Kahdestoista näytäntökausi, 1883-84.
Kaarlo Bergbom, joka ei vielä ollut vapaa talvisen tautinsa
seurauksista, oli jo toukokuun lopulla lähtenyt ulkomaille. Hänen
päämääränsä oli oikeastaan Norjan Sandefjord, jossa hän jo kerran ennen
oli kylpenyt, mutta ennen kun hän sinne pysähtyi, tahtoi hän tehdä
kiertomatkan nähdäkseen jotakin uutta teatterimaailmassa. Tukholmassa
hän kävi Winterhjelmillä, jotka olivat muuttaneet sinne Kristianiasta,
ja jatkoi sitte samana päivänä Kööpenhaminaan. Siellä näkemistään hän
kirjoittaa (Dresdenistä 3/6):
"Sain erittäin hyvän käsityksen Holger Drachmannin uudesta näytelmästä
Strandbyfolk. Kun ei meillä Mustalaisten jälkeen ole ollut ainoatakaan
kelvollista ulkomaalaista kansannäytelmää, ottaisin sen mielelläni,
mutta epäilen, eikö meidän köyhät näyttämölliset laitoksemme hävitä
illusionia. Koristukset eivät olisi kovin vaikeita, mutta
valaistustehot ovat sitä arveluttavampia. Raikas, terve henki huokuu
tästä Drachmannin runoelmasta. Muutamat kohtaukset ovat ihastuttavia;
sommittelu on löyhä ja loppu jotenkin laimea. Olisin suonut, että Ida
Aalberg olisi nähnyt rva Henningsin maalaistyttönä, niin hän olisi
nähnyt kuinka _sivistynyt_ taiteilija suoriutuu semmoisista tehtävistä.
Siinä oli ihmeellinen runouden ja realismin yhteensulatus. Hän on
verrattomasti edistynyt sitte kun viimeksi näin hänet. Muutenkin
näyteltiin kappale sangen hyvin. -- Valitettavasti olin vähemmän
onnellinen muina päivinä Kööpenhaminassa. Vanhanlaatuinen, jotenkin
sisällyksetön Picardin komedia ja hyvin laiha Farinelli-näytäntö
toisena ja ihan kelvoton Mykkä-oopperan esitys toisena."
Berlinissä Bergbom näki Wilhelm Tellin ja Erckmann-Chatrianin uuden
draaman Die Rantzau (Les Rantzau), jota hän piti liian pitkäveteisenä
ja sentimentalisena ja teknillisestikin heikkona otettavaksi meidän
ohjelmistoomme. Dresdenissä oli tarjona mieltäkiinnittäviä Shakespearen
englantilaisten kuninkaandraamain esityksiä. Dingelstedt Weimarissa
toimitti ensiksi kaikki nämä draamat näyttämölle yhdessä jaksossa.
Sitten uudistettiin koe Berlinissä, Wienissä, Münchenissä ja muualla,
nyt viimein Dresdenissä.
"Olen nähnyt kaksi osaa Henrik VI:tta, ja tänä iltana tulee Richard
III. Luonnollisesti on mielenkiinto enemmän kirjallista kuin
näyttämöllistä laatua, mutta kumminkin olen viehättynyt. Esitys osottaa
huolellista tutkimusta ja hyvää tahtoa, vaikka tietysti ei saavuteta
sitä jättiläismittaa, joka on näille hurjille hahmoille omituinen."
Kun eräs huviretki Dresdenistä Berliniin salli tehdä matkan kolmannella
osalla tavallista matkarahaa, Bergbom vielä palasi jälkimäiseen
kaupunkiin, nähdäkseen siellä ilmotetut näytelmät Orleansin
neitsyt ja Paljo melua tyhjästä -- "molemmat tulevan vuoden
ohjelmistokappaleita".[50]
"Neitsyeen näyttämöllepano oli suurenmoinen, ja se meni hyvin. Siinä
panin huomiooni yhtä ja toista. Haamukohtaus oli pyyhitty ja se oli
minulle hyvä viittaus, sillä se on aina tuntunut minusta häiritsevältä.
Nähdessäni Paljo melua tyhjästä opin myöskin. Näyttämöä varten tehty
laitos näytelmästä on meillä oleva käytännöllisempi kuin Berlinissä.
Kaikki on muuten kovin vanhaa Schauspielhausissa -- siinä on jotain
vanhentuneen akateemista, epämodernia, elotonta; joko se sitte riippuu
siitä että nykyaikainen draamallinen kirjallisuus uhrataan klassillisen
edestä taikka ensi luokan kykyjen puutteesta -- varmaa on että tarmokas
uudistus on pakottavan tärkeä. -- Tein mieltäkiinnittävän kirjallisen
tuttavuuden uudessa draamakirjailijassa Ernst von Wildenbruchissa,
jonka draamat ostin. Se on Roini -- semmoisena kuin hänen pitäisi
olla (!). Eloisuutta, nuoruutta, voimaa, lentoa, mutta valitettavasti
heikkoa luonnekuvausta. Aion ottaa jonkun niitä, sitte kun olen
ennättänyt neuvotella asiasta sinun kanssasi. Kahden toiminta on
1813-14 ja isänmaallisen innostuksen tulistuttama -- Der Mennonit ja
Väter und Söhne. Der Mennonit on helpompi esittää, Väter und Söhne
sydäntäkouristavampi. Kun ei siinä vain olisi niin ylinäkemätön paljous
univormuja! Minä lainasin ne (draamat, ei univormut!) Roinille [joka
oleskeli Berlinissä]. -- -- Tämän vuoden oikea ohjelmistokappale on
ollut Schönthans Der Schwabenstreich, jonka myöskin olen ostanut.
Jotenkin tusinatavaraa -- mutta minulta puuttuu kerran kaikkiaan kyky
oivaltamaan tämänlaista koomillista." --
Dresdenissä Bergbom näki vielä näytelmät Elämä on unelma ja Racinen
Athalie ("jossa vanha Bayer oli verraton"). Elämä on unelma annettiin
toisenlaisessa muodossa kuin hän ennen oli nähnyt; se oli parempi sen
kautta ettei siinä oltu "niin armottomasti karsittu Calderonin upeaa
lyriikkaa" kuin tavallisessa Westin laitoksessa. Kun näytelmä otetaan
meillä esitettäväksi (Sala oli luvannut kääntää sen), olisi
dresdeniläinen laitos hankittava.
Wienissä oli niinikään paljo hyvää nähtävänä.
"Muun muassa sydämeen tunkeva esitys Calderonin Zalamean tuomarista.
Luulen että se on hyvä rooli Leinolle. Muuten näin jotenkin hutiloidun
Orleansin neitsyeen näytännön sekä Shakespearen englantilaisia
draamoja. Ne annetaan suuressa oopperassa. Laitosten puolesta mitä
tyylikkäintä olen nähnyt. Esityskin oli hyvä, vaikka Sonnenthal oli
poissa (sairaana). Sitä paitse näin Rosvot (Levinsky voittamaton Franz
Moorina) ja Deborahn, johon ei edes Wolter kyennyt galvanoimaan henkeä
-- ei ainakaan minun mielestäni."
