-- Noh niin. Se yksin selittäisi tekonne lain edessä. Jos ei teillä ole
laillista oikeutta ajaa katunaisen asiaa, miksi te sitten vaivaatte
meitä käynneillänne? -- Teidän ajattelemattomuutenne tulee vielä
maksamaan teille kalliisti, sen takaan. -- Tiedättekö te, että minulla
on oikeus vangita teidät aiheettomasta sekaantumisesta viranomaisten
toimintaan? Te uskallatte laatia ilmasta temmattujen, kovin
epäilyttävistä lähteistä lähteneitten epäluulojen perusteella, joita
ainoastaan käytetään porttoloissa, virallisen syytöksen? Te sekaannutte
porttolakävijän sangen arveluttavalla oikeudella virkamiesten tehtäviin
ja rohkenette puhua poliisilaitoksessa tapahtuneista väärinkäytöksistä
ja mielivaltaisista teoista, joita pitäisi saattaa lain rangaistuksen
alaisiksi... Hm! Te olette jotensakin rohkea! -- Hallitusneuvos takoi
nenäänsä ja huiski kädellään. --
-- Herra hallitusneuvos, minä olen yliopistollinen kansalainen -- -- --
-- Minä vakuutan, että te tällaisten temppujen jälkeen ette siksi
enää jää, -- sanoi byrokraatti kuivasti. -- Istukaa te siivosti
koulupenkillänne, herra, se on teidän tehtävänne! Ja älkää vetelehtikö
porttoloissa! Älkääkä sekaantuko kaikenlaisiin naikkosiin, ja älkää
pistäkö itseänne kaikkiin läpiin, jos teidän yliopistollinen arvonne on
jostain merkityksestä.
-- Herra hallitusneuvos...
-- Noh, pitäkää suunne kiinni! -- Asianomainen naikkonen joutuu tämän
luontoisia asioita käsittelevien viranomaisten kuritettavaksi.
Tiedättekö, mitä merkitsee asettua tuollaisten olijoitten ilmeiseksi
suojelijaksi? -- Kiittäkää nuoruuttanne ja siitä johtuvaa
poikamaisuuttanne, ett'en pistätä teitä heti lukkojen taa rikokseen
osallisena! -- -- -- Ei sanaakaan tästä enää. Minä en kaipaa laajempia
selvittelyjä. --
Pieni nipistys sormilla ja rillit vilkkuivat taas nenällä. -- Herra
hallitusneuvoksen pää oli taas linussa pöydän yli.
Kuin punaisten usvien poikki löysi Gust oven. -- Hän veti vaikeasti
henkeään. Sanoja, sanoja tunki hänen kurkkuunsa, mutta eivät päässeet
sieltä ulos. -- Toisessa huoneessa hän törmäsi tuolia vastaan, niin
että pöytäkirjuri lensi pelästyneenä pystyyn. -- Kulkiessaan johti
häntä vaan yksi ajatus, näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä,
jotta tuo mies tuolla alhaalla ei saisi tilaisuutta nauraa hänelle
vasten silmiä, -- se ei saisi tapahtua. Hän kokosi kaikki voimansa ja
nyökäytti päätänsä, kun Sucher tuli häntä vastaan.
-- Palvelijanne, herra tohtori! Saiko herra tohtori puhutella herra
hallitusneuvosta?
Kadulla Gust ihan kuin putosi. Hänen kasvonsa olivat hehkuvan punaset,
kuin niihin olisi isketty nyrkillä. Hänen huulensa vapisivat, vaikka
hän kuinka koetti hillitä itseään.
Hänen aivoissaan kiersivät ne myrkylliset, sikamaiset muistutukset,
sättimiset ja uhkaukset, jotka olivat äsken vinkuneet hänen päänsä
ympärillä kuin piiskanläimäykset. -- Oliko hän sietänyt jotain
tuollaista? Hän oli pysynyt tyynenä, eikä ollut lyönyt miestä, joka oli
ollut kyllin röyhkeä tekemään tuon kaiken, ei ollut lyönyt sitä vasten
naamaa? Hän oli seisonut tyynenä puiden nyrkkiä, niin että kynnet
tunkeutuivat käsipohjan nahkaan.
