"Seurueen jäsenet", Emilie kirjoittaa 5/9, "ovat poikkeuksetta
ihastuneita kun saavat alusta alkaen olla täällä. Ne ovatkin usein
kehottaneet meitä tähän, mutta Kaarlo ja minä olemme levottomia. Saa
nähdä kuinka meidän onnistuu, varsinkin kun syksy on niin kaunis. Hyvin
ahkeria on meidän oltava. Nyt harjotetaan saksalaista komediaa,
Kuuluisia naisia, ja Ibsenin Kansanvihaajaa, sitte tulee Lear ja muita
uudistuksia ja marraskuun alussa Julius Caesar. -- Missä Ida Aalberg
on, sitä en tiedä. Hän lähti heinäkuun lopulla miehensä kanssa
ulkomaille ja aikoi viipyä jouluun asti, vaikka hän [mies] olisi
palaava jo tähän aikaan. Walterin [Runeberg] aikomus muovailla Kaarlon
rintakuva meni myttyyn, kun Kaarlo oli leikkauttanut tukkansa aivan
lyhyeksi ja ajattanut huulipartansa, niin että hän oli tullut aivan
tuntemattomaksi (!)" -- Kaarlo oli muuten virkeä. Elokuun lopulla hän
oli käynyt Haminassa ystävänsä Otto Morellin luona ja viihtynyt siellä
hyvin.
Näytännöt alkoivat 8/9, ja tuli -- Tuukkalan tappelun, Nummisuutarien
ja Murtovarkauden jälkeen -- 18/9 ensimäinen uusi ohjelma: Anni
Levanderin suomentama Schöntanin ja Kadelburgin huvinäytelmä _Kuuluisia
naisia_. Kappale, joka oli otettu uutuutensa eikä arvonsa tähden (kts.
ylemp. s. 309), meni vain kolme kertaa. Miellyttävin rooli oli Olga
Finnen esittämä vallaton, naivi Herma. Verrattomasti merkillisempi
uutuus oli Ibsenin _Kansanvihaaja_ 25/9, ja parempi oli esityskin,
syystä kun luonteet ovat todellisempia ja herättivät aivan toisenlaista
harrastusta näyttelijöissä. Leino tohtori Stockmanina sai oivallisesti
näkyviin tieteelleen elävän miehen lapsellisuuden ja kokemattomuuden
käytännöllisessä elämässä, mutta hätäillen lausumisessaan hän
jätti neron mahtipuolen varjoon. Etevin hän oli suuressa
kansankokouskohtauksessa, joka näyteltiin oikein illusionia
herättävästi. Ahlberg pormestarina kuvasi selvin piirtein virkamiestä
tohtorin vastakohtana, osaamatta kuitenkaan kätkeytyä tyyppiin. Siihen
Lindfors pystyi nyt niinkuin monesti ennenkin: hänen nahkurimestarinsa
Martti Kiil oli itsenäinen ja erinomainen poroporvarisuuden esikuva.
Onnistunut oli niinikään Rautio -- Aslaksen, jota paitse kiitosta
ansaitsivat Weckman -- Billing, Falck -- Horster ja tohtorin poikina
esiintyvät neidit Finne ja Salenius. Mutta huolimatta tästä ja hyvästä
yhteisnäyttelemisestä yleisö pysyi kylmänä. Näytelmä meni syksyn
kuluessa kuusi kertaa, mutta vain kolmantena iltana paremmalle kuin
puolelle huoneelle. -- Jälleen siis nähtiin, että teatterin yleisö oli
saanut kyllänsä realismista. Melkoista parempi oli seuraavien ohjelmien
menestys, vaikka olivat uusinnoita: Kuningas Lear ja Parjauspesä.
Nämäkin näyteltiin kumpikin kuusi kertaa. Learia näytteli Leino yhtä
etevästi kuin kolme vuotta ennen ja samaan tapaan; sitä vastoin
Lindfors osotti suuresti edistyneensä. Ontuvan, kuhmuselkäisen narrin
esiintymisessä, jonka kasvoista puhui elämän kärsimys ja terävä äly,
oli jotakin, niin sanoaksemme, historiallisen todellista, joka
vastustamattomasti viehätti katsojaa, varsinkin kun Lindfors yhtä hyvin
sanattomana kuin puhuessaan pysyi kiinni syvästi inhimillisessä
roolissaan.[103] Uusia rooleissaan olivat rva Rautio (Goneril), nti
Svan (Regan) ja nti Finne (Cordelia). Parjauspesä esitettiin nyt
niinkuin kymmenen vuotta ennen hyvällä yhteisnäyttelemisellä.
Varsinaiset pääosat, sir ja lady Teazle, olivat Lindforsilla ja rva
Rautiolla.
Syyskauden tärkein näytännöllinen tapaus sattui 13/11, kun mainioin
Shakespearen kolmesta roomalaistragediasta, _Julius Caesar_, ensi
kerran näyteltiin. Valmistuksista oli kauan huhuiltu, ja odottaen
jotain tavatonta yleisö jo ensi iltana täytti huoneen permannosta
kattoon. Eikä odotus pettynytkään. Kuvaelma esitettiin kuvaelman
perästä niin näyttämölaitoksiin kuin näyttelemiseen nähden aikakauden
ja tunnelman mukaisesti järjestettynä ja tasaisesti, vaikuttavasti
toimitettuna, ja jännittynyt mielenkiinto lämpeni lämpenemistään
vaihtuakseen lopulta syväksi ihastukseksi ja innostukseksi, joka
purkautui esiinhuutoihin ja sydämellisiin suosionosotuksiin pääosien
esittäjiä, Salaa, Ahlbergia ja Leinoa, sekä johtaja Bergbomia kohtaan.
Näyttämöllepanossa oli Meiningiläiset otettu esikuvaksi, mutta
kuitenkin niin, että kaikki oli itsenäisesti mukailtu silmällä pitäen
pienen näyttämön mahdollisuuksia. Totta on ettei Helsingissä koskaan
ennen oltu historiallista näytelmää niin täyteläisesti näyttämölle
järjestetty, mutta silti oli järjetöntä tuhlausta vältetty ja johtavana
silmämääränä pidetty sitä, ettei mikään laiminlyönti puvuissa taikka
laitoksissa häiritsisi historiallista luonnetta. Tämän ohella oli
suurta painoa pantu yhteisnäyttelemiseen, sillä jos missään kappaleessa
on se juuri tässä vaikutuksen pääehto. Näin olikin todella saatu
draaman neljä tärkeintä kuvaelmaa erinomaisen tehokkaaksi:
kohtaus Bruton puutarhassa, Caesarin murha, suuri kansankohtaus
puheineen forumilla sekä yökohtaus Bruton teltassa Sardeen luona.
