Kuudestoista näytäntökausi, 1887-88.
Emilie ja Kaarlo Bergbomin kirjeistä, joista alempana teemme otteita,
näkyy, että sisarukset toukokuun loppupuolella olivat yhdessä
matkustaneet ulkomaille, etupäässä Parisiin ja Berliniin. Jälkimäisessä
kaupungissa he erosivat heinäkuun ensi päivinä, matkustaakseen
Emilie kotiin ja Kaarlo Norjaan, missä hän asettui Laurvigin
vesiparannuslaitokseen.
(Helsinki 7/7). "Rakas Kaarlo! -- Täällä näyttää hiljaiselta, ikävältä,
kuolleelta, mutta onhan se luonnollista meluavan iloisen elämän
jälkeen, jota olen viettänyt viimeisinä viikkoina. Kiitos koko tästä
ajasta! Kuinpa sinulla ei olisi ollut liiaksi haittaa seurastani.
Sanomattoman hupaista on ollut vähän katsoa ympärilleen maailmassa ja
sydämestäni iloitsen, että olen saanut tehdä tämän matkustuksen.
Kotimatkani meni erittäin hyvin. -- Tukholmassa olin päivällisillä
Winterhjelmillä. Hedvig oli niin erinomaisen ystävällinen ja
rakastettava, etten pitkiin aikoihin ole nähnyt häntä semmoisena. Sinun
on _välttämättömästi_ käytävä hänen luonaan palatessasi Tukholman
kautta." -- Emilie sanoo turhaan etsineensä Pikku orjatarta
antikvariaateista [s.o. Crusellin laulukappaletta Lilla Slafvinnan,
jonka Kaarlo tahtoi esittää].
(Laurvig 10/7). "Armahin! -- Tunnen vielä tyhjyyttä erinomaisen
miellyttävän matkamme jälkeen, joka kaikessa oli niin onnellinen --
osaksi kiitos olkoon rakkaan seurasi, osaksi sen onnen tähden, joka
meillä oli näyttämöllisessä suhteessa. Wallenstein, Talvinen tarina,
Kesäyönunelma, Romeo ja Julia, Hamlet, Cid, Saituri, L'Ecole des
femmes, Bajazet sekä Gendre de Mr Poirier ja Zalamean tuomari, jotka
eivät ole viimeksi muistettavat. Pierre de touchekin samoinkuin Claudie
ja Beaux Messieurs de Bois doré kuuluvat miellyttäviin muistoihin.
Francillon on sitä vastoin unohtunut, enkä Raymondesta muista
juontakaan; Goldfische on niinikään mielestä mennyt."
"Matkani tänne ei ollut onnellinen. Hampurissa tuuli niin kauheasti,
että kiltisti palasin Cuxhavenista ja matkustin Tanskan halki
Jyllandiin (Fredrikshavn). Sieltä höyrylaivalla. Tuuli sangen kovasti,
mutta kun en syönyt koko päivänä, vaan makasin liikkumatta, niin pääsin
siitä huokealla. Ja kuitenkin olen harvoin eläessäni ollut niin enragé
[suuttunut] kuin sillä laivalla. Sain näet tietää Ibsenin paraikaa
olleen Fredrikshavnissa mennäkseen hakemaan kesäasuntoa Skagenin
rannikolle. Ajatteles, kuinka helposti olisin voinut hänen kanssaan
sopia Rosmersholmista. Nyt en tiedä kuinka teen. Kirjoittaako hänelle?
Mutta mihin? Käydäkö hänen luonaan? On ikävä kolmeksi päiväksi -- sillä
se siihen menisi -- katkaista kylpeminen. Matkustaako hänen luokseen
kylpyajan jälkeen? Se on kai sopivinta. Mutta silloin jää käynti Ida
Basilierin luona tekemättä, sillä en tule ollenkaan Kristianiaan;
suorin tie menee Göteborgin kautta Tukholmaan. Ei auta, näimmehän
Björnsonilla [Parisissa], kuinka paljo helpompaa ja päätökseen
johtavampaa on suullisesti suorittaa asia." -- Laurvigissa oli
hiljaista, yksinkertaisempaa kuin Sandefjordissa, mutta ilma ja kylvyt
hyviä ja niin myös lääkäri, ensimäinen kylpylääkäri, joka Kaarlossa oli
herättänyt luottamusta. Suomalaisia oli noin 20, useimmat, ihme kyllä,
fennomaaneja -- puhekieli sentähden suomi. Gabriel Lagus rouvineen,
vakavasti sairaana, oli jo lähtenyt, Kaarlon häntä tapaamatta.
Alituista katarriaan vastaan Kaarlo käytti m.m. nenä- ja kurkkukylpyjä,
joita hän kiittää. -- "Vielä kerran -- kiitos iloisista
matkamuistelmistamme, joihin sinulla oli niin suuri osa.
Oma Kaarlosi."
(Helsinki 19/7). -- "Olipa sinulla huono onni, kun et tavannut Ibseniä.
Sinun _täytyy kuitenkin välttämättömästi_ käydä hänen luonaan, kun olet
niin lähellä. Ei ainoastaan Rosmersholmin tähden, vaan kaikkien hänen
draamainsa tähden on hyvä että saat puhutella häntä. Winterhjelmit
pitivät suurena mielettömyytenä ollenkaan ajatella Rosmersholmia! Jos
ottaa kappaleen, niin täytyy olla valmis at tabe sine penger
[menettämään rahansa], sillä ei se menesty! hän selitti. Me olemme
tottuneet 'at tabe vare penger', ja minun mielestäni tulee meidän pysyä
päätöksessämme, jos Ibsen vaan suostuu." -- Emilie sanoo, Kaarlon
pyynnöstä, lähettävänsä [Jonas] Castrénin lentokirjan [Mikä on oikea
ohjelma suomalaisuuden asiassa?] ja A. Meurmanin vastauksen sekä
mainitsee Castrénin vielä jatkavan, nähtävästi estääkseen Meurmanin
valitsemista valtiopäiville.
(Laurvig 16/7). Kaarlo valittaa epäsuotuisia ilmoja, ainoastaan kaksi
kaunista päivää. Hän tekee laajasti selkoa alkavan näytäntökauden
ohjelmistosta.
(Helsinki 16/7). Emilie kertoo Inez Borgin matkallaan
Oulusta hengenvaarallisesti sairastuneen ja makaavan Turussa
vatsakalvotulehduksessa. Häntä ei siis saa ottaa lukuun teatterin
lähimmässä toiminnassa.
(17/7). "Tiistaina saapuivat tavaramme [teatteria varten] Parisista
hyvässä kunnossa; mutta tulli tuli hirveän kalliiksi. Niin varsinkin
silkkikankaista, vaikka oltiin niin kilttiä, että ne merkittiin
puolisilkiksi. Olen hyvin levoton saksalaisten tavarain tähden. Jos
sametti otetaan silkkisamettina, niin saamme maksaa kauheasti, mutta
toivon sen saavan mennä puuvillasamettina, jonka tulli ei ole kovin
kallis. -- Eilen tapasin rva Anni Levanderin (o.s. Canth) ja kuulin
Hilda Aspin olevan Lammella. Hän on rva Canthilta saanut Brandesin
Hovedströmninger käännettäväksi; ikävä olisi, jos hän sentähden olisi
jättänyt Rosmersholmin. Olen kirjoittanut hänelle siitä ja kysynyt,
ottaako hän Hansikkaan suomennettavakseen? -- Uskotko että minusta
Hansikas oli ensi muodossaan miellyttävämpi. Svavan rooli tuntuu nyt
pienemmältä ja Riisin suuremmalta." --
(24/7). -- "Hyvin hauskaa oli saada kirjeesi syksyn ohjelmiston kanssa,
mutta valitettavasti se ei pysy muuttamatta. -- Kaarola ja nti Stenberg
olivat pari päivää sitten kaupungissa ja oikein hupaista oli kuulla
mitä kertoivat Salasta. Hän oli ollut aivan väsymätön Oulussa: päivät
ja yöt teatterissa. Venetian kauppias oli ollut erinomaisen hyvin
järjestetty, ja molemmat sanoivat etteivät he käsittäneet, miten hän
sai kaikki niin hyvään kuntoon niin vähillä apukeinoilla." --
(26/7). -- "Vihdoin ovat tavarat Berlinistä tulleet. Hylkiöt olivat
antaneet niiden mennä Pietarin kautta, joten lähetys tuli kovin
kalliiksi. -- Olen saanut vastauksen Hildalta: Rosmersholm on valmis!
