Ehdotus.
-- Jos ymmärrän teitä oikein, sanoi Rosenkrantz, niin te tarkoitatte,
että joku ilkeämielinen olento on täällä vehkeilemässä.
-- Sitä en ole sanonut, minulla ei ole tapana sanoa enempää kuin mistä
voin vastata.
Asbjörn Krag piti katkaistua koukkua kädessään.
-- Mutta siitä olen joka tapauksessa varma, että tämän koukun on
äskettäin viilannut joku ihminen, jonka selvänä tarkoituksena on ollut
saada muotokuva määrätyllä hetkellä putoamaan lattialle.
-- Mutta miksi, mikä on miehen tarkoituksena voinut olla?
-- Miehen, vastasi Krag, minähän sanoin nimenomaan ihminen. Ja ihminen
saattaa olla sekä mies että nainen.
Luutnantti nauroi.
-- Nyt tiedän täsmälleen mihin te pyritte, sanoi hän, mutta voin teille
vakuuttaa, rakas Krag, ettei terävänäköisyytenne tällä kertaa tuota
teille suurta kunniaa. Viime yönä väititte, että haamu, jonka me näimme
niin salaperäisenä ovesta hiipivän, oli kenraalin veljentytär, Louise
neiti. Minä en uskalla väittää sitä. Niin paljosta vain olen varma,
että se oli nainen. Ja varsin mahdollista on, että se oli Louise neiti.
Mutta kun te nyt viittaatte siihen, että Louise neidilläkin olisi osa
tässä muotokuvaa koskevassa ilkeässä konnanjuonessa, niin minä panen
siihen vastalauseeni. Te ette tunne häntä kyllin hyvin. Minä tunnen
hänet. Hänellä on hyvä pää ja hyvä sydän. Hän kiusoittelee mielellään
ja on hieman pahankurinen, mutta se tekee hänet minun mielestäni vain
viehättävämmäksi. Mutta ilkeä hän ei ole. Ennen kaikkea hän ei ole
paha. Ja setäänsä hän rakastaa yli kaiken maailmassa. Hänen päähänsä ei
pistäisi tuottaa hänelle surua, eikä hän millään muotoa saattaisi olla
osallisena niin ilkeässä konnanjuonessa kuin tämä kieltämättä on. En
voi enää keskustella asiasta kanssanne, Krag, jos te edelleenkin
asetatte Louise neidin nimen tämänkaltaisten ilkitöiden yhteyteen. Minä
huomautan teitä nimenomaan, että puhun näin sen vuoksi, että kunnioitan
tämän nuoren naisen luonteenominaisuuksia. Mitkään kuhertelut eivät ole
sokaisseet silmiäni -- -- --
Asbjörn Krag oli hiljaa ja tarkkaavaisesti kuunnellut Rosenkrantzin
pitkää puhetta. Nuori aatelismies oli todellakin innostunut, hän puhui
varmasti ja päättävästi, tavalla joka ei jättänyt sijaa millekään
vastaväitteille. Ne olivat hänen viimeiset sanansa.
Krag kiiruhti myöskin sanomaan:
-- Minä olen samaa mieltä kuin tekin. Ja se se juuri tekeekin asian
sotkuiseksi, että ilkityöntekijä saattaa olla joko mies tahi nainen,
mutta Louise neiti se ei saata olla. Mutta nyt olemme tulleet yhteen
keksiäksemme ratkaisun näille salaperäisille tapahtumille, eikö totta?
-- Niin.
-- No hyvä. Te suotte siis anteeksi, jos minä joskus teen kysymyksen,
joka saattaa tuntua epähienolta. Jos minä sen teen, tapahtuu se
yksinomaan mielenkiinnosta asiaan. Minua ei vaivaa yksityisluontoinen
uteliaisuus.
Paroni nyökäytti päätään.
-- Minä tiedän sen.
-- Hyvä. Niinpä teen heti erään epähienouden. Rakastatteko Louise
neitiä?
Rosenkrantz liikahti. Tämä suora kysymys oli hänelle nähtävästi
vastenmielinen. Mutta hän vastasi:
-- En voi ymmärtää, miten tämä kuuluu asiaan. Mutta koska tiedän, ettei
teitä vaivaa yksityisluontoinen uteliaisuus, tahdon vastata teille
toistamalla mitä aikaisemmin olen sanonut: Minä en itkisi, vaikkakin
saisin yksin matkustaa Pariisiin.
-- Kun nyt tämä asian puoli, sanoi Krag pannen painoa sanoilleen, on
selvä, saatan siirtyä lähimpään. Koukku, joka kannatti taulua, on
todennäköisesti viilattu poikki _tänään. Kuka_ on saattanut sen tehdä,
kuka pääsee isoon saliin?
-- Kuka palvelija hyvänsä.
-- Oikein. Mutta kellä palvelijalla hyvänsä ei ole etua tällaisen asian
tapahtumisesta.
-- Minä en saata ymmärtää, että tällaisesta asiasta olisi etua
_kenellekään_, ja siksi saatte minun puolestani epäillä ketä hyvänsä.
-- Ensiksi meillä nyt on Hans Kristian, sanoi Krag.
-- Hänet voitte huoleti jättää laskelmista pois.
-- Toistaiseksi otan kaikki lukuun. Ette saa unohtaa, että sen ihmisen,
joka on viilannut koukut poikki, on täytynyt voida olla isossa salissa
herättämättä huomiota. Asianomaisen on niinmuodoin täytynyt olla siksi
tunnettu, että hän saattaa liikkua talossa missä hyvänsä kenenkään
kiinnittämättä siihen huomiota.