Oliko hänestä nyt tehty täydellinen roisto? Herra Jumala, mihin nuo
naiset olivat hänet saattaneet! Minkä kuopan hän oli itselleen
kaivanut?
Hän ravasi elokuun iltapäiväpaahteessa vailla päämäärää ja suuntaa
kaupungin laitakujilla kuin hullu. -- Hän syöksyi vastaantulijain
silmille, hän seisoa töpäytti käsi otsalla ja pudisteli hurjasti
päätään kuin jotain karkoittaen, niin että ohikulkijat jäivät häneen
töllistämään.
Kyllä ne, jotka olivat tämän aikaansaaneet, jotka olivat saattaneet
hänet häpeäpaaluun, ne saavat tämän kalliisti maksaa! -- Kyllä hän oli
itsensä jo kyllin pirstottanut. -- -- Ei, ei, ei auttanut, hänen
täytyi, hänen täytyi taas nousta kasvot lujina ja ottaa vastaan iskut.
-- Kyllä ne olivat häntä ahdistaneet ja agiteeranneet! -- Nuo kurjat
olennot! -- "Onko hän teidän sisarenne? Orpananneko?"
Oi taivaallinen isä. Hän näki mielikuvituksessaan tuon kauhean
häväistyksen äärimmäisimmät seuraukset. Hän muisti iso-äitinsä, tätinsä
-- tyttö-serkkunsa! Herra Jumala, jos vielä joku kuuli koko kohtauksen!
Eihän hän muistanut enää vilaista, oliko muita samassa huoneessa. Ja
vielä, jos se tulisi sanomalehteen... Hän ei jaksanut ajatella sitä
ajatusta pitemmälle.
Mielenliikutuksesta melkein vailla tajua hän heittäytyi ajurivaunuihin.
-- Hänen täytyi ajaa Joszin luo! Hänen täytyi nöyrtyä tämän edessä,
tunnustaa kaikki, pyytää anteeksi, alistua kaikkeen ja mitä kaikkea
hänen vielä täytyisi niellä. -- Tässä mielentilassa olisi paras tehdä
itsemurha.
Itsemurha. -- -- -- Hän lausui sanan pari kertaa puoliääneen itsekseen,
ja painautui vilusta värjöttäen vaunun nurkkaan. --
Vihdoin vaunut seisahtuivat. Gust ryntäsi neljä rappusta ylös
kuolettavassa tuskassa, ett'ei hän saisi tavata ystäväänsä.
-- Itsemurha, itsemurha, napoi ja pamputti hänen aivoissaan. -- Herra
Jumala, miten tämä päivä vielä päättyy!
Joszi ajoi juuri partaansa. -- Kun hän näki Gustin ryntäävän sisään
hengästyneenä ja hikisenä, virnahti hän peiliin nostaen partasutiaan.
Mutta pian hän viskasi parranajovehkeensä pois hypäten Gustin luo. Gust
oli heittäytynyt sanaa sanomatta poikittain auki olevalle vuoteelle ja
puhkesi hillittömään itkuun: koko nuori voimakas miesruho hytki kuin
kouristuksessa.
-- Herra Jumala, oliko isäukko antanut hänelle oikein ruumiillisen
kurituksen, ajatteli Joszi hämmästyneenä. -- Miesparka, mitä on
tapahtunut? Noh, puhu toki! Saakeli soikoon, älä nyt ulvo kuin
hermosairas akka! Ethän toki ole tehnyt miesmurhaa, etkä polttanut
taloasi, vai mitä?
Joszi tarttui Gustin käteen. Tämä puristi sitä -- kovasti.
Silloin Joszi istui vuoteen reunalle sanoen:
-- Noh, ulvo sitten kylläksesi, miesparka, jos se auttaa.
-- Mitä ihmettä lie tapahtunut, tuumi Joszi. -- Olisiko Milada jotain
tehnyt? -- Tahi isä-ukko? Eikö suhde isä-ukkoon lie jo ollut jotensakin
selvä? Eikä tuo sentään toiminut punnitsematta. -- -- -- Entäs Milada?
