Kun palasin kotiin aloittamaltani toiselta Englannin-matkalta, veljeni
Dzhjotirindra asui vaimoineen Tshandernagurissa eräässä virran varrella
sijaitsevassa huvilassa, ja minä lähdin sinne heidän luoksensa.
Siinä oli Ganges jälleen! Jälleen päivät ja yöt, joita ei käy sanoin
kuvaaminen, iloansa väsähtävät, kaipaustansa potevat yöt, joihin
sointui metsäisten äyräittensä viileässä varjossa liikkuvan virran
valittava hyminä. Bengalin valoatulviva taivas, etelätuuli, virran
leppoisa juoksu, todella kuninkaallinen hitaus, avara joutilaisuus,
joka ulottuu taivaanrannasta toiseen ja viheriästä maasta siniseen
korkeuteen -- kaikki tuo merkitsi minulle samaa kuin ruoka ja juoma
nääntyvälle. Täällä minä tunsin tosiaankin olevani kotona ja havaitsin
kaikkialla Emon huolenpitoa.
Siitä ei ole kovin pitkä aika, mutta sittenkin on ehtinyt tapahtua
paljon muutoksia. Virran varrella sijaitsevat pienet pesämme, jotka
sievinä ryhminä pilkistivät näkyviin vihreyden peitosta, ovat
väistyneet, ja niiden sijaan on kaikkialle kohonnut tehtaita, jotka
lohikäärmeiden tavoin nostavat sihiseviä päitänsä sylkien kidastansa
mustaa savua. Nykyaikaisen elämän puolipäivänhelteessä ovat henkiset
lepohetkemmekin supistuneet vähimpään määräänsä, ja kamala rauhattomuus
on tunkeutunut kaikille elämän alueille. Niin on kenties parempi, mutta
minä puolestani en voi pitää asiaintilaa täysin hyvänä.
Nuo suloiset virran varrella viettämäni päivät liukuivat pois kuin
pyhitetyt lootuskukat, jotka uivat pyhää virtaa alaspäin. Muutamia
sateisia ehtoopäiviä minä vietin suoranaisen hurmion vallassa laulaen
vanhoja _Vaishnava_-lauluja omin sävelin ja säestäen esitystäni
kotiuruilla. Toisina iltapäivinä me istuimme venheessä ja annoimme
virran kuljettaa itseämme alaspäin; veljeni Dzhjotirindra säesteli
lauluani viulullansa. Me aloitimme _Puravi_-sävelistä[34] ja
vaihdoimme musiikkimme sävyä sitä mukaa kuin päivä painui mailleen.
_Behaga_-sävelmiin ehdittyämme me näimme lännen taivaan sulkevan
kultaiset porttinsa ja kuun kohoavan puiden latvojen takaa.
Sitten me soudimme takaisin huvilan valkamaan ja istuuduimme
virranpuoliselle pengermälle levitetylle matolle. Hopeinen rauha lepäsi
mailla ja vesillä, tuskin yhtäkään venhettä oli ohikulkemassa, rantaman
puut näkyivät vain tummana varjona, ja kuutamo kimalteli virran
pehmeästi liukuvassa pinnassa.
Sitä huvilaa, jossa me asuimme, mainittiin nimellä "Moranin puutarha".
Kiviliuskoin katetut porrasaskelmat johtivat vedestä avaralle
kuistikolle, joka muodosti osan taloa. Huoneet eivät olleet
säännöllisesti järjestetyt, eivätkä edes kaikki samassa tasossakaan,
joten eräisiin oli laskeuduttava pitkin porrasaskelmia. Suuressa,
laiturin puolella sijaitsevassa oleskeluhuoneessa oli kirjavat
lasi-ikkunat värillisine kuvineen.
Eräässä kuvassa näkyi keinu, joka puolittain tiheään lehvistöön
piiloutuneena riippui oksassa, ja tuon lehtimajan valo- ja
varjoväikkeessä keinui kaksi ihmislasta. Toinen kuva esitti leveitä
portaita, jotka johtivat linnamaiseen palatsiin ja joita pitkin asteli
juhlapukuisia miehiä ja naisia. Valon sattuessa ikkunoihin nuo kuvat
ihmeellisesti hehkuivat, ja tuntuipa siltä, kuin ne olisivat täyttäneet
virran ilmakehän juhlapäivien musiikilla. Kaukainen, aikoja sitten
unohtunut juhla näytti ilmaisevan itseänsä hiljaisin valon viestein,
keinuvan parin lemmenonni tuntui ikuisella tarinallansa luovan eloa
metsikköihin virran rantamalla.
Talon ylin huone sijaitsi pyöreässä tornissa. Siinä oli ikkunoita joka
ilmansuuntaan. Se oli runoiluni tyyssija. Sieltä ei nähnyt mitään muuta
kuin ympäröivien puiden latvat ja avaran taivaankannen. Minä sepitin
silloin uutterasti _Iltalaulujani_ ja kirjoitin tuosta huoneesta:
Sinne, missä pilvet uupuvat uneen äärettömyyden povelle,
minä olen rakentanut huoneen sinulle, Runoudelle!
33