Eräs lääkäri sanoi minulle, että eteläinen ilmanala vaikuttaisi
edullisesti minun terveyteeni, ja minä matkustin senvuoksi
Tennesseehen ja sain aputoimittajan paikan _Johnson Covnty'n_
omistamassa _Sotahuudossa_. Kun tulin toimitukseen ryhtyäkseni uuteen
virkaani, lekotteli päätoimittaja kolmijalkaisessa tuolissa jalat
edessään olevalla kuusisella pöydällä. Huoneessa oli toinenkin pöytä
ja särkynyt tuoli ja ne kumpikin olivat puolittain hautautuneet
sanomalehtien ja lehtileikkausten ja käsikirjotuspinkkojen alle.
Siellä oli vielä sannoitettu puulaatikko täynnä sikarinpätkiä ja
sylettyjä tupakkimällejä; olipa huoneessa uunikin, jonka luukku
riippui vaan yhdestä ylimäisestä saranastaan. Päätoimittajalla oli
yllään pitkä musta takki ja jalassaan valkoset palttinahousut.
Saappaansa olivat sirot ja hyvin kiillotetut. Hänellä oli kurttuinen
paita päällään, iso sinettisormus sormessaan, kaulassaan pystykaulus
vanhentunutta kuosia ja rintataskussaan ruudukas nenäliina, jonka
päät riippua lerpottivat ulkona. Puku oli ollut muodissa vuonna 1848.
Hän poltteli sikaria ja mietti jotain sanasutkausta ja kynsiessään
päätään oli hän sotkenut hiuksensa pörröisiksi. Hänen silmänsä
mulkoilivat ihan pelottavasti ja minä tein sen johtopäätöksen, että
hän parastaikaa keitti kokoon tavallista tuimempaa pääkirjotusta! Hän
pyysi minun silmäilemään toisia lehtiä ja kirjottamaan "Tähkäpäitä
Tennesseen lehdistä" ja siihen artikkeliin sovittamaan kaiken sen
mikä niissä oli ottamisen arvoista.
Minä kirjoitin seuraavasti:
"_Tähkäpäitä Tennesseen lehdistä_.
"Kaksi kertaa viikossa ilmestyvän _Maanjäristyksen_ toimitus on
nähtävästi saanut väärinkäsityksen mitä tulee Ballyhack-rautatiehen.
Yhtiön tarkotus ei ole mennä Buzzardvillen nenän ohitse, se
päinvastoin pitää tuota paikkaa mitä tärkeimpänä radalla eikä sillä
niinollen ole aikomus sitä syrjäyttää. _Maanjäristyksen_ toimitus
luonnollisesti mielihyvällä ottaa vastaan tämän oikaisun.
"John V. Blosson, Higginsvillen äänenkannattajan _Vapauden ukonnuolen_
ansiokas toimittaja saapui kaupunkiimme eilen. Hän asuu Van Burenin
hotellissa.
"Olemme huomanneet, että arvoisa aikalaisemme, Springin _Aamunparku_,
on sattunut erehtymään otaksuessaan, ettei Van Vertenin vaali vielä
ole täydellinen tosiasia, mutta hän on jo varmaankin huomannut
erehdyksensä ennekuin tämä saapuu hänen käsiinsä. Hän on nähtävästi
johtunut harhaan epätäydellisen vaalireferaatin vuoksi.
"Meitä ilahuttaa kuulla, että Blathersvillen kaupunki koettaa hieroa
sopimusta erään newyorkilaisen herran kanssa sen miltei ilman
liikettä olevien katujen laskemisesta Nicholsonin betonilla. Mutta
sellaista toivoa on vaikea saada toteutetuksi sen perästä kun Memphis
narrasi muutamain newyorkilaisten tekemään samallaisen työn eikä
sitte tahtonut maksaa. _Eläköönhuuto_ puuhailee kuitenkin taitavasti
sen toimenpiteen puolesta ja näyttää lopuksi toivovan menestystä.
