Minä pudistin päätäni. Mr. Dick pudisti myös päätänsä ja huokaili.
"Kertokaat hänelle memorialista", lausui Mr. Dick.
Minä selitin Traddles'ille, että oli vastus pitää kuningas Kaarlo
Ensimäistä poissa Mr. Dick'in käsikirjoituksista; jolla aikaa Mr. Dick
sangen kunnioittavaisesti ja vakavasti katseli Traddles'ia ja imi
peukaloansa.
"Mutta ne asiakirjat, joista minä puhun, ovat jo paperille piirretyt ja
päätetyt", lausui Traddles vähän mietittyänsä. "Mr. Dick'in ei tarvitse
lisätä mitään niihin. Eikö tämä muuttaisi asiaa, Copperfield? Eikö
kaikissa tapauksissa olisi hyvä koettaa?"
Tämä antoi meille uutta toivoa. Sillä aikaa kuin Mr. Dick huolestuneena
katseli meitä tuoliltansa, laskimme Traddles ja minä syrjässä päämme
yhteen ja sepitimme semmoisen tuuman, jonka johdosta saimme hänet
seuraavana päivänä suurella menestyksellä ryhtymään työhön.
Yhdelle pöydälle akkunani viereen Buckingham Streett'illä asetimme sen
työn, jonka Traddles hankki hänelle -- joka oli semmoinen, että hän
tekisi en muista kuinka monta kopiaa eräästä oikeudenkirjasta, joka
koski jotakin tietä -- ja toiselle pöydälle levitimme viimeisen suuren
memorialin keskentekoisen alkukirjoituksen. Me teroitimme Mr. Dick'iin,
että hän kopioitsisi tarkkaan sitä, joka oli hänen edessään,
originalista vähintäkään poikkeamatta; ja että, kun hän katsoi
tarpeelliseksi hiukankin viitata kuningas Kaarlo Ensimäiseen, hän
turvaisi memorialiin. Me kehoitimme häntä olemaan lujana tässä kohden
ja jätimme hänet tätini valvottavaksi. Tätini kertoi meille
jälestäpäin, että Mr. Dick ensiksi menetteli niinkuin mies, joka lyö
vaskirumpuja, ja ehtimiseen jakoi huomiotansa molempain asiakirjain
välille, mutta että hän, huomattuansa, että se hämmensi ja vaivasi
häntä sekä että hänen kopiansa oli suoraan hänen silmiensä edessä, pian
kävi siihen säännöllisellä asiamiehen tavalla käsiksi ja lykkäsi
memorialinsa soveliaammaksi ajaksi. Sanalla sanoen, vaikka me tarkasti
katsoimme, ettei hänellä olisi enemmän työtä, kuin oli hyvä hänelle,
ja vaikk'ei hän aloittanut viikon alusta, oli hän seuraavana
lauvantai-iltana ansainnut kymmenen shillingiä ja yhdeksän pennyä; enkä
minä eläissäni unhota, kuinka hän kävi kaikissa puodeissa naapuristossa
vaihtamassa tätä aarrettansa kuuden pennyn kappaleiksi, taikka kuinka
hän ilon ja ylpeyden kyynelet silmissä toi ne tädilleni tarjottimella,
johon hän oli järjestänyt ne sydämen muotoon. Oli niinkuin joku
hyvänsuopa henki tenhovoimallaan olisi vaikuttanut häneen siitä
hetkestä saakka, kuin häntä hyödyksi käytettiin; ja jos mailmassa
ketään onnellista sinä lauvantai-iltana löytyi, oli se se kiitollinen
olento, joka ajatteli tätiäni ihmeellisimmäksi naiseksi ja minua
ihmeellisimmäksi nuoreksi mieheksi koko maan päällä.
"Nyt ei enää kuolla nälkään, Trotwood", lausui Mr. Dick, pudistaen
kättäni jossakin nurkassa. "Minä pidän huolta hänestä, Sir!" ja hän
heilutti kymmentä sormeansa ilmassa, niinkuin ne olisivat olleet
kymmenen pankkia.
