Yhdeksäs näytäntökausi, 1880-81.
Tänä suvena Bergbom-sisarukset eivät näytä ajatelleen ulkomaanmatkaa,
vaan teki Emilie Juhannuksen jälkeen tavallisen kesäkäyntinsä Kuitiaan
samalla kun Kaarlo liikkui muualla kotimaassa. Jälkimäisestä saamme
muutamia tietoja sisaren kirjeistä nti Elfvingille. Emilie kirjoittaa
näet 22/6:
-- "Eilen lähti Kaarlo kesämatkalleen. Hän matkustaa ensin rautatiellä
Tampereelle, sieltä höyrylaivalla Virroille ja sitte hän aikoo jatkaa
jalkasin Vaasaan. Hän on kauvan miettinyt jalkamatkaa maan halki, mutta
tähän saakka on hänellä kesäaikoina ollut muuta tehtävää. Vaasasta hän
palaa kotia höyrylaivalla, ehkä muutamiksi päiviksi poiketen
Kuitiaan." --
Matkallaan Kaarlo näkyy vapauttautuneen kirjeenvaihdostakin, niin ettei
ole olemassa ainoatakaan riviä sen vaiheista. Että retki oli virkistävä
huomaa kuitenkin niistä sanoista, joilla Emilie (23/7) mainitsee hänen
kotiatulonsa:
-- "Pyhänä [18/7] Kaarlo palasi päivettyneenä ja ahavoittuneena
niinkuin hyvinvoipa rustitilallinen, mutta terveenä ja reippaana. Eilen
hän lähti Viipuriin tiedustelemaan, eikö teatterin olisi mahdollista
olla siellä syksyllä. Viipuri on paras maaseutukaupunkimme, mutta
kiusallista on että meidän nykyään on vaikea päästä esiintymään siellä.
[Viipurin teatteri oli aivan ränstynyt ja eri mieliä oli siitä, oliko
uusi rakennettava vai vanha korjattava.] Helsingissä emme mitenkään
tahtoisi alottaa ennen lokakuun loppua; ohjelmistomme on täällä
viimeiseen asti näytelty, niin että meidän on välttämättömästi oltava
pari kuukautta muualla valmistaaksemme uutta." --
Samoin kuin viime suvena näyttelijät nytkin suunnittelivat kiertoretkiä
maaseuduille; mutta keisarinna Maria Aleksandrovnan kuolema (3/6) teki
tuumat tyhjäksi ainakin alkukesästä. Sitä ennen oli pienempi
näyttelijäryhmä jo lähtenyt antaakseen näytäntöjä Hämeenlinnassa ja
Tampereella, mutta samana päivänä, kun ensi näytäntö edellisessä
paikassa oli tapahtuva, tuli surusanoma ja keskeytti yrityksen.
Suurempi ryhmä, joka aikoi esiintyä Viipurissa, oli onnekseen vielä
Helsingissä eikä siis tarvinnut tehdä turhaa matkaa. -- Heinä- ja
elokuulla, jolloin näytteleminen taas oli sallittu, uudistettiin nämä
hankkeet. Heinäkuulla pienempi seurue näytteli muutamia iltoja
Tampereella ja Forssan tehtaalla ja elokuulla suurempi (rvat Aspegren
ja Lundahl, neidit Hacklin, Savolainen ja Wikström sekä Axel Ahlberg,
Aspegren, Böök, Pesonen ja Vilho) Viipurissa koko kymmenen kertaa.
Jälkimäinen ryhmä esitti kolmena iltana Noorankin (rva Aspegren --
Noora) ja kahtena Sevillan parturin (neiti Hacklin -- Rosina).
Ida Aalbergin toinen ulkomaanmatka muodostui niin vaiherikkaaksi ja
merkilliseksi, että siitä on kerrottava verraten seikkaperäisesti. --
Ensin hän, Szinnyein nuoren parin seurassa, suuntasi kulkunsa
Dresdeniin, puolentoista vuotta ennen annetun lupauksensa mukaan
palatakseen rva Marie Seebachin kouluun. Tämä vastaanotti hänet,
niinkuin hän 28/5 kirjoitti Bergbomille, todellisella ilolla ja kohta
käytiin työhön käsiksi. Ensiksi otettiin tutkittavaksi Orleansin
neitsyen rooli, joka "retoriikkansa tähden kaksinkerroin vaikeana" oli
läpikäytävä sekä saksan- että suomenkielellä. Sen jälkeen tulisi Julia
ja myöhemmin Gretchen, jonka erittelemistä hänen oman käsityksensä
mukaan rva Seebach katsoi erityiseksi myötätuntoisuuden osotukseksi
"rakkaalle oppilaalleen, joka tuotti hänelle ainoastaan kunniaa".
Oppikausi kesti kesäkuun loppuun, jolloin nti Aalberg lähti Müncheniin.
Siellä tarjoutui hänelle silloin aivan erikoinen tilaisuus
oppia taidettaan näkemällä 16 iltaa käsittävän näytäntösarjan
hoviteatterissa, jossa Ernst Possartin johdolla Saksan ja Itävallan
etevimmät näyttelijät esittivät yhtä monta Schillerin, Goethen,
Lessingin ja Shakespearen draamaa. Ensimäinen näytäntö oli 1 ja
viimeinen 21 p. heinäk. Enimmän miellyttivät näyttelijätärtämme Wienin
Burgtheaterin taiteilijat ja niistä etenkin Ad. Sonnenthal ja Charlotte
Wolter.
Tällä ajalla tapahtui että Ida Aalberg tuli esitellyksi Nooran
runoilijalle, joka näinä vuosina asui Münchenissä. Tuttavuuden
välittäjä oli tri V. Vasenius, joka myöskin oli sinne saapunut. Ibsen,
joka tavallisesti oli hyvin jäykkä vieraita kohtaan, vastaanotti Nooran
suomalaisen esittäjän erinomaisen ystävällisesti ja toimeenpanemissaan
päivällisissä, joihin Münchenissä oleskelevat pohjoismaiset taiteilijat
olivat kutsutut, hän asetti hänet oikealle ja Nooran esteettisen
puolustajan Suomesta vasemmalle puolelle itseään. Jopa hän esitti
maljankin nti Aalbergin kunniaksi. Vähän tämän jälkeen rva Ibsen kävi
noutamassa nuoren näyttelijättären koko päiväksi runoilijan perheeseen.
On helppo ajatella kuinka innostavasti mahtoi vielä kokemattomaan
taiteilijattareen vaikuttaa ensi kerran huomattuna henkilönä
seurustella runoilijakodissa ja taiteilijapiirissä, jota suuren luovan
taidehengen itsetietoisuus ja toimihalu elähytti.
Kun juhlanäytännöt olivat päättyneet, nti Aalberg lähti, noudattaen
Ibsenin neuvoa ja kehotusta, Baijerin Oberammergauiin, jossa juuri tänä
suvena jälleen uudistui joka kymmenentenä kesänä siellä tapahtuva,
useita päiviä kestävä, kylän asukkaiden suorittama Vapahtajan
kärsimysnäytelmän esitys. Täältä näyttelijätär muutti Elsterin
kylpypaikkaan Etelä-Sachseniin. Siellä hän oleskeli yhdessä rva Emmy
Achtén kanssa, joka jo maaliskuulla oli lähtenyt Dresdeniin
harjottaakseen laulutaidetta nuoremman Lampertin johdolla. Kylpyajan
perästä oli näyttelijättäremme matkustava Budapestiin, jossa alkumatkan
toverit, Szinnyei rouvineen, häntä odottivat.
Kun Ida Aalberg, nähtyään Goethen Iphigeneian Wienin Burgtheaterissa,
2 p. syysk. saapui Unkarin pääkaupunkiin, hän ei enään ollut aivan
tuntematon tässä maassa. Kotia tultuaan Szinnyei näet oli alkanut
unkarilaisissa sanomalehdissä kertoa mitä hän oli nähnyt ja kokenut
Suomessa. Muun muassa hän oli seikkaperäisesti kuvannut Suomalaisen
teatterin synnyn, miten se oli nopeasti kehittynyt ja mikä viehättävä
primadonna sillä oli Ida Aalbergissa, joka Boriskana Kylänheittiössä
näytteli niin oivallisesti, ettei hän (Szinnyei) Unkarissakaan ollut
nähnyt mitään parempaa. Tämä edellä käypä kiitos ja yksityiset puheet
tekivät, että nti Aalbergille myönnettiin tilaisuus Pestin
kansallisteatterissa esiintyä mainitussa roolissa.[24] Yritys oli totta
sanoen arveluttavinta laatua: tuntematonta kieltä puhuva vieras
näyttelijätär keskellä unkarilaisia näyttämötaiteilijoita esittämässä
unkarilaista talonpoikaistyttöä! Kun ilta tuli, kävi kyllä huhu, että
kun tuo vieras harjotuksessa oli näytellyt kolmannen näytöksen suurta
kohtausta Göndörin kanssa, olivat näyttelijättäret alkaneet itkeä ja
Tamássy-Göndörinkin silmissä olivat kyyneleet välkkyneet; mutta
ylipäätään oltiin epäilevällä kannalla. Ja kuitenkin päättyi kaikki
täydelliseen, hämmästyttävään voittoon. Näytäntö oli 7/9, ja seuraavana
päivänä Szinnyei kirjoitti Antti Jalavalle:
"Victoria! Odottamatonta, suurenmoista! -- -- Koko kaupunki on
hälytetty, kaikki sanomalehtimiehet ovat rakastuneet ja kirjoittavat
ylistysvirsiä. Tänään ei puhuta muusta kuin nti Aalbergista." -- --
"Illalla oli suuri teatteri täynnä, joka merkitsee paljon, sillä kun rva
Blaha ei näyttele, on teatteri tavallisesti jotensakin tyhjä.
Kuumeentapainen uteliaisuus näkyi kaikkien silmissä, ja kun nti Aalberg
ilmestyi, otettiin hänet vastaan myrskyisillä kättentaputuksilla.
Hän näytteli todellakin mainiosti, paljon paremmin kuin koskaan
ennen." -- --
"Sanalla sanoen ilta oli loistava. Harva muukalainen näyttelijä on
meillä näytellyt niin erinomaisen suurella menestyksellä kuin nti
Aalberg, sillä hän on yhtenä iltana tullut yleisön lemmikiksi, ja
_kaikki tunnustavat yksimielisesti, että hän on suuri taiteilijatar_.
-- -- Nti Aalberg on tuottanut Suomenmaalle niin paljon kunniaa kuin ei
kukaan ennen ulkomaalla."
