Dengue-kuumeen kerran raivotessa Kalkuttassa osan suurta perhettämme
täytyi asettua Tshatu Babun huvilaan virran varrelle. Me lapset
jouduimme lähtemään mukaan.
Se oli ensimmäinen matkani. Gangesin ranta tervehti minua kuin ystävää
jostakin edellisestä olemassaolosta. Palvelijain asunnon edustalla oli
guava-lehto, ja minä vietin päiviäni istuen sen varjossa kuistikolla ja
katsellen puunrunkojen välitse välkkyvää virtaa. Joka aamu herätessäni
tuntui siltä, kuin olisi päivä saapunut luokseni kultareunusteisena
kirjeenä, jossa minua odotti jokin ihmeellinen uutinen. Jotta
pieninkään osanen ei joutuisi hukkaan, minä pukeuduin niin nopeasti
kuin suinkin voin ja kiiruhdin ulos tähystyspaikalleni. Joka päivä näin
Gangesin paisuvat ja alenevat vuoksi- ja luodevedet, lukuisat alukset
viilettelivät kukin tavallansa pitkin virran pintaa, puiden varjot
väistyivät lännestä itään, ja vastakkaisella rannalla, puiden
varjoläikkien yläpuolella, pulppusi kultainen elämänveri illantaivaan
lävistetystä rinnasta. Toisinaan päivä oli pilvinen varhaisesta aamusta
alkaen; vastarannan metsä lepäsi tummana, ja tummat varjot väikkyivät
virralla. Sitten alkoi äkkiä pauhata sade, joka himmensi näköpiirin:
toisen rannan hämyinen rajaviiva lausui kyyneleiset jäähyväisensä,
virran povea paisuttivat pidätetyt huokaukset, ja lehvistössä pääni
päällä temmelsi kostea tuuli.
Minä tunsin itseni uudestisyntyneeksi päästyäni muurien, palkkien ja
parrujen komeroista vapaaseen luontoon. Niin tutustuessani uudelleen
kaikkiin olioihin minä olin näkevinäni häiritsevien, rumentavien
verhojen väistyvän maailman ja itseni väliltä. Olenpa varma siitä, että
se siirappi, joka kylmien _lutshi_-kakkujen keralla muodosti
aamiaiseni, maistui yhtä hyvältä kuin Indran taivaassansa nauttima
ambrosia, sillä kuolemattomuus ei piile nektarissa, vaan sen
nauttijassa, ja jää saavuttamatta, jos sitä etsimme.
Talon takana oli muurin ympäröimä puutarha lammikkoineen, jonka veteen
johtivat portaat, kylpytasanteelta. Tasanteen vierellä kasvoi
suunnattoman suuri _dzambolan_-puu, ja ylt'ympäri seisoi taajoina
ryhminä erilaisia hedelmäpuita, joiden varjoon piiloutuneena lampi
lepäsi. Tuon yksinäisen pienen puutarhan hunnutettu kauneus viehätti
minua sanomattomasti, aivan eri tavalla kuin talon etusivulta virralle
päin avautuva laaja näköala. Se oli kuin talon morsian, joka lepää
yksinään päivällislevollansa kauniisti kirjailemansa pieluksen varassa
hiljaa kuiskaillen sydämensä salaisuuksia. Minä vietin monta
keskipäivän hetkeä tuon jättiläispuun alla uneksien lammen syvyyksissä
sijaitsevasta _jakshain_[9] kaameasta kuningaskunnasta.
Minun teki kovin mieleni päästä kerran näkemään bengalilaista maakylää.
Sen lukuisat pienet rakennukset, olkikattoiset puistomajat, kujat ja
uimarannat, vainiot ja torit, leikit ja juhlat, kaikki sen elämän
ilmiöt sellaisina kuin mielikuvitukseni ne minulle esitti, vetivät
minua kovin puoleensa. Sellainen kylä olikin kohta puutarhanmuurimme
takana, mutta meitä oli kielletty siellä käymästä. Me olimme päässeet
ulos häkistämme, mutta emme olleet vielä vapaat: istuimme oksalla,
mutta jalkaa rasitti vielä kahle.
Eräänä aamuna kaksi vanhempaa veljeäni lähti kylään. Minä en kyennyt
enää hillitsemään haluani, pujahdin huomaamatta ulos ja seurasin heitä
vähän matkan päässä. Kulkiessani varjoisaa kujaa, joka johti tiheiden
pensasaitojen välitse ja viheriäin vesikasvien peittämän lammen ohi,
minä omaksuin ihastuneena kuvan toisensa jälkeen. Minä näen vieläkin
alastoman miehen lammen rannalla vitkalleen pukeutumassa ja
puhdistamassa hampaitansa pehmeäksi pureksitulla oksalla. Sattuivatpa
sitten veljeni havaitsemaan, että minäkin olin tulossa. "Sinäkö täällä?
Suori itsesi matkaan! Lähde heti takaisin!" he toruivat. He kerrassaan
kauhistuivat minut nähdessään. Minä olin paljain jaloin, nuttuani ei
peittänyt hartialiina tai päällysvaate, sanalla sanoen: minä en ollut
siinä asussa, että olisin voinut soveliaasti lähteä ulkosalle.
Ikäänkuin se olisi ollut minun syyni! Minullahan ei ollut sukkia eikä
muutakaan ylimääräistä vaatetusta, joten minun ei ainoastaan täytynyt
palata pettyneenä tällä kertaa, vaan oli yleensäkin luovuttava kaikista
asian auttamista koskevista toiveista. Mutta jos pääsy kauemmaksi
olikin takaa suljettu, niin etupuolella Ganges vapahti minut kaikesta
vankeudesta: mieleni voi, milloin tahtoi, käydä johonkin iloisesti
purjehtivaan alukseen ja kulkea sen mukana maihin, joiden nimeä ei
yksikään maantieteen oppikirja mainitse.
Tämä tapahtui neljäkymmentä vuotta sitten. Senjälkeen en ole enää
käynyt tuossa _tshampak_ puiden varjostamassa huvilanpuutarhassa. Sama
vanha rakennus ja samat vanhat puut ovat siellä varmaan vieläkin, mutta
minä tiedän, ettei se kumminkaan enää ole sama -- sillä mistäpä nyt
ottaisin sen lapsellisen ihmettelyn ja ihastelun, jonka valossa sen
muinoin näin?
Me palasimme kotiimme Kalkuttaan. Ja jokainen päiväni oli jälleen
palanen, joka viskattiin Normaalikoulun ammottavaan kitaan.
9