Minä tuskin tiedän, kumpi oli iloisempi, Traddles vai minä. "Se on,
totta puhuen", sanoi Traddles samalla kuin hän veti esiin yhden kirjeen
plakkaristansa ja ojensi sen minulle, "kokonaan karkoittanut Mr.
Micawber'in päästäni!"
Kirje (Mr. Micawber ei laiminlyönyt mitään tilaisuutta kirjeitten
kirjoittamiseen) oli adresseerattu minulle "Inner Temple'n jäsenen
T. Traddles'in, Esquire'n, hyvyyden kautta". Se kuului näin:
"_Rakas Copperfieldini_!"
"Luultavasti se tieto, että jotakin on ilmaantunut, ei äkki-arvaamatta
kohtaa teitä. Minä olen ehkä maininnut teille jossakin edellisessä
tilaisuudessa, että olen odottanut jotakin semmoista tapausta".
"Minä olen asettumallani erääsen siunatun saaremme maaseutu-kaupunkiin
(jonka vallasväessä sopii sanoa maanviljeliäin ja pappien onnellisesti
sulanneen toisiinsa) suoraan yhteyteen erään oppineen ammatin kanssa.
Mrs. Micawber ja lapsemme seuraavat minua. Jonakin tulevana aikana
löydetään varmaan meidän kaikkien tuhkamme sen kunnianarvoisen
rakennuksen hautausmaassa, josta se paikka, jota tarkoitan, on
saavuttanut mainetta, sanonko Kiinasta Peruun saakka?"
"Kun jätämme hyvästi tämän uuden-aikaisen Babelin, jossa olemme nähneet
niin monta muutosta, minä toivon aivan kunniallista, emme, Mrs.
Micawber ja minä, voi salata itseltämme, että eroamme kenties vuosiksi
ja kenties ijäksi eräästä henkilöstä, joka on lujilla siteillä liitetty
kodillisen elämämme alttariin. Jos te semmoisen lähdön aattona tahdotte
seurata yhteistä ystäväämme, Mr. Thomas Traddles'ia, nykyiseen
asuntoomme ja siellä vaihtaa toivotuksia, jotka ovat luonnollisia
semmoisessa tilaisuudessa, osoitatte paljon
hyvyyttä
yhdelle,
joka
aina
on
teidän
_Wilkins Micawber_".
Minua ilahutti kuulla, että Mr. Micawber oli päässyt tomustaan ja
tuhastaan, ja että jotakin todella viimein oli ilmaantunut. Kun sain
Traddles'ilta kuulla, että kutsumus tarkoitti paraikaa kuluvaa iltaa,
sanoin olevani valmis noudattamaan sitä; ja me lähdimme pois yhdessä
siihen taloon, jossa Mr. Micawber asui Mr. Mortimer'ina ja joka oli
likellä Gray's Inn Road'in päätä.
Tässä asunnossa oli niin vähän tilaa, että tapasimme kaksoiset, jotka
nyt olivat noin kahdeksan taikka yhdeksän vuoden vanhat, makaavina
kokoon lykättävässä sängyssä perheen arkihuoneessa, jossa Mr. Micawber
oli pesukannuun laittanut, niinkuin hän sanoi, "panoksen" sitä
miellyttävää juomaa, josta hän oli mainio. Minulla oli ilo tässä
tilaisuudessa uudistaa tuttavuuteni Master Micawber'in kanssa, joka oli
hyvätoiveinen poika kahden- tai kolmentoista vuoden ijällä ja hyvin
taipusa siihen jäsenten levottomuuteen, joka on jotenkin tavallinen
ilmauma hänen ikäisissä nuorukaisissa. Minä tulin myöskin kerran vielä
tuttavaksi hänen sisarensa, Miss Micawber'in kanssa, jossa, niinkuin Mr.
Micawber sanoi meille, "hänen äitinsä uudisti nuoruutensa, niinkuin
Phoenix".
