Välkkävä on Arthurin linna. Välkkävä on ihmisen mieli Arthurin
linnassa. Mutta välkkävämpänä leimuu maailma välkesyttyneelle
sydämelle.
Sinne ulos, jossa sinimieliset ritarit vaeltavat ja mielensä
ylhäisyyden kummuntana tekevät kultakirjailtuja tekoja, joista
kuullessa sydän kasvaa kuin ruusu. Sinne ulos, jossa neidot
hymistys-sieluisina odottavat ritarinsa saapumista, joka polvistuvana
puhuu heidän rintansa liljaksi ja heidän huulensa liljan lehdiksi.
Sinne ulos, jossa Graalin temppeli hämärhäilyvien vetten rannalla
odottaa puhtainta ritaria, jonka rinta valkeana tähtenä valaisisi sen
suruhämyisen temppelin lempeän liikutuksen loisteella.
Maailmalle hulmuu Parsifalin mieli. Siniviittaisena ritarina
maailmalle! Keventyvin rinnoin liidättäisi maailman raikaskaikuisia
teitä. Siellä ovat hartaus-silmä neidot ja viillytys-viihdytys metsien
takana hämyisä-hymisevä Graal. Ihana on ihminen Arthurin iloisessa
linnassa, soitosta ja neitojen silmistä välkähtelevä. Ihanampana herää,
kun ajattelee maailmaa, neitsytkasvoista, maailmaa ulkona. Sinne, sinne
on mieli kuin heiluva korkea palmu, Arthurin linnasta liehuisi Parsifal
suutelevaan maailmaan, kuin livertävän pääskysen soitto aamun ilmoihin.