Näät, kuinka hohtaa valkeavaippainen
Soracten huippu; taakasta hankien
käy painoon metsän puut, ja jäätyin
virrat ne äkkiä vangiks joutui.
Nyt tuima takkavalkea lietehen
tee lämpimikses; reipasna maljahas
suo vanhan, oivan viinis vuotaa,
oi, Thaliarchus, sa tynnyristä!
Muu kaikki heitä huomahan taivaisten;
he murtaa myrskyn vimman, mi vastaksuin
löi kuohupäät, -- ja jälleen pystyyn
sypressi kohoo ja saarni vankka.
Äl' urki turhaan huolia huomisen,
vaan päivä, jonkas sait, lue voitokses;
sa lemmen armaat riemut nauti,
nuorena kiitele karkeloissa,
kun intos uhkuu, kun ukon kärttyisyys
ei vielä vaivaa. Päiväsi parhain jaa:
Mars-kenttää etsi, -- kävelyitä, --
kuiskeita viehkeitä illan suussa. --
Jää neidon kisaan, siinä kun varjoss' yön
hän varkain piilee, tirskuen kätköstään:
Käsivarren koruun käy, -- ja tyttö
riuhtovi vastahan heikoin hyvein!
6.