"Rakas Copperfieldini", lausui Mr. Micawber, "te ja Mr. Traddles
tapaatte meidät lähdön liepeillä ja antanette anteeksi ne vähäiset
hankaluuden kohdat, jotka kuuluvat semmoiseen tilaan".
Soveliaalla tavalla vastattuani katselin ympärilleni ja huomasin, että
perheen kalut jo olivat kokoon säälityt sekä ettei tavaraa ollut
erittäin kauhistavassa määrässä. Minä onnittelin Mrs. Micawber'ia
lähestyvän muutoksen suhteen.
"Rakas Copperfieldini", sanoi Mrs. Micawber, "teidän ystävällisestä
osan-otostanne kaikkiin meidän asioihimme olen hyvin varma. Heimoni
katsokoon tätä maanpakolaisuudeksi, jos heitä haluttaa; mutta minä olen
vaimo ja äiti enkä minä koskaan jätä Mr. Micawber'ia".
Traddles, johon Mrs. Micawber'in silmä vetosi, myönsi hellätunteisesti.
"Tämä", lausui Mrs. Micawber, "tämä on ainakin minun käsitykseni, rakas
Mr. Copperfieldini ja Mr. Traddles, siitä velvollisuudesta, johon
sitouduin, kun toistin nuot peräyttämättömät sanat: 'minä, Emma, otan
sinut, Wilkins'in'. Minä luin eilen illalla yökynttilän ääressä
vihkisanat ja se päätös, johon siitä tulin, oli se, etten koskaan voisi
jättää Mr. Micawber'ia. Ja", jatkoi Mrs. Micawber, "vaikka on
mahdollista, että käsitykseni vihkisanoista on väärä, en minä ikänä
sitä tee!"
"Rakas ystäväni", arveli Mr. Micawber vähän maltittomasti, "minä en
tiedä, että kukaan luulee sinun tekevän mitään semmoista".
"Minä näen, rakas Mr. Copperfield", jatkoi Mrs. Micawber, "että nyt
lähden koettamaan onneani vieraitten joukossa, ja näen myöskin,
etteivät ne erinäiset heimoni jäsenet, joille Mr. Micawber on mitä
gentlemanin-kaltaisimmilla lauseilla kirjoittanut ja ilmoittanut tämän,
ole pitänyt vähintäkään väliä Mr. Micawber'in sanomalla. Minä ehkä olen
taika-uskoinen", lausui Mrs. Micawber, "mutta minusta näyttää, kuin Mr.
Micawber'in ei olisi suotu koskaan saada minkäänlaista vastausta
useimpiin niihin kirjeisin, joita hän kirjoittaa. Heimoni vaiti-olosta
saan ehkä ennustaa, että he moittivat sitä päätöstä, jonka olen tehnyt;
mutta minä en sallisi, Mr. Copperfield, kenenkään, ei edes isäni ja
äitini, jos he vielä eläisivät, työntää itseäni velvollisuuden tieltä".
Minä lausuin ajattelevani, että tämä kävi oikeaa suuntaa.
"Monesta edusta luopuu", sanoi Mrs. Micawber, "kun menee sulkeumaan
vähäiseen tuomiokirkko-kaupunkiin; mutta totta puhuen, Mr. Copperfield,
jos minä eduista luovun, luopuu Mr. Micawber'in lahjainen mies paljon
suuremmista".
"Vai niin! Te lähdette siis johonkin tuomiokirkkokaupunkiin?" arvelin
minä.
Mr. Micawber, joka oli jaellut meille kaikille pesu-kannusta, vastasi;
"Canterbury'yn. Minä olen todella, rakas Copperfieldini, suostunut
semmoiseen sopimukseen, jonka johdosta olen velvoitettu ja kontrahdilla
sidottu auttamaan ja palvelemaan ystäväämme Heep'iä hänen uskottuna
konttoristinaan".
Minä tuijotin Mr. Micawber'iin, jota hämmästykseni suuresti miellytti.
