Hra Kenonen seurueineen oli taas siirtynyt rauhalliseen ja syrjäisiltä
uteliailta suojattuun sivuhuoneeseen.
Hänen ankara päänkipunsa oli sopivalla hoidolla onnistuttu kokonaan
karkoittamaan, mutta siinä toimituksessa oli kuitenkin kulunut
niinpaljon aikaa, että hra Kenonen katsoi tämänkin päivän menneen
vikaan ja lähetti kotiinsa sähkösanoman, missä hän ilmoitti joutuneensa
tärkeälle ja kiireelliselle liikematkalle, jonka tähden ei ole syytä
hätäillä, vaikka ei häntä lähipäivinä kotiin kuuluisikaan.
-- Miksi et yhtähyvin voinut ilmoittaa sitä puhelimella, koska kerran
ollaan vielä samassa kaupungissa? kysyi tuomari Varpukallio.
Raavittuaan leukaansa selitti hra Kenonen, että sähkösanoma tekee
vakuuttavamman vaikutuksen, jotapaitsi lennätinteitse ei joudu
minkäänlaisen ristikuulustelun esineeksi.
-- Se on kyllä totta, myönsi lakimies. -- Ristikuulustelut voivat olla
ikäviä.
-- Ne ovat lakijuristien keksintöjä ihmisten kiusaamiseksi, lausui
hra Kenonen harmistuneena. -- Kaikki paha maailmassa on lähtöisin
lakijuristeista, lisäsi hän.
-- Mitäs pahaa ne ovat sinulle tehneet? kysyi lakimies, tapansa mukaan
naurussasuin, mikä jostakin syystä erityisesti harmitti hra Kenosta.
-- Mitäkö pahaa? ärähti hra Kenonen, alkaen sitten kaivaa kokemiaan
vääryyksiä hampaankolosta.
Asianlaita on nimittäin se, että hra Kenonen kuuluu erään yhtiön
johtokuntaan, ja eräänä iltana oli johtokunnalla tärkeä kokous.
Johtokuntien kokoukset ovat tietysti kaikki tärkeitä, niin ettei tämä
kokous siinä suhteessa ollut mikään poikkeus yleisestä säännöstä. Eikä
siinäkään suhteessa, että kokouksen jälkeen mentiin syömään pieni
illallinen, joka kesti verraten myöhäiseen hetkeen.
Mitä kaikkea kokouksessa ja sen jälkeen seuranneilla illallisilla
keskusteltiin ja mistä kaikesta siellä päätettiin, se ei ole
tiedossamme, eikä se sen puolesta asiaan vaikutakaan. Sen vain
tiedämme, että herra Kenosen pää, hänen kulkiessaan pitkin autiota
ja hiljaista, kaasulyhtyjen valaisemaa katua, tuntui jonkin verran
kuumalta ja hänen keuhkonsa tuntuivat tarvitsevan raitista ilmaa,
jonka tähden hän, antaakseen vilpoisen ja raikkaan ulkoilman hivellä
kuumaa otsaansa, otti lakin päästään, ja kun ei saatavissa ollut
mitään naulaa, mihin siksi aikaa ripustaisi lakkinsa, heitti hän
sen huolettomasti ilmaan, ja saadakseen yksin tein ja samalla
ponnistuksella keuhkonsa täyteen raitista ilmaa, joka on niin tärkeätä
ihmisen terveydelle, hihkaisi täydellä miehisellä voimallaan niin että
katu kajahti:
-- He -- hei!
Tämä reippaan mielen, ryhdikkään luonnonlaadun ja hyväntuulisen
hilpeyden kuultava ilmaus ei voinut olla herättämättä seuraavassa
kadunkulmassa miettiväisen näköisenä seisovan järjestyksenvalvojan
huomiota. Järjestyksenvalvoja teki puoli käännöstä vasempaan ja lähti
kävelemään herra Kenosta kohti.
Jos hra Kenonen olisi huomannut tämän puolikäännöksen ja sitä
seuranneet askeleet, joitten päämaalina oli hänen oman persoonansa
välitön läheisyys, olisi hän kaiken todennäköisyyden mukaan painanut
lakin päähänsä sekä alkanut mahdollisimman viattoman näköisenä
ja ilman enempiä hihkauksia kävellä pitkin autiota katua. Mutta
omaksi vahingokseen ei hra Kenonen sattunut sitä huomaamaan. Ja kun
hänestä tuntui siltä, kuin tarvitsisivat hänen keuhkonsa vielä uuden
annoksen raitista ilmaa, joka on niin tärkeätä ihmisen terveydelle,
niin veti hän keuhkonsa niin täyteen tätä arvokasta ainetta, joka
on ainoa tarvike, jota näinä kalliina aikoinakin on maksuttomasti
saatavana, että hänen rintansa mahtavasti pullistui, ja sitten päästi
hän ylimääräisen osan täten hankkimastaan ilmavarastosta takaisin
vapauteen, jolloin se kurkkujänteiden läpi kulkiessaan muodosti
raikkaasti helähtävän "heleijaa" huudon.
Järjestyksenvalvojan vauhti lisääntyi aivan ilmeisesti samassa
hetkessä, jolloin hra Kenosen uusi huudahdus leikkasi öisen kadun
hiljaisuutta, niinkuin päiväläisen viikate leikkaa nuorta heinää.
Tuossa tuokiossa oli järjestyksenvalvoja aivan hra Kenosen ääressä ja
hra Kenonen kuuli vakavan äänen sivultansa kysyvän:
-- Mitäs meteliä herra oikein pitää?