-- Castrén y.m. tyytymättömät ovat kiertokirjeellä kehottaneet
hengenheimolaisiaan kokoontumaan Viipuriin maanviljelysnäyttelyn aikana
keskustelemaan uudesta ohjelmasta ja uusista johtajista. Hän on
kerrassaan väsymätön." --
(Laurvig 26/7). -- "Olen saanut Castrénin lentokirjan ja Meurmanin
vastauksen. Tämä jatkuva polemiikki on tuskallinen. Castrén on
puolestaan kieltämättä taitavampi taistelussa kuin Meurman, mutta minun
mielestäni Meurman kömpelyyksilläänkin voittaa enemmän kuin Castrén
advokaattiviekkaudellaan, joka ei tahdo saada esiin totuutta, vaan
ainoastaan solmeta vastustajaa. Kirjeestäsi päättäen näyttää tämä vain
olevan alkusoitto ja oikea polemiikki vasta alkavan. Ja tämän
eripuraisuuden aikana liittyvät ruotsinmieliset yhä lähemmin keskenään.
Lähin tulevaisuus tarjoaa monta pimeää kohtaa. -- Jopa meille
persoonallisestikin. Inezin sairaus -- Inez parka! On kuin paha kohtalo
vainoisi häntä. Aina kiviä hänen tiellään. Hänen vastoinkäymisensä ovat
kovin koskeneet sydäntäni. -- Palaan kotia parin viikon päästä.
Tulevana perjantaina (5/8) matkustan Fredrikshavniin tavatakseni
Ibseniä." --
Tähän päätämme pienet otteet kirjeistä, joista useat ovat 2-3 arkkia
pitkiä ja aina niin täysiä kuin paperi myöntää. Otteet näyttävät mitkä
asiat enimmin kiinnittivät sisarusten mieltä. Kaarlon käynnistä Ibsenin
luona ei ole lähempiä tietoja.
Jo talvella teatteri oli saanut kutsun tulla _Viipuriin_ näyttelemään
elokuun loppupuolelta alkaen, koska silloin maanviljelysnäyttelyn
ja -kokouksen tähden sinne odotettiin paljon kansaa. Siellä seurue siis
kokoontuikin, ja julkinen toimi alkoi Yhdistysjuhlan esittämisellä
21/8. Ensi aikoina oltiin niin ahkeria, että annettiin 11 päivänä 10
näytäntöä, ja menestys oli samassa määrässä loistava: ensi iltana oli
tulo 550 mk, mutta sen jälkeen näyteltiin täysille huoneille. Saatuaan
tietoa tästä Emilie kirjoittaa Helsingistä 26/8:
"Rakas Kaarlo! Kuinka erinomaisen hupaista onkaan, että Viipurissa käy
niin hyvin. Olemmehan 4 ensimäisenä iltana saaneet yli 3,500 mk!
Käyköön edelleenkin niin. Alkaako seurue väsyä? Että sinä olet väsynyt
ja kovin rasitettu on selvää: olet kai ollut 16 tuntia vuorokaudessa
teatterissa näinä aikoina, oletan minä. Pahinta on ettet sinä tuskin
koko Viipurissaolon aikana saa huoahtaa. Minkälainen on mieliala ollut?
Onko Ida ollut kiltti? Voi jos kaikki ottaisi onnistuakseen tänä
vuonna!" --
Ja 29/8 nti Elfvingille: (mainittuaan loistavasta menestyksestä)
"Kaarlo parka on ollut tulessa: hän kirjoittaa olleensa teatterissa klo
8:sta aamulla klo 11:een ehtoolla, joka on luonnollista kun joka ilta
on uusi ohjelma. Viisi teatterin jäsentä erosi kesäkuulla. Lindfors on
Parisissa ja Borg makaa sairaana, siis seitsemän roolit luettavat ja
harjotettavat. Hauskaa on toki ollut, kun tulos on ollut niin
erinomainen kuin nyt; emmepä ole hemmoteltuja." (Ja sitten toisesta
ilon aiheesta.) "Voit uskoa, että matkamme oli hupainen! Kyllä oli
hyvin Berlinissäkin, mutta Parisissa oli aivan erinomaista. En koskaan
olisi luullut, että niin äärettömästi mieltyisin Parisiin, kuin todella
tapahtui."
Kaarlo puolestaan vastasi Emilien kysymyksiin m.m. seuraavaa: "Kaikki
ovat olleet ystävällisiä ja auliita. Ida Aalberg on ollut hyvin
rakastettava. -- -- Hamlet (sanotaan samassa kirjeessä) meni
täpötäydelle huoneelle. Jo aamupäivällä oli kaikki myyty. Tulo yli
1,100 mk. Vaikka ei oltu harjotettu koristusten kanssa, sujui kaikki
liukkaasti. Kun on mennäkseen, niin menee -- sen kokemuksen saa
semmoisissa tapauksissa." --
Keskellä tätä touhua, elokuun lopulla, Bergbom sai Minna Canthilta
kirjeen, jossa tämä omasta ja Yrjö Kiljanderin[86] puolesta hartaasti
pyysi, että teatteri Viipurista tulisi Kuopioon. He lupasivat hankkia
vapaan matkan, toimittaa että näyttämö laajennettaisiin, puuhata
pilettien tilauksen y.m. Tähän täytyi Kaarlon vastata kieltäen.
Arkadia Helsingissä, hän sanoi, oli jo vuokrattu, eikä ollut sopivaa
ohjelmistoa. Viipurissa näyteltiin "nuo ikivanhat Noorat, Leat,
Murtovarkaudet, Roinilaiset, Nummisuutarit, Saimaan rannalla, jotka
Kuopiossa esitettäisiin tyhjille seinille". Se ohjelmisto, joka olisi
ollut uusi Kuopiossa, oli hajalla useiden jäsenten poismenon kautta ja
samoin laulurepertoari, joka maaseudulla on välttämätön, Inez Borgin
sairauden tähden. Muitakin syitä hän lupasi mainita suullisesti, kun
hän saapuisi Kuopioon. "Silloin saamme keskustella toisestakin asiasta,
joka on paljo tärkeämpi kuin teatterin tulo Kuopioon -- Teidän uudesta
draamastanne. Siitä ette sano mitään. Voi, voi kuinka iloinen olisin,
jos siitä syntyisi jotain kelvollista. Sanotte olevanne liian
rauhallisella tuulella. Hankkikaa itsellenne Nya Pressen, niin kyllä
siitä Teissä sappea nousee. -- Saimi Svan oli toissa iltana
Sillankorvan Sanna ja menestyi jotenkin hyvin. Siitä ynnä muista
asioista (esim. Erkon draamasta) puhumme suullisesti." --
Kirjeestä Emilielle näemme, että Kaarlo 5/n lähti Kuopioon:
-- "Ylihuomenna matkustan Kuopioon -- hyvin vastahakoisesti, sen
tunnustan. Mutta Minnan uusi draama on meille niin tärkeä, että
kaikkien mukavuuskysymysten täytyy sentähden väistyä. Kuinpa se nyt
vain valmistuisi!" --
Teatterin tähden Bergbom viipyi Kuopiossa ainoastaan kaksi päivää,
jotka hän jakoi Minna Canthin ja Ossian veljensä perheen välillä, joka
asui siellä Savon rautatien rakentamisaikana. Palattuaan Viipuriin hän
kirjoitti sisarelleen:
-- "Minnan draama ei tahdo edistyä. Kolme näytöstä on tosin
kirjoitettuna, mutta kun minä kokonaan hylkäsin puolentoista näytöstä,
on ainoastaan ekspositsioni valmis. Leveä kuvaus rautatietyöläisten
elämästä on hyvä -- epäselvemmät olivat varsinaiset toimivat henkilöt.
Minna parka on joutunut vaikeaan umpikujaan. Hän ei tahdo kirjoittaa
suuttumus- (indignatsioni) draamaa eikä riittävästi hallitse ainetta
kuitenkin saadakseen yhtenäisyyttä, ilman ettei tämä yhtenäisyys synny
teennäisen tendenssin kautta. Kaikki tahtoo hajota episoodeiksi. Hän
sanoi: tuleva draamani on oleva säätyläisnäytelmä, minä en voi enään
ottaa kansandraamaa niin naivisti kuin ennen. Ettemme me Minnan uudesta
kappaleesta saa mitään Työmiehen vaimoa, katson varmaksi -- niin sekä
hyvässä että pahassa. Kuinpa se vaan ei tulisi liian heikoksi! Tämä
kaikki luonnollisesti meidän kesken. Kenties se selviää paremmin kuin
nyt voin ajatella." --
Paitse draamaa Minna Canth kirjoitti tähän aikaan novellejakin, ja
niistäkin tuli Bergbomin antaa arvostelunsa. Kuinka tärkeää tämä oli
kirjailijattarelle, näkyy seuraavasta. -- Vasta oli melkoista melua
herättävä novelli "Salakari" valmistunut ja Kaarlo oli sen lukenut
käsikirjoituksessa, mutta (niinkuin kohta saamme nähdä) pätevästä
syystä ollut mitään siitä sanomatta. Silloin Minna kirjoittaa 24/9:
"Ette ole kirjoittanut sanaakaan tuosta novellista. Oliko se Teidän
mielestänne hyvin heikko? Onko syytä jättää se tykkänään painattamatta?
