Gust Brenner.
Milada laski kirjeen pois ja aukasi taloustilikirjan. Konemaisesti hän
kirjoitti sinne numeroita, laski ne yhteen ja kirjoitti ne sivun
loppuun. Hänen jännityksensä oli hälvennyt jättäen jälkeensä onttouden,
joka teki melkein ruumiillisesti kipeää.
-- Mutta miksi varron häneltä jotain yli-inhimillistä? -- ajatteli
Milada. Mitä minä olenkaan kuvitellut? Olen ajatellut hyvin
alkuperäisesti, että hän voisi astua kaikkien juopien yli, -- auttaa
minua, -- ja kaikkia! Sehän on naurettavaa! Hänestä on helluntai vuoden
tärkein tapaus, ilon juhla, jolloin pitää nauttia. -- Gust oli ollut
Berliinissä, suunnitteli tulevaisuuttaan. Sehän oli luonnollista, kun
asettui Gustin tilalle. Todella, jos Milada oli itselleen
rehellinen,... niin Gustin käynnit Punatalossa olivat olleet hänelle
paljoa painavat merkkitapaukset, hänen poissaolonsa synnytti
kamppailun, joka oli painaa hänen sielunsa lutoon.
Mitä tämä tapaus oli Gustille?! Miehestä tämä oli merkityksetön hetki,
joita hälveni hänen ylenpalttisessa elämässään sadottain. Laskuvirhe
oli siis Miladan oma, hänen sommittelunsa ei ollenkaan vastannut asiain
todellista kantaa. Se oli tämän ristiriidan syy. Gust oli tavallaan
hyvä ja auttavainen. Mutta ympäristö johti hänet pois Miladan luota,
Miladan mailmasta toiseen mailmaan, johon hänen voimansa kuuluivat,
joissa niitä tuli käyttää... Mikä saikin Miladan uskomaan, että Gust
olisi innostunut Miladan harrastuksiin kulkien sitä elämänrataa, jonka
Milada oli valinnut? Gustin hyvyys ja vapaamielisyys oli vapaan ihmisen
huvittelua, joka valaisi Punataloa kuin aurinko kylmää avaruutta. Kun
Milada ja Horner laativat suunnitelmia, etsivät periaatteita ja ponsia,
järjestivät ohjelmia, -- oli Gustista asia heti ratkaistu. Hän sanoi
lujan myöntymisen tahi kiellonsanan raivaten sillä kaikki esteet
tieltänsä.
Vielä kerran Milada aukasi Gustin kirjeen tutkien hänen selvää,
korutonta käsi-alaansa.
-- Saanko minä käydä teidän luonanne, -- vai tuletteko te minun
luokseni?
Täten oli jo laitettu porras hänen ja Gustin välillä. Oliko hänellä
oikeus kulkea sitä pitkin? Mutta Milada luki puoleksi konemaisesti,
puoleksi miettien edelleen.
-- Minä, -- älkää minulle vihoitelko, -- en tunne halua ollenkaan tulla
paksunahkaiseksi, enkä antautua noin epäkiitolliseen tehtävään. --
Mutta Gusthan seisoikin tuolla puolen juopaa varmana, huolettomana,
eksymättömänä, luottaen omaan tahtoonsa.
-- Minä en halua ollenkaan. -- Milada näki mielikuvituksessaan, millä
kasvonilmeellä Gust sen kirjoitti.
* * * * *
Hornerilla oli paha aikansa. Gustin käynnit sekä muutkin niitten
yhteydessä tapahtuneet pikkuseikat olivat Millerin suun kautta tulleet
Hornerin tietoon. Ja Horner aavisti Miladan härkämäisen vaiti-olon
johdosta, että Milada oli pikiintynyt "tuohon nuoreen kloppiin", jota
Horner valeli ilkeillä syytöksillä, myrkyllisillä kokkapuheilla ja
ylevämielisillä arvosteluilla.
-- Olen kuullut, että sinä harjoitat maallista onnenkauppaa! Huonoja
papereita sillä on! Humpuukiyritys! Minä en sillä mitään menetä. Enkö
ole eroitettu pois yhtiöstä? -- Vaiko mitäh?
-- En tiedä, mitä sinulle on juoruttu, totta vaan et puhu, Horner.
Horner teki poistavan liikkeen.
-- Se on oma asiasi. Olen aikoja sitten antanut sinulle
prokura-oikeuden. Oli vain naurettava, että uskoin löytyvän nainen,
joka oli suuripiirteinen ja johdonmukainen! Minä katselen taas sivusta.
Mene sinä virran mukaan, nainen, sukupuolesi ei pysty muuhun.
-- Horner, sinähän olet itse kehoittanut minua: Älä mitään pelkää,
ryhdy kaikkeen! Tartu ennen kuulumattomaan ja pysy kiinni
päätöksissäsi! Mistä voit nauttia, nauti siitä!...