Kun ei se vaan olisi tehnyt jotain mestarileikkausta? Rupesiko se nyt
itse pahnoja pöyhimään. Vederemo (tarkataampas).
Saippuoitu poski hytkähteli. Varovaisesti Joszi hieroi yöpaitansa
kulmalla märkiä kasvojaan. -- Ja sitten hän rupesi kuin aina miettivänä
hyräilemään ja rallattamaan.
Silloin Gust nousi yhdellä hetkahduksella istumaan, pyyhki kyyneleet
silmistään, tarttui Joszin käsiin, alkaen kertoa mieli vihasta ja
inhosta kuohuksissa. -- Laveasti, alusta loppuun ja räikein värein hän
kuvasi tapahtuman. -- Hän maalasi vangitsemisen, Miladan epätoivoisen
pyytelemisen, hänen oman hämmennyksensä, -- hänen säälintunteensa
murtunutta Loloa kohtaan, -- -- Sucherin hävyttömyyden, joka
häntä kiukutti. Ja sitten hän teki selkoa yhteentörmäyksestään
hallitusneuvoksen kanssa. Mitään salaamatta ja silittämättä hän saattoi
koko tapahtuman ystävänsä kuuluviin. Sitten hän tunnusti oman
mielentilansa ja lopetti puheensa huomattavasti keventynein mielin
synkällä viittauksella: -- Itsemurha!
-- Onko tämä kaikki, kysyi Joszi hetken kuluttua hengittäen helpommin.
-- Eikö tämä jo riitä, huomautti Gust katkerana. -- Eikö tämä ole
kyllin myrkyttääkseen koko olemassa oloni?
-- Minä tarkoitan, uhkasiko tuo konna vaan sinua vai puhuiko hän
todella vastasyytöksestä?
-- Vastasyytöksestä, -- miten niin?
-- Tietysti, tällaisissa tapauksissa todistamattomasti syytetty nostaa
kanteen väärästä ilmiannosta. Se on vielä raskauttavampi asianhaara,
että annoit haasteen itsekohtaisesti. Hyi saatana! liettävää se on
paraassa tapauksessa. Inhottavaa! Mikä päähäsi pälkähti, miesparka,
ryhtyä tuollaisiin hommiin?
-- Älä nyt lisäksi moiti, vaikeroi Gust.
-- Enkö ole varoittanut sinua? Mutta mitä se auttaa? Vanitas vanitatum
(turhan turhaa!)
-- Tällä kertaa käsität minut väärin. Se johtui...
-- Suuruudenhulluudesta, veliseni. Miten usein olet luvannut, että minä
saan tutkia tekojesi syitä ja arvostella sinua. -- Kuin pillastunut
hevonen katkoit ohjakset ja läksit laukkaamaan. Nyt näet, mihin johti,
miesparka! Etkö tunne, että sinulla on taakka kädessä ja selässä. Sinä
menet taaksepäin.
-- Mitä minä nyt teen, ruikutti Gust mieli kuohuksissa.
-- Sinun pitää lähteä pois niin pian kuin suinkin. -- Ja
veljeytesi noitten naisten kanssa on päättyvä. Siihen taloon et saa
enää astua jalallasi. Sinä menetät maineesi, tulevaisuuden
menestysmahdollisuutesi, kaiken, mikä nyt on sinulla vielä ollut
tarjolla. Miesparka, sinun nimesi kuultuaan kohautetaan jo olkapäitä.
-- Kuka kohauttaa?
-- Ihmetyttääkö se sinua? Sinä olet maleksinut kuukausmäärin
porttolassa, sinä kuljeskelet naisen seurassa...
-- Kuule Joszi, älä säti häntä!
-- Sinä olet narri! -- Naiset teeskentelevät aina olevansa toista, kuin
mitä he ovat. Hän on kasvanut porttolassa. Kuudentoista vuotiaasta on
hänen nimensä ollut siveyspoliisin kirjoissa. -- Älä innostu, minä
tiedän sen varmaan. Neljä vuotta on hän ollut taloudenhoitajattarena,
sillä hänen emäntänsä on pehmeäjärkinen. Hän hallitsee joukon huoria,
ja tekee vittukauppaa joka härkätallimiehen kanssa. -- Ja sinä elät
siinä hurskaassa uskossa, että sinä olit ainoa.