"Minun tulee kertoa teille", sanoi Mr. Micawber varsinaisella
virkamiehen katsannolla, "että Mrs. Micawber'in asioitsian kokemus ja
viisaat tuumat suureksi osaksi ovat aikaan saaneet tämän seikan. Sen
haastokintaan, johon Mrs. Micawber eräässä edellisessä tilaisuudessa
viittasi ja joka heitettiin ulos sanomalehti-ilmoituksen muodossa, otti
ystävämme Heep ylös, ja me tunsimme toisemme jälleen. Ystävästäni
Heep'istä", lausui Mr. Micawber, "joka on erinomaisen terävä mies,
tahdon puhua kaikenlaisella kunnioituksella. Ystäväni Heep ei ole
määrännyt oikeata palkkaani erittäin korkean laskun mukaan, mutta hän
on pääasiallisesti luvannut auttaa minua rahallisten vastusteni
kuormasta sitä myöden kuin palveluksellani on arvoa; ja juuri tämän
palveluksen arvoon perustan minä toivoni! Mitä sukevuutta ja tietoa
minulla sattuu olemaan", sanoi Mr. Micawber vanhalla gentilillä
katsannollansa kehuvaisesti alentaen itseänsä, "pannaan ystävälleni
Heep'ille alttiiksi. Minä tunnen jo vähän lakia -- vastaajana
sivili-asioissa -- ja minä aion heti ryhtyä yhden mitä etevimmän ja
mainioimman englantilaisen lakimiehemme kommentareihin. Minä katson
tarpeettomaksi lisätä, että tarkoitan tuomaria Mr. Blackstonea".
Näitä selityksiä niinkuin useimpia niistä selityksistä, joita tuotiin
esiin tänä iltana, keskeytti Mrs. Micawber, kun hän huomasi, että
Master Micawber milloin istui saappaillansa, milloin tuki päätänsä
molemmilla käsivarsillansa, niinkuin hän olisi pelännyt, että se oli
irti, milloin vahingossa potkaisi Traddles'ia pöydän alla, milloin
viskeli jalkojansa toinen toisensa päälle, milloin siirsi niitä
luonnottoman kauas luotansa, milloin kallisteli itseänsä, että hiukset
menivät viini-laseihin, milloin osoitti jäsentensä levottomuutta
jollakin muulla lailla, joka ei soveltunut yhteen seuran yleisen edun
kanssa; samoin ikään Master Micawber, joka suuttumuksella vastaan-otti
nämät muistutukset. Minä istuin koko ajan kummastellen Mr. Micawber'in
ilmoitusta ja ihmetellen, mitä se tiesi; siksi kuin Mrs. Micawber taas
jatkoi keskustelua ja kiinnitti huomiotani.
"Mitä minä erittäin käsken Mr. Micawber'in varoa, on se", lausui Mrs.
Micawber, "ettei hän, rakas Mr. Copperfieldini, tähän alhaiseen
lain-opin haaraan ruvetessaan saata itseänsä kykenemättömäksi
lopullisesti nousemaan puun latvaan. Minä olen vakuutettu, että, jos
Mr. Micawber kääntyy tämmöiseen ammattiin, joka niin soveltuu hänen
uhkeihin taidonlahjoihinsa ja sujuvaan kieleensä, hän _varmaan_
tulee eteväksi. Pannaan nyt, Mr. Traddles", sanoi Mrs. Micawber,
syvämietteiseltä näyttäen, "esimerkiksi tuomari taikka vaikka
kanslerikin. Asettuuko joku ulkopuolelle näitä ylhäisiä paikkoja,
jos rupeaa semmoiseen virkaan, johon Mr. Micawber on suostunut?"
"Rakas ystäväni", muistutti Mr. Micawber -- mutta samalla myöskin
kysyväisesti katsellen Traddles'ia; "meillä on kylläksi aikaa vast'edes
ajatella näitä kysymyksiä".
"Ei, Micawber!" vastasi hän. "Sinun erehdyksesi elämässä on se, ettet
katso kyllin kauas eteenpäin. Sinä olet velvollinen perheesi tähden,
jollet itsesi tähden, luomaan silmäsi kaukaisimpaan kohtaan
ilman-rannalla, johon luonnonlahjasi ehkä johdattavat sinua".