Todistukseksi ettei Szinnyei liiotellut otamme muutaman kohdan parista
arvostelusta. "Hirveän ankara arvostelija" Beöthy Zsolt kirjoitti
Unkarin etevimmässä valtiollisessa lehdessä, Pesti Napló'ssa:
-- -- "Tuskin olimme ajatelleet, että hän edes sen verran voisi tulla
toimeen tässä vieraassa piirissä, että tietäisi tuoda ilmi yleisimmät
näytäntölahjat jäsentenliikunnon, kasvojeneleiden ja äänenvaihtelun
suhteen, kun näyttämöllisen vaikutuksen sielu, sana, oli häneltä
kielletty. Sillä emmehän sanoista mitään ymmärtäneet. Ja mikä oli
päätös? Se, että näytännön loputtua meistä tuntui kuin nti Aalberg
olisi antanut paljon lujempia ja vakuuttavampia todistuksia
suomalaisunkarilaisesta kieliheimolaisuudesta kuin kaikki oppineet
miehemme yhteensä. Me ymmärsimme häntä täydellisesti. Lohduttakoot
itseänsä antifinnistit (suomiheimolaisuuden vastustajat): ymmärtämisen
välikappaleena ei ollut kielen sukulaisuus, vaan se yleinen kieli, jota
maailman kaikilla näyttämöillä ymmärretään: tunteen totuus,
havainnollisuuden kyky, plastiikan jalous, mielenilmauksen voima. Nti
Aalbergin näyttämöllinen kutsumus ilmaisee itsensä jo ensi
silmänräpäyksessä. Hänen solakka vartalonsa, hänen puhuvat suuret
siniset silmänsä, hänen vaaleat hiuksensa, hänen äänensä erinomaisen
rikas vaihtelevaisuus ja heleä sointu: kaikki tämä tuo myötänsä
viehätyksen, lumouksen. Yleisön ensimäiset kättentaputukset tarkottivat
vaan näitä. Mutta jota edemmäksi näytäntö edistyi, sitä enemmän se
ihastui hänen tavattomista sisällisistä näyttelijälahjoistaan. Siitä
tietysti ei voi olla puhettakaan, että hän olisi näytellyt
_unkarilaista_ talonpoikaistyttöä. Mutta jos ei rotuomituisuuden
puutetta lukuun oteta, ei voi toivoa liikuttavampaa ja jalompaa
Boriskaa. Emme tiedä kuinka hän puhuu suomea, mutta rakkauden ja tuskan
kieltä hän puhuu mainiosti. Hänen esityksensä oli monipuolinen ja
elävä: huikaisevalla nopeudella hänen silmissään vaihtelivat intoisan
rakkauden loiste ja surun kyynel. Joka ääni kumpuaa hänen sielustaan,
ja joku lumoava sulous on hänen esitykselleen omituinen. Melkein
iloiten hän kärsii tuskaa, ja voimallisten tunteiden ilmi puhjetessa
hän ymmärtää harvinaisella hienoudella ylläpitää tarpeellista
maltillisuutta. Hänen itkunsa toisen näytöksen lopussa ja hänen
rakkaudentunnustuksensa kolmannessa näytöksessä liikuttivat jokaisen
sydäntä ja kiihottivat yleisöä, joka ei ymmärtänyt ainoatakaan sanaa,
mutta kuitenkin käsitti jok'ikisen äänen, myrskyisiin kättentaputuksiin
esiripun ylhäällä ollessa." --
Toisesta lehdestä (Függetlenség -- Itsenäisyys) otettakoon seuraavat
rivit:
-- -- "Ainoastaan uudenaikaisen Europan jokapäiväisyydestä ja
veltostuneista oloista kaukana olevan, puhtaassa alkuvoimassa elävän
pohjoisen kansan tytär saattaa niin huokailla, itkeä, hymyillä, kuin
tuo pieni suomalainen tyttö, jonka jokaisesta liikkeestä luonnollisuus
pistää esiin, jokaisessa sanassa lumous vallitsee. Suurimman
vaikutuksen hän saavutti kolmannen näytöksen ensimäisessä kohtauksessa
sydämeen koskevalla näyttelemisellään. Harvoin taikka kenties emme
koskaan ole nähneet riehuvaa intohimoa niin luonnollisella
naivisuudella kauniimpaan sopusointuun yhdistyvän kuin tässä. Nti
Aalberg ei ollut tuo itkullinen, hentomielinen Boriska, jota jo
kylläkseen on saanut kansallisteatterin näyttämöllä nähdä, vaan tuo
äärettömällä intohimolla rakastava, ainoaan tunteeseensa sulava kansan
tyttö, joka tietää kuollakin rakkautensa tähden. Ja mikä oli suurin
ansio tällä suomalaisella taiteilijattarella: ei ainoastakaan
liikunnosta pistänyt esiin 'neiti'; hän pysyi loppuun asti
_talonpoikaistyttönä_. Kohtauksen lopussa innostus jo nousi todelliseen
raivoon. Perätysten huudettiin vieras viisi kertaa esiin ja sai
vastaanottaa kauniin kukkakimpun, josta nti Aalberg nähtävällä
liikutuksella kiitti." --
Näytäntö uudistettiin vielä 9 ja 14 p. entistä suuremmalla
menestyksellä. Viimeistä sanottiin parhaimmaksi sentähden, että nti
Aalbergin näyttelemistapa oli vaikuttanut toisiin myötävaikuttajiin,
niin että he jättivät tavallisen huolettomuuden ja näyttelivät suurella
innolla. Kumpanakin iltana olivat piletit loppuun myydyt (joten
teatterissa oli noin 2500 henkeä) ja joukko ihmisiä palasi tyhjin käsin
pääsemättä sisään. Rva Blaha näytteli Finum Rózsin osaa, mutta hänkin
joutui syrjään nti Aalbergin rinnalla. Metsäkohtauksen jälkeen sai
näyttelijätär suuren laakeriseppeleen kansallisteatterin jäseniltä --
ensimäisen, jonka hän lienee saanut. Sanomalehtien ylistyksetkin
kiihtyivät kiihtymistään, samalla kun vakuuttivat, että ensi-illan
jälkeen ihailtiin ainoastaan taiteilijatarta. Semmoista Boriskaa ei
oltu vielä Unkarin näyttämöllä nähty, ja hänen saavuttamaansa suosiota
verrattiin siihen, joka oli tullut rva Ristorin osaksi. Emme kuitenkaan
lisää otteitamme, yhtä vähän kuin kerromme loistavista kemuista ja
puheista, joita pidettiin "Pohjan tähden" kunniaksi. Se mitä on
esiintuotu riittää jo todistamaan, että hänen voittonsa ja
menestyksensä Pestissä oli todella harvinainen laatuaan, kunniaa
tuottava näyttelijättärelle itselleen ja hänen isänmaalleen.
Budapestista nti Aalberg, noudattaen ystävällistä kutsumusta, matkusti
Kolozswáriin (Klausenburgiin), jossa hän 21 ja 23 p. syysk. näytteli
Boriskan, 24 p. Louisen Kavaluudessa ja rakkaudessa, 27 p. Jane Eyren
ja 29 vielä kerran Boriskan. Menestys täällä oli sama kuin
pääkaupungissa. Toisena Boriska-iltana tuli näyttelijätär huomattavan
kunnianosotuksen esineeksi, kun hänet, esiripun ylhäällä ollessa,
kutsuttiin näyttämölle kokoontuneen teatteriseurueen keskelle, ja
ylijohtaja Béla Mátrai piti hänelle ylistävän puheen ja kaikkien
nimessä ojensi hänelle laakeriseppeleen. Unkarilainen puhe päättyi
suomalaisiin sanoihin: "Älä unhota meitä!" Eikä viimeinenkään ilta
kulunut ilman erikoista ihastuksenilmaisua. Silloin lähetystö
Kolozswárin yliopiston nuorison puolesta antoi nti Aalbergille komean,
Unkarin ja Suomen kansallisvärisillä nauhoilla koristetun
laakeriseppeleen. Sen ohella pidettiin ensin unkarin- ja sitte
suomenkielinen puhe, johon vastatessaan näyttelijätär vaatimattomasti
selitti hyvin ymmärtävänsä, että heimolaistunto se oli joka oli
aiheuttanut sen lämpimän vastaanoton, joka oli hänen osakseen tullut.
Siihen päättyi Ida Aalbergin riemuretki Unkarissa, ja hän matkusti
takaisin Budapestiin ja sieltä Wieniin, jatkaakseen opintojaan, siksi
kunnes hän joulukuun alussa palaisi kotia. Että hänen menestyksensä
oli herättänyt suurta mielenkiintoa Suomessa, näkee hyvin
sanomalehdistöstämme, joka sisältää laajoja otteita Unkarin lehdistä,
ja olihan sillä merkityksensä. Ensiksikin Ida Aalbergin kukkaansa
puhkeava taide ulkomaalaisen tunnustuksen kautta sai, niin sanoaksemme,
europpalaisen leiman, jolle meillä niin suurta arvoa annetaan ja jota
ilman moni ei näy uskaltavan arvosteluunsa luottaa, toiseksi se
virkisti ja loi lämpöä toisistaan kaukana asuvien heimokansojen
keskinäiseen suhteeseen ja kolmanneksi tämä suomalaisen taiteilijan
saavuttama voitto -- varsinkin silloin harvinainen laatuaan -- oli
Suomalaisen teatterin ansioksi luettava. Sillä jos olisi nöyrästi
uskottu mitä ruotsinmielisemme 1860- ja 1870-luvuilla -- tietenkin
syvästä vakaumuksestaan -- väittivät, että näet suomalainen ei kykene
näyttämölle, niin ei Ida Aalberginkaan kaltaisella nerolla olisi ollut
kehitysmahdollisuutta.
* * * * *
Teatteriseurue kokoontui syyskuun alussa _Tampereelle_. Toimi oli
jälleen alkava maaseuduilla, ja Helsinkiin mentäisiin vasta kun
ohjelmistolle uusia kappaleita oli valmistettu. Kumminkin erosi
teatterin elämä entisestä siinä, että Bergbom nyt oli koko ajan mukana.
Näytännöt alkoivat 5/9 ja seurasivat toisiaan niin taajasti, että
seitsemäs jo oli 15/9. Paitse pikkukappaleita näyteltiin näinä päivinä
Parisin veitikka, Nummisuutarit ja Porvari aatelismiehenä.
Aleksanterinpäivänä 11/9 oli juhlanäytäntö, jonka ensi numero oli
kuvaelma riemujuhlasta 2/3 (kts. ylemp. s. 39), ja seuraavana
juhlanäytäntö Pietari Brahen muistoksi. Sinä päivänä oli näet 200
vuotta kulunut tämän suurmiehen kuolemasta ja sentähden oli
turkulaisten alotteesta ruvettu puuhaamaan hänen muistonsa viettämistä
siinä tarkotuksessa, että samalla kerättäisiin varoja "kreivin"
muistopatsaan pystyttämiseen Suomen vanhaan pääkaupunkiin. Useissa maan
kaupungeissa ryhdyttiinkin toimeen, ja Tampereella pyydettiin kaupungin
valtuuston puolelta Bergbomia toimeenpanemaan juhla teatterissa.
Bergbom vastasi myöntäen, mutta tehtävä oli vaikea paikkakunnalla,
jossa ei ollut mitään teatterivarastoa. Hän sommitteli seuraavan
ohjelman: 1) Kuvaelma: Kristina kuningatar, hovinsa ympäröimänä, antaa
Pietari Brahelle Turun yliopiston perustuskirjan; 2) Laulua ja
lausuntoa [Pilven veikko, Maamme nti Avellanin lausumana y.m.]; 3) Lea.
Mutta mistä saada pukuja?
