Aitauksen yli.
-- Kameleontti? kysyi luutnantti Rosenkrantz säpsähtäen. -- Sepä on
ihmeellinen, monimuotoinen olento, ja täälläkin hän näkyy liikkuvan.
-- Se kuuluu nimeen, vastasi Krag. -- Hän muuttaa muotoaan yhtä usein
kuin vaihtaa toiminta-alaansa. Saammepa nyt nähdä mitä hän täällä aikoo
tehdä. Minä olin olettanut hänen menevän toisaalle.
-- Mihin?
Krag kohautti olkapäitään.
-- No esimerkiksi sähkölennätinasemalle.
-- Onko se kenties saapasjalkamies? kysyi Rosenkrantz mielenkiinnolla.
-- Kameleontti on hänkin, vastasi Krag.
-- Entä pappilassa? kysyi Rosenkrantz edelleen. -- Olitteko odottanut
hänen käyvän sielläkin?
-- En, en ollenkaan.
-- Siis uusia arvoituksia on syntynyt.
-- Eipä juuri, vastasi Krag, ei ainakaan vielä.
Hän katseli mitä suurimmalla mielenkiinnolla suljetusta ikkunasta
tulevaa valoa.
Se näkyi rakennuksen toisesta kerroksesta. Se kulki edestakaisin
omituisen säännöllisesti.
-- Nyt minä tiedän varmasti, sanoi Krag päättäväisesti, se on
merkinanto.
-- Ja merkki annetaan konttorista.
-- Insinööri Stenerin yksityiskonttorista, oikaisi Krag. -- Minä tunnen
rakennuksen hyvin, olen käyttänyt ajan tarkoin viimeisinä
kahtenakymmenenäneljänä tuntina.
-- Mutta silloinhan merkinantajan täytyy olla insinööri Stener itse. --
Kukaan muu ei missään tapauksessa voi päästä hänen konttoriinsa.
Krag pudisti monta kertaa miettiväisesti päätänsä, ja luutnantti
Rosenkrantz kuuli hänen mutisevan:
-- Ihmeellistä, peräti ihmeellistä.
Musta olento aitauksen ääressä seisoi pitkän aikaa aivan liikkumatta ja
tuijotti ikkunaan. Hän odotti jotakin. Vihdoinkin molemmat vaanijat
kuulivat hänen antavan merkin, terävän ja kimakan vihellyksen. Heti
tulet sammuivat ylhäällä, ja sitten koko suuressa tehdasrakennuksessa
vallitsi pimeys.
-- Hyvä on, kuiskasi Krag, että olemme seisoneet aivan hiljaa. Tuo mies
on näet viisaampi kuin olin ajatellutkaan. Hän on koko ajan seisonut ja
kuunnellut, onko ketään vaanijaa lähistössä. Nyt hän vihdoinkin on
vastannut merkinantoon.
Kun ystävykset olivat päässeet uhkaavan tehtaan mustassa varjossa aivan
sen lähelle, pysähtyi Krag äkkiä. Hän oli nähnyt jotakin.
Hän oli nähnyt, että jokin esine heitettiin aidan yli ja että
kameleontti meni aitauksen luokse ja tarttui siihen.
-- Mikä se lienee? kysyi Rosenkrantz.
-- Köysiportaat, vastasi Asbjörn Krag hetkisen mietittyään.
-- Silloin kameleontti aikoo aitauksen yli.
-- Nähtävästi.
-- Mutta silloinhan sisäpuolella-olija ei mitenkään saata olla
insinööri Stener.
-- Kuinka niin?
-- Hänhän olisi voinut avata portit.
-- Miten olettekaan lapsellinen, vastasi Krag. -- Portista ja ohi
vahtikoirien, sitäkö tarkoitatte?
-- Luuletteko että insinööri Stenerin tarvitsee esiintyä niin
salaperäisenä omalla tehtaallaan.
