Huuto.
Keskellä hiljaisuutta, herraskartanon suurta rauhaa, kajahti äkkiä
huuto. Se kuului villiltä ja viiltävältä, yksi ainoa hurja huudahdus,
jonka näytti päästävän kuolintuskissa oleva ihminen.
Krag nousi tuolilta ja tarttui pimeässä luutnantin käsivarteen. Ensi
kerran luutnantti huomasi, että Krag oli menettää tasapainonsa.
-- Taivaan Jumala, änkytti salapoliisi, minä melkein luulen, että
meidät on yllätetty. Paroni, mistä tämä huuto tulee?
Paroni itse oli kuin kivettynyt.
-- Minä en voi sitä varmuudella päättää, vastasi hän nopeasti ja
kuiskaten, mutta minusta tuntuu, kuin se tulisi kenraalin työhuoneesta.
-- Huoneesta, jossa on pistooleja. Kiiruhtakaamme sinne, luutnantti,
saattaa olla kysymyksessä ihmishenki.
Salapoliisi tarttui lattialla olevaan salalyhtyyn. Nopeasti hän kiersi
auki sen lakin, niin että valo saattoi vapaasti virrata joka puolelle,
ja huoneessa oli äkkiä niin kirkasta kuin päivällä.
Krag katsoi luutnantin kalpeihin, mutta päättäväisiin kasvoihin.
-- Onko teillä aseita? kysyi hän.
Luutnantti pudisti päätänsä.
-- Ei täällä, mutta huoneessani.
-- Kiiruhtakaamme, vastasi Asbjörn Krag ja pisti kätensä
pöytälaatikkoon ottaen sieltä revolverin, jonka ojensi paronille. --
Ottakaa tuo!
Hän avasi oven ja meni eteiseen. Salalyhty valaisi kapean käytävän ja
esti kokonaan kuutamon pääsemästä ikkunasta sisään.
Hän pysähtyi ja kuunteli hetkisen.
-- Huuto on varmaan herättänyt jonkun, mutisi hän, mutta minä en kuule
mitään ääniä enkä askelia.
Sitten hän meni nopeasti edelleen Rosenkrantzin seuraamana, joka piti
revolveria lujasti kädessään odottaen kohtaavansa vihollisia. Kamala
huuto väreili vielä hermoissa; se ennusti vaaraa, hengenvaaraa.
-- Rientäkäämme nopeammin, kuiskasi hän.
Krag kulki myöskin nopeasti, läpi eteisen ja pitkin portaita
ensimäiseen kerrokseen, mutta silloin tällöin hän pysähtyi sekunniksi
kuunnellakseen, kuuluisiko jostakin melua, mutta kaikki oli aivan
hiljaista.
Hän avasi ensiksi ruokasalin oven. Ei mitään nähtävää. Ikkunaverhot
olivat kierretyt ylös, kuu kumotti korkeasta ikkunasta ja loi suurelle
mahonkipöydälle jäänsinisen hohteensa. Ikkunoiden ohi kulkiessaan
Asbjörn Krag loi tutkivan katseen puutarhaan, mutta hänen edessään oli
ainoastaan erämaan rauha, lunta, hiljaisia puita, öinen valo.
Viereisessäkään huoneessa ei ollut mitään elonmerkkiä, eikä näyttänyt
siltä, kuin huuto olisi herättänyt ketään talon asukasta; molemmat
miehet olivat ainoat, jotka olivat liikkeessä.
-- Nyt me olemme kenraalin työhuoneessa, sanoi Krag kuiskaten, samalla
kuin kohotti lyhtyä, -- mutta ikkunat ovat kiinni ja ovi lukossa,
täällä on kaikki hiljaista.
Hän meni kenraalin makuuhuoneeseen vievälle ovelle ja kuunteli. Sieltä
hän kuuli vain säännöllisen hengityksen.
-- Vanha soturi nukkuu hyvin, mutisi hän. -- Huuto ei ole häntä
herättänyt. Kenties pistoolinlaukaus voisi sen tehdä.
Sitten he menivät eteiseen ja kulkivat sitä, kunnes se päättyi isoon
saliin.
-- Saattaa myöskin olla mahdollista, sanoi luutnantti Rosenkrantz, että
huuto on kuulunut salista. Teidän on muistettava, että se on juuri
teidän huoneenne alapuolella, ja siksi me varmaankin kuulimme huudon
niin selvästi, kun se taas ei herättänyt ketään muuta tässä talossa.