-- Se ei ole totta, mitä sinä syydät suustasi, Joszi, kirisi Gust, sinä
saat penkoa hänen suruisaa menneisyyttään, miten haluat, mutta että hän
olisi ollut sikamainen ja pettänyt minua, sitä sinä et saata sanoa...
Joszi tarttui Gustin olkapäihin. Mitä siinä on sen kummempaa enää
pengottavana, Gust? Hänen koko toimintansa on yhteiskunnan häpeäpilkku.
Ja vaikka hänellä olisi Aspasian [etevä kreikkalainen nainen pakanuuden
ajoilta] äly ja sielukkuus, niin tosiasioita ei voi sillä muuttaa.
Hämillään ja tyhmäntunteellisena Gust puolusti itseään. -- En suoraan
tiennyt, että hän oli merkitty poliisikirjoihin. Minä pidin häntä --
minä luulin -- Joszi, minä tiedän kuitenkin sen, että hän rakastaa
minua. Siitä sinä, Joszi, et pääse yli etkä ympäri.
-- Minun puolestani olkoon asian laita miten vaan! Sinä olet komea,
kiltti poika, hän pitää tietysti sinusta. Mutta sopiiko hän sinulle,
ylimyksen pojalle, Gust Brennerille, -- sinulle, elämän sopusoinnun
ihailijalle? Rakas veliseni Gust, älä tao itsellesi elämänikuisia
kahleita! Älä polta joka siltaa takanasi! Yhteiskunnassa on etujakin,
jotka ovat sinulle yhtä tähdellisiä kuin vesi ja ilma.
Gust tarttui päähänsä. -- Kaikki, kaikki on mennyttä, ähkyi hän
synkkänä tuskissaan. Tuhannen lämmintä, hyvää sanaa rakastettunsa
kiitokseksi muistui hänen mieleensä, mutta hän karkoitti ne, kirosi ne
ja väänteli itseään katumuksen ja vihreän raivon vallassa.
-- Minä pidin häntä uhrina! -- -- En voi häntä jättää! -- En voi,
Joszi, en voi, toisti hän epätoivolla.
-- Mitä sinä aiot siis tehdä?
-- Minä matkustan, ähkyi Gust.
-- Ja otat Miladan mukaasi?
-- Älä kysy! Minkä täytyy tapahtua, se tapahtukoon!
-- Noh, istu sitte kolmijalalle, arvoisa Pythia [ennustava papitar
Kreikassa], sanoi Joszi, mennen peilipöydän luo.
Gust heittäytyi tuolille.
-- Sinä näet tuskani, Joszi, ja sinä voit siitä puhua pilanteolla!...
Se on suuruudenhulluutta se! Tuo tapa, jos tahdot sen tietää, lamauttaa
minut, ehkäisee minua saapumasta luoksesi neuvoa saamaan ratkaisevina
hetkinä. Jos et olisi noin yli-ihmismielinen, olisi paljon voinut olla
toisin.
Joszi katseli kynsiään. -- Sepä ikävää. Minä luulin sinun tottuneesi
minunlaisiin otuksiin. Siis lyhyesti puhuen, minä en tahdo näytellä
pyövelin epäkiitollista osaa tässä surunäytelmässä. Minä teen siis vaan
työtä käskettyä. Mutta päätä sitten kaikki itse! --
-- Minä ammun itseni!
Joszi kääntyi aivan sanoin määräämättömällä tavalla virnahdellen...
Kaunis työjako, ajatteli hän; hän käskee ja minun pitää ampua hänet.
-- Eräs seikka täytyy sinun sanoa todeksi, alkoi Gust puhua kiihkeästi.