"Ikävällä kuulemme, että eversti Bascom, _Vapauden kuolinhuokauksen_
päätoimittaja, kaatui kadulla joku ilta sitten ja taittoi jalkansa.
Hän on viime aikoina ollut heikko ylenmääräisistä ponnistuksista ja
levottomuudesta perheessään sattuneen sairauden takia, ja otaksutaan
hänen pyörtyneen syystä että rasitti itseään kävelemällä liian paljon
auringonpaisteessa".
Minä jätin käsikirjotuksen päätoimittajalle, hänen joko
hyväksyttäväkseen, korjattavakseen tahi revittäväkseen. Hän vilkasi
siihen ja kasvonsa synkistyivät. Hän silmäili sen läpi ja kasvonsa
tulivat uhkaaviksi. Saattoi helposti huomata, että jotain oli
hullusti. Nyt hyökkäsi hän ylös ja sanoi:
-- Tuli ja leimaus! Luuletteko, että minä aijon puhua noista
eläimistä tähän äänilajiin. Arveletteko että minun tilaajani pitävät
tuollaisesta maitovellistä? Antakaa minulle kynä!
En koskaan ole nähnyt kynän niin säälimättömästi karsivan ja
korjailevan toisen verbejä ja adjektiiveja. Hänen päästessään
vauhtiin ampui häntä joku avonaisesta akkunasta ja himmensi
sopusointuisuutta hänen korvissaan.
-- Ahaa, sanoi hän, se on Smithin lurjus _Viisaudentulivuoresta_ --
häntä minä odotin jo eilen.
Ja hän tempasi revolverin vyöstään ja ampui. Smith kaatui; kuula oli
sattunut pohkeeseen. Laukaus johti väärään Smithin oman tähtäyksen,
sillä hän aikoi juuri laukaista toisen kerran, ja hän haavotti
tuntematonta. Se olin minä. Minulta ammuttiin ainoastaan yksi sormi.
Sitte jatkoi päätoimittaja pyyhkimistään ja lisäilemistään. Juuri kun
hän oli lopettanut korjailemisen, tuli käsipommi alas uuninpiipusta
ja räjäytti tuhansiksi palasiksi koko uunin. Se ei kuitenkaan saanut
aikaan mitään muuta vahinkoa kuin että muuan uuninsirpale katkasi
minulta pari hammasta.
-- Tuo uuni on nyt vallan kelvoton, sanoi päätoimittaja.
Minä sanoin, että hän oli oikeassa.
-- No, se on samantekevä -- sitä ei tarvita tällaisella ilmalla. Minä
tunnen miehen, joka sen teon teki ja kuittaan sen kyllä hänelle. Kas
niin, _näin_ on kirjotettava sellaisesta aineesta...
Minä otin käsikirjotuksen. Se oli niin tuhrittu, pyyhitty ja
korjailtu, ettei sen äiti olisi tuntenut sitä omaksi lapsekseen, jos
sillä äitiä olisi ollut. Nyt kuului se näin:
"_Tähkäpäitä Tennesseen lehdistä_."
Kaksi kertaa viikossa ilmestyvän _Maanjäristyksen_ piiskatut
valehtelijat koettavat selvästi vieläkin syöttää jalolle ja
ritarilliselle kansalle halpamaisia ja kurjia valheitaan
yhdeksännentoista vuosisadan kunniakkaimpaan yritykseen,
Ballyhack-rautatiehen nähden. Keksintö, että se aikoisi mennä
Buzzardvillen nenän ohi, on syntynyt heidän omissa siivottomissa
aivoissaan -- tai paremmin sanoen siinä ravassa, jota _he_ pitävät
aivoinaan. He menettelevät viisaammin nielemällä tämän valheen, jos
tahtovat pelastaa haisevat matelijarunkonsa hyvin ansaitusta kylvystä.
Se aasi Blossom _Vapauden ukonnuolesta_ on taaskin täällä ja oleksii
kuokkavieraana Van Burenin hotellissa.