Murhakohtaukselle pelastettiin täydelleen sen jylhä luonne eikä
näyttämöllämme ole nähty vaikutukseltaan tenhosampaa kansankohtausta
kuin forumilla tapahtunut -- siinä oli vilkkautta taikka oikeammin
mukana elämistä, nousevaa ja laskevaa intoa ja raivoa niinkuin myrskyn
pauhatessa, se kun ajottain on lauhtuvinaan sitte taas sitä ankarammin
kiihtyäkseen. Oli kuin Bergbomin luova taiteilijahenki hetkeksi olisi
tulistuttanut avustajajoukot.[104] Loppunäytösten surunsekainen
mieliala, joka niin ihmeen ihanasti sointuu viimeisten illusionien
häviämisen kanssa, tuli erittäin tuntuvaksi telttakohtauksessa.
Vaikka mahtava vaikutus riippui esityksen eheydestä, ovat muutamat
näyttelijät erikseen mainittavat. Sala Brutuksena osasi antaa
esiintymiselleen sen ihanteiden maailmassa elävän miehen tyvenen
vakavuuden, joka on sankarille omituinen. Hän erosi toisista ei
ainoastaan sanojensa vaan käytöksensäkin kautta. Ahlbergkin sai
melkoista tunnustusta Antoniostaan, mutta hänen käsityksensä ja
näyttelemisensä oli kuitenkin ulkonaista. Leino oli verraten tyydyttävä
Caesarina, hänen parrattomissa kasvoissaan ja koko ryhdissään oli siksi
kaukaisluontoista, että hahmo häiritsemättä sulautui etäiseen
historialliseen kokonaiskuvaan. Ansiokkaimpia oli rva Rautio Portiana.
Lyhyt tehtävä suoritettiin kerrassaan moitteettomasti, joten
puutarhakohtauksen loppuosa muodostui suloiseksi lepohetkeksi ankarassa
näytelmässä. Vihdoin näytteli Olga Finne Luciusta niinkuin pitikin
hiljaisella luonnollisuudella.
Julius Caesar meni 8 kertaa, joista viimeistä edellinen varta vasten
koulunuorisolle ja viimeinen kansannäytäntönä. -- Lähinnä sen jälkeen
tuli Björnsonin Konkurssi, uusittuna; mutta se esitettiin vain kolme
kertaa huonoille huoneille -- "valitettavasti näyttää teatterin yleisö
miehissä sairastavan influensaa!" huudahti eräs arvostelija.
Emilien kirjeistä Betty Elfvingille näkyy, että syksyllä ajateltiin
Pietariinmenoa, vaikkei siitä mitään tullut. Kaarlo kävi sitä varten
Pietarissa, jonka suomalaiset kyllä mielellään olisivat nähneet
teatterin tulevan, mutta varmaa sopimusta ei tehty, pääasiassa
sentähden ettei tietty tulisiko Ida Aalberg mukaan vai ei. Siitä
riippui näet ohjelmisto ja huoneusto, koska vanha kauppiasklubi oli
liian ahdas Reginaa, Romeota ja Juliaa y.m. varten eikä taas
kannattanut ottaa isompaa ja kalliimpaa, jollei niitä näyteltäisi. --
Samassa kirjeessä (7/10), josta tämä on otettu, Emilie kertoo Minna
Canthin tulevan kuukaudeksi Helsinkiin ja kehottaa nti Elfvingiäkin
tulemaan tehdäkseen hänen tuttavuuttaan. "Teidän pitäisi sopia
erinomaisen hyvin yhteen." -- Teatterista mainitaan, että Sala nyt oli
ohjaaja ja "Kaarlon paras tuki". Hän oli tunnollinen ja täytti erittäin
hyvin velvollisuutensa. "En voi sanoa", Emilie lisää, "kuinka
tyytyväinen olen, että hän on ottanut tämän työn."
Nti Elfving tuli kuitenkin Helsinkiin vasta jouluna viipyäkseen
muutamia viikkoja uudelle vuodellekin, ja oli tällä matkalla erikoinen
syynsä. Ennen nimimerkillä Aura julkaistuaan historiallisen kertomuksen
"Härkmannin pojat" hän oli nyt kirjoittanut suuren draaman,
_Sprengtportenin oppilaat_, joka oli ollut Kaarlolla tarkastettavana,
ja oli siihen yhteistoimin korjauksia tehtävä. Vähän ennen joulua oli
Kaarlo pienessä piirissä lukenut näytelmän ääneen ja kirjoitti Emilie
sen jälkeen (23/12):
"Teoksesi teki kovin hyvän vaikutuksen, kun se luettiin perjantaina.
Sala lupaa suomentaa sen, mikä on sangen tärkeää, sillä hän osaa hyvin
pitää silmällä kielen karakterisuutta. Tuukkalan tappelussa hän teki
siinä kohden oikean suurteon. Onko loppukuvaelma jo suunnilleen valmis?
Kaarlo pyytää saada luonnoksen siitä niin pian kuin mahdollista." --
Näytelmä korjattiin tekijän ollessa Helsingissä ja suomennettiin yhtä
menoa, sillä Bergbomin aikomus oli kohta toimittaa se näyttämölle.
Emilie ilmottaakin 25/2 kappaleen olevan kollatsionoidun ja harjotusten
alkaneen sekä että toivottiin sen valmistuvan maaliskuun 19 tai 21
päiväksi. Siksi pitäisi nti Elfvingin tulla Helsinkiin, jossa asiat
niin järjestettäisiin että hänen täälläolonsa pysyisi salassa -- hän
kun näet ei tahtonut julkisesti esiintyä tekijänä. Valitettavasti oli
tämä kaikki turhaa puhetta ja puuhaa, sillä sensuuri astui väliin ja
teki lopun hankkeista -- tosin niin myöhään, että yritykseen oli
uhrattu paljon aikaa, työtä ja kustannuksia. Ensin tuli "varma, kalpea
_ei_", mutta kun Kaarlo tarjoutui tekemään muutoksia, näytti asia taas
mahdolliselta. Kaarlon mielestä, Emilie kirjoittaa 14/3, voitaisiin
suostua pyyhkimään vähemmän tärkeitä kohtia, vaikkei semmoista, "joka
antaa teokselle ydintä ja väriä". Mutta kaikki turhaa.
