Ja senkään tähden ei Vilhelmiina Puutiainen puhunut mitään vuokrasta.
6
Helkiö Paimenhuilun suuri romaani oli valmis.
Hän lähti tarjoamaan käsikirjoitusta kustantajalle.
Kustantaja katseli käsikirjoitusta kummastuneena. Hän piteli sitä
varovaisesti näppiensä välissä ja kuin nuuhki jotain...
-- Onhan... onhan se vain puhdas... mutisi hän.
-- Ei, se on kirjoitettu täyteen, sanoi Paimenhuilu.
-- Annan teille vastauksen jonkun ajan kuluttua, luettuani
käsikirjoituksen, sanoi kustantaja.
-- 'Se oli kuin sfeerien soinnun ikuinen lupaus avaruuden yössä vinkuen
lentävälle maapallolle', siteerasi kirjailija kotiin palatessaan omaa
romaaniaan, joka oli jäänyt kustantajan pöydälle.
-- -- --
Viikon kuluttua toi kustantajan juoksupoika paketin kirjailija
Paimenhuilulle.
Paketissa oli rakkausromaanin käsikirjoitus.
Ensimmäisen liuskan ylälaitaan oli kustantaja sinikynällä kirjoittanut:
'Tämä paperi kelpaa mielestäni vieläkin alkuperäiseen tarkoitukseensa'.
Kirjailija Paimenhuilu tuijotti jähmettyneenä käsikirjoitusta, ja hänen
silmänsä lukivat koneellisesti ensimmäistä eteensattunutta lausetta:
'Saatanallinen raivo istui ebenholtsinmustassa jalkapuussa hänen
sydämessään ja kiristi kauheasti marmorinvalkeita hampaitaan...'
-- -- --
Helkiö Paimenhuilu meni naimisiin Vilhelmiina Puutiaisen kanssa.
Se suuri rakkausromaani ripustettiin huoneiston pienimmän ja
salaisimman huoneen seinälle, ja herrasväki Paimenhuilu on nyt sen
seitsemännessä luvussa. Paperi kelpasi todellakin vielä mainiosti
alkuperäiseen tarkoitukseensa...
-- -- --
-- Hahaha! nauroi Kenonen, kun kirjailija Lempo Sarvikas oli pistänyt
käsikirjoituksen taskuunsa ja ilmeisesti tyytyväisenä kirjoitukseensa
ja sen esitykseen juonut lasinsa pohjaan. -- Se loppuniksi, mitä
kustantaja vastasi, oli aivan paikallaan sille pirulle. Olisit pistänyt
siihen sen haukkujasi oikean nimen!
-- Oikea siinä onkin, sanoi hontelo nuori mies käärmeellisesti
hymähtäen. Siinä ei ole muuta eroa oikeasta, kuin että hänen nimekseen
on pistetty Asarias Pöllänen, kun hänen oikea nimensä on Sakarias
Pöllänen. Mutta jokainen, joka hänet tuntee, tietää kyllä heti, ketä
tarkoitetaan.
-- Sinä olet kieltämättä ansainnut yhden ryypyn, sanoi hra Kenonen
miettiväisesti, täyttäen hra Sarvikkaan lasin. -- No, hurun-lurun nyt
sitten! Et sinä aivan niin tylsä ole kuin miltä näytät!