Wienistä Bergbom matkusti Müncheniin, toivossa saada nähdä
Meiningiläiset; mutta kun hän sai tietää, että heidän vierailunsa
tapahtuisi vasta heinäkuulla, päätti hän lähteä paluumatkalle. Muutamia
päiviä nautittuaan Münchenin taidekokoelmista ja sen elämästä yleensä,
sillä Bergbom oli, niinkuin ennen on kerrottu, erittäin mieltynyt tähän
kaupunkiin, hän suuntasi matkansa Kööpenhaminaan ja sieltä Norjaan.
Kööpenhaminassa oli silloin taidenäyttely, joka ei viehättänyt häntä:
"Kronbergin Kleopatra, josta on niin paljo melua tehty, oli minusta
niin Makartilaisesti -- sieluton kuin mahdollista. Muutoin maisemia
ilman tunnelmaa ja laatukuvia ilman huumoria -- arvattavasti hyvin
mieltäkiinnittäviä maalaajille." Sandefjordiin Bergbom tuli heinäkuun
ensi päivinä.
Sillä aikaa kun Kaarlo kirjoittaa kaksi tai kolme kirjettä, kirjoittaa
Emilie kolme kertaa niin monta. Hän on hyvin levoton ja kysyy alinomaa
kuinka veljen terveyden laita oli, ja Kaarlo taasen enimmäkseen unohtaa
puhua siitä. Ainoastaan kerran hän tyynesti ja alistuvaisesti
kirjoittaa käsistään, jotka vielä olivat kankeat reumatismista: "Olen
koko ajan voinut hyvin, mutta huomaan että, jollen nyt saa sormiani
pehmeiksi, niin jäävät ne kyllä jäykiksi koko iäkseni, sillä
hieromisesta ja voimistelusta huolimatta ovat ne ylipäätään samallaiset
kuin kolme kuukautta sitten. Jolleivät tule pahemmiksi, niin tulen kai
niillä toimeen -- mutta tietysti ne huononevat."
Ottakaamme Emilienkin kirjeistä muutamia tietoja: Kruunausnäytäntö oli
tuottanut lähes 500 mk, mutta Ruotsalaisessa teatterissa oli näytäntö
sinä päivänä ja seuraavana pyhänäkin peruutettu väen puutteesta. --
Oppilaitten koenäytäntö oli ollut ikävä; ainoastaan _Emil Falck_ teki
hyvänlaisen vaikutuksen, vaikka rooli oli sopimaton. Hänet otetaan
koetteeksi.[51] -- Ida Aalberg oli saanut valtiolta 1,000 mk
matkarahaksi, eikä 2,000, niinkuin oli pyytänyt. Nähtyään Sarah
Bernhardtin Tukholmassa ja Kööpenhaminassa hän oli asettunut Emsiin
hoitamaan terveyttään. Sieltä hän aikoi heinäkuun keskivaiheilla lähteä
Parisiin. Ruotsalaisissa sanomissa kerrottiin, että hän paluumatkallaan
oli esiintyvä kuninkaallisessa teatterissa "soinnukkaalla
suomenkielellä". Helsingin Ruotsalaisen teatterin puolelta oli hänelle
taas tarjottu 10,000 mk. -- Rovasti Öhqvist Pietarissa kuoli
heinäkuulla. Hän oli ollut Suomalaisen teatterin uskollinen ystävä ja
tuki siellä, eikä, Emilien mielestä, seurueen enää kannattaisi sinne
lähteäkään. -- Kesä oli Suomessa erinomaisen kaunis ja elämä
Helsingissä niin hiljaista ja kuollutta, että Emilie oikein mielellään
lähti Kuopioon, johon seurue oli kokoontuva 24/7. Rva Canth oli
(viipurilaisen) "Elias Lönnrotin" kapteenilta, Grundströmiltä,
hankkinut seurueen jäsenille vapaan matkan Lauritsalasta Kuopioon --
"on hyvin hauskaa silloin tällöin tavata ystäviäkin".
Heinäkuun 27 p. Emilie tuli _Kuopioon_, jossa rva Canth jo keväällä oli
tarjonnut hänen asuttavakseen saman huoneen, joka ennen oli ollut
Kaarlolla. Nämä lahjakkaat naiset tapasivat nyt ensi kerran toisensa,
ja läheinen ystävyys rakentui heidän välilleen, jonka todistuksena on
runsas kirjeenvaihto.[52] Siitä näkee, että Minna Canth uskoo
Emilielle, samoin kuin Kaarlollekin, kaikki harrastuksensa ja
mielenliikutuksensa, ja että sisarukset suovat hänelle sydämellisen
myötätuntonsa. Mitään myötävaikutusta taikka sanoisimmeko yhteistyötä
sitä vastoin ei voinut tulla kysymykseen muualla kuin kirjallisella
alalla, sillä Kaarlo ja Emilie olivat niin kokonaan kiintyneet
teatteripuuhaansa, ettei heillä ollut aikaa eikä voimia muuhun. "Rva
Canthista pidän paljon", Emilie kirjoittaa Kaarlolle 29/7, "kuitenkin
ovat tätä nykyä miltei kaikki hänen ajatuksensa ja tunteensa
kohdistuneet naisasiaan ja tulevaan sanomalehteen." Minna Canthin aie
ruveta julkaisemaan "Naisten lehteä" ei toteutunut, ja siihen näyttävät
sisarukset osastaan vaikuttaneen. Ainakin hän (19/4 1884) kirjoittaa
siitä tähän tapaan:
"Tiedättekö, minä olen sydämessäni kaiken talven ollut niin erinomaisen
kiitollinen Tohtorille ja Emilielle siitä, että varotitte minua
ryhtymästä tuohon Naislehden puuhaan. Se olisi suorastaan tappanut
minut henkisesti ja ruumiillisesti. Olisin siinä taas kerran lyönyt
pääni seinään, jota muuten olen pitkin elämääni tehnyt".[53]
Naisasian harrastus oli saanut Minna Canthin valitsemaan entisestä
kokonaan eroavan aiheen uutta draamaa varten. Hänellä oli nyt
"Työmiehen vaimo" tekeillä, ja sen synnytystuskista ja -iloista
sisältävät tämän ajan kirjeet paljo, mutta säästämme sen asian
myöhemmäksi.
Kun Emilie kirjoitti yllämainitun kirjeen Kaarlolle, olivat kaikki
seurueen jäsenet, paitse Ida Aalberg, koolla ja hyvällä tuulella.
Poikkeuksen teki vain Aspegren, jonka terveys oli huono. Kuopiossa
liittyi seurueeseen, jo toukokuulla -- Minna Canthin välityksestä --
otettavaksi hyväksytty, nti _Hilda Asp_.[54] Ei ainoastaan
sivistyksensä ja kirjallisen kykynsä, vaan myöskin näyttämöllisten
lahjojensa puolesta oli hän hyvä ja arvokas lisä teatterin voimiin;
kumminkaan hän ei, niinkuin vastedes saamme nähdä, pitemmäksi aikaa
jäänyt laitokseen. Sitä paitse otettiin niinikään Kuopiossa teatteriin
ylioppilas _Kaarlo Edvard Frisk_,[55] jonka sanottiin hyvin menestyneen
seuranäytännöissä. Hänen taiteilijanimensä oli _Kilpi_.
