Hänen telttinsä oli oitis täynnä harmaisiin lammasnahkaturkkeihin
puettuja mustia paljaspäitä miehiä. Neuvottelua jatkettiin Muhamed Isan
teltissä. Jonkun aikaa tuumailtuansa ilmottivat he suostuvansa
ehdotukseeni, jos minä jokaisesta jakista maksaisin päivässä kokonaisen
tengan puolen tengan sijasta. Minä iloitsin, toivoen pääseväni yhä
likemmäksi pyhää vuorta, saavani nähdä sen hienot yksityiskohdat yhä
selvemmin esiintyvinä, katsellessani sitä sekä auringon valaisemana
että pilvien ympäröimänä. Toivoin näkeväni sen milloin kukkuloiden taa
katoavana, milloin taas näkyviin sukeltavana kuten sotalaiva
valkovaahtoisella ulapalla, kun korkeat lakkapäät aallot vyöryvät
keulan edessä, eli paremmin sanoen, kuten täysissä purjeissa oleva
laiva ylängön merellä. Tosin tiesin tuottavani itselleni ikävyyksiä,
jos en seuraisi passin määräyksiä. Mutta nyt oli kysymys
maantieteellisistä löydöistä, ja silloin täytyi kaiken siekailun
väistyä.
Huhtikuun 24. p:nä oli meillä kova vastatuuli, ilma oli kylmä ja
Targo-gangri peittäytyi puolittain pilviin. Vanhat vartiomieheni ja
neljä ratsastajaa, joilla kaikilla oli rihlapyssy seljässä, olivat niin
toistensa näköiset kuin olisivat he samassa muotissa valetut. Heidän
saattamanansa ratsastin Targo-tsangpon rantaa myöten alas kapenevaa
laaksoa, joka viettää järveä kohti tavattoman hitaasti, silmin
huomaamattomasti. Lopulta soukistuu laakso niin ahtaaksi, että jää
täyttää koko sen pohjan. Mutta tie eroaa joesta oikealle ja kulkee
läheisten kukkuloiden lomitse, joiden väliltä meidän oli ratsastettava
useiden sivujokien yli. Mustat teltit, laitumella käyvät kesyt jakit,
kiviset lammasaitaukset, villiaasit, miljoonat maahiiret muistuttavat
Tshang-tangin elämää. Villejä jakeja ei sen sijaan näillä seuduin
tapaa. Lintumaailmaa edustaa korppi, villisorsa ja joskus joku pienempi
lintu.
Kun taas saavuimme aukealle alueelle, avautui lounaassa suuremmoisimpia
maisemia, mitä olen Tibetin tässä osassa nähnyt: jättiläismäinen ketju
yhtä korkeita, lumipeitteisiä huippuja, ja niiden välissä lyhyitä
jäätiköitä, joiden vaikuttava kauneus ja voima miltei vetää vertoja
Targo-gangrin läheisen näköalan teholle. Ketjun lumiharjojen väliset
kohdat ovat sinisenmustat, ja sen juurella piti olla tuntematon,
_Shuru-tso_-niminen järvi. Ngangtse-tso'lle lasketaan täältä
Shang-buk-la-solan kautta pohjoiskoilliseen kulkien olevan ainoastaan
kolmen päivän matka. Targo-gangrin itäpuolella on kolme syvään
uurtautunutta jäätikköä ja vielä idempänä pistää näkyviin
Targo-tsangpon tasainen laakso, jota me vähitellen lähenemme ratsastaen
viiden selvästi huomattavan pengermän yli, jotka ovat niiden aikojen
jätteitä, jolloin Dangra-dshum-tso oli nykyistään paljoa isompi.
Ympärillämme luikkii kaksi sutta; vanhus ratsastaa nelistä niitä
ahdistamaan, mutta kun sudet äkkiä pysähtyvät, ikäänkuin häntä
odottamaan, kääntyykin hän koreasti takaisin. "Jos minulla olisi ollut
puukko ja pyssy, niin olisin ne molemmat tappanut", kerskaa hän
palattuansa.
Eräältä äkkiä toinen toisensa päältä kohoavalta kaksoispengermältä
tulemme vihdoin Targo-tsangpon laaksoon, missä joki on jakautunut
useiksi haaroiksi, joissa vilisee villihanhia ja sorsia. Ranta kasvaa
pensaikkoa. Leirimme on oikealla rannalla, lähellä Targo-gangrin
majesteetillista vuorenjuurta.
