Raga-tsangpon molemmat lähdejoet yhtyvät; yksi niistä, _Tshang-shung_
niminen, tulee lännestä, toinen, _Lo-shung_, lounaasta. Edellinen
niistä on isompi. Lo-shungin yli täytyy meidän kulkea kahdesti; sen
pohja oli täynnä kivilohkareita, joita liukas jää toisiinsa ahdisti.
Lännessä kohoaa suuri Nain Singin löytämä lumipeitteinen selänne
_Tshomo-utshang_, "ylhäinen nunna". Ryder on sen mitannut ja piirtänyt
siitä tarkan kartan. Valkealta kukkulalta laskeutuu lumikaistaleita
mustille vuorenkupeille. Toiset tibetiläiset nimittämät vuorta
Tshoor-dsdongiksi.
Teräväkulmaisesti ja yhä lounaaseen kulkien lähenemme Lhasan ja Ladakin
välistä suurta valtatietä, niinsanottua "Tasamia". Oitis sille
päästyämme pystytimme telttimme _Raga-tasamiin_ (4948 metrin korkeus);
se on suuren valtatien asemia, missä ensi kertaa Shigatsesta
lähdettyäni kosketin Ryderin ja Rawlingin johtaman englantilaisen
retkikunnan kulkemaa tietä. Ennen kaikkea oli minun tätä tietä
kartettava, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä. Sillä Ryderin ja Woodin
tekemä kartta on paras mitä on koskaan laadittu Tibetin näistä osista.
Vaatimattomilla varustuksillani en minä olisi kyennyt siihen mitään
uutta lisäämään. Mutta käännyttyäni heidän tiestään joko pohjoiseen tai
itään voin minä heidän karttaansa aina huomioillani täydentää. Itse
asiassa se onkin minulle onnistunut niin hyvin, että Toktshenin ja
Manasarovarin välisellä 83 päivää kestäneellä matkalla kuljin samaa
tietä ainoastaan puolen kolmatta päivämatkaa.
Sillä välin tulivat Raga-tasamin molemmat päälliköt minua tervehtimään.
He olivat kohteliaita ja ystävällisiä, mutta selittivät päättävästi,
etteivät he missään tapauksessa sallisi minun jatkaa matkaani muuta
kuin tasamia kulkien; passissani oli nimenomaan sanottu, että
Saka-dsong oli lähin asemamme. Ilman Sakan kuvernöörin lupaa eivät he
voineet päästää minua mitään muuta tietä myöten.
Nähtyäni, että meidän oli tästä lähtien pakko kulkea sanottua tietä,
jonka Nain Sing oli kulkenut vuonna 1904, kirjotin Robertin ja Muhamed
Isan kanssa neuvoteltuani tang darinille ja lien darinille Lhasaan.
Edelliselle, ylivaltuutetulle, selitin rukoillen, että kun olin kerran
Sisä-Tibetissä, niin ei ollut mitään sopimuksia vastaan, että kuljin
Ladakiin mitä tietä myöten hyvänsä, kunhan vain sinne todellakin
menisin, ja sen vuoksi pyysin häneltä seuraavaa: saada palata
Tedenam-järven kautta, josta Nain Sing on ainoastaan kuullut; käydä
Dangra-dshum-tsolla, mennä sieltä Tradumiin ja sitten Ghalaring-tsolle,
sivuuttaa pyhä Kailas-vuori, Manasarovar-järvi, Induksen ja
Brahmaputran lähteet ja lopuksi Gartok! Toisessa, Lhasan ambanille
osotetussa kirjeessä kuvailin samaten tien, jota halusin kulkea, ja
lupasin hänelle lähettää Gartokista täydellisen matkakertomuksen.
Molemmille lisäsin, että toivoin pikaista vastausta, jääden
Raga-tasamiin sitä odottamaan.