Mr. Micawber yski ja joi punssiansa erinomaisen tyytyväisellä muodolla
-- yhä katsellen Traddles'ia, niinkuin hän tahtoisi kuulla hänen
ajatustansa.
"No, asian laita, Mrs. Micawber", sanoi Traddles, lempeästi ilmoittaen
totuutta hänelle, "minä tarkoitan oikeata, prosallista tosi-asiaa,
tiedättekö --".
"Juuri niin", lausui Mrs. Micawber, "rakas Mr. Traddles'ini, minä
tahdon olla niin prosallinen ja kirjaimenmukainen, kuin mahdollista
näin tärkeässä seikassa".
"-- on yksinkertaisesti se", sanoi Traddles, "että tällä lain-opin
haaralla, vaikkapa Mr. Micawber olisi oikea asianajaja", --
"Aivan niin", vastasi Mrs. Micawber ("Wilkins, sinä karsastelet etkä
saa silmiäsi kohdalleen jälleen".)
"-- ei ole mitään", jatkoi Traddles, "tekemistä tämän kanssa.
Ainoastaan advokati kelpaa valittavaksi semmoisiin virkoihin; eikä Mr.
Micawber'ista voi tulla advokatia, jollei hän ole viisi vuotta ollut
oppilaana jossakin lakitieteellisessä kollegiumissa".
"Ymmärränkö teitä?" kysyi Mrs. Micawber ystävällisimmällä asiamiehen
katsannollansa. "Saanko päättää, rakas Mr. Traddles'ini, että Mr.
Micawber tämän ajan kuluttua kelpaisi tuomarin tai kanslerin virkaan
valittavaksi?"
"Hän _kelpaisi valittavaksi_", vastasi Traddles, pannen suurta painoa
näihin sanoihin.
"Kiitoksia", lausui Mrs. Micawber. "Tässä on aivan kylläksi. Jos asia
on semmoinen eikä Mr. Micawber kadota mitään etu-oikeuksia, vaikka hän
rupeaa tähän ammattiin, ovat huoleni menneet. Minä puhun", sanoi Mrs.
Micawber, "tietysti niinkuin nainen; mutta minulla on aina ollut se
ajatus, että Mr. Micawber'illa on, miksi kuulin isäni sitä sanovan, kun
asuin kotona, lakimiehen äly; ja minä toivon, että Mr. Micawber nyt
astuu semmoiselle kentälle, jossa tämä äly saa kehittyä ja pääsee
valtavaan asemaan".
Minä olen ihan varma, että Mr. Micawber lakimiehen älynsä silmällä jo
näki itsensä istuvan villasäkillä. [Villasäkiksi nimitetään suurta,
neliskulmaista, punaisella veralla päällistettyä tyynyä, jolla
lordkansleri istuu Englannin parlamentin ylihuoneessa.] Hän siveli
tyytyväisesti kaljua päätänsä kädellään ja sanoi kerskaavalla
nöyryydellä:
"Rakas ystäväni, meidän ei tule pyrkiä sallimuksen ennalle. Jos olen
määrätty kantamaan perukia, olen ainakin ulkonaisesti valmis",
paljaspäisyyttänsä tarkoittaen, "tähän kunniaan. Minä en", lausui Mr.
Micawber, "sure hiuksiani, ja ehkä ne vietiin minulta jossakin
erityisessä tarkoituksessa. Sitä on vaikea sanoa. Minun on aikomus,
rakas Copperfieldini, kasvattaa poikani kirkon palvelukseen; minä en
kiellä, että minua hänen tähtensä ilahuttaisi, jos pääsisin eteväksi".
"Kirkon palvelukseen?" sanoin minä, vielä vähän väliä muistellen Uriah
Heep'iä.