Niin kauvas minä pääsin, mutta en kauvemmaksi. Täällä odotti meitä
20-miehinen hampaisiin asti aseestettu ratsastajajoukko. Sen oli
lähettänyt Naktsangin kuvernööri Shansa-dsongista, käskien pidättämään
meidät, jos "yrittäisimme pyhälle järvelle tunkeutua". 15 päivää sitten
olivat he lähteneet Shansa-dsongista ja kolme päivää olleet täällä
leiriytyneinä minun tuloani odottamassa. Jos olisimme pitäneet
kiirettä, niin olisin taas ehtinyt edelle heistä. Toinen joukon
johtajista oli sama Lundup Tsering, joka, kuten hän minulle kertoi, oli
pidättänyt Dutrenil de Rhinsin ja Grenardin, ja tammikuussa ollut
Hladshe Tseringin kanssa Ngangtse-tson seudulla. Hän kertoi Hladshe
Tseringin vielä olevan virassansa, mutta hänellä oli minun tähteni
ollut suuria ikävyyksiä. Myös oli hänen täytynyt maksaa devashungille
sakkoa 60 jambauta eli noin 13500 markkaa. Kun muistutin siihen, että
Hladshe Tsering itse minulle vakuutti olevansa niin köyhä, ettei
hänellä ollut mitään menetettävää, vastasi Lundup, että hän oli summan
puristanut alaisiltansa. Samoin oli rangaistu suurilla sakoilla kaikkia
niitä, jotka meille jakeja möivät tai oppainamme palvelivat.
Seuraavalla europalaisella, joka tänne yrittää ilman lupaa pujahtaa,
tulee olemaan aimo vaikeudet voitettavanaan!
Lundup näytti meille punaista kallionkielekettä 200 metrin päässä
leiristämme ja lausui: "Siinä on Labrangin (Tashi-lunpon) ja Naktsangin
(Lhasan) raja. Siihen asti tohdimme teidät laskea, mutta emme
askeltakaan siitä etemmä. Jos yritätte etemmä mennä, on meillä käsky
ampua."
He lukivat Shigatsesta saamamme passin ja selittivät, että jos passissa
sanotaan "suoraa tietää Ladakiin", niin sillä ei suinkaan tarkoteta,
että minulla on lupa kulkea kaikkia mahdollisia kiertoteitä, kaikista
vähimmin vielä, että minä saisin matkustaa pyhälle Lhasan alaiselle
Dangra-dshum-tsolle. Gav daloi on käskenyt ilmottamaan hänelle joka
päivä, mitä tietä me matkustamme. Jos he eivät sitä käskyä noudata,
saavat he sen päällään maksaa. Nyt oli selvää, että Dangra-dshum-tson
matka oli keskeytettävä kolmannen kerran, nyt, jolloin olin siitä
ainoastaan kahden lyhyen päivämatkan päässä!
Selvinä ja valkoisina kuvastuivat vuoren piirteet tähdillä kylvettyä
tummansinistä taivasta vasten. Seuraavana päivänä oli semmoinen myrsky,
ettei voinut nähdä Targo-gangrin vuoren juurta, saati jääkylmiä
huippuja, missä tuulten taivaallinen kuoro lauloi lumikenttien välillä.
Mutta illalla, kun ilma oli seestynyt, kuvastui äskensataneen lumen
peittämä vuorenrunko selvästi edessämme.
Taas oli meillä pitkä pakina naktsangilaisten saattajiemme kanssa.
Ilmotin heille, etten lähtisi nykyisestä leiristäni ennen kuin olisin
nähnyt pyhän järven vaikkapa kaukaa. Ilokseni vastasivat he, etteivät
he tahtoneet estää minua sitä näkemästä matkan päästä; kuitenkin
tulisivat he tarkasti vartioimaan, etten jo mainitun punaisen vuoren
takaa saisi pohjoisemmaksi ratsastaa.