-- Jos hän onkin salannut minulta asioita, on hän sen tehnyt
rakkaudesta minuun. En tiedä mitään hänen entisestä elämästään. En ole
sitä koskaan udellutkaan. -- Se on ollut heikkoutta, turhamaisuutta. --
Niin. Mutta minä näen ja tiedän, että Milada on viisaampi, parempi,
jalompi kuin kaikki ne perhetytöt yhteensä, jotka meidän täytyy naida.
-- Kun on kysymys tunnokkuudesta, -- ei kukaan nainen ansaitse paremmin
olla aviovaimoni -- kuin hän!
Joszi kuohutti liikuttavan kärsivällisenä saippuavettänsä.
-- Ennenkuin tuo asia on saanut lain vahvistuksen, pitää saada hänen
tekemään joku harhaan vievä päätös, ajatteli Joszi. -- Nyt pitää vaan
koota ajatuksensa. Hm! Hm! Hm! hyräili hän "Figaron häät" nimisestä
laulukappaleesta.
Sill'aikaa Gust istui otsa käsien peittämänä hautoen tuumia
päässään. --
-- Siihen taloon en enää jalallani astu, se on selvää, sen olin
päättänyt tehdä jo aikoja ennen tätä. Miladan pitää heti erota sieltä.
-- Hänen täytyy polttaa kaikki sillat takanaan. -- Nyt asetan viimeisen
vaatimuksen.
-- Hm! Hm! Hm! Joszi pikersi kuin metsälintu.
-- Kunpa vaan en olisi näin hirveän hermostunut! En kestä enää mitään
kohtauksia. En siedä kuulla pyyntöjä enkä mielenkääntämispuheita...
Siihen on syynä, että olen tottumattomana asunut kesän kaupungissa.
Kaikki yhteensä murtaa minut.
-- Hm, hm, hm, rääkkyi Joszi, alkaen laulaa Wotan'in jäähyväislaulua.
-- Minä lähden pois. Minun täytyy päästä vuoristoon, aivan uusiin
oloihin. -- Se parantaa hermoni. Lähdemmekö jalkamatkalle yli Harzin
tahi Brockenin? Lähdemmekö? -- Tuletko mukaan?
-- En voi antaa kättäni, se on liian saippuainen. Hyvä, veliseni, mutta
järjestä ensin maanpäälliset asiasi. --
Gust katsoi häneen. -- Berliinin matkatuumasta en luovu. -- Hän nosti
rukoillen silmänsä. -- Anna minun toteuttaa se, Joszi, minä pyydän. --
Minä lähden jo tänään kello 5 ja 55 Müncheniin, näkemättä Miladaa. Sen
uhrauksen teen, mutta älä riistä Miladaa ainiaaksi minulta! Kirjoita
hänelle, kerro kaikki, selitä lähtöni mielentilani perusteella, sano
hänelle, että olen antanut kunniasanani siitä, ett'en astu Punatalon
kynnyksen yli.
-- Minä annan sen täten vielä kerran sinulle. -- Sano hänelle, että
odotan häntä Berliinissä, -- odotan ehdottomasti. -- Ja sano hänelle,
miten vaikea minun oli tehdä tämä päätös, -- mutta -- mutta -- --
-- Käsitän, sanoi Joszi naama saippuaisena, pitää lukea Schillerin
"Rosvoista" ensi näytöksen ensi kohtaus: "Mutta älä saata poikaani
epätoivoon!"
Gustin täytyi tahtomattaan nauraa. Joka painostava ja vastenmielinen
tunne oli hänestä hälvennyt. Lopullinen päätösmahdollisuus teki hänelle
hyvää. Kello 5 ja 55 läksi Münchenin pikajuna. Münchenissä hänellä
oli hyviä ystäviä. Siellä asui hänen kaunis Niederheim-niminen
tyttöorpanansa. Tuossa hauskassa seurapiirissä hän aikoi perinpohjin
parantaa itsensä. Hän oli jättänyt kaikki rumat muistot peninkulmia
peräänsä ja hän oli esiintynyt sittenkin kunnon miehen lailla. Jo hänen
hyvä puolensa tuli näkyviin.
-- Minä pyydän sinut nostamaan matkarahat konttoorista, Joszi. Isä-ukko
on siinä suhteessa hyvin antelias.