"Niin", lausui Mr. Micawber. "Hänellä on mainio tenori-ääni,
ja hän saa alkaa kuorilaulajana. Canterbury'ssä olomme ja
paikkakunnallinen tuttavuutemme tuottavat epäilemättä hänelle
tilaisuutta hyödyksi käyttää jokaista avointa paikkaa, joka ehkä
ilmestyy tuomiokirkollisessa virkamiehistössä".
Kun taas katselin Master Micawber'ia, huomasin, että hänen kasvonsa
jollakin lailla näyttivät siltä, kuin hänen äänensä olisi ollut hänen
kulmakarvojensa takana; jossa se heti havaittiinkin olevan, kun hän
lauloi meille (hänen oli toinen ehdolla, laulaminen tai maatapano)
"Nokkivan tikan". Useita kertoja kiitettyämme sitä tapaa, jolla hän
tehtävänsä toimitti, ryhdyimme yleiseen keskusteluun; ja koska hurjat
tuumani siinä määrässä pyörivät päässäni, etten voinut salata
muuttunutta tilaani, annoin siitä tiedon Mr. ja Mrs. Micawber'ille.
Minun on mahdoton kuvata, kuinka se ajatus, että tätini oli joutunut
pahaan pulaan, erinomaisesti huvitti heitä molempia, ja kuinka
hauskaksi ja ystävälliseksi se teki heidät.
Kun lähestyimme sitä aikaa, jolloin punssi viimeisen kerran kiertelisi,
käännyin Traddles'in puoleen ja muistutin hänelle, ettemme saisi
erota ystävillemme terveyttä, onnea ja menestystä heidän uudella
elämänradallaan toivottamatta. Minä käskin Mr. Micawber'in täyttää
lasimme ja esittelin maljan asianmukaisella tavalla: pudistaen hänen
kättänsä pöydän poikki ja suudellen Mrs. Micawber'ia tämän tärkeän
kohtauksen muistoksi. Traddles teki niinkuin minä ensimäisen tempun
suhteen, mutta hän ei katsonut itseänsä kyllin vanhaksi ystäväksi
uskaltamaan ruveta toiseen.
"Rakas Copperfieldini", lausui Mr. Micawber nousten, peukalot
liivinplakkareissaan, "nuoruuteni kumppani -- jos minun sallitaan
käyttää tätä lausetta -- ja kunnioitettu ystäväni Traddles -- jos minun
sallitaan nimittää häntä siksi -- suvainnevat minun Mrs. Micawber'in,
omasta ja lastemme puolesta hartaimmilla ja vakavimmilla sanoilla
kiittää heitä heidän hyvistä toivotuksistaan. Sopii odottaa, että minä
semmoiselle matkalle hankkiessani, joka saattaa meidät aivan uuteen
elämään", Mr. Micawber puhui, niinkuin olisivat aikoneet lähteä
viiden sadan tuhannen penikulman päähän, "omistaisin muutamia
jäähyväis-lauseita kahdelle semmoiselle ystävälle, kuin nyt näen
edessäni. Mutta kaikki, mitä minulla on sanomista tässä suhteen, olen
sanonut. Mihin yhteiskunnalliseen asemaan hyvänsä minä pääsnen sen
oppineen ammatin kautta, jonka halvaksi jäseneksi olen joutumallani,
koetan olla sitä häväisemättä, ja Mrs. Micawber on puoleltansa varmaan
sitä kaunistava. Semmoisten rahallisten sitoumusten satunnaisen taakan
alla, joihin menin siinä toivossa, että ne kohta suoritettaisiin,
vaikka ne moninaisten asianhaarain vuoksi ovat jääneet suorittamatta,
olen ollut pakoitettu rupeamaan tämmöiseen valepukuun, jota luontoni
inhoo -- minä tarkoitan silmälaseja -- ja ottamaan semmoista
liikanimeä, johon en voi tuoda esiin mitään laillista vaatimusta.
Kaikki, mitä minun tulee sanoa tämän johdosta, on, että pilvi on
siirtynyt pois kolkolta näkymöltä ja että päivän jumala kerran vielä on
kohonnut korkealle vuorten huippujen ylitse. Ensi maanantaina, kun
neljän-vaunut saapuvat Canterbury'yn, on jalkani kotiseutuni nummella
-- on nimeni Micawber!"