Neuvokaa, hyvä Tohtori, sanokaa ajatuksenne." Ja hän vakuuttaa, ettei
hän lähetä sitä kustantajalle (G. W. Edlund) ennen kun tohtori sanoo,
onko se painettava vai pistettävä tuleen? Tähän Bergbom vastaa 29/9:
-- "Tulin juuri tänään Pietarista ja löysin kirjeenne pöydältäni. Koska
vielä tänään yöjunassa lähden Helsinkiin, ei ole aikaa pitkiin
kirjoituksiin."
"Ette voi aavistaa hämmästystäni, kun luin kirjeenne. Kun sain
uutelonne, annoitte sen seuraavilla ehdoilla: 'Te ette saa tehdä mitään
muistutuksia. Se on nyt niinkuin se on (!)' Ja nyt näen että olisitte
suvainnut muistutuksia, vieläpä olette odottanut semmoisia."
"Te kysytte, onko se niin huono, ettei se sovi painettavaksi? Ei
millään muotoa. Ei se tule kunniaanne kartuttamaan, mutta ei se tule
sitä vähentämäänkääu. Se on sujuvasti kirjoitettu ja siinä on monta
hienoa kohtaa. Päämuistutukseni olisi se ettei ollenkaan tiedä mistä
nämä ihmiset tulevat. Mitkä ovat Annan [Alman] edellytykset? Mihin
piiriin hän kuuluu? Millaisesta kodista hän on lähtenyt? Kuinka
kasvatettu? Millainen on hänen uskonsa? Te sanotte semmoisia naisia
löytyvän meilläkin -- siinä olette ihan oikeassa -- ja mainitsette
esimerkkinä rva Strindbergin. Rva Strindbergin edellytykset ovat
kuitenkin hyvin mutkalliset ja tavattomat, niin että ne vaatisivat
paljon selityksiä, jos hän olisi jonkun novellin päähenkilönä. Kuinka
esim. ovat Alma ja miehensä ennen eläneet yhdessä?"
"John on hyvin onnistuneesti skitserattu, mutta Nymalm (tai Nymark --
oliko se niin?) on sitä epäselvempi. Onko hän rakastunut Almaan, vai
onko se hetken himollinen oikku, joka ohjaa häntä? -- Eikö Almassa
olisi enemmän vedettävä esiin noita esteettisiä motiiveja, jotka vievät
hänet harhatielle: hienosti sivistyneen naisen tyytymättömyys
pikkukaupungin proosaelämään, tuo hänen salainen vihansa miehen
käytännöllisiä toimia vastaan kävisi silloin luonnollisemmaksi."
"Mutta -- onhan mahdollista, että kaikki tämä on olemassa. Luin,
näette, uutelonne niin hätäisesti, ja kun olitte kieltänyt kaiken
kritiikin, niin en ollenkaan lukenut sitä arvostelijan silmillä. Nyt on
jo paljo haihtunut muistostani, ainoastaan pääpiirteet ovat jääneet.
Muistan vaan että koko ajan kysyin -- mistä Alma tulee? Hän on kuin 'en
Trane i sparvedans', mutta kuinka on tuo kurki joutunut varpusten
joukkoon?"
"Draamastanne ette kirjoita mitään. Minä mietin sitä usein. Tehkää väli
molempain insinöörein välillä likeiseksi. Isä ja poika? Tai ehkä
paremmin, vanhempi ja nuorempi veli. Sillä tuo vanhempi on pakotettu
suvaitsemaan nuoremman käytöstä, vaikka hän moittii sitä. -- --
Oletteko puhutellut Ossiania rautatieseikoista draamassanne? Tänään
näytellään Rosmersholm."
Viipurissaolon lopulla annettiin m.m. Luulosairas -- jossa Lindfors,
joka juuri oli palannut Parisista, "oli paljo voittanut tasaisuuteen ja
luonnollisuuteen nähden, se oli aika hyvä Molièrenäyte, samoin [nti]
Saleniuskin teki kaikin puolin onnistuneen debyytin Toinettena" --
Faust, joka tuotti kolme hyvää huonetta, joskin ensi rivi tavan mukaan
oli harva, ja Hilda Aspin suomentama Ibsenin _Rosmersholm_ ensi kerran
29/9. Siitä Emilie kirjoittaa nti Elfvingille (3/10):
"Viime viikolla kävin Viipurissa nähdäkseni Rosmersholmin. Se on hyvin
mieltäkiinnittävä, täydellinen yökappale. Se näytellään erinomaisen
hyvin, minun mielestäni paljo, paljo paremmin kuin Berlinin
Residenztheater'issa, jossa me näimme sen toukokuulla. En luule
kenenkään tulevan katsomaan Rosmersholmia kahta kertaa, niin että ei
siitä tule kassa- eikä aploodikappaletta."
Viimeinen näytäntö oli 2/10. Lopputulos oli semmoinen, että Bergbom
saattoi ilmottaa johtokunnalle tulojen riittäneen palkkoihin ja muihin
menoihin -- mikä ei suinkaan ollut tavallista.
_Helsingissä_ alotettiin 5/10 Rosmersholmilla, ja Emilien ennustus
toteutui: arvotuksellinen, pessimistinen näytelmä näyteltiin vain kolme
kertaa vähenevälle katsojakunnalle, eikä siitä saanut syyttää
Schumannin ja Buschin sirkuksia, jotka muuten tänä syksynä kilvan
tyydyttivät helsinkiläisten "kauneudenjanoa". Esitys oli kumminkin
etevä. Ida Aalberg kuvasi itsenäisesti luovan taiteilijattaren tavalla
salaperäisen Rebekan intohimoista sielunelämää tyynen ulkomuodon alla.
Oivallinen oli Leinokin Krollina ja kiitettäviä muutkin: Sala
Rosmerina, Ahlberg Ulrik Brendelinä, Lindfors Mortensgårdina ja nti
Stenberg matami Helsethinä. Tunnelma oli tukala kuin pitikin.[87] --
Echegarayn Parjauksen kirous, sekin Helsingissä uusi, meni samoin kolme
kertaa, ensi-ilta 19/10. Siinä nähtiin ensi kerran miten etelämaalainen
runoilija käsittelee uudenaikaista, realistista aihetta. Kirjallisuutta
harrastavat olivat siitä kiitollisia samoin kuin Rosmersholmistakin,
mutta suurempi yleisö jäi välinpitämättömäksi. Leino esitti
vaikuttavasti, kuinka Julianissa luonnollinen jalous tuskallisesti
kukistui parjauksen herättämän hirmukouraisen epäilyksen alle; rva
Rautio oli miellyttävä Theodorana, vaikka intohimoiset loppukohtaukset
olisivat sietäneet voimakkaampaa esitystä; Salalla oli Ernesto
runoilijassa luonteensa mukainen rooli ja menestyi siis samoin kuin
Weckman Pepitona, parjaajana. -- Vihdoin annettiin kuukauden
lopulla 26/10 kotimainen uutuus, R. Kiljanderin 1-näytöksinen
_Postikonttorissa_, samantapainen naurattava vähäpätöisyys kuin
T. Hagmanin Kyökissä, ja kauan ohjelmistossa pysynyt.
Lokakuulla vallinneen vastatuulen muutti myötäiseksi Schillerin
_Orleansin neitsyt_, joka meni ensi kerran 2/11 ja taas todisti, kuinka
otollisia suuret klassilliset näytelmät olivat Suomalaisen teatterin
yleisölle. Se näyteltiin näet täysille taikka hyville huoneille:
marraskuulla peräkkäin 7 kertaa, joulukuulla 3 ja vielä maaliskuulla 2
-- yhteensä siis 12 kertaa näytäntökauden kuluessa. Ja menestys oli
ansaittu. Ida Aalbergista Johannana lausuu U. S. ensi-illan jälkeen:
"Hänen olentonsa oli niin vieras ja ylimaailmallinen, jotta
mielikuvituksellekin oli vaikeata luoda mitään täydellisempää kuvaa
tuosta Ranskan pelastajahengettärestä." Myöhemmin arvostellaan
Valvojansa tyynemmin:[88]
"Nti Aalberg yritti nähtävästi tekemään sankaritarta niin todelliseksi
ihmiseksi kuin mahdollista. Niin hän lausui mainion jäähyväismonoloogin
kauniisti ja tuntehikkaasti tekemättä sitä miksikään bravuuriaariaksi.
