Hän hämmästyi kovasti, kun outo näin odottamatta puhutteli häntä, ja
vastasi hitaisella tavallansa: "minä kiitän teitä, Sir, te olette
sangen hyvä. Kiitoksia, Sir. Minä toivon, että _te_ voitte hyvin".
"Te ette muista minua?" sanoin minä.
"Kyllä, Sir", vastasi Mr. Chillip, leppeästi hymyillen ja pudistaen
päätänsä minua tarkastellessaan, "minusta tuntuu, kuin kasvoissanne
olisi jotakin tuttua, Sir; mutta nimeänne tavottelen turhaan".
"Ja kuitenkin tiesitte sen kauan aikaa, ennenkuin minä itse", vastasin
minä.
"Tiesinkö todella, Sir?" lausui Mr. Chillip. "Onko mahdollista, että
minun oli kunnia, Sir, olla avullisna, kun --?"
"On", sanoin minä.
"Herranen aika!" huudahti Mr. Chillip. "Mutta epäilemättä olette sen
jälkeen suuresti muuttuneet, Sir?"
"Arvattavasti", vastasin minä.
"No, Sir", muistutti Mr. Chillip, "minä toivon, että annatte minulle
anteeksi, jos minun täytyy pyytää teitä suosiollisesti sanomaan
nimenne?"
Kun ilmoitin hänelle nimeni, tuli hän suorastaan liikutetuksi. Hän
oikein pudisti kättäni, joka oli hurja menetys hänen puoleltaan, sillä
hänen oli muutoin tapa vaan pistää haalea, pikkuinen kala-lasta tuuman
pari esiin lanteestaan ja osoittaa mitä suurinta maltittomuutta, kun
joku tarttui siihen. Nytkin vajotti hän kätensä takintaskuunsa heti
kuin hän sai sen irti, ja hänen sydämensä näytti huojentuvan, kun hän
palautti sen eheänä takaisin.
"Hyvä Jumala, Sir!" lausui Mr. Chillip, tutkistellen minua, pää
kallellansa. "Tämä on siis Mr. Copperfield, onko se? Hyvä, Sir, minä
luulen, että olisin tuntenut teidät, jos olisin juljennut katsella
teitä tarkemmin. Te olette ulkomuodoltanne hyvin isä vainajanne
kaltainen, Sir".
"Minulla ei ollut koskaan onnea nähdä isääni", huomautin minä.
"Aivan totta, Sir", sanoi Mr. Chillip lohduttavalla äänellä. "Ja
kaikissa tapauksissa kovin surettavaa! Mekin meidän paikkakunnassamme
tiedämme maineenne, Sir", arveli Mr. Chillip, pitkäänsä pudistaen
jälleen vähäistä päätänsä. "Lienee jommoinenkin jännitys täällä, Sir",
sanoi Mr. Chillip, naputtaen otsaansa etusormellansa. "Se kysyy varmaan
voimianne, Sir!"
"Missä tätä nykyä asutte?" kysyin hänen viereensä istuen.
"Minä asun muutamien penikulmien päässä Bury St. Edmunds'ista, Sir",
vastasi Mr. Chillip. "Kun Mrs. Chillip isänsä testamentin kautta sai
vähäisen omaisuuden sielläpäin, ostin viran-harjoitus-oikeuden siellä,
jossa, niinkuin varmaan ilolla kuulette, menestyn varsin hyvin.
Tyttäreni on nyt kasvanut aika ihmiseksi, Sir", arveli Mr. Chillip,
pudistaen taas pikkuista päätänsä. "Menneellä viikkoa äiti laski alas
kaksi poimua hänen hameestaan. Niin aika menee, Sir!"
