-- Entäs, mitä arvelette?
-- Käsitän, vastasi Milada hetken kuluttua hiljaa ja ääni sameana, --
tiedän, että olen erehtynyt. Minä siis erehdyin. Erehdyin kuten
tavallisesti ja yksinomaan vaan minä. -- Antakaa minulle vain
miettimisaikaa! -- Hänen äänensä heikkeni, hän peitti silmänsä
käsillään ja antoi päänsä vaipua polvilleen.
-- Neiti, minä uskon, että teillä on hyviä taipumuksia. Te jaksatte
vielä korjata ja vaihtaa monta kiinnikasvanutta käsitystänne ja
uskonoppianne. Koskaan eivät todelliset tapahtumat vastaa ihmisen
sisäisiä harrastuksia. -- Minä varoitan teitä. Älkää taas puolestanne
sokeasti tuomitko nurkkaporvareita. Te opitte eläissänne ja
toimiessanne antamaan niille arvoa.
-- En tunne suunnitelmaanne, en tiedä, mihin päämaaliin te pyritte,
mutta pankaa se tulevaisuuden varalle muistiin, että jos aijotte
käyttää ihmis-olentoja yritystenne avustajina, niin ottakaa huomioon
koko liuta ristiriitaisia tunteita, ottakaa aina laskuun, että heillä
ovat ihmisaivot ja eläinvaistot, sillä kaksipäisyys on kahdenjaksoisen
toimintamme kuva.
-- Teidän pitää, ottamatta tätä moitteena vastaan, kerran
kokonaisuudessa oppia näkemään miten nerokkaan itsenäisesti Gust, tuo
herttaisen luonnollinen poika järjestää meille mieltäkiinnittävän
näytelmän. -- Katselkaa vaan, miten näppärästi Berliinissä olo-aika on
sommiteltu!
-- Teidän pitää matkustaa Berliniin, -- hän aikoo ylläpitää teitä, --
hän aikoo ylläpitää minua ja Ollya, -- me saamme huoneuston ilmaiseksi,
ruuan ja pianonkin. -- Olly löytää kai pian siellä kaartin luutnantin.
-- Ja tämä kaikki on vaan sirotekoinen kudelma, joka tuottaa
Gustille nautintoa, -- tämä on hänen onnellisen rakastajapääosansa
kulissit. Hän viskaa meidät kolme miellyttävällä heitolla seuraten
luonnollista haluaan saattaa meidät ilmapiiriin, joka vastaa hänen
taipumuksiaan. -- Hän ei kysy, hän ei ajattele, miten meidän, hänen
vastanäyttelijöittensä kohtalo kehittyy.
-- Minä raskasluonteinen aasi harkitsen kolme kertaa, ennenkuin ehdotan
jollekin, että hän tulisi pitämään minulle seuraa johonkin kahvilaan.
-- Mutta Gust! -- Hih, hei! -- Joka esteen ja tapahtuman hän työntää
tieltään, kuin viinilasin, jonka viinissä oli pohjamaku. Hän käskee
avata uuden tynnyrin ja täyttää sen viinillä lasinsa. --
-- Kuin olette lukenut kirjeestä, niin Gust rakastaa teitä. -- Hän ei
jätä teitä. -- Mitä meidän on tekeminen? Matkustammeko Berliiniin?
Milada nosti päänsä katsoen Joszia silmiin. Kehittyneen ihmistuntijan
katse kohdistui tyynenä Miladan sulkeutuneisiin kasvojenpiirteisiin.
-- Te voitte matkustaa Berliiniin, -- sanoi Milada, -- mutta minulla,
-- minulla ei ole siellä mitään tekemistä.
-- Ai, ai! Miettikää, mitä teette! Te riistätte ystävältänne
rakkaan varmuuden. Berliini on aijottu hänen elämänsä määrätyksi
kehityspaikaksi. Yleensä teidän kieltonne ei ole mikään uhraus. Minä
pyydän, että harkitsette tarkkaan, ennenkuin luovutte Gustista.
-- Miksi te leikitte kanssani, herra Joszi, -- sanoi Milada surusta
murtuneella äänellä. -- Tehän olette paljo kokeneempi kuin minä. -- Te
tiedätte minun puhuneeni totuudenmukaisesti, vaikk'en tiedä, miten voin
tätä kaikkea -- omaa itseäni, -- myöhemmin sietää.
Joszi katseli hätkähdyttyään eteensä. En olisi voinut kuvitella, että
tekisitte asianajoni näin helpoksi. Hän kulki muutamia kertoja
edestakasin huoneessa.
-- Rehellisyys rehellisyydestä, sanoi hän seisahtuen. -- Suoraan
sanoen, niin Gust on hullaantunut teihin. Hän ei voi kuvitellakaan,
että te eroaisitte hänestä. -- Hän uneksii yhdessäelämää kanssanne. --
Mutta me emme katso sitä suopein silmin. Me tahdomme turvata hänen
luonnollisia taipumuksiaan. -- Tietysti. -- Vaikka te puoleksikin vaan
käsittäisitte minut, te näette, että minä en peitä mitään, -- niin
huomaisitte pian, että Gust voi joutua hyvin helposti teidän
päätöstenne ja halujenne alaiseksi. -- Onko tuo Gustin kehitykselle
edullista vai eikö, siitä ei nyt puhuta, en tahdo nimittäin sillä
vaikuttaa päätökseenne.