Tavallisella tarmollaan Emilie ryhtyi johtajatoimeen. Vanhoja näytelmiä
harjotettiin ja yksi uusikin, "puolalaisen Molièren" kreivi A. Fedron
huvinäytelmä _Yksi ainoa tytär_ (jossa aatelinen tilanhaltija naittaa
pois viisi tytärtään esittäen yhden kerrallaan ja sanoen sitä ainoaksi
tyttärekseen ja perillisekseen) otettiin valmistuksen alaiseksi. Kun
Preciosakin oli otettu ohjelmaan ja kööreihin oli vaikea saada herroja
-- naisia oli riittävästi tarjona --, hän meni, saatuaan Kuopion
pataljoonan musiikinjohtajalta kuulla että usealla aliupseerilla oli
hyvä lauluääni, eversti Gahmbergin luokse hankkimaan näille lupaa
avustaa teatterissa. -- Ensimäinen näytäntö oli l/8, ja meni silloin
Valapatto, jossa tällä kertaa nti Avellan oivallisesti näytteli Vronia.
Mahtava kappale teki muun muassa Minna Canthiin syvän vaikutuksen.
Valapaton mentyä toisenkin kerran, annettiin elokuun kuluessa vielä
kymmenen näytäntöä, joissa esitettiin Valansa rikkojat ja Preciosa,
kumpikin kaksi kertaa, Sirkka ja Keijukainen, kumpikin yhden kerran, ja
sen ohella pienempiä kappaleita, muun muassa vastamainittu uusi 29/8.
Tämän premiäärin jälkeen, elokuun viimeisenä päivänä, Kaarlo tuli, ja
Emilie lähti pari päivää myöhemmin Helsinkiin.
Seurue viipyi Kuopiossa koko syyskuunkin -- viimeinen näytäntö oli
4/10. Tällä aikaa annettiin m.m. Venetian kauppias kolme kertaa,
Roinilan talossa ja Daniel Hjort kaksi ja Karkurit sekä elokuulla
näytellyistä Preciosa ja Valapatto kumpikin vielä yhden kerran.
Shakespearen näytelmä "esitettiin loppuun myydylle huoneelle (569 mk)
ja herätti suurta mieltymystä. Se menikin eloisasti, ja vaikka
laitokset olivat puutteellisia, oli toki viittailuja sentapaisiin".
Roinilan talossa annettiin myöskin täysille huoneille (534 ja 535 mk)
ja vastaanotettiin mitä vilkkaimmilla suosionosotuksilla, jaettuina
näyttelijöille ja tekijälle yhtä runsaalla mitalla. Siinä esiintyi nti
Aaltola Annana ja nti Asp Ellinä, josta Kaarlo kirjoittaa: "Hän
näyttelee aika hauskasti, varsinkin missä ei sentimentalisuus tule
kysymykseen". Karkuritkin näyteltiin jotenkin hyvälle (518 mk) ja
innostuneelle huoneelle, mutta silti näytelmän osaksi tuli tuskin muuta
kuin succés d'estime. "On olemassa kappaleita, jotka kun ne ensi kerran
lukee tuntuvat vähäpätöisiltä, mutta jotka kasvavat harjotellessa ja
sitten näyteltäessä esiintyvät aavistamattomassa valossa. Karkurit ei
ole niitä; kenties toki toisen Tykon ja toisen Elman kanssa."
Bergbom-sisarusten kirjeenvaihdossa on näinä viikkoina puhetta monesta
uudesta näytelmästä. Emilie on lukenut Wildenbruchin draamat, mutta
hänestä ne ovat liian saksalaisia, eikä ainoatakaan otettu
ohjelmistoon. Kysymykseen otetaanko Ibsenin Gengangere (Kummittelijat)
Kaarlo vastaa: "Otetaan -- jos _koko_ johtokunta äänestää sitä,
ei -- jos erimielisyyttä ilmaantuu. Me saamme näet varustautua
vastaanottamaan paheksumisen myrskyn, ja silloin täytyy meidän olla
yksimielisiä." Arvattavasti ei yksimielisyyttä syntynyt, sillä draama
jäi esittämättä. Luettuansa vastailmestyneen Björnsonin näytelmän En
Handske (Hansikas), jonka Emilie oli lähettänyt Helsingistä, Kaarlo
kirjoittaa 20/9:
"Kuinka iloitsenkaan Hansikkaasta. Mikä vakaumuksen uskollisuus, mikä
lämpö, mikä rehellisyys probleemin käsittämisessä. Usein enemmän
väittelevä kuin draamallisesti vastakkain asettava Björnson tavasta
unohtaa yksityisen tapauksen yleisten perspektiivien tähden, mutta
millä kaunopuheliaisuudella tämä väittely suoritetaankaan! -- Ja mikä
sen ohella enimmän ilahduttaa minua, on se, että se niin hyvin sopii
meille. Svava -- Aalberg, Riis -- Böök, Alf -- Ahlberg, Christensen --
Leino ovat selvät. -- -- Kaikissa tapauksissa se otetaan vasta kun Ida
Aalberg tulee. Sillä parempi että se menee hyvin, kuin että se menee
[meillä] ensiksi." [Ruotsalainen teatteri aikoi myöskin ottaa
näytelmän].
Edelleen mainittakoon, että Kuningas Lear oli jo otettu harjotettavaksi
ja aiottiin saada syksyn kuluessa valmiiksi. Se jäi kuitenkin vuotta
myöhemmäksi. Valmistuksen alaisina olivat myöskin Ibsenin Yhteiskunnan
tuet, Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään ja Gogolin Reviisori,
joista kaksi ensimäistä näyteltiinkin syksyllä, mutta kolmas jätettiin
vastaiseksi.
Kuopiossaolo päättyi melkoiseen tappioon (2,778 mk); mutta mitä
teatterin ja Bergbom-sisarusten sielläkäynti merkitsi Minna Canthille,
jonka tähden he niin mielellään suuntasivat matkansa sinne, sen näkee
hänen kirjeistään:
"Rakas Emilie!" (hän kirjoittaa 10/9) "Kiitos, herttainen kiitos
kirjeestäsi! Olen niin onnellinen, kun olen saanut tutustua Emiliehen
ja Tohtoriin, -- niin onnellinen, etten sitä sanoin lausua voi. Monta
kertaa ihmettelen, miksi Jumala minulle niin paljon hyvää antaa ja
pelkään etten voi noita lahjoja niin käyttää kuin tulisi." -- -- (Ja
jälleen 8/10:) "Ne ovat menneet! Teatteri on poissa, Tohtori on poissa,
kaikki ovat poissa! Jäljellä on vaan muisto ja alakuloisuus. Näenkö
Teitä enään milloinkaan! Enkä saanut Teille kerrotuksi, kuinka suuresti
olen Teille kiitollinen, kuinka syvästi Teitä kunnioitan ja rakastan.