Tuskin olivat he lähteneet, kun meidän vanhat kjangdamilaiset oppaamme
tulivat valittamaan, että Naktsangin ratsastajat olivat uhanneet heidät
tappaa, koska olivat meidät tänne ohjanneet. Annoin noutaa
naktsangilaiset uudestaan luokseni ja ilmotin heille päättävästi, että
heidän oli oitis lakattava torailemasta, koska minun täällä oloni oli
yksinomaan minun syyni. Katsoen siihen, että he suureksi onneksensa
olivat onnistuneet minut oikealla hetkellä kiinni saamaan, lupasivatkin
he jättää pois kaiken vihamielisyyden kjangdamilaisia kohtaan. Nämä
eivät tienneet miten sovinnon tehneitä kylliksi kiittää, ja heidän
riemunsa yhä kasvoi, kun lahjotin koko joukolle rahaa, heidän niukan
ruokavarastonsa lisäämistä varten. He osottivat ihastustaan minun
telttini edessä soitolla, tanssilla ja sylipainilla, ja vielä
yömyöhällä kaikui heidän iloinen naurunsa ja melunsa vuoren seinistä.
Mutta sitte saapui Naktsangista kaksitoista uutta sotilasta tuoden
uuden käskyn: ei millään ehdolla saa sallia pohjoisemmaksi matkustaa.
Kaikki olivat toki ystävällisiä ja kohteliaita; me naureskelimme,
laskettelimme keskenämme sukkeluuksia ja meistä tuli parhaat
ystävykset. Merkillistä oli, ettei heiltä koskaan loppunut
kärsivällisyys, vaikka minä aiheutin heille ainaisia rettelöitä,
sekamelskaa ja kiusallisia matkoja.
Huhtikuun 28. päivänä nousin ylös kello 8, merkitsin auringon
korkeuden, valokuvasin vuoren ja mittasin korkeuskulman, jota tehtävää
varten lähetin joitakuita ladakilaisia edeltäpäin paikalle tarpeellisia
kojeita ja polttoaineita viemään. Juuri kun olin hevosen selkään
nousemaisillani, tuli Largäpin päällikkö ratsujoukon kanssa. Hänen
leiripaikalla olevat alaisensa tervehtivät häntä huikealla
eläköönhuudolla. Komentavalla äänellä käski hän heti kutsua mieheni
takaisin, ja 60 largäpilaista ja naktsangilaista tibetiläistä tunkeutui
telttini ympärille, ilmottautuen uuteen neuvotteluun.
Mutta Largäpin päällikkö oli itsepäisempi kuin vanha ystävämme,
Naktsangin herra. Hän ei sallinut minun nousta punaiselle vuorelle,
vaan vaati seuraavana päivänä poistumaan seudulta ja suoraa päätä
Raga-tasamiin matkustamaan. Minä kysyin kuinka hän, pieni
vuoristolaispäällikkö, uskalsi niin käskevällä sävyllä puhua. Yksinpä
Lhasan kiinalaisetkin olivat minulle olleet ystävällisiä ja suoneet
minulle suuria vapauksia! Uhkasin repiä rikki shigatselaisen passini,
lähettää pikaviestin tang darinin ja lien darinin luo ja odottaa
Targo-gangrin juurella heidän vastaustansa. Päällikkö joutui
hämillensä, nousi äänettömänä ja lähti toisten seuraamana matkoihinsa.
Ennen iltaa palasivat he kumminkin takaisin ja ilmottivat
hyväntahtoisesti hymyillen, että saisin kernaasti nousta punaiselle
vuorelle, jahka vain lupaisin, etten matkustaisi järven rantaan asti.
Huhtikuun 29. p:nä lähdimme lopultakin matkalle ja kuljimme yli
oikealta tulevan _Tshuma_ nimisen syrjäjoen, jota yläjuoksullaan
_Nagma-tsangpoksi_ sanotaan. Nousimme säännöllisesti kaartuvien
järvipengermien yli yhä korkeammalle. Näköala laajenee laajenemistaan
sitä mukaa kun lähenemme huippua, jolla ladakilaiset odottavat
tulinensa. _Dangra-dshum-tson_ eteläinen notko näkyi selvästi,
muistuttaen sinertävää miekanterää, etäiseen rantatasankoon yhtyy
Targo-tsangpon laakso torven muotoisena. Virran juoksua oli
helppo seurata aina järveen saakka, sillä koko sen juoksua
merkitsivät valkeanhohtavat jäälohkareet, jotka erosivat tummista,
pensaskasvuisista pälvekkeistä.