Heti päätöksen tehtyäni kutsuin Tundup Sonamin ja Tashin telttiini ja
käskin heidän ensiksi nukkua puoliyöhön asti. Sillä aikaa kirjotin
molemmat mainitut kirjeet, sekä kirjeen vanhemmilleni ja majuri
O'Connorille. Leiriväki nukkui jo sikeätä unta, kun annoin yövahdin
herättää molemmat pikalähetit ja Muhamed Isan. Ja nyt saivat he käskyn,
jommoista eivät olleet ennen vielä kuulleet: heidän piti päivät ja yöt
rientäen viedä postini Ma'lle, 350 kilometrin päässä olevaan
Shigatseen! Vastausta heidän ei tarvitsisi odottaa, sillä olin pyytänyt
mandariineja lähettämään erityisen pikaviestin sitä tuomaan.
Muonavaroja heidän ei tarvinnut mukaansa ottaa, kaikkea voivat he
hankkia suuren valtatien varrelta. Rahaa saivat he hevosten vuokraan.
Kymmenessä päivässä täytyisi heidän olla perillä ja kuukauden kuluessa
piti meidän saada vastaus. Jos eivät palattuansa tapaisi meitä enää
Raga-tasamissa, piti heidän seurata meidän jälkiämme.
Tundup Sonam ja Tashi olivat iloisia ja toivorikkaita, kun minä Muhamed
Isan kanssa saatoin heidät ulos ja näin heidän varjojensa katoavan
pimeään yöhön. He kulkivat kiertotietä, välttääkseen kahtatoista
tibetiläistä telttiä ja jotta eivät ärsyttäisi kylän monia koiria
haukkumaan. Suuri valtatie oli likellä, ja läheisellä "tasam'illa",
joksi pysähdyspaikkojakin nimitetään, voivat he päivän valjetessa
hevoset vuokrata. Heidän mentyänsä istuin Muhamed Isan kanssa vielä
jonkun aikaa teltissäni asemastamme keskustellen. Vasta sitte, kun olin
väsyttävän päivän jälkeen vuoteeseen mennyt, johtui mieleeni ajatus,
eikö ehkä ollut armoton teko käskeä miesten yksin yötä ja päivää
Tibetin halki matkustaa. Katuminen oli kuitenkin myöhäistä, heidän
täytyi uskottu tehtävänsä suorittaa.
Joka päivä tulivat tibetiläiset telttiini rukoilemaan minua lähtemään
matkaani. Kun se ei auttanut, selittivät he lopulta, etteivät voisi
hankkia meille enää ruokavaroja, koska seutu muka oli niistä jo puti
puhdas. Kysyin heiltä koetteeksi, tahtoisivatko he viedä kaksi kirjettä
mandariineille Lhasaan, mutta sain vastaukseksi selityksen, ettei
heillä ollut siihen oikeutta. Kovin hämmästyivät he kuullessaan siihen
minulta, että olin nuo kirjeet lähettänyt Lhasaan jo viisi päivää
sitten. Kaksi päivää makasin sairaanakin, kun kaikki voimani olivat
uupumisesta loppuun kuluneet. Sillä aikaa luki minulle Robert.
Helluntaina toukok. 18. p:nä oli meillä taas pitkä kiistely.
Tibetiläiset lukivat minulle Lhasasta saamansa ohjeen, jonka päiväys
kuului: "Toisen kuun kymmenentenä päivänä, tulisen oinaan vuonna."
