Tuskain yöksi oli luotu
yö, kun kahden oltiin juotu
riemut, joita malja suo, --
ja sa kalpenit ja kuiskit:
Pois! He vie mun pashan luo!
Silmistäni siteen raastit, --
siniharmain silmin haastit,
suontas poltti hehkuvuo,
ja jo helmahasi herpos
hennot valkokätes nuo.
Viha löi mua, päähän paisuin,
puukkoon tartuin kiihkoin raisuin,
puoleks lensi tupest' tuo, --
käsin jähmein kahvaa kourin
ja ma äänsin: Pashan luo!
Tuska tuima suumme sulkee,
kuolinhetket raskaat kulkee,
kirpos puukko jalkais luo;
sydänvertamme se sentään
damasceeni-säilä juo.
Kumpaankin se iski varmaan!
kuulin, kuinka povest' armaan
verkkaan tihkui haavan vuo!
Nyyhkimään kun puhkesimme,
verta oli itku tuo.
Tuskain yöksi oli luotu
yö, kun kahden oltiin juotu
riemut, joita malja suo.
Kalpenit, mut murhein äänsin:
Oispa kuolo ylkäs tuo!
7.