-- Mutta joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa. Älä turmele
ruokahaluasi ansarihedelmillä ja makeisilla! Sinun täytyy jaksaa
sulattaa karkeampaakin ravintoa. Älä myö itseäsi ylellisyystuottajille
persoonallisen onnen kauppahuijauspörssissä. Sen olen aina lisännyt
puhuessani nautinnoista, hyvä neiti. Mutta suo anteeksi. Sinä olet
rakastunut, sinä olet tietysti onnellinen. Mutta minä sanon
sinulle, jalosukuinen neitsyt, että se ilmiö on toisluokkainen.
Rappeutumisilmiö! Taudin syy on syvemmällä. Vaiko mitäh! -- Ah sinä
käännät minulle selkäsi, sinun ihana onnesi on siis kuin helisevä
vaski. Luonnollisesti, sillä minä unohdin, että sinä olet rakastunut...
Silloin on kaikki täydellistä, jonka rakastetussaan omistaa. Asiain
syvien syntyjen etsiminen on rikkiviisaasti hylätty kanta.
Äkkinäinen vastenmielisyys valtasi Miladan hänen kuullessaan
tuontapaisia puhetapoja. Miksi Horner puhuu noin, ja mitä se hyödytti?
Mitä sillä voitti? Ajatteli hän tuskaantuneena.
Horner kurotti likaiset sormensa häntä kohden.
-- Puhu vaan, -- vastasi Milada hiljaa mutta pelottomana katsoen
Hornerin ivallisina pistäviin silmiin.
Horner löi nyrkkinsä pöytään. Mitäh! -- Eikö se todista, että olet
sukupuolisesti sairas ja kituuntunut, koska antaut sokeasti ja
vastustuksetta ensimäiselle vastaansattuvalle poikaviikarille,
kiihkeästi halajoiden tuota märkäkorvaista nulikkaa, jonka suu on
kostea makeista sanoista ja suudelmahalusta... joka ei voi muuta kuin
kiertää silmänsä pilviä päin ja häälyttää -- -- kaluaan.
Hornerin sikamaisuus sai Miladan mielen kuohuksiin. Hän kalpeni sangen
näkyvästi.
-- Sinä panettelet, -- sanoi Milada itsensä hilliten.
-- Luonnollisesti, -- tiuski Horner, -- neiti tuntee itsensä tuon pojan
jalon tunteen kunnioittamaksi, niin sanotun rakkauden pyhittämäksi,
synnittömäksi, mitäh? Nyt sinä olet kuin uudesti syntynyt, arvoisa
ihminen, viskaat kylmäjärkisyytesi pois kuin likaisen paidan, revit
rikki kaiken sen, joka on ollut ja olisi ollut sinussa olemassa, häh!?
Tuon poroporvarillisen vekkulin ansaan siis lankeat? Ja se tapahtuu
siksi, että hän osaa luulotella sinulle ihailevansa sinun
neitsyeellistä luonnettasi. Minua ilettää, hyi saakeli! Etkö käsitä
asemaasi. Koko tuhmuus on se, että sen sijasta, että hän rehellisesti
maksaisi sinulle, niin hän ottaa sinut ilmaiseen, säästäen
kolikkojaan...
Synkkänä, huulet lujasti yhteen puserrettuina, seisoi Milada raivoovan
miehen edessä.
-- Sinä käytät väärin vanhaa suhdettasi minuun, Horner, -- sanoi Milada
raskaasti hengittäen...
Kotvasen kuluttua hän jatkoi. -- Ajattele, mitä haluat! Gustia et
tunne. Ja mikä on selittämättömintä tässä jutussa on se, ett'et tunne
minuakaan. Ja kaikesta huolimatta on puheesi likaista panettelua. Se ei
koske meihin kumpaiseenkaan...
Horner hätkähti. -- Nuo teräksenkovat, selvät sanat ilman kuuluvaa
kovuutta, ilman kärkeä, iskivät häneen kuin nuijalla.
-- Enkö tunne Gustia, -- hyvä, hyvä! -- Enkö tunne häntä, -- virnisti
Horner. -- Neljä vuotta on hän istunut koulunpenkillä silmieni edessä,
ja minulla oli onni nähdä hänen lyhytnenäistä maitonaamaansa. Enkö siis
tunne häntä. -- -- Hänen ranskankielinen itsekirjoittama elämäkertansa
alkaa täten: -- Mon père est le troisième plus riche de la ville.
(Isäni on kolmas järjestyksessä kaupungin pohatoista.) Hän oli minusta
jo naurettava polvihousuissaan, riistäjäluokan perikuva. -- -- Loiseksi
sanoin hänet jo silloin. Kirjastani saat sen nähdä, -- Horner löi
povitaskuunsa, -- siihen on kirjoitettu loinen hänen nimensä perästä.