-- "Luonnollisesti", Kaarlo kirjoittaa Emilielle, "et sinä ullakolta
voi löytää mitään, matta jos _sattumalta, ilman suurta vaivaa_, saisit
käsiisi joitakuita ruotsalaisia sotilaspukuja, polvussaappaita,
pitsikauluksia y.m. semmoista, joka sopisi Kristina kuningattaren
hoviin ja ympäristöön, niin lähetä ne tänne ja pikajunalla. Teatterista
saanet lisäksi jonkun haarniskan -- mutta ei kovin painavaa tavaraa!
Jos siitä on paljo vaivaa, niin jätä se sikseen; kyllä kai me keksimme
jonkun neuvon. Kysy Löfgreniltä minkälainen Ruotsin vaakuna oli siihen
aikaan. Jos saat Pietari Brahen kuvan -- luullakseni niitä on
Edlundilla -- niin lähetä sekin." --
Kuinka juhla onnistui saamme tietää toisesta kirjeestä (13/9):
"Rakas sisar! Vihdoin on yksi levottomimpia viikkoja teatterielämässäni
ohi. Viisi näytäntöä kuudessa päivässä, uusi ohjelma joka päivä,
kakstoista uutta roolia,[25] proloogeja,[26] amatöörejä, musiikkia,
kuvaelmia y.m. y.m. Joka päivä olen mennyt teatteriin k:lo 8 aamulla ja
palannut k:lo 11 ehtoolla. Jollei välillä olisi ollut päivälliset,
eivät Ossian ja Therese [veli ja käly, joiden luona Kaarlo asui]
todellakaan olisi tienneet minun olevan olemassakaan. -- Tulot ovat
olleet: perjantaina 200 sekä tilaus (noin 80), lauantaina 140 (ja sama
lisäys), pyhänä 380 (ilman tilausta). Lauantain [Aleksanterinpäivän]
näytäntö oli erehdys, sillä tulo oli huono taikka, kun ajattelee
kustannuksia, ei mitään ja lisäksi kaikki sähkösanomat, touhu, vaivat!
Porvari aatelismiehenä meni hyvin yksityisiin rooleihin nähden, mutta
yhteisnäytteleminen oli niin ja näin, seuraus alituisesta ohjelman
vaihtelusta ja uusista rooleista. Lauantaikuvaelma miellytti;
Sotavanhuksen joulussa oli Kallio parempi kuin ennen missään vakavassa
roolissa, ja Saimaan rannalla oli tanssi toistettava. Parhaiten meni
sunnuntainäytäntö; Lealla oli oikea tunnelma, kiitos olkoon erittäinkin
Kaarolan. Merkillistä kuinka hän on paljon vapaampi ja todellisempi
pikkukaupungeissa kuin Helsingissä. Kuvaelma oli loistava, kiitos
olkoon rikkaiden pukujen, rva Lundahlin brokaattivaatteuksen, Kallion
naamioituksen ja rva Leinon historiallisen ulkonäön (hän oli
hovinainen). -- Orkesteria ei ole, koetan tulla toimeen ilman.
Ainoastaan lauantaina oli siitä haittaa tai ei silloinkaan, sillä
Nottbeckin ilotulitus ja maksuton Schneevoigtin musiikki veivät meiltä
yleisön. Näyttelijät ovat olleet taipuvaisia, tarkkaavaisia ja ahkeria.
Olen siinä kohden harvoin ollut tyytyväisempi." -- --
Syyskuulla näyteltiin vielä seuraavat kappaleet, kukin kaksi kertaa:
ohjelmistolle uusi A. Dennéryn _Don Cesar de Bazan_ (17/9), Sevillan
parturi ja Noora.
-- "Rva Aspegren" [Noorana], Kaarlo kirjoittaa, "voitti odotukseni,
mutta luultavasti sain hänestä paremman käsityksen kuin hän ansaitsi,
sillä en _nähnyt_ häntä vaan ainoastaan _kuulin_, ja myötäesiintyjät
sanoivat hänen kasvojeneleitään epämiellyttäviksi. Toisessa näytöksessä
oli hänellä yksityisiä loistavia sieluntuskan piirteitä, mutta hänen
tuskansa oli liiaksi ruumiillista laatuaan. Paras oli hän viime
näytöksessä keskustellessaan Helmerin kanssa, vaikka ulkoluku oli
vaillinainen. Kun Noora annettiin toisen kerran, oli huone niin täynnä
naisväkeä, että tuskin 10 herraa nähtiin. Kättentaputukset olivatkin
sangen heikkoja (!)" --
Tampereelta pistäytyi osa seuruetta _Hämeenlinnassakin_ ja antoi siellä
pari kolme näytäntöä, joista puhdas voitto teki 250 mk. Noora ei
miellyttänyt Hämeenlinnan yleisöä, vaikka oltiin tyytyväisiä rva
Aspegrenin esitykseen.
Lokakuulla jatkettiin Tampereella 17 p:ään asti, jolloin oli viimeinen
näytäntö. Ohjelmisto käsitti Helsingistä tunnettua, paitse Törmäsen
suomentamaa, Siraudinin 1-näytöksistä huvinäytelmää _Vaimojen
kyyneleet_ (15/10). Neiti Elisabeth meni oivasti; nti Hacklin miellytti
suuresti Nyrnbergin nukessa, ja Weckman näytteli Maantien varrella
"erittäin kauniisti suuren kohtauksen 4:nnessä näytöksessä", mutta oli
muutoin liian lapsellinen. Mustalaisten menestys erinomainen; nti
Avellan herätti mitä suurinta suosiota. Ylipäätään yleisö innostui yhä
enemmän, niin että Bergbom olisi luopunut suunnittelemastaan Porin
matkasta, jollei se olisi ollut päätetty asia. Kuitenkaan ei keskitulo
Tampereella noussut 300 markan yli. -- Hyvästijättöjuhlan pitivät
tamperelaiset 11/10, ja se oli vilkashenkinen ja tunnelmaltaan
isänmaallinen. Paitse tavallisia puheita johtajalle ja seurueelle oli
Vilholla "onnellinen päähänpisto" esittää malja Ida Aalbergille, joka
niin loistavasti oli Unkarissa edustanut suomalaista näyttämöä.
Puhe herätti innostusta ja juhlasta lähetettiin yhteinen
tervehdys-sähkösanoma näyttelijättärelle.
_Porissa_ alotettiin 15/10. Bergbom oli näet lähtenyt sinne osa
näyttelijöitä mukanaan antaakseen kaksi ensimäistä näytäntöä samoina
päivinä kuin viimeiset olivat Tampereella. Ensi ohjelma suoritettiin
sentään epäedullisissa oloissa. Vilho oli sairastunut, ja Tervon täytyi
äkkiä astua hänen sijaansa. Toiseksi tulivat puvustolaatikot, vastoin
"vuurmannien" lupauksia -- ei vuorokautta vaan -- puolentuntia ennen
näytännön alkua! Parisin veitikan ja Kihlauksen puvut olivat siis viime
hetkessä etsittävät "noin tusinasta kirstuja, sillä tapansa mukaan
oli nti Savolainen hajottanut ne niin moneen eri kirstuun kuin
mahdollista (!)". -- Tilattu oli pilettejä 230 markasta iltaa kohti. Se
sekä kasvava innostus yleisössä teki että tulot paranemistaan
paranivat. Ohjelmisto oli koko lokakuulla sama kuin Tampereella, ja
samoin kuin siellä kilpailivat nti Avellan ja nti Hacklin yleisön
suosiosta, edellinen oivallisella näyttelemisellään, jälkimäinen
heleällä, raikkaalla laulullaan (esiintyi silti myöskin niin vaativissa
puherooleissa kuin Rosina Sevillan parturissa). Kun Mustalaiset
annettiin toisen kerran, tuotti se 536 mk, suurin tulo koko aikana.
"Ohimennen sanoen", Bergbom kirjoittaa, "täysi huone antaa 502; missä
sitä paitse oli tilaa 34 markasta, sitä en ymmärrä (!)"
Kun Vilho oli parantunut, voitiin marraskuun alussa näytellä Porvari
aatelismiehenä ja Valapatto. Sitte tuli O. Feuillet'in 5-näytöksinen
draama _Nuoren aatelismiehen vaiheet_ (5/11) ja sen jälkeen, Sevillan
parturin mentyä välissä, kaksi näytäntöä, joissa rva _Winterhjelm_
esiintyi. Taiteilijatar, joka niinkuin tiedämme toukokuulla oli
saapunut Suomeen, oli nti Maria Grapen vieraana viettänyt kesän
sisämaassa. Syksyllä hän oli antanut tunteja Helsingissä ja jonkun
iltaman (Viipurissa) sekä lupautunut esiintymään muutamia kertoja
teatterissakin. Sitä varten oli valittu kaksi ohjelmistolle uutta
kappaletta, nimittäin Schillerin Maria Stuart ja Halmin Ravennan
miekkailija. Edellinen oli jo Porissa valmistettu, ja sen ensi-illaksi
rva Winterhjelm tuli sinne.
"Et voi uskoa", Emilie kirjoittaa nti Elfvingille 2/11. "kuinka
erinomaisen jalo ja kunnollinen hän on yhteistoimessa. Nyt hän
matkustaa Poriin ja näyttelee siellä Maria Stuartin, ainoastaan
sentähden että voisimme täällä alottaa sillä kappaleella. -- Voi
sentään, jos voisimme kasvattaa meille semmoisen taiteilijan kuin rva
Winterhjelm; aina hän asettaa yrityksen ensi sijaan ja itsensä toiseen,
kun saamme oman semmoisen kuin hän on, silloin on Suomalaisen teatterin
tulevaisuus turvattu."
Ensi näytäntö, jossa rva Winterhjelm oli mukana, oli 10/11 ja
esitettiin siinä Taistelujen välillä, Pilven veikko ja Nyrnbergin
nukki, toinen ja kolmas 12/11 ja 14/11 ja näyteltiin silloin Tuokon
suomentama Schillerin murhenäytelmä _Maria Stuart_. Välillä 13/11 oli
näytäntö, joka kävi rva Winterhjelmin iltaman nimellä ja jonka ohjelma
oli: Mestauslavakohtaus Daniel Hjortista, Jeannetten häät ja Lea.
Viimeisessä näytännössä 15/11 annettiin Mustalaiset. Siinä sai nti
Avellan kukkasvihkon, johon oli kätketty kallisarvoinen kultakello.
Näytännön jälkeen pitivät kaupunkilaiset tavalliset jäähyväiskekkerit
seurueelle, joka nyt palasi pääkaupunkiin.