-- Moitteeton, vakuutti Joszi.
-- Koska luulet voivasi itse lähteä täältä?
-- Neljän, viiden päivän kuluttua.
Gustin silmät loistivat taas kuin aurinko. Hän oli taas herttaisimmalla
päällä.
-- Kuule, toveri, minä en tahdo olla itsekäs. Ota Olly myös Berliiniin.
Joszi teki kädenliikkeen. -- Oletko hassu? Huomenna eroomme ilman
kaipausta. Hyvä Jumala, älä nyt huolehdi minusta. Tyttöjä on joka
paikassa.
Gust pisti päänsä pesuvatiin. -- Jumalan kiitos, sanoi hän pursuttaen,
-- usko minua, kuukausiin on tämä ensi vapaa, helppo silmänräpäys. --
Hän harjasi viiksensä, vaalean, pystysuoran tukkansa ja otti
panamahatun päähänsä.
-- Nyt menen kotiin. Selitä sinä isä-ukolle kaikki raha-asiat ja sitten
me tapaamme toinen toisemme ruokapaikassa. -- Terve siis! -- Tuletko
asemalle?
-- Luultavasti. Mutta mene nyt! -- Muuten leikkaan naamani rikki. --
Partaa ajaessaan oli Joszi aina vastoin tapaansa hermostunut. -- --
Monien virnistelyjen ja käsivarsiretkausten jälkeen valmistuttuaan
istui Joszi pöydän ääreen ja rupesi kirjoittamaan, huolimatta, että
aamiaisaika oli hyvin lähellä, seuraavaa kirjettä:
Korkeasti kunnioitettu herra Brenner!
Niistä toimenpiteistä, joihin me päätimme viime neuvottelussamme
ryhtyä, täytyy meidän nyt sillä välillä tapahtuneiden, erittäin
huomioon otettavien olosuhteiden johdosta sangen oleellisesti
luopua. -- Minä jätän joukon asianhaaroja mainitsematta, jonka
tahdon vasta selostaa suullisessa keskustelussa, vaan sivumennen
huomauttaen, että Gust on joutunut mitä arveluttavimpaan asemaan
ja on siksi päättänyt matkustaa jo tänä iltapäivänä Müncheniin,
johon minä lähden hänen jälkeensä neljän tahi viiden päivän
kuluttua. Seuraavan tosiasian saatan ilmoittaa: On lähtenyt
sanomatta hyvästi, mutta lujalla ja vakaalla aikomuksella ja
päätöksellä. -- Syyskuun lopussa on tarkoitus asettua asumaan
Berliiniin ja ihan elämään perhe-elämää. V. pysyy aina vaan
ohjelman ensi numerona.
Minusta on suoraan vaarallista antaa Berliinijutun toteutua. Tuo
V., joka on aivan rehellinen luonne, joka ei juonittele ja jota
vielä ympäröi häväistyn kohtalon sääliä synnyttämä marttyyriruunu,
ei pitäisi koskaan saada tilaisuutta vaikuttaa Gustin herkkään,
uskolliseen ja luottavaiseen luonteeseen kotielämän piirissä.
Tällainen juttu päättyisi epä-onnistuneella avioliitolla. --
Erehtymättä voin sen ennustaa. Meidän täytyy toimia empimättä,
ennenkuin ketjun ensi rengas taotaan kiinni, jota me molemmat
emme jaksa enää murtaa.
Nykyinen asema on erittäin edullinen tarmokkaalle
estämisyritykselle, joten taukoomatta toistan, että asian
ratkaisu täytyy tapahtua V:n käden kautta.
Minä pyydän, että Te heti annatte käytettäväkseni ehdottamanne
rahasumman. V. on varakas, joka on painava asianhaara Teidän
tarjoumuksellenne! Otan oikeuden antaa Teille tiedon tunnettua
tietä siitä tunnista, jona voin odottaa Teitä sakkiklubissa
antaakseni seikkaperäisemmät tiedot asemasta.
Ystävällisellä alttiudella suosittelen itseäni.