Ensi kohtauksessa kuninkaan edessä hän oli tyyni ja maltillinen, antaen
kutsumuksensa suuruuden vaan ilmaantua sanojensa ja käytöksensä
vakavuudessa ja ylevyydessä. Soma oli äänen muutos, kun hän puhuttuaan
maallisille herroille, kääntyi piispan puoleen ja luottavaisesti,
melkein lapsellisesti kertoi kutsumuksestaan. -- Korkeimmilleen kohoaa
hänen taiteensa hänen lausuessaan suurta monoloogia neljännen näytöksen
alussa ja palavaa rukousta tyrmässä. Epätoivo toisessa ja uudestaan
herännyt luottamus toisessa esitettiin yhtä nerokkaasti ja
täydellisesti. Sanalla sanoen Orleansin neitsyt on tinkimättä
asetettava näyttelijättären entisten suurimpien luomien rinnalle ja
epäiltävää on, onko yksikään toinen johdonmukaisemmin toimitettu. -- --
Huolellinen yhteisnäytteleminen ja kappaleen taidokas näyttämöllepano
olivat menestyksen pääehtoja. Se tarkkuus, jolla johtaja, säästämättä
vaivojaan, oli koettanut puvuissa ja muissa laitoksissa uskollisesti
kuvata todellista elämää 15:n vuosisadan alkupuolelta on meidän
oloihimme nähden harvinaista, eikä ulkomaillakaan moni teatteri ole
semmoisissa asioissa niin harras. Useat puvut, niinkuin kuninkaan
ensimäinen ja Burgundin herttuan toinen erittäin loistokas vaatteus,
ovat tehdyt heidän aikuistensa kuvien mukaan ja muutkin mahdollisuuden
mukaan noudattaen ajan muotia. Erityistä kiitosta ansaitsee somasti
järjestetty, suurenmoinen kansankulkue vaihtelevine pukuineen -- siinä
kuuluu 115 henkeä olevan osallisena. Liiallista olisi siis enempää
vaatia näytelmän ulkopuoleen katsoen ja siinäkin, minkä teatteri jo
melkein on ottanut tavakseen yleisölle tarjota, on kenties vähän liikaa
-- ei ole kaukana se vaara, että yleisö rupeaa vaatimaan yhä enemmän ja
kenties pitämään tuota ulkonaista puolta näyttelemistä s.o. taidetta
tärkeämpänä."
Seitsemännen illan jälkeen keskeytettiin Orleansin neitsyen esittäminen
"esiintulleesta syystä". Ida Aalberg oli mennyt kihloihin lakitiedetten
kandidaatti _Lauri Kivekkään_ kanssa, ja hääpäivä lähestyi. Sitä ennen
annettiin 18/11 johtokunnan päätöksestä näytäntö näyttelijättären
hyväksi, joka itse oli valinnut Nooran ohjelmaksi. Huone oli
kukkuroillaan, ja "ilta muodostui täydelliseksi riemujuhlaksi
suositulle taiteilijattarelle". Toiselta puolen ihailtiin ja
ylistettiin hänen taidettaan tänäkin iltana (Noora oli entiseen
verraten täydentynyt, varsinkin viime näytöksessä, jossa loppusuoritus
Helmerin kanssa tapahtui tyynemmin, luonnollisemmin ja todenmukaisemmin
kuin kirjassa, jossa runoilija tuntuu Nooran sanoissa), toiselta puolen
ilmaistiin lahjoilla ja muuten sydämellistä osanottoa morsiamelle.
Toverit teatterissa antoivat hopeaisen hedelmämaljan, hämäläiset
ylioppilaat parin kandelabereita ja yleisö V. Vesterholmin maalaaman
maisemataulun uuden kodin koristamiseksi, puhumatta laakeriseppeleistä
ja runsaasta kukkasadosta. Innostuksenpurkaukset taukosivat
vasta kun illan sankaritar "astui esiin ja kiitti syvästi
liikutettuna ylenpalttisesta kunniasta, toivottaen että tämä yleisön
suosio vaikuttaisi elähyttävästi ja sammumatta Suomen nuoreen
näytelmätaiteeseen". -- Pariskunnan vihkiminen tapahtui 22/11
Nikolainkirkossa klo 7 i.p. Häihin saapui onnentoivotussähkösanomia
muun muassa Ibseniltä, Brandesilta, Lieltä, Kiellandilta ja
Svendseniltä.
Syyskauden viimeinen uutuus oli Salan suomentama Erkmann-Chatrianin
3-näytöksinen näytelmä _Fritz ystävämme_. Alarik Böök oli heikko
pääroolissa, mutta Olga Finne viehättävä naivina maalaistyttönä ja
Leino luontehikas rabbiini. Kappale -- ensimäinen, suuren menestyksen
saanut ranskalainen, realistinen näytelmä (Théâtre français'ssa ensi
kerran 1876) -- meni meillä vain kaksi kertaa (!). Paremmin vetivät
joulukuulla ja vuoden vaihteella Nummisuutarit (Pesonen oli Kalliolta
perinyt Sepeteuksen), Sota rauhan aikana y.m. vanhat tutut ohjelmat.
* * * * *
Tultiin niin vuoteen 1888, joka silloin ilmestyneitten uusien
kotimaisten näytelmien tähden on pidettävä oikeana merkkivuotena
teatterin historiassa. -- Uudenvuoden ensimäinen premiääri oli 4/1:
3-näytöksinen laulunsekainen Komedia _Farinelli_ (Farinelli ou le
Bouffe du roi, Saint-Georges'n, De Forges'n ja de Leuven'in tekemä),
jonka soitannollisen puolen Bergbom oli uudestaan sommitellut,
yhdistäen katkelmia eri oopperoista, niin että musiikki oli tullut
pääasiaksi. Esiintyjistä mainitaan Vallenius (Farinelli), Lilli Kurikka
(Inez) ja Lindfors (Gil Perez); Robert Kajanus orkesterineen suoritti
säestyksen. Yleisö oli sitä enemmän mieltynyt kappaleeseen, kun viime
aikoina oli saatu kuulla vähän laulua näyttämöltä. Se menikin 6 kertaa.
Tänä vuonna täytti Z. Topelius 70 vuotta ja kun oli päätetty viettää
merkkipäivä suurella kansalaisjuhlalla ylioppilastalolla, asetti
teatteri juhlanäytäntönsä edelliseen iltaan 13/1.[89] Huone oli
ahdinkoon täynnä, ja kun runoilija omaisineen, 30-vuotisen sodan
marssin kaikuessa, oli asettunut ensi rivin peräaitioon ja
häntä tervehditty eläköönhuudoilla, nousi esirippu Regina von
Emmeritz-näytelmälle, joka esitettiin yhtä mainiosti ja pääosiin nähden
samoilla voimilla kuin 1885 [nyt oli: Lindfors Larsson, A. Böök
ruhtinas Emmeritz, Rautio Bertel, Lilli Kurikka Kätchen]. -- "Kun
näytännön loputtua esirippu jälleen nousi, seppelöitsi Regina
runoilijan rintakuvan orkesterin toitottaessa ja koko näyttämö täynnä
näytelmän kirjavaa kansaa; kun esirippu nousi toisen kerran, seisoivat
vain Regina ja Kustaa Adolf runoilijan kuvan luona kunniavahtina; mutta
kun esirippu nousi kolmannen kerran, nähtiin kuva yksinänsä, osotteeksi
kuinka nerollisen runoilijan maine on muuttumatta elävä nykyisen
näyttämön varjokuvien hälvettyä."
Kun sitte seuraavana päivänä kuntien, seurojen ja yhdistysten
lähetystöt, niin pääkaupungista kuin maaseuduilta, kävivät
onnittelemassa Topeliusta, esiintoi Kaarlo Bergbom yhdessä näyttelijäin
Leinon ja Ahlbergin kanssa Suomalaisen teatterin onnentoivotukset.