Kun tunteet ovat liian valtavat, niin kieli jäykistyy ja sanat kuolevat
suuhun. Seuratkoon Teitä Jumalan siunaus!" -- --
"Minä olen niin ihastunut Shakespeareen, etten tiedä jos lainkaan enää
muut kappaleet maittavat. Kas se vasta oli jotakin! Kuinka kaikki muut
romahtivat maahan Venetian kauppiaan rinnalla! -- Voi, hyvä Emilie!
Venetian kauppias ensin ja sitten -- Roinilan talossa. Jos hituistakaan
on ylpeyttä, niin nyt se menee!"
* * * * *
Teatteri muutti nyt _Viipuriin_, jossa oli jonkunmoinen kannatus saatu
16 näytännölle. Näytäntöjä annettiin kumminkin kaikkiaan 27, ensimäinen
12/10 ja viimeinen 10/12. Täälläkin päätettiin tappiolla (2,045 mk).
Kumminkaan ei tämä ollut ikävin asia, sillä eihän teatteri ollut
tottunut suuriin tuloihin maaseuduilla kiertäessään. Pahempi oli, että
erinäiset vastoinkäymiset tekivät tämän syksyn oikeaksi koettelemuksen
ajaksi Kaarlolle. Hänellä itsellään oli tuskin aikaa kirjeiden
laatimiseen, mutta Emilien kirjeistä näemme kuinka oli laita. Alituiset
sairauskohtaukset tuottivat suurimman vastuksen, ne kun pakottivat
muuttamaan roolijakoa ja yhä uudestaan harjottamaan vanhojakin
kappaleita. Ymmärrettävää on, että yhteisnäytteleminen tästä kärsi,
puhumatta siitä että muutamien esille otettujen kappalten harjotus oli
kokonaan vastaiseksi jätettävä. Sairaita olivat, mikä lyhyemmän mikä
pitemmän ajan: Böök, joka ei enää vuoteeltaan noussut, Aspegren,
Pesonen, Leino, Kauhanen, nti Aaltola ja kenties vielä joku muukin. Kun
tämän lisäksi Ida Aalberg Parisista kirjoitti sangen toivottomia
kirjeitä, joiden mukaan hän kyllä oli tutustunut Théâtre français'n
etevimpiin taiteilijoihin ja saanut vapaan pääsyn näytännöihin, mutta
toiselta puolen vielä kärsi kurkkutaudistaan ja sentähden ajatteli olla
kokonaan palaamatta, jopa luopua taiteilijaurastaan, niin on
kuviteltavissa kuinka ahdistavilta olot tuntuivat. Kaarlo tosin ei
uupunut, mutta hän tunnustaa, että hän tuskin on kokenut vaikeampia
aikoja. Emilie puolestaan vaikeroi, ettei hän saanut olla yhtä mittaa
auttamassa Kaarloa, jolla Kauhasen sairauden tähden oli kaikki
käytännöllisetkin asiat niskoillaan. Päästäkseen Viipuriin hän tekee
iltapäivinäkin työtä hypoteekkiyhdistyksessä, ja siten hän saattoikin
olla Kaarlon luona pari viikkoa lokakuun keskivaiheilla ja joulukuulla
(ensin Viipurissa ja sitten Pietarissa). Kaarlo olisi mielellään käynyt
Helsingissä, mutta ei saanut aikaa siihen. Hänen oli tyytyminen sisaren
kirjeisiin, ja ne sisälsivätkin tietoja kaikesta mahdollisesta.
Helsingissä kävi tänä syksynä Ida Basilier antamassa konsertteja, jotka
entiseen tapaan kokosivat täysiä huoneita ihastunutta yleisöä.
Sydämestään hän olisi halunnut tavata Kaarloa. "Hänellä on tosiaan
suuri ystävyys meitä kohtaan", Emilie kirjoittaa, "suurempi kuin
yhdelläkään niistä monista, joiden kanssa olemme työskennelleet. En ole
koskaan pitänyt hänestä niin paljon kuin nyt." Laulajatar antoi
ylioppilasten kansatieteellisten kokoelmain hyväksi (10/11) konsertin,
joka tuotti 600 mk. Sen jälkeen oli hänen kunniakseen pienet, hyvin
onnistuneet kekkerit ylioppilastalon laulusalissa, jossa "kaikki
ajattelivat ja puhuivat Suomalaisen oopperan loistavista päivistä". --
Ruotsalaisessa teatterissa vieraili syksyllä norjalainen näyttelijä
Johannes Bruun, joka veti paljo katsojia, Emilie näki hänet Michel
Perrininä ja kiittää häntä erinomaiseksi. Myöhemmin annettiin samassa
teatterissa Macbeth, mutta, Emilien mielestä, huonosti näyttämölle
pantuna ja muutenkin laimeasti (vaikka Hillberg näytteli pääroolia;
Othellona hän oli ollut paljon parempi). Muutoin puuhattiin
Ruotsalaista näyttämöä varten suurenmoisia arpajaisia, ja noudattivat
siis ruotsinmieliset tässä niinkuin usein näytelmäin valinnassakin
suomalaisten esimerkkiä.
Edellisestä käy ymmärrettäväksi, että Kaarlo ei voinut tehdä
ohjelmistoa semmoiseksi kuin oli suunnitellut. Enimmäkseen täytyi antaa
vanhaa, ja yleisö samoin kuin kritiikki pysyi kylmäkiskoisena.
Ohjelmistolle uusia olivat: K. Kramsun suomentama Shakespearen _Kuinka
äkäpussi kesytetään_ (19/10), Elisabet Steniuksen kääntämä Ibsenin
_Yhteiskunnan tuet_ (7/11) sekä Elisabet Löfgrenin suomentama rva
Edgrenin _Todelliset naiset_ (30/11).
Ibsenin näytelmän premiääristä Kaarlo kirjoittaa: "Se meni melko hyvin.
