_Kuvien ja laulujen_ ja _Duuri- ja mollisointujen_ välillä versoi ilmi
lasten kuvalehti _Balaka_, joka kuitenkin päätti lyhyet elonpäivänsä
yksivuotisen kasvin tavoin. Vanhimman jälkeisen veljeni vaimo kaipasi
kuvallista lastenlehteä. Hän ajatteli, että perheemme lasten piti sitä
avustaa kirjoituksilla, mutta kun sitten oivalsi, ettei tuo tulisi
riittämään, niin ryhtyi itse sitä julkaisemaan ja pyysi minua
avustajaksensa. Kun _Balakaa_ oli ehtinyt ilmestyä pari numeroa, minä
kerran tulin matkustaneeksi Deoghariin tervehtimään Radzhanarajan
Babua. Palatessani junassa vallitsi ahdinko, ja kun ainoan saatavissani
olevan makuusijan yläpuolella paloi lamppu, jonka valoa ei käynyt
himmentäminen, niin minä en päässyt uneen. Niinpä ajattelin, että voin
käyttää tilaisuutta hyväkseni ja sommitella tarinan _Balakaa_ varten.
Ponnistuksistani huolimatta tarina väisteli minua väistelemistään.
Mutta sensijaan tuli uni avukseni.
Minä näin unessa temppelin kiviportaat, yltä yleensä uhrieläinten veren
tahrimat. Pieni tyttö seisoi siinä isänsä seurassa tiedustellen
murheellisin äänin: "Isä, mitä tämä on? Mistä kaikki tämä veri?" Isä,
joka tunsi mielensä liikutetuksi, yritti näennäisen tylysti vaientaa
kyselevää pienokaista. Herätessäni minä tiesin tarinani tavoittaneeni.
Uni on minua usein muulloinkin auttanut tarinoita ja samoin muita
kirjoitelmia sepittäessäni. Tuon uninäyn minä punoin Tipperan kuninkaan
Gobinda Manikjan tarinaan sommitellen siitä _Balakaa_ varten pienen
jatkokertomuksen nimeltä _Radzharshi_.
Ne ajat olivat mitä huolettomimmat. Mikään erikoinen asia ei tuntunut
pyrkivän hahmoutumaan minussa tai teoksissani. Minä en ollut vielä
liittynyt Elämän tien vaeltajien suureen joukkoon, vaan istuin pelkkänä
katselijana ikkunassani tien vieressä. Monet kiiruhtivat ohitseni
monenlaisia tehtäviänsä suorittamaan minun siinä istuessani ja
katsellessani, ja toisinaan astui luokseni kutsumatta kevät tai syksy
tai sateiden aika jääden vähäksi aikaa vieraakseni.
Vuodenajat eivät kumminkaan olleet minun ainoat vieraani. Kaikenlaisia
merkillisiä ihmisiä, jotka ajelehtivat ankkuristansa irtautuneiden
alusten tavoin, kävi toisinaan minun pienessä huoneessani. Eräät heistä
yrittivät monin erinomaisin keinoin päästä minusta hyötymään
kokemattomuuteni kustannuksella. He vaivautuivat ihan suotta juonia
keksiessään. Minä olin silloin täysin epäluuloista vapaa, tarvitsin
itse ylen vähän enkä kyennyt ollenkaan erottamaan rehellistä vierasta
epärehellisestä. Olen useasti luulotellut varustavani oppirahoilla
opiskelijoita, joille opintomaksut olivat yhtä tarpeettomat kuin heidän
lukematta jääneet kirjansa.
Kerran saapui luokseni pitkätukkainen nuorukainen tuoden kuvitellulta
sisareltansa kirjeen, jossa minua pyydettiin pitämään huolta tästä
veljestä, koska hän kovin kärsi äitipuolen hirmuvallan alaisena.
Äitipuoli oli pelkkä kuvitelma samoinkuin sisarkin. Veli itse oli
epäilemättä ilmeinen tosiasia. Siitä syystä tuo sisaren kirje oli tässä
tapauksessa yhtä tarpeeton kuin erinomainen metsästäjätaituruus
silloin, kun on pudotettava puusta lintu, joka ei kykene lentämään.
Eräs toinen veikko tuli ilmoittamaan opiskelevansa yliopistossa ja
kertoi haluavansa suorittaa tutkinnon, josta hänet kuitenkin esti jokin
aivohäiriö. Minä olin pahoillani, mutta kun en ollut perehtynyt
lääkeoppiin enempää kuin mihinkään muuhunkaan tieteeseen, en tietänyt,
minkä neuvon olisin hänelle antanut. Mutta sitten hän selitti unessa
nähneensä, että vaimoni oli jonkin edellisen elämän aikana ollut hänen
äitinsä ja että hän parantuisi, kunhan saisi juoda hieman vettä, joka
oli koskettanut vaimoni jalkoja. "Te kenties ette sellaisia asioita
usko", päätti hän hymyillen puheensa. Minä vastasin, ettei uskoni
voinut mitenkään asiaan vaikuttaa, mutta että tahdoin varsin mielelläni
häntä auttaa, jos hän itse uskoi parantuvansa. Sitten hankin hänelle
pullosen vettä, joka muka oli koskettanut vaimoni jalkoja. Hän tunsi
kohta voivansa verrattomasti paremmin. Kehityksen luonnollinen kulku
johti vedestä kiinteään ravintoon. Siten hän asettui asumaan huoneeni
nurkkaan ja tupakoi tuttavinensa niin voimallisesti, että minun täytyi
paeta savun kyllästämästä kammiostani. Hän osoitti vähitellen mitä
ilmeisimmin, että hänen aivonsa hyvinkin saattoivat olla jollakin
tavoin vikautuneet, mutta tylsät ne eivät missään tapauksessa olleet.
Tuon kokemuksen jälkeen minä varoin kovin luottamasta edellisten
olemassaolojen lapsiin. Maineeni lienee muuten levinnyt, sillä pian
senjälkeen sain kirjeen eräältä, joka väitti olevansa tyttäreni. Sillä
kertaa minä sentään kieltäydyin, ystävällisesti, mutta varmasti.
Koko tänä aikana Babu Srish Tshandra Magundarin ja minun välinen
ystävyys kypsyi nopeasti. Hän ja Prija Babu saapuivat joka ilta pieneen
huoneeseeni, missä keskustelimme kirjallisuudesta ja musiikista myöhään
yöhön asti. Toisinaan vietimme siten kokonaisen päivän. Itseyteni näet
ei ollut vielä ehtinyt muovautua kiinteäksi ja lopulliseksi
henkilöhahmoksi, joten elämäni liukui eteenpäin kevyesti ja
vaivattomasti kuin hattara syksyn seesteisellä taivaalla.
40