Veljeni Dzhjotirindra lähti jonkin sanomalehti-ilmoituksen
houkuttelemana huutokauppaan ja ilmoitti palatessaan, että oli ostanut
teräksisen laivanruhon seitsemällätuhannella rupialla. Ei muka
tarvinnut muuta kuin asettaa siihen kone ja järjestää muutamia hyttejä,
niin höyrylaiva oli valmis.
Veljeni varmaan piti suurena häpeänä, että maanmiehemme pitivät
liikkeessä kieliänsä ja kyniänsä, mutta eivät saaneet kuntoon yhtäkään
höyrylaivalinjaa. Hän oli, kuten jo edellä kerroin, yrittänyt valmistaa
kotimaatansa varten tulitikkuja, mutta uutterimmatkaan raapimiset eivät
olleet saaneet niitä syttymään. Sitäpaitsi hän oli halunnut panna
käyntiin mekaanisia kangaspuita, mutta kaikkien hänen vaivojensa
tuloksena oli ollut pieni karkea pyyheliina, ja kangaspuut seisoivat
sittemmin liikkumattomina. Nyt, tahtoessaan nähdä vesillä intialaisia
aluksia, hän osti vanhan laivanruhon, joka tuli aikanansa täyteen
koneita ja hyttejä, mutta vei samalla veljeni vararikkoon.
On kuitenkin otettava huomioon, että kaikkien noiden yritysten vaivat
ja häviöt lankesivat yksin hänen osaksensa, kokemuksen voitto
sitävastoin koitui koko maan hyväksi. Hänenlaisensa henkilöt, jotka
eivät suunnitelmiansa tarkoin harkitse eivätkä yleensäkään ole
liikemiehiä, täyttävät maansa liike-elämän vilkkaalla toiminnallansa.
Ja vaikka vuoksi väistyykin yhtä nopeasti kuin on noussut, se kuitenkin
jättää maaperään hedelmällistä mutaansa. Kun tulee elonkorjuun aika, ei
kukaan ajattele noita uranaukaisijoita, mutta he, jotka ovat eläessään
ilomielin uskaltaneet ja menettäneet kaikkensa, eivät kuoltuansa
varmaankaan välitä liikoja siitä, että heidät unohdetaan.
Toisella puolella oli eurooppalainen Laivayhtiö, toisella veljeni
Dzhjotirindra yksinään, ja Khulnan ja Barisalin asukkaat muistanevat,
kuinka valtavaksi näiden kauppalaivastojen välinen taistelu vähitellen
kävi. Kilpailun painostuksesta hankittiin alus toisensa jälkeen, häviöt
kasautuivat yhä suuremmiksi tulojen vähentyessä siinä määrin, ettei
enää kannattanut painattaa matkalippuja. Khulnan ja Barisalin välisen
laivakulun kulta-aika oli tullut. Matkustajia kuljetettiin ihan
ilmaiseksi, tarjoiltiinpa heille vielä virvokkeitakin rahatta ja
hinnatta! Sitten muodostui vapaajoukko, joka liehuvin lipuin ja
isänmaallisia lauluja laulaen kuljetti matkustajia intialaisen linjan
aluksiin. Jos niin ollen ei puuttunutkaan matkustajia, niin kaikesta
muusta alkoi pian olla polttava puute.
Isänmaallinen innostus ei kumminkaan voinut kumota luvunlaskun lakeja;
isänmaallisten laulujen virittäessä yhä korkeampaa innostusta teki
tilikirjan vastattavien puolella kolme kertaa kolme yhä edelleenkin
yhdeksän.
Liikeasioihin pystymättömien alinomaisena onnettomuutena on se, että
he, vaikka ovatkin itse luettavissa yhtä helposti kuin avattu kirja,
eivät milloinkaan opi ottamaan selkoa toisten henkilöiden luonteista.
Ja koska he tarvitsevat ikänsä kaiken keksiäkseen tämän heikkoutensa,
niin heillä ei ole milloinkaan tilaisuutta käytellä kokemustansa
hyödyksensä. Matkustajien saadessa virvokkeita ilmaiseksi eivät
laivamiehetkään huolineet mitään puutetta kärsiä, mutta kaikesta
huolimatta sai suurimman voiton veljeni, joka urheasti kesti häviönsä.
Toimintakentältä päivittäin saapuvat voiton tai tappion sanomat pitivät
meitä kuumeenomaisessa jännityksessä. Sitten tuli eräänä päivänä tieto,
että höyrylaiva _Svadeshi_ oli törmännyt siltaan ja uponnut. Tämä
viimeinen häviö oli verrattomasti veljeni suoritusmahdollisuuksia
suurempi, joten hänellä ei ollut muuta keinoa kuin luopua koko
yrityksestä.
42