Asbjörn Krag näytti olevan aivan muissa ajatuksissa.
-- Se oli ihmeellinen tie, mutisi hän, sitä en voi ollenkaan ymmärtää?
-- Mitä ette voi ymmärtää?
-- Odottakaa vähän.
Krag avasi isoon saliin vievän oven, ja molemmat miehet menivät hiljaa
sinne.
Luutnantti Rosenkrantz peräytyi askelen ikäänkuin olisi nähnyt
kummituksen.
Asbjörn Krag jäi seisomaan ja tuijotti eteensä.
Keskellä suuren salin lattiaa lepäsi haamu pitkällään.
Heikon valaistuksen vuoksi salapoliisi ei voinut päättää, oliko se mies
vai nainen.
Hän meni lähemmäksi, ja Rosenkrantz seurasi perässä.
Haamu näytti lepäävän hengetönnä, molemmat kädet ojennettuina, kasvot
tulijoihin päin. Pään yläosan peitti harmaa päähine.
Nyt salapoliisi näki, että se oli nainen... Seuraavassa
silmänräpäyksessä hän oli polvillaan naisen vieressä, käänsi hänen
kasvonsa valoa kohti, painoi päänsä hänen rintaansa vasten ja kuunteli
sydäntä.
-- Hän elää, sanoi hän.
Rosenkrantz seisoi kuin kivettyneenä tajuttoman naisen ääressä.
-- _Hänkö!_ huudahti hän. -- Suuri Jumala, mitä täällä yöllä tapahtuu?
Asbjörn Krag ei vastannut heti. Hän tutki naisen vaatteita ja
tunnusteli hänen valtimoansa.
Sitten hän nousi ja katsoi Rosenkrantziin.
-- Te tunnette hänet, sanoi hän, se on Louise neiti.
-- Minä näen sen; mutta miten hän on joutunut tällaiseen tilaan?
Krag viittasi pyörtyneen kenkiin.
-- Ei yhtään lunta, sanoi hän. Hän ei siis päässyt tätä kauemmaksi.
Tunnetteko nyt hänen puvustaan viimeöisen varjon.
Rosenkrantz nyökäytti päätään.
-- Hänen on täytynyt ymmärtää jotakin, mutisi Krag. -- Minä en
niinmuodoin tehnyt oikein tähystäessäni _siitä_ ikkunasta.
-- Mutta mitä hän tahtoi täältä salista?
-- Hän ei tahtonut täältä mitään. Hän tahtoi mennä etemmäksi.
Krag osoitti nurkassa olevaa pientä ovea.
-- Hänen piti nähtävästi mennä tästä, sanoi hän.
-- Ja sitten hänet on pysähdytetty.
-- Niin.
Krag katsoi ympärilleen.
-- Hän on kaatunut kirkaisten, vastasi hän. -- Hän on _nähnyt_ jotakin.
-- Mutta mitä hän on nähnyt?
Krag viittasi itsemurhaajan kuvan tyhjään sijaan. Kuva oli nyt
permannolla keltainen palttinakangas käännettynä ulospäin.
-- Eikö ole ihmeellistä, että hän on kaatunut juuri kulkiessaan tämän
muotokuvan tahi oikeammin sanoen kuvan tyhjän sijan ohi?
-- Synnyttäisikö se hänessä ilman muuta sellaisen kauhistuksen? kysyi
luutnantti epäillen. -- Sitä minä en luule.
-- En minäkään. Tuokaa vettä, pyysi Krag, mutta liikkukaa hiljaa,
ettette herätä kenraalia.
Rosenkrantz katosi. Tultuaan takaisin ruokasalista, jossa oli löytänyt
kylmää vettä karahvista, näki hän Asbjörn Kragin tutkivan lattiaa
maahan romahtaneen taulun kohdalta. Salapoliisi otti lattialta jotakin,
jota tarkasteli. Luutnantti ei voinut päättää, oliko se pölyä vai
kalkkia seinästä.
-- Virvoittakaa hänet tajuntaan, sanoi Krag.
Rosenkrantz kostutti vedellä pyörtyneen nuoren naisen kasvoja. Vähän
ajan kuluttua hän avasi silmänsä; mutta hän oli vielä liian hämmentynyt
voidakseen käsittää mitä Krag sanoi tullessaan takaisin lopetettuaan
tutkimuksensa taulun ympärillä.
Salapoliisi sanoi:
-- Onko täällä ollut muita ihmisiä?