* * * * *
Teatterin poissaollessa oli Helsingissä sattunut yhtä ja toista,
joka ansaitsee mainitsemista. Siten olivat Alma Fohström ja Ida
Basilier-Magelsen laulajaisia antamalla palauttaneet muistiin oopperan
loistoajat. Edellisestä Emilie kirjoittaa veljelleen (26/9):
"Tulen juuri Fohströmin konsertista -- voitkos ajatella? -- kaipauksen
huokauksella muistelen ooppera-vainajaa! Hän oli aivan loistava: en
luule koskaan nähneeni häntä semmoisena kuin tänään. Hän osotti
taiteilijaylemmyyttä, joka mitä syvimmin koski sydäntäni ja joka saa
tyytymään hyvin paljoon elämän vaivaloisuuteen: en voi sanoin lausua
kuinka erinomainen hän oli. Sali oli ihan täynnä ja suosionosotukset
'raivoisia' taikka sitäkin hurjempia: aivan kuulumaton innostus pääsi
vallalle, eikä yleisö mitenkään tahtonut lähteä tiehensä." --
Ida Basilier-Magelsenista taasen lausuu U. S. (15/10):
"Eilen laulajaisissa yleisö oli katkeamattomassa ihastuksen vallassa,
joka vain yltymistään yltyi. Se soi tuo heleä ääni niin tutulta, niin
kodikkaalta kuin olisimme sitä aivan äskettäin kuulleet. Tämä leivonen
kerran ennusti kaunista kevättä kotimaiselle laulutaiteellemme, ja
takatalvi unohtui nyt kun leivonen liverteli jälleen. -- -- Viimeiseksi
saatiin kuulla Ah voi kuinka kauheasti, jota pyydettiin da capo ja
olisi kuunneltu, vaikka aamuun asti." --
Pari päivää myöhemmin antoi sama laulajatar rva Winterhjelmin, nti
Naëmi Ingmanin, R. Faltinin y.m. avulla konsertin Suomalaisen teatterin
hyväksi, ja silloinkin oli innostus rajaton. Yliopiston eteisessä
tervehdittiin "rakasta taiteilijaa" eläköönhuudoilla ja illemmalla
kävivät ylioppilaat laulamassa hänen asunnollaan. Lahja teatterille oli
Smk. 941:40.
Tämä johtaa meidät toiseen seikkaan. Teatterin kannattajain kokous oli
30/9 ja siinä ilmotettiin, että täksi näytäntökaudeksi oli merkitty
niin vähän osakkeita, että johtokunta kieltäytyi jatkamasta tointaan.
Koko 10,000 mk oli vielä tarpeen talouden turvaamiseksi. Kokous
lykättiin 9 p:ksi lokak., ja tästä toisesta kokouksesta Emilie
kirjoittaa Kaarlolle:
-- "Eilinen kokous oli käynyt hyvin. Tällä viikolla oli kerätty 2500 mk
lisää, ja johtokunta taipui pyynnöstä jäämään yhdeksi kuukaudeksi,
jolla ajalla toivottiin varmaan voitavan saada mitä puuttuu. Ylipäätään
oli mieliala ollut hyvä. Yrjö Koskinen esim. oli merkinnyt lisää 2
osaketta, niin että hänellä nyt on 5; sitä paitse hän oli ottanut
listan ja luvannut hankkia enemmän. Siis näyttää kaikki taas
lupaavalta. [Neidit] Hanna Snellman, Naëmi Ingman ja Ellen Nervander
ovat päättäneet toimeenpanna arpajaiset ja heidän aikomuksensa on
järjestää yritys oikein laajaksi, koko maan yli ulottuvaksi. Olen
neuvonut heitä kohta, kun Adlerberg tulee, pyytämään yleistä lupaa.
Tietysti hän myöntyy ja siten ehkäistään kuvernöörien, pormestarien
y.m. rettelöimiset. Jos Adlerberg on sanonut: jaa, niin ei Creutzkään
voi sanoa: ei. Edelleen olen kehottanut heitä koettamaan saada voiton
perintöruhtinasparilta, sillä semmoinen voitto herättäisi suurta
mielenkiintoa varsinkin maaseuduilla. Juuri kun Hanna toverineen oli
[kuvernööri] Alfthanilla lupaa pyytämässä, oli siellä ollut lähetystö
anomassa lupaa arpajaisille Kuopion ruotsalaisen koulun hyväksi." --
Arpajaiset päätettiin pitää 2 p. helmik. ja valittiin (12/10)
toimikunnan jäseniksi: rvt M. v. Alfthan, Ilta Ekroos, Toni v.
Haartman, Elisabeth Löfgren ja Sofie Rein sekä neidit Naëmi Ingman,
Jenny Molander, Ellen Nervander, Sophie Nordenstam, Hanna Snellman ja
Hevilla Thilén. Emilien neuvon mukaan toimikunta laati suoraan
"Dagmarille" osotetun kirjeen, jossa pyydettiin voittoa arpajaisiin ja
jonka parooni Indrenius lupasi viedä perille. Sitä paitse kehotettiin
julkisesti maaseutulaisia eri kaupungeissa ja kunnissa joko samana
päivänä toimeenpanemaan erityisiä arpajaisia samaa tarkotusta varten
taikka lähettämään voittoja Helsinkiin ja tilaamaan täältä arpoja.
Kiitos olkoon nti Elfvingin oli Turku ensimäinen, josta kuultiin että
kehotus ei kohdannut kuuroja korvia.
-- "Armahani", Emilie kirjoittaa 2/11 ystävättärelleen, "kuinka antoi
Creutz ilman muuta luvan arpajaisiin? Hauskaa oli ettei hän pannut
vastaan, sillä mitä vähemmän sanomalehtikiistoja, sitä parempi.
Myönnettävä on että Turku on osottautunut erittäin auliiksi Suomalaista
teatteria kohtaan: tämä on oleva 4:jäs suurempi tilaisuus.
Luonnollisesti pääansio on sinun, mutta kaunista on että olet saanut
niin paljo ihmisiä harrastamaan asiaa." --
Seuraavina viikkoina kerrottiin arpajaisvalmistuksia alotetun ainakin
seuraavissa kaupungeissa: Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Viipurissa,
Heinolassa, Porissa, Jyväskylässä, Raumalla -- ja, mikä oli kummista
kummin, itse H. D:kin ratkesi jalomieliseen kehotushuutoon, jossa m.m.
tavataan seuraavat sanat:
"Tämän [suomalaisen] teatterin pysyväisyys on yleinen isänmaallinen
asia, joka hyvin ansaitsee harrastusta pääkaupungissa ja maaseuduilla.
Sen ei tule tarvita taistella taloudellisen ahdistuksen kanssa. Jollei
se jo olisikaan oikeutetulla tavalla osottanut olevansa reippaasti
edistyvä taidelaitos, jolla on eteviäkin kykyjä, niinkuin se on tehnyt,
on kotimainen näyttämö suomenkielellä niin mahtava tekijä maamme
sivistyselämässä, että se tarvitsee hoitoa ja tukea ja että sen tulee
seisoa päivän turhamaisten puuhien yläpuolella meidän valitettavasti
niin runsaissa kieliriidoissamme."
Suomettaren Matti käänsi nämä oudot lauseet ja lisäsi omasta
puolestaan: Niinkuin lukijat näkevät voi siis H. D:kin, jos se vaan
_tahtoo_, puolustaa suomalaisuuden asiaa! Ja totta tosiaan oli tämäkin
huomattava tulos lähes kymmenen vuoden taisteluista.
* * * * *
Teatteri oli sangen tervetullut _Helsinkiin_, "sillä sen poissaolo oli
alkanut jo kipeästi tuntua. Yhteisen harrastuksen synnyttämänä,
isänmaallisen innon helmalapsena, oli tämä taidelaitos tullut
yhdyntäpaikaksi kaikelle mitä Helsingissä oli suomalaista ja
suomenmielistä. Kun se oli poissa, oli yhteiselämä hyvin kuollutta
niissä piireissä, joille teatteri oli yhdistävänä siteenä" (U. S.).
Näytännöt alkoivat 19/11 Maria Stuartin esittämisellä, joka meni kolme
kertaa peräkkäin. Pääviehätys lähti rva Winterhjelmin esityksestä, hän
kun loi "liikuttavan ja ylevän" kuvan onnettomasta kuningattaresta;
sitä vastoin eivät rva Lundahl Elisabet kuningattarena, Axel Ahlberg
Mortimerina, Böök Leicester kreivinä, Leino Burleigh paroonina, nti
Stenberg Marian imettäjänä vielä saaneet mitään huomattavampaa aikaan
-- eikä ihmekään, sillä esiintyivätpä he kaikki ensi kerran yhdessä
noita Schillerin kypsyysajan näytelmiä, joissa yksistään jo
intomielinen lausunta vaatii niin paljo taiteellista voimaa. Paremmin
nuoret näyttelijät menestyivät toisessa suuressa draamassa, jonka
ensi-ilta oli 3/12, nimittäin Friedrich Halmin (vapaaherra
Münch Bellinghausen) murhenäytelmässä _Ravennan miekkailija_.[27]
Rva Winterhjelm, joka jo kymmenkunta vuotta ennen Ruotsalaisessa
teatterissa oli näytellyt miekkailijan äitiä Thusneldaa, oli elävä ja
myötätempaava ylpeänä, jalona naisena, joka ennen syöksee miekan
poikansa ja omaankin rintaansa kuin sallii germanilaisen nimeä
häväistävän. Böök nimiroolissa näytti kyllä selvästi käsittäneensä sen,
mutta nuorekas, miltei lapsellinen piirre Thumelikon luonteessa tuli
vaillinaisesti näkyviin. Leino onnistui hämmästyttävän hyvin Kaligula
keisarina: naamioitus oli erinomainen ja verenhimoisen tirannin
inhottavan luonteen hän kuvasi merkillisellä totuuden sävyllä.
"Kappaletta kannatti käydä katsomassa yksistään Leinon tähden", U. S.
sanoo, ja Mbl. vakuuttaa, että "näyttelijän luoma kuva syöpyi
häviämättömäksi muistiin". Tositeossa moni vieläkin muistaa Kaligulan
yhtenä Leinon parhaimpana roolina, samalla kuin senkin että Bergbomilla
oli ollut erikoinen ansio näyttelijän valmistamisessa siihen. Edelleen
nti Avellan sai vilpittömän tunnustuksen rohkeapiirteisestä, suorasta,
luonnollisesta kukkatytöstä Lysiskasta [jonka kukkaset olivat uusia,
Betty Elfvingin tekemiä], ja Vilho näytteli Flavio Arminiota kuin
kokenut näyttelijä ainakin. Muut olivat heikompia kuin nämä mainitut,
mutta kokonaisuus oli ansiokas ja tehoisa. Näytäntö uudistettiin 5/12
ja 7/12.
Juuri kun rva Winterhjelmin lyhyt vierailu oli päättymäisillään, Ida
Aalberg palasi. Jo 5/12 ehtoolla hän tuli kotiinsa Janakkalaan, kävi
seuraavana päivänä neulomakokouksessa Kerkkolan Ylöstalossa
tervehtimässä kotiseutunsa tuttavia ja lähti sieltä Helsinkiin, jossa
hänet asemaila vastaanotettiin ylioppilaslaululla ja eläköönhuudoilla.
Teatterissa nti Aalbergia niinikään tervehdittiin innokkaasti 9/12
Louisena Kavaluudessa ja rakkaudessa. Rva Winterhjelm puolestaan antoi
10/12 jäähyväisiltaman, jossa esitettiin Vastanaineet -- taiteilijatar
itse Matildana ja nti Aalberg Laurana -- ja Lea sekä näiden näytelmäin
välillä tarjottiin yksin- ja ylioppilaslaulua. Kun huhu oli levinnyt
että rva Winterhjelm nyt esiintyi viimeisen kerran Suomalaisessa
teatterissa, oli huone ihan täysi ja koko näyttämöllä oli juhlaleima.
Suuret olivat suosionosotukset, ja viimeiseksi koko seurue keräytyi
näyttämölle taiteilijan ympärille, ja nti Avellan ojensi hänelle
toveriensa puolesta komean laakeriseppeleen, luettuaan sen nauhoista
seuraavat V. Soinin sepittämät säkeet:
Kero lemmen liehtarina.
