Näihin aikoihin veljeni Dzhjotirindran mieleen johtui perustaa
kirjallinen akademia, jonka avulla hän tahtoi liittää yhteen kaikki
huomattavat kirjallisuuden miehet. Akademian tehtävänä piti olla varman
sanaston laatiminen bengalinkieltä varten ja yleensäkin kielen
elvyttäminen ja kehittäminen -- siis jokseenkin sama tehtävä kuin se,
jonka myöhemmin perustettu _Sahitja Parishat_ (Kirjallisuusakademia) on
omaksunut.
Tri Radzhendrahal Mitra suhtautui akademia-ajatukseen innostuneesti ja
toimi sen lyhyen olemassaoloajan sen puheenjohtajana. Kun yritin
suostutella oppinutta Vidjasagaria siihen liittymään esittäen
yhdistyksen tarkoitusta ja mainiten ehdollaolevien jäsenten nimiä, niin
hän virkkoi: "Minä neuvon teitä jättämään meidät pois -- suurten
peruukkien keralla te ette pääse mihinkään; he eivät ole milloinkaan
yhtä mieltä." Hän kieltäytyi. Bankim Babu suostui tulemaan jäseneksi,
mutta en voi sanoa hänen osoittaneen suurtakaan asianharrastusta.
Lyhyesti sanoen: akademian toiminta-aikana Radzhendrahal Mitra suoritti
yksin mitä suoritettiin. Hän otti aluksi käsille maantieteellisen
sanaston, suunnitteli itse luettelon, painatti sen ja lähetti
jäsenille, jotta he voivat esittää ehdotuksiansa. Ajattelimme myös
ottaa bengalinkieleen kunkin vieraan maan nimen sellaisena kuin se maan
omalla kielellä lausuttuna esiintyi.
Vidjasagarin ennustus toteutui. Osoittautui mahdottomaksi saada
tietomiehiä mihinkään yhteistyöhön. Ja akademia jo riutui tuskin
alettuaan versoa. Mutta Radzhendrahal Mitra oli perehtynyt kaikkiin eri
aloihin; hän itse oli ilmetty akademia. Minun asian vuoksi näkemäni
vaivat tulivat runsaasti palkituiksi, kun sain tilaisuuden tutustua
häneen. Olen oppinut tuntemaan useitakin aikalaisiani bengalilaisia
oppineita, mutta kenenkään muun aikaansaama vaikutus ei ole ollut niin
loistelias.
Minä tapasin käydä hänen luonansa Maniktalan holhouslautakunnan
toimistohuoneissa. Minä saavuin aamulla ja näin hänen aina olevan
ahkerassa työssä, mutta nuoruuden ajattelemattomuus sai minut
arvelematta häntä häiritsemään. Hän ei osoittanut koskaan minkäänlaista
kärsimättömyyden oiretta. Minut nähdessään hän heti siirsi työnsä
syrjään ja alkoi kanssani jutella. Hän, kuten tiedetään, oli hieman
huonokuuloinen ja antoi senvuoksi tuskin koskaan tilaisuutta kysymyksen
esittämiseen. Hän kävi käsiksi johonkin yleiseen aiheeseen ja puhui
siitä, ja juuri näiden pohdintojen viehättävyys veti minua hänen
luoksensa. Kenenkään muun henkilön kanssa keskustellessani en ole
saanut niin lukemattomia ajatusvirikkeitä mitä erilaisimmilta aloilta.
Minä kuuntelin kerrassaan lumoutuneena.
Hän oli luullakseni oppikirjakomitean jäsen ja luki huolellisesti,
reunamuistutuksia tehden, jokaisen hänelle lähetetyn teoksen. Toisinaan
hän valitsi jonkin sellaisen kirjan lähtökohdaksi esittäessään
bengalinkielen rakennetta tai yleensä kielitiedettä koskevia ajatuksia,
jotka olivat minulle erittäin hyödylliset. Ei ollut montakaan asiaa,
jota hän ei ollut tutkinut, ja kaikki tutkimansa hän osasi sommitella
selvään ilmaisumuotoon.
Ellemme olisi luottaneet toisiin haeskelemiimme akademian jäseniin,
vaan olisimme jättäneet kaikki tri Radzhendrahalin tehtäväksi, niin
nykyinen _Sahitja Parishat_ olisi epäilemättä löytänyt paljoa enemmän
tuon yhden ainoan miehen suorittamia esitöitä.
Tri Radzhendrahal Mitra ei ollut ainoastaan perinpohjainen oppinut,
vaan myöskin huomattava persoonallisuus, kuten jo hänen ulkonaisesta
olemuksestansa voi havaita. Julkisuudessa hän esiintyi tulisen
kiivaasti, mutta osasi myös jutella mitä miellyttävimmällä tavalla,
ilman alentuvaisuuden häivääkään kaikkein vaikeimmista kysymyksistä
minunlaiselleni nuorelle pojalle. Minä käytin hänen auliuttansa
hyväkseni siinä määrin, että pyysin häneltä avustusta _Bharatia_ varten
ja sainkin sen, _Tuonen koira_-nimisen. Toisia hänen suuria
aikalaisiansa minä en olisi uskaltanut kohdella niin vapaasti, mutta en
olisi myöskään saanut osakseni samaa hyväntahtoisuutta.
Sodan polkuja astellessaan hän saattoi hyvinkin säikähdyttää kaupungin
kollegioissa ja yliopiston senaatissa olevia vastustajiansa. Siihen
aikaan oli Kristo Das Pal tahdikas poliitikko ja Radzhendrahal Mitra
urhea taistelija.
"Aasialaisen seuran" julkaisuja ja tutkimuksia varten hän tarvitsi
avustajiksensa eräitä oppineita sanskritin taitajia, jotka suorittivat
hänelle mekaanisen työn. Minä muistan, kuinka muutamat kateelliset ja
halpamaiset panettelijat saivat tuon johdosta tilaisuutta väittää, että
kirjanoppineet itse asiassa suorittivat koko työn Radzhendrahalin
väärämielisesti anastaessa itselleen kaiken ansion. Näemmepä vielä
nytkin varsin usein, kuinka välineet julkeasti vaativat itselleen
jalopeuran osaa työn tuloksista ja kuvittelevat käyttelijän toimineen
pelkkänä koristeellisena kuviona. Jos kynäparassa olisi henkeä, niin se
varmaan valittaisi, että joutuu itse vain mustattavaksi kirjoittajan
saadessa kaiken kunnian.
On merkillistä, että tämä harvinaisen etevä mies on saanut
maanmiehiltänsä kovin vähän tunnustusta, kuoltuansakin. Eräänä syynä
lienee se, että pian hänen jälkeensä kuolleen Vidjasagarin sureminen ei
jättänyt sijaa toisen menetyksen täydelle oivaltamiselle. Lisäksi
lienee ollut vaikuttamassa sekin, että hänen työnsä tärkeimmät osat
koskivat bengalilaisen kirjallisuuden rajojen ulkopuolella olevia
aiheita, joten hän ei päässyt aivan lähelle kansan sydäntä.
36