-- "Sprengtportenista ei ole mitään sanottavaa", lausutaan kirjeessä
29/4, "sensuuri kieltää, ilmottamatta varsinaista syytä -- ainoastaan
verukkeita esitetään. Ensin vaadittiin 2 _painettua_ kappaletta; monien
taistelujen ja neuvottelujen jälkeen tyydyttiin 2 _kirjoitettuun_
kappaleeseen, ja painoylihallituksen puheenjohtaja pyysi Kaarlon (!)
merkitsemään reunaan kaikki paikat, jotka mahdollisesti olivat
sopimattomia, jonka Kaarlo tekikin. Kun sitte molemmat käsikirjoitukset
olivat maanneet 3 viikkoa painoylihallituksessa, saatiin ne vihdoin
takaisin -- ilman näyttelemislupaa, koska muka 'kappaleet eivät olleet
aivan yhtäpitäviä!' Olisimme tietenkin voineet pakottaa heidät antamaan
lähemmän selityksen, mutta meistä on viisaampaa jättää asia syksyksi,
semminkin kun yleisesti katsotaan sopimattomaksi _nyt_ esittää mitään
suomalaisia itsenäisyystuumia koskevata. Myöskin kuvernööri
ja poliisimestari olivat _pyytäneet_, ettei kappaletta nyt
näytettäisi." -- --
Kun nti Elfving jo ennen oli ilmottanut mieluummin näkevänsä, että
kappale jäisi näyttelemättä kuin että se esitettäisiin silvottuna ja
heikonnettuna, oli asia täten kielteisesti ratkaistu -- ei ainoastaan
syksyksi, niinkuin Emilie kuvitteli, vaan ainiaaksi.
Kerrottuamme yhdessä jaksossa tämän vastoinkäymisen, palaamme uuden
vuoden alkuun. -- Ensimäinen uusi kappale oli Salan suomentama George
Sandin 3-näytöksinen _Claudie_ 10/1, joka meni kolme kertaa. Sirkkaa
muistuttavassa näytelmässä olivat pääroolit: nti Finnellä (Claudie),
Leinolla (Remy), rva Rautiolla (Rose Legrand), Weckmanilla (Sylvain) ja
Rautiolla (Denis). -- Topeliuksen päivänä annettiin Regina von
Emmeritz, jossa _Ida Aalberg_, palattuaan Firenzeen saakka ulotetulta
matkaltaan, alotti kolmiviikkoisen vierailunsa. Taiteilijatar esiintyi
neljä kertaa Reginana, kaksi kertaa Cypriennenä Erotaan pois
kappaleessa ja neljä kertaa _Thérèse Raquinina_ E. Zolan
samannimisessä, Hanna Aspin suomentamassa draamassa, joka näyteltiin
ensi kerran 29/1 ja jonka esittäminen näyttämöllämme on luettava
näytäntökauden merkkitapauksiin. Huolimatta näytelmän kirjallisesta
merkityksestä Bergbom tuskin olisi ilman erikoista aihetta ottanut
tämän ultrarealistisen draaman esitettäväksi. Kuvataanhan siinä kahden
murhaajan sieluntuskia niin kauhean räikeästi, että Kovan onnen lasten
kurjuus siihen verraten oli pelkkää idylliä, ja kuitenkin oli jo
jälkimäinen saanut yleisömme tasapainostaan[105]. Kappaleen ottamisen
aiheuttikin se, että Ida Aalberg paraikaa tutki Thérèsen roolia
näytelläkseen sitä (saksaksi) Berlinissä, Freie Bühne-yhdistyksen
näytännöissä. Olihan se taiteilijattarelle paras harjotus saada
edeltäkäsin täällä esiintyä samassa roolissa. -- Tudeerin arvostelusta
Valvojassa teemme joitakuita otteita:
Thérèse Raquin näyteltiin mallikelpoisesti. Näyttelijämme ovatkin
skandinavilaisten ja kotimaisten näytelmien kautta hyvin koulutetut
pitämään todellisuutta silmämääränään ja kuvaamaan sitä. Muuten Thérèse
Raquin on kyllä omiaan näyttelijöitä harrastuttamaan, sillä teksti on
sitä laatua, että se enimmäkseen tarjoaa heille vain ulkopiirteet,
jotka heidän on itsenäisesti täyttäminen ja elähyttäminen. Kaikki
näyttelijät olivatkin käsittäneet tehtävänsä erittäin hyvin, ja he
saivat myöskin aikaan mitä eheimmän, elävimmän kokonaiskuvan.
Tullakseen täysin todenmukaiseksi Thérèse Raquinin rooli vaatii
näyttelijältä tavattoman paljo alttiiksiantavaisuutta, ja pysyäkseen
eheänä, kokonaisena se vaatii suurta intelligenssiä ja hienoa taitoa.
Rva Aalberg täytti nämä vaatimukset mitä suurimmassa määrässä.
