Miksi värisee Herzeloyden silmä ja sydän, kun hän katsoo Parsifaliansa?
Herzeloyde, hunturinta, vavahtaa lapsensa tähden. Lapsensa,
keltahiuksisen Parsifalinsa tähden, jonka edestä hän vuodattaisi
sydämensä liikutettuna kyynelenä, tai kuolisi huokauksena. Herzeloyde
vavahtaa ja särkyy lapsensa Parsifalin tähden: kuinka on hänen
hentokirkas lapsensa kestävä elämän?
Maailma on kova, maailma on kova, Herzeloyde on kerran tuntenut sen
kovan maailman. Hän muisti, hän muisti, Anfortaan, korkeamieli
kuninkaansa syliin, jonka edessä sydän heräsi lempeänä loisteena ja
silmä viihtyi sielun silmäksi, hänen syliinsä oli Herzeloyde hiipinyt
kerran, oli valkoismielisenä hiipinyt polvelle ja nostanut hennon
kätensä kaulalle, silloin oli Anfortas työntänyt hänet puoleen, ja kun
hän oli ihmettelevänä katsonut kuninkaansa silmiin, olivat ne
tuijottaneet häneen välinpitämättöminä niinkuin vieraaseen naiseen,
sinä silmänräpäyksenä oli hän ikäänkuin sammunut, oli lähtenyt
hiljaisena kuninkaansa tyköä, ja asui siitä saakka yksin linnassansa
lapsensa Parsifalin kanssa, lumirintaisena, mutta siitä päivästä vapisi
hän, kun hän ajatteli maailmaa siellä ulkona.
Maailma on kova, kylmäaskeleisena runtelee se värähtävän rinnan hennot
aukeavat liljakukkaset. Herzeloyden silmät täyttyvät kyynelillä, kun
hän katselee lastansa, Parsifalia. Onko hänenkin lapsensa, hänen
keltahiuksinen Parsifalinsa, jonka pää lepää niin rakkaana hänen
povellaan, onko hänkin saava rintansa liljat tallatuiksi? Herzeloyde
hyrskähtäisi itkemään, ellei hän saisi kätketyksi kasvojansa Parsifalin
pehmeihin ruskeihin hiuksiin.
O, hän kätkisi, kätkisi maailman lapseltansa, kätkisi uneksi,
väräjäväksi uneksi Parsifalin suurien silmien edestä. Kangastelevaksi
uneksumusmaaksi hän sen loihtisi Parsifalillensa, jossa kukkaset
kuin kalpeat syttyneet tähdet loistaisivat kedoilla, ja jossa
viileänylhäiset puistot kajastelevain vesien partailla viihdyttäisivät
ihmisen ristissäkätiseksi.
Hiljaisessa uneksuvassa linnassa kasvattaa Herzeloyde lapsensa yksin ja
kutoo valkounisen rintansa uneksumusharsoilla lapsensa mielen. Hän
särkyisi sydämessään, kun hän ajattelisi, että hänen Parsifalinsa saisi
tietää oikean raskas-silmäisen elämän. Omalla vavahtavalla povellaan
hän hänen tahtoisi suojella sen maailman kovilta käsiltä ja kovilta
silmiltä.