-- Minusta tuntuu, kuin alkaisi uudelleen sataa, -- sanoi Milada
sisäänastuen... Miladalla oli rahalaukku vyötäisillä kuin ennenkin.
Mustan silkkipukunsa suojaksi hän oli sitonut taloudenhoitajattarelle
kuuluvan valkoisen koriste-esiliinan.
-- Tuleeko sade! Olen iloinen, että olette kotona. Teidän tilassanne ei
pitäisi yleensä kuljeskella kaduilla. --
Spizzari kokosi hameensa antaakseen patjaisella penkillä Miladalle
istumasijan, mutta Milada pudisti päätään asettuen ikkunan ääreen.
Työnnettyään ikkunaverhot syrjään, otti hän taskustaan silkkikankaan
palasen ruveten umpimähkään ompelemaan siihen helmiä.
-- Mitä te ompelette, kysyi Johanne piipittävällä äänellä, lähennellen
Miladaa.
-- Ompelen laukun, -- vastasi Milada kuivankiskoisesti.
-- Ehkä nuuskarasioita varten, -- nauraa hölötti Mizzi tuupaten
naapuriaan kylkeen. Naapuri oli paksu unelias naikkonen, joka vastasi
kaikkeen "Jessus juu", ja "Jessus ei", ihaillen röykkeää toveriaan.
-- Sinulla on hyvä hajuaistin, -- vastasi Milada katsahtamatta ylös.
Mizzi vilahti toiseen...
-- Minä vaan arvelen, -- eivätkö vanhat herrat yleensä käytä nuuskaa.
Milada katsahti ylös. Hänen silmissään välähti punasia pilkkuja, jotka
yhtyivät leimahdukseksi, mikä räikeästi valaisi hänen yksivakaat,
kalpeat kasvonsa. -- Tuollainen viittaus Gustin isään ei ollut hänelle
outo ilmiö. Jo Karlakin oli kohta hänen tulonsa jälkeen kysellyt, oliko
oikein totta, että vanha Brenner oli nyt hänen ylläpitäjänsä antaen
hänelle niin paljon rahaa, kuin hän vaan halusi. Milada ei ollut
suoraan kieltänytkään, sillä hänestä oli edullista antaa ihmisten uskoa
tuohon huhuun, joka myös kummitteli Spizzarin aivoissa.
-- Hoida vaan omia asioitasi -- rikkiviisas, -- vastasi Milada
lyhyesti, levittäen silkkikankaan palasen polvelleen ja silittäen sen
pintaa.
-- Mutta tämä on --
Spizzari laski kiikkeänä kahvikupin kädestään.
-- Minä pyydän, -- sanoi hän onnettomuutta ennustavalla äänellä
Mizzille, joka seisoi kädet nyrkissä valmiina taisteluun... Hyvä, jos
sinä kerran pääset niinkin hyviin oloihin kuin missä neiti Milada elää.
Ja lähde heti paikalla siniseen saliin Jultschin luo... Soh, mars.
Mizzin puhjetessa myrkyllisesti nauramaan, otti Spizzari omakätisesti
viedäkseen kahvikupin Miladan eteen ikkunanlaudalle.
-- Täällä vetää lapseni, -- sanoi hän huolestuneella äänellä.
-- Se ei tee mitään...
-- Kas kuinka te olette ajattelemattomat, te nuoret...
Spizzari kahmi laajaperäisiä rintojaan, vetäen lopulta varmuuden neulan
esiin ja pisti sen suuhunsa. Koottuaan käteensä uutimen syrjät
kiinnitti hän ne yhteen siitä paikasta, missä Milada istui. --
Kylmä hymy aukasi Miladan ohuet huulet. Samassa Milada veti tuolinsa
eteenpäin, nähtävästi lähennelläkseen valoa, mutta todellisuudessa
päästäkseen niin paljon loitommalle, että rouva Spizzarin käden täytyi
pudota hänen olaltaan.
