XI.

Yhdestoista näytäntökausi, 1882-83.

Tänä kesänä Kaarlo ja Emilie Bergbom taas olivat kotimaassa: edellinen

kylpien Naantalissa ja jälkimäinen käyden Kuitiassa. Toimi oli

päätetty alotettavaksi _Kuopiossa_, johon jo edellisenä suvena oli

ollut aikomus lähteä. Sen näkee Bergbomin kirjeenvaihdosta Minna

Canthin kanssa, joka hartaasti toivoi seurueen tulevan sinne, ja kun

entinen kesäteatteri ei enään ollut olemassa keväällä (1881) oli

koettanut hankkia sille huonetta, missä olisi voitu näytellä. Sen

jälkeen oli Kuopiossa ryhdytty rakentamaan uutta teatteria, joka tänä

vuonna Vapunpäiväksi saatiin katonpäälle, ja koska arveltiin töiden

niin edistyvän, että näyttämöä voitaisiin käyttää loppukesällä,

annettiin seurueen jäsenille määräys 21/7 kokoontua Kuopioon, johon

heillä oli tarjona vapaa kulku sikäläisen laivayhtiön laivoilla

Lauritsalasta.

Bergbom saapui hyvissä ajoin määräpaikkaan ja asettui asumaan Minna

Canthin taloon Kirkkopuiston varrella, jossa hyväntahtoinen emäntä oli

varannut hänelle mukavan huoneen. Persoonallinen tuttavuus oli

kummallekin tervetullut, sen jälkeen kun he jo kolmatta vuotta olivat

vaihtaneet kirjeitä näkemättä toisiaan. Erittäin mainittakoon, että

Minna Canth 1 p. toukok. oli lähettänyt toisen näytelmänsä, Roinilan

talossa, Bergbomille luettavaksi. Valitettavasti tämän vastaus ei näy

olevan tallella, mutta 20/5 tekijätär kiittää "hauskasta ja

opettavaisesta arvostelusta" ja sanoo käsittävänsä "kaikkien muutoksien

tärkeyden" sekä lisää:

"Vaikein kohta luullakseni tulee muutos Ollin ja testamentin suhteen

olemaan. Täytyisi melkein ymmärtää hiukan juridiikkaa, ennen kun

testamenttiasiassa voisi vapaasti liikkua. Jos Olli tietäisi tai

aavistaisi testamentin olevan olemassa, eikö hän silloin kaikin

voimin koettaisi sitä hävittää, ja eikö se niin kiinnittäisi kaikkia

hänen intohimojansa, ettei mitään sijaa jäisi kostonhimolle ja

kosimistuumille. Myöskin pelkään olevan hyvin vaikeata saada häntä koko

juonen toimeenpanijaksi. Mutta ehkä selviävät kaikki nämä seikat, jahka

ryhdyn työhön. -- -- Vaikka jo luulin olevani tuiki väsynyt ja

kyllästynyt tuohon näytelmään, sain kuitenkin arvostelustanne heti

halua ryhtyä sen uudesta kirjoittamiseen."

Tästä ja muusta saatiin nyt mielin määrin keskustella, ja tiedämme

teatterin johtajan ja näytelmäkirjailijan hyvin viihtyneen toistensa

seurassa. "Minä viihdyn hyvin rva Canthilla", Bergbom kirjoittaa

sisarelleen, "hän on vilkas, kiltti pikku rouva, täynnä harrastuksia."

Rva Canth puolestaan puhkee kirjeissään rva Olga Kiljanderille aivan

innokkaisiin sanoihin:

"Olen nauttinut sanomattomasti. Eläkööt kaikki intelligentit miehet!

tuhmat saavat kernaasti kuolla. Kyllä kai sen jo kynänpiirroksistakin

huomaat, että olen yhdessä viikossa suuresti kasvanut iässä ja

viisaudessa (henkisessä iässä ja viisaudessa)? -- Erittäin nautin

siitä, että sain joka päivä olla niin monipuolisesti sivistyneen miehen

kanssa kuin tri Bergbom on. Minä ihailen häntä, ja kyllä koetin

parastani hyötyäkseni niin paljon kuin mahdollista hänen

keskustelustaan. Niin selvästi, niin loogillisesti kuin hän, en ole

vielä kuullut kenenkään kehittävän suuria aatteita. Ja sen ohessa

kuinka kaukana hän onkaan kaikesta pikkumielisyydestä, turhamaisuudesta

ja halpamielisyydestä, joka Jumala paratkoon meitä tavallisia ihmisiä

niin usein rumentaa".[45] --

Näytännöt alkoivat 4/8 isänmaallisella ohjelmalla: Aino ja Aallottaret

(kuvaelma), Maamme-laulu, Pilven veikko, Lea ja Sotavanhuksen joulu, se

on jonkunlaisella vihkimisjuhlalla, vaikka teatteri ei läheskään ollut

valmis. Vielä kuukauden lopulla Bergbom kirjoittaa kirvesmiesten

tavasta aikaansaavan semmoista melua, että täytyi keskeyttää harjotus.

Kumminkin annettiin näytäntöjä säännöllisesti, alussa keskinkertaisella

sitten paremmalla menestyksellä. Tämän selittänee se, että Böök, Leino,

Ida Aalberg, Vilho vasta myöhemmin toinen toisensa perästä tulivat

saapuville, puhumatta troopillisesta, intoa laimentavasta kuumuudesta.

Bergbomin kirjeestä 19/8 otamme yksityistietoja:

"Isännätön talo ja Don Cesar de Bazan ovat menneet uudestaan

harjotettuna, edellinen näyttäen aivan uudelta ja jälkimäinenkin

vaikuttaen toisin kuin Tampereella. Böökin Don Cesarilla ei ole sitä

kirjavaa loistoa ja ritarillista lentoa, jotka kuuluvat rooliin, mutta

kuitenkin on hänessä hyväntuulen sävy. Hänen Leonhardissa Anzengruberin

näytelmässä oli askel eteenpäin. Weckman ja Sala käyvät niinikään

eteenpäin. Jälkimäisellä on paljon taisteltavaa uppiniskaista

ruumistaan ja ääntään vastaan, joka itsessään on miellyttävä, mutta ei

ole purkautuva. Kun hän vaan vapautuisi äitelästä saarnaajamaneerista.

Hacklinin ääni on parhaimmillaan, mutta ei kukaan ole profeetta

kotimaassaan: 'Kili, kili, kassis' meni ilman apploodia!!! Rva Aspegren

näytteli loistavasti Isännättömän talon toisessa näytöksessä. Ida

Aalbergia kaivataan. Eversti Gahmberg on kieltänyt sotilaitten

esiintymästä statisteina (en tiedä onko se ruotsinmielisyydestä,

rettelöimishalusta, ylpeydestä vai käskystä), ja se estää Kastilian

Juannan y.m. esittämistä."

Kuukauden lopulla tuli merkkitapaus, Murtovarkauden esitys Minna

Canthin kotikaupungissa. Kaarlo kirjoittaa 26/8:

"Armahin! Alamme saada tuulta purjeisiin. Kuumuus, joka painoi sekä

katsojia että näyttelijöitä, on hellittänyt; edelliset ovat hartaampia

ja ennen kaikkea ilmaisevat vilkkaammin osanottonsa, jälkimäiset ovat

joustavampia. -- -- Eilen oli loistoilta: Murtovarkaus, tulo n. 525 mk.

Sillä oli myrskyinen menestys. Rva Canth huudettiin esiin useita

kertoja ja sai monta kukkavihkoa, muun muassa yhden loistavan minulta

ja toisen seurueelta. Näytteleminen oli tasaista ja sujuvaa. Erittäin

oli Hacklin parempi kuin koskaan ennen. Weckman oli eloisa ja lämmin,

mutta jossakin määrin teatterimaisesti mahtipontinen. Böök ja Leino

niinkuin ennen."

"[Björnsonin] Leonarda on jotenkin valmis. Kaarola on voimakas ja

lämmin -- jos hän vaan tahtoisi muistaa, että 'le mieux est l'ennemi du

bon', eikä liiotella tehokohdissa. [Nti] Aaltola edistyy kauniisti

Oogotina. Minä alan uskoa häneen. Roolin raikkaat ja kujeikkaat puolet

tosin eivät pääse 'zur Geltung', mutta hän panee lämpöä vakaviin; ja

pehmeä, heleä ääni tekee parastaan. Böök Hagbartina on harjotuksissa

saanut katkerasti kaipaamaan niitä aikoja, jolloin kotikuri oli

sallittu, niin hän on hutiloinut. -- Leino on hyvä, niin myöskin

Pesonen ja rva Lundahl."