Koska pikku mies, tätä mietettä lausuessaan, nosti nyt tyhjänä olevan
lasinsa huulilleen, esittelin hänelle, että hän antaisi täyttää sen
uudestaan ja joisi toisen lasin minun seurassani. "Hyvä, Sir", vastasi
hän verkkaisella tavallansa, "siinä on enemmän, kuin mitä olen tottunut
juomaan, mutta minä en voi kieltää itseltäni iloa haastella teidän
kanssanne. Näyttää siltä kuin vasta eilis-päivänä minun olisi ollut
kunnia hoitaa teitä tuhka-rupulissa. Te pääsitte siitä mainion hyvällä
tavalla, Sir!"
Minä kiitin häntä tästä kohteliaisuudesta ja tilasin toddyn, joka pian
tuotiin. "Aivan tavatonta ylellisyyttä!" lausui Mr. Chillip, liikuttaen
sitä, "mutta minä en voi vastustaa niin erinomaista tilaisuutta! Teillä
ei ole mitään perhettä, Sir?"
Minä pudistin päätäni.
"Minun on tullut tietoihini, että joku aika sitten suuri suru on
kohdannut teitä, Sir", arveli Mr. Chillip, "minä kuulin sen isäpuolenne
sisarelta. Kovin luja-luontoinen nainen, Sir?"
"No niin", sanoin minä, "luja kyllä. Missä te hänet olette tavanneet,
Mr. Chillip?"
"Ettekö tiedä, Sir", vastasi Mr. Chillip leppeimmällä hymyllänsä, "että
isäpuolenne taas on naapurinani?"
"En", lausuin minä.
"Niin hän on, Sir!" arveli Mr. Chillip. "Nai nuoren ladyn sieltäpäin,
jolla oli raukalla sangen sievä pikkuinen omaisuus. -- Mutta tuo
aivojen työ, Sir. Ettekö tunne, että se väsyttää teitä?" lausui Mr.
Chillip, katsellen minua niinkuin ihmettelevä punakerttu.
Minä väistin tätä kysymystä ja palasin Murdstone'ihin. "Minä tiedän,
että Mr. Murdstone meni uudestaan naimisiin. Oletteko te perheen
lääkäri?" kysyin minä.
"En säännöllisesti. Minua on käsketty välisti tulemaan heidän
luoksensa", vastasi hän. "Lujuuden organi Mr. Murdstone'ssa ja hänen
sisaressaan frenologisesti kovin kasvanut, Sir!"
Minä vastasin niin selvästi osoittavalla katseella, että Mr. Chillip
siitä ja toddysta rohjentui, pudisti päätänsä useita kertoja ja
huudahti miettiväisesti: "voi minua! Me muistamme vanhoja aikoja, Mr.
Copperfield!"
"Ja veli ja sisar jatkavat kaiketi vanhalla tavallaan?" sanoin minä.
"Niin, Sir", vastasi Mr. Chillip, "lääkäri, joka niin paljon liikkuu
perheissä, ei saisi nähdä eikä kuulla muuta kuin ammattinsa asioita.
Kuitenkin täytyy minun sanoa, että he ovat kovin ankarat, Sir, sekä
mitä tähän että tulevaan elämään tulee".
"Ei tulevan elämän järjestämisessä heillä suurta väliä pidetä, uskallan
väittää", vastasin minä; "mutta mitä he tässä toimittelevat?"
Mr. Chillip pudisti päätänsä, liikutti toddyansa ja maisteli sitä.
"Hän oli viehättävä nainen, Sir!" lausui hän vaikeroivalla tavalla.
"Nykyinen Mrs. Murdstone'ko?"
"Todellakin viehättävä nainen, Sir", arveli Mr. Chillip; "niin
rakastettava, kuin suinkin mahdollista! Mrs. Chillip'in ajatus on, että
hänen sydämensä kokonaan on sortunut hänen naimisensa jälkeen ja että
hän on melkein mieletön murheesta. Ja naiset", muistutti Mr. Chillip
pelokkaasti, "ovat mainiot huomaamaan, Sir".
"Hän oli kaiketi kukistettava, ja heidän inhottavan kaavansa mukaan
taivutettava; Jumala häntä armahtakoon!" sanoin minä. "Kaikki on
luultavasti jo suoritettu?"