Ainoastaan kolmannen näytöksen alussa -- -- hänessä ehkä on velttoa,
hienoa _grande damea_ enemmän kuin rooli oikeastaan sallii. Muuten oli
hänen näyttelemisensä alusta loppuun todella loistavaa. Ensi
näytöksessä tapahtuva jyrkkä käänne jöröstä välinpitämättömyydestä
tuliseen lemmen hehkuun, kolmatta näytöstä täyttävä ääretön tuska,
neljännessä näytöksessä ilmaantuva ulkonainen ja sisäinen
rappeutumistila ynnä yhä kasvava kauhu, kaikki ne esitettiin
semmoisella todenperäisyyden voimalla, ettei katsoja niitä ikinä
unohda. -- Ahlbergin Laurent oli hänen parhaita roolejaan. Hänen
onnistui siinä tavallista paremmin vapautua omasta itsestään ja
mukautua tehtäväänsä, niin että hänen Laurentinsa todella herätti niitä
kauhun, inhon ja säälin tunteita, joita tekijä on tarkottanut. --
Lindfors teki Grivet höperöstä erittäin onnistuneen tyypin;
ensimäisissä näytännöissä hän höperöimisellään ehkä liiaksikin veti
yleisön huomiota pois päätoiminnasta. -- Rva Raquinin roolin suoritti
nti Stenberg odottamattoman hyvin. Hänen näyttelemisensä oli luontevaa,
teeskentelemätöntä; yhtä liikuttava kun hän oli hellänä ja surevana
äitinä, yhtä kamala hän oli viimeisessä näytöksessä elävänä
kuvapatsaana, joka ainoastaan silmien katseilla voipi lausua ilmi sitä
ääretöntä vihaa ja sitä hurjaa kostonriemua, joista hänen sydämensä
oli pakahtua; oli ikäänkuin kaikki elämä mikä halvaantuneen
liikkumattomassa ruumiissa oli jäljellä, olisi kokoontunut noihin
palaviin silmiin. Katselija täydelleen tajusi, etteivät Thérèse ja
Laurent voineet niiden katsetta kestää. -- Rooli mahtoi olla hyvin
rasittava. -- Näyttämön asu ja yleensä koko 'mise en scène' kuvasivat
erittäin todenmukaisesti niitä oloja, joihin näytelmän toiminta
perustuu.
Paitse jo mainituissa rooleissa Ida Aalberg esiintyi Runebergin
päivänä, lausuen Maamme-laulun ja näytellen Lean. Se innostus, jonka
hän tällä vierailulla herätti, tuli varsinkin näkyviin kun Erotaan pois
4/2 annettiin hänen hyväkseen ja kun hän 7/2 Thérèse Raquinina esiintyi
viimeisen kerran.
Helmikuullakin oli kaksi premiääriä, joista edellinen, Salan suomentama
A. Wilbrandtin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Maalarit_ (14/2), annettiin
vain kaksi kertaa herättämättä mitään suosiota, mutta jälkimäinen,
G. von Numersin niinikään 3-näytöksinen huvinäytelmä _Kuopion takana_,
muodostui sitä suuremmaksi, jopa harvinaisen suureksi menestykseksi.
Kuopion takana on samoin kuin muutkin Numersin suomenkielisinä
julkisuuteen tulleet näytelmät lopullisen muotonsa saanut hänen ja
Bergbomin yhteistyön kautta. Ensi kerran se mainitaan Numersin
kirjeessä 5/12 1888:
"Minä kyhäilen nyt pientä uudenaikaista kappaletta nykyään
riidanalaisesta kysymyksestä: kuka oikeastaan on oleva herra talossa,
vaimoko vai mies, ja tulen minä siihen epätoivoiseen päätökseen, että
kyllä se on mies. Siis hansikka Pohjoismaiden naisille. Vaimoni
mielestä on kappale -- surullinen, ja hän suuttuu kun hän näkee sen. Se
on muutoin komedia." -- Toisen kerran tekijä puhuu siitä 9/2 1889:
"Olen juuri päättänyt vetisen jäljennöksen 'Noorasta' -- kolmessa
näytöksessä -- mutta minun herrasväkeni ovatkin ainoastaan kihlatuita!
Otan kai sen mukaani [tullessani Helsinkiin]."
Nämät otteet ovat tuskin ristiriidassa sen kanssa mitä kirjan tekijä
muistaa Bergbomin sanoneen, nimittäin että kappale alkuaan oli ajateltu
vakavaksi nykyaikaisdraamaksi; todellisuudessa siitä sukeutui mitä
hyvätuulisin huvinäytelmä, jonka pääajatus on kokonaan vastakkainen
yllämainitulle. Miten siinä annetaankin letkauksia oikealle ja
vasemmalle, on toki päätös se, että ohjakset ovat naisen kädessä
taikka, niinkuin Numers itse lausuu edellisiä vuotta myöhemmässä
kirjeessä: "nainen hallitsee kyllä ilman kuninkaallista kruunua ja
ilman 'oikeuksia'".
Kun Bergbom toukokuun alussa 1889 matkusti Vaasaan siellä
järjestääkseen teatterin vierailua, pysähtyi hän vuorokaudeksi
Suinulaan Numersin luokse, ja silloin luultavasti Kuopion takana
yhdessä uudestaan suunniteltiin. Mutta varmaankaan se ei ollut ainoa
neuvottelu asiasta. Kirjeissä kappale mainitaan jälleen vasta 9/1 1890,
jolloin Numers lausuu:
"Lähetän tänään rautatiepakettina kolmannen näytöksen. Lisää ja ota
pois niinkuin tahdot, kun vain saat siihen pontta ('ruter'). -- Kun
minulle on selvinnyt, että se todella näytellään, on mielenkiintoni
jälleen herännyt. Anna nyt nti Nissisen[106] alottaa kolmannen
näytöksen suomentaminen ja palauta rauhallisesti tänne 1:nen ja 2:nen
näytös,[107] niin että saan kirjoittaa ne uudestaan, 'kunniasanallani'
saat ne takaisin korkeintaan 3:ssa päivässä." -- (Kirjoittaja
julkilausuu tyytyväisyytensä siitä, että Olga Finne tulee Lilliksi ja
Saimi Svan nimismiehen rouvaksi.) -- "Niin lähetä nyt tänne alkupuoli
ja ajattele sitten päivän iskusanoja (slagord), joita ei kasva täällä
metsässä".[108] -- Edelleen saamme samasta kirjeestä tietää, että
mainiot säkeet:
'Sä oikeutes tietää tahdot, nainen?
Rakasta, kärsi, ahkeroitse vainen!'
olivat pitkästä (ruotsinkielisestä) runosta, jonka tekijää Numers ei
tuntenut, mutta joka oli lausuttu ja suurella suosiolla vastaanotettu
eräissä häissä Ilmajoella. [Vielä myöhemmässä kirjeessä] Numers
hyväksyy, että Naema ensi näytöksessä esitellään apulaisen jalkojen
juuressa, että jälkimäisen nimeksi pannaan Jussilainen y.m.
Tämä kaikki todistaa teoksen olevan, niinkuin jo sanottiin, yhteistyön
tulos, ja kun Numers 20/3 tunnustaa saaneensa 600 markkaa
tekijäpalkkiona[109] hän samassa sanoo olevansa hämillään vastaanottaa
niin paljon kappaleesta, "jossa Sinulla ja teatteriseurueella on
kummallakin yhtä suuri osa kuin minulla". Tämä on vaatimattomasti ja
kauniisti lausuttu Numersin puolelta, jolta alote ja alku kuitenkin oli
lähtenyt ja jonka nuoruuden muistoja epäilemättä piilee pappilan elämän
kuvauksessa.