Into voiman kumppanina
Suurta toimeen saa.
Sepä aatteet kasvattaapi,
Siltä aika tunnon saapi,
Toiveet muodostaa.
Suomen näyttötaiteen luoja.
Tuki, kannattaja, suoja:
Sinut omanaan
Pitää maamme, tyttäreksi
Tekee sun, ja ikuiseksi
Aina muistossaan.
Rakkaus sen runsahasti
Seuraa sua, minne asti
Tiesi vieneekin.
Ällös unhoita sa meitä,
Ällös ijäks työtäs heitä,
Tover armahin.
Kun laakeriseppeleitä ja kukkia oli annettu katsojainkin puolesta ja
salonki ei ottanut tyhjentyäkseen, rva Winterhjelm lausui yleisölle
seuraavat sanat:
"Sallikaa minun kerran sydämestäni kiittää Teitä sekä tästä illasta
että siitä monivuotisesta suosiosta, jonka Helsingin yleisö on minulle
osottanut. Tiedän kyllä että minun voimani usein ovat olleet heikot,
mutta tahtoni on ollut mitä palavin. Ja kuinka katkera erohetki onkin,
eroan lohdutettuna, sillä minä tiedän, että Suomalainen teatteri jo on
saanut niin vahvan aseman, ettei mikään kohtalo voi riistää sitä pois
Suomen kansan sydämestä. Ja kun se kerran on kukoistava kunniassa ja
loistossa, muistakaa joskus minuakin, joka tässä maailmassa tuskin olen
pitänyt mitään rakkaampana. Hyvästi! Eläköön Suomalainen teatteri!"
Lämpimät sanat vastaanotettiin lämpimästi, ja teatterin lähemmät
ystävät kokoontuivat näyttämölle, jossa Kaarlo Bergbom ja Vilho
puhuivat taiteilijattarelle. -- Varta vasten toimeenpannuissa
hyvästijättöpidoissa Arkadia-teatterin lämpiössä 13/12 vihdoin dosentti
Perander kaunopuheliaasti tulkitsi yleisön ja teatterin unohtumattoman
kiitollisuuden jalolle vieraalle. Viisi päivää myöhemmin 18/12 rva
Winterhjelm lähti.[28]
Ennen joulua meni Valapatto kerran ja Noora kolme kertaa ja huomattiin
nti Aalbergin näyttelevän yhtä etevästi, jollei etevämmin, kuin ennen.
Toisena joulupäivänä hän esiintyi ensi kerran Sirkan nimiroolissa, joka
kappale sitten vuodenvaihteella vaihteli Nummisuutarein kanssa.
Ensi-iltana sanotaan nti Aalbergin olleen "levoton" uudessa roolissaan,
mutta toisella kerralla se jo täydellisesti oli hänen vallassaan. Hän
näytteli raittiisti ja taiteellisesti osaten alusta loppuun tasaisesti
pitää kiinni "Sirkan" omituisesta luonteesta -- eikä esityksessä
havaittu mitään lainattua niinkuin muutoin tavallista on tässä
taiturintehtävässä. Ahlberginkin tasaisuutta ja varmuutta Landryn
osassa kiitetään, ja rva Aspegren -- entinen Sirkka -- oli nyt
ansiollinen muori Fadetina.
Uuden vuoden ensimäinen premiääri oli 4/1, jolloin näyteltiin Kiven
Yö ja päivä uudistettuna, Saimaan rannalla ja _Robert Kiljanderin_
1-näytöksinen huvinäytelmä _Mestarin nuuskarasia_. Ensin mainitussa
kappaleessa Ida Aalberg esitti runollisella sulolla ja totuudella
sokean Liisan osan, jonka hän jo oli näytellyt Janakkalassa ennen
teatteriintuloaan, jota paitse Böökkin (Tapani) ja rva Aspegren
(Kerttu) olivat oivallisia. Tunnelmaan vaikutti myös uusi kaunis
Saimaa-maisema, jonka taiteilija Fridolf Weurlander oli maalannat
taustaksi. Mestarin nuuskarasia -- jonka nti Hacklin, Vilho, Tervo ja
Böök liukkaasti suorittivat -- oli ensimäinen lisä ohjelmistoon
kirjailijalta, jolta teatteri seuraavina vuosina oli vähä väliä saava
kaikkiaan lähes kymmenkunnan pikku huvinäytelmää, jotka aiheiltaan
viattomina ja kansanomaisina varmapiirteisine luonteineen,
humoristisine sävyineen ja keveine, sujuvine vuoropuheluineen
saavuttivat melkoisen menestyksen. Tämä ensimäinen ja toinenkin, kohta
alempana mainittu, olivat alkuaan ruotsiksi kirjoitetut ja enimmäkseen
_Minna Canthin_ suomentamia, joka itsekin jo, niinkuin vastedes on
kerrottava, oli lähettänyt draamallisen esikoisensa teatterille.[29]
V:sta 1878, jolloin Kiljander postivirkamiehenä oli muuttanut
Jyväskylään, nämä tulevat näytelmäkirjailijat olivat seurustelleet ja
toisiinsa kehottavasti vaikuttaneet. Niiden esiintyminen on kieltämättä
luettava teatterin ansioksi ja 1880-luvun merkkitapahtumiin.
Loppiaispäivänkin näytäntö oli merkillinen, vaikka näyteltävänä oli
niin tuttu kappale kuin Nummisuutarit -- se oli näet ensimäinen n.s.
_kansannäytäntö_. Oli huomattu että teatterin yleisö kasvamistaan
kasvoi, mutta erittäinkin että toiselle riville pyrkijäin luku oli niin
suuri, että niiden varsinkin sunnuntaisin täytyi joukottain palata
saamatta pilettiä. Se herätti ajatuksen antaa silloin tällöin
näytäntöjä alennetuin hinnoin (korkein hinta 1:50). Tästä Emilie
kirjoittaa nti Elfvingille 7/1:
"Eilen annoimme kansannäytännön, ja joka sija, jopa koko orkesterikin
oli jo ennen klo 7 myyty. Oli oikein hupaista nähdä työkansaa alhaalla
nojatuoleilla, ja yleisö käyttäytyi hyvin siivosti koko illan. Onhan
Nummisuutarit kerta kaikkiaan oikea helmi, enkä voi sanoa kuinka on
hauskaa, että katsojat niin hyvin oivaltavat sen. Päätimme kerrankin
valmistaa tilaa toisenkin rivin yleisölle, ja koe onnistui."
Sanomatkin olivat tyytyväisiä uudistukseen ja kehottivat vastedeskin
toimeenpanemaan tämänlaisia näytäntöjä, niinkuin siitä lähtien
tapahtuikin. "Ilta oli ehdottomasti iloisimpia, vilkashenkisimpiä
teatteri-iltoja mitä Helsingissä pitkään aikaan oli nähty" (Mbl.).
Topeliuksen päivänä oli ohjelmana Nooran toinen näytös, Taistelujen
välillä ja Saaristossa. Ilta oli kahdenkertaisesi juhlallinen
sentähden, että katsojain joukossa nähtiin _Adolf Nordenskiöld_ ja
hänen puolisonsa. Mainio maanmiehemme, joka edellisenä vuonna
ikäänkuin riemukulussa oli Aasian ympäri ja Europan halki palannut
suurenmoisimmalta löytöretkeltään, oli käytyänsä Pietarissa 12/1
saapunut Helsinkiin, tullakseen, kaikkein viimeiseksi, vanhan
isänmaansakin kunnianosotusten esineeksi. Johtokunnan kutsua noudattaen
Nordenskiöld kävi tänä iltana Suomalaisessa teatterissa, jossa
perimmäinen aitio oli kasveilla koristettu jotenkin samaan tapaan kuin
perintöruhtinasparin käydessä 1876. Kun vieraat tulivat, ojennettiin
rva Nordenskiöldille kukkasvihko, ja kun he astuivat aitioon, soitti
kaartin soittokunta Maamme ja sen jälkeen huudettiin: "Eläköön
Nordenskiöld!" Käynti oli kuitenkin lyhyt. Kun varta vasten ohjelmaan
otettu Nooran näytös oli ohi, täytyi vieraiden jo lähteä Helsingin
kaupungin toimeenpanemaan juhlaan Ritarihuoneelle.
Tammikuun loppupuolella ja helmikuun alkupuolellakin oli ohjelmisto
vähemmän mieltäkiinnittävä; mutta merkillistä uutta valmistettiin.
Ennen kaikkea oli Romeo ja Julia vuoden alusta harjotuksen alaisena.
Bergbomista oli kuitenkin Shakespearen draaman esittäminen niin tärkeä
koe, että hän ei tahtonut pitää kovaa kiirettä, vaan pisti vähemmän
painavaa väliin. Siten annettiin 18/1 ensi kerran E. Labichen
2-näytöksinen huvinäytelmä _Sumua silmiin_ (Poudre aux yeux), jonka
esityksessä ei kuitenkaan näy olleen tarpeellista vilkkautta ja joka
23/1 uudistettiin Jeannetten häitten kanssa, nti Hacklin Jeannettena.
Helsingissä uusi oli myöskin Nuoren aatelismiehen vaiheet, joka meni
25/1. Enimmän huomiota herätti jo ensi-iltana nti Avellanin ansiokas
esitys Margueriten osasta.
Selaillessa tämän talven sanomalehtiä näkee, että syksyllä herätetty
rahankeräyshanke kulovalkean tavoin oli sytyttänyt mieliä ympäri maan.
Ennen mainittuihin kaupunkeihin liittyi toisia sekä kaupunkeja että
maalaiskuntia, jotka tahtoivat olla mukana, ja lopulta 2 p. helmik.
1881 todella muodostui semmoiseksi kansallisen yhteisharrastuksen
juhlapäiväksi, jonka "Maalainen" kaksi vuotta ennen oli U. S:ssa
suunnitellut. Ainoastaan muutamilla harvoilla paikkakunnilla oli
toisesta tai toisesta syystä joku toinen päivä katsottu sopivammaksi.
Helsingissä oli arpajaisiltama ylioppilastalolla, johon yleisöä oli
kokoontunut ahdinkoon asti. Juhlasalin peräseinällä nähtiin ennen
mainittu Weurlanderin Saimaa-maisema koristelun keskustana. Ohjelmasta
mainitsemme vain kaksi päänumeroa: Ida Aalberg lausui osan Oksasen
Porthanin muistopatsaan paljastamisjuhlaan sepittämää runoelmaa ja
Kaarola Avellan suomennoksen Z. Topeliuksen runoelmasta Oulunjoen
jäänlähtö. Kun jälkimäinen lausunta oli ohi, ilmestyi yhtäkkiä saliin
joukko somapukuisia haltioita, jotka tarjosivat kaupaksi varta vasten
painettua suomen- ja ruotsinkielistä julkaisua: _"Haltia. Helmikuun 2
p. 1881"_, joka "meni kuin kuumille kiville" ja tuotti 700 mk.[30]
Voittoja oli 1,107 ja arpoja 12,000 à 1 mk; jälkimäiset myytiin loppuun
puolessa tunnissa eivätkä läheskään riittäneet kaikille ostohaluisille.
