Salkkumies.
Äkkiä insinööri kuului sanovan puhelimeen:
-- Kertokaa se uudelleen.
Jälleen kuului heikko surina, ja insinöörin kasvot tulivat vielä
vakavammiksi.
Sitten hän lopetti keskustelun sanomalla:
-- Sulkekaa portit. Älkää päästäkö ketään tehtaasta. Minä tulen heti.
Hän läksi puhelimen luota suurella kiireellä ja tarttui hattuunsa.
-- Mitä on tekeillä? kysyi Louise neiti huolestuneena. -- Ei
varmaankaan ole tapahtunut mitään kauheata, te tulitte niin kalpeaksi,
insinööri Stener.
-- Kuka telefonoi? kysyi luutnantti Rosenkrantz. -- Soitettiinko
tehtaalta?
-- Soitettiin.
-- Onko varas ollut sielläkin?
Insinööri pysähtyi äkkiä?
-- On, sanoi hän. -- Miten saatoitte sen tietää?
-- Koska tiedän sen, vastasi luutnantti.
Insinööri Stener laski hitaasti hattunsa kirjoituspöydälle. Hän meni
Rosenkrantzin luokse ja katsoi häntä silmiin.
-- Silloin te tiedätte tästä enemmän kuin minä itse.
-- Minä tiedän enemmän kuin te.
Tuli usean sekunnin hiljaisuus. Kaikki olivat ällistyneinä.
-- Nyt teidän täytyy selittää asia, luutnantti Rosenkrantz, pyysi
Louise neiti.
Kääntyen insinööriin hän kysyi:
-- Mitä on varastettu?
-- Mahonkikaappiin on murtauduttu, vastasi insinööri. -- Paperit ovat
poissa.
-- Suunnitelmat!
-- Niin. Nyt testamentti on poissa ja suunnitelmat ovat poissa.
Vihollisemme on tehnyt työnsä perinpohjin. Jospa olisin aavistanut
hänen olemassaolonsa.
Insinööri Stener puristi kätensä nyrkkiin uhkaavasti.
-- Onko todellakin tärkeää, että nämä paperit saadaan takaisin? kysyi
luutnantti.
-- Hyvin tärkeää?
Insinööri vei hänet ikkunan luo ja nosti kaihtimet ylös. Kaukaa
häämöitti suuri tehdas satoine valaistuine ikkunoineen.
-- Näettekö tuota laitosta, sanoi insinööri. -- Siinä on
nyt työssä kaksisataa ihmistä, mutta sillä on mitä suurimmat
tulevaisuudenmahdollisuudet. Jos kaikki käy hyvin, saattaa se kolmen
vuoden kuluttua antaa työtä tuhannelle ihmiselle. Se on suuriarvoinen
ei ainoastaan tälle paikkakunnalle, vaan myöskin koko maalle. Tähän
asti tämä yritys on meille maksanut neljä miljoonaa, me olemme valmiit
uhraamaan vielä neljä, ja kun nämä miljoonat ovat lopussa, niin uusia
on käytettävinämme.
Insinöörin ääni kohosi, se tuli lämpimäksi ja innostuneeksi. Kukaan ei
uskaltanut häntä häiritä, sillä he kaikki ymmärsivät, että sydän sykki
hänen sanoissaan.
-- Ja kuitenkin on ihmisiä, jatkoi insinööri, jotka väittävät, että
sillä ei ole mitään siveellistä arvoa, että tällaisessa tehtaassa ei
ole mitään runoutta. Minulle tämä yritys ja se tulevaisuus ovat yhtä
ainoaa runoa, jota minä kirjoittamistani kirjoitan. Kaikki ajatukseni
ovat näet siinä päivisin, minä näen siitä unta nukkuessani. Ne ovat
numeroita ja laskelmia ja jälleen laskelmia, mutta näistä numeroista
kasvaa ihmeellinen maailma, koneet jyrisevät, me taltutamme
luonnonvoimat, monet ihmiset ovat tulleet tänne taipumuksineen ja
voimineen, me lastaamme laivat tuotteillamme. Katsokaa tuota
satasilmäistä elävää olentoa, se ei nuku koskaan, se on nykyajan ihme,
rakkaat ystävät. Mutta se on vielä lapsi. Se kuitenkin kasvaa ja tulee
suureksi ja mahtavaksi, ja sen siunaus ulottuu kauaksi. Nyt te kaikki
ymmärrätte, mitä minä tunnen tällä hetkellä tietäessäni, että kaikki
tämä on vaarassa hävitä.