Olemme kuulleet, että Mud Springin _Aamunparun_ patajuoppo rantajätkä
tavallisuuden mukaan valehdellen on levittänyt huhun, ettei Van
Werter olisi valittu. Sanomalehdistön jumalallinen tehtävä on
levittää totuutta ja karsia hairahduksia, kasvattaa sievistää
ja kohottaa julkisen moraalin ja säädyllisyyden ääntä ja tehdä
kaikki ihmiset ystävällisemmiksi, siveämmiksi, armeliaisemmiksi
ja kaikin puolin paremmiksi ja hurskaammiksi ja onnellisemmiksi;
mutta kuitenkin halventaa tämä kurja, tämä musta sielu, edelleenkin
korkeata kutsumustaan valehtelemalla, panettelemalla kunniaa
loukkaamalla ja menettelemällä alentavan yksinkertaisesti.
Blathersville katuaa Nicholsonin betonia -- se tahtoo saada
yhden vankilan ja vaivaistalon entisten lisäksi. Ajatellappa
betonikatuja kaupungissa, joissa on ainoastaan yksi hevonen, kaksi
puuvillanpuhdistuslaitosta ja yksi paja... entä sitte sellainen
sinappilaastari sanomalehdeksi kuin on _Eläköönhuuto_; Silloin on
parempi lainata betonia Memphistä, joka niin halvalla on saanut sitä
tavaraa. Ryömivä itikka Buchner, joka julkaisee _Eläköönhuutoa_,
määkii siitä asiasta tavalliseen tyhmyrintapaansa ja luulee puhuvansa
kuin viisas ihminen.
* * * * *
-- Niin, _tuolla tavalla_ on kirjotettava -- pistettävä joukkoon
pippuria ja käytävä suoraan asiaan. Minä saan pahoinvoinnin
maitovellikirjotuksista.
Samassa lensi tiilikivi akkunasta sisään kamalalla ryskeellä ja minä
sain kunnon täräyksen selkääni. Minä vetäysin syrjään -- se alkoi
tuntua minusta viisaammalta.
Päätoimittaja sanoi:
-- Se oli nähtävästi eversti. Olen odottanut häntä kaksi päivää. Nyt
tulee hän varmaankin pian.
Hän oli oikeassa. Eversti näyttäytyi samassa ovella revolveri
kädessään.
Hän sanoi:
-- Hyvä herra, onko minulla kunnia puhua sen pelkurin kanssa, joka
julkaisee tätä roskalehteä?
-- Kyllä, herrani. Olkaa hyvä ja istukaa, mutta varokaa tuolia, sillä
siitä on yksi jalka poikki. Minulla kai on kunnia puhua sen mylvivän
lurjuksen, eversti Blatherskite Tecumsehin kanssa?
-- Kyllä minä olen se. Minulla on pieni asia selvittämättä kanssanne.
Jos teillä on siihen tilaisuus, niin voimme alkaa.
-- Minun täytyy lopettaa artikkeli "ilahduttavasta edistyksestä
Amerikan moraalisessa ja tiedollisessa kehityksessä", mutta siellä ei
ole niin kiire. Alottakaa.
Molemmat pistoolit pamahtivat yht'aikaa. Päätoimittajalta hipasi
everstin kuula hiukan hiuksia ja upposi sitte minun reisilihaksiini.
Toimittajan kuula nipisti vähän everstin vasenta olkaa. He ampuivat
uudestaan. Tällä kertaa ampuivat he kumpikin harhaan, mutta minä sain
kuitenkin osani, nimittäin kuulan käsivarteeni. Kolmannella kerralla
haavottuivat kumpikin lievästi ja toinen kuula tasotteli minun
rystyitäni. Sitte sanoin minä, että katsoin parhaaksi mennä hieman
kävelemään, koska tämä oli yksityinen keskustelu ja minusta tuntui
tunkeilevalta viipyä kauvemmin läsnä. Mutta herrat pyysivät minun
istumaan tuolillani ja vakuuttivat, etten minä ollenkaan ollut heidän
tiellään. Minulla oli ollut toinen käsitys tähän asti...