Minua nimitettiin siinä Hedin sahibiksi ja käsky sisälsi muun muassa:
"_Lähettäkää hänet oitis omaan maahansa!_ Älkää salliko hänen poiketa
tasamilta, älkää johtako häntä oikealle älkääkä vasemmalle! Antakaa
hänelle hevosia, jakeja, palvelijoita, polttoaineita, heiniä ja kaikkea
mitä hän tarvitsee! Niistä on hänen maksettava tavallinen, hallituksen
määräämä hinta. Antakaa hänelle oitis kaikkea mitä hän haluaa, älkää
mitään evätkö. Mutta jos hän ei tahdo passinsa määräyksiä noudattaa,
vaan ilmottaa aikovansa kulkea omin päin, toisia teitä, niin silloin
_älkää antako hänelle ruokavaroja ollenkaan, vaan pidättäkää hänet_ ja
lähettäkää viipymättä pikasanoma devashungille. Omasta päästänne älkää
tehkö mitään, vaan totelkaa! Se, joka ei maakunnassa tottele, saa
raippoja, niin kuuluu säädös jota teidän on seurattava. _Älkää
aiheuttako hänelle mitään ikävyyksiä, pitäkää huoli, että
paimentolaiset palvelevat häntä hyvin, eivätkä tee hänelle mitään
Gartokin matkalla_. Sinne päästyä tulevat garpunit (molemmat
varakuninkaat) ottamaan hänet suojelukseensa."
Ja sittenkään en minä ollut tyytyväinen! Sanoin heille, etten tulisi
passistani välittämään, koska se _oli ristiriidassa minun uskontoni
kanssa_, ja että minun täytyisi mennä Tshomo-utsahngin pohjoispuolitse
Saka-dsongiin. He saisivat siis lähettää pikasanoman devashungille. Me
odottaisimme. Taas pitivät he sotaneuvottelua ja sopivat vihdoin niin,
että antaisivat meidän kulkea pohjoista tietä, mutta meidän piti lähteä
matkaan toukok. 21. p:nä.
Viruin vuoteellani uneksien hevosten kavioiden kopseesta, joka
kajahteli sekä idästä että lännestä minulle avoimilta teiltä, jotka
johtavat niihin salaperäisiin pohjoisiin vuoristoihin, joiden huippujen
ympärillä minun suunnitelmani ja unelmani risteilivät lakkaamatta kuin
nuori kotka.
Läksin siis toukok. 21. p:nä lounasta kohti ja näin _Tshomo-utshangin_
huipun peittyvän omien etuvuortensa taakse. Sen Saka-dsongin tien
sijasta, jonka jo Ryder on kartalleen merkinnyt, halusin minä nähdä sen
paikan, missä _Tshaktak-tsangpo_ yhtyy Brahmaputraan. Se oli neljän
päivän matka, kiertoteitse, mutta ragalaiset ystävämme eivät voineet
siihen suostua ilman Sakan käskynhaltijan lupaa. Pysähdyimme senvuoksi
Basangiin päiväksi, joll'aikaa lähetin sananviejän käskynhaltijan luo.
Vastaus tuli, ja kumma kyllä myöntävä, ehdolla että karavaanin
pääjoukko menisi suoraan Saka-dsongiin. Sainpa vielä aijottua
poikkeamismatkaa varten pienen paikallispassinkin!
Seuraavana aamuna oli todellisen kaunis ilma, sitte kun lämpömittari
oli kohonnut 5 asteen alimmasta lämpömäärästään; oliko siis kevät
vihdoinkin tullut? Suuri karavaani oli jo lähtenyt Sakaan, ja minun
seurajoukkoni oli matkavalmis, kun Muhamed Isa tuli sanomaan minulle
jäähyväiset. Käskin hänen viipyä Sakassa siksi kuin palaisin, sekä
koettamaan kaikella viisaudella ja varovaisuudella ansaita
viranomaisten luottamuksen. Pieni karavaanini oli jo lähtenyt etelää
kohti ja me seisoimme hyljätyllä leiripaikalla kahden kesken. Hänen
saatuaan ohjeensa nousimme yht'aikaa ratsujemme selkään ja minä
ratsastin oman joukkoni jäljestä. Vielä kerran käännyin satulassani ja
näin Muhamed Isan istuvan kimonsa seljässä muhkeana ja suorana, piippu
suussa, vehreä samettimyssy päälaella ja musta lammasnahkaturkki
vapaana hartioilla. Nopeaa ravia ajaen seurasi hän karavaaniansa.
_Viimeisenpä kerran hänet näin!_
Tie laskeutui _Kjärkjä_-laaksoon. Erääseen sileään vuorenseinään on
metrin korkuisina tavuina hakattu lause: "_Om mani padme hum_."