Myöhemmin syntyi, niinkuin vastedes on kerrottava, erimielisyys
Bergbomin ja Numersin välillä siitä, mikä osa kummallakin oli heidän
kappaleissaan. Silloin Bergbom eräässä kirjeessä[110] (josta alustelma
on käytettävänämme) seikkaperäisesti tekee selkoa vaikutuksestaan
Kuopion takana näytelmän syntyyn:
"Olen ajatellut mikä osuus kappaleeseen minulla on, ja olen tullut
seuraavaan päätökseen":
"1) Olen, niinkuin itse olet myöntänyt, kriitillisesti tarkastanut
(siktat) sen. Sen johdosta kappale on tullut oleellisesti
toisenlaiseksi molempien pääroolien muuttamisen kautta. Läpikäyvien
korjausten, lievennysten, pikku muutosten, pyyhkimisten kautta
Apulainen on raa'asta, idioottimaisesta karrikatyyristä muutettu
jotakuinkin inhimilliseksi olennoksi, ja Lilli suurisuisesta,
äkäisestä, liehakoitsevasta 'buffetshikasta' tullut -- siksi mikä hän
on. Rovastia, ruustinnaa, Naemia tämä kriitillinen työ ei ole koskenut."
"2) Sen ohella olen suoranaisesti antanut joukon motiiveja kappaleeseen.
Minä ehdotin esim. kolmet rouvat. Jopa luonnostelin heidät. Mitä
ruustinnaan [! lue: pastorin rouvaan] ja nimismiehenrouvaan tulee,
noudatit luonnostani, kauppamiehen rouva on kokonaan sinun omasi.
Edelleen on Jussilaisen esitelmä-aate minun. Minä ehdotin,
yksityiskohdittain koko esitelmäkohtauksen ja kohtauksen Lillin ja
apulaisen välillä kolmannessa näytöksessä. Ylipäätään minä annoin
kolmanteen näytökseen, jota ei ollut olemassakaan, ensiksi kohtaus
kohtaukselta ehdotuksen, jota harvoilla muutoksilla (keskellä)
noudatitkin."
"3) Mutta sitä paitse olen suoraan kirjoittanut useita kohtia. Ne
kuuluvat kuitenkin minulle eri määrässä. Muutamissa paikoin toimitin
uudestaan mitä sinä olit ennen kirjoittanut, toisissa lisäsin kaikki
omasta päästäni. Olen punaisella lyijykynällä merkinnyt kappaleeseen
mitä on suorastaan minun kirjoittamaani. Tiedän mitkä paikat ne on,
sillä ne ovat erikseen liisteroidut kuiskaajakappaleeseen taikka
kokonaan liitetyt siihen."
Kuopion takana meni ensi kerran 28/2 ja oli se teatterin onnistuneimpia
premiäärejä, sillä se laski perustuksen kestävälle suosiolle kappaletta
kohtaan. Numers huudettiin tietysti useat kerrat esiin. Huone ei ollut
aivan täysi (791 mk), sillä yleisömme on aina hiukan epäilevällä
kannalla uusia ohjelmia kohtaan, mutta jo seuraavana iltana oli huone
täynnä (1,157 mk) ja näyteltynä kaikkiaan 9 kertaa (useamminkin se
olisi mennyt, jollei näytännöt olisi päättyneet huhtikuun alussa)
tuotti se 8,364 mk eli keskimäärin 930 illalta.
Näytteleminenkin oli mitä parhainta. "Rovastista (Pesonen) ja
ruustinnasta (nti Stenberg) alkaen palvelustyttöön asti kaikki roolit
näyteltiin hyvin." Erityisesti kiitettiin Olga Finneä Lillinä. Hän on
erinomaisesti käsittänyt kuvattavan luonteen; tuo "moderni" neitonen,
joka Helsingistä tullen, 'uusilla aatteillaan', somilla vaatteillaan,
varmalla, vapaalla -- jopa vallattomallakin -- käytöksellään panee
pappilan asukkaat ja naapurit ymmälle, oli kauttaaltaan uuden ajan
älykäs ja reipas lapsi. -- Entäs nuo naapurit sitten! Kuinka
todenmukaisia, kuinka ihka eläviä, kuinka mainion koomillisia he
olivat! Niin tarkkaan havaittuja ja niin luontevasti näyteltyjä
tyyppejä oman maan elämästä, kuin nimismiehen rouva (Saimi Svan) ja
pastorin rouva (Naemi Stenbäck) on harvoin saatu nähdä näyttämöllä.
Suurimman kiitoksen ansaitsi kuitenkin Sala apulaisena. Rooli on sitä
laatua, että se miltei houkuttelee näyttelijää laatimaan narrillista
irvikuvaa. Mutta Sala ei siihen hairahtunut. Hän näytteli apulaispappia
erittäin hienosti, ilman vähintäkään liiottelua. Siten hän saikin
aikaan mitä täydellisimmän illusioonin; katselija ei hetkeäkään
epäillyt kuvauksen todenperäisyyttä. Ja sen kautta roolin koomillinen
vaikutus vaan lisääntyi. Salan apulaispappi oli kaikin puolin etevä
taideteos.[111]
Tähän on vain lisättävä että samoin kuin koko näytelmä sen esityskin
suomalaisella näyttämöllä oli erinäisen rakastettavan huumorin
leimaama, niin ettei ivaan eikä nauruun ollut mitään katkeraa
sekottunut. Se se juuri oli, joka teki että näytelmä, samalla kertaa
koskien sydäntä kuin nauruhermoja, jätti katsojaan niin herttaisen
vaikutelman. Kun kappale sittemmin esitettiin muualla ruotsiksi
käännettynä ja m.m. Jussilainen mongersi huonoa ruotsia, katosi siitä
melkoisessa määrässä runollisuus, ja koko vaikutus tuli karkeammaksi,
alhaisemmaksi. -- Syystä kun Sprengtportenin oppilaat kiellettiin, ei
maaliskuulla ilmaantunut muuta uutta kuin Anni Levanderin suomentama
Molièren _Sievistelevät hupsut_ 12/3. Näytäntö annettiin Lindforsin
hyväksi, ja teki hänen Mascarillensa mainion ilveilyn ohjelman
loistokohdaksi. -- Kolme päivää tämän näytännön jälkeen lauantaina 15/3
oli suuret arpajaiset ynnä naamiohuvit eläkekassan hyväksi. Ohjelmasta
ansaitsee mainita "Pohjolan häät", kuvaelmasarja, jonka taiteilijat A.
