Sinä muistettavana iltana, jolloin kirjailija Lempo Sarvikas oli
hra Kenoselle lukenut kertomuksensa "Rakkausromaani", missä herra
Sarvikas teki pilkkaa kilpailijansa ja arvostelijansa Sakarias Pölläsen
kirjallisista hommista, olivat herrat Kenonen ja Sarvikas lähteneet
lopuksi Estonia-hotelliin ja joutuneet huoneistoon, joka oli yhdistetty
kolmesta vierekkäin olevasta matkustajahuoneesta, avaamalla niiden
välissä olevat ovet. Heidän sisäänastuessaan otettiin vieraat vastaan
tavattomalla karjunnalla, joka tulkitsi sitä suurta iloa, mitä heidän
saapumisensa herätti.
-- Käykää sisään myös, te Suomen runottaret! huusi Varpukallio, ja
kolme rehevää gulassin näköistä miestä kiiruhti lausumaan hra Kenosen
tervetulleeksi ja esittämään lähempää tuttavuutta.
Hra Kenonen huomasi heti joutuneensa seuraan, missä rahaa käsiteltiin
kuin tuohta, ja arveli voivansa jonkin aikaa olla iloisessa ja
vieraanvaraisessa ympäristössä, missä ei tuntunut olevan huolta enempää
syömä- kuin juomatavaroistakaan.
Kaikki huusivat ja melusivat. Oli yleistä liikehtimistä pöydästä
toiseen, eikä hra Kenonen päässyt oikein perille siitä, kutka olivat
isäntiä ja kutka vieraita, kuka tilasi ja kuka maksoi.
-- Tämä näyttää vähän hirveältä, sanoi hra Kenonen Varpukalliolle. --
Saat nähdä, että hotellin isäntä tulee tuossa tuokiossa ja ajaa meidät
kaikki pellolle.
-- Oho! vastasi tuomari Varpukallio. -- Niin minäkin aluksi luulin,
mutta sitä saat kauan odottaa. Nämä ovat räiskineet täällä jo kolme
viikkoa, kylväneet ympärilleen juomarahoja kourakaupalla ja tehneet
isännästä varakkaan miehen.
-- Kolme viikkoa! sanoi hra Kenonen kummastuneena. -- Kuinka ne
jaksavat?
-- Eivät ne ole jaksaneetkaan. Alkuperäisen seurueen muut jäsenet ovat
aikoja sitten matkustaneet kotiinsa, lukuunottamatta tuota pientä
ukkoa, joka istuu tuolla nurkassa silmiään väännellen ja päissään kuin
suutari, ja jolla on ainakin kolme miljoonaa puhtaassa rahassa. Se ukko
on alkuperäinen perustajajäsen, ha ha! Toiset ovat tulleet ja toiset
menneet. Kaikki gulasseja, joilla on läjässä helpostisaatua rahaa niin
että alimmaiset mätänevät. Aina kun kaupunkiin tulee joku gulassi
remuamaan, joutuu hän ennemmin tai myöhemmin tähän klubiin, mässää
rahansa, saatetaan asemalle ja lähetetään kotiinsa. Kaikki ne on tuo
pieni ukko ryypännyt invaliideiksi...
Samassa koputettiin ovelle.
-- Sisään! karjui puoli tusinaa kovaa ääntä.
Se oli vain hotellin ovenvartija, joka kysyi, kuka herroista oli
tilannut ajurin hotellin ovelle. Ajuri oli odottanut jo kaksi tuntia ja
lähettänyt kysymään, vieläkö hänen piti odottaa.
-- Kuka on tilannut ajurin? huusi tuomari.
Kukaan ei muistanut tilanneensa.
-- Siinä on ajurille 50 mk. ja sinulle 20 mk., huusi eräs lihava,
punatukkainen gulassi, heittäen seteleitä ovenvartijalle. -- Painukoon
hiiteen, ei tästä nyt joudeta ajelulle.
-- Sillä tavalla! huomautti tuomari Varpukallio hra Kenoselle. --
Luultavasti ei ajuria ole kukaan tilannut, ellei ehkä ovenvartija
itse. Sitäpaitsi on ajuripirssi viiden askeleen päässä ovelta.
Nämä olisi pantava holhouksen alle joka sorkka ja passitettava
kotipaikkakunnilleen.
Hra Kenonen maisteli likööriä, jota jostakin oli ilmestynyt hänen
eteensä pöydälle kuin sadun hengen tuomana, ja arveli olevan oikein
ja kohtuullista, että helpolla saatu omaisuus pannaan yhtä helposti
menemään, ettei raha pysähdy yksiin käsiin. Sitten kilisti hän lasiaan
ja metelin hieman hiljennyttyä nousi ylös pitämään puhetta arvoisalle
isäntäväelle.