Järven veden pitäisi olla juotavaksi kelpaamatonta, yhtä suolaista kuin
Ngangtse-tson vesi, mutta siitä huolimatta juovat sitä pyhiinvaeltajat,
koska se on pyhää. Jää oli nyt juuri lähtemäisillänsä, ainoastaan
rannoilla oli vielä jääsuikaleita. Vastoin Tibetin muiden järvien tapaa
soikenee _Dangra-dshum-tso_ pohjois-eteläiseen suuntaan; se on hyvin
kapea ja keskeltä kuroutunut juuri kuten on kuvattu Nain Singin
kartalla, vaikka hän onkin kartalleen merkinnyt sen vähän liian isoksi
ja varsinkin eteläisen notkon mittasuhteita suurennellut. Ratsastaja
viipyy järven ympäri ratsastaessaan seitsemän lyhyttä päivämatkaa.
Pyhiinvaellusteitä kulkee kaikkialla rantoja pitkin. Toivioretkeläiset
kiertävät aina järven kellonviisarien osottamaan suuntaan -- jos
nimittäin ovat oikea-uskoisia. Jos taas, kuten _Särshik-gumpan_
luostarin munkit, kuuluvat pembo-lahkoon, kiertävät he sen
päinvastaiseen suuntaan.
Lyhyt, korkea pohjoisesta etelään kulkeva vuorijono, jonka nimi on
_Targo-gangri_ ja jota voi pikemmin pitää irrallisena vuorirunkona,
päättyy pohjoisessa lähelle rantaa, jonka lakeaan tasankoon sen
viimeisen huipun vieru loivasti laskeutuu. Nain Sing nimittää tätä
vuorta Targot-la'ksi eli Lumihuipuiksi (Snowy Peak) ja sen
eteläpuolella olevaa maata Targot-Lhaget'iksi (Largäp). Hänen
kartallaan on joen nimenä Targot Sangpo. Hänen Siru Chotansa, jonka
pitäisi olla järven itäpuolella, ei täällä tuntenut kukaan, ja hänen
Mun Cho järvensä, joiden pitäisi olla eteläpuolella, sijaitsevatkin
järven länsipuolella. Hänen esityksensä järven eteläpuolella olevista
seuduista on epäselvä ja mielikuvauksellinen. Jotkut paimentolaiset
kutsuivat pyhää vuorta Tshang-targo-ri'ksi.
Paluumatkalla tein Robertin kanssa tasomittauksia ja sain niiden kautta
selville, että korkein järvipenger on 89 metriä joen pintaa ylempänä.
Targo-tsangpo on täällä varmasti ainoastaan 2 metriä järven pintaa
ylempänä. Kun Dangra-dshum-tso varsinkin eteläiseltä puolen on
jokseenkin mataloiden, tasaisten rantojen suojustama, on järven koon
täytynyt muinaisina aikoina olla hyvinkin suuri. Siihen aikaan pisti
Targo-gangri niemekkeenä järven länsirantaan.
Ennen kuin sanoin kiusallisille ystävilleni jäähyväiset, täytyi heidän
nousta hevosten selkään ja antaa valokuvata itsensä. Se oli kirjava
auringon säteiden valaisema kuva, taustana Targo-gangrin lumihuippu ja
Nain Singin järvi pohjoisessa. Pyysin heitä viemään Hladshe Tseringille
sydämelliset terveiseni ja sanomaan, että toivoin vielä kerran hänet
näkeväni. Ja sitte kannustivat he ratsujansa, kokoontuivat joukoksi ja
ajoivat hyppelevää ravia ylös jokipenkereen tasaiselle lakeudelle.
Mekin läksimme. Minä jätin Dangra-dshum-tson oman onnensa nojaan, jätin
tummansiniset vuot myrskyjen raivolle ja tohisevien aaltojen lauluille,
ja ikuiset lumikentät jätin kuiskailevien tuulten kohulle. Peittäköön
Padmasambhavan järven nyt, kuten jo lukemattomia vuosituhansia ennen,
vaihtelevat vuodenaikojen väritykset, sateen ja auringonpaisteen
välinen ilmakehän loisto, kirkas ja synkkä, kullan ja purppuran värinen
ja harmaja, ja kaartakoot hänen rantojansa ikävöivien uskovaisten
toivioretkeilijäin askeleet!