Senjälkeen puhelivat he hetkisen vaaleista ja vuodentulontoiveista ja
minä aloin sitoa haavojani. Mutta nyt he alkoivat ampua yhtäpainoa,
ja jok'ainoa kuula sattui -- mutta saanen kenties huomauttaa, että
kuudesta kuulasta tuli viisi minun osalleni. Seitsemäs haavotti
everstiä hengenvaarallisesti ja hän huomautti leikillisesti,
että hänen täytyi nyt sanoa hyvästit, sillä hänellä oli asioita
toimitettavana kaupungilla. Sitte kysyi hän, missä hautausurakoitsija
asui, ja meni tiehensä.
Päätoimittaja kääntyi minun puoleeni ja sanoi:
-- Odotan vieraita päivälliselle ja minun täytyy laittautua kuntoon.
Tahdotte olla ystävällinen ja lukea korehtuurin ja ottaa vastaan ne
henkilöt, jotka tänne mahdollisesti saapuvat.
Minua vähän pöyristytti ajatellessani vieraiden vastaanottamista,
mutta pääni oli vielä niin sekasin pamauksista, jotka yhä soivat
korvissani, etten voinut mitään vastata.
Hän jatkoi:
-- Jones tulee kello kolme -- antakaa hänelle selkään. Gillespie
tulee ehkä ennemmin -- heittäkää hänet ulos akkunasta. Ferguson
saapuu neljän seudussa -- tappakaa hänet. Siinä kaikki, mitä meille
on tänäpäivänä tekemistä. Jos teillä on aikaa, niin kirjottakaa
sointuva artikkeli poliiseista -- ja antakaa ylikomisariukselle hänen
lämmin annoksensa. Nahkapiiska on pöydällä, aseita on laatikossa --
ampumatarpeita tuolla nurkassa -- liinannukkia ja siteitä noissa
laatikoissa. Jos jotain ikävyyksiä sattuu, menkää välskäri Lancet'in
luo, joka asuu rappua alempana. Hän ilmoittaa lehdessämme -- hän
korvaa ilmotusmaksut työllään.
Hän meni. Minä värisin. Kolmen tunnin kuluttua olin kulkenut
niin kauheitten vaarojen halki, että olin kadottanut kaiken
mielentyyneyteni ja iloni. Gillespie oli tullut ja heittänyt _minut_
ulos akkunasta. Jones saapui täsmälleen, ja kun minä tartuin
piiskaan antaakseni hänelle selkään, olikin se hän, joka antoi
selkäsaunan, enkä minä. Keskustellessani muutaman tuntemattoman
herran kanssa, jota ei oltu merkitty päiväjärjestykseeni, olin
menettänyt päänahkani. Muuan toinen vieras, nimeltään Thompson, ei
jättänyt minusta muuta jälelle kuin kasan sotkettuja ryysyjä. Ja
lopuksi pakenin minä erääseen nurkkaan hurjan joukkueen ahdistamana,
jossa oli toimittajia, ammattipelaajia, politikoitsijoita ja
hurjistelijoita ja jotka kirkuivat ja kiroilivat ja heiluttivat
aseitaan minun pääni päällä, kunnes teräs jo salamoi silmissäni.
Silloin juuri aijoin sanoa itseni irti sanomalehdestä, kun
päätoimittaja saapui samassa, mukanaan joukko hurmaantuneita ja
innokkaita ystäviä. Nyt alkoi niin hurja mellakka, semmoinen
verilöyly, ettei mikään inhimillinen kynä voi sitä kuvailla, ei
teräksenkään. Ihmisiä ammuttiin, hakattiin säpäleiksi, silvottiin,
räjäytettiin ilmaan, heitettiin ulos akkunasta. Seurasi synkkä
kiroustulva, joka muistutti sekavaa ja hurjaa sotatanssia, sitte
istuimme verentahraama toimittaja ja minä kahdenkesken ja katselimme
verisiä jätteitä, joita virui siellä täällä ympäri lattiaa.