Arpajaisten bruttotulo teki 14,000 mk, mikä oli enemmän kuin koskaan
ennen oli saatu sentapaisella yrityksellä. Niin ilahduttavaa kuin tämä
olikin, ei sentähden kaikki ollut niinkuin olisi _voinut_ olla.
Puuhalla oli vastustajiakin, ja "arpajaisissa kyllä suurin osa
pääkaupungin ylhäisöä ja hienostoa loisti poissaolollaan, mutta ei se
mitään tehnyt, sillä sen sijaan nähtiin siellä tiheissä joukoissa
edustajia siitä kansanluokasta, jota tähän asti on kunnioitettu nimellä
'alhainen' s.o. ammattilaisia, käsityöläisiä ja työväkeä" (U. S.).
Suomalaisen teatterin hyväksi toimeenpannun rahankeräyksen
laajaperäisyys ja lopullinen tulos näkyy seuraavasta johtokunnan
tilinteosta:
2/2 Pirkkalasta (arpajaiset).... 550:34
7/2 Mikkelistä ..... " ......... 910:-
8/2 Lempäälästä (iltahuvit)..... 200:-
9/2 Tampereelta (arpajaiset).... 1,723:-
10/2 Turusta ......... " ........ 3,483:-
10/2 Tampereelta (seuranäytäntö). 73:-
11/2 Jyväskylästä (arpajaiset)... 1,174:-
12/2 Haminasta ....... " ........ 1,290:88
13/2 Kylmäkoskelta (iltahuvit) .. 136,35
14/2 Hämeenlinnasta (arpajaiset) 2,462:80
14/2 Viipurista (naamiohuvit) ... 2,362:65
15/2 Lammilta (iltahuvit)........ 120:-
15/2 Toijalasta ... " ........... 302:-
15/2 Hausjärveltä (iltahuvit).... 115:-
17/2 Kokemäeltä (arpajaiset) .... 710:20
17/2 Kuopiosta ..... " .......... 2,600:-
22/2 Pälkäneeltä (iltahuvit) ..... 332:-
22/2 Urjalasta (arpajaiset) ...... 380:-
24/2 Helsingistä (paitse 1,000 mk
Viipurista) ............ 12,500:-
24/2 H:gin arpajaistoimikunnalle
lähetetty: Joensuusta .. 1,220:09
Jämsästä .... 400:-
Kiteeltä .... 242:50
Heinolasta .. 400:-
Käkisalmelta. 850:-
25/2 Lappeenrannasta (arpajaiset) 1,530:-
27/2 Kajaanista (iltahuvit) ..... 130:-
3/3 Asikkalasta ................ 175:-
6/3 Oulusta .................... 807:23
7/3 Porista .................... 1,856:-
10/3 Mäntsälästä ................ 415:-
11/3 Vaasasta ................... 1,506:97
11/3 Orihvedeltä ................ 216:50
11/3 Lopelta .................... 311:-
14/3 Iitistä .................... 150:-
15/3 Sortavalasta ............... 1,110:-
16/3 Mäntästä ................... 425:-
19/3 Tohmajärveltä .............. 122:50
21/3 Kurusta .................... 330:-
21/3 Sääksmäeltä ................ 72:32
29/3 Leppävirroilta ............. 355:61
3/4 Kokkolasta ................. 250:-
3/4 Ruovedeltä ................. 50:-
Summa 44,350:94
Kesällä tuli vielä lisää, niin että arpajaispuuha kaikkiaan tuotti
46,162 markkaa.
Runebergin päivänä 5/2 esitettiin sekaohjelma, joka oli aiottu kokonaan
isänmaalliseksi, mutta jossa sairaussattuman tähden Kiven Margareta
vaihdettiin Wilbrandtin Ensi lempeen. Kun Vilho oli alkanut näytännön
lausumalla Sven Tuuvan, näyteltiin Maamme laulun kaikuessa Falkmanin
järjestämä suuri kuvaelma, "kunniamme päiviltä", jossa oli ryhmiä
erinäisistä Vänrikki Stoolin tarinoista, keskellä Pilven veikko ja
ylinnä "Suometar" voitonpalmu kädessä. Edelleen nti Hacklin ja Pesonen
lauloivat Pilven veikon kaksinlaulun ja Vuorio pari muuta Runebergin
laulua, Ida Aalberg lausui Döbeln Juuttaalla, ja esitettiin
Sotavanhuksen joulu. Viimeksi tuli Ensi lempi Ida Aalberg pääosassa.
Kaksi päivää myöhemmin (7/2) levisi tieto, että runoilija,
taiteensuosija ja ihanteiden mies, _Fredrik Cygnaeus_ klo 4.45 i.p. oli
rauhallisesti vaipunut kuoleman uneen. Ehtoolla myöhään Pohjalaisen
Osakunnan laulajat lauloivat "Integer vitae" vainajan asunnolla,
jossa ylioppilaat niin monesti olivat tervehtineet häntä hänen
syntymäpäivänään huhtikuun 1:nä; mutta kun oli maanantai eikä siis
mikään näytäntöpäivä, teatteri ei ollut tilaisuudessa ilmaisemaan
osanottoansa. Sitä vastoin kun Cygnaeuksen maalliset jäännökset 11/2
vihittiin viimeiseen lepoonsa ja J. V. Snellman, jonka oma poismeno oli
lähellä, oli pitänyt ylevän hyvästijättöpuheensa, silloin laskettiin
unohtumattoman isänmaanystävän arkulle syvimmän kunnioituksen merkkinä
seppele Suomalaisen teatterinkin puolesta.
Ohjelmistolle uusi kappale tuli jälleen 15/2 eikä mikään muu kuin tuo
G. v. Moserin ja F. v. Schöntaun 5-näytöksinen huvinäytelmä _Sota
rauhan aikana_, joka monesti vielä viimeisinäkin aikoina on nähty
näyttämöllämme. Kappale, joka paraikaa kotimaassaan nauratti teatterin
yleisöä, vastaanotettiin täälläkin mitä suurimmalla suosiolla. Ida
Aalberg oli viehkeä, kujeikas Ilka Eötvos, neidit Avellan (Aune Hiller)
ja Hacklin (Elsa Henkelin) niinikään paikallaan, Leino uljas kenraali,
Aspegren nokkela luutnantti Reif von Reiflingen j.n.e. Upseerien
univormut loistivat niinkuin daamein puvut -- ja sitten se vilkas,
kevyt puhelu ja häärintä! Ilta illalta tulvasi enemmän katsojia
Arkadiaan ja näytelmästä oli juuri tulemaisillaan "kassakappale", kun
Ida Aalberg sairastui. Tästä ja muusta kirjoittaa Emilie nti
Elfvingille 22/2:
-- "Merkillistä kuinka arpajaiset ovat niin onnistuneet, ei sitä voinut
uneksiakaan. Kun kaikki tulee kokoon, nousee summa varmaan 34 à 35
tuhanteen [enemmänkin tuli, niinkuin ylempänä näkyy], todella kaunis
tulos! -- --"
"Muutoin on teatterin tänä vuonna käynyt jotenkin hyvin. Yleisömme on
tosin pieni, mutta se kasvaa tasaisesti ja se on hyvä merkki.
Erittäinkin koskee tämä toisen rivin yleisöä. Melkein joka pyhä on
toinen rivi jo klo 5 aivan loppuun myyty ja kahteen kansannäytäntöön on
joka piletti otettu -- orkesteriinkin olemme ahtaneet niin monta tuolia
kuin tila suinkin on sallinut."
"Sairaussattumat ovat tuottaneet meille huolia: melkein kaikki ovat
vuorostaan olleet sairaana, ja Leinot kadottivat pikku tyttönsä, joka
kaksi viikkoa sairasti kovaa rokkotautia. Sillä aikaa he olivat estetyt
työstä. Leino on nyt työssä, mutta rouva on sairas liiallisesta
vaivaantumisesta ja murheesta. Kaarola on taasen ollut poissa isänsä
kuoleman tähden, ja nyt on Ida Aalberg sairas, niin että on täytynyt
keskeyttää erinomaisen hupaisen komedian, Sota rauhan aikana,
näytteleminen. Se on menestynyt varsin hyvin, mutta kirjalliselta
kannalta arvosteltuna on se arvoton. Ei toki mitenkään säädytön taikka
rivo, mutta minun mielestäni on se sävyltään halpa ja sirkusmainen,
vaikka toiminta liikkuu ylemmissä upseeripiireissä. Sangen lystillinen
se sittenkin on ja menee kai vielä 4-5 kertaa. Sen jälkeen tulee Romeo
ja Julia, ja se on oleva juhlapäivä teatterille. Ida Aalberg on Julia
ja Axel Ahlberg Romeo. Böökillä on nykyään velttouden aika, niin ettei
hän käy oikein mihinkään käsiksi eikä Kaarlo sentähden uskaltanut antaa
hänelle Romeon roolia, johon hän kuitenkin ulkomuotonsa tähden olisi
paremmin sopinut. Milloin kappale menee, riippuu Ida Aalbergin
terveydestä; minusta sinä voisit silloin tulla tänne -- kyllä saat
sanan ajoissa. Tosin on luultavaa, ettei Romeo ja Julia viehätä yleisöä
niinkuin Sota rauhan aikana, mutta teatterin _todellisilla_ ystävillä
on oleva ilonhetki, kun voidaan antaa shakespeareläinen näytelmä
suomenkielellä. Se saa minut unohtamaan monta katkeraa kokemusta. --
Minulla olisi kyllä sinulle kerrottavana halpamaisesta svekomaanisesta
vehkeilystä saada Ida Aalberg näyttelemään ruotsinkielellä (Agardin
y.m. kanssa rouvasväenyhdistyksen arpajaisissa ensi tiistaina), mutta
se olisi liian pitkä juttu. Tahdoin kuitenkin mainita siitä, jotta
huomaisit etteivät ystävämme ole meitä unohtaneet! Varmaankin on tänä
keväänä jälleen suurenmoinen hyökkäys tehtävä hänen vallottamisekseen.
Ylipäätään hän tänä vuonna on ollut hyvin rakastettava ja suloinen."
Nuoren aatelismiehen vaiheet, jonka ensi-ilta oli ollut noin kuukausi
ennen, meni toisen kerran 22/2 ainoastaan näyttääkseen kykenemättömäksi
saavuttamaan suosiota. Nti Avellanin Marguerite sai kuitenkin kiitosta
luonnekuvauksen johdonmukaisuudesta ja esityksen pontevuudesta. Samalla
näyttelijättärellä oli niinikään tärkein naisrooli B. Laguksen
suomentamassa Anzengruberin 4-näytöksisessä näytelmässä _Isännätön
talo_, joka 27/2 annettiin ensi kerran. Voimallista oli näytteleminen
tässäkin, mutta jälleen huomautetaan mitä ylipäätään sanottiin
näyttelijättärestä, että näet hänessä oli havaittavana enemmän taitoa
ja oppia kuin välitöntä antautumista tehtävään. -- Tällä aikaa oli Ida
Aalberg tullut terveeksi ja hän esiintyi jälleen, ensiksi Sirkkana
kansannäytännössä laskiaistiistaina 1/3 ja sitten kolme kertaa
peräkkäin Sodassa rauhan aikana. Sen jälkeen seurasi kahtena iltana
Isännätön talo. Toinen näistä oli _13 p. maaliskuuta_, se kauhea
merkkipäivä, joka oli Aleksanteri II:n viimeinen. Jähmetyttävä sanoma
vapauttaja-keisarin, Suomen hyväntekijän klo 4 vaiheilla tapahtuneesta
murhasta tuli Helsinkiin noin 4 tuntia myöhemmin, kun näytäntö jo oli
alkanut Suomalaisessa teatterissa. Kaarlo Bergbom astui klo 1/2 9
näyttämölle ja ilmotti kauhunsanan yleisölle sekä että näytäntö samassa
hetkessä lakkautettiin. Keisarin kuolema oli tietysti kova isku
teatterille, jonka täytyi keskeyttää toimensa 1 p:ään toukokuuta
-- se on seitsemäksi viikoksi, mikä aika tuntui sitä pitemmältä
kun kauvan oli epätietoista, milloin saataisiin näytellä.