1. päivä toukokuuta. Kevät on tullut. Tosin oli viime yönä 16. astetta
kylmää, mutta päivät ovat ihanat ja vastatuuleenkaan ratsastaessa ei
tuuli tunnu niin tukalalta kuin se tuntui Tshang-tangissa. Leirimme,
jonka järjestysnumero on 150, on 4708 metrin korkeudessa. Nyt nousemme
taas hitaasti, seuraamme alussa joen juoksua, mutta jätämme sen pian
vasemmalle juuri silloin kun se lähtee vuoristosta ikäänkuin portin
kautta. Kuljemme lounasta kohti uskomattoman tasasuhtaista tasankoa
myöten, jolla ei ole halkeamia, ei pinnan kohoutumia, ja lähestymme
sitä kynnystä, joka erottaa Shuru-tson Dangra-dshum-tso'sta.
Targo-gangrin lounaspuolella näkyy kuusi jäätikköä, jotka ovat
pohjoisia ja itäisiä jäätiköitä paljoa pienemmät ja voidaan pitää
pikemmin sen lumivaipan haaroina ja liepeinä, joka peittää tämän
vuorenrungon korkeammat seudut. Shuru-tso näkyy nyt hienona sinisenä
viivana. Lähenemme sen rantaa ja huomaamme, että järvi on ylt'yleensä
jäässä.
Nyt on järvi meidän oikealla puolellamme. Etelässä kohoaa komea
vuoristo, eräs _Transhimalajan_ mahtavimpia vuorijonoja. Se on
korppimusta auringon valossa, mutta lumikentät hohtavat
metallinvärisinä. Rantojen ympärillä kohoaa melkoisia pengermiä; idästä
järvelle kulkevat laaksot leikkaavat niitä ja muodostavat rotkoja,
joissa siellä täällä näkyy joku yksinäinen, vihaisten koirien vartioima
teltti. Leiriydyimme eräällä pengermällä parmalaakson yläpuolella 4753
metrin korkeudessa; kahdeksan mustaa telttiämme eroaa värillänsä
räikeästi keltaisesta maasta. Vanhat kjangdamilaiset tibetiläisemme
sanoivat nyt jäähyväisensä ja saivat kaksinkertaisen maksun sekä
lahjoja. Edessämme ikävöivät _Shuru-tson_ jähmettyneet aallot
kevättuulien vapauttavaa lämpöä, etelässä kohoaa _Do-tsängkan_,
valtaava ikuiseen lumeen peittynyt vuori, lounaassa laskee aurinko
vuoriston mahtavan harjan taa, ja äänettöminä ajelehtavat varjot
jäällä. Kohta ovat ainoastaan Targo-gangrin ja Do-tsängkanin huiput
iltaruskon valaisemat, ja pian hiipii uusi yö maille.
Toukok. 2. p:nä ratsastimme etelään rantaa pitkin. Shuru-tso soikenee
Dangra-dshum-tson tavoin melkein pohjois-eteläiseen suuntaan, se on
pitkulaisessa laaksossa, jolla on tuo Tibetissä epätavallinen suunta.
Rantoja pitkin on jo avovettä ja aallot loiskivat huokoista jääreunaa
vasten, jolla vielä istuksii usein pitkät rivit villisorsia. Rantavesi
on mustana laineiden kuljettamista levistä ja mätänevästä meriruohosta,
joilla villihanhit rääkkyvät ja kiljuvat. Saavuttuamme järven
säännöllisen kaarevan etelärannan hiekkavalleille näemme edessämme
tasangolla myrskyn enteitä: valkeita, pyssyn savua muistuttavia
tomupilviä, joita tuuli kierrekkeen muotoisina maasta tupruuttaa.
Hetken kuluttua olemme mekin myrskyn kourissa -- sellaisia myrskyjä ei
monta tarvita ennen kuin järven koko jääpinta murtuu ja sen irralliset
jäälautat ajautuvat eteläiselle rannalle. Ratsastimme Transhimalajalta
juoksevan _Kjangdam-tsangpo_-joen yli ja leiriydyimme sen läntiselle
penkereelle (korkeus 4739 metriä). Edessämme pohjoisessa oli nyt koko
järvi ja sen takana Targo-gangri.