Leirissä n:o 167 tulivat tibetiläiset ystävällisesti minua
vastaanottamaan ja kaksi heistä talutti maan tavan mukaan hevoseni
teltilleni.
Uusien oppaiden johtamina laskeuduimme seuraavana päivänä laaksoa alas.
Matkalla näimme useita raunioita, jotka kertoivat muinaisista
onnellisemmista ajoista, pengerlaitokset, joita käytetään vainioiden
kastelemiseen, osottavat että seudulla viljellään ohraa. Edessämme on
nyt Brahmaputran leveä laakso ja me saavumme erääseen joen haaraan,
mistä lautta kuljettaa Tsongka-tsongin ja Saka-dsongin välisellä
taipaleella karavaanit ja tavarat rannalta toiselle.
Leirimme n:o 168 oli erään somerokielekkeen kärjessä jokien välissä.
_Tshaktak-tsangpo_ on 28,1 metrin levyinen, suurin syvyys on 0,73
metriä, keskimääräinen virran nopeus 1,39 metriä ja sen virtaava
vesimäärä 18,8 kuutiometriä sekunnissa. Sen vesi oli miltei aivan
kirkas ja voimakkaamman virtansa johdosta tunki se laskiessaan kauvas
Brahmaputran sameampaan veteen. Viimemainitun veden lämpö nousi
iltapäivällä 9,4 asteeseen. Sivujoen vesi oli vähän lämpimämpää,
nimittäin 9,9 astetta. Seuralaisemme selittivät, että jokainen, joka
saapuu suurelle virralle, juo sen vettä, sillä se on pyhää, koska se
tulee kaukaisesta Lännestä, pyhältä Kailas eli Kang-rinpotshe-vuorelta.
Toukok. 30. p:nä matkustimme Tshaktak-tsangpon leveätä laaksoa myöten
ylös lounasta kohti, kunnes saavuimme Tokbur-nimiseen paikkaan, josta
sitte huomenissa ratsastimme _Tokbur-la_-solan läpi Saka-dsongiin.
Tokbur-la'lle (5066 m) näkyy luoteesta, pohjoisesta, koillisesta
valtaavia lumipeitteisiä vuoria, joiden korkeuden ovat Ryder ja Wood
mitanneet. Olin, kuten nämä englantilaisetkin, vakuutettu siitä, että
mainitut huiput olisivat Tsangpon vedenjakajalla ja kuuluisivat
Transhimalajan pääharjanteeseen. Myöhemmin sain tilaisuuden todistaa,
että se luulo oli väärä. Solasta virtaa eräs joki, joka laskee
Saktsu-tsangpoon. Täällä näimme rehevässä ruohokossa joukon jakeja,
joiden seurassa oli miltei kesy kulaani.
Siinä paikassa, missä joki laskee Sakan tasangolle, kuljimme sen
oikealla rannalta erään soravuoren haarautuman yli, ja levähdin hetken
Robertin kanssa, piirustaakseni mieltäkiinnittävän näköalan. Tsering
kulki joukkoinensa ohitsemme, häviten kuin piste suurelle tasangolle.
Koillisesta, hyvin kaukaa, näkyivät Saka-dsongin valkeat talot.
Kaukoputkella voin nähdä leirimme, kaksi mustaa ja yhden valkean
teltin. Viimemainittu oli Muhamed Isan teltti.
Ratsastimme tasangon yli. Vasemmalla oli neljä telttiä, joiden väki
juuri ajoi lampaita yöksi aitaukseen. Eräässä paikassa haarautuu tie.