Hän sanoi:
-- Te tulette pitämään tästä toimesta, kun totutte siihen.
Minä sanoin:
-- Te kai suonette minulle vikani anteeksi, kenties tulen jonkun
aikaa kirjoittamaan teidän makunne mukaan; kunhan vaan opin vähän
kieltä ja saan hieman kokemusta, niin luulen varmasti, että voin sen
tehdä. Mutta sanoakseni totuuden on tuollaisella suorasukaisella
kielellä myöskin haittansa ja rahvas tahtoo niin mielellään päästä
erilleen yhdestä. Sen näette itsekin. Voimakas kirjoitustapa on
kyllä omiansa innostamaan yleisöä, mutta minä en halua tulla niin
huomatuksi, kuin mikä siitä on seurauksena. Minä en voi kirjottaa
levollisena, jos minua häiritään niin paljon kuin tänään. Minä
pidän jotenkin paljon tästä toimesta, mutta minä en pidä siitä että
toimekseni jätetään vieraiden vastaanottaminen. Mitä täällä olen
nähnyt ja kokenut, on jotain aivan uutta, ja minun täytyy myöntää,
että se on tavallaan huvittavaakin, mutta se ei ole tullut jaetuksi
oikeudenmukaisesti meidän kesken. Eräs herra ampuu teitä akkunasta ja
haavoittaa _minua_; pommi tulee alas uuninpiipusta teitä tapaamaan
ja lennättää uuninluukun _minun_ kasvoilleni; muuan ystävä katsahtaa
sisälle vaihtaakseen kohteliaisuuksia teidän kanssanne ja ampuu
minut täyteen kuulia, niin ettei nahkani ole enää sopusoinnussa
periaatteitteni kanssa; te menette syömään päivällistä ja Jones
tulee nahkapiiskoineen; Gillespie heittää minut ulos akkunasta,
Thompson repii siekaleiksi kaikki vaatteeni ja muuan aivan tuntematon
ihminen kiskoo minua tukasta aivan kursailematta, niinkuin olisimme
vanhoja tuttuja; ja ennenkuin viisi minuuttia on ehtinyt kulua
saapuvat seudun kaikki rosvot täysissä sotatamineissa ja säikäyttävät
tomahavkoillaan senkin lopun mitä minusta enää oli jälellä. Kun
kaikki nämä lasketaan yhteen, niin enpä totisesti ole koskaan vielä
elänyt niin vilkasta päivää kuin tänään. En, mutta minä pidän
teistä ja minä pidän teidän tyynestä, kursailemattomasta tavastanne
selitellä asioita ja tapahtumia vieraillenne, mutta niinkuin näette,
en minä ole siihen tottunut. Etelämaalaisten sydämet ovat syttyviä,
etelämaalaisten vierasvaraisuus on liian hurja outoja kohtaan. Ne
rivit, jotka minä tänään kirjoitin ja joiden kylmään sisältöön
mestarinkäsi valoi Tennesseen sanomalehdistön tulista henkeä,
synnyttävät kyllä vielä uuden ampiaispesän. Koko tuo toimittajaliuta
on tuleva tänne -- ja ne tulevat päälle päätteeksi nälkäisinä ja
tahtovat jonkin aamiaisekseen. Minun täytyy sanoa teille jäähyväiset.
Minä kieltäydyn olemasta mukana niissä kesteissä. Minä matkustin
tänne etelään terveyteni takia, nyt matkustan takaisin samasta syystä
ja aivan heti. Olla sanomalehtimiehenä Tennesseessä on minusta liian
hermostuttavaa.
Jonkajälkeen me erosimme, tuntien kaipausta molemmin puolin, ja minä
kirjotutin itseni muutamaan sairashuoneeseen.