Harosäärin, kädet takin taskuissa, seisoi laivuri Halfdan, harteva ja
tanakka mies, kuudenkymmenen korvissa. Öljytty sadetakki peitti hänen
päälakensa, hänen oikeaa poskeansa hieman pullisti vankka tupakkipuru.
Elävät, harmaansiniset, pienet silmät vilkuivat nopeasti oikealle ja
vasemmalle, kunnes hän huomasi Tarmon ja Kammon. Silloin tyytyväinen
hymy valaisi hänen kasvonsa ja hän sanoi: Vaivaloinen on tänne tulo
ja onhan pyhä isä Roomassa kieltänyt kaupankäynnin pakanoiden kanssa.
Senpävuoksi olisin tuskin poikennut, ellei olisi sinulle, Kammo,
minulla tärkeää asiaa.
-- No, mikäs puuttuu? kysyi loihtija.
-- Sitä en ymmärrä; painajainenko lie tai joku muu. Yöllä herään
hiestyneenä, kuristumaisillani. Ja sitä on jo kokonaista kolme
kuukautta kestänyt. Enkä ole kellekään pahaa tehnyt. Rukoilen joka
päivä -- annan kirkolle osansa. --
Ivallinen hymy ilmestyi Kammon huulille.
-- Eivät ne temput tepsi, loihtija nyt selitti. Tauti on päällesi
pantu; joku pahansuopa ihminen sen on tehnyt.
-- Voithan minua auttaa, tietysti? kysyi Halfdan.
-- Enkö voisi? naurahti loihtija. Kyllä minä olen pahemmista pulmista
päästänyt. Et kai tänä iltana vielä aijo lähteä?
-- Pitäisihän tuulen länteen kääntyä, niin olisi hyvä huilu
Novgorodiin, sillä sinne matka vetää.
-- Huomenna on ainakin sopiva tuuli, Kammo julisti. Illalla käytän
sinua Matokorvessa. Siellä päästän sinut pulasta. No, mitäs
kauppatavaraa on muassasi? -- Riittää sitä meillekin ja kerma on maitoa
parempi.
-- Sen kyllä myönnän, että kelpaa päältä ottaa, vaan johan mainitsin
pyhän Isän kiellon.
-- Pyhä Isä ei kaupoistasi tiedä.
-- Oi, älä puhu niin! Hänellä on silmät ja korvat kaikkialla.
Onneton se, joka hänen käskyjänsä vastaan rikkoo. Semmoinen ei saisi
kunniallista hautaustakaan.
-- Ja jospa ei saisi! Ei raato kunniasta lukua pidä. Älä sinä tee
itseäsi tyhmemmäksi kuin olet. Et sinä usko omia puheitasi. --
Ruvetaampa nyt tavaroita katselemaan.
-- Vaan jos paluumatkalla -- alotti Halfdan.
-- Jäännöksiä! Etkö häpeä! Jos et heti vedä esiin aarteitasi, niin mene
matkoihisi; mutta tautisi ei parane, se pahenee, kun minä panen siihen
lisää.
-- Älä, Herran nimessä! No, minä lahjoitan kirkolle, ja luen kahta
vertaa enemmän Pater Noster'eita ja Ave Marioita. -- Täytynee siis
näyttää tavarani.
-- Näyttää ja myydä, sanoi Kammo. Hämäläiset olivat muassaan tuoneet
kimputtain oravan, näädän, ketun ja majavankin "rahoja", joita he
vaihtoivat saksan palttinaan, lasihelmiin, vaski- ja hopeasolkiin,
sekä etenkin suoloihin. Kaupan välittäjinä käytettiin kuitenkin jo
moniaita metalli-möhkäleitä, kuparista tai hopeasta, neliskulmaisia tai
suunnilleen ympyriäisiä.
-- On minulla toinenkin taudin kohtaus, jota pyydän sinua auttamaan.
Poikani lepää tuolla kojussani, kuumetta sairastaa ja houraa. Kai sinä
hänetkin helposti voit parantaa?
-- Siihen ei minun tarvitse kajota, loihtija vastasi. Viikon kuluttua
on poikasi paranemaan päin tai manalassa.
-- Niin kaiketi asian laita on, sanoi Halfdan, ellei hän apua saa
taitavalta. Mutta on minulla sekin pelko, että tauti on tarttuva ja
siinä tapauksessa minä ensinkin joudun taudin uhriksi.
-- Pelkäätkö kuolla? kysyi Kammo.
-- Kukapa tuota manalaan haluaa -- niin, minä tarkoitan ijankaikkiseen
elämään tai kuolemaan, varsinkin kun ei ole se loppukohta oikein
selvillä. -- Mutta lupaa nyt, Kammo, pitää poika täällä pari viikkoa,
kunnes Novgorodista palajan, niin kyllä sinun siitä erittäin palkitsen.
Loihtija vaipui ajatuksiinsa.
-- Voisi tapahtua, että se vastus, joka minulla olisi pojastasi, olisi
niin suuri, ettei sitä voisi palkitakaan.
-- Kuinka niin? Poika ei ole kovakourainen.
-- Vaikkapa. Mutta hän on _kristitty_ ja voisi tapahtua, että hän siitä
saisi kärsiä.
-- Jos sinä häntä puolustat, niin eivät muut uskalla häneen koskea.
