Pari päivää oli kulunut siitä, kun Einar ja Sulikki olivat piispan
taloon saapuneet. Oli kaunis kesäinen päivä ja aurinko oli jo yli
puolipäiväpiirin ehtinyt matkallaan poikki taivaankannen, kun
isonlainen, valkeaksi ja siniseksi maalattu venhe laski Vähäjoen
rantaan, pappilan kohdalla. Venheestä nousi ei vähemmän kuin seitsemän
henkeä, soutaja seitsemäs. Sattuipa piispa pihalle sillä hetkellä, ja
huomattuaan tulokkaat, hänen muotonsa kirkastui ja hän astui näitä
vastaan, kätteli heitä ja vei heidät siitä. Soutaja jäi pihalle
tietysti ja häneltä talonväki utelemaan, mitä vieraita nuo olivat, nuo
kolme tuntematonta. Sillä kolme tulokkaista olivat kyllin tutut: Ragnar
Ulfinpoika Skanssista ja hänen mukava eukkonsa, Kunigunda, sekä heidän
suopea tyttärensä Inkeri.
No, kyllähän soutaja toisen noista mustakauhtanoista tunsi; Ragnar
Ulfinpojan veli se mies oli. Mutta ne toiset kaksi, niistä ei hän
tiennyt selkoa tehdä.
Astukaamme nyt sisälle, niin saamme pian selon asiasta.
Ensinkin kääntyy huomiomme apotti Ambrosiukseen, joka tanskalaisesta
luostarista oli lähtenyt matkoille pohjoisemmille seuduille ja oltuaan
moniaita viikkoja Ruotsissa, nyt pistäysi Suomeenkin, koska oli tuttu
Tuomaalle niiltä ajoilta, jolloin molemmat olivat dominikaanimunkkeina
yhdessä asuneet. Samaan munkkikuntaan kuului myös Benedictus --
Ragnarin veli -- joka, nykyisin hänkin vierailtuaan Ruotsissa,
oikeastaan olosteli Gottlannissa, Roma nimisessä luostarissa, ei
kaukana Visbystä. Se kolmas tulokkaista, jota ei piispan talon väki
tuntenut, oli kuitenkin merkillisin kaikista. Päivettynyt vatukan
karvainen viitta hartioillaan, päässä ruskeankellertävä lakki, jota
riikinkukon sulka ja helmet koristelivat, näytti tämä vieras vähän
kummalliselta katsantonsakin puolesta. Hän oli tähdistä ennustaja,
nimeltä Sven Ingemarinpoika, joka kuljeskeli maat ja mantereet,
tarjoten taikauskoiselle yleisölle, maksua vastaan tietysti, tietojaan
kunkin tulevaisuudesta, jonka hän, asettaen kullekin horoskoopinsa, voi
tähdistä lukea.
Puolisaterian tulokkaat olivat jo syöneet, vaan illallisateriankin
käski piispa valmistaa vierailleen ja vieläpä hyvän. Päätettiin siirtyä
ulos, koska huoneissa olo lämpimänä aikana tuntui hiukan tukalalta.
Oli piispan asunnon vieressä sievä puutarha ja kohta istui koko seura
siellä. Benedictus, joka vilaukselta oli nähnyt pihalla Einarin, jonka
hän tunsi, veti tämänkin seuraan. Piispa, kuultuaan nuorukaisen olevan
gottlantilaisen kipparin pojan, katsoi aluksi vähän karsaasti Einaria,
vaan piti kuitenkin vääryytenä kostaa isäin pahoja tekoja lapsille ja
mieltyi vähitellen nuorukaisen käytökseen ja järkeviin vastauksiin.
Inkeri istui äitinsä vieressä eikä suuresti näkynyt mieltyneen
vanhempien puheisiin. Kunigundan kanssa hän nyt astui silmäilemään
kukkia, joita kasvoi tarhassa koko joukko. Benedictus kehoitti Einaria
menemään naisten seuraan ja tämä tietysti teki niinkuin käskettiin.
Nuoren tytön kauneus ja suloinen ääni sekä hopeanheleä nauru eivät
voineet olla herättämättä huomiota Einarissa. Keskustelu sujui
merkillisen elävästi näiden kukkien tutkijain kesken ja palattuaan
muiden joukkoon, he tunsivat itsensä ikäänkuin vanhoiksi tuttaviksi.
Piispa uteli tietoja Ruotsista ja sai kuulla Eerikki XI, liikanimellä
sammalkieli ja nilkku, palanneen viisivuotiselta pakomatkaltaan
Tanskaan ja Ruotsiin, sekä voittaneen pitkän Knuutin Sparsätran
tappelussa, jossa tämä kaatui.