Mr. Micawber istui takaisin paikallensa näitten muistutusten lopulla ja
joi vakaasti kaksi lasillista punssia perätysten, jonka tehtyänsä hän
juhlallisesti sanoi:
"Yksi seikka lisäksi tulee minun suorittaa, ennenkuin tämä ero on
täydellinen, ja se on eräs oikeuden osoitus. Ystäväni Mr. Thomas
Traddles on kahdessa eri tilaisuudessa 'pistänyt nimensä', jos saan
käyttää tätä jokapäiväistä lausetta, vekseleihin minun hyväkseni.
Ensimäisessä tilaisuudessa jätettiin Mr. Thomas Traddles -- sallikaat
minun lyhyeltä sanoa -- pulaan. Toinen vekseli ei ole vielä langennut.
Ensimäinen vekseli tekee", tässä Mr. Micawber huolellisesti katsoi
papereihinsa, "luullakseni, kolmekolmatta puntaa, neljä shillingiä
ja yhdeksän ja puoli pennyä; toinen, minun kirjojeni mukaan,
kahdeksantoista puntaa, kuusi shillingiä ja kaksi pennyä. Nämät summat
tekevät yhteen laskettuina, jos lukuni ovat oikeat, yksiviidettä
puntaa, kymmenen shillingiä ja yksitoista ja puoli pennyä. Ystäväni
Copperfield on ehkä hyvä ja tarkastaa tätä laskua!"
Minä tein niin ja huomasin sen oikeaksi.
"Jos jättäisin tämän metropolin", lausui Mr. Micawber, "ja ystäväni Mr.
Thomas Traddles'in, tämän sitoumuksen rahallista osaa suorittamatta,
rasittaisi se mieltäni sanomattomasti. Minä olen sentähden laatinut
ystävälleni Mr. Thomas Traddles'ille ja pidän nyt kädessäni semmoisen
dokumentin, joka toimittaa tämän asian. Minä pyydän saadakseni ojentaa
ystävälleni Thomas Traddles'ille yhdenviidettä punnan, kymmenen
shillingin ja yhdentoista ja puolen pennyn velkasetelin; ja minä tunnen
itseni onnelliseksi, kun saan takaisin siveellisen arvoni ja tiedän,
että voin kerran vielä käydä pää pystyssä kanssa-ihmisteni vieressä!"
Tämän johdannon jälkeen (joka suuresti liikutti häntä) antoi Mr.
Micawber velkasetelinsä Traddles'ille käteen ja sanoi, että hän
toivotti hänelle hyvää kaikissa elämän oloissa. Minä en ole ainoastaan
varma siitä, että tämä Mr. Micawber'in mielestä oli aivan sama, kuin
makso, vaan myöskin siitä, että Traddles itse tuskin tiesi eroitusta,
ennenkuin hänellä oli ollut aikaa ajatella sitä.
Mr. Micawber käveli tämän kunnon työn johdosta pää niin pystyssä
kanssa-ihmistensä vieressä, että hänen rintansa taas näytti puolta
leveämmältä, kun hän, kynttilä kädessä, saatti meitä portaita alas. Me
erosimme suurella sydämellisyydellä kummaltakin puolelta; ja kun minä
olin seurannut Traddles'ia hänen portillensa ja yksinään astuin kotiin,
ajattelin muitten kummallisten ja vastakkaisten asiain joukossa, että,
vaikka Mr. Micawber oli löyhä, minä arvattavasti sain kiittää jotakin
hellämielistä muistoa, jota hän oli säilyttänyt minusta niiltä ajoilta,
jolloin poikana olin hänen hyyryläisensä, siitä, ettei hän koskaan
pyytänyt minulta rahaa. Minulla ei tosiaankaan olisi ollut siveellistä
voimaa kieltää sitä; enkä minä epäile, että hän (olkoon se kirjoitettu
hänen kunniaksensa) tiesi tämän yhtä hyvin, kuin minä.