-- Kyllin on, että te tiedätte Gustin rakastavan teitä. Punnitkaa
kaikkia mahdollisuuksia ja vastatkaa minulle vielä kerran.
Milada vaikeni. -- Joszi astui pöydän ääreen ja sytytti paperossin.
Tahdon tehdä kysymyksen, sanoi Milada äkkiä, astuen Joszin liki. --
Mutta minä pyydän, että sanotte suoran totuuden. -- Miksi Gustin täytyy
välttämättömästi matkustaa Berliniin?
-- Miksi? Minä kuvittelin, etupäässä miellyttääkseen teitä. Teidänhän
piti ruveta lukemaan lääketiedettä tahi jotain sellaista. Minä kuulin
hänen sanovan, että olonne siinä talossa, missä nyt asutte, on käynyt
teille sietämättömäksi.
-- Eikö hänellä ollut muuta pakottavaa syytä jättää kaupunki? Minä
pyydän herra Joszi ottakaa tarkkaan kysymykseni huomioon, älkääkä
salatko mitään. Minä tiedän kaikki. Eikö Gustin ollut pakko jättää tämä
kaupunki?
-- Pakko, pakkoko? -- Mikäli minä tiedän, ei hänellä ollut pakko. --
Mutta, seis, te saatatte muistiini erään tapahtuman. Me löimme
kerran tyhmän vedon. -- Hän väitti, että te seuraisitte meitä
vastaanhangoittelematta, ja minä vastasin oikullisena tahi
vakaumuksesta, -- ett'ette seuraa.
-- Löitte vetoa, sanoi Milada pidättäen hengitystään. Ja se oli veto,
jonka hänen piti voittaa.
-- Piti?! Minkätähden hänen piti voittaa?
-- Koska hän oli antanut upseerikunniasanansa pantiksi.
-- Gustiko? -- Hänkö? -- Upseerikunniasanansako? -- Mutta -- --
Milada lisäsi nopeasti: Gust on antanut everstilleen kunniasanansa
siitä, että hän matkustaa ulkomaille, sillä hän ei tahdo luopua
minusta.
Joszi iski siihen. Everstilleenkö? -- Hassutuksia! Gust ei ole koskaan
palvellut sotaväessä, eikä voi siis mitenkään olla upseeri.
-- Ei mitenkään olla upseeri, toisti Milada käsittämättömänä. --
-- Minähän kerroin teille, että hänessä oli keuhkotauti -- mutta hei,
mikä teille tuli?
-- Ei mikään, sanoi Milada istuen. -- Kohtaus on jo ohi!
-- Onko Gust sanonut itse -- huusi Joszi, äkkiä aavistaen jotain ja
hänen silmänsä lensivät aivan sepposen selälleen.
Milada nyökäytti päätään.
-- Oi sinä kirottu turhamaisuus, sadatteli Joszi tuntien samalla, että
hänen poskensa kuumenivat. Hän ajoi tässä senlaisen miehen asiaa, joka
oli valehdellut ja rehennellyt. -- Hyi!
-- Noh, nyt minä uskon teitä, -- kuului Joszin ääni pehmeänä ja
lohduttavana Miladan pään yli, -- nyt te olette kai niin pitkälle
päässyt, että voitte antaa minulle rehellisen vastauksen. -- Noh, nyt
minullakin on teille paljon kerrottavaa, joka voisi teitä innostuttaa.
Ennen kaikkea on meillä pieni ehdotus tehtävänä teille.
-- Puhutteko vielä Gustista? -- Ettekö? -- Miksi sanotte siis me?
-- Minä puhun luonnollisesti Gustin isästä.
-- Gustin isästä, sanoi Milada, suokaa anteeksi, kaikki ryntäävät niin
äkkiarvaamatta päälleni. Minun on vaikea iskeä kiinni tosi-asioihin.
Gustin isästä, puhutte, mitä hänellä on teidän ja minun asiani kanssa
tekemistä?
-- Teidän ja minun? Sehän on kyllin läpinäkyvää. -- Hänhän on kai
vähäsen myös innostunut poikansa menestykseen. -- Ja minun kanssaniko?
Me toimimme jo kauan yhdessä liitossa, minä ja hän. Ehkä te nyt pidätte
minua suurena roistona! -- Ei se tee mitään, Milada. -- Te ajattelette
kai Jumalan nimeen, että ukko piti minua rahasta urkkijana! Gust puskee
isäänsä kuin härkä. -- Ja ukko pitää pojastaan. -- Se tunne on kaikesta
huolimatta selittämätön ilmiö tuossa rautaisessa ihmiskoneessa. --
Uskokaa minua tahi olkaa uskomatta, Gustin isä on mies, on jotain
eheää; pojassa ei ole kymmenettä osaa sitä voimaa, mitä on isässä. --
-- Hänen rinnallaan me olemme kaikki vaan ressuja. -- Siis tietäkää,
että meillä on teille ehdotus. Mutta ennenkuin me alamme keskustella
siitä jotain, juokaa kupillinen teetä, Milada! Tiedättekö, että olette
sinisen vihreä kuin luumu kasvoiltanne ja että kuuluu, miten hampaanne
suussa kalisevat. -- Ilman vastapuheita on teidän juotava teetä. --
Siihen saakka ei keskustella tästä asiasta.
Joszi sytytti pirtukeittiön, pani vettä kiehumaan, järjesti lasia ja
lautasia, toi laatikoista muutamia tomuisia kaakkuja syötäviksi,
hyräillen yhä äänekkäämmin ja innostuneemmin itsekseen.