Vähän ennen kun keskeytys tapahtui, oli päätetty että Romeo ja Julia
annettaisiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisen
viisikymmenvuotismuistopäivänä maaliskuun 16 p. juhlanäytäntönä, johon
kutsuttaisiin seuran kunniaesimies (Elias Lönnrot), kunniajäsenet ja
virkamiehet, sekä että suuret kemut toimeenpantaisiin päivän kunniaksi.
Bergbom-sisarukset puuhasivat mitä ahkerimmin saadakseen määräaikaan
valmiiksi puvut ja koristukset y.m., jossa kaikessa hieno asiantuntija
Falkman piirustajana ja neuvojana heitä avusti. Emilie kutsui
ystävättärensä Turusta ottamaan osaa iloon ja juhlaan, ja silloin --
yhtäkkiä -- oli kaikki jätettävä sikseen epämääräiseksi ajaksi! --
Kumminkin on tuolta Kirjallisuuden Seuran juhlapäivältä jotakin
teatterihistorialle tärkeää mainittavana. Kokouksessaan 2/3 oli Seura
päättänyt antaa W. Parmasen lahjottaman 500 markan palkinnon
kappaleesta, joka oli havaittu parhaimmaksi kymmenestä(!) kilpailuun
tulleesta ja joka oli nimeltä: "_Murtovarkaus_, näytelmä 5 näytöksessä,
kirjoittanut Vilja". Juhlakokouksessa ilmotettiin, että palkitun
teoksen tekijä oli "leskirouva _Minna Canth_". -- Minkälaatuinen
teatterin pakollinen lepoaika oikeastaan oli, näemme Emilien kirjeestä
(14/4) nti Elfvingille, joka todella oli käynyt Helsingissä.
"Oma Bettyni! Kaikki on jotenkin samoin kuin lähtiessäsi; ei vieläkään
varmaa tietoa saammeko näytellä tänä keväänä vai ei. Joskus nousee
huhu, että teatterit saavat alottaa toimensa kohta venäläisen
pääsiäisen jälkeen, sitte taas sanotaan, että voitaisiin alkaa
yliopiston surujuhlan perästä, ja vihdoin väitetään, että huvitukset
ovat kielletyt kesäkuun 13:een. Kumminkin on harjotuksia jatkettu,
mutta tietysti käy kaikki veltonlaisesti, syystä kun kaikki luulevat
että tänä keväänä ei enää ryhdytä tosityöhön. Ida Aalberg on
terve, niin että hän eilen oli harjotuksessa, ja ääni oli sangen
heleä ja kaunis. -- Itse olen minä huononlainen. Tosin käyn
hypoteekkiyhdistyksessä, mutta en saa ollenkaan kävellä, vaan täytyy
minun ajaa edes takaisin, joka on sekä ikävää että kallista, mutta minä
en tahdo laiminlyödä virkaani, jos vain jaksan liikkua. En voi
ajatellakaan tulla terveeksi, ennen kun tulee lämmin. -- Kuinka
teatterin toimi on järjestettävä lähimmässä tulevaisuudessa, on
tietämätöntä. Viipurista kuuluu, että teatteri valmistuu 1 p:ään
lokak., ja siinä tapauksessa alotamme silloin siellä; mutta julmaa on,
jos seurueen täytyy olla joutilaana 6 kuukautta. Kaikki vanhat
kappaleet unohtuvat eikä uusia opita. Ainoa mahdollisuus olisi näytellä
Oulussa, mutta matka sinne on niin kauhean kallis. Jos niin
onnellisesti kävisi, että me näistä onnettomista kuukausista, joina
näytteleminen on kielletty, saisimme apua valtiolta, tahtoisi Kaarlo
mielellään että teatteri kesällä matkustaisi Ouluun. Jos emme saa apua,
täytyy meidän säästää äärimmäiseen saakka, ja huokeampaa on antaa
seurueen jäsenille lomaa puolella palkalla."
"Kuopion naiset ovat nyt lähettäneet tänne listansa, lähes 1,600 nimeä
on merkitty ja täällä saamme varmaan 500, jos vain asiaa oikein
ajetaan. Ikävä kyllä en minä voi tehdä mitään nimien keräämiseksi. Ei
vielä ole päätetty tuleeko juhlaa vai ei;[31] pidetään arveluttavana
toimeenpanna se surun aikana ja mieluimmin se jätettäisiin syksyyn,
mutta toiselta puolen -- ehkä ukko silloin ei enään eläkään taikka ei
jaksa olla mukana juhlissa. Hän on kuulumattomasti surkastunut ja
vanhentunut viimeisinä viikkoina, oikein silmin näkee, miten hän päivä
päivältä käy iäkkäämmäksi. Keisarin onneton loppu, Cygnaeuksen ja
Boreniuksen[32] kuolema kuuluu tavattomasti koskeneen ukkoon -- ja
varsinkin keisarinmurha. -- -- Näinä päivinä olemme kokeneet iloisen
tapahtuman, Krohnin Suomalaisen kirjallisuushistorian ensi vihkon
ilmestymisen; et voi uskoa millä nautinnolla olen sen lukenut ja kuinka
siitä oppii: Kalevala esiintyy aivan toisessa valossa, kun on lukenut
hänen selityksensä." -- --
"Mitä sanotaan suomenmielisten voitosta ylioppilaskunnan puheenjohtajan
vaalissa? Ruotsinmieliset kuuluvat tehneen äärettömiä ponnistuksia,
niin että fennomaanit eivät uskaltaneet toivoakaan semmoista tulosta --
sentähden oli hupaista nähdä että nyt voi päättää ylioppilaskunnan
enemmistön tosiasiallisesti olevan suomalaisen".[33]
"Hyvästi nyt, rakas ystävä. En ole vielä kiittänyt sinua kaikesta
ilosta, jonka läsnäolosi tuotti meille -- mutta kuitenkin olen
pahoillani että matkasi, keisarisurun ja oman vilustumisesi tähden,
onnistui niin huonosti." -- --
* * * * *
Vapunpäivänä alkoivat siis näytännöt uudestaan, ja kun silloin oli
annettu Sota rauhan aikana, tuli vihdoin kauan odotettu _Romeon ja
Julian_ ensi-ilta 3/5. Teatteri oli lähes loppuun myyty, ja yleisö
seurasi jännityksellä Paavo Cajanderin oivallisesti suomentaman,
mainion rakkaustragedian kohtauksia. Komeat, ajanmukaiset puvut ja muu
näyttämöllepano samoin kuin sujuva yhteisnäytteleminen olivat omansa
tyydyttämään verraten korkeita vaatimuksia, ja sentähden katsojain
innostus kiihtyi kiihtymistään saadakseen lopulta oikein riemullisen
luonteen. Sanomattakin arvaa, että suosionosotukset kohdistuivat Ida
Aalbergiin. Onhan Julia toiminnan keskipisteenä ja olihan nuori
näyttelijätär kuin luotu esittämään tyttöä, jossa nuoruuden sulo ja
lemmen tulinen hehku ovat ruumiillistuneet. Tavotellen tässä totuutta
samoin kuin Noorassa -- kuinka erilaisia tunteita muuten olikaan
kyseessä -- tuli hänen esityksensä alusta alkaen, mutta erittäinkin
myöhemmissä traagillisissa kohtauksissa vaikuttavaksi ja
myötätempaavaksi. Mutta ei ainoastaan hänessä vaan muissakin havaittiin
innokas harrastus aikaansaada jotain ansiokasta luonnekuvauksessa, ja
kiitoksella mainitaan Axel Ahlberg -- Romeo, Böök -- Mercutio, Leino --
Lorenzo, rva Aspegren -- Imettäjä, Aspegren -- Tybalt j.n.e. Näin
tapahtui että "tämä ensimäinen Shakespeare-näytäntö menestyi tavalla,
josta paljon vanhempienkin teatterien olisi täysi syy ylpeillä"
(Valvoja). Illan kuluessa saapui Turusta kolme onnittelusähkösanomaa:
yksi Bergbomille, toinen näyttelijöille, kolmas Ida Aalbergille. --
Toisessa näytännössä 6/5 Ida Aalberg sai ensimäisen laakeriseppeleensä
Suomessa. Sen antajat olivat pohjalaiset ylioppilaat, jotka samana
iltana pitivät näyttelijättärelle pidot. Kolmas näytäntö oli 8/5.
Mainittua yleisempi kunnianosotus tuli Ida Aalbergin osaksi 11/5,
jolloin hänen hyväkseen esitettiin Jane Eyre. Puhumatta tavallisista
suosionosotuksista, jotka "myrskyisyydessä" muistuttivat
oopperanaikoja, isommista ja pienemmistä kukkakimpuista y.m.s. sai
taiteilijatar laakeriseppeleen "Suomalaisilta naisilta",
hohtokivisormuksen, kultaisen "medaljongin" ja 1,000 markan rahasumman
joko yksityisiltä taikka laajemmilta ihailijapiireiltä. Näytännön
jälkeen saattoivat ylioppilaat näyttelijättären laululla kotia.
Suuressa Snellman-juhlassa 12/5, jolloin päivänsankari sai vastaanottaa
lukemattomia onnittelu- ja kunnioitustervehdyksiä eri osista maata, ei
Suomalainen teatteri näy erityisesti esiintyneen; mutta mainittakoon
kumminkin että rvat Hedvig Winterhjelm ja Ida Basilier-Magelsen
lähettivät Norjasta yhteisen sähkösanoman: "Joka sydän, joka rakastaa
Suomea, rukoilee tänään Jumalalta onnea Teille". Ohimennen sopii
huomauttaa, että rva Winterhjelm 10/6 tänä vuonna niinkuin
säännöllisesti ennenkin samana päivänä oli Suomalaiselta teatterilta
saanut sähkötervehdyksen Lea-päivän muistoksi. Tällä kertaa oli paitse
teatteria tervehdykseen yhtynyt noin puoli sataa suomalaisuuden ystävää
ja oli sen sanamuoto seuraava:
"Kiitollisessa muistossa säilyttäen tätä Suomalaiselle teatterille
tärkeää vuosipäivää sekä Teidän unhottumatonta vaikutustointanne tässä
teatterissa, lähetämme Teille sydämellisimmät tervehdyksemme,
hartaimmat onnentoivotuksemme. Eläköön!"