-- Saattaa olla tapauksia, jotka tekevät sen tarpeelliseksi, vastasi
Krag. -- Kas, nyt mies kapuaa köysiportaita, hän hiipii hiljaa,
näppärästi kuin kissa. Kun hän ei vain vetäisi niitä aitauksen yli.
He odottivat pari minuuttia, mutta köysiportaat jäivät riippumaan.
Krag nykäisi niitä, ensin varovasti, sitten kovemmin, -- ne olivat
kiinnitetyt aitauksen toiselle puolelle.
-- Nyt saamme olla levolliset, sanoi Krag tyytyväisenä, hän aikoo
palata samaa tietä.
-- Jäänkö minä tänne, kysyi luutnantti, vai tulenko mukaan?
-- Voitte tulla mukaan, sanoi Asbjörn Krag. -- On parempi, että meitä
on kaksi tällaisessa asemassa. Sisäpuolella on vähintään kaksi, eikä
ainakaan toisen kanssa ole leikkimistä.
Ikäänkuin tehtaassa käyminen öisin olisi kaikkein tavallisin asia,
kapusi Krag köysiportaita ylös. Mutta mitä korkeammalle hän tuli, sitä
alemmaksi hän painoi päänsä. Tultuaan aivan ylös hän kohotti äkkiä
päänsä ja yläruumiinsa aitauksen reunan yli ja vetäytyi nopeasti
takaisin. Tämä oli viisas varokeino. Yleensä Krag oli hyvin varovainen,
silloinkin kun se ei ollut tarpeen. Ja tällä kertaa se näytti aivan
tarpeettomalta, sillä mitään ei ollut huomattavissa.
Sekä aitauksen yli kiivennyt että hänen sisäpuolella oleva toverinsa
olivat jo kadonneet ja luultavasti kaukana. Kun myöskin luutnantti
Rosenkrantz oli tullut onnellisesti ja vahtien huomiota herättämättä
toiselle puolelle -- vartijain levollinen puhelu ja hitaitten askelten
ääni kuului lähistöltä -- veti Krag aivan levollisena alas
köysiportaat.
-- Vangittuna, mutisi hän, vangittuna kuin hiiri loukkuun.
Hän kietoi köysiportaat kääröksi ja heitti ne erääseen nurkkaan
tehdasrakennuksen viereen. Sitten hän seisoi hetkisen ja odotti
tuijottaen ikkunoihin. Pian lepattava tuli näkyi jälleen insinööri
Stenerin yksityiskonttorin ikkunassa. Krag nyökäytti päätään
tyytyväisenä.
Hän viittasi siihen suuntaan, mistä vahtien äänet kuuluivat.
-- Jos menemme sinne, sanoi hän, niin pääsemme konttoriin pääovesta.
-- Mutta jos se on lukossa, Krag?
-- Tietysti se on lukossa.
-- Mutta silloinhan emme pääse sitä tietä.
Krag ei vastannut. Hän vain helisti merkitsevästi avaimia, jotka olivat
hänen taskussaan.
-- Toisin on vahtien laita, mutisi hän. -- Jos olisin ollut yksin,
olisin liukunut heidän ohitsensa ääneti ja hiljaa kuin käärme. Mutta
meitä on kaksi, minä en uskalla yrittää. Meidän täytyy mennä
takaportaita, vaikka se on vaikeampaa.
-- Mutta minähän voisin jäädä tänne.
-- Pelkäättekö, Rosenkrantz?
-- En vähintäkään. Minä teen ainoastaan mitä te haluatte ja pidätte
paraana.
-- Onko teillä revolveri?
-- On, kuiskasi luutnantti pistäen kätensä taskuunsa. -- Tarvitsemmeko
sitä?
-- Mahdollisesti, vastasi Krag, mahdollisesti olemme nyt siinä asian
kohdassa, missä tarvitsemme tätä pikku kapinetta.