Miss' ylhäällä tie yli vuoriston viisti,
sua katselin, Siion, kun Rooma sun riisti!
Hävis loistosi paloon, ja liekehtien
mun silmäni heijasti loimua sen.
Loin silmäni templihin, loin kotipuoleen
ja alkavan orjuuden unhotin huoleen;
vain lieskan ma näin, min temppeli loi,
ja kahlehet, joita ma kostaa en voi.
Ain illoinhan tuonne se rinteille heittyi
säde viimeinen vielä, kun päivä jo peittyi;
ma vuorilla seisoin, mut huipuille päin
kajo kiiti, ja viimein sen templissä näin.
Taas vuorilla seisoin, kun onni jo vaihtui,
mut en nää, miten rusko se hämyyn jo haihtui:
Ois pilvistä leiskunut taivahan säät,
ukon-jyskäys murskannut voittajain päät!
Toki ei epäjumalat tahrata saata,
sun templiäs, Herra, mist' ohjasit maata!
Ja jos kurjakin kansas ja hylky on vaan,
sua yksin se jää, Isä, palvelemaan.
8.