Toukokuun loppupuolelta on vielä merkittävä kaksi ohjelmistolle uutta
kappaletta: K. Raudan (Järnefelt) suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen
huvinäytelmä _Kirjeen kujeet_ (Les pattes de mouche) ja R. Kiljanderin
1-näytöksinen komedia _Amalia ystävämme_. Ranskalainen näytelmä,
erittäin iloinen ja naurattava, meni ensi kerran 17/5 ja olivat siinä
toisia oivallisemmat nti Avellan ja Böök; suomalainen taas 20/5,
alkukappaleena yhdessä edellisen kanssa, ja havaittiin sen olevan
"onnellisesti keksityn perhekohtauksen, joka herättää varsin hyviä
toiveita tekijästä". Päähenkilöt tässä kappaleessa olivat rva
Aspegrenin, nti Avellanin ja Böökin hyvissä käsissä. Romeo ja Julia
meni neljännen ja viidennen kerran 24/5 ja 29/5, ja siihen näytännöt
päättyivät. Viime iltana oli Ida Aalberg lämpimän suosion esineenä ja
huudettiin monet kerrat esiin niinkuin Bergbomkin.
Juuri näytäntökauden lopussa saapui tieto, että _Bruno Holm_,
sairastettuaan kuusi kuukautta, oli kuollut Göteborgissa 31 p. toukok.
Samoin kuin Duncker oli Holm tuskin muualla kuin Suomalaisessa
oopperassa saanut näyttää, mikä lahjakas ja hieno taiteilija hän oli.
Göteborgissa Hillbergin seurueen jäsenenä hän oli ennättänyt esiintyä
ainoastaan Rigoletton osassa, mutta jo silläkin saavuttanut myötätuntoa
ja vilpitöntä tunnustusta. Talvikaudella 1879-80 Holm oli Tukholmassa
laulanut Arlbergin johdolla, jota hän ei pitänyt ensi luokan
taiteilijana, mutta joka "oivallisesti osasi järjestää" mitä hän (Holm)
ennen oli oppinut. Seuraavat rivit eräästä kirjeestä (Bergbomille)
sallivat luoda katseen laulajan taiteenkäsitykseen ja harrastuksiin:
-- -- "Mitä enemmän näen ja harkitsen, sitä varmemmaksi käy minulle,
että meillä suomalaisilla on syvempi taipumus näyttämötaiteeseen kuin
aavistammekaan -- ja ehdottomasti suurempi kuin ruotsalaisilla. Olkoon
heillä mitä suuruuksia tahansa, niin on läpikäyvä henki kaukana
yksinkertaisuudesta ja _totuudesta_. Jumala suokoon, ettei tämä
naurettava, tyhjä ihannoiminen, joka täällä on vallalla, saisi
jalansijaa näyttämöllämme. Mikä nautinto onkaan tässä ilmanalassa nähdä
Ristoria!! Hän on epäjumalani, hän on unohtumaton."
"Täällä Ruotsissa tulee paremmin fennomaaniksi kuin Helsingissä.
Silmäni ovat monessa suhteessa auenneet. -- -- En päätä mitään ennen
kun saan tietoja Suomalaisen oopperan tulevaisuudesta. Jos työlläni
voin palvella sitä ja kotimaata, niin teen sen mieluimmin -- sen sanon
suoraan. -- Minun täytyy tunnustaa sinulle, että joka kerta kun käyn
jossakin kansallisteatterissa, valtaa minut ajatus, kunnianhimoinen
unelma -- -- älä naura, kun julkilausun sen: tahtoisin olla Suomelle
mitä se tai se on maallensa. Eiköhän sitä voisi? Jos teatteri-sanan
eteen panisi maailman- kansallis- sanan asemesta --, niin olisi moni
'suuruus' samalla hävinnyt. Mutta kuka _tahtoo_ hävitä! En minä
ainakaan! Voimieni mukaan olen ponnistava ettei niin käy." -- --
Niin Bruno Holm uneksi voivansa käyttää taidettaan Suomen iloksi ja
kunniaksi, kun Tuoni katkaisi hänen elämänlankansa ennen kun hän oli
täyttänyt 28 vuotta.
Holmin arvostelu ruotsalaisten taiteesta antaa aihetta ottaa huomioon
mitä samaan aikaan vastaperustetussa Valvojassa sanotaan Suomalaisesta
teatterista. Finsk Tidskriftissä oli ylenkatseellisesti puhuttu tästä
taidelaitoksesta. Arvostelijan mielestä se oikeastaan ei ollut mitään
toimeensaanut, ja naurettavaa oli muka väittää että rva Winterhjelmillä
oli pysyvä sija Suomen historiassa. Siihen vastaa V. Vasenius:
"Että siinä tyhjästä on luotu näyttelijöitä sekä hankittu näytelmistö,
sen jokainen näkee. Vaan mikä ei ole yhtä silmäänpistävää, on että
tyhjästä on luotu oma näyttelemistapakin erittäin mitä lausuntaan
tulee."
"Tämän havaitsemme kuitenkin helposti, jos tarkastamme muutamien
näyttelijäin lausumistapaa eri aikoina. Saksasta ensi kerran tultuaan
nti Aalberg puhui aivan toisin kuin nyt; ja samoin kuului ennen nti
Avellanin puheessa ruotsalainen 'vingutus' paljon selvemmin kuin viime
aikoina. Aivan luonnollista, sillä he olivat oppineet taidettansa
vieraalla kielellä, mutta jokaisella kielellä on omat lausumislakinsa
eikä suinkaan ole helppo sovittaa toisen lakeja toiseen. Ja vielä
vaikeampi on edelläkävijöittä löytää semmoisen kielen lausumislakeja,
jota tuskin koskaan on näyttämöllä käytetty."
"Tässä kohden rva Winterhjelm on epäilemättä ollut nuorille
näyttelijöillemme tienosottajana, ja sanokoot ruotsikiihkoisemme mitä
tahansa, hänen ansiotansa ei unhoteta. Vaikka hän muukalaisena tietysti
ei voinutkaan täydellisesti taivuttaa ääntänsä meidän kieleemme, niin
hänen etevä näyttelemiskykynsä kuitenkin osotti hänelle, ja hänen
kauttansa muille, sen tien, jolla ennen käyttämättömän kielen vastukset
ovat voitettavat."
"Rva Winterhjelmiä seuraten näyttelijämme ovat ahkerasti koettaneet
suomenkieleen sovittaa sitä opetusta, jonka he, mikä mistäkin, ovat
itselleen hankkineet. Ja ihmeteltävää tosiaan on, että tämä eri
haaroilta koottu opetus on saatu yhteensulamaan niin että jo saattaa
sanoa teatterilla olevan yhteisen lausumis- ja näyttelemistavan eli
tyylin. Tämä seikka on sitä ihmeteltävämpi kuin muistamme, että
teatteri niin kauan on näytellyt maaseuduilla, jossa johto ja yleisön
kritiikki ei kuitenkaan voinut olla niin tarkka kuin pääkaupungissa."
"Tätä omituista näyttelemistapaa saattaa ylimalkaan sanoa
realistiseksi. Selvästi näkyy, että näyttelijät ainakin koettavat puhua
niin luonnollisesti kuin mahdollista. Puhuminen käy jokseenkin
nopeasti; 'taidepausseja' ei paljo käytetä eikä juuri äänen
korottamista. Sitä vastoin viljelevät erittäinkin naiset, saadaksensa
lausumistaan enemmän vaihtelevaksi, puheen niin sanoaksemme
soitannollista puolta; se on: koetetaan eri säveltä käyttämällä,
milloin heleämmin, milloin korkeammin puhumalla osottaa erilaisia
mielenliikutuksia."
"Tätä keinoa esim. nti Aalberg 'Noorassa' hyvin rohkeasti, mutta
myöskin erinomaisella menestyksellä käyttää: välistä hän puhuu niin
nopeasti, että kuulija tuskin voi erottaa kaikkia hänen sanojaan; mutta
sitten kuitenkin yksi ainoa sana, lausuttu oikealla säveleellä,
valaisee koko lauseen."
"Meidän mielestämme on tämä suunta, ellei sitä liiotella, oikea; sillä
tällaista lausumistapaa käyttämällä tullaan siihen että teatterissa
_puhutaan eikä pidetä puhetta_. Tällä emme väitä, että teatterimme jo
olisi perille päässyt. -- -- Vaan selvästi näkyy kuitenkin, että tässä
kohden jo on vakava perustus, johon se eteenpäin pyrkiessään voi
nojata." -- Kun tämän jälkeen on puhuttu Ruotsalaisessa teatterissa
vallitsevasta juhlallisemmasta lausumistavasta, tukholmalaisesta
tyylistä, ja huomautettu että ruotsalaisten näyttelemistapa (syystä kun
heillä ei ole kotimaista draamakirjallisuutta, vaan enimmäkseen
näyttelevät ulkomaisia kappaleita) vieraantuu pohjoismaiden ja meidän
maan näytelmien vahingoksi, mainitaan että Noora Suomalaisessa
teatterissa esiteltiin paremmin kuin Leonarda Ruotsalaisessa ja että
niinikään kotimainen kappale "Den nya adjunkten" menestyi siellä
huonosti samalla aikaa kuin ranskalaisia komedioja näyteltiin yleisön
suureksi tyydytykseksi.
Luonnollista on, että näytäntökausi ei voinut olla taloudellisesti
loistava, kun keisarisuru sattui parhaimpaan aikaan, ja sentähden
ohjelmiston päävaltti, Romeo ja Julia, esiintyi liian myöhään. Vajaus
pysyi miltei muuttumattomana, tehden 19,002:52 mk. Ettei se noussut
korkeammaksi, siitä on kiittäminen arpajaisia, joiden tuottamista
varoista 12,000 mk käytettiin vuoden menoihin. Jäännös 32,350:94 mk
säilytettiin vararahastona lähinnä seuraavia vuosia varten. Miten
suurenmoinen kansalaisten avustus olikaan, ei se riittänyt tekemään
teatterin elämää huolettomaksi, mutta todistihan se kuitenkin
rohkaisevalla tavalla että ystäväpiiri oli laaja.
Näytäntöjä oli annettu 97 ja niissä: 9 kertaa _Saimaan rannalla_;
8 _Kihlaus_, Noora; 7 Sota rauhan aikana, Sirkka; 5 _Mestarin
nuuskarasia_, Maria Stuart, Mustalaiset, Parisin veitikka, Romeo ja
Julia; 4 _Nummisuutarit_, Laululintunen, Porvari aatelismiehenä,
Valapatto, Neiti Elisabeth; 3 _Lea, Sotavanhuksen joulu, Amalia
ystävämme_, Don Cesar de Bazan, Sevillan parturi, Nyrnbergin nukki.
Nuoren aatelismiehen vaiheet, Taistelujen välillä, Ravennan
miekkailija, Isännätön talo, Kirjeen kujeet, Vastanaineet; 2
_Saaristossa, Yö ja päivä, Margareta_, Hardangerin harjulla, Vaimojen
kyyneleet, Sumua silmiin, Ei ollenkaan mustasukkainen, Jeannetten häät,
Ensi lempi; 1 _Kosijat_, Kavaluus ja rakkaus, Jane Eyre, Maantien
varrella, Taiteen harrastuksesta, Marin rukkaset, Hää-ilta.
Näistä 42 kappaleesta oli 11 kotimaisia ja 12 ohjelmistolle uusia.