-- Istukaa sohvalle, olkaa hyvä! -- Ottakaa yönuttuni hartioillenne! --
Noh, mutta ottakaa toki! Herra Jumala, puseronnehan on ihan märkä. --
Onko teidän näin lämpöisempi olla?
Milada istui aivan ääneti kääriytyneenä Joszin kameelikarvaiseen
yönuttuun eikä liikahtanutkaan. Lämmetessä hänet valtasi uuvuttava
väsymys. Kolmeenkymmeneen kuuteen tuntiin ei hän ollut silmiänsä
ummistanut. -- Hän ei ollut edes saanut hetkeäkään istahtaa. Hän oli
juossut tapaamassa Milleriä, -- käynyt poliisikamarissa Lolon asian
vuoksi ja kaiken tämän ohessa oli häntä kiusannut polttava pelko siitä,
mikä Gustille oli tapahtunut, koska häntä ei näkynyt. -- Oliko Lolo
viety kaupungista vaiko ei, -- siitä hän ei ollut päässyt selville.
Hänet oli lisäksi töykeästi ajettu ulos poliisikamarin kansliasta.
Sitten tuli hirvittävä uutinen siitä, että Horner oli tullut
hulluksi... Joszin kirje... Kaikki painoi toisensa päällä... syösten
hänen ylitsensä... Nyt hän tunsi äkkiä ihanaa tyyneyttä... Joka
levottomuuden oire oli hälvennyt... Mikään ei voinut häntä enää
kiduttaa. Joszin yksitoikkoinen hyräily täytti huoneen yltyen ja
hiljeten, surisi ja kohisi kuin kiehuva vesi.
-- Noh, tuossa on tee! Onko hiukan pimeää olla? Mutta eihän se haittaa,
vaiko mitä?
-- Olette hyvä, sanoi Milada kiitollisena.
-- Noh tietysti, uskoitteko, että minä olen Pontius Pilatus? Te teette
minuun syvän vaikutuksen, -- ei siksi, että taivutte tahtooni, -- vaan
siksi, -- että meidän kesken sanottu, asia ei olisi koskaan voinut
päättyä niin edullisesti teille kuin nyt. Se ilahduttaa minua. Minä
muistan väliin teitä. Uskokaa pois!
Joszi sytytti paperossinsa ja tarjosi Miladalle kaakut.
... Teidän olisi pitänyt tuntea Gustin äiti ja se ympäristö, missä Gust
on lapsena kasvanut. Herra Jumala, silloin käsittää ja antaa paljon
hänessä anteeksi. Minä kysyin alussa sataa kertaa itseltäni: miten
David Brenner, tuo seikkailumaisen keinotteleva älyniekka, jonka
tieteitten tiede, matematiikka, oli kehittänyt viisaaksi mieheksi, joka
osasi käyttää aikaansa hyväkseen, kuinka tuo valittujen kokemusten
teroittama sielu yhtyi hassuttelevaan, sairaalloiseen naiseen. -- Hän
sanoi välttäneensä naisia monta vuotta ennen avioliittoaan. Siksi hän
hullaantui kuullessaan vain hameitten kahinan ja se teki hänet
kömpelöksi. Hänen vaimonsa oli tyhmä, sopimaton, pilan esine hänen
rinnallaan.
-- Hänen liehuvat, suorat vaatteensa, hänen ruumiinsa, jonka hassut
itsekieltäymykset olivat tehneet kapeaksi kuin viiva, hänen halunsa,
houreensa, käskynsä ja mieletön ällipäisyytensä, hänen veretön
hellyytensä, ja ruumiillisen tilansa ja toimintansa hengistyttäminen --
tuo kaikki oli luonnotonta, -- rappiolle joutunutta, harhaan mennyttä,
mädännyttä inhimillisyyttä.
-- Ja tuo olento luulotteli olevansa ihme-ilmiö, tunsi olevansa liian
ylevä ollakseen David Brennerin "himojen välikappale".
-- Jumala tietää, että minä vedin jo silloin todellisella nautinnolla
kahden kreuzerin mahorkkasavuja.
-- Kuuden vuotisena täytyi eristää aika aijottain poika hänestä, sillä
hän olisi ihan rikkonut poikansa luonteen aavenäkyineen, korkeampine
hengenviittauksineen ja yliluonnollisen mailman käskyineen.
-- Poika oli tikkulaiha ja yhtä huonosti ravittu kuin äiti, joka inhosi
lihaa ja rasvaa sielun "aineellisena kahleena." Ja niin edespäin. Hän
juoksi spiritistisissä kokouksissa, piti istuntoja, missä puhuttiin
henkimaailman kanssa, paastosi, toi kaikenkarvaista väkeä taloon, ja
vakuutti, että Gustilla oli taipumus nähdä henkiä, ja voisi ruveta
uuden opin julistajaksi ja kehittäjäksi, kunnes David Brennerin
rautaluja käsi iski häneen, uhaten panna pojan vapaamuurarien kouluun,
jos nuo hullutukset eivät taukoisi... Silloin rouva kaatui pitkäkseen
lattiaan ja poika kimmahti isänsä päälle, kun tämä koetti auttaa
vaimoaan.