Eteläistä haaraa kulkevat ne, joilla ei ole Saka-dsongissa mitään
tekemistä. Ratsastamme _Sa-tshu_-joen ja erään alkupuron yli. Kova
länsituuli puhaltaa ja me ikävöimme telttejämme ja leirituliemme
lämpöä. Vihdoin saavummekin sinne; Guffaru tulee tervehtien vastaan ja
kaikki toiset huutavat meille "_salaam!_" ja "_dshu_". Turhaan katselen
heidän joukostansa Muhamed Isaa ja kysyn häntä. "Hän makaa vuoteessa,
on ollut jo koko päivän sairaana", vastaa väki. Otaksuin että häntä
vaivasi hänen tavallinen päänkivistyksensä, menin hiilipannun ääreen
telttiini, jättäen Robertin tapansa mukaan etsimään tavaroiden joukosta
työkalujani, joita tarvitsin iltatöitä tehdessäni. Olimme väsyneet ja
kylmissämme, ja kaipasimme illallista.
Emme olleet vielä kauvan istuneet, kun Rabsang tuli ilmottamaan, että
Muhamed Isa oli menettänyt tajunsa eikä vastannut puhutteluihin!
Aavistin heti, että häntä oli kohdannut aivohalvaus, ja riensin
Robertin kanssa hänen telttiinsä, joka oli aivan oman telttini
vieressä. Pään puolella, missä sairaan veli Tsering itkien istui, paloi
öljylamppu. Sairas makasi vuoteessaan seljällensä heittäytyneenä,
kookkaana, voimakkaana ja suorana. Suu oli vetäytynyt hieman
vasemmalle, vasen silmäterä näytti hyvin pieneltä, oikea oli
säännöllisen kokoinen. Suonen tykytys oli tasainen, voimakas, tehden 72
lyöntiä. Heti määräsin asetettavaksi kuumia astioita jalkojen alle ja
jäärakon päähän. Ahtaat vaatteet avattiin. Sairas hengitti tasaisesti
ja syvään. Silmät olivat auki, mutta elottomat. Huusin hänen nimeänsä,
mutta hän vastasi siihen ainoastaan heikolla merkillä, yritti kääntää
päätänsä ja liikuttaa oikeata kättänsä, päästi heikon huokauksen ja jäi
taas liikkumattomana makaamaan. Robert säikähti, kun sanoin hänelle,
että Muhamed Isa ei eläisi enää huomiseen päivännousuun asti.
Tänään, 1. p:nä kesäkuuta, oli hän noussut auringon noustessa, juonut
teensä ja keskustellut kiivaasti useita tunteja kahden dsongista
tulleen tibetiläisen kanssa. He olivat kieltäytyneet hankkimasta
karavaanille muonavaroja ja vaatineet sitä heti paikkakunnalta
poistumaan. Hän oli vastannut, että sahib palaisi pian ja että heitä ei
hyvä perisi, elleivät häntä tottelisi. Vihaisina olivat he poistuneet,
jonka jälkeen Muhamed Isa oli syönyt aamiaisensa ja noin tunnin ajan
nukkunut. Herättyänsä oli hän valittanut tuntevansa kovaa päänsärkyä.
Puolenpäivän aikana oli hän lähtenyt ulos meitä tähystelemään. Silloin
oli hän saanut rajun ripulikohtauksen, kaatunut vasemmalle kyljelleen
ja menettänyt tajunsa. Toiset olivat rientäneet paikalle, kantaneet
hänet telttiin ja hieroneet häntä. Silloin hän oli taas tullut
tajullensa, ja puhunut paljonkin, mutta epäselvästi ja etupäässä
islamin jumalan kanssa:
"Minä olin lamaisti, mutta käännyin islamin uskoon; auta minua nyt,
Allah, tästä kovasta sairaudesta! Suo minun parantua, anna anteeksi
syntini ja kaikki paha, mitä olen muille tehnyt! Suo minun elää, Allah,
niin pidän aina käskysi enkä koskaan laiminlyö rukoushetkiäni."