Coelibatista eli pappien naimattomuudesta pakosta sitten tuli kysymys.
Ankara kieltolaki oli kohta odotettavissa tässä suhteessa, koska oli
huomattu perhehuolten lamauttavan pappien kirkollista intoa. Paljoko
siveellisyys siitä kiellosta oli edistyvä, sitä eivät pyhät miehet
ottaneet punnitakseen.
Puheen aine siirtyi sitten Ruotsin rajojen ulkopuolelle, mainioon
riitaan Gregorius IX:n ja Rietrikki II:n välillä.
-- Rietrikki, sanoi Ambrosius, toimii kuin Antikristus. Hän kirjoittaa
kirjan, jonka nimeksi julkeaa panna: "de tribus impostoribus",
(kolmesta petturista). Ne ovat: Mooses, Kristus, ja Mohamed. Hänen
paavillista pyhyyttään hän kutsuu farisealaiseksi, öljyllä voidelluksi
konnaksi!
-- Apokalypsin (Ilmestyskirjan) tapahtumista tuo riita muistuttaa,
frater carissime, virkkoi Tuomas.
-- Niin, niin, sanoi Benedictus, se suuri lohikäärme on irroillaan ja
ehkä maailman loppu on likempänä kuin aavistammekaan.
-- Kyllähän pyhä isä Roomassa vastaamaan kykenee, puhui taas Abmrosius
ja ajoi pois kärpäsen kaljulta päälaeltaan. Hän vertaa Rietrikkiä
siihen petoon, merestä nousevaan, josta ilmestyskirjan kolmannentoista
luvun kymmenen ensi värsyä puhuu.
-- Ja Rietrikki taas, jatkoi Benedictus, sanoo paavin olevan sen
villipedon, josta saman luvun yhdestoista värsy puhuu ja jonka luku,
kahdeksannentoista värsyn mukaan, on 666.
-- Siunaa ja varjele sitä jumalatonta! huusi Tuomas, lyöden yhteen
kämmenensä. Kun sivistyneissä maissa noin eletään, mitä voi odottaa
täällä, pimeyden perukoilla!
Kääntyen Sven Ingemarinpoikaan, piispa puheli: Mitä taivahan tähdet
tulevaisuudesta ennustavat?
-- Aspectus siderum ei ole edullinen tällä haavaa, vastasi Sven.
Jupiter ja Venus ovat in cadente domo, Mars ja Saturnus valloillaan.
Sotaa, väkivaltaa ja verenvuodatusta saamme odottaa.
-- Pahaa minäkin aavistan, sanoi piispa. Hengelläni saanen maksaa
yritykseni turhat vaivannäöt.
-- Minulla on elämän nestettä, joka on monen hengen säilyttänyt,
virkkoi hoksaava astroloogi. Haluatko, pyhä isä, ostaa sitä?
-- Minä luotan ainoastaan Jumalaan, vastasi Tuomas.
-- Tietysti, lisäsi Sven. -- Minä vaan tahdoin asiasta mainita. Kyllä
munkit ja papit sitä nestettä ovat ostaneet kosolta, luottanevatko
sitten Jumalaan.
Kiivasluontoinen Tuomas tuskin jaksoi hillitä mielensä ja suunsa. Vaan
arvoansa olisi alentanut ruveta sanakiistaan kuljeksivan seikkailijan
kanssa. Ja kukatiesi, voisi tuommoinen taikatempuillaan kostaakin.
Kanssapuhe päättyi tällä kertaa astroloogin lauseeseen. Lähdettiin
liikkeelle katselemaan ympäristöä. Naisetkin yhtyivät kävelyretkeen.
Ja sitten palattiin katon alle. Runsaasti oli ruokapöytä varustettu:
metsonpaistia, mantelilla ja ryydeillä maustettu, kotitekoista olutta
ja viiniä hopeamaljoissa sekä jälkiruokana vasta uunista tuotu ja
muotonsa sekä makunsa suhteen ylistettävä kakku.
Ragnar Ulfinpoika nautti ehkä enemmän kuin muut näistä herkuista;
maljoja kallisteltiin ahkerasti. Ambrosius päätti piispan
kehoituksesta, jäädä ystävänsä luo yöksi, muut vieraat lähtivät
iltahämärissä veneeseen ja Ragnar käski rannalle jääneet seuraavana
päivänä läsnäolollaan kunnioittamaan hänen matalaa majaansa.
Varsin rattoisasti oli ilta kulunut kaikkien mielestä. Ennenkuin
Einar levolle asettui, hän kertoi Sulikille illan vietosta ja Sulikki
arveli, että kun hänkin kristityksi tulee, niin saa hän istua ylhäisten
seurassa Einarinsa kanssa.