-- Kaikki siteet olivat sen jälkeen katkenneet. David Brenner oli
pelastanut poikansa hullujenhuoneesta, mutta hän oli menettänyt
ikipäiviksi hänen rakkautensa. Pojassa kehittyi sellainen viha ja inho
isäänsä vastaan, että hän ajoi isänsä surullisella liikkeellä äitinsä
kuolinvuoteen äärestä pois. -- "Älä myrkytä hänen viimeisiä
elinhetkiään", oli pojan kova lause karkoittaessaan isänsä. -- Pitää
tuntea David Brennerin kuin minä, silloin tietää, että siinä miehessä
kituu ja kuihtuu laajaan ihmistuntemiseen perustuva rakkaus. -- -- --
Joko olette virkistyneempi? Olette? -- Te näytätte elokkaammalta.
Haluatteko paperossin? Ettekö? -- Minä olen hirveä tupakkamies!
Me tarjoomme teille 20,000 kruunua puhtaassa rahassa, joka maksetaan
sinä hetkenä, jolloin me saamme käsiimme teidän kirjoittamanne kirjeen,
missä luovutte Gustista ikipäiviksi.
Miladan kasvot muuttuivat hämmästyksestä tummanpunasiksi. -- Minulle
annatte 20,000 kruunua, toisti hän pois suunniltaan.
-- Tehän kuulitte sen! Teillähän on kai jonkinlaisia harrastuksia
elämässä? Te voitte toteuttaa ne paremmin, kun teillä on rahaa. Eikö
totta? -- -- Ottakaa vastaan tämä rahatulva kysymättä, putoaako se
pilvistä vai eikö.
-- 20,000 kruunua, se on paljon rahaa ja sen annatte -- minulle!
-- Voi noita naisia! -- Ne hurmaantuvat rahasta unohtaen heti
rakastettunsa. -- Me emme ole, kuin näette, kitsaita, mutta me otimme
huomioon teidät arvioidessamme myös Gustin luonteen. David Brenner
arveli, että hänen poikansa ei uskoisi teidän luopuneen vähemmästä
summasta. Hän on tottunut liikuttamaan liian suuria summia. Hän olisi
muuten pitänyt koko juttua naurettavana pilantekona. Ja sen hän olisi
uskonut sitä suuremmalla syyllä, koska hän tietää, että tekään ette ole
ihan köyhä.
-- En ymmärrä taas teitä. Minähän jo sanoin teille, ett'en lähde
Berliiniin. Tuo vapauttaa teidät maksamasta tuota jättiläissummaa.
Joszi pudisti päätään. -- Te annatte huonon neuvon! Te sanotte ja
tarkoitatte tietysti totta sanoessanne, ett'ette lähde Berliiniin. --
Mutta jos Gust ei sittenkään herkiä teitä rakastamasta, -- jos hän
pitää teistä kiinni, rukoillen ja käskien, mitä sitte teemme? -- Te
ette tunne häntä niinkuin minä. Hän on kovaluontoinen ja itsepäinen. Ja
vaikka hänen yrityksensä olisi kuinkakin mahdoton ja kysymyksen
alainen, ei millään keinolla voi häntä saada siitä luopumaan. -- Ja
vielä sanottu, älkää pettäkö itseänne. -- Tekin piditte paljon
Gustista. Tämä kaikki peloittaa meitä. Me tahdomme täyden takuun. --
Siksi tarjoamme rahaa. Se tekee erolupauksen sitovaksi myös Gustille.
Milada sanoi kiihkeästi: -- Kuinka te uskotte minua? Minä voisin ottaa
rahat ja kuitenkin seurustella Gustin kanssa --
-- Noh, Milada, sitä en uskoisi teistä. -- Mutta kaiken varalle
pyydämme kirjallisen sopimuksen. Gustin turhamaisuus pitää iki-ajoiksi
tappaa, sitten hän laskee teidät irti. -- Me pyydämme teidän
ilmituomaan tunteenne seuraavalla tavalla: Omasta pyynnöstäni sain minä
isältäsi, David Brenneriltä, 20,000 kruunua käteismaksulla; sen
johdosta velvoittaudun nyt ja tulevaisuudessa rikkomaan kaikki välit
kanssasi, sillä kaikki asianomaiset pitävät suhdettamme sinun
elämänmahdollisuuksiesi vahingoittamisaiheena. Siis -- Te käsitätte,
että me emme anna teidän kuolla kurjuuteen kuin Marguerite Gautiern?
Eikö niin? -- Teillä on vielä aikaa miettiä asiaa.
Joszi meni kirjoituspöytänsä luo ja levitti sille puhtaan paperi-arkin.
Sitten hän alkoi vaieten kierrellä huoneessa.
-- Herra Joszi!
-- Olkaa hyvä.
-- Lupaatteko minulle jotain?
-- Olkaa hyvä ja sanokaa!
-- Minä tunnen masentuneena, että Te olisitte kaikissa tapauksissa
saanut minut tähän umpisokkeloon, -- että Teidän tehtävänne on sitten
loppunut, teidän velvollisuutenne ystävänä täytetty. Teidän
harrastuksenne minuun nähden ovat loppuneet. -- Ennenkuin kymmenen
minuuttia on kulunut, -- hän osoitti kirjoituspöytää, -- on minun
lähdettävä pois täältä. -- Herra Joszi. -- En ole vielä eläissäni
tuntenut niin syvää kurjuutta kuin nyt. Eikö se ole naurettavaa? Vaikka
saan noin paljon rahaa... niin. -- Sitten eilispäivän ja tänään menee
sisäinen elämäni pirstoihin. Paljon sattui samaan aikaan. Talon
sisäiset asiat, jotka tietysti eivät liikuta teitä... Punatalo joutuu
vieraisiin käsiin, minulla ei ole enää mitään tointa. -- Minua -- minua
tietysti tytöt vastustavat. -- Luultavasti he ryömivät uuden
taloudenhoitajattaren edessä. -- Hornerista sain tiedon. -- Hän on
mielenvikaisten sairaalassa. Ettekä aavista, mitä tuo tapaus minulle
merkitsee. -- Ja sitten on tämä juttu Gustin kanssa! En sure itse
hänen poistumistaan, mutta minä menetin hänen kauttaan uskon --
miehuullisuuteen ja miehen voimaan, -- ja vapauteen. -- Minä näen, en
osaa mitään ottaa oikealta kannalta elämässä. Olen tyhmempi kuin lapsi!
