Kevättarkastus oli jo pidetty, ja tiet olivat yleensä olleet kelpo
kunnossa, kun ottaa lukuun, että tienpohjat alun pitäen olivat peräti
kehnosti tehtyjä.
Kesäkuun lopulla tuli minulle kuitenkin kuvernöörinvirastosta kirje,
jossa sanottiin että läänin maaherra aikoi tehdä matkan Lappiin asti.
Hevosia piti olla varattuina j.n.e.
Ruununvoudilta tuli sitäpaitsi samaa asiaa koskeva kirje, jossa hän
"kehoitti" tarkastamaan, että maantiet olisivat kunnossa, kun
kuvernööri kulkee, y.m., y.m.
Kun pohjakirsi kylminä kesinä vasta heinäkuussa lähtee teistä, jolloin
ne tavallisesti käyvät kuoppaisiksi ja leikkaukset nousevat, toiset
laskevat, kuulutin tientarkastuksen pidettäväksi vähää ennen
kuvernöörin tuloa, jotta saataisiin tiet hyvään kuntoon.
Lauri lautamiehen kera läksimme sitten tientarkastukseen.
Kylän raitilla tuli meitä vastaan Isolan Hermanni.
"No mihinkä sitä nyt mennään taas?"
"Etkö ole kuullut, että kuvernööri tulee ylihuomenna... tien syyni nyt
on", vastasi hänelle Lauri.
"No, hyväthän nyt ovat tiet", arveli Hermanni. "Hyvä kuuluu olevan
meidänkin tie."
"Vaan nepä pitääkin olla mainiot, kun kuvernööri kulkee. Kun näin
sataa, ja kirsi vasta pohjalta lähtee, niin tiet näkyvät käyvän
kuoppaisiksi", selitteli Lauri Hermannille, jonka tiesimme sangen
vastahakoiseksi tienkorjaajaksi.
"Niinpä tietenkin... ja vallesmanni ei saa mitään palkkaa
tiensyynistä... on sekin..." laverteli Hermanni vain, eikä ollut
kuulevinaankaan sitä, että nyt pitäisi lähteä tienkorjuuseen.
"Tässäkin keskellä kylän raittia näkyy olevan kuoppia aikalailla...
tämä on Viinikan tie... korjausta tarvitsee tämäkin", huomautti Lauri
Hermannia.
"Jo se. Näkyy olevan kuoppia... Aina se on tuo Laurin raudikko lihavana
ja pyöreänä, vaikka kesää talvea ajetaan", tuumasi Hermanni.
"Ilmota muillekin, että tietävät lähteä tieosiaan korjaamaan", huusi
hänelle Lauri hyvästiksi.
Ajelimme eteenpäin. Pari päivää oli jo sataa tihuttanut, ja tiet olivat
kovemmillakin paikoilla lauttaisia.
"Huononlaisiksi nämä ovatkin menneet", sanoin Laurille.
"Pohjakirsi vasta lähtee, niin sillä se ottaa näin pehmeäksi", selitti
hän.
Kylän toisessa päässä näimme vasta ensimäisen tienkorjaajan.
Kantoniemen vanha vaari oli lapioineen tullut kuoppia täyttämään.
"Eikö siellä nyt nuorempaa miestä ollut tienkorjuuseen kuin vaari?"
"Eipä ollut. Ja hyvähän tämä näkyy olevan tiekin", vastaili vaari.
"Tämähän on kuoppainen, ja keskellä tietä vesilammikoita... Onko tämä
nyt mielestänne hyvä?" uskalsin minä vaaria muistuttaa.
"Mitä kun sateessa kuljette. Mutta käykääpä poudalla... ei näy
vesilammikolta", tenäsi äijä.
"Huono tämä on poudallakin."
"Huonompia täällä muilla on... tuokin Mäkiniemen tie... ja pääseehän
tästä ajamaan reimasti niin herra kuin talonpoikakin... eikö niin?" Ja
ukko nauraa virnisteli.
"Tämä pitäisi someroida vahvaan ennenkun tästä tulisi hyvä. Sanokaa
isännälle, että ellei laita huomiseksi parempaan kuntoon, niin me
palkkaamme korjaajan", nuhteli Lauri ukkoa lopuksi.
"Sanotaan vaan, mutta huonompia teitä sieltä edestäpäin löydätte",
arveli äijä.
Ajoimme taas jonkun kilometrin jotenkin hyvää tietä, joka kulki kuivaa
kangasta eikä ollut kuoppainen. Mutta korjaajia emme kohdanneet.
Toiseen kylään tullessamme tapasimme Vanhantalon Petterin, kotonsa
luona, tienposkessa riihtään parsittamassa.
Petterikin oli niitä miehiä, jotka eivät uhranneet "henkeänsä ja
elämäänsä" tienkorjuuseen.
