Horner vilahti häneen sivulta päin. Hän huomasi joutuneensa liian
pitkälle hyökätessään, ja yritti nyt peräytyä hyvässä järjestyksessä.
-- Et sinä ole siihen syypää, -- sanoi Horner, -- mitä kenkään voi
heikkouksilleen. Näytin sinulle perussyyt, koska ne halusit tietää.
Sanon sinulle, ruumiissamme on ikuinen taistelu. -- Ikuisesti meitä
vainoovat loiseläimet, meissä on miljoonittain näkymättömiä vihollisia.
Mitä, etkö sinäkin ansaitsisi -- rehenteli Horner, -- ruhtinas olisi
sinulle liian halpa. -- Sellainen rotu-ihminen kun olet! -- Kun sinua
katselee, tulee sinua nyt sääli.
Hornerin ääni vavahti. -- Miladan vaiti-olo ja jäykkä hylkivä asento
painostivat häntä. Hän kääntyi Miladan puoleen kerjäten, naurettavasti,
väärällä äänellä...
-- Luuletko minun kaipaavan sinua? Kyllä sinäkin vielä muutut, -- sen
sanon, -- ole varma! -- Eikä tee pahempaa tuollainen kompastus.
Ympäristö ottaa uhrinsa, ottaa, ottaa... No, mikset puhu, -- mikset? --
Horner veti Miladaa hihasta. -- Ole vaan hyvä, äläkä juorua! Eikö
totta? -- Minä olen oikeastaan rauhaa rakastava ihminen... Ja mikä
oikeus minulla on sekaantuakaan sinun asioihisi!? -- Minä en kestä enää
mielentäristyksiä, tiedätkö! -- Enkä vaivaa sinua enää läsnäolollani,
-- kähisi Horner, -- mitä minua tämä elämä liikuttaa? Piru periköön
sinut ja henttusi! Tulkaa minusta onnellisiksi. Onnellisiksi,
käsitätkö? -- En estä teitä... Terveyteni ei sitä kestä... Toivotan
onnea -- sinulle, -- ja yhdeksän lasta teille...
-- Ole vaiti, -- sanoi Milada torjuten, -- tehden kyllästyneen
konemaisen liikkeen ovelle päin.
Horner otti häntä pyytäen hameesta kiinni. -- Kuule, -- sihisi hän
kasvot tuskasta vääntyneinä, -- elä pane toimeen kohtauksia minulle! --
Älä panettele minua selän takana. -- Olen sairas mies! -- Sellainen
mielenliikutus voisi viedä minulta hengen. -- Puhu mitä haluat, -- sovi
hänen kanssaan, -- pakene, vaan älä lausu sanaakaan minusta! -- Jos
näet minut vielä kerran täällä, saat sylkeä minua vasten naamaa! --
Kuuletko? -- Sylkeä saat vasten läsiä! Sylje...