"Niin, Sir, ensiksi oli ankaria riitoja, vakuutan teille", lausui Mr.
Chillip, "mutta Mrs. Murdstone ei ole enää muuta kuin varjo.
Katsottaisiinko sopimattomaksi, jos kahden kesken sanoisin teille, Sir,
että sen jälkeen kuin Miss Murdstone tuli auttamaan, tämä ja veli
yhdessä melkein ovat saattaneet hänet heikkopäiseksi".
Minä sanoin hänelle, että minun oli helppo uskoa sitä.
"Minä en epäile väittäissäni", lausui Mr. Chillip, vahvistaen itseänsä
uudella toddyn siemauksella, "meidän kesken puhuen, Sir, että nykyisen
Mrs. Murdstone'n äiti kuoli siitä. Taikka että tyrannius, ikävyys ja
alinomaiset kiusat ovat tehneet Mrs. Murdstone'n melkein
vähäjärkiseksi. Hän oli ennen avioliittoansa vilkas nuori nainen, Sir,
mutta heidän kolkkoutensa ja tylyytensä teki lopun hänestä. He
seuraavat häntä nyt enemmän vangin-vartioina, kuin puolisona ja kälynä.
Juuri tätä arveli Mrs. Chillip minulle viime viikolla. Ja minä vakuutan
teille, Sir, että naiset ovat hyvät huomaamaan. Mrs. Chillip itse on
mainio huomaamaan!"
"Teeskeleekö Mr. Murdstone vielä synkällä tavallaan jumalisuutta? (minä
häpeän käyttämästä tätä sanaa tämmöisessä yhteydessä)", kysyin minä.
"Te lausutte, Sir", sanoi Mr. Chillip, jonka silmäluomet kävivät aivan
punaisiksi siitä oudosta juomasta, jota hän nautti, "yhden Mrs.
Chillip'in terävimmistä arveluista. Mrs. Chillip", jatkoi hän
tyvenimmällä ja verkkaisimmalla tavallansa, "oikein sähköytti minua,
kun hän sanoi, että Mr. Murdstone asettaa ylös oman kuvansa ja nimittää
sitä jumalalliseksi luonnoksi. Minut olisi saanut kaadetuksi kumoon,
Sir, höyhenellä, vakuutan teille, kun Mrs. Chillip sanoi niin. Naiset
ovat hyvät huomaamaan, Sir!"
"Sisällisen aavistuksen kautta", arvelin minä hänen suurimmaksi
iloksensa.
"Minua ilahuttaa erinomaisesti, että joku puollustaa minun ajatustani,
Sir", vastasi hän. "Se ei tapahdu usein, että tohdin lausua jotakin
ajatusta muissa, kuin lääketieteen asioissa, vakuutan teille. Mr.
Murdstone pitää välisti julkisia saarnoja, ja on sanottu -- lyhyeltä,
Sir, Mrs. Chillip sanoi -- että mitä kamalammaksi tyranniksi hän viime
aikoina on ruvennut, sitä ankarampi hän on opissaan".
"Minä luulen, että Mrs. Chillip on ihan oikeassa", sanoin minä.
"Mrs. Chillip menee niin pitkälle", jatkoi suuresti rohkaistuna tuo
kaikkein suopein pikku mies, "että hän sanoo, että mitä semmoiset
ihmiset väärin uskonnoksensa nimittävät, on vaan aukko, jonka kautta he
purkaavat pahan sisunsa ja hävyttömyytensä. Ja tiedättekö, että minun
täytyy tunnustaa, Sir", lisäsi hän, leppeästi kallistaen päätänsä,
"etten minä Uudesta Testamentista löydä mitään puollustusta Mr. ja Miss
Murdstone'lle?"
"En minäkään koskaan ole löytänyt", vastasin minä.