Toisella kerralla 27/8 Murtovarkaus tuotti (ylimääräisten tuolien

avulla) vielä enemmän: 611 markkaa. Sen jälkeen tuli Mustalaiset 30/8,

jonka esittämisestä Bergbom kirjoitti edellisenä päivänä:

"Olen pahassa pulassa; minun täytyy itse säestää. Kahra ja [pataljonan]

soittokunta tilattiin eilen sähkösanomalla Savonlinnaan. Ja vielä

päällisiksi täytyy minun suorittaa säestys muistosta, sillä Kauhanen on

tietysti unohtanut puolet nuoteista Helsinkiin. Onneksi muistan vielä

jotakuinkin nuo unkarilaiset laulut -- Sandefjordista, jossa minun

täytyi soittaa niitä aamuisin, keskipäivin ja iltaisin. Kun nuotit ovat

poissa, en myöskään voi pyytää ketään toista sitä tekemään. No -- se

ilta menee kai ohi niinkuin kaikki muutkin tässä maailmassa."

Ida Aalberg esiintyi ensi kerran 1/9 Ensi lemmessä, kuitenkaan

herättämättä suurempaa ihastusta, syystä kun -- Bergbom kirjoittaa --

kaikki odottavat Nooraa ja katsovat jonkunlaiseksi loukkaukseksi, että

hän näyttelee muita rooleja (!). Ennen Nooraa meni kuitenkin J.

Enlundin suomentama Björnsonin _Leonarda_ 6/9. --

"Valitettavasti melkein tyhjälle salongille -- ensi kerran kun täällä

on niin käynyt. Juhla ja Noora täyttävät kaikkien mielet. Kuitenkin

olivat suosionosotukset lämpimiä -- kuultiin että ystävämme olivat

saapuvilla. Näytteleminen meni tasaisesti ja vilkkaasti kohoamatta

vissiä keskitasoa korkeammalle. Paras oli tietysti Avellan -- ainoa

joka esitti luonnetta, jota vastoin muut tyytyivät esittämään roolia.

Jos muistat hänen Ingansa, niin sinulla on aavistus minkälainen hän

oli. Aaltola astui Oogotina kauniin askeleen eteenpäin näyttämöllisellä

urallaan taikka oikeammin ensimäisen askeleensa. Hänen esityksensä oli

luonnollisesti hyvin epävapaata ja sitä raskautti luetun läksyn paino,

mutta silti huomasi, että hän oli selvittänyt itselleen joka repliikin

ja koettanut omakseen ottaa mitä hyvää hänelle oli opetettu. Kaarola on

koko ajan ollut erittäin kiltti häntä kohtaan ja auttanut häntä sekä

rooliin että toalettiin nähden. -- Leino pelasti yhteisnäyttelemisen

oivallisella repliikkien lausumisella, ja Böök oli paras kolmannen

näytöksen rakkauskohtauksessa. Stenberg oli hyvin naamioitu ja

muutenkin hyvänlainen -- mutta liian proosamainen. Pesonen ja rva

Lundahl huvittavia Röstin pariskuntana."

Kirjeessä mainittu juhla oli Kuopion kaupungin 100-vuotis-riemujuhla ja

kuuluu sekin kertomukseemme, mikäli Suomalainen teatteri otti siihen

osaa. Morgonbladetista otamme seuraavat tiedot:

"Klo 9 i.p. [10/9] alkoi juhlanäytäntö teatterissa, jonka salonki oli

erittäin somasti, jopa loistavasti koristettu. Molemmin puolin

esirippua seisoi korkeilla jalustoillaan vasemmalla J. L. Runebergin ja

J. V. Snellmanin, oikealla A. Ahlqvistin ja Yrjö Koskisen rintakuvat ja

niiden alapuolella komeassa kukkakirjoituksessa vuosiluvut 1782 ja

1882. Seinällä oikean gallerian alla oli lippujen ympäröimänä Kuopion

kaupungin vaakuna ja sen ohella neljä kilpeä, joilla luettiin nimet:

(ensimäisellä) Kustaa III, Aleksanteri I ja Aleksanteri II; (toisella)

Sandels, Fahlander, Malm, Duncker ja Wibelius; (kolmannella) J. V.

Snellman, A. Ahlqvist, F. von Wright ja M. von Wright sekä

(neljännellä) P. Ruotsalainen, E. Salmelainen, F. Collan, K. Collan ja

P. Tikkanen. Vasemman gallerian alla nähtiin Suomen vaakuna ja neljä

kilpeä seuraavilla kirjoituksilla: Sun kukoistukses kuorestaan j.n.e.;

Sydän puhdas, vapaa mieli, Suomen toiveet kasvattaapi; Suomen kieli,

Suomen mieli j.n.e.; Täss' Savon joukko tappeli ja joka kynsi kylmeni

edestä Suomen maan. Lehterin rintamus oli koristettu Suomen läänien

vaakunoilla, sinivalkoisten lippujen välissä, jota paitse kaikkialla

seinät olivat peitetyt somilla verhoilla, köynnöksillä ja kukilla."

"Kun Maamme-laulu oli soitettu, nti Avellan lausui tilaisuutta varten

sepitetyn runoelman, ja sen jälkeen seurasi Regina von Emmeritzin 1, 3

ja 4 näytös, joita esitettäessä varsinkin nti Aalberg niitti ansaittuja

suosionosotuksia. Yleisö oivalsi kyllä että tri Bergbomin oli ansio

kauniista koristuksesta y.m., mutta turhaan häntä huudettiin esiin.

Bergbom oli jo lähtenyt teatterista." --

Syyskuulla näyteltiin edelleen 26 p:ään saakka, jolloin esitettiin

Kavaluus ja rakkaus. Muuten mainittakoon ohjelmistosta, että

Nummisuutarit, Kihlaus, Työväen elämästä j.n.e. osottavat, että Vilho

oli palannut työhön. Hän oli kesällä ollut Visbyssä ja Modumissa,

saanut kuulla lääkäreiltä että hänellä on kolmenlainen kroonillinen

katarri, vatsa-, keuhko- ja kurkku-katarri, mutta kuitenkin hän oli

siksi toipunut, että tuli Kuopioon syyskuun alussa ja esiintyi

näyttämöllä. -- Ohjelmisto sisälsi vain ennen tunnettua, mutta uusia

kappaleita harjotettiin. Muun muassa harjotettiin Minna Canthin uutta

näytelmää, josta Bergbom jo Kuopiossaolonsa alussa oli kirjoittanut

sisarelleen, että se oli aivan valmistumaisillaan, "uudessa

muodossaan". Tekijä itse on kirjoittanut Kiljanderille (kts Nuori Suomi

1897) muutoksista: "Ensimäistä näytöstä muutettiin jokseenkin paljon,

toista ja kolmatta sitä vastoin hyvin vähän." Elokuun lopulla olivat

roolit jo kirjoitetut ja "kollatsionoiminen" tapahtui näyttämöllä,

mutta kuitenkin se jäi valmistumatta, ehkä sentähden, että Bergbom

"vielä lopuksi tahtoi muutamia repliikkejä" ja että Minna Canth,

väsyneenä ja ylipäätään vähemmän tyytyväisenä koko kappaleeseen, oli

hidas viimeisessä korjaamistyössä. Kollatsionoidessa näyttelijät

pitivät varsinkin ensi näytöksestä ja jotakuinkin toisestakin, mutta

kolmas oli heistä laimea.

Kuopiosta muutti seurue _Viipuriin_, jossa ensi näytäntö annettiin 1/10

-- Täälläolon alussa liittyi teatteriin _Adolf Lindfors_, josta oli

kehittyvä tositaiteilija ja joka jo tullessaankin oli tavallista

perehtyneempi taiteeseensa, vaikka hän tähän saakka oli käyttänyt

ainoastaan ruotsinkieltä.[46] "Lindforsin lausumistapa", Bergbom

kirjoittaa hänestä (5/10), "on hyvin ruotsinvoittoinen. Mutta kumminkin

hän osaa suomea paremmin kuin luulin, ja paljon paremmin kuin esim.

Aspegren, hänen tullessaan teatteriin." -- Kahden ensimäisen näytännön

ohjelmat olivat kolmikappaleisia -- ohjelmiston järjestelyä vaikeutti

m.m. Pesosen sairaus -- ja väkeä oli niissä vähänlaisesti, mutta kolmas

ilta, Kavaluus ja rakkaus, oli jo edullisempi, ja niin myös seuraavat,

joissa näyteltiin Murtovarkaus. Sitä vastoin Noora ei viehättänyt

viipurilaisia.