Gallén ja E. Järnefelt olivat järjestäneet. Emilie Bergbom, jolle tämä
yritys oli tuottanut paljon vaivaa, kirjoittaa Turun ystävälleen
olevansa tyytyväinen tuloon, joka nousi 9,600 markkaan (netto pari
tuhatta vähemmän). -- Viimeinen näytäntö Helsingissä: Kuinka äkäpussi
kesytetään, uudistettuna, oli 9/4.
Kun Helsingissä ohjelmiston puute uhkasi, oli teatteri päättänyt
kevätpuolella lähteä _Kuopioon_, johon sitä viime vuosina niin monesti
oli pyydetty. Tämä oli ilosanoma Minna Canthille. Ilmottaen
tyytyväisyytensä ja tarjoten "tohtorille" entisen asunnon talossaan,
hän 24/2 kirjoittaa Emilielle:
-- "On minulla tekeillä taas omakin näytelmä [Papin perhe], mutta se ei
tietysti valmistu ennen kun syyspuoleen. Jos sanon, että aihe on
keskisäädystä, niin tohtori varmaankin säikähtää ja sanoo: 'herskapi
Wörsky!' Ei -- ei Wörskyn herskapi siinä paradeeraa. Mutta muuta tuskaa
se kyllä antaa, kun sen pitäisi olla todellinen, s.o. nykyisestä
tosielämästä, ja samalla draamallinen! Kuvata näitä säännöllisiä
ihmisiä pienine tunteineen, säännöllisissä oloissaan, säännöllisessä
kamarielämässään ja saada siitä jotain draamallista! Yhtä jos panisivat
hevoset juoksemaan ja hyppimään ahtaissa pilttuissaan, joissa ovat
syntyneet, kasvaneet ja ikänsä eläneet, tottumuksen kautta vallan
tyytyväisinä." --
Maaliskuun lopulla Minna ilmotti, että tilauksia oli karttunut niin
paljo, että ne, "rabatit poisluettuna", nousee 212 markkaan iltaa
kohti. Samalla hän sanoo olevansa onnellinen jo edeltäpäin, että
tohtori on luvannut tulla tarjottuun kortteeriin. "Ei teatterin
tännetulo muuten olisi miltään maistunutkaan. -- Eikähän kumma, sillä
elämäni rikkaimmat hetket ovat olleet ne, jotka tohtorin seurassa olen
saanut viettää." --
Kuopiossa annettiin 18 näytäntöä 13/4-15/5; enempää ei ajateltukaan,
sillä tänä keväänä oli promotsioni, ja siksi oli teatteri palaava
Helsinkiin. Ohjelmisto oli Helsingistä tunnettua, paitse kahta uutta
kappaletta: E. Törmäsen suomentama Th. Overskoun laulunäytelmä
_Paholaisen voittaja_ 30/4 ja Tuokon runomittaisesti kääntämä
Calderonin _Elämä on unelma_ 13/5. -- Kaarlon kirjeistä teemme
seuraavat otteet:
(11/4). -- "Minna-rouva on rakastettava niinkuin aina. Hänen uusi
draamansa on luonnoksena valmis kolmessa näytöksessä, mutta kun hänellä
ei ole vielä aavistustakaan kuinka molemmat viimeiset näytökset ovat
kehitettävät, niin siitä tuskin tulee mitään ennen joulua. Silloin
tulee [nti] Finnekin kotia, joka tarvitaan yhteen päärooliin."
[Näyttelijätär oli Kuopiosta lähtevä opintomatkalle ulkomaalle.]
(14/4). "Ensi näytäntö [Sirkka] antoi 450 mk. Siis sangen hyvin. Täysi
huone tuottaa 550. Ennen se antoi 600, mutta nyt on 14 hyvää paikkaa
'poissahattu', jotta herroilla olisi mukavampi pääsy buffettiin (!) --
On ollut niin paljo työtä, etten kahteen päivään ole ennättänyt käydä
Ossianin luona. -- Minun täytyy harjottaa Paholaisen voittajan köörejä.
Sitä paitse istua ja jankuttaa laulajia, jotka luonnollisesti eivät
osaa mitään: 'odottaneet, että tohtori olisi mukana harjotuksissa'." --
(16/4). "Kansanvihaaja tuotti yhtä paljon [enemmänkin] kuin ensi
näytäntö. En tiedä miellyttikö se. Tusina henkilöitä melusi tosin
kovasti joka näytöksen jälkeen, mutta luullakseni oli se kaviaaria
muille." -- Vanha tuttu, Kivinen-Franck, oli tarjoutunut jälleen
teatteriin.[112]
(28/4). "Kuopion takana antoi tietysti täyden huoneen, ja
suosionosotukset olivat hyvin vilkkaita -- usein aploodeja
näyttelemisen keskellä. Kaikki hyvällä tuulella." [Toisellakin kerralla
melkein täysi huone, mutta kun Emilie oli arvellut, että kappale oli
annettava kolme ja Almberg neljäkin kertaa, Kaarlo kirjoittaa:]
"Huomaan kuinka vähän tunnette pikkukaupunkien teatterioloja. Jo eilen
oli ensi näytännön innostus kokonaan kadonnut. Aploodeja tuli joka
näytöksen jälkeen, mutta ei kertaakaan näytöksen keskellä." --
(1/5). "Paholaisen voittaja tuotti 432 mk. Esittäjistä oli vain Weckman
oivallinen ja nti Stenbergkin, jolla oli oikein liikuttavia kohtia
Veronican osassa."
Kirjeet ovat muuten niin täynnä kaikenlaisia päivän teatteriasioita,
että Kaarlolla nähtävästi ei ollut aikaa ajatellakaan muuta. Toukokuun
keskivaiheilla hän palasi seurueineen Helsinkiin, vähän yli 700 markkaa
voittoa kassassa.
_Helsingissä_ annettiin promotsioniaikana kuusi näytäntöä 18/5-30/5,
joista kolmessa esitettiin pääkaupungissa uusi Paholaisen voittaja.