Heti sen jälkeen saapui vieraita. Ne istuivat salin pöytien ääreen
tehden tilauksia. Milada merkkasi ne kuten ennenkin kirjaan, valvoen
tarkoin silmin sisäkköä, joka kantoi virvokkeita hienoilla
hopeatarjottimilla.
Paul Menzel, Rudi ja unkarilainen orpana astuivat meluten saliin.
Unkarilainen oli ylen hienosti viimeisen kuosin mukaan puettu. Spizzari
suuteli unkarilaista poskelle, jonka tämä otti hyvin tyynesti vastaan.
-- Hän on oikea kultapoika, -- vakuutti Spizzari ääneen, vilkuttaen
hurmaantuneena tervettä silmäänsä. Vanhanpuoleinen mies istui pitkän
Johannan kanssa juoden viiniä. Vähän välistä hän kääntyi heiluttaen
viinilasiaan ja huusi käskevällä äänellä: Lisl...
Mutta Lisliä ei näkynyt, viisas Spizzari tiesi varsin hyvin, että
Lislin esiintyminen salissa vieraitten nähden olisi vähentänyt hänen
vetovoimaansa.
Dolly toi sardiineja ja pasteijoita, englantilaisia kaakkuja ja
ostroneita järjestellen niitä tarjoilupöydälle. Spizzari juoksi toisen
pöydän äärestä toiseen elähyttääkseen vieraitaan sanoilla ja
liikkeillä. Herkeämättä hän lääppi ja maklakoi "ystäviään"
luonnollisesti välittämättä, olivatko ne tunnettuja tahi tuntemattomia
miehiä. Hän kehui niille tyttöjään, omin käsin hellien miehiä, kun ne
eivät välittäneet hänen suosittelemistaan tytöistä.
Kun kreoolittaret palasivat jotenkin väsyneinä "esiintymisensä"
jälkeen, syntyi kiivas äänetön kahakka heidän ja tuon sairaalloisen
hermostuneen tytön välillä, joka verettömänä, laihana ja kiihoittuneena
istui nojattomalla tuolilla...
Unkarilaista raastettiin sinne ja tänne, mutta hän otti naisten
hyväilyt järkähtämättömän kylmänä vastaan. Sen luo hän jäi, joka
innokkaimmin tarrasi häneen kiinni.
Lopulta tuo hermostunut sai hänet riistetyksi luokseen villillä
voimalla. Hermostunut muljotti silmiään sellaisella vimmalla
kreolittareille, että ne muristen väistyivät hänen tieltään.
-- Häpeä, Pystan, huusi Nelly ankarana unkarilaiselle...
-- Pitäähän hänenkin saada, likka pahan, vastasi unkarilainen raa'asti
heiluttaen naisen käsilaukkua naismaisesti sormuksilla pyntätyllä
kädellään.
Jylisevällä äänellä huusi äskeinen vanhahko mies: -- Lisl... Jukravita,
minä tahdon Lislin. --
-- Lapseni, Orelille ei saa enää antaa väkijuomia. Hänellä näyttää
olevan heikko pää, sanoi Spizzari Miladalle ohimennen.
Keskiyön aikana tuli kaksi herraa saliin. Spizzari otti heidät itse
vastaan syvästi kumartaen.
Vanhempi herra kurotti Spizzarille sormenpäänsä sillä harvinaisella
toveruudella, jota ylhäisöön kuuluvat henkilöt osottavat tällaisissa
paikoissa. Äkkiä kasvanut, pitkä nuorukainen kapeine, ohuine
kasvoineen, jotka ilmaisivat vanhaa aatelirotua, liikkui hämillään
vanhemman toverinsa seurassa nojatuolien, pöytien ja ilotyttöjen ohi,
heiluen kuin tanssikoulussa.
-- Olkaa hyvä ja istukaa ikkunan ääreen, ohjasi heitä Nelly katsellen
nuorukaista äidillisen tarkkaavilla silmäyksillä. -- Olkaa hyvä,
lapseni, palvelkaa herroja hyvin, -- sanoi hän Miladalle ja
merkitsevällä katseella tokasi hän nuorukaiselle, joka heti lensi
punaiseksi:
-- Minulla on paljon hyvää varastossani, -- viiniä -- luonnollisesti --
ja samalla Spizzari hävisi.