Sitte oli hän kehottanut toisia täyttämään velvollisuutensa nyt kuten
tähänkin asti, ja kiittänyt heitä siitä, että auttoivat häntä
onnettomuudessa kärsivällisesti. Tuon tuostakin oli hän pyytänyt kylmää
vettä. Koskettaen oikealla kädellään vasenta käsivarttaan oli hän
kysynyt kenen käsivarsi siinä oli ja ilmottanut hänestä tuntuvan siltä
kuin ei hänen vasemmassa jalassansa olisi ollut kenkää. Koko vasen sivu
oli kokonaan halvautunut. Istuallansa, pieluksiin nojaten oli hän
rukoillut Guffarua: "Guffaru, sinä kun olet vanha ja täytät uskonnon
käskyt, et tahraa käsiäsi, jos tartut veitseen ja vihlaiset minua
niskaan; leikkaa syvälle alas selkään päin, se helpottaa minun
helvetinmoista päänsärkyäni." Epätoivoisessa tuskassansa oli hän lyönyt
oikean kätensä kirstuun. Tuntia myöhemmin oli halvauskohtaus
uudistunut, vieden puhekyvyn. Nyt oli hän enää antanut merkkejä
oikealla kädellänsä, kuten epätoivossa, joka valtaa lähestymän kuoleman
edellä. Puoli neljän paikoilla oli saapunut Tsering ja ääneensä itkien
heittäytynyt häntä syleilemään. Muhamed Isa oli myös itkenyt ja
nostanut kädet huulillensa, merkiksi ettei hän voinut puhua. Kun me
kello viisi tulimme telttiin, oli hänen häviävästä tajunnastaan enää
ainoastaan heikko kajaste jäljellä. Mutta hänen tilansa ei muuttunut
puolentoista tunnin kuluessa, hän hengitti rauhallisesti, pitäen suunsa
suljettuna. Lähdin nyt syömään päivällistä, jonka Adul oli valmistanut.
Tutkin Robertin kanssa Burroughs Wellcomen lääketieteellistä
käsikirjaa, tullakseni vakuutetuksi siitä, etten ollut mitään
laiminlyönyt. Kahdeksan aikaan palasimme sairasvuoteen luo. Potilas
hengitti nyt suu auki. Se oli huono merkki, sillä siitä päättäen olivat
leukalihakset alkaneet veltostua. Valtimo tykki 108 kertaa ja hyvin
heikosti. Sydäntä särkevää oli nähdä vanhan Tseringin epätoivoa, kun
ilmotin hänelle, että nyt ei ollut enää mitään toivoa. Puoli tuntia
myöhemmin alkoi hengitys heikontua ja hidastua, kello 9 alkoivat
kuolinkorinat ja rintakehän lihasten työ, niiden hankkiessa
keuhkoille riittävästi ilmaa. Noin joka neljäskymmenes hengenveto oli
syvä, sitä seurasi väliaika, ja taas hengähdys sekä huokaus. Jalat
kylmenivät, vaikka niiden alla oli kuumia ruukkuja, joita usein
vaihdettiin toisiin. Neljänneksen yli yhdeksän muuttui hengitys yhä
verkkaisemmaksi, pysähdykset pitemmiksi. Kuolinvavahdus puistatti hänen
ruumistansa ja sai hänen hiukan nostamaan hartioitansa. Sitä vavahdusta
seurasi vielä toinen.
Muhamettilaiset kuiskailivat Tseringiä poistumaan pääpuolelta, sillä
muhamettilaisen täytyi pidellä kuolevan alaleukaa ja sulkea se
viimeisen hengenvedon tapahduttua. Mutta sureva veli saatiin vain
väkivallalla paikaltansa lähtemään. Kuolevaa vavahdutti kolmas,
viimeinen, kuolinkylmyyden tunteen aiheuttama tempaus. Sitä seurasi 20
sekunnin pituinen hiljaisuus. Luulimme hänen jo kuolleen, mutta vielä
kerran hengähti hän ja minuutin kuluttua seurasi viimeinen heikko
huoahdus, kun Guffaru jo oli sitonut hänen leukansa alle liinan ja
peittänyt kasvot valkealla vaatekappaleella. Nyt lepäsi hän
liikkumattomana, ja syvästi surren paljastin minä pääni kuoleman
kaamean majesteetin edessä.