Tulot olivat kuitenkin huonommat kuin Kuopiossa. Kun mainittu
laulunäytelmä näytäntökauden viime iltana näyteltiin, Otto Vallenius
esiintyi viimeisen kerran suomalaisella näyttämöllä. Oltuaan kuusi
vuotta seurueen jäsenenä ja laulutaidollaan voitettuaan monta ystävää
hän nyt erosi lähteäkseen Parisiin aikeessa antautua oopperalaulajaksi.
Teatterin johtokunta, jonka jäsenet olivat K. Bergbom, A. Almberg,
Jaakko Forsman, V. Löfgren ja K. F. Wahlström sekä varajäsenet Emilie
Bergbom ja B. F. Godenhjelm, oli lähes puolitoista vuosikymmentä
pysynyt muuttamatta. Tämän johdosta heräsi sen omassa piirissä ajatus,
että uudistus oli toimeenpantava, joskin vähitellen. Neuvotellen tästä
johtokunnan jäsenet sopivat keskenään että professori Forsman saisi
ensiksi erota ja sen mukaan ilmotettiin kannattajain kokouksessa 5/5,
että hän toivoi päästä vapaaksi monivuotisesta toimestaan. Silloin
hänen sijaansa valittiin tohtori _Eliel Aspelin_.
Vaikka Emilie Bergbom nimellisesti oli ainoastaan varajäsen
johtokunnassa, oli hän, niinkuin edellisestä kyllä on nähty,
todellisuudessa teatterin hyväksi toiminut enemmän kuin yksikään muu
johtokunnan jäsen -- paitse tietenkin hänen veljensä. Itse asiassa hän
oli tavallansa Kaarlon rinnalla ollut toinen "toimitusjohtaja" taikka
oikeammin, kiitos olkoon hänen apunsa, Kaarlo oli toiminut
kahdenkertaisella voimalla. Niissä, jotka tämän tiesivät ja osasivat
arvostella kuinka erinomaisen tärkeä hänen osansa oli ollut ja
edelleen oli kansallisen taidelaitoksen synnyssä, kehityksessä ja
ylläpitämisessä, oli kauan asunut ajatus että kansalaisten velvollisuus
oli kerrankin julkisesti esiintuoda se kiitollisuus ja tunnustus, jonka
Emilie Bergbom väsymättömällä, suurisuuntaisella toimellaan oli
ansainnut. Tänä keväänä tuo ajatus muuttui teoksi. Päätettiin näet
tehdä Emilienpäivä, toukokuun 19, kansalliseksi juhlapäiväksi, jolloin
Emilie Bergbomille julkilausuttaisiin ne tunteet, jotka hänen
elämäntyönsä oli laajoissa piireissä herättänyt.
Varhain aamulla kävi päivän sankaritarta tervehtimässä sekaääninen
kuoro, parhaasta päästä niitä henkilöitä, jotka oopperan loistoaikana
olivat olleet sen kuoron pylväitä. Sitten saapui nti Bergbomin luokse
teatterin ystävien lähetystö, joka kutsui hänet päivällisille
Kaivohuoneelle. Tänne, jossa niin monta kevätjuhlaa on vietetty,
kokoontui klo 4 "täysi huone", jossa alusta alkaen lämmin tunnelma
vallitsi. Puhujana esiintyi kutsujain puolesta tämän kirjan tekijä, ja
otamme tähän loppupuolen puhetta.
Huomautettuaan ensin kuinka Suomen kansa oli päässyt sille asteelle,
että se itsetietoisesti harrasti kaikinpuolista edistystään, ja
mainittuaan Suomalaisen teatterin olevan yhden "niitä tämän aikakauden
tuloksia, joista kansan tulee kiittää semmoista miestä, jonka nero on
sallinut hänen luoda jotain uutta, Suomessa ennen olematonta", puhuja
viittasi taidelaitoksen merkitykseen sivistyselämässämme sekä myöskin
siihen miten teatterin johtajaa ja jäseniä monesti oli heidän hartaasta
työstään kiitetty. Sen jälkeen hän jatkoi: "Tällä kertaa on erityisesti
kiitos lausuttava eräälle henkilölle, jonka työ saman asian hyväksi on
ollut yhtä väsymätöntä, yhtä uhraavaista kuin kenenkään muun, vaikka
kyllä vähemmän tunnettua ja tuskin koskaan julkisesti tunnustettua.
Kaikki tietävät minun näillä sanoilla tarkottavan sitä jaloa naista,
joka tänään on kunniavieraanamme. Hän on toiminut tuon kansallisen
yrityksen palveluksessa, niinkuin nainen ammoisista ajoista on tottunut
toimimaan, nimittäin näkymättä -- tällä kertaa sanan oikeassa
merkityksessä -- kulissien takana. Ainoastaan lähimmät tietävät mitä
taitoa, neuvokkaisuutta ja kestäväisyyttä on kysytty niissä tuhansissa
puuhissa, joissa hän on ollut veljensä apuna. Ainoastaan lähimmät
tietävät ja aavistavat, miten hän, naisen ihmeteltävällä kyvyllä
mukautuen hetken vaatimuksiin, on osannut tukea tuota horjuvata alusta,
joksi teatterin pikku yhteiskuntaa voi sanoa, kun perämies
ruumiillisesta ja henkisestä väsymyksestä on ollut uupua ja vihaiset
vihurit ovat sitä ahdistaneet sekä salaiset ja vedenpäällisetkin karit
ja kalliot ovat uhanneet edessä ja takana. Ei se vähennä johtajan
ansiota, jos syystä voidaankin epäillä hänen tähän saakka kestäneen
ilman sisarensa apua. Mutta jos etäämmällä seisovat eivät tiedäkään
arvostella, mitä sama henkilö on niissä kohden tehnyt, joihinka nyt
olen viitannut, niin ymmärtää kuitenkin jokainen ajatteleva, minkä
erinomaisen siveellisen voiman on teatterillemme tuottanut ainoastaan
se tosiasia, että johtajan rinnalla on alati toiminut ja laitoksen,
niin sanoakseni, jokapäiväiseen elämään lakkaamatta vaikuttanut niin
hienosti sivistynyt, niin ylevämielinen nainen kuin neiti Bergbom.