Minulla ei ole oikeaa mittapuuta. En jaksa enää ryhtyä mihinkään, en
luottaa kehenkään. Herra Joszi! Te olette antanut minulle monta hyvää
neuvoa, ja lausunut monta totuutta. Minä pyydän, älkää heti karkoittako
minua, kun olette saanut selitykseni Gustille. Minä haluaisin kysellä,
-- pyydän, antakaa minulle vielä varma selitys, tahdon jotain pelastaa
itselleni. Ehkä -- Te voitte auttaa minua. Kun Te sanotte: tuo on
totta, tuohon voi perustella jotain, tuo pitää paikkaansa, niin uskon
teitä. -- Sitten häviän ikipäiviksi teidän näköpiiristänne. Olkaa
minulle suosiollinen!
Joszi oli vääntänyt naamansa kaikkein viuruimmilleen. Naama tuhansissa
rypyissä ja uurteissa tirkisti hän Miladaan. Levottomana hän heilutti
ruumistaan edestakaisin.
-- Luonnollisesti saatte jäädä tänne -- miten kauan vaan haluatte.
Minun puolestani saatte olla vaikka koko yön. Minulla ei ole mitään
sitä vastaan. Te voitte nukkua tuossa. -- -- Hän veti peitteen
vuoteeltaan. -- -- Minä nukun tuossa. -- Hän koputti sohvaa.
Milada kumartui ja tarttui Joszin käteen. -- Hän veti kätensä pois. --
Lapsellinen tyttö, murisi hän.
-- Nyt kirjoitan heti, sanoi Milada nousten. Joszi nyökäytti päätään.
Milada kirjoitti:
Olen omasta pyynnöstäni saanut isältäsi 20,000 kruunua. Sen
johdosta sitoudun tulevaisuudessa torjumaan kaikki sinun
lähenemisyrityksesi ja pyydän siksi sinua, Gust, noudattamaan
tätä sitoumusta meidän molempien eduksi.
Teen tämän kahdesta syystä: ensiksi voin tällä rahalla toteuttaa
osan periaatteistani, jotka ovat minua lähempinä, jotka
tyydyttävät minua ja määräävät toimintani voimakkaammin kuin
sinä ja sinun rakkautesi koskaan olisivat voineet sen tehdä. --
Toiseksi muistan tulevaisuuttasi, joka on oleva onnekkaampi ja
esteettömämpi, jos minä häviän ijäksi siitä.
Milada.
Joszi otti kirjeen ja nyökäytti päätään. -- Se ei ole deklamoiva, eikä
kuiva, se on ihan paikallaan. --
Hän sulki kirjeen kuoreeseen, sulki kuoren, painoi siihen sinetin ja
Milada kirjoitti sille Gustin osoitteen. -- Sitten Joszi antoi
lompakostaan shekin, jonka Milada otti vastaan siihen vilkasematta ja
lymytti kiireesti taskuunsa.
Joszi katsoi kelloaan. Nyt on minun pakko lähteä syömään päivällistä.
-- Minä menen ruokalaani. Te voitte pyytää kunnon talonrouvani tuomaan
teille ruokaa tuolta alhaalta. Sitten te voitte paneutua pitkäksenne ja
nukkua makeasti tuolla sängyssä. -- Kun palaan, ovat kai silmänne
kirkastuneet.
Joszi otti hattunsa ja kaappunsa.
-- Jos te haluatte lukea, löydätte kirjastoni sänkypatjojeni alta.
Sitten hän heitti hyvästit.
Iltahämärä vallitsi jo pienessä ylioppilaskamarissa. Miladan ääni oli
jo aikoja sitten vaiennut, kun Joszi nousi seisomaan, -- ja kömpelöine,
hapuroivine liikkeineen sytytti petroolilampun...
Sitten hän otti kuluneen kirjan taskustaan ojentaen sen Miladalle...
-- Ottakaa se, Milada: Menkää yksinäisyyteenne tuo kirja ystävänänne...
"Tähtitaivas pääni päällä ja siveyslaki rinnassani" -- ne ovat Kantin
ikuiset sanat, -- niitten avulla jaksaa elää elämänsä loppuun -- --
Joszi seisahtui Miladan tuolin ääreen...
-- Te tahdotte käsittää ammattihaureuden paheen olemassa-olon.
Hm! -- -- --
-- Teidän ruumiinne, Milada, on itsessään jo pieni mailma. Teillä on
päänkivistystä ja te menette kokeneen lääkärin luo. Hän ei kuuntele
kärsimyskertomustanne. "Onko teillä ruuansulatus kunnossa?" Sitä hän
kysyy... "Miten on kuukautistenne laita?"