Miten tyhjältä ja autiolta tuntuikaan minusta kaikki, kun heräsin
Muhamed Isan hautajaispäivänä, sunnuntaina 2. p:nä kesäkuuta! Läksin
ulos hautaa katsomaan; se oli luoteessa, 300 m päässä leiristä.
Muhamettilaiset olivat varhain aamulla lainanneet kylästä oven ja sen
päällä pesseet ruumiin sekä käärineet sen _Guffarun ruumisliinaan_,
joka oli ohuesta pellavakankaasta tehty, mutta valkea ja puhdas. Usein
olin Muhamed Isan kanssa nauranut vanhuksen omituiselle päähänpistolle
ottaa moinen kuolinpuku matkalle. Kuolinliinan päälle oli kääritty
harmaja huopapeitto. Vainaja oli pantu telttinsä eteen paareille, jotka
oli tehty molempien veneempuoliskojen pohjista, sitomalla ne yhteen ja
varustamalta neljällä kantajia varten asetetulla poikkipuulla.
Vaieten palasimme hautajaisista kotiin.
Sen sunnuntain saarnateksteissä esiintyi raamatunlause: "Sinä tyhmä,
tänä yönä otetaan sinulta sinun sielusi pois."
Muhamed Isa oli paljon matkustanut, ja hänen maineensa oli Aasiassa
tunnettu. Jo kerran ennen oli hän ollut Saka-dsongissa, nimittäin v.
1904, jolloin hän johti Ryderin ja Rawlingin karavaania. Silloin ei hän
aavistanut, että palaisi sinne vieläkin ja leiriytymään siellä
viimeisen kerran, pitkän vaelluksen tehtyänsä. "_The Geographical
Journal'in_" huhtikuun n:ssa vuodelta 1909 omistaa Rawling hänelle
seuraavat muistosanat: "En voi puhua Saka-dsongista, osottamatta
kunnioitustani Sven Hedinin siellä kuolleen uskollisen palvelijan
muistolle. Muhamed Isan luonne oli parhaimpia mitä minulla on ollut
onni tavata. Hän oli luotettava ja väsymätön työssään, eikä ainoakaan
aasialainen tuntenut Aasiaa paremmin kuin hän. Hän nimittäin oli ollut
Younghusbandin mukana tämän kuuluisalta Kiinan matkalla, hän oli
kulkenut Careyn mukana, seurannut Dalgleishia, joka myöhemmin
murhattiin, samoin oli hän ollut Dutrenil de Rhinsin matkassa. Hän oli
ollut herransa kuoleman avuttomana todistajana, kun tibetiläiset
hänet surmasivat. Hän oli minun karavaanini johtajana Gartokin
retkellä, saattoi Sven Hediniä hänen viime retkellään ja kuoli
kolmikymmenvuotisen uskollisen palveluksensa jälkeen tuossa maailman
unohtamassa maassa." Kirjeistä, joita sain myöhemmin O'Connorilta,
Younghusbandilta ja Ryderilta, käy ilmi, että hekin valittivat hänen
kuolemaansa.
Iltapäivällä kesäk. 3. p:nä kutsutin Tseringin telttiini. Hän oli jo
tyyntynyt ja mukaantui kohtaloon. Hänen piti jäädä edelleenkin minun
keittäjäkseni ja henkivartijakseni, mutta hänen palkkansa korotettiin
20 rupiiksi kuukaudessa, ja tämä korotus oli laskettava taaksepäin,
Lehistä asti. Myös sai hän pitää kellon, jonka olin hänen veljellensä
lahjottanut. _Guffaru_, joukon vanhin, tuli Muhamed Isan jälkeen
karavan-bashiksi, sai saman palkankorotuksen kuin Tsering ja oikeuden
käyttää Muhamed Isan kimoa satuloinensa. Hänen piti asua vainajan
teltissä kahden muun kanssa.