Tähän asti muisti herra Kenonen päivän tapahtumat. Sitten huomasi hän
istuvansa kukko sylissä pieneen puutarhaan antavalla parvekkeella
jossain pikkukaupungissa.
* * * * *
Hra Kenonen astui siis huoneeseensa kukkovasu kainalossa.
Huone oli suurehko kahden hengen huone, samalla tavalla sisustettu
kuin ovat sadat ja tuhannet muutkin hotellihuoneet Suomenmaassa.
Siinä oli kaksi sänkyä ja sohva sekä kaksi pöytää, suurempi ja
pienempi. Pienemmällä pöydällä oli olut- y.m. pulloja sekä voileipiä,
ja suuremman, ikkunan edessä olevan ääressä istui paitahihasillaan
kirjailija Lempo Sarvikas. Kirjailija pörrötti toisella kädellään
hiuksiaan, niin että hänen päänsä jossain määrin muistutti tuulenpesää,
ja luki käärmeellisesti hymyillen ja silloin tällöin itsekseen
murahdellen käsikirjoitusta, jonka hän kaikesta päättäen itse oli
kirjoittanut.
Huomattuaan takkinsa ja liivinsä olevan tuolilla toisen sängyn vieressä
ja kenkiensä pilkistävän esiin sängyn alta, teki hra Kenonen sen
järkevän johtopäätöksen, että hän todellakin on asunut tässä huoneessa,
laski pärekorin kukkoineen lattialle oven viereen, istuutui ruoka- ja
juomatarpeilla varustetun pöydän ääreen ja otettuaan tukevan aamuryypyn
alkoi kiireesti pistellä poskeensa lautasella olevia mainiolta
maistuvia liha- ja kurkkuvoileipiä.
-- Ha ha! nauroi hra Sarvikas itsekseen, luettuaan loppuun
käsikirjoituksen. Mikä hedelmällinen yö! Minä olen saanut valmiiksi
ivallisen kertomukseni "_Elämän leukaluissa_", ja sitäpaitsi
kirjoittanut tunnelmallisen ja viehättävän, herkästi aistitun ja
terävästi havaitun, kirkkaan ja kuulakan maalaiskertomuksen "_Pohjolan
kesäyön lumoissa_", missä olen mielestäni onnistunut tyylittelyn avulla
saamaan esille sen synteettisen näkemykseni, joka...
-- Lorua, sanoi hra Kenonen, kaataen lasiin olutta ja tyhjentäen sen
yhdellä henkäyksellä. -- Lue mieluummin, mitä olet kirjoittanut.
-- Tässä kaupungissa ilmestyy eräs esihistoriallinen, mukamas
kaunokirjallinen viikkolehti-fossiili, jonka pääavustajia juuri
Sakarias Pöllänen on. Tämän "Untamoinen"-nimisen palturipaperin
palstoilla on se s--nan Pöllänen purrut ja kalvanut jokaista minun
teostani. Nyt minä olen ottanut selville, että vakinainen toimittaja on
kesälomalla ja hänen sijassaan on joku toinen jästipää, joka ei tiedä
Pölläsestä tämän taivaallista. Minä painatan tämän "Elämän leukaluissa"
nyt kiireesti "Untamoisen" palstoilla, ensi numerossa. Haluaisin nähdä
Pölläsen naaman, kun hän lukee tämän äänenkannattajastaan.
-- Jos se tuntee siitä itsensä? kysyi hra Kenonen, tarttuen
muikunmäähnävoileipään.
-- Tunteeko? Luulisinpa tuntevan. Olen tässä kertomuksessa kyllä
muuttanut hänen nimensä Kaiho Kanteloksi -- jolla nimellä hän
todellakin on kerran julkaissut runon eräässä kalenterissa -- mutta
esimerkiksi rouva Horttanaisen sukunimi on oikea, ja Pöllänen on
todella vieläkin velkaa rouva Horttanaiselle 137 mk. 20 p. Minä olen
itse asunut rouva Horttanaisen matkailijakodissa, ja kertoi rouva
Horttanainen minulle asiasta. Sitäpaitsi on Pöllänen saanut rukkaset
tytöltä, jonka nimi oli Päivikki. Muu on enimmäkseen mielikuvitusta,
etenkin se, että rouva Horttanainen muka olisi hänen äitinsä ja rikas,
sekä se upseerijuttu y.m., mutta pitkin matkaa on useita Pöllästä ja
hänen luonnettaan kuvaavia piirteitä Pölläsen eli Kaiho Kantelon pitkän
tukan otin omasta päästäni, sillä hän pitää aivan lyhyttä tukkaa...
-- Anna kuulua! sanoi hra Kenonen järkähtämättömästi.