-- Katso, tuo nainen tuolla vilttihatussa on neiti Gellner. -- Hyvät
ihmiset, miten hän on vajonnut alas.
-- Hänen isänsä oli hovineuvos...
-- Haluavatko herrat viiniä?
-- Kaksi pulloa Moselia. Sinä kai haluat makeata viiniä?
-- Ehkä saa olla tokaijeria?
-- Kyllä. -- Moselia ja tokaijeria.
-- Katso, tuo näyttää huvittavalta. -- Nuorukainen osotti St. Pöltenin
leskeä, joka oli ääneti tullut huoneeseen istuen kädet ristissä rinnan
alla nojatuolissa.
-- Voisi vannoa, että hän on paremmista piireistä...
-- Hm -- hän näyttää kyllin viattomalta, -- vastasi vanha herra
hienosti hymyillen. -- Mitä pidät rouvasta?
-- Hän on ruma kuin synti!
-- Oi, jospa olisit nähnyt, miten kaunis hän oli! -- Hän oli ihana kuin
synti, niin Otto. Vanha herra katsoi Spizzarin jälkeen, joka juuri
lykkäsi suunnattoman takapuolensa oven läpi.
Milada tarjosi juomat.
-- Kuka tuo on?
-- Taloudenhoitajatar! Hyvin tavallinen ilmiö, vastasi vanhempi herra.
Se vieras rupesi taas kovasti ärisemään, joka oli tähän asti
juopotellut Johannen kanssa...
-- Mene hiiteen, minä tahdon Lislin... Kuulkaa rouva, minä tahdon pi --
pi -- pikku Lislin... Vieras takoi pöytää nyrkillään.
-- Pikku, pikku likan, --
pikku, pikku likan, --
kovin pienen, pienen, pienen --
kovin pienen likan!
lauloi Rudi kauniilla äänellään.
-- Saanko tahi en? --
Juopunut rupesi uhkailemaan Spizzaria, joka palasi Jultschin
seurassa... Jos minä tahdon, niin minun pitää saada, muuten liikkeenne
suljetaan -- niin säätää laki.
-- Viekää tuo pois, sihahti Spizzari.
-- Niin, niin! Katsokaa minua, minä olen arvossa pidetty mies, hyvät
herrat... olen valtion virkamies... Ja kun minä tahdon Lislin...
niin...
Spizzari käski järkevän Winklerin järjestää asian.
-- Mutta rakas setä, tule mukaan... Sinä saat, mitä sinä tahdot...
Sinähän olet oikea kulta-setä -- älä nyt riitele tyttöjesi kanssa.
Winkler syleili juopunutta kuljettaen häntä ovelle päin.
-- Vanha roivari, sanoi Spizzari Miladalle, joka lähti miehen perään --
perimään talon saatavia, -- minä lyön vetoa, ett'ei tuolla ole kaiken
lisäksi rahaa maksaa laskuansa.
Hän vilahti siihen pöytään, jonka ääressä kreoolittaret ahnaasti
koettivat vietellä äskeisiä herroja, näyttäen heille tatueerattuja
[piirrettyjä värikkään kuviollisia] sääriään.
Spizzari kuljetti Jultschia pöytien ohi.
-- Oi terve Julia, -- terve, Julia... Kutsummeko hänet tähän pöytään?
-- Ei! En minä enää viitsi maksaa.
-- Eikös mitä! Pullo Rüdesheimeria, Mizzi likkaseni!
-- Eläköön neiti Julia! -- Eläköön Punatalon neitsyt! --
Spizzari saapui Jultschin kanssa sen pöydän ääreen, missä nuo äskeiset
herrat istuivat... Kyynäryspäällään hän tuuppasi Anatolan pois.
Jultsch oli tulipunanen, silmät itkusta turvonneina. Hän piti lujasti
Spizzarin kädestä kiinni.
-- Hän ei ole vielä tottunut tällaiseen ammattiin, -- sanoi Spizzari
Otolle, vilkuillen vanhemmalle...