Ei kukaan ollut erikoisesti hyvä, mutta ei kukaan myöskään pilannut
tehtäväänsä. Leino (Bernick) täytti paikkansa, rva Aspegren (Lona
Hessel) osasi roolinsa, Ahlberg (Lundestad) ja Sala (Rörlund) olivat
sangon karakteristisia, ja Kaarola Avellan kaikin puolin tyydyttävä
Dina Dorf." -- Jos Kaarlo ja Emilie olisivat noudattaneet omaa
mieltään, olisi Todelliset naiset luultavasti jäänyt näyttämättä, sillä
heidän mielestään se oli ikävä, "vaativainen ja ilman korkeampaa
todellisuutta" (sanoo Kaarlo erittäin ensi näytöksestä); kumminkin he
noudattivat eräitten naisasian harrastajain tahtoa. Kaarlo kirjoittaa
humoristisesti ensi-illasta: "Niin Todellisilla naisilla on ollut
räjähdysmenestys (explosionsframgång) -- luonnollisesti ainoastaan
hienossa yleisössä -- niinkuin ei yhdelläkään kappaleella tänä
näytäntökautena ja yksistään Reginalla viimeisenä. Pyörtymisiä,
unettomia öitä, kotikohtauksia, itkunpuuskia y.m. mainitaan kaikilta
mahdollisilta tahoilta. Koko naishenkilökuntamme Stenbergistä ja
Kaarolasta Aspin kautta Pastelliin [puvuston hoitaja] melkein itkivät
vielä liikutuksesta kertoessaan asiasta minulle. Minä näet en ollut
saapuvilla, vaan Pietarin matkalla. Kaarola oli ollut oivallinen ja sen
uskonkin, sillä niin hän oli harjotuksissakin. Omituista kyllä
pidettiin Leinostakin, joka minusta harjotuksissa oli sangen
heikko." --
Samana päivänä, 10/12, kun seurue antoi viimeisen näytäntönsä
Viipurissa, vaipui _Bruno Böök_ kuolemaan. Tämän näyttelijän poismeno
parhaimmassa kehitysiässään (31 v.) oli kova isku nuorelle teatterille,
sillä hänellä oli jo opintovuodet takanaan ja hän seisoi seurueen
eturivissä. Böökillä oli noreassa, miehekkäässä vartalossaan ja
miellyttävissä kasvoissaan paremmat apukeinot kuin ainoallakaan
miestoverillaan, eikä häneltä puuttunut henkisiäkään lahjoja. Hänen
osakseen tuli ensimäisen rakastajan vaikea ala. Palattuaan ulkomaalta
hän perusti maineensa varsinkin Akselin runollisella esittämisellä
Akseli ja Valpuri näytelmässä, jota paitse hänen parhaimmat luomansa
olivat Bothwell, Mercutio, Mikko Vilkastus, Hoppulainen ja Maunu
(Roinilan talossa). "Se mahtavan kauhea kuva, minkä hän Bothwellista
antoi", lausutaan U. S:n muistosanoissa, "ei katselijan mielestä
haihdu; Mercutio, Vilkastus ja Hoppulainen osottivat hänen suurta
kykyänsä sellaisten henkilöiden esittämisessä, joidenka luonteen
pohjana huumori on, ja Maunu virkistävän reippautensa ohessa on samaa
sukua. Rakastajana Böök ei aina onnistunut; hänen ääneltään puuttui ne
hellät säveleet, joita siinä kysytään. Mutta rajattoman intohimon
ilmaisemiseen oli hänellä sekä kykyä että voimaa."
Syystä kun menestys Viipurissa oli niin huono, Bergbom päätti vielä
ennen joulua tehdä lyhyen vierailumatkan _Pietariin_, johon seuruetta
oli hartaasti pyydetty tulemaan -- "olisihan hyvä saada sieltä rahat
joulukuun palkkoihin, jos ne saadaan". Emilie, joka yleensä oli
vastahakoinen käynteihin itäisen rajan tuolla puolen, seurasi kuitenkin
veljeänsä ollakseen apuna vieraassa kaupungissa. Sitä paitse oli mukana
rva Anni Kaslin, joka jo Viipurissa oli vieraana esiintynyt viimeisissä
näytännöissä, näytellen Roinilan talossa ja laulaen Hardangerin
harjulla ja Saimaan rannalla. -- Ensimäinen näytäntö Pietarissa
(samassa salongissa kuin viime vuonna) oli 12/12 ja annettiin silloin
Neiti Elisabeth ja Roinilan talossa, toinen 15/12, jolloin ohjelma oli:
Tätä nykyä ja juuri mainitut laulukappaleet. Sen jälkeen esitettiin
vielä: Daniel Hjort, Valapatto, Todelliset naiset ja Lääkäri vastoin
tahtoansa. Niukat lähteemme tietävät vain, että rva Kaslinin laulu teki
"syvän vaikutuksen" ja että voittoa saatiin 407 ruplaa. Muutoin näyttää
teatterilla olleen sensuurirettelöitä, joista laskujen mukaan
suoriuduttiin 5 ruplalla sekä poliisipristaville tarjotuilla 10 ruplan
illallisilla! -- Kotia Helsinkiin päästiin jouluksi.
_Helsingissä_ alotettiin toisena joulupäivänä Daniel Hjortilla. --
Uudenvuodenpäivänä oli juhlanäytäntö 29/12 1883 vahvistetun
kieliasetuksen johdosta, jonka kautta suomenkieli vihdoinkin miten
kuten pääsi oikeuskieleksi. Kun nti Avellan oli lausunut Paavo
Cajanderin runon Vapautettu kuningatar, lauloi sekakööri Maamme-laulun
ja näyteltiin Kiven Karkurit. Sen jälkeen näyteltiin 4/1 ensi kerran
Helsingissä _Todelliset naiset_, jota kappaletta oli uteliaasti
odotettu ja joka meni kaikkiaan 5 kertaa. Esitys oli, sanotaan,
vaikuttavampi kuin Ruotsalaisessa teatterissa, vaikka ulkonainen ryhti
siellä oli ollut sirompi. Nti Avellan (Berta) näytteli niin, "ettei
ajateltu enää näyttelijätärtä, nähtiin vain nainen, joka puolusti
naisen asiata", ja Leino (Bark) oli niinikään "taitava ja
johdonmukainen" luonnekuvauksessaan. Näiden ja muidenkin näytteleminen
teki kokonaisvaikutuksen laadultaan syväksi ja traagilliseksi (Vasenius
Valvojassa). -- Seurasi sitte 16/1 Ibsenin _Yhteiskunnan tuet_, joka
myöskin oli helsinkiläisille uusi.
Vasenius lukee näytelmän esittämisen uudeksi voitoksi teatterille. Se
annettiin "tavalla, joka osotti, että kaikki näyttelijät mieltymyksellä
ja huolella olivat tutkineet osiansa, ja että taitava johtaja oli
järjestänyt kaikki. Että Leino ja rva Aspegren hyvin suorittivat
Bernickin ja Lonan osat, siitä voitiin jo ennakolta olla varmat; ja nti
Avellan osotti Dinana samaa voimaa, mutta myöskin samaa itsensä
hillitsemistä kuin Bertan osassa. Mutta miltei kaikki muutkin pitivät
kunnialla paikkansa aina syrjähenkilöihin saakka. Lindfors Krapina ja
etenkin Falck Aunena antoivat kumpikin osastaan eheän ja johdonmukaisen
kuvan." -- Näytelmä meni kevään kuluessa 4 kertaa.
Kauan oli Bergbom miettinyt, eikö teatteri jo pystyisi esittämään
kirjallisuutemme ainoata varsinaista klassillista draamaa, ja nyt hän
katsoi ajan tulleen näytellä _Salaminin kuninkaat_. Moni piti yritystä
uhkarohkeana, sillä eihän se ollut onnistunut Ruotsalaisellekaan
teatterille, mutta toiset luottivat johtajaan, ja ne olivat oikeassa.
Se nähtiin Runebergin päivänä, jolloin runoilijan muistoa
kunnioitettiin hänen suurenmoisen tragediansa esittämisellä. Esitys
yllätti yleisöä ja sai sen runsailla suosionosotuksilla palkitsemaan
näyttelijöitä. Mutta parempi todistus menestyksestä oli se, että
näytelmä meni viisi kertaa.