Luutnantti levitti kätensä, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: Ei, nyt
minä heitän kortit! Asbjörn Krag ainoastaan hymyili ja jatkoi:
-- Sitten meillä on agronomi eli tilanhoitaja, joksi häntä
mahdollisesti myöskin nimitetään. Hans Kristianin ohella on hän
ainoa tämän talon alamaisista, joka minulla on kunnia tuntea
persoonallisesti. Tapasin hänet äsken teidän huoneessanne, jonne hän
oli tullut ilmoittaakseen teille ratsuhevosesta.
-- Häntä minä en erikoisesti tunne. Voitte epäillä häntä yhtä hyvin
kuin ketä muuta hyvänsä.
Asbjörn Krag oli hetkisen ääneti pureskellen paperossiaan.
-- Emme voi enää rajoittaa tutkimuksiamme ainoastaan talon omaan
väkeen, sanoi hän.
-- Niin, jospa voitte hankkia jonkun asiaankuulumattoman, joka on
hiipinyt saliin, niin se herättää minun mielenkiintoani.
-- Minä hankin kyllä teille tämän asiaankuulumattoman, mutta valitan,
että minun täytyy ilmoittaa, ettei hän ole hiipinyt saliin.
-- Vai niin.
-- Hän on päinvastoin ollut sisällä luvallisella asialla. Ja te olette
myöskin puhutellut häntä, rakas luutnantti Rosenkrantz.
-- Ketä te sitten tarkoitatte?
-- Insinööri Steneriä.
Luutnantti Rosenkrantz löi kämmenensä uunin reunaan.
-- Insinööri Steneriä! huudahti hän hilpeästi. -- Mutta ettekö tiedä
kuka hän on. Etevimpiä insinöörejämme, tunnettu koko maassa. Suuren,
miljoonapääomaisen tehtaan perustaja, ankara ja vakava mies, täpötäynnä
tarmoa, suunnitelmia ja työhalua. Ja hänkö nyt antautuisi tuollaiseen
pojankujeeseen, hänkö antautuisi vaaraan, että voisi koukkua
viilatessaan milloin hyvänsä tulla ilmi. Anteeksi, mutta minä voisin
kernaammin ajatella agronomia, vaikkakaan en käsitä, miksi hän --
-- Teidän vastaväitteenne kiinnittävät mieltäni, keskeytti Asbjörn Krag
levollisena. -- Kun joukko uusia asianhaaroja tekee jokaisen
mahdollisuuden rajoissa olevan ratkaisun mahdottomaksi, voi usein saada
uusia ajatuksia kuulemalla innokkaita ja hyvin perusteltuja
vastaväitteitä. Minä kiitän teitä. Te eroitatte siis asiasta
insinöörin. Sallittakoon minun siis kertoa teille seuraavaa: Kun minä
Hans Kristian nuoremmalta kuulin, että insinööri Stener halusi
keskustella kanssanne, menin isoon saliin juuri tavatakseni insinööriä.
Te muistatte myöskin, että minä lähetin teille tämän johdosta pienen
kortin.
-- Niin, sen minä muistan. Ihmeellinen kortti.
-- Sattui niin onnellisesti, että minä pääsin isoon saliin insinöörin
huomaamatta.
-- Hän kenties ei ollut siellä sillä hetkellä.
-- Hän oli kyllä siellä, mutta oli selin minuun. Hän oli innokkaasti
tarkastelemassa erästä taulua. Ja se taulu oli juuri itsemurhaajan
kuva, sama, joka illalla putosi lattialle.
Rosenkrantz rypisti otsaansa. Mutta Asbjörn Krag jatkoi selitystään
levollisesti, ikäänkuin olisi kehitellyt jotakin filosofista kysymystä.
-- Kun katsellaan jotakin taulua, ainakin sen kokoista taulua, mennään
siitä tavallisesti muutamien askelten päähän, joskus kolmen, neljän
askelen. Mutta insinööri seisoi aivan taulun edessä; minusta tuntui,
kuin hän olisi tarkastanut nimimerkkiä. En tiedä miten kauan taulu
täten oli ollut hänen huomionsa esineenä, mutta joka tapauksessa hänen
mielenkiintonsa oli suuri niinä harvoina minuutteina, jotka kuluivat,
ennenkuin hän huomasi minun läsnäoloni.
Luutnantti pudisti vastahakoisena päätään.
-- Tällaisilla perusteluilla saattaisi tulla mitä kummallisimpiin
tuloksiin. Miksi ei pysytä kiinni ainoassa ja todenmukaisimmassa
ratkaisussa: hän tahtoi nähdä nimimerkin.
-- Mutta miksi, väitti Krag vastaan, hän nimenomaan pyysi, että hänet
ohjattaisiin isoon saliin teitä odottamaan?
-- Senhän olette kuullut. Hän ei tahtonut tavata kenraalia.
-- Mutta miksi ei sitten johonkin toiseen huoneeseen?
Liikekeskustelujahan ei pidetä taulugallerioissa.
Rosenkrantz käveli äkkiä kerran lattian poikki.
-- Ei tapahdu ensi kertaa, kun teidän päätelmänne kohdistuvat insinööri
Steneriin.
-- Mistä sen päätätte?
-- Äkillisestä mielenkiinnostanne häneen, heti kuultuanne hänen tulevan
kartanoon. Siitä seikasta, että te pyysitte minulta saada olla läsnä
keskustelussamme.
Melkein huomaamaton hymy ilmestyi Asbjörn Kragin kasvoille.
-- Johtopäätöksenne on oikea, luutnantti Rosenkrantz.
-- Silloin olette kai jo _aikaisemmin_ tehnyt huomioita, jotka ovat
saattaneet teidät ajattelemaan insinööri Steneriä.
Krag nosti päätänsä ja katsoi häneen.
-- Olen, sanoi hän.