Vastatessaan runoilija, ensin kiitettyään edellisestä illasta, lausui,
että hän ei ollut uskonut Regina von Emmeritzin pysyvän näyttämöllä,
mutta niin esitettynä kuin hän oli sen nähnyt Suomalaisessa teatterissa
luuli hän sillä olevan tulevaisuutta. Kullakin teatterilla on
tehtävänsä. Suomalaisen teatterin ansio on se, että se on antanut
Suomen runottaren puhua näyttämöltä voimakasta kieltä. Sen johtajaa ja
näyttelijöitä ei Suomen kansa tule koskaan unhottamaan. -- Näin otti
Suomalainen teatteri tehokkaasti osaa suuren, unohtumattoman runoilijan
kunniapäivän viettämiseen, yksi niitä viimeisiä kansallisjuhlia, joihin
lähes kaikki sydämestään yhtyivät.[90]
Toinen premiääri tuli 25/1, jolloin näyteltiin Hilda Aspin suomentama
Björnsonin _Hansikas_. Ensi-iltana oli huone hyvänlainen, mutta toisena
oli jo niin vähä väkeä, että kolmas ja viimeinen näytäntö ei voinut
tulla kysymykseen yhdessä jaksossa, vaan seurasi puolentoista viikon
päästä. Kumminkin esitys oli hyvä ja enemmänkin.
"Rva Aalberg-Kivekäs näytti Svavan osan erinomaisen kauniisti,
hienotunteisesti ja hillitysti muodostuen näytösten mukaan. Ehkä hän
kuitenkin oli etevin ensi näytöksessä, joka jo sisältää koko hänen
tragediansa: avonainen, suloinen rakkaudeninnostus kohtauksessa
sulhasen kanssa, harvinaisen todellisesti värähtelevät lyhyet lauseet,
kun Hoff kertoo sulhasen salaisesta entisyydestä, ilman että hän asiaa
ymmärtää, vaikka se häntä vaivaa, ja sitte kauhistus kun Alfin tullessa
kaikki selviää -- kaikessa oli näyttelijätär yhtä oivallinen." --
Vallenius, jolla Riisinä oli entistä suurempi puheosa, teki luonteen
turhamielisyyden liian tärkeäksi, mutta Leino oli kelpo Christensen
samoin kuin Ahlberg nuhteeton Alf.
Miksi ei kappale vetänyt? Eiköhän vastaus ole siinä, että realistiset
draamat, joiden tarkotus oli "asettaa kysymyksiä keskustelunalaiseksi",
ylipäätään menettivät viehätysvoimansa niin pian kun päämäärä oli
saavutettu, se on kun kysymyksestä oli ruvettu väittelemään. Niin oli
juuri Hansikkaan laita. Kappale ei ollut enään uusi ja sen asettama
kysymys: eikö mieheltä ole vaadittava puhtautta niinkuin naiseltakin?
oli jo meilläkin ollut väittelyn esineenä. Sen lisäksi saattaa sanoa,
että "realismi" 80-luvun loppuvuosina jo alkoi väsyttää yleisöä.
Omituista on että Suomalainen teatteri juuri silloin kun tämä
tosiasia kävi tuntuvaksi oli valmis esittämään ensimäisen koko
sarjasta alkuperäisiä kotimaisia draamoja, jotka voitokkaasti
vaativat romanttisuudelle oikeutta olla olemassa. Ensimäinen
uusi kappale Hansikkaan jälkeen oli näet _Gustaf von Numersin_
"historiallis-romantillinen" näytelmä _Eerikki Puke, Korsholman herra_.
Mutta tämä ilmiö keskellä realismin rehottamisaikaa oli muutoinkin
outo. Se oli näet suomennos ja tekijän seuraavatkin draamalliset
tuotteet esiintyivät ensi kerran suomennoksina suomalaisella
näyttämöllä. Mistä tämä johtui, on lyhyesti selitettävä.
Gustaf von Numers on syntynyt Vaasassa ja kasvanut samoilla
ruotsalaisilla seuduilla, joilla hänen ensimäinen näytelmänsä toimii.
Hän oli jo 40 vuotta vanha, kun hän Eerikki Puken kautta tuli
kirjailijana tunnetuksi, mutta hänen kirjalliset taipumuksensa olivat
kyllä olleet vireillä koulu- ja yliopistoajoilta saakka. Ilman enempää
halua tieteellisiin pyrintöihin kuin luontaista kykyä käytännöllisiin
toimiin ei Numers, jonka terveyskin oli heikonlainen, erilaisilla
yrityksillään saavuttanut mitään vakavampaa asemaa, ennen kun hän 1882
antautui rautatien palvelukseen. Kaiken aikaa hän oli kuitenkin
itsekseen kirjoitellut milloin mitäkin runollista, mutta varsinkin
draamallisia luonnoksia, niin että hänelle oli kokoontunut "melkoinen
joukko keskeneräisiä teoksia". Näitä kyhäillessä oli Oehlenschläger
ollut hänen ihanteensa, ja hän oli uneksinut Suomen historian
esittämistä näyttämöllä sarjassa tanskalaisen runoilijan tapaan
sommiteltuja näytelmiä. Oltuansa "ultraviikinki" hän oli, siihen aikaan
kun häh esiintyi kirjailijana, Suinulan asemapäällikkönä Kangasalla
suomalaisen ympäristön ja seuraelämän vaikutuksesta vähitellen
asettunut yleisisänmaalliselle ja "jotenkin sosialistiselle
kannalle".[91]
Eerikki Pukea Numers oli alkanut sommitella lyhentääkseen pitkiä iltoja
Tuovilan (Toby) yksinäisellä asemalla Laihian ja "vanhan Vaasan"
(Korsholman) välillä. Toivoen edes kerran saavansa nähdä jotakin
kirjoittamaansa näytelmää näyttämöltä hän lähetti sen tarkastettavaksi
Ruotsalaisen teatterin kirjalliselle avustajalle R. Hertzbergille,
mutta pitkän odotuksen jälkeen hän sai käsikirjoituksensa takaisin ja
sen mukana kirjallisen lausunnon, että kappaleesta korjaamallakaan ei
tulisi mitään.[92] Eräänä iltana Numers Kangasalan Haralassa kertoi
vastoinkäymisensä V. Löfgrenille (Lounasmaa). Tämä luki näytelmän ja
pyysi sitte saada lähettää sen Bergbomille. Numers myöntyi, ja siitä
alkoi hänen tuttavuutensa Suomalaisen teatterin johtajan kanssa.
Lukiessaan näytelmän Bergbom huomasi, että tekijällä, huolimatta
kaikesta kokemattomuudesta ja kykenemättömyydestä johdonmukaisesti
kehittämään toimintaa, oli vilkas mielikuvitus ja lahja keksimään
tehokkaita vastakohtaisuuksia sekä että vuoropuhelussa oli luonnollista
eloisuutta ja lyhyyttä, jota draama vaatii, ja niin hän viehättyi
yhteistyöhön, joka tosin ei kestänyt kauemmin kuin neljä vuotta, mutta
kumminkin tuotti kauniita hedelmiä. Käsitellen kyhäelmää epäkypsänä
luonnoksena hän teki seikkaperäisiä muutosehdotuksia, antoi ohjeita ja
viittauksia, ja niiden mukaan Numers kirjoitti uudestaan toisen
näytöksen tai kuvaelman toisensa perästä kerran tai useammin, ja siten
teos vähitellen valmistui. Näin syntyi se Eerikki Puke, joka tunnetaan
näyttämöltä esitettynä ja painettunakin. Mahdotonta on kuitenkin
määrätä toisen tai toisen osaa, sillä käsikirjoitukset ovat hävinneet,
ja Bergbom antoi suureksi osaksi neuvonsa suullisessa keskustelussa,
joko käyden Numersin luona Suinulassa taikka Numersin ollessa
Helsingissä, ja -- kaiken päätteeksi -- kun ruotsinkielinen alkuteos
oli valmis, loi Niilo Sala siitä sen sujuvan suomennoksen, joka nyt
yksistään on arvosteltavanamme! Että tämä kertomus on sanasta sanaan
tosi, vaikka Bergbom puolestaan luovutti kaiken kunnian Numersille, sen
todistaa jälkimäisen kirjeet.[93]
Siten Numers (6/9 1887) ilmottaa saaneensa valmiiksi "Eerikki Puken
uudet kuvaelmat" ja pyytää ensi "painoksen" konsepteja (mina konsepter
af den förra "upplagan"), voidakseen puhtaaksi kirjoittaa koko teoksen.