Ensi-ilta oli 25/10, jolloin annettiin I. Idströmin (Roini) suomentama

M. Tomaijo y Bansin historiallinen näytelmä _Kastilian Juanna_.

Kappaleen päävaikuttimet ovat rakkaus ja lemmenkateus, ja pääroolissa

oli Ida Aalbergilla tilaisuus näyttää tulisempaa hehkua kuin kenties

koskaan ennen. Böök hänen puolisonaan (Filip kuningas), Leino Kastilian

amiraalina ja nti Avellan Aldarana herättivät hänen ohellaan suosiota,

mutta Sala Don Alvarina oli liian heikko. -- Lähinnä sen jälkeen tuli

Leonarda ja Regina von Emmeritz, joista Kaarlo kirjoittaa 4/11:

"Leonarda meni [l/11] paremmin kuin Kuopiossa. -- Kuitenkin oli

kappaleella vain succés d'estime -- sitä pidettiin 'ikävänä'. -- Regina

[3/11] meni loistavasti. En voinut edes laskea kuinka monta esiinhuutoa

tuli varsinkin Aalbergin osaksi. Koristukset olin saanut jotenkin

hyviksi -- kolmannessa näytöksessä jopa kauniimmaksi kuin Helsingissä;

neljännessä sitä vastoin prameilevaa töherrystyötä. Yhteisnäytteleminen

oli hyvä, mutta hikeä se maksoi. Kaikista vaikeista illoista, joita

olen kokenut _puhenäyttämöllä_, oli Reginan kenraaliharjotus Viipurissa

vaikein. Tiedäthän kuinka vaivaloinen statistien harjotus Reginassa on,

voit siis käsittää epätoivoni kun niistä 38 sotamiehestä, jotka ovat

mukana, 10 tuli kenraaliharjotukseen -- muut olivat estetyt. Ja pahinta

oli että ne olivat estetyt seuraavanakin päivänä. Olin epätoivossa.

Miten olinkin sielullisesti ja ruumiillisesti väsynyt, täytyi minun

lähettää hakemaan uusia sotamiehiä ja alkaa äksiisi uudestaan niiden

kanssa. Mutta eihän siitä voinut tulla tolkkua, sillä eivät ne kohta

voineet ymmärtää sekavia olosuhteita. Todellisessa tuskassa näin illan

lähestyvän, mutta sittenkin meni kaikki hyvin. No sotamiehet, jotka

olivat olleet harjotuksissa, hankkivat itselleen edustajia

palvelukseensa -- he olivat saaneet vihiä muutamista sanoista, jotka

kenraaliharjotuksessa olivat päässeet suustani: 'täytyy kai lähettää

noutamaan ryssiä', ja se oli innostuttanut heitä. Mutta syntyi uusi

pulma. Kun vanhat ja uudet tulivat saapuville, mistä saada pukuja

kaikille? Onneksi on meidän sotilaspuvustomme niin runsas, että kaikki

selviytyi verraten helposti. Mutta päähineet! Kultakaskit olivat

unohtuneet Helsinkiin, samoin mustat nahkakaskit. Nyt täytyi ottaa

kaikki kypärit, ja kun ne loppuivat baretit ja lakit. En uskaltanut

lähettää ketään pois, sillä silloin he olisivat toisella kerralla

jättäneet minut pulaan, mutta kyllä minua värisytti kun näin pari

upseeria esiintyvän habilléhatuissa. Onneksi oli näyttämöllä semmoinen

sekamelska, että yksityiskohtia tuskin huomattiin. Ensi kerraksi olen

pyytänyt Savolaisen hankkimaan pari harmaata hattua. Huone oli kokonaan

loppuun myyty. Maanantaina [Kustaa Adolfin päivänä 6/11] odotamme yhtä

hyvää tuloa. Mutta valitettavasti emme saa juhlanäytäntöä toimeen.

Kaarola lähetti näet viime hetkessä sanan, että hän ei voi lausua

[Fredr. Cygnaeuksen] Seitsemänkymmentä Demminin luona -- 'se on aivan

käsittämätön'. Toista lausujaa ei ole. Kuvaelmaa on mahdoton järjestää

samana iltana kun annetaan niin suurta tilaa vaativa kappale kuin

Regina. Olin hätävaraksi tilannut proloogin Erkolta, mutta hän oli

kuullut Kaarolan lausumisesta puhuttavan ja luuli ettei häneltä mitään

tarvittaisi."

"Täällä on ollut oikea juhlaviikko. Kaarola sai keskiviikkona

Leonardassa kauniin rannerenkaan ja laakeriseppeleen; Aalberg eilen

loistavan rannerenkaan ja sormuksen (yhteensä 1,000 markan arvoiset)

sekä kukkakimppuja ja laakeriseppeleen; Böök niinikään hyvin kauniin

kukkavihkon. -- Sala teki eilen hyvän edistysaskeleen. Hänen

Hieronymukseltaan puuttui tosin auktoriteettia, mutta hän antoi

roolille jonkun sisällisen elämän, joka teki sen todennäköiseksi ja

ihmiselliseksi. Me voimme varsin hyvin antaa hänen esittää se

Helsingissä; Lindfors (Bertel) tuli nuhteettomasti toimeen

suomenkielellään." --

Regina annettiin toisen kerran täyttä täydemmälle huoneelle (1,037 mk),

ja senkin jälkeen vielä kaksi kertaa. Emilie lausuu Kaarlon kirjeen

johdosta ilonsa näyttelijöiden saamista lahjoista, toivoen ettei nti

Hacklin jäisi aivan osattomaksi resetissään, joka oli määrätty 17

p:ksi. Toivo ei pettänytkään. Esiintyen Helenana Murtovarkaudessa hän

sai paitse kukkia kultaisen rannerenkaan, hopeisen kahviastiaston y.m.,

niin että sanottiin hänen tehneen murtovarkauden yleisön suosioon.

Syynä siihen että Sala näytteli Hieronymusta oli Axel Ahlbergin

poissaolo. Tämä näyttelijä oli näet toukokuulla saanut teatterista

apurahoja lähteäkseen kesällä opintomatkalle ulkomaalle, mutta hän ei

mennyt Turkua pitemmäs, vaan oleskeli siellä siksi kun hän marraskuun

lopulla palasi seurueeseen!

Viipurin aika oli monesta syystä vaikea. Oli päätetty että seurue vasta

jouluksi palaisi Helsinkiin, mutta Viipurissakaan ei voitu olla

kauemmin kuin joulukuun alkuun, sillä siitä ajasta oli teatteri

vuokrattu rva Littmarkin seurueelle. Lokakuun lopulla Bergbom kävi

Pietarissa tiedustelemassa sopisiko lähteä sinne, mutta mitään

varmuutta hän ei voinut saada, vaan jatkettiin neuvotteluja pitkin

marraskuuta, siksi kun vihdoin viime hetkessä sopimus ja päätös mennä

sinne syntyi. Hän piti matkaa tärkeänä sentähden, että seurue

Pietarissa saisi nähdä eteviä näyttelijöitä. Edelleen oli Venetian

kauppias valmistuksen alaisena, vaatien pukujen y.m. tähden paljo

puuhaa. Ja kaiken päälliseksi Bergbom marraskuun keskivaiheilla oli

sairaskin. "Me makasimme vuoteella yhtä aikaa Vilho, Kallio,

kapellimestari ja minä", hän kirjoittaa sisarelleen 19/11, "ei koskaan

teatteri ole ollut päättömämpänä. Aspegrenkin on sairas, niin että

Nyrnbergin nukki on lykätty tuonnemmaksi."

Kaiken mainitun johdosta Emilie on kovin levoton. Hän oli pikimmältään

käynyt Viipurissa Kastilian Juannan valmistusten tähden, mutta valittaa

ettei saanut olla auttamassa Reginan näyttämöllepanossa ja surkuttelee

Kaarloa, hän pelkää Pietarinmatkaa, sillä se voi aiheuttaa vieläkin

useampia sairaudentapauksia, hän lähettää milloin mitäkin, teettää

uusia pukuja ja tahtoo tulla Viipuriin viikoksi ennen Venetian

kauppiaan ensi-iltaa. Mutta jos hän on huolissaan vastoinkäymisistä ja

vaikeuksista, on hän myöskin iloinen menestyksestä, koskekoon se

teatteria yleensä taikka yksityisiä jäseniä. Sanalla sanoen hänen

sielunsa on Viipurissa, vaikka hän ruumiillisesti on Helsingissä. --

"Hyvästi nyt, rakas Kaarlo", hän päättää kirjeensä 20/11. "Toivon että

tapaamme toisemme keskiviikkona [22/11]; tilaa minulle huone. Jollei

kellään ole aikaa tulla vastaanottamaan minua, niin tulen hyvin toimeen

yksinkin. Tulen suoraa päätä teatteriin, jos olet niin terve, että olet

siellä. Jumalan haltuun, rakas Kaarlo! Oma sisaresi Emilie. -- Olen

hyvin iloinen, että viipurilaiset ovat olleet niin ystävällisiä Annia

kohtaan."