-- Turmeltumatonta luonnontavaraa, on vielä koskematon.
-- Me emme tarvitse, rakas Nelly, -- emme toistaiseksi. -- Herra tiesi
hyvin, miten piti tällaisissa tapauksissa esiintyä.
-- Noh, juo sitten, jos herrat suvaitsevat kutsua sinut, sanoi
Spizzari, salaten pettymyksen huokauksen.
Rudi ja Ferdl ottivat Jultschin metelöiden seuraansa.
-- Pikku lilli-Julttiseni, vanno rakkauden vala, sinä valittuni!
-- Juo, huusi Mizzi, nostaen viinilasin Julian nenän alle...
-- Minusta tuntuu, kuin tuo kaunis nuori herra tuolla hermostuttaisi
Juliaa, sanoi Spizzari, maiskauttaen suutaan. Hän ei ollut luopunut
kaikista toiveistaan.
-- Vekarat, minä laitan teille oikein hemmetin lystin näytöksen, sanoi
Rudi hiljaa. --
-- Julttiseni, tule tänne, sokurinuppuseni... Nyt pitää sinun polttaa
tupakkaa... Hienon neidin, joka sinä nyt olet, pitää osata polttaa
tupakkaa...
Rudi pisti Jultschin suuhun paperossin ja sytytti sen... Julia pullisti
poskiaan ja puhalsi kovalla touhulla sen ulos suustaan, niin että se
lensi laajassa kaaressa pöydän yli. Hölmistyneenä, pyörein silmin
tuijotti hän eteensä.
-- Mitä minä tein, nauraa hörötti hän leveästi... Hän yhtyi
hyvännahkaisena siihen yleiseen nauruhohotukseen, joka nyt alkoi,
etenkin sitte kun hän huomasi Spizzarin hymyilevän hänelle suopeasti.
Nyt pääsi Ferdl vauhtiin. Hän hypisteli Jultschin typykkäitä rintoja,
sanoen:
-- Katsos, Julttiseni, minä opetan sinua...
-- Oikea tupakanpoltto on hieno taide... Ferdl sytytti paperossin, veti
sauhun sisäänsä vilahtaen Rudiin...
Tämä sekoitti konjakkia viiniin ja ojensi lasin Ferdlille...
-- Katso nyt, Julli, ensin pitää sinun vetää sauhu sisääsi, -- oikein
syvästi, -- näin, -- ja sitte pitää heti ryypätä päälle. -- Katsos, se
estää sauhun pääsemästä ulos suusta ja siksi se valuu niin ihanasti
vatsaan. -- Ferdl siveli vatsaansa. Ja nyt -- ffff. -- Ferdl puhalsi
sauhun suustaan.
-- Jos ei juo viiniä, vakuutti Rudi, -- niin sauhu räjähtää vatsassa --
se on totinen tosi.
-- Siis, kissi-mirrini,... Vedä sauhu suuhusi... Älä yhdistä
hampaitasi... sinähän olet uljas likka... Yks', kaks', kolme, -- noh,
hyvä, -- nyt pitää sinun juoda, -- pidä päälle...
Kaikki lensivät rääkkyen pystyyn.
Julia yski ja ähkyi, viini räiskyi hänen suustaan ja sieramistaan joka
taholle; ensin hän muuttui tummanpunaseksi, sitten siniseksi
kasvoiltaan, hän kahmasi kurkkuaan ja viuhtoi käsillään ilmassa,
tyrkäten kumoon vääntyvällä ruumiillaan sekä pulloja että laseja, joka
yhä lisäsi toisten hullua naurunhalua.
-- Tämä on oikein helkkunamaisen lystiä, huusi Rudi innostuneena lyöden
lonkkiaan...
Nyt syntyi hurja elämä... Mielettömän naurun ja kiljunnan yli kuului
Mizzin kimakka ääni, joka lausui hiuksia pystyyn nostavia rivouksia;
tuttuja sikamaisuuksia ja likaisia juttuja huudettiin Jultschille,
joille miehet nauroivat katketakseen. Tämän kaiken tapahtuessa väänteli
Jultsch itseään, yskien avuttomana näitten rääkkyvien olentojen
keskellä.
