Rinteillä Juudan kauris juosta
nyt mielin määrin saa
ja juoda joka lähteen vuosta,
joit uhkuu pyhä maa.
On jalka nopsa, silmiss' on
vain riemun loiste vallaton.
Tuo sulo liike, silmä seijas
on tuttu Juudanmaan,
mut muinoin täällä jalka leijas
siromman asukkaan.
Puut Libanonin tummat näät,
mut' poiss' on Juudan kutripäät.
Sai onnen palmu laaksoss' siellä,
-- hajonnut Israil ei, --
se mantuun kiintyi, maass' on vielä,
johon sen juuri vei:
Ei kodistaan se luovu pois,
ei muilla main se elää vois.
Mut meidän täytyy kuljeksia,
ja muu maa haudaks jää;
ei meille isäin leposija
oo viime retken pää.
Ei paatta jäänyt templihin,
ja Herja valtas Saalemin.
3.