-- Te valitatte, että rinnan alla kalvaa. "Ovatko hampaanne huonot",
kysyy hän... Katsokaa, tuolla tavoin luonnontutkija käsittelee
tauteja...
-- Yhteiskunnan jättiläisruumis on samallainen koneisto kuin
pienoiskoossa oma ruumiinne, se taistelee alituiseen taudinsiemeniä ja
loiseläjiä vastaan, joita sen onnistuu vastustaa, tahi jonka uhriksi se
aika ajottain joutuu.
-- Yksi sen sairastumisilmiöitä on ammattihaureus, ja tuo tauti-ilmiö
johtuu koko jonosta yhteiskunnallisia luonnottomuuksia, jotka
turmelevat sen täysikuntoisen elimistön... Ammattihaureus on
välttämätön meidän elämässämme ja se tulee jatkumaan niin kauan, kunnes
ihmiskunta on kohonnut puhtauden huippuun, -- joka tekee rahallisen
ammattihaureuden tarpeettomaksi.
-- Minä uskon tuollaisiin mahdollisuuksiin.
-- Mutta te tahdotte sitä vastustaa yksilöllistä tietä, te tahdotte
harjoittaa hyväntekeväisyyttä -- pelastaa. Rakas neiti, minun täytyy
lainata sanoja kirjailijalta: Tehdä hyvää on samaa kuin kiertää
maallisen oikeuden kaapun itsensä ympäri ja lämmitellä itseään siinä.
-- Jos te tahdotte tehdä jotain hyvää ympäristönne kurjuuden
poistamiseksi, älkää tuhlatko aivojenne voimaa ryhtyen liian suuriin,
laajoihin hommiin, yrittäen mullistaa yhteiskuntaa tahi panna toimeen
vallankumous! Se murskaa yksilön toimintamahdollisuudet, niinkuin se
särki Hornerin järjen.
-- Horner ei ollut terveellinen opastaja teille! -- Voi turmella
vatsansa syömällä erikoisia ruokia; voi turmella aivonsa erityisillä
aatteilla. Pienet sielut eivät saa unohtaa kaikkeuden suhdetta
yksityisseikkoihin. Taivaan ja maan välillä voivat ainoastaan sankarit
liikkua. Te ette voi poistaa porttoloita nykymailmasta; te voitte yhtä
vähän pelastaa prostitueeratut naiset, kuin laatia yksin lakeja, jotka
ovat heille suotuisia tahi ylläpitävät heidän ihmisarvonsa.
-- Te kerroitte minulle paljon lapsuutenne ajasta. Te kuvasitte minulle
portonlapsen hirvittävän yksinäisyyden maksavien miesten ja maalattujen
naisten keskuudessa, joista yksi kutsui itseään hänen äidikseen. --
Sellaisia lapsia on paljon. -- Menkää ja pelastakaa lapset
porttoelämästä! Riistäkää ne jo elämän aamuna yhteiskuntapaheen
ahnaista kynsistä! Ottakaa suojaanne turvattomat tyttölapset, jotka --
niinkuin te, kulkevat kaduilla, katsellen sen elämää suurin, tarkkaavin
silmin, kerjäten ravintoa ruumiilleen ja sielulleen. Langenneita naisia
ei voi enää pelastaa.
-- Mutta lapsia voitte suojella. Ne voitte kääriä kaapuunne. Teillä on
kyllin rahaa. Tämä ei ole toteuttamaton haave, se ei hajoita voimianne,
se ei kysy teiltä yliluonnollisia ponnistuksia. Perustakaa lapsikoti!
Joka lapsen kautta, jonka otatte turviinne ja jonka kasvatatte
elinvoimaiseksi ihmiseksi, olette kantanut nöyremmän uhrin sille
Jumalalle, joka asuu teissä itsessänne, kuin jos teidän onnistuisi
toteuttaa jokin Hornerin hullutuksista! Ettekö usko sitä itsekin?
Joszi vaikeni. Petroolilamppu, joka sauhusi pöydällä, sulki molemmat
punertavaan, usvaiseen piiriinsä. -- Tuhansia tähtiä tuikki ikkunasta
sisään. Taivas näytti niin läheiseltä, että olisi voinut sitä käsin
koskettaa.
Siitä nurkasta, jossa Milada istui liikkumatta, käsi otsalla, kuului
hänen sävyisä äänensä hiljaa kuin itsekseen.
-- Nyt käsitän elämäni oikein. En olisi voinut elääkään niin helposti
monta surullista vuotta ja kestää niin monta tuntia, jotka olivat
raskaat ja sisällyksettömät, jolloin minä hieroin rakkauden kauppaa
rahasta, palvelin ja kumarsin herroja, jos en olisi sisimmässäni
tuntenut, että tuo kaikki, vaikka se näytti elävältä, ei ollut muuta
kuin kevyt piirros, jonka saattoi märin sormin pois pyyhkäistä. -- Nyt
vasta huomaan, miten pintapuolinen ja varjontapainen koko
kokemussarjani oli.
-- Ja kuitenkin. Siinä muodostui jo tämä alku, se uusi varma viiva,
jota myöten minun piti kulkea. -- Löytääkseni sen ja oivaltaakseni sen,
täytyi ensin tapahtua näin paljon. -- Kaikki tapahtumat, nuoruuteni ja
Miller, Horner, Gust ja nämät tunnit teidän seurassanne olivat
välttämättömiä, jotta saatoin löytää uuden urani alun. -- -- Ensi
kerran käsitän tämän. -- Kiitos!