Vasenius, jonka mukaan "yritys ylipäätään oli onnistunut", huomauttaa
ensiksi lausumisen tärkeydestä tässä kappaleessa. Parhaiten lausuivat
nti Avellan ja Leino. Molempain puheessa oli sanakorko ikäänkuin
tasotettu ja ainoastaan loogillinen korko vallitsi värssyssä.
"Muissakin kohden oli nti Avellan Tekmessana hyvin kiitettävä. Puhe,
asennot, liikunnot, kaikki yhtyi hyvin kokonaiskuvaksi, jossa
todellakin oli ylevä tyyli, juuri mitä tässä näytelmässä ennen kaikkea
tarvitaan." Leino -- Leiokritos, Axel Ahlberg -- Leontes, Sala --
Eurysakes, Falck -- Eubulos harrastivat myöskin menestyksellä sitä
tyyneyttä, jota klassillinen tyyli vaatii; sitä vastoin Kallio --
Rhaistes ja Weckman -- Hyllos olivat liian innokkaita. Kokonaisuuden
edullisesta yleisvaikutuksesta oli johtajaa kiittäminen. "On todellakin
ihmeteltävää", arvostelija sanoo, "kun perätysten katselee Ibsenin,
Runebergin, Molièren ja Shakespearen kappaleita, että joka kerta
selvästi havaitaan näyttelemisessä omituinen tyyli. Luulen että harvat
täydelleen ymmärtävät mitä työtä johtajan puolelta tämä tulos
edellyttää." Vaikka luonnollisesti Salaminin kuninkaitten esitys
monessa kohden saattoikin tulla paremmaksi, oli se siis merkittävä
uudeksi ilahduttavaksi voitoksi.
Kertomuksestamme näkyy, että syyspuoli näytäntökautta oli ollut sangen
synkkä ja toivoton; kevätpuoli kääntyi jälleen myötäiseksi. On jo
mainittu että Yhteiskunnan tuet ja Salaminin kuninkaat luettiin
teatterille kunniaksi ja toisia, yleisöä innostuttavia voittoja oli
tulossa. Tuulen kääntymiseen ei suinkaan vähimmän vaikuttanut se, että
Ida Aalberg -- huolimatta alakuloisista tuumistaan luopua teatterista
-- helmikuun keskivaiheilla palasi Parisista terveenä ja reippaana ja
valmiina esiintymään. Se tuotti ohjelmistolle kokonaan toisen sävyn ja
luonteen.
Kotiutunut taiteilijatar astui ensi kerran näyttämölle 29/2 Juliana
Shakespearen Romeossa ja Juliassa, ja tietenkin hänet vastaanotettiin
suurimmalla ihastuksella. Savokarjalaiset antoivat komean kukkavihkon,
Pohjalaiset laakeriseppeleen ja Hämäläiset samoin, ja muu yleisö
tervehti suosikkiansa oikealla kukkasateella. -- Olematta enään uusi
yleisölle, meni näytelmä viisi kertaa, salonki täynnä. -- Romeon ja
Julian jälkeen tuli taas 12/3 uutuus, nimittäin Salan suomentama
Björnstjerne Björnsonin _Puolueiden keskellä_ (Redaktören). Niinkuin
ylipäätään muutkin uudenaikaiset pohjoismaiset draamat, näyteltiin se
ansiokkaasti -- Leino sanomalehdentoimittajana, Sala Halvdan Rejninä,
nti Stenberg rva Ewjenä, nti Asp Gertrudina j.n.e., näyttämölliset
laitoksetkin, esim. omituisessa sumukohtauksessa kadulla, tekivät hyvän
vaikutuksen; mutta silti se ei ottanut menestyäkseen. Syynä oli
kai osaksi se, että politiikka ei oikein miellyttänyt suuren
lemmentragedian jälkeen ja että tiettiin suurempaa uutta tulevan. Jo
toisen illan jälkeen oli Björnsonin näytelmä jätettävä, ja Salaminin
kuninkaat ilmotettiin seuraavaksi teatteripäiväksi, keskiviikoksi
maaliskuun 19:ksi. Tämä näytäntö keskeytettiin kuitenkin, kun sanoma
saapui Sammatista, että _Elias Lönnrot_ klo 6 aamulla oli päättänyt
kunniakkaan, isänmaalle arvaamattoman kalliin elämänsä. Runebergin
murhenäytelmä meni sitte pari päivää myöhemmin kansannäytäntönä ja
sanotaan sen syvästi vaikuttaneen vähemmänkin teatteriin tottuneeseen
katsojakuntaan. -- Sen jälkeinen ohjelma, Gogolin Naimapuuhat ja
Laululintunen, mainittakoon siksi, että vanhassa laulukappaleessa
esiintyi ensi kerran Netcheninä nti _Ada Cajander_,[56] joka teatterin
kustannuksella oli nauttinut rva Achtén opetusta ja joka nyt oli perivä
Anni Hacklinin lauluroolit. Nuori näyttelijätär, jolla oli "kaunis ja
heleä" ääni, näyttelikin sievästi ja vastaanotettiin hänet hyvin
suosiollisesti.
Ida Aalbergin tultua oli ruvettu harjottamaan suurta klassillista
draamaa, Schillerin _Maria Stuartia_, ja se valmistui annettavaksi ensi
kerran 28/3. Sillä saavutti teatteri jälleen loistavan menestyksen,
joka oli miltei yhtä suuri rahallisessa kuin taiteellisessa suhteessa.
Näytelmä annettiin näet täysille huoneille kahdeksan kertaa (seitsemäs
teatterin eläkerahaston hyväksi). Tietenkin nimiroolin esitys etupäässä
ihastutti yleisöä. Onhan Maria Stuart myöhemminkin tunnustettu yhdeksi
Ida Aalbergin etevimpiä luomia ja jo ensi kerralla hän erinomaisen
kauniisti kuvasi niin ihmisellisen kuin ruhtinaallisen puolen
onnettoman kuningattaren hahmossa. Mutta joskin useat antoivat kaiken
kunnian Marian esittäjälle, ei menestys olisi ollut niin suuri kuin se
oli, jollei draaman muillakin henkilöillä olisi ollut -- toisin kuin
syksyllä 1880 -- hyviä tai tyydyttäviä edustajia. Siten oli
nti Avellanin kuningatar Elisabet erittäin huomattava. Tälle
näyttelijättärelle, jonka pääansioita aina oli ollut harras ja älykäs
tehtävänsä tutkiminen, oli rooli mitä otollisin, ja varmalla taiteella
hän osasi havainnolliseksi tehdä ne tunteet, jotka ylpeässä
englantilaiskuningattaressa risteilivät, kun kilpailijattaren kohtalo
oli ratkaistavana. Erittäin vaikuttava oli draamallinen puistokohtaus,
missä kuningattaret ainoan kerran seisovat vastatusten. Muiden roolien
esittäjät olivat: Leino -- Burleigh, Ahlberg -- Leicester, Sala --
Mortimer (viidennestä kerrasta 19/4 alkaen Rautio, sillä Sala oli
lähtenyt ulkomaille), Lindfors -- Maria Stuartin hovimestari, Falck --
Paulet, nti Stenberg -- Hanna Kennedy.