Marraskuun lopulla annettiin m.m. Sirkka (Lindfors -- Didier) ja Jane

Eyre; mutta l/12 oli Shakespearen _Venetian kauppiaan_ ensi-ilta.

Toisen kerran meni sama kappale 4/12, Bergbomin hyväksi, s.o. teatterin

"vanhojen velkojen" lyhentämiseksi. Se oli viimeinen näytäntö. --

Kaikkiaan annettiin Viipurissa 31 näytäntöä, joista tulot olivat 22,205

mk. Menot nousivat kuitenkin 972 mk korkeammalle.

_Pietarissa_ annettiin 8 näytäntöä, ensimäinen 7/12 ja viimeinen

(Leinon hyväksi) 23/12. Seurue esiintyi Kauppapalvelijain klubissa

vastaperustetun Pietarilaisen Suomalaisen Seuran nimessä. Seura hankki

luvan viranomaisilta, otti tulot, suoritti päiväkustannukset ja piti

huolen kaikesta. Kun menot oli maksettu, jätettiin voitto teatterille,

kumminkin sillä ehdolla että se mikä nousi yli 400 ruplaa näytännöstä

annettaisiin takaisin Seuralle johonkin yleishyvään tarkotukseen

käytettäväksi. Tulot olivat niin runsaat, että teatteri todella sai 400

ruplaa kultakin näytännöltä ja että Bergbomilla (vaikka Pietarissa oli

ostettu kaikenlaista teatterin tarpeisiin) Helsinkiin tullessaan oli 78

r. 17 k. puhdasta rahaa.

Paitse pienempiä näytelmiä esitettiin Jane Eyre, Noora, Mustalaiset ja

Murtovarkaus. Suosiollisia arvosteluja oli m.m. St. Petersburger

Heroldissa ja näkee niistä varsinkin Ida Aalbergin herättäneen

huomiota. Seuraavissa otteissa lausuu saksalais-venäläinen arvostelija

näyttelijättärestämme melkein yhtä ylistäviä sanoja kuin hänestä

kirjoitettiin Unkarissa:

"Nti Aalberg", sanotaan lehdessä 17/12, "on traagillinen rakastajatar

ensi arvoluokkaa. Hän voi viehättää sinua ja voi saada sinut

kauhistumaan, niin, hän voi herättää meissä suurinta vastenmielisyyttä,

mutta hän ei voi koskaan jättää sinua hetkeksikään ynseäksi." --

Puhuttuansa neiti Aalbergin ulkomuodosta ja hänen virheistään, joihin

näyttelijättären nuoruus on pääsyynä, arvostelija jatkaa: "Kun nti

Aalberg astuu näyttämölle, on ikäänkuin äkkiä joutuisimme suitsuvan

tulivuoren ääreen. Intohimo on se ilmakehä, joka häntä ympäröi, kalvava

intohimo puhuu hänen silmistään. Kuulunee kummalliselta, mutta asia on

kumminkin niin: nti Aalbergilla on sitä liian paljo, ja se on sangen

vaarallista, jollei hän samalla osaa säästää voimiansa. Jo alusta

alkain on joka jäntere, joka veren pisara kovimmassa pinnistyksessä,

joka ei ainoastaan kiihdy näytöksestä näytökseen, kohtauksesta

kohtaukseen, mutta sanasta sanaankin. -- Mihinkä semmoinen kiihtyminen

lopulta johtaa? -- Vaan en tahdo olla paha enkä myöskään imarrella.

Nämä puutteet on aika, opinto, koulu ja ennen kaikkea -- kärsivällisyys

tasottava ja poistava, puhdas kulta välkkyy kumminkin aina näkyviin.

Hän voi myös olla leppeämpi, levollisempi, vieläpä ilkamoinenkin,

niinkuin Wilbrandtin komediassa 'Ensi lempi', jossa hän näytteli

mestarillisesti. Kaikissa tapauksissa on hyvin ilahduttavaa, että nti

Aalbergissa olemme havainneet taiteilijan, jossa hienon hieno

runollinen aisti ja vakaa taiteilijan pyrintö ovat yhdistyneet

semmoiseen tahdon voimaan, jota harvoin tavataan, ja vielä harvemmin

tavattavaan kykyyn. Ja kun nti Aalberg on oppinut täydellisesti

hallitsemaan niitä eteviä lahjoja, joita hänellä on, ja sitä meidän ei

tarvinne kauan odottaa, on Suomen runotar laskeva seppeleen hänen,

Suomenmaan ensimäisen suuren näyttelijättären päähän."

Nähtyänsä Nooran kirjoittaa sama arvostelija 20/12: "Mitä tulee nti Ida

Aalbergin käsitykseen Noorasta, niin täytyy meidän heti muuttaa

ensimäinen Jane Eyren johdosta kirjoittamamme arvostelu; hänen Nooransa

pakottaa meitä suoraan tunnustukseen ja teeskentelemättömään

ihmettelemiseen. Niin johdonmukaista ja todella luonnollista

luonnekuvausta, sellaista hienoutta erityiskohdissa voi ainoastaan

taiteilija saada toimeen, jolla on hehkuva nero ja tarkan tarkka

ymmärrys, ja meidän täytyy nyt peruuttaa se moite, jonka teimme hänen

taiteellisesta maltinpuutteestaan; selvään näki, että hän ohjasi

jokaista kohtaa, joka eri värettä Nooran luonteessa." -- Arvostelija

tarkastaa sen jälkeen nti Aalbergin näyttelemistä alusta loppuun ja

sanoo, että sille, joka osaa niin näytellä, ei! ei näytellä, vaan elää

näyttämöllä, sille voi näyttämötaide uskoa vaikeimmat tehtävät.

Muutamien pienempien muistutuksien jälkeen hän lopuksi onnittelee tri

Bergbomia, että hänellä on seurueessaan niin arvokas kyky, jota ei

ainoastaan jokainen teatteri, vaan jokainen kansa kadehtii häneltä.

Bergbomilta ei ole kirjeitä, joissa puhutaan Pietarin matkasta, sillä

Emilie oli alussa siellä mukana. Sitä vastoin jälkimäinen kirjoittaa

siitä nti Elfvingille: -- "Oletko nähnyt ja kuullut kuinka suuri

menestys teatterilla oli Pietarissa? Taloudellisesti matka päättyi

oivallisesti, ja tunnustus, jonka saimme, oli erinomainen. Eräs

venäläinen lehti kehotti Pietarin kaikkia taiteilijoita tutkimaan

suomalaista näyttämöä, eritoten naisia, ei ainoastaan heidän kykynsä

tähden, vaan myöskin heidän erinomaisen sivistyneen esiintymistapansa

tähden! Vaikeaa siellä kuitenkin oli kurjan näyttämön vuoksi. Sitäkin

kurjemmat olivat pukuhuoneet y.m., mutta salonki oli kaunis ja suuri.

Menot olivat kuulumattoman suuret, mutta kun tulot olivat hyvät, niin

se ei haitannut." --

Onhan menestys aina ilahduttava, mutta nyt niinkuin ainakin se oli

kalliisti maksettava suruilla ja huolilla. Sen näemme seuraavista

otteista Emilien kirjeistä, jotka tavan mukaan käsittelevät teatteri-,

yleisiä ja yksityisiä asioita sekaisin:

(22/11). "Viikingit ja svekomaanit yleensä tekevät kuulumattomia

ponnistuksia, ja minun täytyy tunnustaa että olen hyvin levoton.[47]

Onnistuvatko he nyt tuhota sen alun sivistykseen ja kulttuuriin, jonka

me toiset sanomattomalla vaivalla ja uhrautuvalla, rakkauden

innostamalla työllä olemme saaneet toimeen? Kasvu on vielä heikko ja on

helposti tallattavissa: suojatkoon sitä Jumalan varjeleva käsi ja

antakoon hän meille voimaa ja rohkeutta jatkaa vaikeaa taistelua.

Tiedätkös tavasta valtaa minut oikea tuska ja epätoivo ajatellessa,

että kaikki tämä työ kenties on ollut turha. -- Ylistyslaulut

Lagerborgin muistolle ovat suuresti huvittaneet minua. -- Samat

henkilöt, jotka ovat laulaneet hänen kunniaansa pilviin asti, puuhaavat

samalla aikaa kaikin voimin tehdäkseen tyhjäksi hänen elämäntyönsä --

Dagbladin! Muuta hän ei ole saanut aikaan ja kurjaa on, että sen oma

ystäväpiiri katsoo tarpeelliseksi tehdä voitavansa saadakseen toisen

lehden sijaan, missä siis on hänen suuruutensa?"

