Soitto liehuu, soitto värähtää, soiton silmät syttyvät ja sammuvat.
Arthurin linnassa on ilta, ja suuressa salissa tanssitaan.
Suuressa salissa tanssitaan. Raukeasilmä neidot liitävät sinipukuisten
ritarien käsivarsilla. Sali heiluu, silkki kahisee keltaisena ja
kultakannukset kilahtelevat. Arthurin salissa tanssitaan.
Neidot tanssivat, ritarit tanssivat, tanssi lentää punertavana.
Silmissä on salattu välke, käsissä värähtää. Heiluvaa lattiaa lentää
neito ja nuorukainen, silmät hohtavat tummina toin'toisensa edessä,
povet nousevat ja laskevat, huulet yhtyvät lentävän silmänräpäyksen --
suloinen säihkyvä hetki, veri tähtien välkettä -- taas lentää hohtavaa
heiluvaa salia, sydän valuvana kultana.
Miksi himmenevät silmät verhotuiksi? Rinnassa välkkyy kuin viinissä,
jonka kalvossa maljan kultaiset reunat välähtelevät. Parsifal liehuu
Arthurin punervassa salissa. Onko elämä keltaista riemunvälkettä
sydämelle? Onko elämä kultakimmeltävää tähtein sytyntää ihmisen
veressä?