Kun Maria Stuart oli mennyt kuudennen kerran, tuli 23/4 uusi ohjelma,
Viipurissa jo annettu _Kuinka äkäpussi kesytetään_ ja teatterin ensi
vuosilta tunnettu laulukappale Lemmenjuoma. Ei ollut tälle Shakespearen
komedialle eduksi, että se joutui näyttämölle semmoisten näytelmäin
kuin Schillerin juuri esitetyn ja Todellisten naisten aikaan, mutta
mikäli katsojat osasivat avaramielisesti asettua muinoiselle kannalle,
tuotti se heille runsasta naurunaihetta. Esitys oli reipas, tarjoten
hullunkurista ja runollistakin. Nti Avellan oli kiivas Katarina, Leino
kesyttäjä Petruchio, Lindfors Gremio, rva Rautio Bianca, Ahlberg
Lucentio, muita mainitsematta. Laulukappaleessa olivat pääosat nti
Cajanderilla ja Aspegrenilla (Frankenkrank). Ohjelma meni neljästi.
Syksyllä oli Emilie kirjeessä nti Elfvingille valittanut ajan
köyhyyttä, kun ei ollut alkuperäistä uutta tarjottavana -- oli näet
totuttu joka vuosi odottamaan semmoistakin. Suuri oli sentähden
tyytyväisyys, kun keväällä aivan aavistamatta ylioppilas _Matti
Kurikka_ toi teatterille 4-näytöksisen kansannäytelmän _Viimeinen
ponnistus_, joka huomattiin varsin sopivaksi ohjelmistoon. Se
näyteltiin ensi kerran 2/5 ja menestyi hyvin. Näytelmä oli kyllä
vasta-alkajan käsialaa, mutta siltä ei puuttunut alkuperäisyyttä.
Ensiksikin oli toiminnalla jonkinlainen historiallinen pohja, joka oli
omansa herättämään mielenkiintoa -- "viimeinen ponnistus" tarkotti näet
venäläisten tilanomistajain viimeistä yritystä saada peruutetuksi 1861
v:n keisarillinen manifesti, jonka kautta talonpojat julistettiin
vapaiksi; toiseksi näytelmä kuvasi Inkerin suomalaista kansaa ja
kansanelämää. Tekijä, joka syntyään on tämän kansan lapsi, oli
kappaleeseensa taitavasti yhdistänyt kansanlauluja ja tansseja, jota
paitse koristuksissa ja puvuissa oli huolellisesti todellisuutta
tavoteltu. Esitys oli kaikin puolin vilkas ja luonteva, niinkuin
säännöllisesti kansannäytelmissä, ja kokosi toukokuulla viisi hyvää
huonetta. Yksityisistä näyttelijöistä mainitsemme yhden ainoan, nti
_Inez Borgin_, joka Annina ensi kerran astui näyttämölle. Nti Borg,
kauppiaan tytär Porista, oli 25-vuotias tullessaan teatteriin tänä
keväänä. Hän herätti hyviä toiveita, joita seuraava aika ei
pettänytkään, mutta hänkin erosi liian pian teatterista. Eipä Emilie
Bergbom ilman syytä huoahtanut (kirjeessä nti Elfvingille 11/11 1883):
"Kyllä se on ikävää, että kun näyttelijätär meillä alkaa tulla
taiteilijaksi, niin yks kaks hän menee naimisiin!"
Toukokuulla Ida Aalberg vielä esiintyi kolmessa eri kappaleessa:
Adrienne Lecouvreurissä, joka 9/5 annettiin hänen hyväkseen, Jane
Eyressä, jolla näytännöt 27/5 päätettiin Helsingissä, ja Hilda Aspin
suomentamassa Scriben ja Mélesvillen 3-näytöksisessä _Valériessa_,
jossa taiteilijatar, niinkuin edellisissäkin, näytteli pääosaa,
"viatonta, luonnonpuhdasta" neitokaista. --
Ne monet roolit, jotka nti Aalberg oli palattuaan Parisista näytellyt,
antoivat Vaseniukselle aihetta tutkia miten ulkomaanmatka oli häneen
vaikuttanut. Vanhemmissa rooleissa, hän arvosteli, oli näyttelijättären
esitys rauhallisempaa, hillitympää kuin ennen, eikä siinä ollut mitään
moitittavaa, mutta välistä huomattiin myöskin kylmempää tekniikkaa ja
äänenvärityksiä, jotka eivät olleet täysin luonnollisia. Tämä ei
kuitenkaan merkinnyt taantumista vaan nähtävästi sitä, ettei
taiteilijatar vielä ollut sulattanut kaikkea mitä ulkomailla oli
oppinut. Muutoin olikin niin että mitä syvempi kuvattava luonne, mitä
enemmän draamallista elämää oli kyseessä, sitä vähemmän oli syytä
muistutuksiin, tehtävän vakavuus vei itsestään siihen välittömään
esitykseen, joka oli näyttelijättären oikea voima -- niin esim. olivat
Maria Stuartin kolmas näytös ja kohtaus, missä Julia juo Lorenzon
tarjooman vaarallisen juoman, loistokohtia ylevämpää laatua kuin
Adriennen deklamatsionit.
Otamme tähän pari otetta Emilien kirjeistä nti Elfvingille, joista
saamme yksityistietojen ohella näytäntökauden loppupuolen tunnelman:
(12/4). "Oma, rakas Bettyseni! No, nyt on päätetty, että teatteri
syksyllä tulee Turkuun. Olemme sangen levottomia. Tietysti on meille
suureksi haitaksi, että Tukholman 'Pienemmän teatterin' seurue tulee
kohta jälkeemme esittämään Turun yleisölle rakkaita operettejaan.
Yleisö on kai 'odottava' ja 'säästävä itsensä' siksi. Onneksi
on meillä sangen rikas ja suuri ohjelmisto, mutta kenties eivät
turkulaiset välitä siitä. En voi sanoa kuinka olen pahoillani tuosta
operettimelusta, joka taas hyökkää kimppuumme. Jos Hamlet tai joku muu
suuri kappale valmistuu Turussa, niin tulen luultavasti sinne pariksi
viikoksi."
"Sanomista olet ehkä nähnyt, kuinka suuri menestys meillä on ollut
Maria Stuartilla. -- Ida Aalberg on etevä ja ihastuttava Maria, ja
Kaarola kaikin puolin oivallinen Elisabet. Et voi uskoa kuinka
erinomaisen rakastettava Ida Aalberg on koko ajan ollut; hän on ei
ainoastaan näyttelijättärenä vaan ihmisenäkin ollut aivan erinomainen.