-- Totta kyllä puhut, vaan --
-- Minä maksan mitä haluat. Onko tavaroitteni joukossa mitään
mieluista, niin ota mitä tahdot. Haluaisin tosiaankin saada jättää
pojan tänne senkin vuoksi, että hänen mielensä kääntäisit. Muuan
rikkaan talon tytär Visbyssä on häneen ihastunut, ja poika-tollo ei
älyä rahan suurta merkitystä, niinkuin hänen isänsä, Jumalalle kiitos
on älynnyt. Muuta pojan mieli ja jos hän tulee rikkaan talon vävyksi,
niin tulet sinäkin onnestamme osalliseksi. Sen sanoo Halfdan, joka ei
valehtele koskaan.
-- Tehnenkö viisaasti, vaan täytyneehän pyyntöösi myöntyä.
Ahnas oli Kammo ja perso omaisuuttaan kartuttamaan. Tyytyväisyys
loisti hänen silmistään, kun oli mielestään niin viisaasti menetellyt:
ensin muka vastaanpannut ja sitten vihdoin myöntynyt. Vaan hänen
heimolaisissaan tämmöinen taipuminen kristittyjen pyyntöjä noudattamaan
herätti salaista nurjamielisyyttä loihtijaa vastaan. Moniaiden silmissä
leimahti jotakin uhkaavaa, vaan sitä ei Sulikin isä joutunut huomaamaan.
Kun vihdoin kaupanteko oli loppunut ja Kammo, sittenkuin muut olivat
menneet maihin, muutamasta laatikosta oli saanut valita itselleen
kimaltelevan miekan ja erittäin kauniin jousen, lähti hän Halfdania
johtamaan Matokorpeen, jossa soikulaisen kivikehän sisäpuolella
loitsutemput toimitettiin. Halfdan jäi seisomaan loihtijan eteen, joka
alussa hiljemmällä, vähitellen kiihtyneemmällä äänellä lausui:
En mä tänne tullutkana
Tieottani, taiottani,
Ilman innotta isäni.
Varuksitta vanhempani.
Min' oon vyötty miesten vyöllä,
Pantu miesten polkimella,
Solmittu uroon solilla.
Jos minun tuho tulevi,
Jo silloin tuho tulevi,
Ja tuho tuhannen miehen,
Sa'an miehen miekallisen.
Hiis on hirveä metsässä,
Minä hiittä hirveämpi,
Karkea emäkekarhu,
Minä kahta karkeampi.
Ei mua liioin linnat estä,
Ai'at rautaiset aseta;
Kiskon ma kiviset linnat,
Portit auki pongahutan,
Ratkon ai'at rautaisetkin,
Teräksiset tieltä temmon.
Liikkuos liha minussa,
Halu miehen hartioissa,
Nouse luontoni lujasti,
Hartiani haikiasti
Luonani lovehtimahan,
Kanssani karehtimahan,
Vastuksia voittamahan,
Sotaisia sortamahan.
Tule kalma kauhistava
Tule tuskissa kovissa
Tuekseni, turvakseni,
Varakseni, voimakseni,
Ukon luonto, eukon luonto,
Luonto valtavanhempani
Oman luontoni lisäksi,
Ettäs hiidet himmeneisi,
Maan kamalat kaippeneisi,
Tullessa Jumalan, tunnin,
Avun herran au'etessa.
Muuttunut oli Kammon muoto hänen lausuessaan nämät sanat. Hänen
silmänsä tuijottivat julmasti ja hänen suustaan valui vaahto, kunnes
hän keijahti maahan. Hän oli mennyt lovehen ja hänen henkensä nyt
matkusti manalassa taudin syitä etsimässä.
Ei ollut Halfdan aivan arkaluontoinen suinkaan; vaan tässä,
yksinäisyyden ja ylönluonnollisten henkien turvissa, tuntui olonsa
kaamealta. Hän rukoili anteeksi Jumalalta, kun oli luottanut
pakanallisen loihtijan apuun, vaan lohdutti samassa itseään sillä, että
semmoinen menettely ja katsantotapa tähän aikaan ei ollut ensinkään
harvinainen.
Hetken kuluttua loihtija heräsi lovesta ja nyt olivat taudin syyt
selville saatu. Veitsen kärjellä Kammo raapasi Halfdanin oikeaa
käsivartta, jotta verta rupesi vähän vuotamaan pieneen saviastiaan.
Tämän veren Kammo sitten loihti ja sekoitti siihen multaa ja vähän
tuhkaa, juottaen Halfdanille sekoituksen, jossa sitä ennen oli kastanut
kolme katajan tikkua. Nämä tikut Halfdanin piti tallettaa; jos joitakin
taudin jälkipuuskia vielä ilmestyisi, hän kaivaisi ikeniään yhdellä
tikulla, jonka sitten vasemman olkapäänsä takaa heittäisi menemään.
Miehet palasivat himmeässä kuutamossa rannikolle, jossa jo oltiin
levolle asetuttu.
Halfdan heräsi seuraavana aamuna raittiina, ei ollut painajainen häntä
ahdistellut. Iloissaan hän luki kymmenen Pater Nosteria ja yhtä monta
Ave Mariaa.
Einar, Halfdanin 19-vuotias poika, kannettiin sitten maihin ja
asetettiin kala-aittaan. Laivan ankkuri hinattiin ylös ja Halfdan lähti
laivallaan Novgorodia kohden purjehtimaan hyvällä vauhdilla, tuuli kun
oli kääntynyt melkein suoraan länteen.