-- Edelleen hän l/11 kirjoittaa: "Tahdon vaan sanoa, etten koskaan voi
muuta kuin omistaa hra Tohtorille kunnian, jos kappale on onnistunut,
sillä Teidän kritiikillenne olen minä rakentanut sen ja sitä ilman
olisin kenties jäänyt seisomaan peräytyvälle (sackande) jalalle." --
Viikko myöhemmin (7/11) Numers tuskin uskoo "ihmeellistä kunniaa", että
Eerikki Pukea aiotaan näytellä; mutta niin myöhään kuin (28/12) on
kysymys uusista korjauksista, jota paitse Numers kiittää Bergbomia
viimeisestä keskustelusta: -- "se teki minulle hyvää -- luulin ennen
että riittäisi koettaa kirjoittaa luonnollisesti, niinkuin vuoropuhelu
todellisuudessa muodostuu, mutta tämä: että alottaa näytös hiljaisemmin
ja sitte lisätä enemmän ja enemmän höyryä sekä antaa esiripun laskea,
kun pannu on räjähtämäisillään -- on antanut minulle paljon ajateltavaa
tulevaisuuteen nähden -- niinhän se on oleva ainakin näyttämöllä!"
Nämä viimeiset sanat osottavat ilmeisesti kuinka välttämättömästi
Numers tarvitsi esteettistä ja näyttämöllistä "opastajaa" (vägvisare),
joksi hän Bergbomia nimittää. Lounasmaa ei ollut tuntea kappaletta
siksi Eerikki Pukeksi, jonka hän oli lukenut.
Eerikki Puken ensi-ilta oli 10/2, huone oli aivan täysi ja kappaleen
menestys ehdoton. "Innokkaita käsientaputuksia ja esiinhuutoja kesti
alusta loppuun saakka, ja viimeksi täytyi tekijänkin astua esiin
näyttämölle." Näytelmä meni seitsemän kertaa peräkkäin. Eikä menestys
ollut ansaitsematon, sillä joskin kappale on enemmän kansannäytelmä
kuin varsinainen historiallinen draama, on siinä, Engelbrektin
suurenmoinen kansanliike (1434) taustana, vaikuttava historiallinen
tunnelma kannattamassa vapaasti keksittyä toimintaa, edelleen kuohui
siitä meidän ajalle (huomaa, ennen sosialismia!) otollinen
kansanvaltainen henki, niin että kuolevan sankarittaren, Kreetan,
loppusanat: "Talonpoika -- herra -- yhdessä!" sisältävät teoksen
aatteen, ja vihdoin ovat useimmat yhdeksästä kuvaelmasta sangen
jännittäviä. Että Pohjanmaan tarmokkaan kansan kuvaus, yksityiset
henkilöt ja joku toiminnan piirrekin on vähemmän realistista kuin
romanttista Välskärin kertomusten tapaan ja näytti suoraan (jollei
tietoisestikaan) johtuvan näistä, ei suinkaan vähentänyt viehätystä.
Muutoin on näytelmässä paljo kiitollisia rooleja, joten näyttelijät
olivat harvinaisen innostuneita tehtäviinsä. Rva Aalberg-Kivekäs oli
rohkeamielinen Kreeta, Leino talonpoikaiskuningas Murkainen, Ahlberg
Puke, A. Böök tuimapäinen Niilo, Weckman (erittäin onnistunut) Mauno,
Falck tanskalainen kansanrääkkääjä Jürgen Jute, Vallenius hovimies
Aksel Kurki, Saimi Svan elämän katkeroittama Leena, Sala ja Rautio
kelpo talonpoikia -- kaikki voimat hyvin käytetyt. Näyttämöllepanokin
oli tehokas. Murkaisen avara pirtti, Puken kammio, mäntymetsä ja
käräjäpaikka Vöyrin kirkon luona olivat somat niinkuin puvut,
joita varten oli ohjeeksi otettu keskiaikaisten kirkkojemme
kalkkimaalauksia.[94]
Kun Eerikki Puke 26/2 oli näytelty viimeisen kerran, tuli viikon loma
sentähden että teatteri sisältä maalattiin Grahamin tulivärillä. Sitte
uudelleen alkaneitten näytäntöjen väliin pistäytyi 10/3 ilta, joka
erosi teatterin tavallisista. Näyttelijät, jotka innokkaasti
harrastivat eläkerahastonsa kartuttamista, olivat näet siksi päiväksi
toimeenpanneet arpajaiset ja naamiohuvit asian hyväksi. Voittoja oli
lähetetty maaseuduiltakin ja Pietarista, ja yleisö osotti niin suurta
osanottoa, että tilaisuus tuli kenties onnistuneimmaksi lukuisista
samanlaisista, joita vuosien kuluessa järjestettiin. Sinä iltana
myytiin varta vasten toimitettu _Nyyrikki_-julkaisu, joka ilmestyi sekä
suomalaisena että ruotsalaisena, kumpikin laitos käsittäen kaksi
lehteä. Suomalaisessa oli paitse runollisia lisiä "Suomalaisen
teatterin ohjelmalista vuosilta 1872-1888", ja ruotsalaisessa Kaarlo ja
Emilie Bergbomille omistettu Z. T:n runoelma, jossa somasti palautetaan
Suomalaisen oopperan muisto ja viitataan puhenäyttämön kansalliseen
merkitykseen, kaksi Gustaf von Numersin antamaa kohtausta kahdesta
valmistumattomasta draamasta "Hämäläisten taistelu" (Tavasternas strid
eller Birger Jaarls dotter) ja "Alkibiades ja hermespatsaat"
(Alkibiades och hermesstoderna), E. N(ervanderin) runoelma "Näyttämön
lapset" (Scenens barn) y.m. Vähän myöhemmin (14/4 ja 19/4) Nervander,
nojaten mainittuun Nyyrikin "ohjelmalistaan", julkaisi Finlandissa
kirjoituksen "Onko Suomalainen teatteri kansallisteatteri?" jossa hän
loi ensimäisen lyhyen teatterinhistorian luonnoksen. Samassa
kirjoituksessa, joka luonnollisesti antaa myöntävän vastauksen
asettamaansa kysymykseen, sanotaan muun muassa, että teatterin
ohjelmistoon oli ollut otettuna 231 teosta, nimittäin 53 kotimaista,
100 suurempaa ja 52 pienempää ulkomaalaista puhekappaletta sekä 26
oopperaa.
Eerikki Puken jälkeen ei tullut uutta ennen kun 18/3, jolloin Ibsenin
_Helgelannin sankarit_ meni ensi kerran. Ankarat talvipakkaset olivat
Bergbomissa herättäneet uinailevan reumatismin ja hänen sairautensa
hidastutti uusien kappalten harjottamista ja aiheutti senkin, että tämä
mahtava, aiheeltaan viikinkiaikuinen, mutta aatteellisesti
uudenaikainen draama, jonka jo Edv. Törmänen oli suomentanut ja jonka
esittäminen sattumain kautta oli myöhästynyt, sittekin tuli näyttämölle
olematta täysin kypsynyt. Ei edes rva Aalberg-Kivekäs, jonka
taiteilijaluonteelle -- se myönnettäköön kernaasti -- Hjördiksen
tapaisen sankarinaisen kuvaaminen tosin oli vierasta, tyydyttänyt muuta
kuin puoleksi. Muista oli Leino Örnulfina paras ja sen jälkeen ehkä
Weckman -- Thorulf ja Falck -- Kåre. Vaikuttavasta näyttämöllepanosta
mainittakoon meillä ensi kerran nähdyt liikkuvat pilvet. Näytäntö
uudistettiin neljä kertaa. -- Toinen ilta 20/3 oli tavallaan
juhlanäytäntö, sillä sinä päivänä täytti Ibsen 60 vuotta. Sen johdosta
lähettivät kappaleessa esiintyjät tervehdyssähkösanoman runoilijalle ja
samoin teki Bergbomkin. -- Vähäpätöisempiä uutuuksia olivat: Salan
suomentama A. L'Arrongen _Puutarhurin tyttäret_ (Hasemanns Töchter),
4-näytöksinen huvinäytelmä 4/4 ja 1-näytöksiset huvinäytelmät Ernst
Ahlgrenin (rva Benediktson) _Telefoonissa_ ja Hilda Aspin suomentama
Paul Heysen _Veljesten kesken_, molemmat 18/4. Ensin mainittu, puoleksi
ilveily puoleksi viaton tendenssikappale, esitettiin tavan mukaan
sujuvasti. Lindfors oli mitä herttaisin puutarhuri ja Weckmanin
sammaltava proviisori nauratti ja säälitti samalla kertaa, muita
mainitsematta. Siiri Telefoonissa oli hupainen ingénuerooli, jota
näytellessä Olga Finne varmensi jo vallottamaansa sijaa yleisön
suosiossa.