Tämä lisäsi ympäröivien julmaa kiusotteluhalua.
Tytöt kilpailivat keskenään irstailussaan näyttäen naurusta
tukehtumaisillaan oleville miehille tuon maalaistytön karkean
alastomuuden, jota tämä ei voinut estää...
Jultsch ei käsittänyt enää mitään. Hän oli kuin tulen ja myrskyn
keskellä... Hän haki silmillään Spizzaria...
Spizzari oli hävinnyt... Mutta mitä tämä merkitsi?... Jeesus Maaria,
mitä ne vaativat hänen tekemään... Hän ei jaksanut enää ajatella...
Mizzi makasi pitkällään lattialla, huutaen Rudille, joka yritti nostaa
hänet ylös: -- älä, älä, -- minä en jaksa enää nauraa.
Kreolittaret laskivat esiliinansa houkutteleviin laskoksiin, tanssien
paljain säärin czardasta, jolle unkarilainen kiljuen taputti käsiään.
-- Hopp, hopp, tanssikaa! Laiska leskikin tuli esiin tuupatakseen
Jultschia kylkeen.
-- Mitä siinä töllistät, tallukka... vedä esiliina pois edestä ja
tanssi... Herrat vaativat sen. Tanssi!
Jultschin silmät yhä pyöristyivät...
-- Mitä he tänään meinaavat! -- Tällaista hän ei ollut koskaan ennen
nähnyt edes Punatalossa.
Leski taputti kiihtyneenä käsiään.
-- Nosta helmasi ylös, ihmismölhö... Pitääkö sinua rukoilla, -- sinä
huo -- --
Julia vetäytyi takaisin. Hän iski niihin käsiin, jotka tarttuivat
häneen. Hänen aivoissaan heräsi aavistus.
Tämä ei ollut enää "lystiä." Tätä hän ei enää kärsinyt. Olihan hän
sentään Jumalan kuvaksi luotu olento. Hän ei ollut mikään siitoslehmä
noille...
Kuin ilkeä kissa hiipi leski Jultschin ympärillä, kumartui, hyökkäsi
tämän kimppuun, vetäen molemmin käsin edustan pois hänen lanteiltaan.
-- Tanssi, huusi leski hulluna, muuten saat tuntea...
Samana hetkenä sieppasi Jultsch putoovan edustan käteensä, toisella
kädellään läimäyttäen laajassa kaaressa lesken poskea.
Tämä kidahti.
Mutta kukaan ei näyttänyt enää välittävän koko asiasta.
Joukot hajaantuivat, koko seuran iloisuus oli hävinnyt, kaikkien
kasvoihin ilmestyi selvenemisen merkki. Se oli kuin iljettävä,
inhottava häpeä olisi levinnyt toisesta toiseen, purkautuen hajanaisiin
lauseisiin, umpimähkään viskattuihin hm -- ja huh -- sanoihin...
-- Katsokaa tuota, yritti Ferdl vielä sanoa komppasanana, töllistäen
Jultschiin, joka kiinnitti esiliinansa värisevin sormin.
Ihmeellistä kyllä, niin Mizzi riensi hänen avukseen, kiinnittäen haat,
hurjana käyden ulvovan lesken kimppuun. Spizzari astui ankaran näköisin
kasvoin saliin, sanoen juhlallisena: Tyyntykää, -- olkaa hyvä. Hän
astui suoraan Jultschin luo.
Julia istahti epätoivoisen herpoutumisen liikkeellä... Hän oli
voittanut, mutta hän oli myös samassa kuitti.
Hänessä ei ollut enää tahdonvoimaa, jos ei pelkoakaan eikä toivoa.
Vaikka Miladakin hänet hylkäisi, se olisi hänestä nyt yhdentekevää.
Silloin hän tunsi rouvan äidillisesti laskevan kätensä hänen
olkapäilleen.
-- Rauhoitu, lapseni, äläkä anna valtaa hulluille oikuillesi... Sinulla
on vilkas luonne! -- Jos olet tyyni, niin mene alas siniseen saliin.