Hyvin tietäen, ettei kuri pysyisi samana kuin se oli ollut Muhamed Isan
aikoina, puhuin miehille vakavia sanoja. Terotin heidän mieliinsä, että
heidän täytyisi totella Guffarua yhtä sokeasti kuin olivat hänen
edeltäjäänsä totelleet; heidän täytyisi edelleenkin olla yksimielisiä
ja palvella minua uskollisesti. Jos joku alkaisi torailla ja
niskotella, saisi hän oitis palkanjäännöksensä, tulisi pois ajetuksi ja
oman onnensa nojaan jätetyksi. Nyt kun ratsastimme vuokrajakeilla,
tulisin minä puolta vähemmällä miehistöllä vallan hyvin toimeen. Heidän
oma etunsa siis vaati heitä käyttäytymään niin, että voivat toimessaan
pysyä. Rabsang ja Namgjal vastasivat toisten nimessä, että he tulevat
pysymään yksimielisinä, palvelevat minua uskollisesti ja seuraavat
minua, veisipä matka vaikka minne.
Jo 2. p:nä kesäkuuta oli kaksi Saka-dsongin herraa käynyt minua
tervehtimässä. Itse kuvernööri oli poissa, matkustellen ympäri
aluettansa telttejä lukemassa ja merkitsemässä kaikkien asuttujen
laaksojen nimiä -- kaikki se tapahtui Kiinan käskystä. _Pemba Tsering_,
joka oli hänen jälkeensä lähin arvossa, oli hyvin kohtelias ja
ystävällinen, mutta valitti, ettei hän voinut meille enää ruokavaroja
hankkia, hänen kun oli myös huolehdittava niistä matkustajista, joita
lakkaamatta kulkee Lhasan ja Gartokin välillä ja joita varten hänen oli
aina edeltäpäin varustauduttava. Painostaakseen sanojansa kutsui hän
paikalle kaikki seudun viisi "govaa" eli piiri-esimiestä, jotka
valitiivat, että köyhä maa ei kyennyt hankkimaan sitä ohra- ja
tsamba-määrää, minkä me tarvitsimme. Selitin heille, että viipyisimme
vielä muutamia päiviä, odottaen vastausta Lhasasta. Silloinkos nämä
nousivat mieltä osottavasti ja julistivat, että minä saisin viipyä
siellä niin kauvan kuin halusin, mutta he vain eivät enää minulle
ruokavaroja hankkisi.
Samana päivänä pystytettiin valkean ja sinisen kirjava teltti aivan
meidän leirimme viereen, mutta vasta kesäk. 4. p:na kävivät sen
asukkaat, Tradumin ja Njukun govat, minua tervehtimässä. He olivat
kuulleet minun täällä oleskelustani ja halusivat itse tutkia, miten
asiat oikeastaan olivat. Njukun gova alotti keskustelun:
"Passissanne mainitaan Saka ja Tradum, mutta ei Njukua. Jos siitä
huolimatta Njukuun tulette, sallin minä teidän viipyä siellä yhden yön,
mutta en kauvempaa, sillä passissa sanotaan, että teidän on
matkustettava suoraan Tradumiin."
"Hyvä ystävä", vastasin minä, "kun minä ensin tulen Teidän seudullenne,
tulee meistä niin hyvät ystävät, että te minua vielä pyydätte jäämään
sinne koko kuukaudeksi lujittamaan ystävyyttämme. Kun te sitte
myöhemmin pistäytte Intiaan minua tervehtimään, tulee teidän käyntinne
olemaan minulle sitä miellyttävämpi mitä kauvemmin sitä kestää."
Hän nyökkäsi minulle veitikkamaisesti hymyillen ja piti minua
varmaankin koiranleukana, mutta lisäsi, että hänen täytyisi totella
devashungin käskyjä.
"Kun kerran olen kirjeenvaihdossa Lhasan mandariinien kanssa ja odotan
heidän vastaustansa, niin ei devashungilla ole oikeutta minua estää."