Hra Kenonen katsahti sivulleen, ja nähdessään vieressään
univormupukuisen poliisin kuin pilvistä pudonneena, kulki hra Kenosen
mahtavan ruhon läpi säpsähdys päälaelta kantapäihin asti.
Mutta sitten sai ylpeyden rietas henki hänessä vallan, ja tämä rietas
henki kävi kuten tavallisesti lankeemuksen edellä.
Silmänräpäyksen ajan ajatteli hra Kenonen nöyryyttää itsensä maallisen
esivallan edustajan edessä ja selittää noiden huomiota herättäneiden
äännähdysten päässeen häneltä vahingossa, aivan tahtomattaan. Hra
Kenonen aikoi selittää, että se on jonkinlainen tauti, joka aika
ajoin on vaivannut häntä lapsuudesta asti ja jonka lääkärit tarkkojen
ja laajojen diagnosien jälkeen ovat todenneet synnynnäiseksi ja
parantumattomaksi. Sitten aikoi hän antaa vakavan lupauksen hillitä
vastedes tämän taudin purkauksia kaduilla, toreilla ja muilla
julkisilla paikoilla sekä jatkaa hiljaisuudessa ja äänettömänä kuin
ahven matkaansa kotiin.
Jos hra Kenonen olisi toteuttanut tämän järkevästi harkitun ja viisaan
suunnitelman, olisi hän todennäköisesti päässyt jatkamaan matkaansa
saatuaan vakavan huomautuksen säädyllisen ja vaiteliaan esiintymisen
tärkeydestä sivistyneessä yhteiskunnassa eritoten öiseen aikaan.
Asianomainen poliisimies oli nimittäin luonteeltaan sävyisä ja
maltillinen sekä kuului niihin ihmisiin, jotka ovat ottaneet onkeensa
Lutheruksen katkismuksen ohjeen asioitten parhain päin kääntämisestä.
Ikävä kyllä meni kuitenkin hra Kenoseen, niinkuin edellä jo
mainitsimme, ylpeyden henki, todennäköisesti kaikkien niiden henkien
seuraamana, jotka olivat asuneet niissä korkeissa, pyöreävatsaisissa
pulloissa, jotka johtokunnan jälki-istunnossa oli tyhjennetty, ja
seuraavassa silmänräpäyksessä hän ajatteli, ettei se mitä ränttää
tässä ruveta nöyristelemään ja keinottelemaan, sillä rohkeudella ja
röyhkeydellähän tässä maailmassa muutkin näkyvät pisimmälle potkivan.
Hra Kenonen röyhisti siis rintaansa ja kysyi, millä oikeudella
poliisi ryhtyy antamaan hänelle kysyvään muotoon puettuja alentavia
huomautuksia pääkaupungin kadulla klo 3 jälkeen puolenyön?
Poliisi vastasi rauhallisesti tehtäviinsä kuuluvan pitää huolta siitä,
ettei kukaan käytöksellään herätä pahennusta hänen vartioalueellaan.
Hra Kenonen nauroi ylimielisesti kovalla äänellä ja sanoi, ettei
poliisi näytä olevan oikein perillä lakiasioista, jotka hän,
hra Kenonen itse, tuntee kuin viisi sormeaan. Sillä pahennuksen
herättämiseen kuuluu lain hengen ja kirjaimenkin mukaan, että on läsnä
yleisöä, joka voi loukkautua. Ja koska ei kadulla tällä hetkellä ollut
muita näkyvissä eikä kuuluvissa kuin hän ja poliisi, eikä heitä kahta
voi sanoa yleisöksi, niin ei hra Kenonen mielestään saattanut tehdä
itseään vikapääksi pahennuksen herättämiseen, vaikka huutaisi niinkuin
palotorvi.
Poliisi vastasi, ettei aika eikä paikka ole sopiva lainopillisten
kysymysten pohtimista ja selvittelemistä varten ja että viisainta,
minkä hra Kenonen nykyhetkellä voi tehdä, on se, että hän pitää suunsa
kiinni ja lähtee jatkamaan matkaansa ääneti kotiinsa. Poliisi lisäsi,
ettei noin lihavan ja vanhan miehen arvonkaan mukaista ole käyttäytyä
kuin katupoika.
Tästä hra Kenonen tunsi sydänjuuriaan myöten loukkaantuvansa ja
alkoi rähisevällä ja riitaisella äänellä jatkaa lainopillisen puolen
selvittelyä, äyhkäistyään ensin, ettei hänen lihavuutensa ensinkään
kuulu esillä olevaan asiaan, ja mitä hänen ikäänsä tulee, niin on hän
vielä kapalovauva Metusalemiin verrattuna.
Poliisin kärsivällisyys, joka todella oli ollutkin kunnioitettava,
loppui viimeinkin, ja hän vei hra Kenosen poliisikamariin. Pahnoille
hänen ei sentään tarvinnut joutua, kun ei edes horjunut, mutta hänen
nimensä merkittiin kirjoihin, ja hänelle ilmoitettiin, että hänellä on
tilaisuus seuraavana maanantaina raastuvanoikeuden edessä selvitellä
kantaansa pahennuksen herättämiä kysymyksessä.
Raastuvassa hra Kenonen laajasti todisteli katsantokantansa oikeutta
juriidiselta puolen katsottuna, jonka jälkeen hän sai sakkoa
juopumuksesta ja rähinästä.
Hra Kenonen tuli raastuvanoikeudesta punoittaen kuin kukon heltta ja
sanoi eteisessä istuville oikeudenetsijöille, että laki on tietysti
niinkuin luetaan ja ettei hän viitsi mennä ylempiin oikeusasteisiin
näin pienestä asiasta, koska hänen pöksynsä kyllä kestävät tällaiset
kihnaukset.