Oi, Baabelin virroilla siellä
me itkimme muistellen,
miten rosvot ne taistotiellä
sai Saalemin ylhäisen,
ja sen tyttäret, puhtahat vielä,
pois riistivät raastaen.
Kun murhein me istuimme illoin,
ja veet ohi virtasi pois,
muka lauluja pyysi he silloin, --
mut pilkkaanko soiteltu ois?
Käsi kuihduta, Herra, milloin
pyhä harppu se vieraille sois!
Pajun oksalla harppu haikas, --
Se vapaa, Saalem, on ain!
Oi, päiviltä kunnia-aikas
se on ainoa muistoni vain:
Ei koskaan sen sointu raikas
soi äänehen sortajain.
9.
»KAIKKI ON TURHUUTTA, SANOO SAARNAAJA».
Ol' loisto, valta, viisaus mun
ja nuoruus, into, lempi;
sai viini veret hehkuhun,
mua armaat immet hempi;
ne sydämeeni säihkettään
loi, silmät sulotarten;
mit' tarjos maa, ja mielinkään,
jäi kuningasta varten.
Mut hengessäin käyn tutkimaan,
mit' entispäiviss' oisi,
mi elon riemuun uudestaan
mua viehättää nyt voisi:
En muista päivää ainoaa,
mist' ehjä ilo koitui,
ja kun ma kannoin purppuraa,
vain mieli katkeroitui.
Voit taioin toki masentaa
ja tenhoin kentän kyitä,
mut talttumaan et sitä saa,
mi jäytää sydänsyitä.
Sit' ei saa soitot viihtymään,
ei viisaan lepopielus;
se pistää, kalvaa yhtenään,
ja kärsimään jää sielus.