"Muutoin, Sir", lausui Mr. Chillip, "ei heitä yhtään rakasteta; ja
koska he ovat hyvin kerkeät tuomitsemaan jokaista, joka ei rakasta
heitä, turmioon, on todella paljon turmiollista menoa par'aikaa
paikkakunnassamme! Kuitenkin, niinkuin Mrs. Chillip sanoo, Sir,
kärsivät he alinomaista rangaistusta, sillä heidän täytyy kääntyä
sisäänpäin ja ravita itseänsä omilla sydämillänsä, ja heidän omat
sydämensä ovat kovin huono ravinto. Mutta puhutaan nyt, Sir, vähän
teidän aivoistanne, jos annatte minulle anteeksi. Ettekö kiihdytä niitä
liiaksi, Sir?"
Koska Mr. Chillip'in omat aivot olivat toddysta kiihtyneet, ei minun
ollut vaikea kääntää hänen huomiotansa hänen omiin asioihinsa, joista
hän seuraavan puolen tunnin puhui aivan leveästi, jutellen minulle muun
muassa, että hän tällä kertaa oli Gray's Inn'in kahvilassa jollekulle
hourupäisten hoitokunnalle antamassa ammatillista lausettansa erään
sairaan tilasta, jolta liiallinen juominen oli vienyt järjen.
"Ja minä vakuutan teille, Sir", arveli hän, "että olen erittäin
herkkä-hermoinen semmoisissa tiloissa. Minä en voisi kestää, että minua
tiuskitaan, Sir. Se lannistaa kokonaan rohkeuteni. Tiedättekö, että
meni iso aika, ennenkuin toinnuin tuon pelottavan ladyn käytöksen
jälkeen samana yönä, jona te synnyitte, Mr. Copperfield?"
Minä kerroin hänelle, että varhain aamulla aioin lähteä tätini,
mainitun yön lohikäärmeen luo, ja että tämä oli perin helläsydäminen ja
oivallinen nainen, niinkuin Mr. Chillip varsin hyvin tietäisi, jos hän
vaan tuntisi hänet paremmin. Yksistään se ajatus, että hän kerta vielä
joutuisi näkemään tätiäni, näytti kauhistuttavan häntä. Hän vastasi
vähäisellä, heikolla hymyllä: "onko hän semmoinen, Sir? Oikein totta?"
ja käski melkein kohta kynttilää ja meni levolle, niinkuin hän ei olisi
hyvissä turvissa missään muualla. Tosin hän ei hoiperrellut
toddystansa, mutta minä luulisin, että hänen hiljainen pikku
valtasuonensa sykähteli pari, kolme kertaa enemmän minutissa, kuin se
oli sykähdellyt tuon tärkeän illan jälkeen, jolloin tätini niin pahasti
pettyi ja tähtäsi lyödäksensä Mr. Chillip'iä hatullaan.
Aivan väsyneenä menin minäkin levolle sydän-yön aikaan; vietin
seuraavan päivän Dover'in vaunuissa ja ilmestyin yhtäkkiä eheänä ja
terveenä tätini vanhassa vierashuoneessa, jossa hän juuri joi teetä
(hän käytti nyt aina silmälaseja) ja jossa hän, Mr. Dick ja rakas,
vanha Peggottyni, joka toimitti emännöitsiän virkaa, vastaan-ottivat
minut avo-sylin ja ilon kyynelillä. Tätiäni huvitti suuresti, kun
rupesimme puhumaan tyvenesti ja minä kerroin, kuinka olin tavannut Mr.
Chillip'in ja kuinka tämä piti häntä niin kauheassa muistossa; ja sekä
hän että Peggotty juttelivat paljon äiti vainajani toisesta puolisosta
ja tuosta "murhaaja sisaresta" -- jota, luullakseni, tätini ei ikinä
olisi nimittänyt ristimä-nimellä, ei liika-nimellä eikä yleensä
milläkään muulla tavalla, vaikka hän olisi saanut mitä rangaistusta
tahansa.