Ennenkuin ehdimme mitään puhua, alkoi Petteri riihen akkunasta pakista:
"Minusta näyttikin, että tuttuja miehiä sieltä tulee... arvasin heti...
Sitä täytyy kruunun palvelijan olla liikkeellä satoi tai paistoi..."
"Niin on, veli hyvä. Mutta etpä sinä ole mennyt tietäsi korjaamaan",
sanoi Lauri vastaan.
"Koko menneen yön olemme olleet 'tien päällä' Jaakon kanssa... Sen minä
sanon, että minun tietäni ajaa kuin pöytää pitkin... saattepa nähdä!
Vaikka kiire tässä olisi minullakin. Tämä riihi tarvitsisi saada
valmiiksi ennen heinäaikaa", selitteli Petteri.
"Ovatko muut tämänkyläläiset käyneet teitään korjaamassa?" kysäisi
Lauri.
"Kylläpä siellä minusta oli joka talosta korjaaja. Ja tämän kylän tiet
näkyivätkin olevan hyvät kaikki, pitäjän rajasta alkaen", valehteli
Petteri.
"Mutta nehän olivat, tämänkyläläisten tiet, kevättarkastuksessa kovin
huonot, liukkasia ja sillat hajallaan", huomautin minä.
"Mitä, kun kirsi kiskoo ja viskoo ja nostaa leikkauksia, mutta heti kun
kirsi on löysännyt, niin tiet ovat kuin pöytä... Herratkin juhannuksen
aikana mainoivat ja sanoivat: jopa on sievät tiet..."
Siihen suuntaan jaaritteli Petteri ja lopuksi arveli: "Meidän kylän
tiet ovat siksi hyviä, että niiden puolesta saisitte tästä pyörtää
takaisin -- jos muita asioita ei ole -- olisi teillekin helpompi. Ja
kuuluukin olevan tämä uusi kuvernööri peräti 'alhainen' mies... selvä
suomalainen, ja kansan parasta katsoo..."
Kun meillä jo entisestään kuitenkin oli vereksiä kokemuksia, ettei
Petterin puheisiin ollut luottamista, läksimme ajamaan pitäjän rajaa
kohti.
Oravaisen Villen tapasimme tiellä. Hän oli menossa lohipadolle laukku
selässä, leili kädessä. Ei ollut kuultukaan maantien tarkastuksesta.
"Sepä kumma. Vanhantalon Petteri sanoi, että tämänkyläläiset ovat
kaikin korjanneet tiensä."
"Sitten vaan mitä Petteri sanoo... joka ei puhu puolta sanaa totta",
arveli Ville ja lisäsi:
"Minä en kuitenkaan jouda nyt tien korjaamiseen, vaikka keisari
kulkisi..."
Ja hän sanoi päättävästi hyvästi ja läksi kävellä keikkasemaan
lohipadolle.
Seuraavassa talossa, Mukkalassa, koetimme saada miehiä ja hevosia
liikkeelle, jotta saisimme palkatuksi tienkorjaajia. Mukkalasta oli
nuori isäntä mennyt viemään hevosia laitumelle, vanha isäntä oli kuuro,
ja renki oli päivää ennen lähtenyt Amerikkaan. Vanhin poika oli vasta
kolmannellatoista, eikä talossa ollut muita miehiä.
"Ja mikä ne panee herratkin liikkeelle kesäsydämenä, kun itsekullakin
olisi kylliksi tointa talossaan. Meillähän on vielä perunamaat
multaamatta, ja tuo piika Hiltakin katkasi kätensä juhannusyönä, niin
minun pitää lehmätkin lypsää", selitteli emäntä, jonka tapasimme
maitokellarissa kirnuamassa.
"Eikö ole naapurissakaan miehiä? Ja onhan se hevonen Talvitien
Matillakin?"
"Naapuristakin ovat Janne ja Hermanni menneet saattamaan kaupunkiin
Amerikkaan menijöitä, mutta isäntä tuo lienee kotona. Talvitien Matti
tässä vasta kävi, mutta en huomannut kysyä, onko hänellä hevonen kotona
vai joko on vienyt laitumelle", tieteli emäntä.
Kävimme joka talossa, mutta melkein samanlaisella menestyksellä.
Tapasimme kuitenkin Talvitien Matin, joka alkoi heti pahimpia
leikkauksia korjailla.
Toisessa päässä kylää tapasimme useita tienkorjaajia. He sanoivat
kuulleensa kuulutuksen kestikievarin isännältä, että kuvernööri tulee.
"Tuollapa Ollila seisoo", huomautti minua Lauri, kun ajelimme sivu.
Olimme huomanneet, että Ollilan tie oli hyvin kuoppainen ja päättäneet
ahdistaa isäntää sitä korjaamaan.