Aivan näytäntökauden lopulla sattui vielä oikea merkkitapaus, uuden
runoilijan ja uuden suuren draaman esiintyminen näyttämöllä, kun
_J. H. Erkon_ 5-näytöksinen "runoelma" _Tietäjä_ ensi kerran näyteltiin
20/4. Erkko, joka oli hyvin tunnettu nuoren Suomen etevimpäaä
laulurunoilijana, oli hänkin, epäilemättä teatterin vaikutuksesta,
viettynyt sepittämään draaman, jopa runomittaisen. Se oli jouluksi
ilmestynyt painosta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta
kunniapalkinnon saanut, kun Bergbom otti sen esitettäväksi. Eikä se
ollut vähäinen tehtävä, raamatullinen aihe kun vaati kokonaan uusia
koristuksia ja pukuja. Sitä innokkaammin johtaja puuhasi, ja näytelmä
näyttäytyi niin ymmärtävästi, niin aistikkaasti näyttämölle
järjestetyksi, että syvämietteinen runoelma sen kautta tuli melkoisesti
nautittavammaksi ja vaikuttavammaksi. Miten havainnollinen olikaan
vastakohta häviöön syöksevän pakanakansan ja valtaan nousevan Israelin
välillä! Toiselta puolen aasialaisen velttohallitsijan turha loisto ja
hekkuma sekä Baalin palvelus kultavasikkoineen ja tanssijattarineen,
toiselta puolen köyhä, karaistua voimaa kysyvä telttaelämä aavikolla.
Siinä jo kuvastui se ajatus, jonka runoilija oli tahtonut julkilausua
kansojen tulevaisuuden ehdoista. Oliko Bergbom mainittavassa määrässä
vaikuttanut näytelmän sommitteluun, on tuntematonta, mutta näyttämöä
varten hän kumminkin oli tehnyt korjauksia jättämällä pois useita
välikohtia ja vähemmän tärkeitä sivuhenkilöitä. Näin hän enensi draaman
tehoa, ja etenkin se kohtaus, missä Bileam vasten tahtoansa siunaa
Israelia, oli jylhän vuoristomaiseman, ryhmien aistikkaan asettelun ja
ukkosilman kautta niin sanoaksemme vanhatestamentillisen mahtava.
Olematta suorastaan näyttämöä varten kirjoitettu draama, kiitos olkoon
näyttämöllepanon, menestyi se kuitenkin odottamattomalla tavalla.
Erkko, joka itse kurkkutaudin tähden oleskeli Berlinissä, kirjoittaa
siis syystä Bergbomille: "Tiedän ja tunnustan, että Teidän ansioksenne
on luettava, jos Tietäjä näyttämöllä menestyy -- olen aina ollut
vakuutettu jalosta tahdostanne sekä nerostanne ja toivon, että ne
tälläkin kertaa tuottavat parhaita seurauksia." -- Päärooli Bileam oli
Salan käsissä, ja hän täytti sen "sangen kiitettävästi" -- se oli,
saatamme nyt sanoa, nuoren näyttelijän, jonka ura oli oleva niin lyhyt,
etevin luoma. Hän loi havainnolliseksi sen kuvan, joka lukijassakin
syntyy tuosta jalosti ajattelevasta, mutta heikonlaisesta tietäjästä.
-- Draama esitettiin yhtä mittaa 5 kertaa.[95]
Toukokuulla teatteri niinkuin tavallisesti huonolla menestyksellä
kilpaili kevään kanssa. Uudistuksina mainittakoon Ainamo, johon Bergbom
oli lisännyt useita Schantzin sävelmiä, ja jossa Inez Borg oli Ainamo,
Vallenius Pärtty ja Lilli Kurikka Pikku. Se meni kolme kertaa
(viimeinen lastennäytäntönä) R. Kajanuksen orkesterin säestäessä, sekä
Porvari aatelismiehenä, oivallisesti esitettynä, Lindfors nimiroolissa
ja muiden muassa vasta-alkaja nti Salenius onnistunut Nicole.
Kotimainen uutuus agronoomi Kust. Blåfieldin 2-näytöksinen ilveily
_Pollarin kievarissa_ ilmestyi 21/5, ja "yleisö oli ystävällinen sitä
kohtaan", Emilie Bergbom kirjoittaa, "huolimatta kappaleen
mitättömyydestä". Senkin jälkeen tuli vielä ohjelmistolle uusi F. ja P.
Schöntanin 3-näytöksinen huvinäytelmä _Sabinitarten ryöstö_ 25/5. Se
oli tuota lajia saksalaisia sepustuksia, joita Kaarlo Bergbom
sydämellisesti halveksi, mutta joita hän otti silloin tällöin yleisön
huviksi. Viaton ja naurattava kun on, aikaansai kappale meilläkin
tarkotetun vaikutuksen. -- Viimeinen näytäntö oli 27/5, ja alkoi sen
jälkeen kolmen kuukauden kesäloma.
Minna Canthin draama ei valmistunut täksi näytäntökaudeksi. Kirjeissään
hän valittaa ettei kelvollista tahtonut syntyä. Joulun jälkeen hän
hylkäsi kaikki ja alotti "ihka uudelleen"; maaliskuun alussa oli
hänellä "kaksi näytöstä konseptissa". Hänen aikomuksensa oli silloin
pusertaa aine kolmeen näytökseen tai neljään kuvaelmaan, jättää pois
kaikki "teatterieffektit" ja ainoastaan panna painoa "sisälliseen
totuuteen". Samassa kirjeessä (2/3), jossa nämä tiedot annetaan, on
jälleen yksi noita kiihkeitä mielenpurkauksia, jotka ilmaisevat
runoilijattaren tulisen luonnonlaadun. Hän arvostelee näet mitä
ankarimmin Jonas Castrénia, "Savoa" ja koko nuorta puoluetta: "Kuinka
kurjia meidän nuoret miehet ovat! Kuinka onnettoman kurjia! Mihin on
kansasta kadonnut rehellisyys, vakavuus ja mielenlujuus. Ja minä kun
yritin ruveta mokomien kanssa sovintoa hieromaan. En ikipäivinä. Tällä
hetkellä ja uudelleen sanoisin tuttavuuden 'ylös'." -- Pari kuukautta
myöhemmin 9/5 Minna kirjoittaa Kaarlolle (edelliset kirjeet olivat
Emilielle), että näytelmä "vihdoin ja viimein" oli valmis. Kuitenkin
oli vain ensi näytös toiseen kertaan kirjoitettu -- "mutta siihen olen
jotakuinkin tyytyväinen, minusta ainakin tuntuu, että se on niin hyvä
kuin nykyiseltä ihmiseltäni olla voi. Kun sitten seuraavat kolme
luonnistuisivat samoin. Olisi se jo luultavasti tykkänään valmistunut,
ellen olisi koko kevään täällä sairastellut." Niin näytelmästä, mutta
kirjeen alussa ja lopussa hän oikein rukoilemalla rukoilee Bergbomia
tulemaan teatterinsa kanssa syksyllä Kuopioon. Hänen henkinen
ihmisensä, hänen sielunsa kaipaa Bergbomin seuraa, sillä Kuopiossa ei
ole ketään, jolta hän voisi saada henkistä ravintoa; hänellä oli nyt
elämänfilosofiansa valmiina, selvyyttä ja sisällinen rauha, ja nyt
olisi työ alettava. -- Tähän Bergbom vastasi 14/5:
(Helsingissä 14/5). "Hyvä ystävä! Eläköön Minna-rouva! Jo rupesin
epäilemään, tulisiko enää mitään kynästänne, kun suureksi ilokseni sain
kirjeenne. Siis todellakin valmis -- tai ainakin niin valmis, että voi
toivoa sen oikein valmistuvan. Valitettavasti en saanut mitään kuulla
aineesta, tendenseistä, henkilöistä y.m., sillä tuskin on vanhasta enää
mitään jäljellä. Mutta rauhotuin nähdessäni että olette tyytyväinen,
silloin tiedän asian olevan hyvällä tolalla. Karttakaa nyt vain
toiselta puolen Työmiehen vaimon yksipuolisuutta ja toiselta Salakarin
välinpitämättömyyttä. Hupsu kuin olen -- annan Teille neuvoja. Ei --
kirjoittakaa oikein sydämenne pohjasta, kyllä siitä hyvää tulee."