(Uudenvuodenaattona). "Rakas Betty! Kiitos, rakas uskollinen ystäväni,

kaikesta ystävyydestä ja hellyydestä tänä vanhana vuotena. Muutamien

tuntien päästä se iloineen ja suruineen kaatuu hautaansa. Mitä

vanhemmaksi tulee, sitä lukuisampia tuntuvat jälkimäiset olevan, mutta

se kai tulee siitä, että ne tulevat yhä raskaammiksi kantaa, sitte kun

nuoruuden kevyt mieli ja valoisat toiveet ovat hävinneet." -- --

"Vanha vuosi on meillä päättynyt hyvin huolestuttavasti! Kaarlo on koko

syksyn ollut huononlainen ja Pietarista hän palasi lauantaina, ennen

jouluaattoa, niin sairaana, että hän siitä asti on maannut. Omin voimin

hän tosin tuli kotiin, mutta sen jälkeen hän ei ole voinut liikuttaa

jalkojaan, ne ovat aivan hervottomat reumatismista. Eilen hän oli vähän

parempi ja koetti liikuttaa niitä, mutta tänään hän on taas huonompi.

Hän käyttää hieromista ja lämpimiä kylpyjä, mutta saadakseen hänet

vuoteelta, täytyy meillä olla kolme miestä apuna. Hän on toki jotenkin

hyvällä tuulella ja alistuvainen, mutta ymmärräthän kuinka epätoivoinen

asema on. Viipurissa Böök alkoi sylkeä verta, mutta hän ei välittänyt

siitä vaan oli liikkeellä, eikä lääkärikään siellä, paha kyllä,

varottanut häntä. Verisuoni oli puhjennut, ja kun tulimme Pietariin

kutsuimme tri Collanin, joka käski hänen olla mahdollisimman varovainen

ja liikkumatta. Emme vielä tiedä, milloin hän voi esiintyä. Työ on

seisahduksissa: Ahlbergin poissaolon tähden meni syksy niiden

harjottamiseen, joiden täytyi ottaa hänen roolinsa. Nyt taas Böökin

sairaus on estämässä työtä. Et voi ajatella kuinka pimeältä ja

vaikealta kaikki näyttää. On kyllä väärin että näin vaikeroin suurista

huolistamme, mutta olen niin kerrassaan alakuloinen, etten voi muuta.

Vilho on yhä edelleen sairas eikä koskaan parane; hän on esiintynyt

kolme kertaa tänä vuonna!" --

(5/1). "Bettyseni! Kaarlo on tänään vähän parempi. Sitte kun viimeksi

kirjoitin, on reumatismi noussut korviin asti, niin että hän ei ole

voinut kääntää taikka liikuttaa päätään; toinen käsivarsi ja käsi ovat

myöskin olleet kokonaan taudin vallassa. Nyt on pakotus vähennyt, ja

hän tuntee voivansa paremmin. Kiitos ystävällisyydestäsi ajatella

arpajaisia, mutta älä ryhdy siihen tänä vuonna. Teatterilla on vielä

noin 20.000 mk viimeksi kerättyjä rahoja, siis täytyy sen tulla toimeen

tämä vuosi ja tulevakin. Kaarloa varten yksityisesti ei käy laatuun,

hän ei tahdo eikä voi vastaanottaa mitään semmoista. Kiitos kuitenkin,

oma ystäväni, että aina ajattelet meitä." --

Kuinka kauan Kaarlo makasi sairaana, sitä emme tarkoin tiedä. Vasta

lähes kolme kuukautta myöhemmin (25/3) kirjoittaa Emilie: "Kaarlo on

joka päivä liikkeellä ja johtaa työtä teatterissa. Tosin hän on vielä

heikko, jalat ovat raskaat ja kädet kankeat ja taipumattomat, mutta

tuskin voikaan toivoa, että hän tulee oikein terveeksi, ennen kun

saamme kesälämpöä." Tästä päättäen oli tauti kestänyt kolmatta

kuukautta. Siitä huolimatta olivat näytännöt seuranneet toinen toistaan

tasaisessa jonossa, siitä saakka kun toisena joulupäivänä oli alotettu

Sirkalla.

Tammikuulla[48] esitettiin kaksi helsinkiläisille uutta kappaletta,

nimittäin Leonarda kolme kertaa (10/1-14/1) ja Kastilian Juanna kuusi

kertaa (24/1-4/2). Björnsonin etevä uudenaikainen draama ei

Helsingissäkään saavuttanut sitä tunnustusta yleisön puolelta minkä se

olisi ansainnut. Syy kai oli sama kuin Tukholmassa (kats. ylemp. s. 6),

että se on liian hieno suurelle yleisölle. Esitystä ei kuitenkaan sovi

syyttää, sillä se oli hyvä. Erittäin ovat mainittavat nti Avellan

nimiroolissa ja nti Aaltola, joka Oogotina ensi kerran ja

odottamattoman hyvästi näytteli suurempaa osaa. Kahta vertaa paremmin

menestyi intohimoinen espanjalainen draama. Ei suinkaan sentähden että

se olisi ollut runollisesti etevämpi, vaan sentähden että sen

romanttis-historiallinen tausta ja asu, kaukainen etelämainen elämä

jyrkkine ristiriitoineen, puettuna mitä taidokkaimpaan, jännittävään

toimintaan, olivat paljo enemmän omansa herättämään tavallisen

katsojakunnan mielenkiintoa. Sen lisäksi pääosa tarjosi nti

Aalbergille, joka esitti sen mestarillisesti, tilaisuutta osottaa uusia

puolia luontaisesta kyvystään kuvata rajatonta intohimoa ja voimakkaita

mielenkäänteitä.

Helmikuulla tuli ensin Valapatto, jossa Leino oli astunut Vilhon sijaan

ja näytteli sangen etevästi Mathias Fernerin, ja sen jälkeen 14/2 uusi

kappale, N. Salon suomentama rva A. Ch. Edgrenin 3-näytöksinen

_Keijukainen_. Samoin kuin Noorassa, kuvataan siinäkin miten

perhosluontoinen rouva herää vakavampaan elämänkäsitykseen, joskin

sentään lähemmin liittyäkseen mieheensä eikä lähteäkseen kotoa. Nti

Aalberg oli oivallinen pääosassa, samoin kuin Avellan kreivinnana, ja

muutkin täyttivät paikkansa, ja yhteisnäytteleminen oli vallan hyvä,

mutta kuitenkin meni näytelmä vain kolme kertaa -- vähäinen tulos

paljosta vaivasta. Seuraavina viikkoina esitettiin Murtovarkaus kaksi

ja Regina von Emmeritz neljä kertaa, joista näytännöistä mainittakoon,

että edellisen ohella _Filip Försten_ (21/2) suoritti erinäisiä

laulunumeroita sekä että jälkimäisen ensimäinen näytäntö (2/3)

annettiin Ida Aalbergin hyväksi ja senvuoksi oli laadultaan

juhlantapainen. Silloin luultavasti Z. Topeliuksessa heräsi ajatus,

joka tuli ilmi pari viikkoa myöhemmin (18/3) kun Minna Canthin uutta

näytelmää näyteltiin kolmatta kertaa. Sinä iltana näet Reginan tekijä

antoi nti Aalbergille muistolahjan, kultaisen kruununmuotoisen

rintakoristeen, johon oli sovitettu miekka kaiverrettuine

kirjoituksineen: "Ruhtinatar Reginalle" -- runoilijan kiitos siitä

taiteellisesta tavasta, millä näyttelijätär oli tulkinnut hänen

luomansa. -- Toinen resetti-ilta oli 9/3 Vilholla, jonka, lääkärin

neuvosta, oli lähteminen Görbersdorfiin, tuonne rintatautisten

tunnettuun parantolaan. Itse hän ei kuitenkaan kyennyt esiintymään.

Ohjelmassa oli m.m. Molièren Lääkäri vastoin tahtoansa, ja siinä

näytteli ensi kerran suurempaa koomillista roolia Adolf Lindfors, joka

oli Vilholta perivä muutkin sentapaiset tehtävät. "Hän onnistui hyvin,

ja yleisö, joka tuskin hetkeäkään taisi nauruansa pidätellä, osotti

mieltymystään huutamalla hänet useampia kertoja esille joka näytöksen

jälkeen" (U. S.).

