Oletko käynyt Punkaharjulla?
Jos olet nähnyt Punkaharjun ja Imatran, olet nähnyt mitä Suomen
luonnolla on ihaninta.
Matkusta jonakin iltana, kun päivä laskee ja tuuli on vaiennut,
pitkin puolen peninkuorman pitkää harjua, jonka luojankäsi on
heittänyt sillaksi Puruveden laajojen ulappain poikki -- se on
ihanaa. Ei, siellä ei sanota: on kaunista, on ihanaa, ollaan ääneti
ja annetaan suomalaisen luonnon hengen täyttää sydän. Jos joku
ajatus selviää, niin on se tuskin muuta kuin muunnelma runoilijan
huudahduksesta: "Maan eestä kuolisitko tään!"
Olavinlinnan 400-vuotisjuhlan toimikunta oli perjantaiksi
toimeenpannut huvimatkan Punkaharjulle. Oltiin hyvällä tuulella
ja iloisia, niinkuin kuvitella voi. Luonnon kauneutta ihailtiin,
tanssittiin, laulettiin, puheita pidettiin, niin kauan kuin iltaa ja
yötä kesti.
Eivätkä kumminkaan kaikki mukana olijat olleet tyytyväisiä. Ei
täälläkään yhdistävä, ylevä tunnelma päässyt pysyvään valtaan.
Punkaharjulla ei olekaan, mielestäni, suuressa seurassa käytävä. Sen
koivut ja hongat rakastavat yksinäisiä, hiljaisia ystäviä. Niille ne
juttelevat kauniita satujaan; suuressa seurassa ne vaikenevat.
Unohtumaton on Olavinlinnan vuosisataisjuhla, sillä Olavinlinna ja
Punkaharju valloittavat väkisin joka sydämen, joka ne on nähnyt.
Matkusta sinne ja koe se. Mutta matkusta kaikin mokomin ennen vuotta
1975, sillä silloin et enää ole olemassa. Olavinlinna on silloin
harmaampi ja Punkaharju ehkä vihreämpi; mutta uusi sukukunta jatkaa
silloin Suomen tulevaisuuden valoisaa unelmakerrontaa, johon ne
kävijää kehottavat. Uneksi siellä yö taikka pari; mutta nouse sitte
auringon kera työhön! (1875.)
Kirje E. Nervanderin toimittamaan Åbo Posteniin. Toiset saman
ajan lehdet sisältävät seikkaperäisempiä kertomuksia juhlasta;
minä koetin kuvata tunnelmaa, joka ainakin vahvasti vaikutti
minuun. Silloinhan ensi kerran näin Savon Olavinlinnan ja
Punkaharjun. (1911.)