Tietääkseni ei yhdenkään muun kansan teatterin historialla ole mitään
kerrottavana, jota voisi tähän verrata!"
"Neiti Bergbom! Te näette tässä ympärillänne Suomalaisen teatterin
ystäviä, jotka sydämestään kiittävät Teitä siitä mitä olette sen
hyväksi tehnyt. Tällä ei kumminkaan tarkoteta, että Teidän ansionne
kansalaisena siihen rajottuisi. Samalla aikaa ja jo aikoja ennen olette
Te lukuisissa tehtävissä jalolla ja nerokkaalla tavalla edustaneet
Suomen naista ja kansaakin. Tästä kaikesta me Teitä kiitämme, Teitä,
jossa virkeämpänä ja kirkkaampana kuin yhdessäkään toisessa
suomalaisessa naisessa on elänyt ja elää _sen_ ajan henki, jolloin
Suomen suuret nerot panivat alkuun ne pyrinnöt, joita nyt jatketaan.
_Sen_ aamun ajan oikeana tyttärenä me Teitä tervehdimme ja
kunnioitamme. Jumala suokoon Teille onnellista elämää ja pitkää
vaikutusaikaa. Eläköön neiti Emilie Bergbom!"
Sana juhlasta oli mennyt Z. Topeliuksellekin. Hän oli kuitenkin estetty
tulemasta, mutta lähetti sen sijaan kirjeen, josta näemme mitä jalo
runoilija ajatteli Emilie Bergbomista ja hänen työstään. Me otamme sen
tähän kirjamme kaunistukseksi:
(Koivuniemi 18/5 1890). "Minua ilahduttaa, että yksi, joka niin vähän
on hakenut ja niin harvoin on saanut toisten tunnustusta pitkästä
vaivastaan viljellä erämaata, vihdoin tulee muistetuksi ainakin
muutamien tahoilta, jotka ymmärtävät hänen elämäntyönsä. Minä luen
itseni näihin, ja olisin äärettömän halukas olemaan mukana, mutta
paitse kevättöitä ja promotsionia tulee tänään Maria Wiik maalatakseen
muotokuvani Tyttökoulua varten. Jään siis tänne ja annan sinivalkoisen
lipun liehua sinulle huomenna."
"Kun en voi olla mukananne huomenna, tahdon ainakin tällä tavoin
ystäviesi kanssa Kaivohuoneella yhtyä sydämelliseen onnentoivotukseen.
Emilienpäivä on minulle vanhastaan rakas: toivon että se nyt tulee niin
kauniiksi toukokuunpäiväksi kuin sen lähimmät edelläkävijät. Toivon,
että se tulee sinulle tavallista merkillisemmäksi sen tietoisuuden
kautta, ettet tee työtä kenenkään ymmärtämättä, kenenkään kiittämättä,
yksin Kaarlon kanssa, ettei sinun kohtalosi ole näyttelijän, joka näkee
koko jälkimaailman ohi rientävässä hetkessä. Teitä molempia tullaan
muistamaan niin kauan kun sydänkään vielä sykkii suomalaisen taiteen ja
tositaiteen edestä."
"Minä panen suuren, -- jopa suurimman painon siihen, että teidän on
onnistunut yhdistää nämä kaksi asiaa. Kenties omatuntosi lausuu
vastaan: lisää sitten: mahdollisuuden mukaan! Mutta ajatelkaa teidän
sijassanne herra ja rouva Aspegren suomalaisen näyttämön perustajina!
En sano heistä mitään pahempaa, kuin että ovat tehneet mitä heille on
ollut mahdollista; mutta te olette verrattomalla rohkeudella ja
kestäväisyydellä tehneet mahdottoman mahdolliseksi."
"Ikävä että teatteri seisoo markkinatorilla. Ikävä että teillä
molemmilla ei ole 100,000 markan valtioapu ja valta valita
valiojoukosta, kun toinen rettelöi ja toinen menee naimisiin. Tekisi
mieli lisätä: miksi tuhlata huvimajaan tarmoa, joka on osottautunut
voivan rakentaa palatseja?"
"Tämä on Herramme arvotuksia. Olen kysynyt häneltä teatterista, sillä
siinä on monta _mutta_. Vastaus ei ole vielä käynyt selväksi, sillä se
koskee kaikkea taidetta."
"Terveisiä Kaarlolle! Sinä uskollinen työntekijätär, joka tässä
realistisessa, itsekkäässä ajassa uhraat itsesi yhdelle aatteelle, --
minä puristan kättäsi! Z. T."
* * * * *
Vuoden tilinpäätös oli hyvänlainen. Alussa tekivät velat 17,067:23,
mutta lopussa 9,281:29 mk. Tämä johtui vähemmän itse toiminnan
tuloksista kuin runsaista avustuksista. Paitse valtioapua saatiin näet
kannattajain varoja 10,630 mk, eräästä teatteria harrastavien naisten
toimeenpanemasta keräyksestä 5,652 mk[113] ja Helsingin kaupungin
valtuustolta 4,000 mk. Tämä viimeinen apuraha maksettiin
anniskeluyhtiön voittovaroista sillä ehdolla että teatteri toimittaisi
erityisiä helppohintaisia kansannäytäntöjä. Annettuna tänä vuonna ensi
kerran se seuraavina vuosina uudistettiin joka kerta erityisen
hakemuksen johdosta; Ruotsalaisella teatterilla oli samallainen apuraha
valtuustolta. --
Näytäntöjä annettiin 107 ja niissä 11 kertaa _Kuopion takana_;
9 Parjauspesä; 8 Julius Caesar, Setä Bräsig; 7 _Pahassa pulassa_,
Kuningas Lear, Kansan vihaaja; 5 _Postikonttorissa_, Sievistelevät
hupsut, Paholaisen voittaja, Sorrentossa; 4 _Tuukkalan tappelu, Regina
von Emmeritz_, Claudie, Thérèse Raquin, Sirkka, Hardangerin harjulla; 3
_Kihlaus_, Kuuluisia naisia, Kuinka äkäpussi kesytetään, Konkurssi; 2
_Nummisuutarit, Murtovarkaus, Pukkisen pidot, Saimaan rannalla_, Hellät
sukulaiset, Maalarit, Erotaan pois, Reviisori, Farinelli; 1 _Lea_,
Telefoonissa, Kahden kesken, Elämä on unelma.
Näistä 34 näytelmästä oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 10.