Onko hän näyttelijättärenä suurempi kuin ennen, sitä en todellakaan
tiedä. Useain mielestä hän ennen oli parempi (s.o. enemmän innostunut
ja vähemmän mietiskelty); toiset taasen iloitsevat siitä itsensä
hillitsemisestä ja levollisuudesta, jolla hän esiintyy ja arvelevat
hänen sen kautta äärettömästi voittaneen." --
(9/5). "Nyt on näytäntökausi loppumaisillaan, ja huolimatta
kuulumattomista huolista ja vaikeuksista, joita vastaan teatterin on
täytynyt taistella, olemme suoriutuneet; jopa saattaa sanoa, että
täällä Helsingissä asiat ovat käyneet hyvin. Meillä on tosin usein
ollut huonoja ja tyhjiä huoneita, mutta toiselta puolen useampia
täpötäysiä, useampia kuin koskaan ennen. Siten on esim. Maria Stuart
mennyt ennen kuulumattomalla menestyksellä kuusi kertaa peräkkäin ja
menee vieläkin pari kertaa. Aivan lopussa on meillä ollut ilo saada
kotimainen kappale ja, mikä on enemmän, oikein hyvä, lupaava kappale.
Matti Kurikka, näytelmän nuori tekijä, on vain 22 vuotta eikä
22-vuotiaalta ylioppilaalta voi kovin paljon pyytää. Neiti Borg Porista
debyteerasi Viimeisessä ponnistuksessa ja onnistui sangen hyvin. Hänen
ulkonäkönsä on varsin edullinen, sitä paitse on hänellä hyvä lauluääni
ja hän on sivistynyt ja intelligentti, niin että ansiopuolia on paljo;
mutta kuitenkin on hänellä yksi vika: hän osaa huonosti suomea. Sala on
Wienissä harjottamassa opintoja enkä voi sanoa kuinka lämpimästi
toivon, että hän edistyisi hyvin. Hilda Asp raukalla on ollut raskas
kevät (vaikean ja pitkällisen hammastaudin tähden). Hän on niin
kauttaaltaan kelpo tyttö, että minua oikein surettaa, että hänen
ensimäinen teatterivuotensa on tullut niin tuskalliseksi. -- Kun kevät
lähestyy, saa Kaarlo aina semmoisen matkustushalun, että hänen on
vaikea tukahduttaa sitä. Niin nytkin. Hän aikoo sentähden lähteä parin
kuukauden ulkomaanmatkalle, etupäässä Parisiin, mutta tuumien viipyä
vähän Saksassakin hän lähtee luultavasti jo pyhänä Pietarin kautta." --
Koska se apurahasto, joka keväällä 1881 oli arpajaisten kautta kerätty,
nyt oli loppumaisillaan, ryhtyivät teatterin ystävät tänä keväänä
uuteen puuhaan, jonka päämääränä oli saada kansalaiset ympäri maan
uusiin ponnistuksiin taidelaitoksen avustamiseksi. Ensimäinen kokous
asiasta pidettiin 22/2 ylioppilastalolla, ja olivat kutsujat: Ilta
Ekroos, Martha Eneberg, Ida Godenhjelm, Augusta af Heurlin, E.
Järnefelt, Ellen Nervander, Sofie Rein ja Naëmi Starck. Noin 70
kansalaista tuli saapuville ja asetti 15 henkisen toimikunnan ajamaan
asiaa. Kaikuna tästä alotteesta ilmestyi vähän myöhemmin Tampereen
Aamulehteen innostunut kirjoitus, jossa muun muassa sanottiin:
"Jo on aika että Suomen kansa yksissä tuumin vapauttaa tohtori
Bergbomin edes yhdestä niitä monia huolia, joita hänellä tätä
kansallista laitosta luodessaan ja johtaessaan on ollut. Jo on aika
että Suomen kansa vihdoinkin tunnustaa tämän laitoksen omakseen ja
suopi sille riittävän aineellisen kannatuksen. Suuria laitos ei vaadi,
vaan uhraus on tehtävä yhteisesti. Ei mikään kaupunki, ei mikään
maalaiskunta saa vetäytyä pois, kun on kysymys varojen hankkimisesta
tälle laitokselle." --
Huhtikuun 30 p. julkaistiin vihdoin U. S:ssa vastamainitun toimikunnan
laatima kiertokirje, jossa ehdotetaan "että kaikki ne, jotka tahtovat
tehdä jotakin asian hyväksi, tulevana syksynä, ehkä samaan aikaan kuin
täällä Helsingissä yleiset arpajaiset Suomalaista teatteria varten
toimeenpannaan, kutkin paikkakunnallansa yhdistyisivät sopiviin
toimenpiteisiin kerätäksensä varoja samaan tarkotukseen".
Allekirjoittajat olivat: Z. Topelius, F. Ehrström, Aug. Ahlqvist, H.
Molander, Walfrid Brehmer, E. Hallonblad, O. Donner, E. Järnefelt, F.
Perander, T. v. Haartman, J. Krohn, I. Godenhjelm, Kaarlo Slöör, Ellen
Nervander, Severin Falkman, S. Rein, Emil Nervander, Augusta af
Heurlin, Eliel Aspelin, A. Aspelin, Seb. Gripenberg, I. Ekroos, Vilho
Soini, A. Oker-Blom, Alb. Pfaler, Martha Eneberg, A. Rönnholm, Naëmi
Starck, Alex. Wahlberg, Jenny Lang, K. Th. Hällström, Alma Almberg,
Kaarlo Basilier, W. E. Meurman.
Tulot näytännöistä olivat tänä vuonna vähemmät kuin edellisenä, mutta
kun avuksi otettiin koko jäännös 1881 v:n arpajaisrahoista, nimittäin
15,319:26 mk, päästiin niin edulliseen tulokseen, että velat tilivuoden
lopussa tekivät ainoastaan 6,400 mk. Kun lisäksi tulee, että teatterin
ystävät, niinkuin juuri olemme kertoneet, jo toukokuulla tekivät
alotteen uuteen keräykseen, näytti lähin tulevaisuus verraten
valoisalta.
Näytäntöjä annettiin tänä näytäntökautena 116 ja niissä seuraavat
kappaleet: 9 kertaa _Tätä nykyä_, Todelliset naiset; 8 Maria Stuart,
Lääkäri vastoin tahtoansa; 7 _Daniel Hjort_; 6 Valapatto, Preciosa,
Yksi ainoa tytär, Kuinka äkäpussi kesytetään, Yhteiskunnan tuet,
Remusen kotiripitykset; 5 _Salaminin kuninkaat, Viimeinen ponnistus_,
Romeo ja Julia, Neiti Elisabeth; 4 _Roinilan talossa_, Venetian
kauppias. Porvari aatelismiehenä, Haapaniemen hanhenpoika; 3 _Karkurit,
Valansa rikkojat_, Akseli ja Valpuri, Taistelujen välillä, Lemmenjuoma,
Riita-asia; 2 _Saimaan rannalla, Kyökissä_, Keijukainen, Naimapuuhat,
Adrianne Lecouvreur, Valérie, Hardangerin harjulla, Puolueiden
keskellä, Laululintunen; 1 _Amalia ystävämme_, Jane Eyre, Sirkka,
Kotimatkalla, Parisin veitikka, Herkules, Ei ollenkaan mustasukkainen.
Näistä 42 näytelmästä oli 10 kotimaista ja 10 ohjelmistolle uutta.