-- Enkö sitte... ja heti sen jälkeen, kun tuo vanha virsikirja läksi
täältä pois! Nyt meillä on kultaisen kiltti mamma.
Jultsch kaatoi kahvia herralleen, pani sokuria sekaan, sanoen
huolestuneena: mene Mizzi, -- ja juo sinä, -- juo nyt.
Lapsellisen iloisena Julia ristitsi kätensä, katsellen Gustia.
Tuo kaunis tohtori rakasti häntä... Joka päivä oli hän luvannut tulla
Julian luo, -- ainoastaan Julian luo...
Julia oli ylen onnellinen...
Onnekkaalla ylpeydellä veti Julia Gustin Mizzin luota pois, alkaen
puoliääneen puhua hänen kanssaan leveällä, rääkätyllä saksalaisella
kirjakielellään: Minä olen kovin mieltynyt kaupunkiin. Maalla oli elämä
niin jokapäiväistä. -- Meitä sanotaan ylpeiksi tässä talossa, sillä me
olemme sivistyneitä. -- Täten jatkui keskustelu kuiskivalla äänellä, --
Gustin leikkiessä Julian puvun pitseillä ja naurahtaen aika aijottain
mukaantuvasti. --
Äkkiä Gust työnsi puoleksi tyhjennetyn kahvikupin luotaan...
-- Mitä tämä on? -- Enkö saa juoda mitään kunnollista?... Eikö teillä
ole enää talossa entistä hyvää Moselviiniä? --
-- Moselia. -- Spizzari taputti käsiään.
-- Minä noudan sitä heti paikalla, -- sanoi Julia, kiirehtien
tarjoilupöydän luo.
Gust kaatoi viiniä lasiin, kilisti lasia Julian kanssa sanoen: Kippis,
rakkaani. --
Takaapäin hiipi Mizzi Gustin luo, laskien imarrellen kätensä hänen
olalleen. --
-- Eikö totta? -- Te tulette tänne kai joka päivä?
-- Tulen, -- mutta tuon tytön luo... Hänestä pidän, -- en kenestäkään
muusta. --
Gust kiersi käsivartensa Julian vyötäisille. Mizzi alkoi nauraa
holottaa. Mutta Gustin katsahtaissa häneen, hän vaikeni. Mizzi poistui.
Gust kaatoi viiniä taas lasiin ja joi sitten ahmien... Sen ohella hän
ajatteli: Mitä pirua minä todella teen? -- Istun täällä näyttelemässä.
Mutta hänet pakotti siinä olemaan se tumma olento, joka kumartui
kirjoittaen muistikirjaansa; hän kiemurteli niitten katseitten
loihdusta, jotka hänen päänsä yli johtivat sisäkköä.
-- Juo toki, juo, -- sanoi Gust levottomasti nostaen viinillä täytetyn
lasin Julian huulille.
-- Minä en kaipaa viiniä, -- sanoi Jultsch levottomasti; -- minä kestän
liian vähän.
-- Iloitse sydämeni, elämä on kevyttä... sanoi Gust pois suunniltaan
tuijottaen eteensä, -- täytyy vaan -- täytyy ehdottomasti, -- ensin
vaappua niin kauan sinne ja tänne, kunnes oppii tuntemaan
tukipisteensä. Sitten ei mitään voi enää ihmiselle tapahtua.
Jultschin silmät kävivät ympyriäisiksi. Hän siveli Gustin vatsaa. --
Vääntääkö sitä, kysyi hän säälivänä.
-- Hän on vähän hiomaton -- maalta kotoisin, herra tohtori... Vähän
lapsellinen, -- mutta terve hän on, lauhkea, eikä osaa vehkeillä, sanoi
Spizzari lähennellen.
Gust suuteli Juliaa... Amen, sanoi hän pakotetun iloisasti, luvattu ja
yhdistetty... Hääpuheesi oli hyvä, Nelly. -- Hei, tuokaa samppanjaa.
Tässä kannattaa jo vuodattaa uhriviiniä.
Korkki paukahti. -- Tule, armaani, juokaamme itsemme kuninkaalliseen
humalaan... Eläkööt kaikki ne, jotka ovat löytäneet tukipisteensä. --
Tämä on mainiota, suloinen juoma valuu suloisen tyttöni kaulasta alas!
-- Olet oikeassa, -- alas kaikki, joka on hapanta, pisteliästä ja
rohjoista, olkoon se sitte viiniä, laulua, tahi nainen... Alas!
Gust pyyhki otsaansa...
-- Nolo olet, nolo, sinä jäljittelet vaan Joszia... Teet itsestäsi
talon narrin... Sen sijasta, että tahdot olla pureva, näytät hänelle,
miten kärsit!
Siinä heiluvassa humalaisessa ajatustilassa, joka vähitellen hänet
valtasi, tunsi Gust tuon selvästi.
Ja Milada istui yhä vaan tuolla, hän laski, tahi oli laskevinaan,
jakeli käskyjä ja pamautti hänen samppanjapullonsa korkin auki, -- ha,
ha, ha! Ja Gust nauroi ajattelemattomasti, töytäyksissä --
liioitellusti... Milada pamautti auki hänen hääsamppanjapullojensa
korkit!!
-- Pamauttaa auki, -- on tyhmä sana, sanoi Gust äkkiä ääneen, ja
sanoessaan nämät sanat, malttoi hän mielensä. Hän oikasi itsensä
jäykäksi.
-- Mikä on nimesi, tyttö?
-- Julia Hintersberger.
Gust pyyhkäsi otsansa.
-- Julli on kyllin... Siis Julli, huomaappas... Minun on tänään kova
uni, olen matkastani väsynyt. Huomenna minä... Te olette kai saanut
siitä tilauksen, sanoi Gust hermostuneesti kääntyen Spizzariin päin...
-- Aivan oikein, herra tohtori, hän saa haltuunsa sinisen salin.
Bacherille on annettu siitä määräys...
-- Minä lähetän huomenna paperosseja ja kirjoja luoksesi. Minun pitää
vielä vähän lueskella... Minä voin -- lueskella -- ainoastaan... --
Milada jätti paikkansa, kulkien poikki salin... Hän aikoi jättää salin,
mutta Gustin värähtämätön katse pidätti hänet...
-- Kuin sanottu, Juliaseni, minä palaan huomenna... Siihen mennen
maksan laskuni...
Hän viskasi rahasetelin sille pöydälle, jonka ääressä Milada seisoi.
Sitten hän tarjosi Julialle käsivartensa. Gustin kuljettamana kulki
Julia poikki salin, ensi kerran eläissään tuntien sanomatonta
voitonriemua.
-- Löisin hänet ennemmin alas maahan, huusi Mizzi raivossaan polkien
lattiaa.
Katse kohdistui Miladaan. -- Olisi tuo herra saanut ottaa paremman eron
jälkeen.
-- Rakkaani, lapsellisuus ja viattomuus saavat myös ostajansa, --
Jumalan kiitos, vastasi Spizzari arvokkaana, pannen setelin laskoksiin.
Sitten hän lähti, kaikille tahoille sanottuaan "toivotan hyvää yötä",
asuinhuoneeseensa.
Lamput sammutettiin. Aamuvalo tunki sisään avattujen ikkunaluukkujen
halki. Dolly pusersi haukotellen kylkiään.
-- Oi Jeesus, miten täällä pistää, vaikeroi hän vihlovalla äänellä.
Ylhäällä narahti ovi. Lukko sälähti.