpuolta, kuin odottaa täällä ylhäällä tuulessa." Sanottu ja tehty!

Teltit pannaan kokoon, sälytetään juhtien selkään ja me ratsastamme

laakson itäpuolta hitaasti Kore-la'lle, joka Tibetin puolella ei

solalta näytäkään, sillä sen paikoin ruohoa kasvava, paikoin

hedelmättömästä porokosta muodostunut alue näyttää aivan tasaiselta.

Laakson länsipuolisista lumipeitteisistä vuorista näkyy ainoastaan

synkkä vuorenjuuri. Pilvikerros on painunut lähes maahan asti -- ja

siksi tuntuu kuin olisi lyödä päänsä lakeen.

Turhaan tähystelemme vedenjakajaa. Sen löydämme vasta sitte kun ovat

käsissä uitit, pienet purot, jotka yhtyvät ennen kuin vtrtaavat

etelään. Sytytämme nuotion ja minä piirustan ja teen mittauksia.

Näköala on hämmästyttävä, ainakin semmoinen reliefi, jollaista emme

olleet pitkiin aikoihin nähneet. Tosin ovat eteläiset lumivuoret, jotka

vielä eilen pilviä puhkoivat, nyt peitossa, mutta laaksomme laskeutuvat

jyrkästi alas ja yhtyvät suurempaan laaksoon, jonka syvyydessä vainiot

ja ruohokot leimauttelevat helakkaa kevätvihreyttään ikuisesti

harmaaseen, keltaiseen ja punaiseen vuorimaisemaan. Alhaalla paistaa

päivä ja takanamme on taivas Brahmaputran laakson kohdalla kirkas;

ainoastaan täällä solassa ja kaikkien lumipeitteisten vuorten ympärillä

leijailevat läpinäkymättömät pilvet. Meidän länsipuolellamme kohoavista

vuorijonoista lähtee lukemattomia laaksoja, joiden välisten vuorten

selät ovat miltei aivan tasaiset tai viettävät loivasti kaakkoista

kohti; laaksot taas ovat vuoriin syvälle uurtuneet ja niiden

risteyksissä ovat vuorien päät poikittain leikatut. Kenties kohoaa

tästä vuori-ulapasta muutamia läheisiä Himalajan huippuja kuten saaret

meressä -- siellä täällä näyttävät auringon valaisemien lumikenttien

heijasteet yrittävän tunkeutua pilvivaipan läpi.

Seisomme Tibetin ja Nepalin rajalla. Takanamme pohjoisessa, Tsangpon

etelärannalla, on lakea tasainen maa. Olemme nousseet joelta vain 96

metriä Kore-lalle, joka on 4,661 metriä korkealla. Ja solasta on päätä

huimaava jyrkänne Gangesin syrjäjokeen _Kali Gandakiin_. Jos

kaivettaisiin kanava Kore-lan läpi, voitaisiin ylinen Brahmaputra

muuttaa Ganges-virran syrjäjoeksi. Pohjois-Intia tarvitsee

kasteluvettä, mutta kenties olisi hyöty pieni, koska Brahmaputra

pienenisi Assamissa saman määrän, minkä Ganges suurenisi. Tibet siitä

menettäisi, ja joukko Kali Gandakin rantakyliä joutuisi virran

vietäväksi. Myös avautuisi pohjoisesta uusi hyökkäystie Intiaan -- ehkä

on siis kaikille osille parasta jättää joet ennallensa! Nämä tässä

ihmistaidolla suoritettaviksi osotetut muutokset tapahtuvat kyllä

aikanaan itsestäänkin, sillä Kali Gandakin tuntosarvet syöpyvät

pohjoista kohti vuoristoon paljoa nopeammin kuin Tsangpon syövytys

laaksossaan edistyy. Kerran aikojen kuluessa, kenties sadantuhannen

vuoden kuluttua tapaavat Gangesin vesistön pohjoisimmat tuntosarvet

Tsangpon rannan ja silloin alkaa haarautuminen, joka aikojen kuluessa

saa aikaan täydellisen muutoksen kahden jokialueen molemminpuolisissa

suhteissa ja niiden pinta-alassa.

Nyt olemme Nepalissa ja kapuamme jalkaisin alas rinteitä. Tien

korjaamiseen ei ole täällä paljon työtä tuhlattu. Sattumalta on joku

tiellä ollut graniittilohkare syrjään vieritetty ja siten saatu

syntymään aukkoinen rintamuuri; muutoin saa karavaaniliike tehdä

enimmät korjaukset, tallaamalla tietä tasaiseksi. Saa miellyttävän,

kepeän tunteen, kun laskeutuu etelän yhä tiheneviin ilmakerroksiin.

Vehmaus lisääntyy, erilajiset kukat komeilevat ruohokossa. Ajattelemme

niin vähän kuin mahdollista sitä, että meidän täytyy kaikkien näiden

mäkien päälle taas uudestaan punnertaa; alas, alas rientäkäämme vain,

vaikkapa vaan 24 tunniksi kesäistä elämää viettämään ja unohtamaan

jylhä Tibet. Tunti sitten puhalsi solassa jääkylmä tuuli, mutta nyt

huomaamme lauhkeita hengähdyksiä, jotka hyväillen huokuvat ylängöiden

yli. Robert hengittää lenseätä ilmaa täysin vedoin ja on kuulevinansa

Intiasta tulevan tervetulon toivotusten hyminän. Tsering ja Rabsang

tulevat vilkkaiksi ja tyytyväisiksi, ja omassa mielessäni pyörii

ajatus, että muka menen tervehtimään etelämaan kuningasta.

Laskeutuma loivenee ja me saavumme laakson avartumaan, jossa yhtyy

kolme laaksoa: _Kungtshu-kong_, jota myöten tulimme, keskellä, _Pama_

idässä ja _Damm_ lännessä. Ainoastaan Dammin laaksosta virtaa pieni

vuolteita muodostava puro. Jatkamme kulkuamme yhtymälaakson oikeata

puolta pitkin, johon liittyy iso _Jamtshuk-pu_ niminen laakso, jonka

purosta menee kastelukanava syvällä alhaalla oleviin kyliin ja

pelloille. Jamtshukin kylässä näemme ensimäiset talot ja puut! Laakson

vasemmalla puolella on iso luostari pitkine mani-kekorivinensä ja

puistokujinensa. Yhä tiheämmässä tapaa vainioita, pensastoja ja

nurmikkoja. Sitten alkaa laakson pohjoispuolella jono kyliä. Laakso on

tuskin puolen kilometrin levyinen.

Transhimalaja: Löytöjä ja seikkailuja Tibetissä. 2 (of 2) · 第 7 / 23 段