Jo seurueen ollessa Kuopiossa oli Minna Canthin uutta näytelmää

_Roinilan talossa_ ruvettu harjottamaan, mutta työ jäi silloin

keskeneräiseksi, syystä kun teosta vielä oli korjattava. Lokakuun 18 p.

tekijä kirjoittaa Bergbomille: "Vihdoin ja viimein olen saanut

vähän rakkauden kuohua Annalle ja Maunolle", ja hän lähettää

käsikirjoituksen. Mutta ei näytelmää esitetty Viipurissakaan, missä

teatteri oli siihen aikaan, vaan tuli ensi-ilta vasta Helsingissä 14/3.

Murtovarkauden herättämä mieltymys sai yleisön uteliaisuudella

odottamaan tätä uutta kansannäytelmää, ja ilolla se havaitsi siinä

saman raikkaan maalaisilman kuin edellisessä. Näyttelemistä sanottiin

hyväksi ja sujuvaksi, vaikkei kaikki esiintyjät olleetkaan yhtä

tyydyttäviä. Böök, joka pitkän ajan päästä jälleen kykeni näyttämölle,

oli kerrassaan etevä uljaana pohjalaisena, Maunona, nti Hacklin

niinikään viehättävä Ellinä ja nti Stenberg hyvä Leenana; sitä vastoin

Ida Aalberg "ei ollut oikealla alallaan" Annana eikä rva Aspegren

oikein luonnistunut Sannana. -- Tekijä saattoi kuitenkin olla

tyytyväinen ei ainoastaan näyttämölliseen menestykseen, sillä kappale

meni keväällä kaikkiaan viisi kertaa, vaan rahalliseenkin. Teatterilta

Minna Canth sai 300 mk ja sen lisäksi Suomalaisen Seuran palkinnon 640

mk parhaimmasta tällä näytäntökaudella esitetystä suomalaisesta

alkuteoksesta, jonka palkintotuomarit (F. Perander, B. F. Godenhjelm,

E. Aspelin, K. Bergbom ja V. Löfgren) yksimielisesti hänelle

määräsivät. Kirjeessä Bergbomille 11/5 rva Canth pukee kiitoksensa

näihin sydämellisiin sanoihin:

"Mitä sanoisin, hyvä Tohtori, rahalahjoista, jotka minulle lähetitte?

Olen niin hämilläni, etten osaa sanoa yhtään mitään. Tuo suuri menestys

hämmästyttää minua, melkein pelkään sen seurauksia. Hartaimmat

kiitokseni, hyvä Tohtori! Jos edespäin voisin jotakin parempaa toimeen

saada, kuinka onnellinen silloin olisin."

Huhtikuulla tuli toisia uutuuksia. Kuopiosta peräisin oli samoin kuin

edellinen näytelmä, 1-näytöksinen huvinäytelmä _Tätä nykyä_, jonka

tekijä oli Pio Talmaa (rva Elisabeth Stenius). Painamatta jäänyt

kyhäelmä oli aineensa puolesta kylläkin harvinainen, siinä kun

kosketeltiin ajan puolueriitoja. Kesällä kerääntyy maalaiskartanoon

sukulaisia, joista yksi, pohjalainen maisteri, on ankara, oikea

K.P.T-läinen fennomaani, toinen, liberaalinen tohtori, on puhdasverinen

dagbladilainen, kolmas, vastaleivottu ylioppilas, mitä kiivain viikinki

j.n.e. Nämä törmäävät toisiansa vastaan, jopa niin tulisesti että

pohjalainen läimäyttää uusmaalaista serkkuaan korvalle, mutta kaikki

päättyy vihdoin rauhaan, ja fennomaaninen maisteri saa talon tyttären

omakseen. Kappaleen juoni oli yksinkertainen ja puolueolojen kuvaus

viatonta laatua, mutta vaikkei tekijä pyrkinyt korkealle eikä syvälle,

olivat katsojat toki huvitettuja. Ennen muita kiitettiin Weckmania

keltanokkana ja Salaa liberaalina. Pikku näytelmä meni kolme kertaa.

Uusi Helsingissä oli myöskin 13/4 ensi kerran esitetty Venetian

kauppias. Tämä toinen Shakespearen näytelmä suomalaisella näyttämöllä

herätti tuskin vähempää juhlatunnelmaa kuin Romeo ja Julia kaksi vuotta

ennen; se meni neljä kertaa peräkkäin. Menestys riippui tällä kertaa

paremmin oivallisesta yhteisnäyttelemisestä ja näyttämöllepanosta kuin

yksityisten näyttelijäin taiteesta. Karnevaliyö gondoleineen,

serenadeineen ja riehuvine naamiojoukkoineen, samoin kuin

kuutamokohtaus Belmontin puistossa, Portian juhlasali j.n.e. antoivat

laitoksiin nähden enemmän kuin oli osattu odottaa. Yksityisistä osista

näyteltiin Shylock ja Portia etevimmin. Leino oli voimakas ja

luonteenomainen ja hänen mahtavassa ulkonaisessa olennossaan oli

jotakin, joka sai ajattelemaan langennutta patriarkkaa. Esityksen

huippukohdat olivat kohtaukset Tubalin kanssa ja oikeuden edessä,

joissa koronkiskurin intohimo nousee korkeimmilleen. Niissä Leino

merkillisellä kyvyllä käytti lahjojaan, saavuttamatta kuitenkaan

korkeinta kantaa, jossa yksityispiirteiden tarkotus kerrassaan katoaa

kokonaisuuteen. Nti Avellanin Portia oli yhtä huolekas kuin taidokas

käsityksen ja esityksen puolesta ja nousi korkeimmilleen tuomiosalissa,

missä hänen, koettaessaan lepyttää julmaa juutalaista, onnistui saada

sydämen ääni kuuluville. Muista ansaitsevat mainitsemista Böök

suruttomana, ritarillisena Bassaniona ja Lindfors hullunkurisena

Lancelot Gobbona.

Saman kuun lopulla oli vielä kotimainen premiääri, kun 25/4 näyteltiin

E. I. Roinin 3-näytöksinen draama _Valansa rikkojat_. Ensi-iltana oli

huone täysi ja katsojat hyvin suosiollisia, mutta kahtena seuraavana

oli yleisö vähälukuinen ja laimea. Itse asiassa kypsymätön nuoruuden

teos ei ansainnutkaan sitä kiitosta, jonka ystäväkritiikki sille ensi

hetkellä soi. Jos tekijä olisi tyytynyt alkuaiheeseensa, jona kai on

pidettävä Savon jääkärien kapinoiminen lakkaamattoman peräytymisen

johdosta 1808-09 vuoden sodassa, niin hän ehkä olisi saanut eheää ja

vaikuttavaa aikaan, mutta kun hän yhdisti siihen Sprengtportenilaisen

aatteen ja ennenaikaisia yhteiskunnallisia harrastuksia puhumatta liian

monesta lemmenjutusta, tuli kokonaisuus kovin sekavaksi. Vaikka Bergbom

tyystin huomasi kappaleen heikot puolet, pani hän paljon huolta ja

vaivaa sen esittämiseen, siten kehottaakseen tekijää jatkamaan. Roinin

draamallinen tuotanto päättyi kuitenkin siihen.

Vapunpäivänä Anni Hacklin lauloi viimeisen kerran Laululintusena ja

Saimaan rannalla ja 4/5 suosittu näyttelijätär esiintyi viimeisen

kerran -- Ellinä Roinilan talossa -- s.o. viimeisen kerran teatterin

jäsenenä. Huone oli täpösen täynnä, ja suosionosotukset mitä

lämpimimpiä, niin teatterissa ja niin myöhemmin nti Hacklinin kunniaksi

toimeenpannuilla illallisilla. Kohoamatta korkeampaan taiteellisuuteen

oli nuori näyttelijätär luonnollisen raikkaalla, miellyttävällä

esiintymisellään ja laulullaan herättänyt vilpittömän myötätunnon

yleisössä, niin että se kaipaus, jolla nähtiin hänen eroavan, oli

täysin teeskentelemätön. -- Tuskin viikkoa myöhemmin oli näytäntökauden

viimeinen ensi-ilta: 11/5 näyteltiin K. W. Järnefeltin suomentama E.

Scriben 5-näytöksinen draama _Adrienne Lecouvreur_, jonka nimiosa

tarjoaa mainion tehtävän murhenäytelmä-näyttelijättärelle -- meillä Ida

Aalbergille. Nuori tragediennemme kyllä ei luonut onnettomasta

Adriennestä täysin ranskalaista, mutta silti ei suinkaan vähemmän

inhimillistä kuvaa.