-- Kuka sen hävittää? kysyi Rosenkrantz.
-- Meidän salaperäinen vihollisemme. Se mies, joka on varastanut
paperit, ja ne jotka ovat liitossa hänen kanssaan. Yksi mies ei
mitenkään kykene tällaiseen yksin.
-- Silloin paperit on hankittava takaisin.
-- Mihin hintaan hyvänsä, sanoi insinööri Stener. -- Meillä täytyy olla
paperit tänään.
Mutta heidän puhellessaan ikkunan ääressä ja tuijottaessaan ulos ei
kukaan heistä ollut kiinnittänyt huomiotansa nuoreen mieheen, joka oli
tullut huoneeseen.
Mieheen, joka hymyili ja jolla oli musta salkku kainalossa.
-- _Minulla_ on paperit.
Kaikki neljä kääntyivät nopeasti ympäri. Louise päästi hämmästyksen
huudahduksen. Luutnantti Rosenkrantz meni äsken tulleen luokse, joka
oli Asbjörn Krag.
-- Kandidaatti Storm! huudahti Louise.
Mutta insinööri Stener oli jo hänen luonaan ja tarttui hänen
käsivarteensa.
-- Mitä te sanotte? huusi hän. -- Onko teillä paperit?
Asbjörn Krag nyökäytti päätänsä.
-- On, enkö sanonut sitä kyllin selvästi. Minulla on paperit
-- Mutta sehän on aivan käsittämätöntä.
Insinööri ojensi kätensä tarttuakseen salkkuun. Mutta Asbjörn Krag teki
torjuvan liikkeen.
-- Ottakaa asia levollisesti, sanoi hän. -- Minä olen väsynyt, tahdon
kernaasti hieman istahtaa.
Pastori tarjosi hänelle nojatuolin, Asbjörn Krag istuutui siihen. Ei
näyttänyt siltä, kuin hänellä olisi ollut kiirettä. Hän hymyili
pahankurisesti, laski laukun polvilleen ja sanoi luutnantille:
-- Nyt sen näette, Rosenkrantz, että jotakin oli sittenkin pappilassa
tekeillä.
Mutta insinööriin oli "kandidaatin" antama tieto vaikuttanut niin
järkyttävästi, että hän ainoastaan mutisi:
-- Se ei ole mahdollista. Ei mahdollista. Ne eivät voi olla oikeat
paperit.
-- Ovat kyllä, vastasi Krag laskien kätensä salkulle. -- Tässä salkussa
on eräs testamentti, jonka tilanomistaja Stig Jerne on tehnyt neiti
Louise Jernen hyväksi.
-- Aivan oikein.
-- Ja lisäksi on siinä muutamia suurenmoisen tehdaslaitoksen
suunnitelmia, viisi piirustusta ja seitsemän tiheäänkirjoitettua
konseptilehteä.
-- Mutta mistä ihmeestä olette ne saanut?
-- Minä olen ne varastanut, vastasi Krag silmäänsä räpäyttämättä.
-- Varastanut!
Kaikki paitsi Rosenkrantz joutuivat suunniltaan hämmästyksestä ja
katsoivat ällistyneinä salapoliisiin.
-- Keneltä? kysyivät he ikäänkuin yhdestä suusta.
-- Luonnollisesti varkaalta, sanoi Krag nauraen.
-- Varkaalta, mutta kuka sitten varas on?
-- Luutnantti Rosenkrantz ja minä, vastasi Asbjörn Krag, joita te
saatte kiittää siitä, että asia on saanut tämän käänteen, olemme
hänelle antaneet omituisen nimen; me nimitämme häntä kameleontiksi. Ja
te kaikki, hyvät naiset ja herrat, tunnette hänet.
-- Missä hän nyt on?
Krag katsoi kelloaan.
-- Tunnin kuluttua me matkustamme samassa junassa.
Hän avasi salkun.