Siellä sinua odottaa herra, johon äskeinen esiintymisesi teki
juhlallisen vaikutuksen. Sinulla oli hyvä ryhti, sanoi hän, -- kuin
Orleansin neitsyeellä! Ja tämän lähettää se ritari sinulle, joka istuu
sinisessä salissa, sinun asentosi johdosta...
Kultaraha kimalsi Julian kädessä... Mitä tämä oli? -- Näin ei rouva
ollut koskaan hänelle puhunut... Ja Julia oli odottanut, että rouva...
Nyyhkytys tunki Julian sisästään... Hän kopeloi rouvan kättä.
-- Mene alas, sanoi rouva vielä kerran äidillisesti katsahtaen Miladaan
epävarmalla silmäyksellä. Milada antoi juuri kolmelle upseerille
laskun, jotka kävivät porttoloissa salanimillä Rudi, Ferdl ja Karl...
* * * * *
Aamupuolella oli sali melkein tyhjentynyt: yön ylenpalttisesti
kiihtynyt ilokkuus oli hälvennyt, pari tyttöä kulki ympäri pahalla
päällä kyyristyneinä. Dolly sammutti suuren lasiruunun sähkölamput...
Milada istui Spizzarin kanssa uunin ääressä laskien rahoja. Mutta rouva
tuntui olevan tänään kovin hajamielinen tässä hänelle muuten niin
tärkeässä tehtävässä... Hän pisti ylijääneeksi lasketun rahan
huolimattomasti taskuunsa, tarkaten jännittyneesti joka rasahdusta,
joka kuului käytävältä. Harvinaisen ahnas levoton mielentila kuvastui
Spizzarin lihaisissa kasvoissa. Äkkiä hän kohosi seisomaan, nostaen
sormensa ja hänen terveessä silmässään välähti perkeleellinen pilke.
Jultsch seisoi oven kynnyksellä. Hän oli puettu vaaleanpunaseen
korkeakauluksiseen kotipukuun, koristettu silkkinauhoilla ja pitseillä.
Julian tukka oli kunnollisesti laitettu. Hän näytti säihkyvän
onnesta... Hänen jälkeensä tuli herra joka pidätti häntä
sisäänastuessaan, kuiskaten jotain hänen korvaansa. Julia pudisti
nauraen päätään.
Mizzi seisoi tarjoilupöydän ääressä. -- Nähdessään sisäänastuvat,
kidahti hän, lyöden yhteen kätensä.
-- Jeesus Maria, -- tohtori. -- Sieluni ja Jumalani kautta, --
Brennerin Gust!...
Lyötynä katseli hän ympärilleen... Hänen värittömissä kasvoissa välähti
samallainen virnistys kuin Spizzarilla. Miladan katseet kohdistuivat
pitkäksi hetkeksi kahteen sisäänastuvaan; sitten ne harhailivat, tehden
kierroksen, peläten uudelleen kiintyä mihinkään, kohoutuivat kotvaseksi
ylös, kuin etsien sieltä vielä turvapaikan... Sitten katseet
kohdistuivat suoraa päätä ja päättäväisinä sen miehen kasvoihin, joka
uhaten otti ne vastaan. Gust uhmasi niitä katseita, jotka yhä
kyselivät... Sinä, -- mitä sinä täällä etsit. -- Hänen kasvoissaan oli
kylmä piirre.
Miladaa vastaan välkkyi hampaitten kiilto, niin ahnaana ja kiiltävänä
kuin peto-eläinten. Gust nauroi ääneen. Kuin rautaristikkoa vastaan
särkyivät Miladan katseet. -- Hän tunsi, -- että kaikki selvittely oli
turha. --
Käärmemäisen salavihkaa hiipi Milada Gustin luo.
-- Rakas tohtori, Gust, en luullut saavani nähdä teitä enää, -- mutta
voi Herranen aika, -- sanoi Mizzi imarrellen, -- miten te olette
pulskistunut. Suippoparta pukee teitä ihmeellisen hyvin. --