"Jos ei aine siihen pakota, älkää tehkö hyökkäyksiä uskontoa tai
kirkkoa vastaan. Teillä on jo kylläksi syytä tähän meidän nykyiseen
klerikalismiin; se kasvaa vain kasvamistaan tuommoisten hyökkäysten
kautta. Sitä ennustin -- jos muistatte -- jo pari vuotta sitten.
Silloin ette uskonut -- väititte vain vapaamielisen suunnan yhä enemmän
voittavan alaa. Tuskin elätte nyt samassa illusionissa. Tietysti
peruutan varotukseni, jos hyökkäykset kuuluvat asiaan. 'Hakkaa päälle'
sitte Herran nimessä."
"Muuten on draamanne erittäin nyt tervetullut. Tietäjän ja Eerikki
Puken perästä tarvitsevat näyttelijät vähän realismia, ja muualta sitä
ei saada, sillä Björnson ja Ibsen eivät näy enää huolivan siitä, niin
suuressa arvossa kuin muuten pidänkin Hansikasta ja Rosmersholmia.
Omalta kannaltannekin on hyvin suotuisaa, että saatte jotain
kunnollista toimeen nyt, sillä ainoastaan tositeoilla (eikä
huutamisella) saa yleisön taivutetuksi. Tätä nykyä se on kovin
vastahakoinen sekä realismille että radikalismille, mutta jos vaakaan
viskaatte taas jonkun mahtiteoksen, niin kyllä se jälleen on kallistuva
Teidän puolellenne. Siis, Minna-rouva, työhön ja voittoon."
"Tahdotte meidät Kuopioon jo tänä syksynä. Valitettavasti se ei käy
päinsä, olemme jo vuokranneet Turun teatterin. Ja muutenkin -- emme
tule Kuopioon, ennen kun rautatie valmistuu. Matka on niin kallis; se
nielee kaikki tulot. Totta on, Te olette ystävällisesti hankkinut
vapaan 'veskyydin' Lappeenrannasta Kuopioon sekä myöskin takaisin.
Mutta ensiksikin on hyvin ikävä tuolla tavalla pakottaa Teidät
vastenmieliseen toimeen. Ja sitte -- meitä on välistä ja erittäin viime
kertoina laivoilla kohdeltu niin nöyryyttävällä tavalla tuon vapaan
kyydin tähden ja siitä on aiheutunut niin monta rettelöä, etten
tahtoisi sillä ehdolla käydä Kuopiossa. Tuommoinen kerjääminen on aina
jotenkin alentavaista. Mutta kohta kun rautatie valmistuu, tulemme, ja
tulemme -- ainakin minun puolestani -- hyvin mielellämme Kuopioon. Jos
Ossianin sanoihin saa luottaa, se ei kestä kuin syksyyn vuoden päästä.
-- Silloin seuraa -- toivokaamme niin -- Ida Aalbergkin, joka ensi
syksynä olisi estetty tulemasta."
"Kaiken tämän saatte sanoa Kiljanderille, mutta tarpeetonta on siitä
puhua muille. Se luultavasti vahingoittaisi Aspegrenia, jos koko yleisö
tietäisi että tulemme. Hän voisi syystä valittaa, että maaseutulaiset,
vaikka hän on heitä varten perustanut teatterin, tilaavat itselleen
toisen teatterin. Hänen yrityksensä on niin kiitettävä, ettei sitä saa
lannistuttaa."
"Minä olen tänä keväänä ollut kovin sairas. Kylmät säät herättivät
vanhan reumatismin ja kuukauden makasin jotenkin liikkumattomana.
[Kaarlo mainitsee tuumineensa Emilien kanssa jonkun osan kesää kylpeä
Lappeenrannassa ja sieltä pistäytyä Kuopioon]. Ystävänne Kaarlo B."
Seuraavana päivänä, sen jälkeen kun Bergbom oli kirjoittanut tämän
kirjeen, hän lähti ulkomaanmatkalle. Emilie jäi tällä kertaa kotiin ja
otamme edellisen täydennykseksi pari kohtaa hänen tämänaikaisista
kirjeistään Betty Elfvingille:
(18/5). -- "Tämä vaivaloinen ja kirjava ('bråkiga och brokiga') vuosi
lähestyy vihdoin loppuansa. Kylmä talvi on ollut kova mörkö sekä
Kaarlolle että minulle, niin että me molemmat helmikuusta saakka olemme
olleet raihnaisia, minä kuitenkin vähemmän kuin Kaarlo, mutta sentään
niin että minun on ollut kovin vaikea kantaa suurta työtaakkaani.
Jotakin olisi minun tehtävä terveyteni hyväksi tänä kesänä, mutta ei
minulla vielä ole selvillä -- mitä? Kaarlo lähti pari päivää sitten
[15/5] ulos maailmaan, vähän ravistaakseen itseään. Mielelläni olisin
matkustanut mukana, mutta kassani on tyhjä. Hän viipyy noin kuukauden
-- arvattavasti koko ajan Berlinissä, jos keisari [Fredrik III] saa
elää, niin ettei teattereita suljeta. Hänelle on tärkeää nähdä jotain
uutta ja hyvää ja siten raitistaa vaikutelmiansa. -- Tampereen
laulujuhlaan lähden luullakseni kahdeksi päiväksi virkistääkseni
itseäni. -- Turussa alkaa teatterimme 15/9. Olemme sangen levottomia
sen johdosta, sillä Ida Aalberg ei tule mukaan. Hän on ollut koko
kevään heikonlainen, niin että hän ei ryhdy palvelukseen ennen kun
joulukuun 1 p:stä, siksi hän lepää." -- (2/6). -- "Huononlainen on tämä
vuosi ollut. Tappiomme tekee noin 8,000 mk, johon tulee 6,000 mk viime
näytäntökaudelta. Meidän täytyy siis välttämättömästi ajatella
takauskirjoituksen toimeenpanemista syksyllä, niin ettei tämä
näytäntökausi edelleen lisää vajausta. On julman vaikeaa aina tuntea
tuon damokleenmiekan riippuvan yllänsä. Ruotsalaisella teatterilla on
kaikkina näinä vuosina ollut noin 29 à 30 tuhannen markan takaus,
samalla kun ei meillä ole ollut muuta kuin valtioapu." --
Vaikkei näissä kirjeissä siitä puhuta, on mainittava Emilienpäivän
(19/5) vietosta, että silloin nti Bergbomia teatteriseurueen puolelta
kunnioitettiin laululla, jonka sävelmä oli Karl Sjöblomin ja sanat
Niilo Salan sepittämät:
Sa hetkeksi nyt rientos heitä,
Luo katse työsi toukohon!
Ain' uskollisna aatteen teitä
Sa kuljet, -- riennät voittohon.
Ja miss' on jalkas kerran käynyt,
Niin sinn' on muisto kallis jäänyt.
Povessas leimuu innon liesi
Ja mieli uljas rinnassas,
Ja kauvas, kauvas tähtää tiesi,
Ei säiky silmäs uskaljas,
Ja sydän jalo, kullankirkas --
Se ohjaa työs ja elon virtas.
Näytäntöjä annettiin tänä näytäntökautena 127 ja niissä seuraavat
kappaleet:
12 kertaa Orleansin neitsyt; 7 _Eerikki Puke_; 6 _Nummisuutarit_,
Farinelli; 5 _Tietäjä, Postikonttorissa_, Parjauksen kirous, Ei lempi
leikin vuoksi, Sota rauhan aikana, Puutarhurin tyttäret, Yhdistysjuhla,
Ei ollenkaan mustasukkainen; 4 _Regina von Emmeritz, Saimaan rannalla_,
Reviisori, Rosmersholm, Helgelannin sankarit; 3 _Työmiehen vaimo,
Ainamo_, Hansikas, Faust, Porvari aatelismiehenä, Telefoonissa,
Hardangerin harjulla; 2 _Lea, Murtovarkaus, Kyökissä, Roinilan talossa,
Pormestarin vaali_, Hamlet, Noora, Romeo ja Julia, Fritz ystävämme,
Sabinitarten ryöstö, Kotikahakka, Lemmenjuoma, Mestari Patelin,
Naimapuuhat, Veljesten kesken; 1 _Pollarin kievarissa, Pukkisen pidot_,
Kuningas ja katulaulajatar, Venetian kauppias, Kylänheittiö, Maria
Magdalena, Jane Eyre, Luulosairas, Lääkäri vastoin tahtoansa,
Kultaristi, Ensi lempi.
Näistä 51 kappaleesta oli 15 kotimaista ja 15 uutta (4 alkuperäistä
kotimaista).