Seuraavana päivänä, kun puolisateria oli syöty, piispa, Ambrosius
ja Einar lähtivät pappilan veneellä virtaa alaspäin. Marttinus jäi
kotiin, tarpeen sattuessa tarjona olemaan. Kaipauksella Sulikki katsoi
ranta-aitan portailta, kun hänen lemmikkinsä taaskin vietiin häneltä.
Vaan huomenna varmaankaan ei enää tarvitsisi kaivata Einarinsa seuraa!
Skanssissa kului aika vielä hupaisemmin kuin piispan talossa. Einar
taaskin joutui olemaan kolmantena, vaan emäntä-toimet ehkäsivät hänen
läsnäoloaan illempana ja Inkeri ja Einar saivat siis viettää aikansa,
miten parhaiten voivat.
Useita ulkomaan otuksia oli Ragnar koonnut itselleen ja elätti
niitä korkean aitauksen sisäpuolella. Näiden elämäkertoja Inkeri,
mikäli tunsi, lateli Einarille, niin hullunkurisesti, että Halfdanin
poika vedet silmissä kuunteli nuoren neidon kuvaavia selityksiä. Ja
erinomaisella kyvyllä Inkeri matki otusten liikkeitä ja ääniä.
Sven Ingemarinpoika, joka oli liikkunut ympäristössä, ihmiskohtaloita
ennustelemassa, sekä terveyden ja onnen rohtoja myyskentelemässä,
saapui nyt vieraiden lisäksi. Hyvät kaupat lienee tehnyt, koska hänen
muotonsa osoitti tyytyväisyyttä.
Iloinen Inkeri tiedusteli astroloogilta tulevaisuuttaan. Sven kysyi
neidolta hänen syntymävuottaan, kuukautta, päivää jopa tuntiakin, johon
viime kysymykseen Kunigunda vastasi. Seuraavana päivänä lupasi tähtien
ennustaja antaa vastauksen, koska hän ei, vieraiden puhellessa voinut
häiritsemättä asettaa neidon horoskoopia.
Pyhät miehet ja Ragnar puhelivat kaikenlaisista asioista. Antoivatpa
Einaristakin lausuntonsa, että hän oli miellyttävä ja järkevä
nuorukainen, jonka tulevaisuus ei olisi hämäryyteen kätkeyvä, jos hän
esim. antautuisi hengelliselle toimialalle.
-- Ja siten sovittaisi isänsä tulevat kaupat, lisäsi piispa.
Aivan niin minäkin ajattelin, sanoi Benedictus, jonka hiukan
liehakoitseva luonne ylipäätään ajatteli aivan kuin mahtipontisetkin.
Ragnar Ulfinpoika, joka oli harras metsästäjä, kertoi miltei
uskomattomia tapauksia Tapiolan aloilta. Merimiehillä ja metsästäjillä
on, kuten tunnettu, vilkas mielikuvitus.
Kunigunda oli vierailleen valmistanut oikein kelpo illallisaterian.
Hispanian viiniä kallisti Ragnar pikareihin kerta toisensa perästä ja
kielet irtaantuivat maljojen ääressä. Yleinen oli vierasten mielipide,
jonka piispa lausui, kiittäen emäntää, tämmöisestä vieraanvaraisuudesta
täällä hyisessä Pohjolassa, joka sai huolten roudan sulamaan miesten
rinnoista.
Jo seuraavana päivänä täytyi vierasten lähteä laivassa, joka oli
ankkurissa Aurajoen suun edustalla; ei tahtonut kukaan seuranpettäjäksi
ruveta, vaikkei kaikilla ollut yhtä kiire kuin Ambrosiuksella.
Tukholmaan oli laiva menevä ja sen kautta Benedictus päätti palata
Gottlantiin, saadakseen olla Ambrosiuksen seurassa niin kauan kuin
mahdollista.
Jäähyväiset jätettyään, piispa ja Einar soutajansa kanssa, lähtivät
jokea ylöspäin kulkemaan. Kesäillan aurinko kultaili Skanssin ja
rannalla seisojat, jotka kaikenlaisilla merkeillä osoittivat tunteitaan
menijöille.
Ruotsiin meneväin käynnin merkitys oli suurempi kuin kukaan tällä
hetkellä voi aavistaakaan. Kenen kohtaloon se oikeastaan koski on
lukija kertomuksemme kuluessa kohta huomaava.
Seuraavana päivänä piispa ehdotteli Einarille, eikö hän haluaisi ruveta
hengellisen säädyn jäseneksi. Einar ei kuitenkaan sanonut voivansa
asiasta päättää isäänsä kuulustelematta ja asia jäi siten avonaiseksi
vastaiseksi.