Hän viehätti katsojaa, tämän kirjan tekijä arvosteli Valvojassa,

ensiksikin neidollisella ja henkisellä ylevyydellä, joka yhdistettynä

mitä arvokkaimpaan ulkonaiseen käytökseen erotti tämän rokokooajan

näyttelijättären ympäristöstään, ja toiseksi ilmaisemalla

hehkuvaa rakkauttaan sillä salaperäisellä sulolla ja naivisella

hillitsemättömyydellä, jotka ovat ensi lemmen tunnusmerkkejä.

Neljännessä näytöksessä, missä Adriennen tulee lausumalla Racinen

säkeet ikäänkuin murskata kilpailijansa, hän myöskin vaikutti tunteen

totuudella, mutta ei siten että hän olisi tavotellut sankarimaisuutta

(jota kai runoilija on tarkottanut), vaan niin että väkisin hillitty

itku värisytti hänen ääntänsä. Koko vaikean viidennen näytöksen nti

Aalberg suoritti ihmeellisen kauniisti. Kuolemankohtauksen eri

käänteet, myrkyn synnyttämä sekaannus ajatuksissa hurjaan

mielipuolisuuteen saakka, selviäminen siitä ja ruumiinvoimien ja elämän

sammuminen tulisissa tuskissa kuvattiin liikuttavan todellisesti ja

taiteellisen eheästi ja niin että henkinen tuska aina oli pääasiana.

Korkeimmalta kannalta arvostellen saattoi kai muistuttaa, että

kokonaisuudelta puuttui tyyliä, joka aina pitää yleisluonnetta

silmällä. Se johtui siitä että näyttelijättärestä joka yksityiskohdan

todellisuus oli yhtä tärkeä, mutta täyttäen taiturimaisen tehtävän --

sillä semmoinen tämä Rachelille kirjoitettu rooli on -- sydämensä

hehkulla, hän teki enemmän kuin moni maailmankuulu näyttelijätär on

tehnyt. Ida Aalberg näytteli roolin siihen tapaan kuin aikoinaan rva

Emmy Achté Leonoran Trubadurissa (kts. II s. 161). -- Näytelmän

loistavaan menestykseen myötävaikuttivat varsinkin nti Avellan --

ruhtinatar de Bouillon, Leino -- Michonnet ja Böök -- Maurice kreivi.

Adrienne Lecouvreur meni viisi kertaa, viimeisen kerran 24/5, jolloin

nti Aalberg tuli erityisten suosionosotusten esineeksi, kun näet oli

tietty, että näyttelijätär parin päivän päästä oli lähtevä pitemmälle

ulkomaanmatkalle. Paitse runsasta kukkasadetta ja melkoista rahalahjaa

kristallilippaassa sai hän laakeriseppeleen, jonka nauhoissa oli

kirjoitus: "Ihanteiden ilmiloihtijalle, isänmaamme ikilemmitylle, Ida

Aalbergille Suomen ylioppilailta".

Kolme päivää myöhemmin 27/5 tapahtui keisari Aleksanteri III:n kruunaus

Moskovassa. Päivää vietettiin juhlallisesti Helsingissäkin ja koko

maassa. Suomalaisessa teatterissa oli juhlanäytäntö, jossa esitettiin:

Keisarihymni ja Maamme (sekakööri) sekä niiden välissä tilapäärunoelma

(nti Avellan) ja vihdoin Venetian kauppias. -- Näytännöt päättyivät 3%,

jolloin ensi kerran näyteltiin Vilhon suomentama Molièren _Luulosairas

_(Pesonen nimiroolissa ei onnistunut).

Niinkuin ennen on kerrottu, _Vilho_ lähti maaliskuulla Schlesian

Görbersdorfiin. Huhtikuun 1 p. hän kirjoittaa Bergbomille tulleensa

perille, yhdentoista päivän jälkeen, luullen usein nääntyvänsä tielle.

Myöhemmin hän valitti ikävää, mutta virkistyi kuitenkin niin että aikoi

käydä Budapestissä Szinnyeitä tapaamassa. Siihen lääkäri ei kuitenkaan

antanut suostumustaan, hän 14/5 kertoo Wahlströmille, lisäten: "En

tiedä lieneekö hänen kieltonsa varsin tieteellisesti perusteltu, sillä

minä olen jo ainakin sen verran miehistynyt, että olen ruvennut

jyrkillä vuorenrinteilläkin kiipeilemään, josta oikein ylpeilen

itsekseni. -- Sano Bergbomille, että mielessäni rupee jo tuntumaan

siltä kuin että vielä tänä vuonna olisin mies astumaan näyttämölle."

Toisin oli kuitenkin sallittu, kymmenen päivää myöhemmin, toukokuun 21,

hän heitti henkensä.

Kun kuolemansana saapui, ei se suuresti hämmästyttänyt ystävä- ja

toveripiiriä, joka tiesi kuinka hänen terveytensä oli aikoja sitten

uurrettu. Että hän kesti niinkin kauan, jopa jaksoi miltei viimeiseen

saakka tehdä työtä ja edistyä taiteessaan, sen selittää hänen sielunsa

ja ruumiinsa alkuperäinen voima. Nuorena hän näet oli, vaikka kooltaan

pienenläntä, väkevistä väkevin. Vaasan koulun ylimmällä luokalla hän

herätti ihmettelevää kunnioitusta poikamaailmassa, kun hän eräässä

tavallisessa kahakassa koululaisten ja katupoikien välillä, seisoen

muutamalla kaupungin palon jälkeen autioksi jääneellä korkealla

kivijalalla yhdellä kädellä heilutti samankokoista vihollista kuin hän

itse kivijalan ulkopuolella pudottamatta häntä katuun. Miten tarmokas

hänen henkensä oli, sen todistaa hänen näyttelijäuransa, hänen

rohkeutensa ensimäisenä antautua sille ja lannistumaton intonsa, millä

hän luopuen virkamiehen varmasta asemasta liittyi Bergbomiin sittekin,

kun hän jo kerran oli toiveissaan peräti pettynyt. Teatterin

alkuvuosina, jolloin oopperan toimiessa Helsingissä puheosaston täytyi

kierrellä maaseuduilla, oli Vilhon sekä taiteelliseen kokemukseen että

yleiseen sivistykseen perustuva etevämmyys seurueen muihin jäseniin

verrattuna erinomaisen tärkeä yrityksen menestymiselle. Mistä olisikaan

siihen aikaan alijohtaja saatu, jollei Vilho olisi kyennyt johtamaan

seuruetta? On sanottu, että seurue maaseuduilla oli tarpeellista johtoa

vailla, mutta silloin on tehty vääryyttä Vilholle. Hän kyllä ei ollut

Bergbomin vertainen, mutta hänen taiteellinen ja isänmaallinen

harrastuksensa oli alati lämmin ja puhdas, ja seurueen jalommissa

jäsenissä hän kehitti samaa henkeä. Ilman hänen uutteraa toimintaansa

olisi teatteri tuskin noiden seitsemän oppivuotensa jälkeen ollut niin

valmis kuin se todellisuudessa oli, ja sentähden sanotaankin U. S:n

muistosanoissa oikeudenmukaisesti, että Oskari Vilho Kaarlo Bergbomin

rinnalla on Suomen sivistyshistoriassa mainittava Suomalaisen teatterin

perustajana.

Samassa kirjoituksessa luetaan seuraava, Kaarlo Bergbomin tekemä

henkevä luonnekuvaus Vilhosta taiteilijana:

"Totuutta Vilho koko sydämensä voimalla ennen kaikkea haki

taiteessansa, ja hän sitä löysikin. Hän ei milloinkaan lausunut sanoja,

jotka eivät ajatusta osottaneet, ei käyttänyt liikuntoja, jotka vaan

olisivat tarkottaneet ulkonaista koreilemista, eikä liikutuksia, joiden

takana ei ollut tunteita. Aina kappale elämätä ilmestyi katsojalle

hänen luomissaan henkilöissä. Ulkonaiset keinonsa eivät olleet runsaita

eikä viehättäviä: ääni heikko, vartalo vähäpätöinen, kasvot

jokapäiväiset. Mutta henkinen voima ja terävä ymmärrys taistelivat

voittoisasti noita ulkonaisia epäkohtia vastaan. Romantillisen draaman

sankareja varten hänessä ei ollut kylläksi monivärisyyttä, Schillerin

leveätä paatosta hän pikemmin ihmetellen pelkäsi kuin suosi; mutta

missä sielutieteellinen analysi oli pääasiana, taikka missä huumori

samalla kertaa nauraa ja itkee ihmisluonteen heikkouksia, siinä Vilho

oli omalla alallaan, siinä hän tiesi yhdistää todellisuuden ja taiteen

vaatimukset suurenmoiseen vaikutukseen. Missä hänen kykynsä rajat tai

esteettinen vakaumuksensa eivät sallineet hänen seurata tekijää, hän ei

milloinkaan teatterikujeilla koettanut laajentaa piiriänsä. Hän oli

mieluummin kuiva kuin valheellinen. Yleensä hän ei rakastanut liian

jyrkkiä piirteitä henkilöissään, hän koetti aina tehdä ihmisensä niin

inhimillisiksi kuin mahdollista. Piispa Nikolaan fantastista

symboliikkaa, Mathias Fernerin kolkkoa uskonvimmaa, hulluutta

Harpagonin intohimossa hän laimensi tai sysäsi syrjään; mutta kuinka

kammottavan eläväksi Vilho kuitenkin teki tuon kuolevan ukon, tuon

tunnonvaivoihinsa sortuneen isän, tuon onnettoman saiturin! Vilho teki

henkilönsä mielellään rakastettaviksi, aina säälittäviksi. Hänen

realisminsa ei tiennyt mitään tuosta kylmästä julmuudesta, jolla useat

nykyajan taiteilijat paljastavat ihmisheikkouden haavat."

