Milada Rezekinne.
Lähettäen tämän kirjeen vapautui Milada siitä jännityksestä, joka oli
häntä tähän asti kiduttanut ja joukko herkkiä toiveita syntyi hänen
sielussaan.
Jo kolmantena aamuna pikemmin, kuin Milada osasi odottaa, ennenkuin
edes salaisin lähetyskuume oli lauhtunut, saapui Gustin vastaus.
Ruskea, nahankeltainen pieni kirjekuori oli tarjoumusten, alastomien
naisten valokuvien ja laskujen joukossa. Milada otti sen varovaisin
sormin käsiinsä, pitäen sen kotvasen hyppysissään, ennenkuin sen
aukasi. Hänestä kirjeen pienet, hienot, varjottoman kepeät kirjaimet
olivat kuin kultakirjaimia. Hänestä kirjeestä levisi vieno tuoksu. --
Gust kirjoitti:
Me voilà (kas niin) hyvä neiti, -- en ole teihin suuttunut.
Teidän kirjeenne vastaa teidän luonnettanne. Se on vakava,
järkevä ja hiukan salaperäinen. Kiitos siitä! Pikku
kiukkupussille en ole suuttunut. Suokoon luoja, että hänen
kevytmielisyydellään olisi rajansa, muuten on joka apu liian
myöhäinen. Sillä merkkaan, että esitykseni ottaa hänet
"Humanitas"-laitokseen yhä vielä pitää paikkansa. Olen aina
täyttävä lupaukseni. Neiti Milada, kunnioitan suuresti teidän
salaperäisen uhrautumisenne käsittämättömät syyt. Minä -- älkää
minulle vihoitelko, -- en halua ollenkaan tulla paksunahkaiseksi,
enkä antautua noin epäkiitollisiin tehtäviin. Että muuten olen
vapaa ennakkoluuloista, -- selviää kai siitä, että kirjoitan
teille. -- Eikö totta?
Olen käväissyt tällä aikaa Berliinissä, ehkä vietän kesälomani
siellä päin. Sitä ennen tulee kai helluntai lintujen lauluineen,
kevätvehreyksineen ja metsätuoksuineen, ja satoine muine
ihanuuksineen. Kun palaan, saamme lähemmin keskustella tästä
asiasta. Saanko minä käydä teidän luonanne, -- vai tuletteko te
minun luokseni?