Säikähtyneenä huudahti hän ja ponnisti minua vastaan semmoisella
voimalla, että epäilen, olisinko yksinäni jaksanut pidättää häntä.
Mutta vahvempi käsi, kuin minun, laskeusi hänen päällensä; ja kun hän
nosti ylös pelästyneet silmänsä ja näki, kenenkä se oli, yritti hän
vaan kerran vielä ja vaipui alas meidän väliimme. Me kannoimme hänet
pois veden luota semmoiseen paikkaan, jossa oli muutamia kuivia kiviä,
ja siihen panimme hänet alas itkevänä ja vaikeroivana. Vähän ajan
perästä kohosi hän istualle kivien välissä, tukien pää-raukkaansa
molemmilla käsillänsä.
"Voi, virta!" huusi hän kiihkeästi. "Voi, virta!"
"Hiljaa, hiljaa!" sanoin minä. "Rauhoittukaat".