Milada nousi seisomaan ja tarttui hattuunsa. -- Juhlallinen
päättäväisyys näkyi hänen ankarissa kasvoissaan.
-- On yö, sanoi Joszi, ja te menette. Noh niin, tällainen kamari ei
houkuttele jäämään. -- Hän kiersi sauhuvan lampunsydämen alas.
Milada sanoi: Päinvastoin oli oloni täällä ihmeellinen. -- Kaikki oli
kummallista. Mutta minun täytyy järjestää paljon. Talossa tarvitaan
minut. Minua odotetaan sinne.
Hän ojensi Joszille molemmat kätensä.
-- Hyvästi!
Joszi tarttui Miladan molempiin käsiin oikealla kämmenellään ja pusersi
niitä. --
-- Hyvää yötä siis! -- Vahvoin askelin astui Joszi ovea kohden.
-- On pimeää, varokaa, huusi hän Miladan jälkeen.
-- Kyllä minä näen mennä, kuului Miladan ääni vastaukseksi.
* * * * *
Pyhän Sontiaisen kunniaksi laadittu lähetyskirje ja laulu.
Miladae, reginae prostibulorum (Miladalle, prostitueerattujen
valtiattarelle), kuuluisalle oppilaalleni ikuiseksi muistoksi
sen omistamana, jonka kymmenen karvaista pirua vetää alas
helvettiin.
Oi, terve, sinä Pyhä Sontiainen!
Nyt istut ylhäällä
ja versot rapakossa.
On kruunu päässäsi,
ja lasket kultavettä...
Ha, sen teimme
hyvin, teimme molemmat.
Vaan älä naura minulle
sun lantalinnassasi!
Silloin halkeat varmaan!
Varo, Sontiainen!
Sa likalemmittyni
sa öisen elämäni
ainoinen kultatäplä.
Mit' oisin ilman sinua?
Elähtänyt ja kuollut
ja narri...
Kun kahlehtivat käteni,
sitoen minut kapaloihin,
niin nauran ha, ha, ha!
Ma mietin, olen Luoja.
Ma tuhansien, haisevien joukosta
tuon löysin terveen, kallihin,
ja makean kuin makein marja:
Sun!
Oi, terve, Pyhä Sontiainen!
Sa aurinkoinen maan mullassa
oot itse päivä,
elon loassa...
-- Vaan varo!
Ma, Luojasi,
olen vaan narri...
Kaikki on puolinaista,
siis kuule neuvoni:
Älä poistuos linnasi kammiosta!
Löytyy pahoja konnia,
heille sama on kaikki,
perhonen tahi sontiainen,
He polkevat jalallaan!
Mun hulttioeloni päivä
on sammunut, musta!
Varo, mun Sontiaisein!
Opettajasi, johtajasi ja salatoimija
Arnold Egydy Horner.
kutsuttu "Lökäpöksyksi."
* * * * *
Neiti Miller oli sijoutunut asumaan pieneen vuokrahuoneeseen
laitakaupungilla kuuromykän työläispariskunnan luo. Aamusta varhain
iltamyöhäseen istui hän ikkunan ääressä lukien "Katoolilaisen
vuorisaarnan" vanhoja vuosikertoja. Tahi sitten hän oleskeli keittiössä
kurkaten kirjeentuojan perään ja yrittäen huutaen ja viuhtoen saada
kuuromykän akan käsittämään, että häntä odotti jokin ihmeellinen
ylennys. Miladaa, joka kävi hänen luonaan joka päivä, kiusasi hän
epäilyksillä, kyselyillä ja kärsimättömillä ärähdyksillä.
-- Minä olen aina sanonut, minulle ei onni koita, -- saattepa nähdä,
Milada, en pääse koskaan rauhaan. -- Ja miten minua kiusaaja vaivaa. --
Kun minun pitää rukoilla, muistuvat nuo kirotut Punatalon ihmiset
mieleeni.
Vaikka hän sieluntuskissaan oli unohtanut menneisyytensä, oli hänellä
salaa kiduttavia mielikuvia siitä miten paljon Spizzari voitti
liikkeessä, mitä rahasummia hän päivittäin kokosi ja miten paljon hän
kulutti turhaan, nyt kun Miller ei voinut liikettä valvoa omin silmin.
-- Hän tiesi niistä uutisrakennuksista ja uudistuksista, joita Spizzari
suunnitteli, ja vapisi levottomana kun ei saanut niistä lähempiä
tietoja, mutta salasi sen kouristuksentapaisesti tekopyhään kauhuun ja
tuomitsemiseen.
Se vaaleanpunanen puuteri, joka Punatalossa oli peittänyt hänen
kasvojensa kellertävyyden, oli nyt poissa, ja hänen nahkakuiva,
ruskeantäplikäs ihonsa näkyi taas. -- Hän piti hiuksiaan sileästi
kammattuina, hänen laihaa ruumistaan ei verhonnut enää silkki. Hän oli
puettu mustaan, kiillottomaan villapukuun, jonka valkoiset kalvosimet
ja kaulukset muistuttivat nunnapukua.
-- Jos tietäisitte, miten sieluni on autuas, sanoi hän Miladalle, --
minä elän rauhallisena, pelkäämättä yötä, kuulematta melua, noitten
roistojen synnillistä elämää! -- Jumala minua varjelkoon! En enää
koskaan muistele heitä.
Jos Milada ei saapunut joka päivä, niin Miller lähetti kaupunginlähetin
hänen luokseen, jonka piti kohta komentaa hänet mukaansa, ja silloin
hän otti Miladan uhaten ja soimaten vastaan.