Täällä vaihtui taas saattomiehistömme. Largäpilainen päällikkö, joka
ensin niin ylimielisenä esiytyi, oli eromme hetkellä pehmeä kuin vaha
ja lahjotti minulle kadahin, lampaan ja viisi mahalaukullista voita.
Joka aamu, karavaanin lähtiessä, tulee Ishe noutamaan teltistäni
molemmat koirani. Kolmannen koiran on ottanut Muhamed Isa aikoen
kasvattaa siitä ihme-eläimen, ja neljännen annoin Sonam Tseringille. Ne
ovat jo melkolailla kasvaneet ja parkuvat ja pureksivat toisiaan muulin
selkään sidotussa matkavasussansa. Ne ovat aika siroja ja vallattomia,
ja tuottavat minulle kujeillansa paljon hupia.
Mahdoton on sanoin kuvata sitä näkyä, joka ympäröi minua toukok. 3.
p:nä. Me liitelemme vuori-ulapalla, josta siellä täällä kohoaa
vallitsevia lumihuippuja. Etelästä näkyy Himalaja selvemmin kuin
koskaan ennen, ja sen lumivalkean harjan tällä puolen tiedämme
Brahmaputran laakson olevan. Pohjoisesta näkyy Shuru-tso kutistuneena
ja Dangra-tshum-tso'n kätkee meiltä Targo-gangti, jonka piirteet
näkyvät selvinä, vaikka olemmekin siitä kuuden päivämatkan päässä.
Niin, vieläpä mahtavat vuoret järven pohjoispuolellakin, jotka talvella
näimme pohjoisesta, kuvastuvat selvinä neljäntoista päivämatkan takaa.
Istun tulella, piirustan ja mittailen kuten kaikkia solia. Olen taas
Transhimalajalla 86 kilometrin päässä Tshang-la-Pod-la'sta ja kuljen
sen yli kolmanteen kertaan! Pohjoisessa virtaa vesi Shuru-tso'hon,
etelässä Raga-tsangpoon. Minä astelen siis valtamerien vedenjakajalla,
katselen sitä valtaista järjestelmää ja rakastan sitä kuten omaa
omaisuuttani. Sillä tämä paikka, missä nyt seison, oli tähän asti
tuntematon, se on miljoonia vuosia minua odottanut. Ja sillä ajalla
ovat sitä lukuisat myrskyt piesseet, kevätsateet huuhdelleet ja
talviset lumipeitot käärineet. Jokaisessa solassa, jonka läpi olen
tunkeutunut Intian jättiläisvirtojen vedenjakajalla, on lisääntynyt
haluni ja toivoni seurata niiden suuntaa länttä kohti, tunnettuihin
seutuihin, ja voida täyttää kartalla se iso valkea täplä, joka on
Tsangpon pohjoispuolella. Tiedän hyvin, että tämän monimutkaisen
vuoriston tutkimista ei voi suorittaa yksi mies: se vaatii sukupolvien
työtä, mutta minun kunnianhimoni on tyydytetty sillä, jos saan tätä
maata ensimäisenä tarkastella.
Minä käännän lehteä ja alotan uuden luvun tutkijaelämästäni; taakseni
jääpi taas autio Tshang-tang, ja Targo-gangri häipyy taivaanrannan alle
-- näenkö sen majesteetillisia latvoja enää milloinkaan?
Kulku käy jyrkästi alaspäin, vastatuuleen. Isot jääharkot täyttävät
porfyyristä ja mustasta liuskakivestä muodostuneiden seinien välisen
laaksonpohjan. Valtasolaan yhtyy useampia melkoisia sivulaaksoja, ja
hyljätyt leiripaikat todistavat, että täällä asuu paimentolaisia
kesäisin. Tämä laaksomme yhtyy isoon 10 kilometrin pituiseen
_Kjam-tshu_-laaksoon, joka alkaa _Sha-la'sta_, samasta Transhimalajan
solasta, jonka kautta tibetiläiset aikoivat meidät johtaa. Kjamissa oli
maa paimentolaistelttien ympärillä tasaista ja avonaista.
Toukok. 7. p:nä jatkoimme matkaamme kamalassa myrskyssä etelään
_Amtshok-tson_ sinikuvastinta kohti. Senpäiväisessä leirissä,
Amtshok-tson luoteisrannalla, kuulimme puhuttavan kiinalaisista ja
tibetiläisistä virkamiehistä, joiden oli kohdakkoin määrä telttien väen
ja karjan lukemismatkoilla kulkea maa ristiin rastiin. Luultiin tämän
olevan yhteydessä uuden verolain kanssa, jota kiinalaiset aikoivat
käytäntöön panna.