"Vilho oli suomalainen taiteilija; hän rakasti suomalaista isänmaataan

ja suomalaista taidettansa palavasti. Ne olivat hänelle jotain

yhteistä. Hänen korkeampi käsityksensä nauroi tuolle taiteellisen

puolisivistyksen lörpötykselle, jonka mukaan taide muka on

kosmopoliitta. Hän tiesi että suomalaisen taiteilijan korkein

kunnianhimo on oleva: luoda suomalaisia henkilöitä. Hänen Topiaksensa,

Aapelinsa, Zakeuksensa y.m. ovat kauniita todistuksia siitä. Vilhoa voi

syystä sanoa suomalaisen näyttelijätaiteen perustajaksi. Mitä nuoressa

teatterissamme siinä kohden on omituista, se on paraasta päästä

luettava hänen ansioksensa."

"Toverina hän oli hyvin rakastettu suoran, rehellisen, sydämellisen

luonteensa tähden. Vihamiestä hänellä ei ollut."

Vihdoin on muistettava, että Vilho kirjailijanakin on tehnyt työtä

teatterin hyväksi. Tosin hän ei luonut mitään alkuperäistä, mutta hän

suomensi eri kielistä useita huvinäytelmiä, niinkuin ylempänä eri

paikoin on mainittu. -- Vilho ei saanut viimeistä leposijaansa isänmaan

povessa, vaan vieraassa maassa, missä kuolema hänet saavutti.

Tämänkin vuoden lopputulos oli hyvänlainen, sillä vajaus teki 11,380

mk, se on kolmatta tuhatta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Koska

arpajaisrahoja oli käytetty ainoastaan 8,200 mk eikä (entisiä)

kannatusrahoja enemmän kuin 550, on ansio tuloksesta näytäntöjen. Niitä

annettiin 30 enemmän kuin edellisenä vuonna ja tulot olivat kuitenkin

melkein yhtä hyvät, nimittäin 630:03 iltaa kohti.

Edellisen yhteydessä on mainittava, että neiti _Emmy Chydenius_[49]

5/9 1882 ilmotti Emilie Bergbomille lahjottavansa teatterille 6,000 mk,

jonka summan hän aikoinaan oli lainannut sille ja joka luettiin

laitoksen "vanhoihin velkoihin", kuitenkin sillä ehdolla että hänelle

maksettaisiin niistä korkoa niin kauan kun hän eli. Jalomielisen

lahjotuksen lähin merkitys oli siinä, että Kaarlo ja Emilie

vapautettiin velan maksamishuolesta; mutta sittemmin kun lahjottaja oli

kuollut 29/12 1883, johtokunta päätti että teatterin tuli suorittaa

tämä summa, ja oli se säilytettävä "Emmy Chydeniuksen rahastona",

josta korot käytettäisiin apurahoina opintomatkoille lähteville

näyttelijöille. Päätös pantiinkin viipymättä toimeen, ja monen

taiteilijan matkaraha on jo saanut pienen lisän näistä koroista.

Nti Chydeniuksen lahjotus oli nähtävästi lähinnä aiheutunut niistä

puuhista, jotka johtivat siihen että Bergbom-sisarukset tänä

näytäntökautena viimeinkin pääsivät vapaaksi noista "vanhoista

veloista". Huhtikuulla 1882 A. Almberg oli pyytänyt Emilie Bergbomilta

luettelon jälellä olevista veloista. Kiittäen häntä siitä että hän

"täydellä todella" tahtoo nämä tiedot, Emilie kirjoittaa:

"-- ei suinkaan ole ollut vähin kuorma surkeudessani, että olen

tuntenut itseni niin täydelleen ystävieni ylenantamaksi ja

poisheittämäksi. En voi sanoa kuinka minua vaivaa kosketella näitä

asioita; mutta kuitenkin on niistä jokunen sana lausuttava. Se joka nyt

lähinnä ahdistaa minua on 6,000 markan velka E. Chydeniukselle, sen

tahdon maksaa ja olen maksava, vaikka rahat otettaisiin pilvistä.

Minulla on tosin näinä kuukausina maksettavana 860 mk korkoja, mutta

siihen on minulla eläkkeeni y.m. -- Työtäni teatterissa en ole koskaan

tehnyt rahan edestä, ja pelkkä ajatus ottaa siitä maksua on vaivannut

minua. Kumminkin minä, kun viimein sain arpajaisrahoja velkojen

lyhentämiseksi, kuittasin 5,600 mk 4 vuoden palkkana, ja kun hädällä ei

ole lakia, olen miettinyt että taas kesäkuulla saisin jonkunlaisen n.s.

palkan tämän vuoden työstäni sekä samalla edeltäkäsin alkavasta

näytäntövuodesta; mitä vielä puuttuu olen koettava hankkia toisella

tavalla." --

Velat tekivät vielä kaikkiaan Smk 37,140; mutta ne vähentyivät

melkoisesti ensiksikin nti Chydeniuksen mainitun lahjotuksen ja

Bergbom-sisarusten tädin, tohtorin rouva _Sofie Sanmarkin_ lahjotuksen

kautta, joka jälkimäinen teki 10,000 markkaa. Edelleen annettiin

teatterin puolesta Emilie Bergbomille "palkkana" kahdesta vuodesta

(1881-83) 4,000 mk, lisäksi saatiin kahdella Kaarlo Bergbomin hyväksi

toimeenpannulla näytännöllä 5,140 (Helsingissä 22/5 1882 4,140 ja

Viipurissa 3/12 s.v. 1,000), ja loput kerättiin keväällä 1883 teatterin

lähempien ystävien kesken. -- Näin oli siis vihdoinkin kuoletettu tuo

raskas velkakuorma, joka keväällä 1877, olojen pakosta (kts. II, s.

355), oli jätetty Bergbom-sisarusten kannettavaksi. Mitä huolia ja

tuskia se oli tuottanut varsinkin Emilielle, sen voimme vain aavistaa,

sillä ken olisi niiden historian kirjoittanut. Ote hänen kirjeestään

Almbergille sisältää kuitenkin paljo niin selvissä sanoissa kuin rivien

välissäkin.

Näytäntöjen luku nousi 122:een ja annettiin niissä: 10 kertaa

_Kyökissä_; 9 _Murtovarkaus, Regina von Emmeritz_; 8 Parisin veitikka,

Noora, Mustalaiset, Kastilian Juanna; 7 _Saimaan rannalla_, Venetian

kauppias; 5 _Kihlaus, Roinilan talossa_, Naimapuuhat, Leonarda, Työväen

elämästä, Laululintunen, Adrienne Lecouvreur; 4 _Amalia ystävämme_,

Pikku eversti, Jane Eyre, Lääkäri vastoin tahtoansa, Sirkka; 3

_Sotavanhuksen joulu, Tätä nykyä, Valansa rikkojat_, Nyrnbergin nukki,

Jeannetten häät, Keijukainen; 2 Ensi lempi, Adelaida, Taiteen

harrastuksesta, Riita-asia, Don Cesar de Bazan, Isännätön talo,

Kavaluus ja rakkaus, Valapatto; 1 _Lea, Nummisuutarit, Pormestarin

vaali, Kallaveden rannalla, Daniel Hjort_ (II, 1), _Setä, Mestarin

nuuskarasia, Kosijat_, Kotimatkalla, Remusen kotiripitykset,

Taistelujen välillä, Luulosairas.

Näistä 47 kappaleesta oli 18 kotimaista ja 9 uutta.