-- Riittämättömyys on mailman palkkio! Minähän olen tehnyt teistä
hienon naisen, prinsessan! Ja nyt hylkäätte minut elämäni vaikeina
hetkinä. Nyt te maklakoitte tietysti tuota juutalaisnaista... Minun
luonani saitte vaan noudattaa rakkaushalujanne. Mutta kyllä tuo osaa
liikkeestä rahaa "pusertaa." -- Eikö niin sanoi Miller kateellisena ja
ahneena.
-- Tehän olette kai myös jotain ansainnut liikkeellä?
-- Sekä Te myös! Te olette osannut ajaa omaa asiaanne, Milada. -- Mistä
Te olette kaapannut itsellenne noin paljon rahaa? -- Teidän
omaisuutenne on kasaantunut kolmikertaisesti, neiti!
-- Älkää aina puhuko rahasta! -- Se hermostuttaa minua. -- Minulla on
nyt muita iloja. -- Jeesus on minun sulhaseni.
Pohjaltaan hän pelkäsi kuin houkkio, että Milada jättäisi hänet,
ennenkuin hän pääsisi luostariin; hän rukoili ja vannotti Miladaa
puhumaan avoimesti suunnitelmistaan ja tulevaisuuden tuumistaan;
"hänhän piti Miladasta kuin äiti tyttärestään."
-- Enhän tiedä itsekkään, hyvä neiti, mihin lähden. Berliiniin en
ainakaan matkusta. Enkä voi oleskella Punatalossakaan, koska se on
korjauksen alainen. -- Ehkä lähden jonnekin maalle, mieluimmin
vuoristoon -- lepäämään.
-- Vuoristoon? Jos te huolehditte minusta, Milada, kunnes pääsen
Jumalan armosta osalliseksi, niin voitte saada taloni, jonka perin
kunnianarvoisalta isännältäni. Sen piti olla vanhojen päivieni
asuntona, kuin autuaasti kuollut huolenpidossaan päätti. -- Minä
vuokraan sen teille halvalla, en tahdo kiskoa rahaa teiltä.
-- Minun pitäisi ostaa, neiti, sanoi Milada äkkiä, -- sellainen pieni
talo!
-- Se oli viisas päätös. Siinä on neljä huonetta alhaalla, neljä
ylhäällä. Voitte vuokrata osan kesävieraille. Meillä asui siellä kerran
kenraali... Siinä on puutarha, jossa on vihreä aita ja kukkia. Sitten
on siinä potaattimaa ja vähän vihannesmaata ja ihana ilma on siellä. --
Saatte kuulla, miten ihmiset siellä kiittävät neiti Fiinaa.
-- Jos neiti ei vaadi liian suurta hintaa, sanoi Milada kylmästi, sillä
hän tiesi, että jos hän näyttäisi innostuneelta, nousisi hinta.
-- Ostakaa se, Milada! Katsokaa, sanoi Miller äkkinäisen tunteilemisen
vallassa, te olette elänyt samassa kidutuksessa kuin minä lapsesta
saakka. Jos minä autan teitä, ja tuo talo on ollut kirkollista
omaisuutta, niin pyhä Neitsyt antaa syntinne anteeksi. Se jää kuin
perheeseen, sillä minä olen aina kuvitellut, että tekin tulette
luostariin...
Milada rupesi tekemisiin L----zin asianajajien kanssa kirjeellisesti,
eikä aikaakaan, niin tuon talon omistaminen painui hänen mieleensä.
Olisi ihanaa elää tuolla ylhäällä, kaukana entisestä seurapiiristään.
Siellä hän voisi alkaa toimintansa. -- Sinne voisi rakentaa
lastenkodin. -- Miksi ei?
Se ajatus viehätti häntä yhä enemmän. Ei Millerin olisi tarvinnut
tarjota taloaan ylistyksillä.
-- Teillä on sieltä ihana näköala yli vuorten. "Päiväkummuksi" sitä
kutsutaankin. Ja siellä onkin vaan taivasta ja aurinkoa. Korkea
Matternhuippu on kuin vanha mies, ja hänen vieressään katsovat talonne
ikkunasta sisään -- "Punahilkkanaiset", joiksi talonpojat kutsuvat
alppiruusuja, joita vuorenrinne on punasenaan. Ja puutarhastanne
pääsette suoraan pappilan metsään. -- Katsokaa, teillä on noin
kunnioitettava naapuristo.
Kysymättä mihin ja mitä varten hän tämän teki, ryhtyi Milada kauppaan
ja Päiväkummun talo joutui hänen huostaansa.
1 p. lokak. sai Miller kutsun luostariin. -- Se tuli varhain aamulla.
Hän nukkui vielä sängyssään.
-- Ajatellen suurta ansiottomuuttani, olkoon Herra kiitetty, rukoili
hän, sammaltaen, pusertaen kirjekuorta sydämelleen.
Siitä hetkestä alkaen maallisesta puvustaan luopumiseen saakka karttoi
hän Miladaa. -- Hän ei laskenut häntä, joka sulasta tottumuksesta
saapui joka päivä, luokseen, valittaen päänkivistystä, -- kunnes tuo
kaikkeen tottunut Milada eräänä päivänä sai kirjekortin, minkä Miller
oli käskenyt antaa hänelle.
"Riennän taivaalliseen elämään. Eläkää kristillisesti.
Hyvästi!