Rannalla odotti minua veneeni valmiina, sillä toukok. 8. p:nä oli minun
määrä tehdä matka Amtshok-tso'lle.
Kahdeskymmeneskolmas luku.
Muhamed Isan kuolema.
Järvi oli sula, ainoastaan pohjoisrannalla kellui muutamia jääharkkoja
aaltojen hyrskeissä. Lounastuuli puhalsi lakkaamatta; turha oli odottaa
hyvää ilmaa. Tusina tibetiläistä seurasi minua asianomaisen matkan
päässä. Pyysin heitä tulemaan likemmä, lähtöäni katsomaan. Vene oli jo
vedessä, Rehim Ali ja Shukkur istuivat jo paikoillaan ja Lama kantoi
minut hitaasti syventyvän veden yli veneeseen. Päämääräksi otettiin
eräs niemeke, ja soutajat alkoivat taistelunsa aaltoja vastaan. Tunnin
matkan oli järvi niin matala, että airot pohjasivat, nostaen sieltä
pikimustia hahtuvia. Soudannan tahdissa hoilottaa Ali: "_Shubasa, ja
aserin, bismillah, ja barkadiallah_" -- mainitakseni vaan muutamia
sanoja hänen loppumattomasta ohjelmistostansa. Rehim Alin airot antavat
minulle joka vedollaan aimo suihkeen, mutta tuuli kuivaa minut taas
nopeasti. Aaltoileminen panee pohjaliejun liikkeelle; vesi on niin
matalalla, että aallot näyttävät aikovan keskellä järveä muuttua
hyrskeeksi.
Nyt alkavat tuulenpyörteet uhkaavan karkelonsa länsirannalla, missä
vesi paistaa valkeana. Myrsky nousee Amtshok-tsolla; molemmat
muhamettilaiset saavat jännittää kaikki voimansa, jos mieli saada vene
vastatuuleen kulkemaan. Aaltoileminen yltyy, syvyys on 2,41 metriä, ja
vesi saa viheriämmän värivivahduksen. Vanha kalastajamme, Shukkur Ali,
heittää onkensa veteen, mutta ei tartu siihen muuta kuin ajelehtavia
leviä. Useissa paikoin tapaamme villisorsia, villihanhia ja lokkeja.
Eräässä itärannan laaksonrotkossa pystyttävät paimentolaiset juuri
telttiänsä. Vihdoin pääsemme niemekkeelle. Suurin syvyys, minkä olimme
luotirihmaila tavanneet, oli 3,66 metriä.
Kun mittaus on suoritettu, näköala piirustettu ja päivällinen syöty,
lähdemme taas pohjoista kohti, ja kepeänä kuin villisorsa keinuu vene
vinhan tuulen mukana aallonharjoilla. Kuljemme taas noiden kolmen
teltin ohi, mittaamme syvyyden, joka on 3,10 metriä ja lähestymme
pohjoisrantaa, jolla on sakkaista, mutavellimäistä vettä ainoastaan
puoli metriä. Aallokko käy sinne päin ja harmajat ryöppylaineet
hyrskivät rantaa vasten. Äkkiä tartumme matalikolle, vaikka rantaan on
vielä 100 metriä. Mutta Rabsang taluttaa minulle hevoseni juosten ja
häntä seuraavat useat muut ladakit. He auttavat meidät maalle ja
sytyttävät rannasta kohoavan hiekkapengermän juurelle varsin
tarpeellisen nuotion.
Toukok. 11. p:nä laskeuduimme jäätävässä lumipyryssä _Lung-ring_-solan
(5394 metriä) ja samannimisen laakson läpi ylisen Raga-tsangpon
rannoille. 12. p:nä kuljimme jokea ylöspäin; sen laakso on leveä ja
pohjoisessa mahtavien vuorien rajottama. Pakkanen oli laskeutunut --
18,2 asteeseen ja myrsky puhalsi suoraan vastaamme. Joskus talttui se
toki niin, että voi kuulla hevosten kavioiden kopseen, mutta kyllä
olimme miltei jähmettyneet ennen kuin leiriin pääsimme.