Huomattuaan, että pysäytimme hänen kohdalleen, riensi hän puolijuoksua
puheille ja alkoi selvitellä:
"Minäkin tässä olen ollut lähdössä tienkorjuuseen, mutta kun tamma
vasta mennä yönä varsoi, niin sitä ei saata ottaa vielä liikkeelle,
vaan kyllä minä tiestäni huolen pidän... eikähän se tämä
varavallesmanni kuulu olevankaan niin kova -- he, he he..." ja Ollila
taputteli minua olkapäälle, tarjosi Laurille sikaarin ja virkkoi:
"Pakana kun teki komean varsan... aivan kuin polkijansakin... jalat ja
pääkin aivan samanlaiset... tässä olisi tulitikkuja... Jo se. Kummaa,
mitä ne kuvernöörit täältä aina hakevat... Vai Lappiin asti se menee."
Palatessa poikkesimme Vanhaantaloon, saadaksemme Petteriä muistuttaa
toiste "puhumaan totta ja pysymään totuudessa" niinkuin olimme kuulleet
tuomarin todistajalle sanovan. Mutta vaikka taloon tultuamme haimme
joka huoneen, navetan, molemmat riihet ja tallin, emme tavanneet muita
kuin Ruoti-Niklaan, joka pirtin penkillä äkäisenä istuen ei sanonut
tietävänsä, missä muu talon väki oli.
* * * * *
Seuraavana päivänä oli tarkastus piirin pohjoisrajalla.
"Maksaneeko vaivaa lähteä ollenkaan", arveli Lauri. "Ei siellä ole
korjaajia kuitenkaan."
"Aina siitä sentään on apua, kun niitä käydään hätyyttelemässä",
päätimme kuitenkin, ja niin läksimme liikkeelle.
Kauppiaan kujalla tapasimme Savelan isännän, joka pahasti nilkuttaen,
keppi kädessä ja surkean näköisenä käveli vastaan. Savelalla oli monta
pitkää tietä, kaikki huonoja eikä niitä juuri koskaan korjattu.
"Kyllä se sopi niin kovin huonosti minua kohtaan tämä tiensyyni... voi
hyvä isä sentään... kun loppuu miehuus pois kokonaan... Nyt loukkasin
jalkani kahden kiven väliin, etten talon väliä saata kävellä... Minä
olen juuri työmiestä hakemassa tienkorjuuseen", alkoi hän meille
selitellä.
"Kevättarkastuksessa jo saitte anteeksi, ettekä sitten jälestäpäin
korjannutkaan, vaikka lupasitte", nuhteli Lauri.
"Voi veljeni rakas, kun oli niin paljon muuta työtä", nyyhki Savela, ja
luulen kyynelten nousseen hänen silmiinsä.
"Varakas mies! Joutaisitte tienne korjaamaan", sanoi Lauri vain
ankarasti.
(Olkoon tässä mainittu, että Savela vasta meidät nähtyään huomasi
ruveta ontumaan ja heittäytyi surkeaksi.) Sivuutimme kirkonkylän.
Männistön mailla ja Junttarin seudulla, missä tiet tavallisesti ovat
huonot, olivat ne nyt sitäkin kuoppaisemmat. Varsinkin Eeli-Mikkolan,
Muiskulan ja Huuhentaalin tieosat olivat kovin kehnot.
Huuhentaali oli kuitenkin, itse äijä, tietään parantelemassa.
"Tämä teidän tie se on aina huono, samoinkuin Eeli-Mikkolan ja
Muiskulankin", moitti Lauri heti Huuhentaalille.
"Sekö sinulla on hyväksi päiväksi!" ärähti ukko, joka tuntui olevan
pahalla tuulella.
"Keväälläkin olivat leikkaukset niin kurjat, ettei yli päässyt", lisäsi
Lauri vain ja iski minulle silmää.
"Päässytkö? Ylikö? Vissiinpä tästä ovat päässeet herrat ja narrit ja
vieläpä lautamiehetkin, -- koskapa täällä ei näy kulkijoita kasassa",
tiuskasi ukko julmana ja kääntyi selin meihin.
Pitkin tietä oli kuitenkin korjaajia, niin että me suurella vaivalla,
kehoituksilla ja uhkauksilla saimme aikaan melko paljon.
Kun kuvernööri sitten kulki, olivat tiet melko kunnossa, niin ettei
niillä ainakaan loukannut itseään. Mutta kun kuvernööri oli palannut ja
päässyt eheänä läänimme pääkaupunkiin, laittoi hän ruununvoudin kautta
kohta kirjeen maanteiden tilasta...
... "piirissä ovat perin huonossa kunnossa.
"Samalla kun saatan Teille tiedoksi edellä olevan kirjoituksen,
saan minä täten kehoittaa Teitä viipymättä ryhtymään toimeen,
että tiet piirissänne saatetaan kelvolliseen kuntoon, jotapaitsi
Teidän tulee vastedes tarkkuudella valvoa, että maantiet
piirissänne ovat moitteettomassa kunnossa."
Tuon kirjeen minä sitten näytin Savelallekin.