Konttorissa.
-- Jääkää tähän, pyysi Krag, ja seisokaa aivan hiljaa, niin minä käyn
sillä aikaa tarkastamassa, miten pitkälle yökulkijat ovat päässeet.
Luutnantti Rosenkrantz jäi seisomaan muurin viereen syvään pimeään,
niin että häntä ei voinut nähdä. Asbjörn Krag hiipi eteenpäin.
Luutnantin täytyi mielessään ihailla sitä ketteryyttä, millä hän
liikkui. Hänen askeleensa eivät ollenkaan kuuluneet jäätyneessä maassa,
ja hän hiipi ohitse kuin varjo. Vihdoin hän katosi pimeään. Rosenkrantz
odotti jännittyneesti hänen palaamistaan. Hän ei pelännyt, että
toverinsa keksittäisiin, siksi hyvin hän tunsi hänen varovaisuutensa,
ja sitäpaitsi hän kuuli lakkaamatta pimeästä vahtien mutisevan
keskustelun. Monta pitkää minuuttia kului, mutta vihdoinkin Rosenkrantz
huomasi ystävänsä äkkiä vieressään. Salapoliisi oli liukunut takaisin
yhtä äänettömästi kuin oli mennytkin.
-- Näittekö mitään? kysyi Rosenkrantz.
-- Kaikki on hiljaa, vastasi Krag, mutta porraskäytävän ovi on auki.
-- Kävittekö sisällä?
-- Kävin.
-- Ohi vahtien?
-- Niin. Eivätkä he huomanneet mitään. Siksi innokkaasti he pohtivat
tehtaan tulevaisuutta. On ihmeellistä, miten tehtaan tulevaisuus täällä
kiinnittää sekä suurten että pienten mieliä.
-- Mutta mitä kameleontista on tullut?
-- Hän on jo ehtinyt portaille. Meidän täytyy kiiruhtaa, jos mieli
päästä ajoissa perille.
-- Ajoissa, Krag, mitä te sillä tarkoitatte?
Krag tarttui hänen käsivarteensa ja ohjasi hänet vastakkaista tietä,
mitä itse oli tullut.
-- Tiedättekös, kuiskasi hän, minussa on syntynyt omituinen epäilys.
Arvelen, että insinöörillä kenties ei olekaan mitään osaa näissä
yöretkeilyissä. Ja siinä tapauksessa meidän on kiiruhdettava.
Rosenkrantz ymmärsi hänet ja vaikeni. Kun he olivat tulleet ovelle,
joka vei rakennuksen toisesta päästä konttorihuoneeseen, kysyi hän:
-- Onko vakavia asioita tekeillä?
-- Niin vakavia kuin saattaa olla, vastasi Krag.
Ovi oli lukossa.
Krag murisi suuttuneena, että tämä oli ikävä viivytys.
Hän helähdytti jälleen avaimiaan, mutta kun hänellä ei ollut
salalyhtyään mukanaan, meni aikaa ennenkuin hän löysi oikean avaimen.
Pari minuuttia kului. Vihdoin lukko aukesi hieman naksahtaen, ja
molemmat miehet olivat pian ahtaassa huoneessa. Heitä vastaan lehahtava
kylmä ilma ilmaisi, että he olivat korkean ja kapean porraskäytävän
pohjalla.
Krag alkoi heti nousta ylöspäin, mutta kun portaat kaikesta
varovaisuudesta huolimatta narisivat kenkien alla, istuutui hän ja veti
muitta mutkitta kengät jalastaan.
-- Se on kylmää huvia, mutisi Rosenkrantz, mutta minä en välitä, minä
seuraan teidän esimerkkiänne.
Hänkin veti kengät jaloistaan. Hetkisen kuluttua hän kysyi
kummastuneena:
-- Hyvä Krag, otatteko sukatkin pois?
-- Ja vedän kengät jälleen jalkaani, vastasi salapoliisi ja veti sukat
päällepäin. -- On tarpeetonta saattaa itseään keuhkokuumeen vaaraan, ja
sitäpaitsi ei ole varma, että palaamme tätä tietä.
Luutnantti Rosenkrantz seurasi viivyttelemättä Asbjörn Kragin
esimerkkiä. Näin he saattoivat pehmeissä töppösissä nousta ripeästi
portaita synnyttämättä minkäänlaista melua.
Suuri tehtaan konttori oli kolmannessa kerroksessa. Krag oli ollut
siellä ennen, ja kun hänellä oli hyvä paikka-aisti, saattoi hän päästä
perille pimeässäkin. Noustuaan portaita he pysähtyivät ja kuuntelivat
hetkisen. Aluksi he eivät kuulleet mitään muuta kuin heikon surinan
tehtaasta, se kuului kuin höyrykoneen sylkytys laivankannella. Ja Krag
oli juuri menemässä eteenpäin, mutta yhtäkkiä hän tarttui ystävänsä
olkapäähän. He kuulivat katkonaisia kuiskauksia.
Krag kuunteli hetkisen ja hiipi sitten sille paikalle, missä eteinen
teki mutkan ja vei ohi konttorinovien. Tähän molemmat miehet
pysähtyivät. Krag kumartui voidakseen mahdollisesti keksiä jotakin,
mutta hän ei huomannut mitään muuta kuin pimeän. Hän kuiskasi
Rosenkrantzin korvaan:
-- He ovat pääoven lukon kimpussa. Minäpä olin siis joka tapauksessa
oikeassa.
-- Murtovarkaita? kysyi Rosenkrantz.
-- Ei, vastasi Krag.
Vähän ajan kuluttua he kuulivat metallin kalahduksen ja äänen ovesta,
joka varovaisesti avattiin.
Rosenkrantz oli odottanut, että nyt olisi aika käydä molempien
salaperäisten yökulkijain kimppuun, mutta näytti siltä, kuin
salapoliisilla olisi ollut toiset tuumat. Hän lähestyi jälleen pienten
portaiden suuta, mutta pitkin eteisen toisenpuolista seinää. Hän
hapuili siinä olevalle ovelle, joka vei päällikön huoneen takana
olevaan siipirakennuksen perimpään konttoriin. Rosenkrantz seurasi
häntä. Tämän konttorin ovessa oli tavallinen lukko, ja Krag näytti sen
tuntevan, sillä hän avasi sen heti avaimella, joka hänellä oli taskussa
irrallaan.
Molemmat miehet tulivat sysimustasta käytävästä konttoriin, jossa he
hyvin selviytyivät, koska sen suurista ikkunoista jo näkyi sarastavan
aamun ensimäinen hohde. Seinävierillä oli päällekkäin joukko kääröjä;
oli kuin he olisivat tulleet jonkinlaiseen arkistoon. Oikealla puolella
oli lasiruutuinen ovi, joka vei päällikön konttoriin. Sisällä häämöitti
hämärässä raskaita huonekaluja, puhelin ja muutamia seinällä riippuvia
karttoja. He saattoivat myöskin katsoa suoraan toisiin huoneisiin,
koska ovet olivat selkoselällään. Kaukaa äärimäisestä konttorihuoneesta
häämöitti valkoinen tuli, joka silloin tällöin liikkui.
-- Se on salalyhty, sanoi Krag.
Mutta äkkiä valo sammui, ja samalla he kuulivat eteisestä jonkin uuden,
omituisen äänen. Se oli kuin raskaiden ketjujen kumea kalina.
-- Työ varmaankin alkaa tehtaassa, kuiskasi Rosenkrantz. -- Koneet
pannaan käyntiin.
-- Ei, vastasi Krag, hissi nousee ylös. Tänne tulee uusia ihmisiä.