-- Juopporatti! huusi hän vavahtelevalla äänellä.
Hän huusi sen niin hiljaa, ettei apteekkari sitä kuullut.
Apteekkari örisi kuin kuoleva puhveli.
Hän kääntyi seinään päin ja alkoi kuorsata.
Korkealta taivaalta loisti aavemainen kuu kalpean keltaisena.
Suru sydämessä kiiruhti nuorukainen pappilaa kohti.
Hän oli valmis uhraamaan henkensä rakastettunsa pelastamiseksi.
Pimeänä, salaperäisenä seisoi pappila maantien vieressä.
Mutta kuin näkymättömän käden pysähdyttämänä seisahtui hän portille.
Portin takana murisi pappilan suuri koira uhkaavasti.
Koiran nimi oli Vahti.
Se oli hyvin vihainen yöllä.
Murtunein mielin kääntyi Topias Plaastari takaisin.
Hän ei voinut mennä eteenpäin, koska Vahti murisi, sillä hänellä oli
jaloissaan uudet housut.
Ja Vahdilla oli julmat, valkoiset hampaat...
10
Seuraavana aamuna seisoi Claurenzia Königsgrund kalpeana rovastin
edessä.
-- Missä on teidän kaunis, kastanjetinruskea tukkanne? kysyi rovasti
Josaphat Leukanen raskaasti.
-- Ryöstetty! huusi neiti Claurenzia äänellä, joka olisi liikuttanut
kiveäkin.
-- Kuka sen ryösti? kysyi rovasti.
Samassa häntä röyhtäytti.
Claurenzian silmät välähtivät kostonhimoisesti:
-- Sen teki Parabello Borsalino! kiljahti hän.
Ja sitten hän huudahti:
-- Olkoon hän kirottu!
-- Aamen, murahti rovasti.
Itkien vaipui Claurenzia sohvalle.
-- Kuka minusta nyt huolii? nyyhkytti hän.
Rovastin silmissä oli kostea kiilto.
-- Claurenzia! kuiskasi hän lempeästi. -- Tahdotko tulla ruustinnakseni?
Onnesta säteillen heittäytyi Claurenzia Josaphat Leukasen rinnoille.
-- Sinun ikuisesti! kuiskasi hän.
Mutta ovella seisoi kalman kalpeana Topias Plaastari.
Hän ymmärsi kaiken.
-- Siinä on tukkanne... löysin sen metsästä, sanoi hän jäätävän
ivallisella äänellä, paiskaten ruskean tekotukan pöydälle ja kiiruhtaen
katkeroituneena ulos.
-- Sittenhän on kaikki hyvin, sanoi rovasti.
-- Armaani, tahdotko seurata minua maailman ääreen? kuiskasi Claurenzia.
Rovasti huokasi kumeasti:
-- En voi... minulla on hyvin vaikea hemoroidi...
-- -- --
-- Se on todellakin sievä ja jännittävä kertomus, sanoi hra Kenonen
miettiväisenä. -- Elämässä on sentään paljon kaunista, kun se vain
osataan oikein kuvata.